Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Luonnonkatastrofit nykyään – merkkejä aikakauden lopusta?

Tässä uskoa vahvistavassa artikkelissa Albert James Dager perustelee Raamatun profetioilla ja tilastoiduilla faktoilla sen että poikkeukselliset luonnonilmiöt, erityisesti maanjäristykset, ovat lisääntyneet ja voimistuneet merkittävästi viime aikoina osoittaen että elämme Raamatun ilmoittamissa ”viimeisissä päivissä” ennen Herran Jeesuksen paluuta. Luonnonmullistukset ovat seurausta taivaallisesta sotatilasta, joka alkoi, kun Lucifer lankesi. Maailmankaikkeus on kaaoksessa Saatanan sekä Aadamin lankeemuksen johdosta ja luomakunta elää nyt suurissa synnytystuskissa odottaen Jumalan lasten (=tempauskristityt) ilmestymistä ylösotettuna Kristuksen ruumiina. Luonnon synnytystuskat ilmenevät lisääntyneinä luonnonkatastrofeina, joista maanjäristykset ’monin paikoin’ ovat merkityksellisimpiä. Dager listaa empiirisen todistusaineiston maanjäristyksistä vuodesta 856 jKr. lähtien, joka vastaansanomattomasti osoittaa tämän aikakauden lopun olevan lähellä. Saatana pitää nyt suurta vihaa ja Jumala voi sallia hänelle kyvyn vaikuttaa Maan olosuhteisiin alien/ihmis-teknologian avulla. Lopputuloksena on kuitenkin Jumalan lopullinen voitto pahasta ja jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivä. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

----------------------------------------


LUONNONKATASTROFIT
JATKUUKO KAIKKI KUTEN ENNENKIN?
NATURAL DISASTERS
DO ALL THINGS CONTINUE AS BEFORE?

By Albert James Dager


Milloin ikinä maaplaneetalle iskee suuri onnettomuus luonnonkatastrofin muodossa, niin välittömästi vedotaan Herran profetiaan, että tämän aikakauden lopussa on oleva ”sotia ja sanomia sodista”, ”nälänhätää ja ruttoa ja maanjäristyksiä monin paikoin”. Hän sanoi kaikkien niiden olevan synnytystuskien alkua, jota seuraa suuri Häneen uskovien vaino, kavaltaminen niiden taholta, jotka ovat läheisiämme, monien väärien profeettojen nousu ja pahuuden paljous (Mt. 24:6-12). Ensisijainen Herran mainitsema luonnonkatastrofi on maanjäristys, jotakin sellaista, jota on ollut ainakin Aadamin ajasta saakka.

Maanjäristysten kirjaaminen ajassa taaksepäin ulottuu vain toiselle vuosisadalle, jolloin kiinalainen tiedemies, Chang Heng, keksi ensimmäisen tunnetun seismografin. Raamattu kertoo vain joistakin maanjäristyksistä, joita tapahtui muinaisina aikoina ja Jeesuksen aikana. Ensimmäinen, joka mainitaan, on kohdassa 1. Kun. 19:11-12, jossa meille kerrotaan, että YHWH ei ollut maanjäristyksessä, vaan hiljaisessa, pienessä äänessä. Aamos 1:1 mainitsee ”maanjäristyksen”, jonka yksityiskohdat ovat tuntemattomia; se tapahtui kaksi vuotta sen jälkeen, kun Aamos sai profetian koskien Israelia ja koskien Ussiaa, Juudan kuningasta ja Jerobeamia, Israelin kuningasta. Sakarja viittaa samaan järistykseen kohdassa Sak. 14:5. Se tosiasia, että sitä kutsutaan pelkästään ”maanjäristykseksi,” antaa olettaa, että sen on täytynyt olla huomattava, hyvin voimakas ja/tai paljon kuolemaa ja tuhoa tuova.

Vain kolme muuta maanjäristystä on mainittu Raamatussa: 1) se, joka tapahtui Jeesuksen kuoleman yhteydessä, jonka vuoksi pyhien haudat aukesivat sallien noiden pyhien herättämisen, kun Hänet oli ensin herätetty (Mt. 27:54); 2) se, joka tapahtui, kun Herran enkeli laskeutui taivaasta vierittämään kiven pois Herran haudalta (Mt. 28:2); 3) se järistys Filippissä, joka järisytti vankilan perustuksia, jossa Paavalia ja Silasta pidettiin (Apt. 16:26). Ainoat muut maininnat maanjäristyksistä löytyvät Ilmestyskirjan profetioista koskien päiviä juuri ennen Herran paluuta (Ilm. 6:12; 8:5; 11:13-19; 16:18) ja tietysti em. Herran profetiasta.

Voidaan todistaa, että kirjoitetun historian merkittävimpiä maanjäristyksiä oli se, joka iski Indonesian Sumatralle joulukuun 26. päivänä 2004 ja se, joka sattui Japanin rannikon ulkopuolella maaliskuun 11. päivänä 2011. Sumatran maanjäristys, voimakkuudeltaan 9.1, on kolmanneksi suurin järistys, mitä koskaan on kirjattu seismografilla ja kesti noin 8-10 minuuttia. Ei tämä eikä voimakkuudeltaan 9,0 Japanin järistys ollut suurin koskaan kirjattu; se kunnia menee voimakkuudeltaan 9,5 chileläiselle järistykselle toukokuun 22. päivänä 1960. Kumpikaan ei myöskään aiheuttanut suurinta uhrien määrää; Sumatran järistys tappoi yli 230 000 ihmistä 14 maassa; noin 28 000 kuollutta Japanissa ovat vähän verrattuna Sumatran järistykseen ja vielä vähemmän verrattuna Tangshan'in voimakkuudeltaan 7.8 järistykseen heinäkuun 28. päivänä 1976. Virallisen kuolonuhrien määrän, 255 000, uskotaan olevan kaukana arvioidusta todellisesta 830 000 kuolleesta. Lukujen ero johtuu Kiinan salailevasta lähestymistavasta uutisten valvonnassa. Silti konservatiivisimmatkin ”viralliset” luvut ovat paljon suurempia kuin useimmissa kirjatuissa järistyksissä.

Japanin järistykseen liittyvien kuolonuhrien suuri enemmistö ei johtunut itse järistyksestä, vaan sitä seuraavasta tsunamista, joka syntyi episentteristä noin 100 mailia itään Pohjois-Japanin rannikolta 32 kilometrin syvyydessä. Tragediaa pahensi tietysti se, että tsunami tuhosi kolme Fukushima Daiichi'n ydinvoimalaitosta mittakaavassa, joka vastaa Tsernobylin sulamista vuonna 1986. Sulamisonnettomuuden alue voi olla asumiskelvoton satoja vuosia.

Ihmiset kaikkialla maailmassa istuivat paikalleen jähmettyneinä televisioidensa ja tietokoneidensa ääressä kunnioittavan pelon vallassa katsellessaan luonnon voimien näytöstä, kun 30 jalkaa korkea vesimuuri kuljetti jäänteitä kauas sisämaahan.

Jotkut sanovat sitä ”luonnon raivoksi”, mutta luonto ei tunne mitään raivoa. Se toimii pelkästään luonnollisen järjestyksen pohjalla monien fyysisessä maailmassa toimivien tekijöiden mukaisesti. Se ei tarkoita, etteikö siinä olisi mukana mitään hengellistä tekijää. On varmaa, että Jumala voi saada ja saakin maaplaneetan – ja koko maailmankaikkeuden – toimimaan tahtonsa mukaan ja Raamattu kertoo, kuinka Hän on puuttunut erityisissä tapauksissa toteuttamaan tarkoituksiaan. Monesti Hän myös saa aikaan erikoisia sään muutoksia tietyissä paikoissa vastauksena pyhiensä rukouksiin, mutta useimmiten luonto toimii Jumalan määräämien lakien alaisena.

Jotkut syyttävät Saatanaa luonnonkatastrofien aiheuttamisesta. Raamatussa ei kuitenkaan ole mitään, mikä edes vihjaisi, että Saatana voisi vaikuttaa säähän—eikä varmasti mitään sellaisesta katastrofaalisesta suuruusluokasta, joka saisi maan siirtymään akselillaan, kuten tapahtui hiljattaisessa Japanin järistyksessä. Ainoa mahdollinen poikkeus on, jos Jumala sallii hänelle kyvyn vaikuttaa säähän [Esim. HAARP-aseiden kautta, ”Nokialainen” huom.].

Tiedetään yleisesti, että äkilliset kallion siirtymät vaaka- tai pystytasossa repeämäpintaa pitkin aiheuttavat maanjäristyksiä. Tri. Gerard Fryer Havaijin geofysiikan ja planeettatieteen laitokselta Honolulusta antaa osuvan selityksen:
Maaplaneetan pinta on jatkuvassa hitaassa liikkeessä. Tämä on laattatektoniikkaa—suunnattomien jäykkien laattojen liikettä maaplaneetan pinnalla reaktiona kallion virtaukseen maaplaneetan sisällä. Laatat peittävät maapallon koko pinnan. Koska ne kaikki liikkuvat, ne paikoin (kuten San Andreas'in halkeamassa Kaliforniassa) hankaavat toisiaan, vajoavat toistensa alle (kuten Peru-Chile-vajoamassa pitkin Etelä-Amerikan länsirajaa), tai eriytyvät toisistaan (kuten Mid-Atlantic Ridge'ssä eli Keski-Atlantin harjussa). Sellaisissa paikoissa liike ei ole tasaista—laatat ovat jumittuneet toisiinsa reunoilta, mutta muilta osiltaan kukin laatta jatkaa liikettään, joten kalliot reunoilla vääntyvät (kutsumme sitä ”rasitukseksi, engl. strain”). Liikkeen jatkuessa rasitus kasvaa pisteeseen, jossa kallio ei enää kestä lisätaivutusta. Horjahduksenomaisesti (with a lurch) kallio murtuu ja kaksi puolta liikkuvat. Maanjäristys on tärinää, jota säteilee murtuvasta kalliosta. (http://www.soest.hawaii.edu/GG/ASK/earthquakes.html)
Se tosiasia, että maa on kirjaimellisesti särkynyt planeetta, jonka laatat kelluvat maanalaisella magmamerellä, väkisin aiheuttaa sellaisen katastrofin. Se ei ole ihmiskunnan kannalta pelottavaa; pelottavaa on, että luonnon vapauttama energia, joko maassa maanjäristysten muodossa, tai taivaalla tornadojen muodossa, on arvaamaton. Ihmisen tiede on antanut hänelle edun säämallien ennustamisessa. Hän osaa ennustaa sateen, lumen, auringonpaisteen jne. Hän osaa ennustaa jopa hurrikaanit ja tornadot, koska nuo tuhoisat säätapahtumat ovat suhteellisen hitaasti liikkuvia ja ne kehittyvät vähitellen ja niiden läsnäolo voidaan erottaa maata kiertävien sääsatelliittien kautta. Toistaiseksi ei ole mitään keinoa ennustaa maanjäristyksiä ja tornadot varoittavat vain joitakin minuutteja etukäteen. Hiljattain Kaakkois-Yhdysvaltoihin iskeneiden tornadojen ennennäkemätön lukumäärä ja voima tuli yllätyksenä ja ne hämmästyttivät tiedemiehiä sekä myös maallikoita koollaan ja esiintymistiheydellään.

Asiantuntijat ovat sanoneet, että tornadoepidemia, joka riehui Etelä-Yhdysvalloissa huhtikuussa 2011, oli kirjoitetun historian suurin. NOAA (National Ocean and Atmospheric Administration) arvioi, että huhtikuun 27.-28. päivien välillä 362 tornadoa kosketti maata ja 312 ennätyksellisesti 24 tunnin aikana. Se oli yli kaksi kertaa enemmän kuin aikaisempi 24 tunnin ennätys, 148. Se oli myös tappavin yksittäinen tornadopäivä vuodesta 1925 yli 300 kuolleella Alabama'sta ja Kentucky'sta. Asukkaille annettiin niukka 24 minuutin varoitus, mutta tornadot olivat liian laajoja ja voimakkaita paeta. Tornadot koskettivat maata useissa valtioissa kaikkialla kaakossa kymmenkertaisella tiheydellä verrattuna tuon alueen normaaliin tornadokauteen. Poikkeuksellisen laajoja tornadoja iski alueilla, joilla aikaisemmin oli nähty tornadoja harvoin tai ei koskaan. Lisää tähän maailmanlaajuiset ennätyssateet, jotka aiheuttivat hyvin tuhoisia tulvia ja kuolemia.

Epäilijät torjuvat Raamatun profetiat ei minään uutena ja sanovat, että syy siihen, että Raamatun tutkijat luulevat nykyajan katastrofien olevan profetian toteutumista, on pelkästään seurausta modernista teknologiasta, joka tarjoaa parempaa raportointia kaikkialla maailmassa. He päättelevät, että Jeesuksen aikana tunnettu maailma oli Rooman valtakunta ja silloinkin uutiset kulkivat joskin hitaasti; lisäksi maapallon väestö oli murto-osa nykyisestä lähes 7 miljardista. He huomauttavat, ettei silloin ollut joukkotiedotusvälineitä raportoimassa, mitä silloin missäkin tapahtui ja että maan geologinen todistusaineisto viittaa suurempiin miljoonia vuosia aikaisempiin katastrofeihin—kyllin suuriin nostamaan Himalajan vuoriston ja uurtamaan suuria rotkoja maan pintaan. Niinpä he kysyvät miksi yhtäkkiä luulla, että koska ihminen osaa paremmin kirjata ja raportoida maailmanlaajuisia tapahtumia, niin se merkitsisi tämän aikakauden loppua?

Tämä on järkevä perustelu. Meillä ei varmasti ole mitään tieteellisesti kirjattua todistusaineistoa luonnonkatastrofeista, jotka ovat tapahtuneet kautta historian aikaisemmin kuin toisella vuosisadalla. Ja sekin on hajanaista aina 20. vuosisadalle, jolloin nähtiin suuret tieteellisen teknologian edistysaskeleet, radio, televisio, satelliitit ja kansainvälinen matkustaminen.

Mutta jos tarkastelemme Herran profetiaa huolellisesti, niin ymmärrämme, että Hänen puhumisensa ”maanjäristyksistä monin paikoin” vihjaa, että pystyisimme kuulemaan noista maanjäristyksistä eri paikoista—paikoista Hänen aikanaan tunnetun maailman ulkopuolelta. Ja se ei ollut mahdollista ennen edistysaskeleita painamisessa ja ennenkuin radio kutisti maailman mahtumaan olohuoneisiimme.

Joten mitä, jos ainoat kirjaukset, joita meillä on maanjäristyksistä, ulottuvat vain toiselle vuosisadalle? Kirjoitettu historia todella ehdottaa kasvavaa mallia esiintymistiheydessä ja suuruusluokassa menneiden parin vuosituhannen aikana ja erityisesti viimeisten 100 vuoden aikana.

USGS (U.S. Geological Survey = USA:n geologinen tutkimuslaitos) listaa yli 50 000 kuolonuhrin maanjäristykset aina vuoteen 856 jKr. Olemme sisällyttäneet ne seuraavaan luetteloon sekä joukon muita merkittäviä järistyksiä, jotka aiheuttivat vähemmän uhreja johtuen kaukaisemmista sijainneista:

856 Iran, Damghan – suuruusluokka tuntematon – 200,000
893 Iran, Ardabil– suuruusluokka tuntematon 150,000
1138 Aleppo, Syyria – suuruusluokka tuntematon – 230,000
1268 Silicia, Vähä-Aasia – suuruusluokka tuntematon – 60,000
1290 Chihli, Kiina – suuruusluokka tuntematon – 100,000
1556 Shaanxi, Kiina maanjäristys – 8.0 arv. – 830,000
1667 Caucasi, Shemakha – suuruusluokka tuntematon – 80,000
1693 Sisilia, Italia – 7.5 – 60,000
1700 Cascadia – 9.0 harvaan asuttu
1727 Tabriz, Iran – suuruusluokka tuntematon – 80,000
1755 Lissabon, Portugal 9.0 – 60,000+
1783 Calabria, Italia – suuruusluokka tuntematon – 50,000
1811 New Madrid – 8.0+ harvaan asuttu
1906 San Francisco – 7.9 – 3,000
1908 Messina, Italia – 7.2 – 72,000
1948 Turkmenistan, Neuvostoliitto – 7.3 – 110,000
1957 Daly City, Kalifornia – 5.3 ei kuolonuhreja
1964 Alaska “Pitkäperjantai” – 8.6 – 115
1970 Chimbote, Peru – 7.9 – 70,000
1975 Haicheng – 7.0 – 2,000
1976 Tangshan – 7.5 – 830,000 arvio
1989 Loma Prieta – 6.9 – 66
1990 Länsi-Iran – 7.4 – 50,000
1994 Northridge, Kalifornia – 6.6 – 57
1995 Kobe – 6.9 – 5,500
2001 Olympia, Washington – 6.8 – ei kuolonuhreja
2003 Bam, Iran – 6.7 – 30,000
2004 Sumatra – 9.0 – 230,000
2005 Kashmir, Pakistan – 7.6 – 86,000
2008 Itä-Sichuan, Kiina – 7.9 – 87,587
2010 Haiti – 7.0 – 230,000
2011 Sendai, Japani – 9.0 – 25,000

Näemme, että 9. vuosisadalla oli vain kaksi merkittävää järistystä, yksi 12. vuosisadalla, kaksi 13. vuosisadalla, yksi 16. vuosisadalla, kolme 17. vuosisadalla, kolme 18. vuosisadalla ja yksi 19. vuosisadalla. Sitten lukumäärä kasvaa dramaattisesti kahteentoista 20. vuosisadalla ja seitsemään 21. vuosisadan yhtenätoista ensimmäisenä vuotena. Menneiden sadan vuoden aikana on ollut 17 järistystä—mikä on merkittävää ja yli puolet luettelosta.

Voisiko tämä olla todistus, että siinä on jotakin Herran profetiaan liittyvää? Onko mahdollista, että siinä olisi hengellinen ulottuvuus maan ja ihmiskunnan historiaan?

Tämä tuo meidät ei vain maanjäristyksiin sisältyviin hengellisiin tekijöihin, vaan kaikkiin luonnonilmiöihin, jotka aiheuttavat katastrofin.

Maa—itse asiassa koko maailmankaikkeus—kantaa Saatanan lankeemuksen ja siitä johtuvan sotatilan merkkejä. Se kaaos, jota ihminen on kyennyt tieteen ja astronomian kautta havainnoimaan, paljastaa kauhistuttavia ja suuria mullistuksia, joita tapahtuu syvässä avaruudessa—mustia aukkoja, jotka imevät sisäänsä kokonaisia tähtijärjestelmiä sellaisella gravitaatiovoimalla, ettei edes valo voi paeta; törmääviä galakseja läpimitaltaan miljoonia valovuosia; novia—räjähtävien tähtien jäännöksiä. Kotigalaksimme, Linnunradan, keskustassa on musta aukko, joka ahmii tähtiä ja oletettavasti niitä kiertäviä planeettoja. Kuinka ihmeellistä ja kauhistuttavaa se kaikki onkaan.

Maa ei päässyt pakoon taivaallista sotatilaa, joka alkoi, kun Saatana lankesi. Sen pinta on rikkonainen kuin säröilevällä munalla. Näinkö Jumala tarkoitti olevan luodessaan sen? Luulen, että ei. Seuraavassa on kuitenkin, mitä Jumalan Sanalla on siitä sanottavaa:
Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä." (1. Moos. 3:17-18)
Nooan aikana Jumala tuhosi maan vedenpaisumuksella, jonka vaikutukset havaitaan tänä päivänä. Tiedemiehet ihmettelevät, kun löytävät meren elämän fossiileja suurista korkeuksista, mutta jos he uskoisivat Raamattuun, heillä ei olisi mitään ihmeteltävää.

Varmasti Nooan vedenpaisumuksesta oli muitakin vaikutuksia. Lionnut maa epäilemättä muotoiltiin ja muokattiin uuteen järjestykseen. Maa kantaa todistusaineistoa suurista mullistuksista ja suurten laattojen liikkeistä, jotka rikkoivat Pangean, joka kerran oli supermanner, seitsemäksi tänä päivänä olemassaolevaksi mantereeksi.

Aadamin lankeemuksesta saakka erityisesti maa on ollut suuressa myllerryksessä odottaen Herran paluun päivää ja pyhien ylösnousemusta:
Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. (Room. 8:19-23)
Huolimatta monista raamatunkohdista, jotka paljastavat ne tapahtumat, jotka tapahtuvat tämän aikakauden lopussa, Kristuksen ruumiin sisällä on epäilijöitä, jotka pilkkaavat käsitystä, että maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit lisääntyisivät viimeisinä päivinä.

He väittävät, että maanjäristysten lukumäärä ei ole kasvanut sitten toisen vuosisadan, mutta eivät tarjoa mitään empiiristä todistusaineistoa tuon väitteen tueksi. Mutta kuten olemme nähneet, niin USGS todella antaa uskottavan todistusaineiston, joka tukee Herran profetiaa.

He väittävät myös, että Jeesus ilmestyi ”näinä viimeisinä päivinä,” ehdottaen, että ”viimeiset päivät” olivat, kun Jeesus oli maan päällä ja tarkoittavat vanhan liiton loppua. He eivät usko Herran kirjaimelliseen paluuseen maan päälle, ja ne, jotka uskovat, ehdottavat, että se tapahtuu, kun uudet taivaat ja uusi maa paljastetaan—ei ole mitään tuhatvuotista taivaan valtakuntaa maan päällä huolimatta raamatunkohdista, jotka selvästi ilmoittavat sen.

Epäilijät eivät ymmärrä, että Raamattu ilmoittaa useita ”viimeisiä päiviä”.

Jaakob kokosi poikansa kertoakseen heille, mitä heille tapahtuisi ”viimeisinä päivinä”. Sitten hän profetoi heille heidän tulevaisuutensa veljiensä joukossa, mutta siinä ei ollut mainintaa ”viimeisistä päivistä” eskatologisesti ymmärrettynä. Ne olivat myöhempiä (latter) eli myöhäisempiä (later) aikoja, joista hän puhui heille.

Myös Jesaja (2:2) puhui viimeisistä päivistä, mutta hänen profetiallaan ei ollut mitään tekemistä kenenkään muun kuin Israelin kanssa, kun kansa jälleen ennallistetaan Millenniumissa.
Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.

Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".

Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. (Jes. 2:2-4)
On varmaa, että tämä profetia, jonka Miika 4:1-8 toistaa vielä yksityiskohtaisemmin, ei koskaan ole toteutunut. Se ei myöskään koske tätä nykyistä aikaa; se on vielä tulevaisuudessa ja puhuu siitä, kun Herra hallitsee Jerusalemista koko maata.

Joel sanoo, että ”näitten jälkeen” (viimeisinä päivinä) Jumala vuodattaisi Henkensä kaiken lihan päälle, mikä tapahtui Helluntaina. Ja se tapahtuu jälleen Millenniumin aikana, koska sanonta ”näitten jälkeen” viittaa aikaisempiin jakeisiin, jotka kuvailevat Millenniumia.

Paavali varoitti Timoteusta luopumuksesta viimeisinä päivinä ja kuvaili niitä, jotka olivat luopumassa jo silloin (2. Tim. 3:1-9).

Jaakob valittaa niitä jumalattomia rikkaita vastaan, jotka viimeisinä päivinä kasaavat aarteita itselleen, jotka aarteet tullaan tuhoamaan. Hän kehottaa pyhiä olemaan kärsivällisiä, Herran tulemukseen saakka.

Ja on merkittävää, mitä tulee tämän ajan epäilijöihin, että Pietari kehottaa pyhiä muistamaan profeettojen ja apostolien puhumia sanoja:
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!

Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. (2. Piet. 3:3-13)
Ei ole mitään ”viimeisiä päiviä” sille uudelle luomakunnalle, joka on ikuisesti oleva osa Jumalan valtakuntaa—kunnianosoitus Hänen voitolleen kaikkien aikojen kaiken pahan yli.

Riippumatta epäilijöistä, olivatpa he sitten epäuskoisia tai uskovaisia, jotka eivät usko, että Herran profetiat ovat meitä varten tänä päivänä, tosiasiaksi jää, että tämän aikakauden loppu lähestyy. Herra ei olisi antanut meille antamiaan varoituksia, ellei siihen olisi ollut syy. Hän sanoi, että taivaissa ja maassa olisi merkkejä julistamassa Hänen tulemustaan uudelleen:
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Lk. 21:25-29)
Monet kristityt ovat kyllä ovat luopumassa Herran paluusta ja Hänen valtakunnastaan maan päällä jouduttuaan yhden tai toisen skeptisismin muodon uhreiksi, mutta yksi asia on varma: me emme pääse siitä yhtään mihinkään.

Eikä kukaan pääse eroon Hänestä.



COPYRIGHT ©2011 MEDIA SPOTLIGHT MINISTRIES - PO BOX 290 - REDMOND, WA 98073-0290 - www.mediaspotlight.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com