Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 25. lokakuuta 2018

Profeetallisia indikaattoreita seurakuntakauden lopulle lokakuussa 2018

Tässä ajankohtainen suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa mainitaan kuusi huomionarvoista Raamatunprofetiaan liittyvää asiaa viime ajoilta, jotka osoittavat aikakauden lopun olevan lähellä, jolloin Kristuksen toinen tulemus on edessä. Profeetalliset tapahtumat ovat selkeästi kasvussa.

-----------------------

Profeetallisia indikaattoreita (Prophetic Indicators) :: By Daymond Duck

Published on: October 21, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/10/21/prophetic-indicators-daymond-duck/

Melkein joka päivä tapahtuu jotain, mikä näyttää osoittavan, että voimme nähdä seurakuntakauden lopun lähestyvän Jumalan profeetallisella aikajanalla (Heb. 10:25).

Alla on muutamia indikaattoreita, joita ilmestyi hiljattain uutisissa.

Ensinnäkin, Raamattu opettaa, että luonnonkatastrofit lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa aikakauden lopussa.

YK ilmoitti 10. lokakuuta 2018, että maanjäristysten, tulivuorenpurkausten, tulvien, hurrikaanien ja muiden ilmastoon liittyvien katastrofien maailmanlaajuiset kustannukset kasvoivat voimakkaasti viimeisten 20 vuoden aikana (1997-2017).

Yhdistyneiden Kansakuntien raportissa todettiin, että luonnonvarojen ja omaisuuden, kuten kotien, tehtaiden ja maatilojen, menetykset johtuvat yhä tiheämmin esiintyvistä ja laaja-alaisemmista ilmastoon liittyvistä katastrofeista, jotka lisääntyivät 151 prosenttia edellisestä 20 vuoden jaksosta (1977-1997).

Riippumatta siitä, johtuuko tämä esiintymistiheyden ja kustannusten kasvu ilmaston lämpenemisestä, joka on kiistanalaista, niin ei voida rehellisesti kieltää, että se on tapahtumassa.

Ja jos joku haluaa väittää, että globaali lämpeneminen on syy, on vielä mietittävä sitä, miksi tätä tapahtuu samaan aikaan, kun kaikki muut merkit ovat läsnä.

Toiseksi, lokakuun 10. päivänä 2018, hurrikaani Michael rantautui Floridaan nelosluokan hurrikaanina (tuulet 69 metriä/sekunti ja puuskat vielä korkeampia).

Se aiheutti laajaa tuhoa, eikä mitään jäänyt jäljelle muuta kuin perustukset, joiden päällä monet talot kerran olivat.

Amerikkalaisten kuolonuhrien lukumäärä oli 8 Floridassa (17 neljän osavaltion sisällä), ja sen odotettiin nousevan. [Lukien lokakuun 16. päivästä, kokonaismäärä oli noussut 29:een, joista 19 Floridassa ja sen odotetaan nousevan vielä].

Yhdessä 1,200 ihmisen pikkukaupungissa nimeltä Mexico Beach (Florida) oli monia kadonneita ihmisiä.

Joidenkin uskottiin olevan loukussa, ja monet ihmiset olivat menettäneet kaiken.

Monia teitä ja katuja suljettiin (mukaan lukien 80 mailia Interstate 10:tä) ja pelastustyöntekijät eivät voineet päästä niiden luokse, jotka olivat jääneet loukkuun.

Useita matkapuhelintorneja oli kaatunut maahan ja monet matkapuhelimet eivät toimineet.

Yli 1 000 000 kotia ja liikeyritystä oli ilman sähköä ja Dade County'n vesijärjestelmä ei toiminut.

Ihmiset, jotka pysyivät taaempana, eivät löytäneet ruokaa ja jotkut näkivät nälkää.

Myrsky siirtyi Georgiaan, Etelä-Carolinaan, Pohjois-Carolinaan ja Virginiaan.

Riippumatta siitä, onko se merkittävää tai hyödyllistä, niin Michael on Raamatun nimi (kuten arkkienkeli Mikael), joka tarkoittaa ”Kuka on kuin Jumala”, ja viranomaiset sanoivat, että se oli voimakkain hirmumyrsky, joka on koskaan iskenyt Florida Pandhandleen (osavaltion luoteisosa).

Toisekseen, saimme raportteja siitä, että presidentti Trumpin rauhansuunnitelman julkistus lähestyy, islamilainen aktivisti, joka vastusti Saudi-Arabian rauhansopimusta Israelin kanssa, katosi (Jamal Khashoggi, 2. lokakuuta), Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs erosi (Nikki Haley, voimakas Israelin tukija, 9. lokakuuta); ja samaan aikaan kun kaikki tämä tapahtui, Michael lähti liikkeelle trooppisena matalapaineena lokakuun 7. päivänä ja muuttui kategorian 4 hurrikaaniksi lokakuun 10. päivänä.

Näiden tapahtumien ja hurrikaani Michaelin, joka iski Floridan luoteisosaan, välillä ei välttämättä ole yhteyttä, mutta se on oudolla tavalla samankaltaista verrattuna menneisyyden tapahtumiin; ja olen lukenut spekulaatiota siitä, että Nikki Haleyn äkillinen ja yllättävä eroaminen saattaa liittyä rauhanprosessiin.

Kolmanneksi, mitä tulee sotaan Israelin ja Gazan välillä, pääministeri Netanyahu varoitti maailman johtajia ja palestiinalaisia ​​siitä, että Israel tekee kaikkensa Gazan sodan välttämiseksi, mutta Israel ei epäröi käynnistää täysimittaista hyökkäystä Gazan kaistaleelle, jos tilanne pahentuu entisestään.

Neljänneksi, mitä tulee Googin ja Maagogin taisteluun, Goog ja hänen armeijansa tuhotaan Israelin vuorilla (Golanin kukkulat).

Israel kaappasi Golanin kukkulat vuoden 1967 sodassa, jolloin Israel valloitti Itä-Jerusalemin ja Temppelivuoren.

Israel liitti Golanin kukkulat itseensä vuonna 1981, mutta maailman johtajat ovat kieltäytyneet tunnustamasta sitä.

Lokakuun 7. päivänä 2018, pääministeri Netanyahu kehotti YK:n turvallisuusneuvostoa tunnustamaan Israelin suvereniteetin Golanin kukkuloilla.

Lokakuun 9. päivä 2018, Venäjä torjui Israelin itsemääräämisoikeuden Golanin kukkuloiden suhteen.

Venäjä hyökkää Israelia vastaan ryöstääkseen saalista, mutta todennäköisesti myös väittää, että se auttaa Syyriaa valtaamaan takaisin oman alueensa.

Viidenneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua, Venäjä ilmoitti 29. syyskuuta 2018, että se oli kuljettanut joitakin kehittyneitä S-300 -ohjuspuolustusjärjestelmiä Syyriaan.

Lokakuun 8. päivänä 2018 ilmoitettiin, että Venäjä lennätti useita iranilaisryhmiä Syyriaan näiden ohjusjärjestelmien operoimista varten.

Joten Venäjä, Syyria ja Iran ovat kaikki osallisina Israelia vastaan käytettävien aseiden toimitukseen, asennukseen ja käyttöön.

Kuudenneksi, tulee olemaan noituuden elpymistä ja luopumusta seurakunnissa aikakauden lopussa (2. Tess. 2:3; Ilm. 3:16, 9:20).

Lokakuun 10. päivänä 2018 ilmoitettiin, että noituus on jyrkässä kasvussa Yhdysvalloissa, ja amerikkalaisten määrä, jotka samastuvat noidiksi, voi ylittää nyt presbyteerikirkon jäsenmäärän USA:ssa.

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com