Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Last Trumpet Newsletter -- Elokuu 2013

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta elokuun 2013 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXII    Issue VIII    August 2013

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Tämän nykyisen ajan kärsimykset!
(The Sufferings Of This Present Time!)

”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.”

Roomalaiskirje 12:17-21

”Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.”

Jaakobin kirje 1:19-20

”Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät.”

Jesaja 3:9

”Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.”

Ilmestyskirja 18:2-4


Tässä LTN:n numerossa, me tarkastelemme meidän aikamme ajankohtaisia tapahtumia jotka paljastavat että suurta osaa ihmiskunnan toiminnoista ohjataan näkymättömillä hengellisillä voimilla. Tänä nykyisenä vuotena 2013, me elämme siinä aikakaudessa jonka oletetaan olevan sivistynyt ja edistyksellinen. Kuitenkin, vakaa virta kauhistuttavia tapahtumia jatkaa esiintymistään kun ihmisen turmeltuneisuus ottaa keskusnäyttämön maailmassa joka on synnin ja pahuuden lamauttama. Viime viikkoina kuohuva ihmismassojen raivo on kärjistynyt Brasiliassa, Turkissa, Egyptissä, ja Yhdysvalloissa lukuisten tapausten myötä joissa on tyrmistyttävää brutaaliutta ja väkivallan purkauksia. Samaan aikaan, Yhdysvaltain ja Iso-Britannian hallitukset ovat kokosydämisesti syleilleet homoseksuaalisuutta ja ovat kuuluttaneet että samaa sukupuolta olevat avioliitot ovat hyväksyttäviä. Lähi-itä niinikään pysyy räjähdysherkässä tilassa sinnikkään sisällissodan myötä Syyriassa, joka uhkaa laajeta myöskin alueen muihin valtioihin. Minulla ei ole epäilystäkään siitä että pahuuden tulva on päästetty irti tämän maailman päälle ja se tulee vaan kehittymään ankarammaksi, kun me kuljemme ajassa eteenpäin. Minun toiveeni ja rukoukseni on että tämä uutiskirje auttaa sinua käsittämään että meidän täytyy kääntyä meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, puoleen jos me aiomme etsiä suojaa tältä hengelliseltä myrskyltä joka on pilannut niin monien elämiä. Minä kehotan jokaista tämän uutiskirjeen lukijaa asettamaan täysin uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan ja luovuttamaan sisimpänsä Hänelle.

Ihmismassat joita ohjataan vihan aallolla! (The Masses Driven By A Wave Of Anger!)

Kesäkuussa ja heinäkuussa tänä vuonna, me olemme nähneet useita esimerkkejä sosiaalisesta penikkataudista joka on pyyhkäisemässä maailman eri osia. Tapaus tapaukselta, ihmismassat ovat tulleet vihaisiksi ja joskus väkivaltaisiksi kun ne nousevat protestoimaan viranomaisia vastaan. Brasilian kansakunta on ensiluokkainen esimerkki sellaisesta levottomuudesta, joka saavutti huippukohdan kesäkuussa 2013. Protestit, joita organisoitiin sosiaalisen median, kuten Facebookin, webbisivuilla muodostettiin alun perin vastauksena pieniin hinnankorotuksiin bussi- ja joukkoliikennemaksuissa valtion sisällä. Kesäkuun 18:ntena kerrottiin että 200,000 ihmistä, käsittäen 65,000 ihmistä Sao Paolo’ssa, oli protestoimassa suurkaupunkien kaduilla halki Brasilian. (1) Kesäkuun 20. päivään mennessä, massiiviset protestit olivat paisuneet yli miljoonaan osanottajaan. (2) Yrityksessä selittää sysäystä protestien takana, erästä mielenosoittajaa siteerattiin sanomasta, ”Minkä tähden minä protestoin? Sinun pitäisi kysyä minkä tähden minä en protestoisi! Me tarvitsemme poliittista reformia, verouudistuksen, loppua korruptiolle, parempia kouluja, parempaa julkista liikennettä.” (3)

Samankaltaisia protesteja on ollut käynnissä myöskin Turkissa. Kiista alkoi toukokuun lopussa 2013 kun protestoijat alkoivat miehittää Gezi Park’ia Taksim-aukiolla Istanbulin suurkaupungissa. Nuo, jotka alun perin kokoontuivat yhteen, tekivät niin vastustaakseen suunnitelmaa rakentaa kauppakeskus Gezi Park -puistoon yhdessä jäljennöksen vanhasta sotilaskasarmista kanssa. (4) Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan’iin mielenosoitukset eivät ole vaikuttaneet. ”He voivat tehdä mitä tahansa he haluavat. Me olemme tehneet päätöksemme ja tulemme toimimaan, kuten olemme päättäneet”, Erdogan ilmoitti. (5) Kesäkuun puolivälissä, tuhannet Turkin kansalaiset olivat vallanneet kadut, ja mellakkapoliisi kutsuttiin paikalle tukahduttamaan kapina. ”Tämä on laitonta toimintaa, tämä on meidän viimeinen varoitus teille – hajaantukaa”, poliisiviranomaiset varoittivat kun he lähestyivät protestoijia vähän ennen kyynelkaasun sumuttamista ja kumiluotien ampumista väkijoukkoon. (6) Mielenosoitukset Turkissa ovat jatkuneet heinäkuussa. Raporttien mukaan, Turkin poliisi pidätti yli tuhat ihmistä heinäkuun 16. päivänä 2013, joista noin kolmekymmentä lopulta vangittiin. (7)

Vuonna 2011 Egyptin kansan kansannousu aiheutti entisen Egyptin presidentin Hosni Mubarakin eroamisen. Tuosta ajasta lähtien, Egyptin kansakunta on pysynyt sekasorron tilassa, ja huolimatta tosiasiasta että Mubarakin seuraaja, Mohammed Mursi, valittiin demokraattisilla vaaleilla, Egyptin kansa on jälleen kerran aikaansaanut istuvan presidentin kukistumisen. Tyytymättöminä siihen mikä näytti olevan autoritaarinen hallinto, protestoijat Egyptissä järjestivät mielenosoituksen vaatien että Mursi eroaa virasta heinäkuussa 2013. Peläten kansan tahtoa, Egyptin armeija antoi Mohammed Mursille ultimaatumin vaatimalla että hän eroaa heinäkuun 3. päivään 2013 mennessä, ja uhkasi siirtää hänet jos hän ei antautuisi. (8) Päästyään määräaikaan, presidentti Mursi siirrettiin vallasta ja asetettiin kotiarestiin Egyptin armeijan päällikön, kenraali Abdel-Fateh el-Sissi’n, alaisuuteen. ”Armeijan joukot ovat yrittäneet viime kuukausina, sekä suoraan että epäsuorasti, hillitä sisäistä tilannetta ja edistää kansallista sovintoa, poliittisten voimien välillä, sisältäen presidenttiyden. Mutta nuo yritykset ovat epäonnistuneet”, Sissi totesi kun hän ilmoitti Mursin siirtämisestä pois virastaan. (9)

Vallankaappauksen jälkimainingeissa, Egyptin kansakuntaa ravisteltiin brutaalilla väkivallalla. CNN’n raportin mukaan, ainakin 26 ihmistä sai surmansa ja 850 loukkaantui kun Mursin kannattajat, ryhmä nimeltään Muslimiveljeskunta, otti yhteen niiden kanssa jotka aikaansaivat nöyryytetyn johtajan poissiirtämisen. (10) Mursin kannattajat lupasivat jatkaa sinnikkäästi taisteluaan saadakseen hänet palautetuksi virkaan. ”Vallankaappaus on laiton ja me emme tule koskaan hyväksymään sen tuloksia. Me uhrauduimme niin kalliisti saavuttaaksemme tämän pisteen, ja me emme tule koskaan palaamaan menneisyyteen uudestaan”, julisti Mohamed Badie, Muslimiveljeskunnan ylin opastaja. (11) [Egyptin armeija on hiljattain päättänyt hajottaa Muslimiveljeskunnan protestit ja mielenosoitusleirit vaikka väkivalloin ja ajaa heidät pois keskeisiltä alueilta Kairossa. Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään kun armeija viivyttelee. Lue http://yle.fi/uutiset/kairossa_vakivallan_uhka_on_kiristynyt_aarimmilleen/6772219. Suom. huom.]

Yhdysvalloissa, protesteja, mellakoita, ja äärimmäisen väkivallan tekoja on uutisoitu oikeuden päätöksen seurauksena joka havaitsi George Zimmerman’in, latinomiehen, syyttömäksi 17-vuotiaan Trayvon Martin’in murhaan, joka oli musta nuorukainen. Kun sana vapauttavasta tuomiosta levisi, protesteja alkoi muodostua eri paikkoihin kaikkialla maassa. Uutisraportit osoittavat että tuhannet raivostuneet protestoijat kokoontuivat New York City’ssä heinäkuun 15. päivänä 2013, ja käytännöllisesti katsoen sulkivat Times Squaren. (12) Samana päivänä, sadat vihaiset protestoijat kerääntyivät yhteen Newark’issa, New Jerseyn osavaltiossa, ja sulkivat yhden kaupungin vilkkaimmista risteysalueista. (13) Los Angelesissa, Kaliforniassa, sata poliisia, pukeutuneina mellakkavarusteisiin, kutsuttiin paikalle hillitsemään vihaisia mielenosoittajia. (14) Los Angelesin Crenshaw’in piirikunnassa, vihainen väkijoukko kuulemma pomppi autojen päällä, jahtasi sivustakatsojia, ja ryntäsi Walmart-myymälään, mikä antoi poliisille sysäyksen julistaa taktinen hälytys. Vastauksena epäjärjestykseen, Los Angelesin poliisiosaston päällikkö Andy Smith oli sanonut, ”Me haluamme tukea jokaisen Perustuslain ensimmäiseen lisäykseen turvautuvan oikeutta osoittaa mieltä, mutta haluamme myös taata julkisen turvallisuuden ja emmekä salli ihmisten tekevän väkivaltaisia tekoja.” (15) Osanottajat tässä vihaisessa väkijoukossa olivat jälleen aktiivisia seuraavana heinäkuun 16. päivän yönä. Uutisessa joka on peräisin Los Angeles Times’ista, väkijoukkoa kuvailtiin ”rosvojoukkona” joka syöksyi läpi Hollywoodin, tehden tuhojaan kun he menivät ja terrorisoivat ihmisiä kadulla. Tähän pieneen mellakoivaan väkijoukkoon arvioitiin kuuluvan 50 osanottajaa, ja Los Angelesin poliisiosasto kutsui paikalle 110 poliisia yrityksessä ottaa heidät kiinni. (16)

Useita rasistisesti motivoituneita hyökkäyksiä yksilöitä vastaan on myöskin uutisoitu viime päivinä. Heinäkuun 14:ntenä 2013, ryhmä mustia nuoria hyökkäsi latinomiehen kimppuun puistossa Baltimore’ssa, Marylandin osavaltiossa. Silminnäkijä kuvaili tapausta seuraavasti: ”He vain huusivat ja nimittelivät kun he jahtasivat häntä, mutta kun he olivat lyöneet häntä, niin sen jälkeen he alkoivat huutaa, ’This is for Trayvon (Tämä on Trayvonin vuoksi)’.” (17) Toinen tapaus sattui Milwaukee’ssa, Wisconsinin osavaltiossa, heinäkuun 15. päivänä 2013. ”Tämä mies oli vain kävelemässä puiston halki ja kaikki he vain hyppivät hänen päällään ja löivät häntä”, todistaja lausui hyökkäyksestä. Todistaja edelleen jatkoi sanoen että hyökkääjien kuultiin sanovan ”This is for Trayvon Martin.” Uhri myös kuvaili hyökkäystä, todeten, ”Aluksi se oli yksi kaveri joka hakkasi minun päälläni. Ja sitten se on kaksi ja sitten kolme, ja sitten koko sakki ilmestyi vain jostakin ja minä olin todella huonossa kunnossa.” (18) Samankaltainen tapaus uutisoitiin myöskin Senatobia’ssa, Mississippin osavaltiossa. (19)

Surullista kyllä, tietyt julkisuuden henkilöt tuntuvat päättäväisiltä ruokkiakseen lisää rasistista jännitettä jota nyt ilmenee Yhdysvalloissa. Eräs sellainen henkilö on Al Sharpton, TV-ankkuri joka työskentelee MSNBC-kanavalle. Sharpton on ilmoittanut suunnitelmista mobilisoida protesteja sadoissa kaupungeissa läpi koko Amerikan tulevina päivinä. (20) Samaan aikaan, Malik Zulu Shabazz, joka on rasistisen viharyhmän nimeltä New Black Panthers johtaja, on kehottanut seuraajiaan, ”Vallatkaa kadut ja pysykää siellä.” Shabazz edelleen jatkoi kirjoittamistaan verkkoviestissä, ”Me olemme sodassa. On typerää ja moraalitonta vaatia rauhaa kun sota on julistettu.” (21)

Tänä nykyisenä aikana, suuri osa maailman väestöstä kihisee kiukusta. Henki sellaisen vihan takana voi usein olla valloittavaa, ja se joskus johdattaa ihmiset käyttäytymään tavalla joka olisi mahdotonta normaaleissa olosuhteissa. Kristittyinä meidän täytyy olla varovaisia sallimatta sellaisen vihan pyhittää tekojamme. Sillä kuten apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä luvussa 12:17-19, ”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".” Samalla tavalla, Jaakobin kirjeen luku 1:19-20 julistaa, ”Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.”

He tuovat julki syntinsä niin kuin sodomalaiset! (They Declare Their Sin As Sodom!)

Näinä päivinä, näyttää aivan siltä kuin homoseksuaalinen elämäntapa on tulossa kasvavassa määrin läpitunkevaksi kun me kuljemme eteenpäin ajassa. Vaikka suuntaus on ollut vaihtumassa samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksymiseksi jo jonkun aikaa, kesäkuu 2013, joka oli julistettu Barack Obaman taholta ”Lesbojen, homojen, biseksuaalien, ja transujen (LGBT) -kuukaudeksi”, toi tullessaan homoseksuaalisuuden suuren hyväksynnän ajan Yhdysvaltoihin ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen omaksumisen Liittovaltion hallituksen taholta. Kesäkuun 26:ntena, Yhdysvaltain Korkein oikeus kumosi lain joka tunnetaan nimellä Defense of Marriage Act, tai DOMA, joka oli asetettu voimaan vuonna 1996. (22) Tällä päätöksellä oli välitön vaikutus lukuisiin liittovaltion käytäntöihin, ja Korkeimman oikeuden päätöksen kuullessaan, puolustusministeri Chuck Hagel ilmoitti että USA:n armeijan jäsenten gay-puolisot alkaisivat vastaanottaa liittovaltion etuuksia niin pian kuin mahdollista. (23) DOMA’n kumoaminen tulee myös sallimaan samaa sukupuolta olevien kumppanien muista maista muuttaa Yhdysvaltoihin ollakseen heidän Amerikan kumppaneidensa kanssa niissä osavaltioissa joissa samaa sukupuolta olevat avioliitot ovat laillisia. Samaa sukupuolta olevien avioliittojen kannattajat olivat haltioissaan kuullessaan tästä kehityksestä. ”Tämä on suunnaton päivä, ei ainoastaan LGBT-liikkeelle, vaan myös maahanmuuttajaoikeuksien liikkeelle. Korkeimman oikeuden päätös vahvistaa että kaikkia perheitä ja yksilöitä pitäisi kohdella kunnolla ja oikeudenmukaisesti”, totesi Jorge Gutierrez, johtaja ryhmälle nimeltä Queer Undocumented Immigrant Project (Homoseksuaalisten ja asiakirjattomien maahanmuuttajien projekti). (24)

Kaikkialla Amerikassa, nuo, jotka ovat yhteydessä homoseksuaaliseen liikkeeseen juhlivat pontevasti. Pian Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen, Dannel P. Malley, Connecticutin osavaltion kuvernööri, nosti ylös sateenkaarilipun, joka on gay-ylpeyden (gay pride) yleinen symboli, kuvernöörin virka-asunnon yläpuolella Hartfordissa, Connecticutin osavaltiossa. (25) Kuvernööri Malloy lisäksi antoi lausunnon kehottaen kaikkia osavaltioita laillistamaan gay-avioliitot. ”Tämän päätöksen myötä, minä pyydän hartaasti jokaista osavaltiota suomaan täyden uskon ja luottamuksen päteville samaa sukupuolta oleville avioliitoille. Jokainen Connecticutin asukas ansaitsee saada heidän liittonsa tunnustetuksi kun he matkustavat osavaltioiden seassa työn, lomailun, sekä perhevierailujen vuoksi. Avioliiton ei pitäisi olla oikeus jonka sinä voit saada ja menettää maantiematkalla halki maan. Minun vaimoni Cathy, ja minä itse, liitymme ylpeästi kaikkiin meidän ystäviimme, sekä homoseksuaalisiin että heteroihin, juhliaksemme tämänpäivän päätöstä ja sen oikeudenmukaisuuden tunnustusta kaikkia varten”, Malloy totesi. (26)

Washington D.C:ssä, kellot soivat Kansalliskatedraalissa (National Cathedral) Korkeimman oikeuden päätöksen kunniaksi. Katedraalin dekaani, Gary Hall, selitti että kelloja soitettiin ”juhlistamaan liittovaltion avioliitolle suomaa tasa-arvon lisäystä kaikille samaa sukupuolta oleville pareille mallintaen Jumalan rakkautta koko elämän kestävissä liitoissa.” Katedraali myöskin järjesti rukouspalvelun gay-perheille samana päivänä. (27)

Ihmeellistä kyllä, homoseksuaalinen agenda on jopa löytänyt tiensä amerikkalaisten lasten aamiaispöytiin. Juhliakseen Gay Pride -kuukautta, General Mills lisäsi kaksi uutta sateenkaarivaahtokaramellia sen Lucky Charms -aamiaismuroihin. ”Me juhlimme Pride -kuukautta hassulla nautinnolla, maagisilla loitsuilla, ja kahdella uudella sateenkaarivaahtokaramellilla”, muroyhtiö selitti lehdistötiedotteessa. (28) General Mills lisäksi julkaisi lyhyen videon, jonka tarkoituksena oli todennäköisesti vedota lapsiin, ja joka julisti seuraavaa: ”Erilaisena oleminen ei ole riitakysymys, tai ongelma. Se on onnekasta. Olemalla ainutlaatuinen, ja värillinen, ja ilmeikäs, ja anteeksipyytämätön, ovat kaikki hyvin onnekkaita asioita olevaksi. Joten me kohotamme lusikkamme onnekkaille, niille, jotka elävät elämäänsä omilla ehdoillaan ja rakastavat joka ainutta sekuntia siitä.” (29)

http://www.wnd.com/2013/07/frosted-lucky-charms-theyre-magically-gaylicious/ (katso video)
http://www.nydailynews.com/life-style/eats/general-mills-celebrates-lgbt-pride-article-1.1385581

Samaan aikaan, The New Yorker Magazine esitteli kansilehden aikakauslehtensä heinäkuun 2013 numerossa vihjaten että roolihahmot nimeltään Bert ja Ernie lasten televisio-ohjelmasta ”Sesame Street” ovat homoja. Kuva kansilehdessä esittää Bertin ja Ernien halailevan toisiaan sohvalla television edessä jossa näytetään Korkeimman oikeuden tuomareita kaavuissaan. ”On ihmeellistä todistaa kuinka asenteet gay-oikeuksiin ovat kehittyneet minun elinaikanani. Tämä on hienoa ajatellen meidän lapsia, hetki, jota me voimme kaikki juhlia”, sanoi Jack Hunter, taiteilija aikakauslehden etusivun takana. (30)



http://gothamist.com/2013/06/28/new_yorker_cover.php (Huom. lehden hinta $6,99 eli 666)

Sosiaalisen verkostoitumisen webbisivusto Facebook on myös empaattisesti julistanut tukeaan homoseksuaaliselle elämäntavalle. Itseasiassa, yli 700 yhtiön työntekijää marssi gay pride -kulkueessa joka järjestettiin kesäkuun 30. päivänä 2013, San Franciscossa, Kaliforniassa. (31) Toisella puolella maata, perverssi viihdyttäjä nimeltään Lady Gaga lauloi Tähtilipun (USA:n kansallislaulu) gay pride -kulkueen yhteydessä New York City’ssä. Laulaja teki kaksi muokkausta hymniin ja kuulemma lauloi, ”Oh say does that star spangled flag of pride yet wave (Oi liehukoon tuo ylpeä tähtilippu vieläkin)…” ja sitten lopetti säkeillä ”the land of the free and the home for the gay (vapauden maa ja koti homoille)”. (32)

Ne jotka pitäytyvät Raamatun arvoissa ja nousevat homoseksuaalisuutta vastaan kohtaavat usein uhkailua homoseksuaalisen yhteisön taholta. Vaikka meille kerrotaan että homoseksuaalit ovat rakastavia ja lempeitä ihmisiä jotka eivät satuttaisi kärpästäkään, viimeaikaiset tapahtumat osoittavat että he ovat toisinaan militantteja ja raakoja. Sellainen oli asianlaita tapahtumassa nimeltä PrideFest, joka pidettiin Seattle’ssa, Washingtonin osavaltiossa, kesäkuun 30. päivänä 2013. Tapahtumassa, kaksi katusaarnaajaa kantoi kylttejä joissa oli sanat ”Repent or Else (Kadu tai muutoin)” ja ”Jesus Saves From Sin (Jeesus pelastaa synniltä)” tekstattuna niihin. Raivoissaan viesteistä jotka oli tekstattu kyltteihin, ryhmä PrideFestin osallistujia hyökkäsi miesten kimppuun. Sen jälkeen kun ryhmä naisia epäonnistui varastamaan onnistuneesti kylttejä, miesryhmä veti katusaarnaajat maahan samalla kun väkijoukot heidän ympärillään osoittivat suosiota. Mies juoksi sitten saarnaajien luokse kun he olivat maassa ja iski nyrkillä yhtä heistä takaraivoon useita kertoja. Toisen osallistujan nähtiin potkivan yhtä saarnaajista toistuvasti. (33)

http://www.lifesitenews.com/news/seattle-gay-pride-marchers-viciously-beat-christian-street-preacher-video/ (homot ja lesbot rähinöivät)
http://www.youtube.com/watch?v=utyiN7g0TkE#at=223 (katso video tapahtumasta)

Samaan aikaan, gay-avioliittoja on myöskin ylistetty Isossa-Britanniassa. Itseasiassa, heinäkuun 17. päivänä 2013 ilmoitettiin, että kuningatar Elizabeth II oli allekirjoittanut laiksi lakiesityksen joka laillistaa samaa sukupuolta olevat avioliitot Wales’issa ja Englannissa. Tasa-arvoministeri Maria Miller oli haltioissaan tästä uudesta kehityksestä. ”Tämä on historiallinen hetki joka tulee kajahtelemaan monien ihmisten elämissä. Olen ylpeä että olemme saaneet sen tapahtumaan ja odotan kovasti ensimmäisiä gay-häitä ensi kesänä”, Miller totesi. (34)

Homoseksuaalista elämäntapaa ylistetään nyt hallinnon hahmojen, poliitikkojen, julkkisten, ja monien Amerikan kansalaisten toimesta. Hyväksymisaste tälle elämäntavalle ei ole koskaan ollut yhtä vallitseva kuin se on juuri nyt. Kun minä pohdin näitä tosiasioita, minä en voi muuta kuin ajatella Jesajan kirjan lukua 3:9 jossa lukee, ”Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät.”

Abortin demoninen luonne! (The Demonic Nature Of Abortion!)

Kaikkein häpeällisin synti, jota tehdään Yhdysvalloissa tässä modernissa aikakaudessa, on täysimittainen viattomien vauvojen teurastus aborttikäytännön avulla. Tätä käytäntöä, joka on luonteeltaan demoninen, tuetaan Amerikan hallinnon taholta. Itseasiassa, Kongressin budjettitoimisto, tai CBO, julkaisi raportin heinäkuussa 2013 joka mainostaa myöhäisen vaiheen abortteja, tai abortteja, joita suoritetaan 20 viikkoa hedelmöityksen jälkeen tai myöhemmin, kustannussäästötoimenpiteenä Yhdysvaltojen hallinnolle. Raportin mukaan, noin 11,000 myöhäisen vaiheen aborttia suoritetaan joka vuosi, ja tämä supistaa rahamäärää jonka liittovaltion täytyy maksaa Medicaid-järjestelmän välityksellä. CBO’n raportti julkaistiin vastauksena lakiesitykselle nimeltä H.R. 1797 – the Pain Capable Unborn Child Protection Act (Syntymättömien lasten suojeluun tarkoitettu lakisäädös). (35) Lakiesitys, joka kieltäisi aborttikäytännön vauvoilta jotka ovat useimmissa tapauksissa 20 viikkoa jälkeen hedelmöityksen, hyväksyttiin Kongressin edustajainhuoneessa kesäkuun 18:ntena 2013 äänin 228-196. Kuitenkin, on hyvin epätodennäköistä että lakiesitys hyväksyttäisiin myös senaatissa, ja jos se tekisi sen, Obama on uhannut kaataa vetollaan lain. ”Se on lakiesitys joka menee ehdottomasti roskakoriin”, julisti kansanedustaja Joe Crowley, demokraatti New Yorkista. (36)

Onneksi, jotkut yritykset vähentää aborttikäytäntöä ovat olleet menestyksellisiä. Teksasissa, laki, joka tunnetaan nimellä House Bill 2, hyväksyttiin heinäkuun 12. päivänä 2013. Laki kieltää abortit 20 viikkoa jälkeen hedelmöityksen, asettaa uusia rajoituksia aborttiklinikoita vastaan, ja myöskin asettaa rajoituksia abortteja aiheuttavien pillereiden käytölle. (37) Kun lainsäätäjät Teksasissa valmistautuivat äänestämään lakiehdotuksesta, demoninen läsnäolo oli täydessä voimassaan capitol-rakennuksen ulkopuolella Teksasissa. Samalla kun kristityt, jotka olivat kokoontuneet tukemaan lakia, lauloivat ”Amazing Grace” -laulua, aborttia kannattavat protestoijat demonisen vaikutuksen alaisuudessa, alkoivat huutaa ”Hail Satan!” Saatanalliset ilmaisut alkoivat hitaasti, ja muutamien minuuttien kuluttua protestoijien kuultiin messuavan yhteen ääneen. (38)



Toinen voitto elämän puolestapuhujille sattui äskettäin Virginian osavaltiossa. Heinäkuussa 2013 ilmoitettiin että NOVA Women’s Healthcare of Fairfax County (NOVA naisten terveydenhuolto Fairfaxin piirikunnassa), joka oli kiireisin aborttien toimittaja alueella, tulee olemaan pakotettu sulkemaan toimintansa pysyvästi. Laitoksen, joka suoritti 3,066 aborttia vuonna 2012, havaittiin olevan yhden pysäköintipaikan vajaa kaupungin vaatimuksista, mikä johti kaupungin virkailijat kieltämään lupansa laitokselle. (39) Lisäksi, neljä Planned Parenthoodin laitosta on suljettu Wisconsinin osavaltiossa tänä vuonna. Nämä laitokset olivat toimineet Shawano’n, Johnson Creek’in, Chippewa Falls’in, ja Beaver Dam’in yhteisöissä. (40) Me Last Trumpet -ministeriössä olemme ilahtuneita tietääksemme että Planned Parenthoodin toimisto ei enää operoi meidän Beaver Dam kaupungissa, Wisconsinissa!

Detroitin kaupunki on virallisesti konkurssissa! (The City Of Detroit Is Officially Bankrupt!)

Heinäkuun 2013 Last Trumpetin numerossa, minä varoitin että Detroitin kaupunki, Michiganin osavaltiossa, saattaa pian olla virallisesti konkurssissa. Heinäkuun 18. päivänä 2013, Detroitin kaupunki haki Chapter 9 -konkurssisuojaa, ja siitä tuli isoin kaupunki tehdäkseen niin Yhdysvaltojen historiassa. Tämä vararikko tapahtui huolimatta hätätilajohtaja Kevyn Orr’in ponnisteluista, joka oli toivonut vakuuttavansa kaupungin luotottajat ottamaan noin 10 senttiä jokaista dollaria kohden jonka kaupunki oli velkaa heille. Kirjoitetussa lausunnossa, Michiganin kuvernööri Rick Snyder ilmoitti seuraavaa: ”Huolimatta Mr. Orr’in parhaista yrityksistä, hän on ollut kykenemätön saavuttamaan uudelleenjärjestelyohjelmaa kaupungin luotottajien kanssa. Sen vuoksi minä myönnän että ainoa ajateltavissa oleva polku vakaaseen ja luotettavaan Detroitiin on hakea konkurssisuojaa velkojilta.” (41) Näiden kehitysaskelien valossa, Barack Obaman antamat kommentit ovat nyt tulleet takaisin vaivaamaan häntä. Lokakuussa 2012, Obama julisti, ”Me kieltäydymme heittämästä pyyhettä kehään ja tekemästä mitään. Me kieltäydymme sallimasta Detroitia mennä konkurssiin. Me lyömme vetoa Amerikan työntekijöiden ja Amerikan kekseliäisyyden puolesta, ja kolmen vuoden päästä, tuo veto tuottaa tuloksia isolla tavalla.” (42) Tietysti, Obama puhui pääosin liittovaltion pelastusrahasta (bailout) koskien USA:n autonvalmistajia Detroitissa; kuitenkin, nuo yritykset tekivät vähän parantaakseen taloudellista kriisiä kaupungin itsensä sisäpuolella. Tuleeko tämä trendi koskien kokonaisten kaupunkien menemistä vararikkoon jatkumaan Yhdysvalloissa? Wall Street Journal’in raportin mukaan, Detroitin pormestari, Dave Bing, on julistanut että enemmän kuin sata suurkaupunkia Amerikassa ”omaa samat ongelmat kuin mekin omaamme.” Sitten hän jatkoi sanoen, ”Me voimme olla yksi ensimmäisistä julistamaan konkurssin. Me olemme isoin. Mutta ehdottomasti me emme tule olemaan viimeinen.” (43)

Alituisia huhuja sodista! (Persistent Rumors Of War!)

Maailma tässä nykyisessä aikakaudessa on kasvavassa määrin levottomassa tilassa. Johtuen suuresta vihamielisyydestä ja ylenkatseesta jota tietyt kansakunnat pitävät toisiaan vastaan, on aina olemassa hellittämättömiä sanomia sodista. Heinäkuussa 2013 Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu varoitti jälleen kerran että Iran on siirtymässä lähemmäksi ”punaista linjaa”, joka pakottaisi Israelin käynnistämään hyökkäyksen heitä vastaan. ”He eivät ole vielä saavuttaneet sitä mutta he ovat pääsemässä lähemmäksi sitä ja heidät täytyy pysäyttää”, Netanyahu sanoi. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Minusta on tärkeää huomioida että me (Israel) emme voi sallia sen tapahtuvan. Meidän kellomme tikittävät eri tahtiin. Me olemme lähempänä kuin Yhdysvallat, me olemme haavoittuvaisempia, ja tämän vuoksi meidän täytyy puhua tästä kysymyksestä pysäytämmekö Iranin ennen kuin Yhdysvallat toimii.” (44)

Samaan aikaan, on uutisoitu että Israel käynnisti hyökkäyksen ohjuskuljetusta vastaan jota oltiin toimittamassa Syyriaan heinäkuun 5:ntenä 2013. (45) On myöskin tullut päivänvaloon että Yhdysvallat harkitsee nyt sotilaallisen voiman käyttöä Syyriassa. Koskien tilannetta, Yhteisesikuntapäälliköiden puhemies, kenraali Martin Dempsey, oli sanonut, ”Asia on harkinnassa meidän hallintomme virastojen sisäpuolella.” Amiraali James Winnefeld tarjosi samankaltaisen lausunnon. ”On olemassa kokonainen valikoima vaihtoehtoja joita on valittavissa siellä. Me olemme valmiita toimimaan jos meitä kutsutaan toimiin”, amiraali Winnefeld totesi. (46) On mielenkiintoista huomauttaa että Venäjä, joka sattuu olemaan Syyrian tärkein liittolainen, järjesti äskettäin sotaharjoitukset, joihin osallistui 160,000 sotamiestä ja niihin kuului 5000 panssarivaunun käyttöönotto halki Siperian ja heidän maansa itäosien. Se oli kuulemma laajin voimannäyttö Venäjän sotavoimilta sitten Neuvostoliiton aikakauden. (47)

http://yle.fi/uutiset/pentagon_julkisti_suunnitelmat_syyrian_sotaan/6744349
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194826880789/artikkeli/venajalla+jattimainen+sotaharjoitus+putin+voimme+olla+ylpeita+katso+kuva.html
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20130717027520788_v0.shtml

Lopuksi, minä kehotan jokaista tämän uutiskirjeen lukijaa asettamaan täysin uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan. Maailma on usein täynnä masentavia uutisia, pettymyksiä, ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta meidän Vapahtajallamme on jotakin paljon parempaa kuin mitään mitä tällä maailmalla on tarjottavanaan niille jotka odottavat ja rakastavat Häntä. Sillä kuten me luemme Roomalaiskirjeen luvusta 8:16-18, ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.”

Kiitos avokätisestä tuestanne tälle ministeriölle. Me arvostamme jok’ikistä teistä ja käsitämme täysin, ettemme voisi tehdä sitä mitä me teemme ilman apuanne. Me olemme täällä palvellaksemme teitä parhailla kyvyillämme, ja please muistakaa että olemme aina valmiita ja halukkaita hyväksymään rukouspyyntönne ja kantamaan anomuksenne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Reuters News Service, June 18, 2013, By Todd Benson and Asher Levine, Sao Paulo, Brazil.
02. Reuters News Service, June 20, 2013, By Paula Prada and Maria Carolina Marcello, Rio de Janeiro, Brazil.
03. Ibid.
04. The Guardian, May 31, 2013, By Constanze Letsch, http://guardian.co.uk.
05. Ibid.
06. The Guardian, June 15, 2013, By Peter Beaumont, http://guardian.co.uk.
07. Reuters News Service, July 16, 2013, By Ayla Jean Yackley, Ece Toksabay, and Humeyra Pamuk, Istanbul, Turkey.
08. AFP, July 3, 2013, By AFP, http://afp.com.
09. Associated Press, July 3, 2013, By Abigail Hauslohner, Cairo, Egypt.
10. CNN, July 5, 2013, By Ben Wedeman, Reza Sayah, and Chelsea J. Carter, http://cnn.com.
11. Ibid.
12. The Observer, July 15, 2013, By Orla Ryan, http://observer.com.
13. CBS News - New York, July 15, 2013, By CBS News, http://newyork.cbslocal.com.
14. Associated Press, July 15, 2013, By Associated Press, San Francisco, California.
15. Los Angeles Times, July 15, 2013, By Ruben Vives, Andrew Blankstein, and Robert J. Lopez, http://latimes.com.
16. Los Angeles Times, July 17, 2013, By Andrew Blankstein and Joseph Serna, http://latimes.com.
17. The Baltimore Sun, July 15, 2013, By Justin George, http://baltimoresun.com.
18. WISN News, July 15, 2013, By WISN News, http://wisn.com.
19. Fox News, July 16, 2013, By Todd Starnes, http://foxnews.com.
20. Breitbart, July 15, 2013, By John Nolte, http://breitbart.com.
21. World Net Daily, July 15, 2013, By Aaron Kline, http://wnd.com.
22. Yahoo News, June 26, 2013, By Liz Goodwin, http://news.yahoo.com.
23. Associated Press, June 26, 2013, By Lolita C. Baldor, Washington, D.C.
24. The Washington Times, June 26, 2013, By Stephen Dinan, http://washingtontimes.com.
25. CBS News - Connecticut, June 26, 2013, By CBS News, http://connecticut.cbslocal.com.
26. CBS News - Connecticut, June 26, 2013, By CBS News, http://connecticut.cbslocal.com.
27. CBS News - Washington D.C., June 26, 2013, By CBS News, http://washington.cbslocal.com.
28. World Net Daily, July 2, 2013, By World Net Daily, http://wnd.com.
29. Ibid.
30. ABC News - Good Morning America, June 28, 2013, By Christina Ng, http://gma.yahoo.com.
31. Official Facebook Website, July 1, 2013, http://facebook.com.
32. The Examiner, June 30, 2013, By Joe Newby, http://examiner.com.
33. KOMO News, July 3, 2013, By Michael Harthorne, http://komonews.com.
34. Associated Press, July 17, 2013, By Cassandra Vinograd, London, England.
35. CNS News, July 8, 2013, By Terence P. Jeffrey, http://cnsnews.com.
36. Politico, June 18, 2013, By Kathryn Smith and Ginger Gibson, http://politico.com.
37. NBC News, July 13, 2013, By Matthew Deluca, http://nbcnews.com.
38. The Blaze, July 5, 2013, By Jason Howerton, http://theblaze.com.
39. Townhall.com, July 15, 2013, By Cortney O'Brien, http://townhall.com.
40. Planned Parenthood Official Website, Statement on Health Center Closures, By Deb Bonilla, http://plannedparenthood.org/Wisconsin/closurehome-40967.
41. Associated Press, July 18, 2013, By Corey Williams and Ed White, Detroit, Michigan.
42. The Blaze, July 18, 2013, By Jason Howerton, http://theblaze.com.
43. The Wall Street Journal, July 21, 2013, By Sudeep Reddy, http://wsj.com.
44. Reuters News Service, July 14, 2013, By Dan Williams and Paul Simao, Washington D.C.
45. National Journal, July 15, 2013, By Global Security Newswire Staff, http://news.yahoo.com.
46. The Daily Telegraph, July 18, 2013, By Philip Sherwell, http://telegraph.co.uk.
47. Associated Press, July 16, 2013, By Associated Press, Moscow, Russia.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com