Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Loppu on lähellä: 10 syytä miksi

Tässä aluksi Samuel Korhosen lähettämä sähköpostiviesti lukijoilleen 11.5.2018 ja mukana kaksi suomentamaansa liitettä, jotka ovat lopun päiviin liittyviä eskatologisia artikkeleita puhuen järjestyksessä Esiintulevan kirkon harhaoppisesta eskatologiasta (PDF-tiedosto) ja sitten pääasiassa kokoelmakirjoitus 10 merkistä, jotka osoittavat Jeesuksen pikaiseen paluuseen.

--------------------------

Shalom!

Suomen Siionissa ei juuri puhuta ns. Esiintulevasta Kirkosta (Emerging/Emergent Church), josta englanninkielisessä maailmassa on jo pitkään käyty ”esiintulevaa keskustelua”. On kuitenkin turha kuvitella, että olisimme välttyneet tältä esiintulemiselta. Jo vuonna 1999 silloinen Aika Oy julkaisi Rick Warren'in kirjan Päämäärätietoinen seurakunta ja viime syksynä helluntailiikkeen syyspäivillä Turussa oli pääpuhujana yksi tunnetuimpia ”esiintulevan liikkeen” johtajia, John Burke, opettamassa helluntailaisia ”rakastamaan maailmaa”. Tässä linkki Roger Oaklandin erinomaiseen kirjaan Faith Undone, jonka Bileamin Aasi on suomentanut nimellä Uskon nollaus: http://www.lampaille.com/pdf---kirjoja/uskon-nollaus/

Myös Bob DeWaay on tehnyt kirjan samasta aiheesta nimellä The Emergent Church Undefining Christianity (Esiintuleva kirkko epämääräistää kristinuskon). Hänen kirjassaan on hyvin tärkeä näkökulma, joka puuttuu Oaklandin kirjasta, nimittäin esiintulevan liikkeen eskatologia, joka on ainut asia, josta he edes keskenään ovat yhtä mieltä:

”Esiintulevan Kirkon liike on yksilöiden yhdistys, jota yhdistää yksi hyvin tärkeä avainidea: että Jumala on tuomassa historian kohti loistavaa Jumalan maanpäällistä valtakuntaa ilman tulevaa tuomiota. He inhoavat dispensationalismia (Hartonen/Viksten) enemmän kuin mitään muuta teologiaa, koska se sanoo juuri päinvastoin: että maailma on tulossa yhä syntisemmäksi ja luisumassa kohti mullistavaa tuomiota.”

Tämä eskatologia näyttää olevan valtavirtaa nuoren polven keskuudessa. Helluntailiikkeessä tällaisia ”esiintulevia” (2. Piet. 3:3) ovat esim. Julle Partanen ja Tuomo Läntelä.

”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” (2. Piet. 3:3)

Liitteenä DITC:n uutiskirjeessä julkaistu Bob DeWaay'n artikkeli Esiintuleva eskatologia: Kuviteltu tie paratiisiin. Artikkeliin sisältyy ensimmäinen luku kirjasta The Emergent Church Undefining Christianity (2009). Lue artikkeli tästä.

Muut liitteet:

Pete Garcia'n artikkeli Loppu on lähellä: 10 syytä miksi

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

----------------------------

Loppu on lähellä: 10 syytä miksi

by Pete Garcia, Monday, April 23, 2018


Vaikka on mahdotonta tietää seurakunnan tempauksen päivää ja hetkeä (Mark. 13:32), niin on kuitenkin mahdollista tunnistaa Hänen paluunsa ja sitä seuraavan vapautuksemme aikakausi (1.Tess. 5:1-3, Hepr. 10:25). Niille, jotka väittävät, että jo meidän halumme pohtia, milloin Kristus voisi palata, olisi lievää päivämäärän asettamista, kehottaisin muistamaan, että Kristus moitti fariseuksia ja saddukeuksia sekä Jerusalemin kaupunkia siitä, etteivät he tunnistaneet etsikkoaikaansa (Matt. 16:1-4, Luuk. 19:41-44).

Meidän tulee aktiivisesti valvoa ja odottaa Herran pikaista paluuta (Luuk. 12:37). Se ei tarkoita, että myymme kaikki kamppeemme ja menemme vuorenlaelle odottamaan joutilaana, vaan että elämme elämäämme tunnistaen, että lähtömme on kohta käsillä. Meillä tulee olla löyhä ote tämän elämän asioihin ja meidän tulee ymmärtää nykyisen olemassaolomme väliaikainen luonne. Näin tehden me uudistamme ja ylläpidämme toivoamme ja uskoamme Kristukseen eläessämme maailmassa, joka on rajusti hajoamassa.

Näissä ajatuksissa olen koonnut 10 ehdotonta merkkiä, jotka osoittavat Kristuksen hyvin pikaiseen paluuseen seurakunnalleen. Tähän sisältyy kuitenkin hiukan jumalallista paradoksia. Seurakunnan tempaus on ainoa Raamatussa mainittu merkitön tapahtuma. Kaikilla muilla profeetallisilla tapahtumilla on joko merkki, tai jokin siihen johtava asia, tempauksella ei.

Kuinka sitten voi nähdä todisteita tapahtumasta, jolla ei ole mitään ennakkotodisteita?

Raamattu opettaa selvästi, että tempaus tapahtuu ennen (pre) Danielin 70. viikkoa (eli Ahdistusta eli vihan aikaa eli Jaakobin vaivaa). Ahdistukselle on kaksi ensisijaista tarkoitusta: 1) kurittaa Israelia ja tuoda se takaisin suhteeseen Jumalan kanssa, 2) tuhota kaikki Kristuksen hylkäävät kansakunnat nykyisessä tilassaan (Jer. 30:7-11). Koska seurakunta ei ollut olemassa Danielin ensimmäisten 69 viikon aikana, niin meidän pitäisi pystyä päättelemään luottavaisesti, ettei sitä ole myöskään Danielin 70. viikolla.

Sitäpaitsi Danielin 70 viikkoa määrättiin yksinomaan juutalaisille ja Jerusalemille. Seurakunnan (s.o. Kristuksen monijäseninen yhteinen ruumis) jäseninä me olemme vain edunsaajia (Kristuksen kautta) kuudesta asiasta, jotka on lueteltu jakeessa Dan. 9:24 ja joiden TÄYTYY tapahtua 70 viikon täyttyessä:
  • luopumus päättyy
  • synti sinetillä lukitaan
  • pahat teot sovitetaan
  • iankaikkinen vanhurskaus tuodaan
  • näky ja profetia sinetöidään
  • kaikkeinpyhin voidellaan
Koska Israelin kansa vielä tänä päivänä edelleen laajalti hylkää Jeesuksen messiaanisuuden, niin tiedämme, että tämän viimeisen vuosiviikon täytyy vielä olla tulevaisuutta. Sitäpaitsi, jos näemme jo merkkejä tapahtumista, jotka tapahtuvat vasta tempauksen jälkeen, niin tempauksen luonnollisesti täytyy olla vielä lähempänä.

1. Israel. Selvästikin lopunaikojen supermerkki on Israelin valtion jälleensyntyminen. Syy, miksi voimme olla varmoja, että se on supermerkki, on, ettei ole muuta selitystä yliluonnolliselle vihalle sen olemassaoloa kohtaan kansojen keskuudessa. Ei edes planeetan hirmuvaltaisin valtio nostata myrkyllistä arvostelua vasemmistolta, jumalattomilta, sosialisteilta ja islamisteilta yhtä paljon kuin Israel. Maailma ei ole nähnyt tämän tasoista antisemitismiä Euroopassa toista maailmansotaa edeltävien aikojen jälkeen. Sellaiset liikkeet kuin reformoitu teologia ja liittoteologia sekä amillennialismin, preterismin ja post-millennialismin eskatologiset käsitykset ovat kaikki tarkoitettuja kumoamaan Israelin laillisuus sekä kansakuntana että Genesiksen 15. luvun lupausten oikeina perijöinä. (5. Moos. 30:1-10, Hes. 37)

2. Jerusalem. Se tosiasia, että Jerusalem on taas Israelin valvonnassa, varsinkin sen valossa, kuinka se sai sen takaisin, on kertakaikkiaan ihmeellinen. Lisäksi maailma on vuodesta 1967 raivokkaasti yrittänyt riistää Jerusalemin valvonnan Israelin käsistä. Kuitenkin joulukuun 6. päivänä 2017 presidentti Donald Trump'ista tuli ensimmäinen pakanallinen maailmanjohtaja (yli 2500 vuoteen), joka on virallisesti tunnustanut Jerusalemin Israelin valtion pääkaupungiksi, mikä edelleen raivostuttaa antisemiittejä ympäri maailman. (Sak. 12:3, Luuk. 21:24)

3. Damasko. Jesaja 17 ennustaa tämän Syyrian kaupungin lopullisen ja täydellisen tuhon kaupunkina. Se, että arabikevät on enimmäkseen vähitellen hävinnyt ja laantunut muualla Lähi-Idässä, mutta on jatkanut viipymistään Syyriassa, puhuu sikäläisten olosuhteiden profeetallisesta luonteesta. Eikä vain siitä, vaan siitä tuli casus belli (sodan syy) vetämään sinne Hesekielin lukujen 38-39 mainitsemat pääpelurit

4. Goog ja Maagog. Se, että näemme tämän koalition muotoutuvan silmiemme edessä Syyrian yllä, on varma merkki, että seurakunnan Tempaus on äärimmäisen lähellä. Venäjä, Iran ja Turkki (kaikki entisiä kilpailevia valtakuntia) eivät ole milloinkaan ennen tehneet taloudellista, sotilaallista ja poliittista yhteistyötä mielessään yhteinen päämäärä. Lueteltuina muinaisilla nimillään nykyajan Venäjä, Turkki ja Iran ovat muodostaneet Israelin ja Yhdysvaltain vastaisen liiton, joka nyt rakentaa voimiaan vain muutamien kymmenien mailien päässä Israelin rajalta (pohjoiseen). He eivät ole siellä siksi, että huolehtisivat Assadista tai hänen hallinnostaan. He ovat siellä läheisyyden vuoksi Israeliin ja sen rikkauksiin (saaliiseen). Voin erottaa tässä kaksi asiaa:
  • Israelin liittolaiset ovat joko kyvyttömiä tai haluttomia auttamaan (Hes. 38:13).
  • Jumala lyö tämän koalition niin näyttävästi, että hengellinen Israel lopulta herää ja kansa lopulta. vaatii jälleenrakentamaan kolmannen temppelinsä (Hes. 39:22, 28-29).
Viimeiset 2000 vuotta Jeesus on aktiivisesti rakentanut ruumistaan, seurakuntaa (s.o. yhteinen monijäseninen, universaalinen Kristuksen ruumis – Matt. 16:18, Kol. 3:8-11). Syy, että tämä tapahtuma (Hes. 38-39) osoittaa Tempauksen olevan lähellä, on, että tämä sota on se tapahtuma, jossa Jumala kääntää taas kaiken huomionsa Minun maahani ja Minun kansaani juutalaisiin (Hes. 38:16). Seurakunnan ei pitäisi enää olla pelissä maan päällä, mikä on järkeenkäyvää. Sanon uudelleen: seurakunta ei ollut pelissä Danielin 70 viikon ensimmäisten 69 viikon aikana, joten miksi meidän pitäisi olla 70. viikolla? Minusta näyttää, että Goog/Maagog palvelee ei vain tuuliviiritapahtumana Tempaukselle, vaan myös siirtymävaiheena viimeiseen 70. viikkoon.

5. Idän kuninkaat. Samalla kun Venäjää, Turkkia ja Irania vedetään selittämättömästi kohti Syyriaa, niin Yhdysvaltoja vedetään selittämättömästi toiselle laidalle maailmaa johtuen Idän uhkasta. Pohjois-Korea on ollut oka Yhdysvaltain ulkopolitiikan kyljessä vuoden 1953 Korean aselevosta saakka. Asiat ovat kuitenkin kääntyneet päälaelleen presidentti Trump'in valinnan jälkeen johtuen hänen haluttomuudestaan tehdä tavanomaista politiikkaa. Johtuen useista tekijöistä, kuten maanlaajuinen aliravitsemus ja nälänhätä, lisääntyvä korruptio ja epätoivon paheneminen, menneisyyden status quo ei ole enää vaihtoehto Pohjois-Korealle. Vain kolme tulosta ovat mahdollisia Pohjois-Korean Kim-hallinnolle:
  • Sota ja hallituksen vaihto
  • Ydinaseiden poistaminen ja jälleenyhdistyminen
  • Taloudellinen romahdus
Mikään näistä vaihtoehdoista ei kelpaa Kiinan hallinnolle. Kiinalaiset pitävät parempana nykyistä status quo'ta, koska se antaa heille vaikutusmahdollisuutta Yhdysvaltoihin. He myös ymmärtävät, että taisteltuaan 17 vuotta Irakissa ja Afganistanissa USA:n armeijalla (nykyisessä tilassaan) tuskin on kykyä, resursseja ja miehiä osallistumaan samanaikaisesti kahteen suureen sotateatteriin, kuten kerran teimme toisessa maailmansodassa. Filippiinit, Etelä-Korea, Japani ja Taiwan, ovat kaikki tärkeitä Yhdysvaltain liittolaisia, jotka vaativat välitöntä suojelustamme, jos Kiina käy sotilaallisesti jonkun niistä kimppuun (tai meidän kimppuumme). Se vaatisi, että Yhdysvallat siirtää suurimman osan resursseistamme eri puolilla maapalloa vastaamaan Kiinan sotilaalliseen uhkaan. Haluttomuutemme tulla Israelin avuksi Googin/Maagogin näyttämöllä, voi johtua siitä, että olemme täysin kiinni muualla, emmekä voi vastata sotilaallisesti.

6. Modernisaation vauhti. Uusi kilpavarustelu ei koske ydinaseita; se on digitaalinen. Valtiot ympäri maailman kilpailevat vallatakseen markkinat keinoälyn (AI), kryptovaluutan, kvanttitietokoneiden, geneettisen muokkauksen/kloonauksen, tiedonkeruun ja analysoinnin (data mining), valvonnan, tappavien itsenäisten asejärjestelmien (lethal autonomous weapon systems = LAWS) ja monilta muilta aloilta. Itseasiassa teknologinen edistys on tänä päivänä niin nopeaa, että väistämätön läpimurto jollakin näistä aloista voi kääntää ylösalaisin nykyisen geopoliittisen vallan tasapainon. Erityisen huomionarvoisia ovat CERN:in kokeilut (ulottuvuukselliset porttaalit, teleportaatio jne.) Euroopassa, jotka voisivat nopeasti muuttaa vallan tasapainon heidän hyväkseen. Lisäksi AI avaa mahdollisuuden demonisille olennoille asuttaa elottomia esineitä (toisin kuin ihmisiä). Jos demonit voivat käyttää Ouija-lautoja, niin kuvittele, mitä ne voivat tehdä itsenäisellä (eli ”aistivalla”) järjestelmällä ja robotilla.

7. Väistämätön uhka. Maailmassa on tällä hetkellä lukuisia näköjään ratkaisemattomia kriisejä (todellisia tai näennäisiä), jotka vaativat globaalia huomiota. Esimerkkejä: Ilmastomuutos, taloudellinen epävakaus, räjähtävä väestönkasvu, aseistettu maahanmuutto, valuuttojen ja muiden 20. vuosisadalta periytyvien instituutioiden heikkeneminen, terrorismin ja rikollisuuden hybridimuotojen lisääntyminen, kosmiset uhat (komeetat, asteroidit, aurinkomyrskyt jne.), globaali matkustaminen ja pandemiat, luonnonkatastrofit (super-tulivuoret, tsunamit, 9-10 asteen maanjäristykset jne.). Jo näiden uhka on aiheuttanut valtavaa huolta maailman johtajien ja väestöjen keskuudessa. (Luuk. 21:25-26)

8. Rauha ja turvallisuus. Mitä epävakaammaksi maailma käy, sitä enemmän ihmiset vaativat rauhaa ja turvallisuutta. Ihmiset ovat valmiita myymään vapautensa turvallisuudesta, mitä globalistit ovat halunneet kaiken aikaa (hegeliläisen dialektiikan kautta). Vaikka näin on ollut viimeiset 30 vuotta ja ylikin, niin vaatimus siihen on vain tehostunut, kun maailma on mennyt yhä pahemmin pois tolaltaan. Vaikka tämä on passiivinen merkki, niin se on kuitenkin se yksi lause, jota Paavali käski meitä kuulostamaan, sillä se edeltäisi välittömästi Tempauksen aiheuttamaa tuhoa (1.Tess. 5:1-3).

9. Jumalattomuus. Apostoli Paavali huomautti, että viimeisinä päivinä tulisi esiin pilkkaajia, jotka sanoisivat, että Kristus ei ole vielä palannut (2. Piet. 3:3-4). Paavali kirjoitti, että viimeisinä päivinä tulisi vaarallisia aikoja (1.Tim. 3:1). On mielenkiintoista, että Paavalin määritelmään vaarallisista ajoista ei sisälly sotaa eikä luonnonkatastrofeja, vaan kuvausta, kuinka petollisiksi ja pahoiksi ihmiset tulisivat. Jeesus sanoi, että viimeisinä päivinä, koska laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee (Matt. 24:12). Lisäksi Jeesus sanoi, että Hänen paluunsa päivät olisivat samanlaisia kuin Nooan ja Lootin aika, joiden molempien mainitaan olleen äärimmäisen väkivaltainen ja paha (Luuk. 17:26-30).

Jumalattomuuden nousu ja yleinen Jumalan pelon / kunnioituksen puute alkoi tulla esiin 19. vuosisadalla, kun ihminen ensin alkoi edistyä sekä tieteessä että teknologiassa. Tämä tapahtui samalla, kun monia humanistisia filosofioita kehitettiin. Eksistentialismi, Marxilaisuus, Darwinismi, Sekularismi, Sosialismi, Eugeniikka, Korkeampi ja Matalampi kritiikki jne. olivat kaikki tarkoitettuja joko epäilemään, keksimään uudelleen tai hylkäämään Jumala ja Raamattu. Joko pakottamisen, petoksen tai manipulaation kautta näistä humanistisista opeista tuli uusi moderni vasemmiston dogmi julkisille ja korkeammille koulutusjärjestelmille (jopa pappisseminaareille).

Vaikka uskon, että suurin osa Jumalan ominaisuuksista ovat rajattomia, niin on yksi, joka ei ole. Se on Hänen pahuuden suvaitsevaisuutensa. Jumala on pitkämielinen, mutta tuo pitkämielisyys ei jatku loputtomiin. Jossakin vaiheessa Jumalan on tuotava tuomio tämän maan päälle, koska Hänen vanhurskautensa vaatii sitä. Ruth Graham'in (Billy Graham’in vaimo) kerrotaan kerran sanoneen, että jos Jumala ei rankaise Amerikkaa pian, Hänen on pyydettävä anteeksi Sodomalta ja Gomorralta.

Koska vasemmisto hallitsee mediaa ja hallintoa (sekä valtion että liittovaltion), niin sillä on laajat foorumit edistää näitä humanistisia kertomuksia; niiden tarkoitushan on tukahduttaa aito raamatullinen kristinusko. Miksi kristinuskoa vastustetaan niin raivokkaasti, toisin kuin Islamia ja kommunismia? Niillä kummallakin on pitkä, likainen ja todistettu kuoleman ja väkivallan historia.

Vastaus on, että Saatana johtaa nykyisin tätä planeettaa ja suvaitsee mitä tahansa paitsi totuutta. Itseasiassa olemme nyt tulleet sellaiseen aikaan, että jumalattomat ovat henkisesti, hengellisesti ja fyysisesti kyvyttömiä erottamaan oikeaa väärästä, ylöspäin menoa alaspäin menosta, miestä naisesta jne. (Luuk. 4:5-7, Room. 1:18-32, Ef. 2:2, 1. Piet. 5:8)

10. Yhteentuleminen. Vaikka jokainen sukupolvi voisi tästä luettelosta löytää omakseen yhden tai kaksi, niin vain meidän sukupolvemme voi tunnistaa ajassaan ne kaikki. Surullinen tosiasia on, että tämä luettelo ei ole läheskään täydellinen. On niin monia asioita, jotka osoittavat Kristuksen pikaiseen paluuseen, että tila ei riitä kirjoittaa niistä. Danielille sanottiin, että loppu tulisi kuin tulva ja tulva se todella on (Daniel 9:26). Huomionarvoista ei kuitenkaan ole vain merkkien yhteentuleminen, vaan myös niiden uskovien yhteentuleminen, jotka kaikki tulevat samaan johtopäätökseen.

Missään kirkkohistorian vaiheessa niin monet uskovat niin monista piireistä eivät ole olleet yhtä vakuuttuneita, että me elämme viimeisiä päiviä. Uskon tämän puhuvan Pyhän Hengen todistamisesta meille, jotka olemme hereillä ja valvomme. Myönnettäköön, että suurin osa kristityistä valtavirran kristillisyydessä sekä eksytysseurakunnissa ja -liikkeissä (Esiintuleva, Heprealaiset juuret, Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden evankeliumi, Menestysevankeliumi, Etsijäystävällinen liike, jne.) nukkuvat sikeästi; eivät kuitenkaan vartijat. Voimme olla eri mieltä joistakin eskatologian hienouksista, mutta me kaikki yleisesti olemme yksimielisiä, että nämä ovat sitä, mitä Raamattu kuvailee viimeisinä päivinä.

Amen, tule, Herra Jeesus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com