Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Presidenttiehdokas Ted Cruz kulkee Monsanton rinnalla! – Planned Parenthood tukee julkisesti Obaman nimittämää uutta korkeimman oikeuden ehdokasta! – Hillary Clintonin uusin tukija on Ku Klux Klan!

Tässä melko tuore viime perjantain Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert), jonka kaikki kolme ajankohtaista osiota suomensin. Näissä jutuissa David Bay lainaa uutislähteitään ja aiheet ovat järjestyksessä: 1) Teksasin senaattori Ted Cruz tukee Monsanto -yritystä, joka valmistaa vaarallista GMO-ruokaa, 2) Yhdysvaltalainen aborttijärjestö Planned Parenthood on antanut tukensa Obaman nimittämälle korkeimman oikeuden uudelle tuomariehdokkalle, Merrick Garland'ille, joka korvaisi tuomari Antonin Scalia'n, 3) Amerikkalainen Ku Klux Klan'in paikallisosasto tukee nyt presidenttiehdokas Hillary Clinton'ia mikä voi olla vain vaalikytkennällinen ”likainen temppu”.

--------------------------

News Alert (uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Friday, March 18, 2016


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2478
I. Senaattori Ted Cruz paljasti itsestään puolen, jota useimmat meistä eivät olisi halunneet nähdä:

* Hän tukee täysin rinnoin Monsanto'a ja heidän geenimuunneltua ruokaansa

* Hän teki pilaa GMO-tuotteiden vastustajista, kutsuen heitä ”tieteenvastaisiksi kiihkoilijoiksi”

UUTISKATSAUS: Ted Cruz kulkee täysin Monsanto'n rinnalla: Loukkaa miljoonia terveystietoisia amerikkalaisia kutsumalla heitä 'tieteenvastaisiksi kiihkoilijoiksi' ”, Natural News, 15. maaliskuuta 2016

”Yhdysvaltain presidenttiehdokas ja Teksasin senaattori Ted Cruz kulki täysin Monsanto'n rinnalla kampanjareitillään Iowassa, hokien Monsanto'n propagandaa ilmoittamalla, että geneettisesti muokatut organismit (GMO) ruokkivat maailmaa samalla kun loukkaa terveystietoisia kuluttajia rinnastamalla GMO-tuotteiden leimaamisen 'tieteenvastaiseksi kiihkoiluksi'.”

Hämmästyin, että Ted Cruz, oletettavasti valtaeliittiä vastustava (anti-Establishment) republikaani, voisi ottaa niin vahvan asenteen Monsanto'n hyväksi. Lukuisat valtiot ovat tehneet omia kokeitaan ja kieltäneet Monsanto'n viljelykasvit, koska ne ymmärtävät huonot ravitsemukselliset vaikutukset, joita muuntogeenisillä tuotteilla on omille kansalaisilleen.

Mutta sitten, Cruz menee pidemmälle painamalla alas kuluttajia jotka tietävät totuuden ja jotka eivät halua, että heidän rakkaansa syövät ruokaa, joka voi tappaa heidät. Cruz kutsui tällaisia informoituja kuluttajia 'tieteenvastaisiksi kiihkoilijoiksi'! Tämä loukkaava termi leimaa meidät ”tieteenvastaisiksi” ja ”kiihkoilijoiksi”. Olen yllättynyt, että mies, joka väittää olevansa kristitty, loi tällaisen termin vastustajistaan, koska miljoonia kristittyjä on vainottu ”fanaatikko”-lipun alla viimeisten 2,000 vuoden aikana!

Kun vaihdamme toiseen uutislähteeseen tätä aihetta koskien, meille esitetään hieman erilainen, profeetallisempi näkökulma.

UUTISKATSAUS: ”Ted Cruz: Älkää antako 'tieteenvastaisen kiihkoilun' vaikuttaa GMO-tuotteiden lyttäämiseen”, The Washington Times, 7. maaliskuuta 2016

”Senaattori Ted Cruz sanoi lauantaina, että kansakunnan pitäisi puskea takaisin 'hysteriaa' vastaan ruoan suhteen, joka on tehty geneettisesti muunnelluista organismeista, sanoen, että näitä tieteen innovaatioita pitäisi juhlia sen positiivisen vaikutuksen vuoksi, jota niillä on ollut sekä kotimaassa että ulkomailla … 'meidän ei pitäisi antaa tieteenvastaisen kiihkoilun sammuttaa kykyä tuottaa edullista ja laadukasta ruokaa ympäri maailman', Mr. Cruz sanoi.”

Sen ymmärtäminen, että Monsanto'n geenimuunnellut viljelykasvit voivat todella tappaa massoittain ihmisiä, niin Cruz'in sanoja lukemalla, ”kykyä tuottaa edullista ja laadukasta ruokaa ympäri maailman”, minua muistutetaan yhdestä hyvin tärkeästä profeetallisesta jakeesta Raamatussa:

”Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” (Ilmestyskirja 6:8)

Olen vakuuttunut siitä, että Monsanto'n geenimuunnellut viljelykasvit synnyttävät massiivisen, maailmanlaajuisen nälänhädän, joka on ennustettu tässä jakeessa!

Suomentajan kommentti: Ted Cruz on muuten dominionisti-kristitty, jonka mukaan kristittyjen pitäisi vallata maa ennen Jeesuksen takaisintuloa. Lue esim. http://www.thedailybeast.com/articles/2016/02/14/does-ted-cruz-think-he-s-the-messiah.html. Eli Ted Cruz on näitä Jeesuksen ennustamia lopunajan vääriä kristuksia ts. vääriä poliittisia johtajia, jotka toimivat uskonnon varjolla, kuten George W. Bush teki. (Matt. 24:24)


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2402
II. Planned Parenthood tukee julkisesti Obaman nimittämää korkeimman oikeuden ehdokasta, Merrick Garland'ia!

Tämä yksinään on tarpeeksi informatiivista pakottaakseen kristityt vastustamaan hänen nimitystään sangen voimakkaasti, koska juuri edesmennyt tuomari Scalia oli abortinvastainen.

UUTISKATSAUS: ”Planned Parenthood ylistää Obaman nimittämää korkeimman oikeuden ehdokasta, Merrick Garland'ia”, Life News, 16. maaliskuuta 2016

”Planned Parenthood aborttiyritys on vetämässä pois kaikki salvat tänäpäivänä ajaakseen senaattia järjestämään äänestyksen presidentti Barack Obaman korkeimman oikeuden ehdokkaasta Merrick Garland'ista. Presidentti Barack Obaman nimitettyä liberaalin vetoomustuomioistuimen tuomarin Merrick Garland'in korvaamaan abortinvastaisen (pro-life) tuomari Antonin Scalia'n korkeimpaan oikeuteen, kansakunnan suurin aborttiyritys on mukana kuvioissa.”

”Nyt, Planned Parenthood tulvii Twitterissä ja sosiaalisessa mediassa pyyntöjen kanssa suunnattuina aborttiaktivisteille, jotta he vaatisivat senaattia äänestämään Garland'in nimityksen puolesta. Facebookissa, Planned Parenthood ylistää Garland'ia, sanoen, 'Tässä on se, mitä sinun tarvitsee tietää presidentti Obaman korkeimman oikeuden ehdokkaasta, tuomari Merrick Garland'ista: Hän on älykäs, ansioitunut tuomari, jolla on yli puoluerajojen ulottuva laaja kannatus. Senaatin republikaanipuolueen johdolla ei ole mitään syytä torjua tuomaria ja kieltäytyä antamasta tuomari Garland'ille reilua kuulluksi tulemista'.”

Uudestisyntyneitä varten, ”tässä on kaikki mitä sinun tarvitsee tietää” Merrick Garland'in nimityksestä:

Maailman verisin vauva-tappamisen organisaatio on juuri tukenut Garland'in nimitystä korkeimpaan oikeuteen!


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2390
III. Hillary Clinton'illa on uusi tukija joka on juuri lahjoittanut 20,000 dollaria hänen kampanjaansa varten.

Ku Klux Klan (KKK)!

UUTISKATSAUS: ”Paikallinen KKK:n johtaja hyppää pois ”Trump'in junasta” ja tukee nyt Hillary Clinton'ia”, Fox TV Los Angeles, 9. maaliskuuta 2016

”Kuten näyttää siltä, ”Suurlohikäärme (Grand Dragon)” Ku Klux Klan'in Kalifornian paikallisosastosta on vaihtanut poliittista puoltaan ja hypännyt pois ”Trump'in junasta”...ainakin toistaiseksi. Twiittasiko Quigg maaliskuun 10. päivänä, ettei hän enää tue kiistanalaista republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trump'ia ja on kääntämässä nyt tukensa ja klaanin tuen Hillary Clinton'ille.”

Vakaassa tuen osoituksessa Hillary'lle, tämä Kalifornian KKK ilmoitti, että se on lahjoittanut 20,000 dollaria hänen vaalikampanjalleen!

Nyt, olen ensimmäinen myöntämään, että tämä äkillinen tuki Kalifornian KKK:lta on luultavasti vaalikampanjaa koskeva ”likainen temppu”. Toisin sanoen, joitakin Hillary'n tukijoita voidaan nyt horjuttaa pois Hillary'sta kun yksi KKK:n organisaatio on tullut julkisuuteen tukemaan häntä.

Eivätkö poliittiset kampanjat olekin hulluja? Eivätkö ne saakin aikaan kummallisia petikavereita?

Kuitenkaan Hillary ei ole ryhtynyt teeskentelemään mieltymyksestään Henry Kissinger'iin, yhteen vaikutusvaltaisimmista Illuminatin hahmoista tällä planeetalla. Hän on kutsunut Kissinger'iä ”oppi-isäkseen”, osoittaen jälleen kerran, ettei ole mitään eroa republikaanipuolueen ja demokraattipuolueen välillä. Kummankin puolueen johto on yhtäläisesti sitoutunut tähän tulevaan Antikristuksen valtakuntaan, alias Uuteen Maailman Järjestykseen (NOVUS ORDO SECLORUM)!

Kissinger on Bohemian Grove'n, Ulkomaansuhteiden neuvoston, sekä ”Klubi 33:n (Club of 33)” jäsen!

Tämä side on tuomittava ja sellainen side, josta valtamedian pitäisi saarnata päivittäin tämän vaalikampanjan jokaisena päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com