Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Last Trumpet Newsletter -- Elokuu 2019

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta elokuun 2019 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXVIII    Issue VIII    August 2019

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Maailma, joka luhistuu paineen alla
(The World Buckling Under Pressure)

”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”

1. Moos. 6:5

”Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.”

Tuomarien kirja 17:6

”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.”

Roomalaiskirje 13:11-12

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!”

Ilmestyskirja 22:20


Tässä LTN:n numerossa tarkastelemme aikamme tapahtumia, jotka osoittavat kiistatta, että olemme siirtymässä yhä lähemmäksi maailmamme viimeistä päivää. Raamatun opiskelijat tietävät, että kun Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, poistui tästä maailmasta ruumiillisessa muodossa, Hän lupasi palata takaisin samalla tavalla kuin Hän lähti. Kun Jeesuksen opetuslapset katsoivat Hänen nousevan taivaaseen, ilmestyivät kaksi enkeliä ja sanoivat heille Apostolien tekojen luvussa 1:11, ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” Tuosta päivästä lähtien on aina ollut ihmisiä, jotka etsivät, odottavat ja tarkkailevat Vapahtajamme paluuta. Kuitenkin paljon enemmän ihmisiä viimeisen kahdentuhannen vuoden aikana on kieltäytynyt uskomasta tähän Raamatun ydinoppiin. Apostoli Pietari käsitteli tätä kiistanalaista oppia 2. Pietarinkirjeen luvussa 3:3-4, jossa meille kerrotaan: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."” Sitten Pietari jatkaa muistuttaen meitä jakeessa 8, ”että yksi päivä on Herran edessä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.” Lopuksi hän ilmoittaa jakeessa 10 painokkaasti: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.”

Tässä kummallisessa ajanjaksossa, jossa me nyt elämme, massat eivät edelleenkään usko siihen, että Jeesus Kristus aikoo palata. Kuitenkin omituisesti yhä useammat tiedemiehet, poliitikot ja jopa julkkikset ovat ilmaisseet uskonsa, että tämä maailma siirtyy lähemmäksi saavuttaakseen loppunsa. Aiemmin tänä vuonna raportteja nousi esiin osoittamaan, että edustaja Alexandria Ocasio-Cortez, joka on New Yorkin demokraatti, antoi lausunnon, jossa julistettiin, että maapallon pelastamiseksi ilmastonmuutokselta oli jäljellä vain kaksitoista vuotta. Vastauksena Washington Post julkaisi 24. tammikuuta 2019 artikkelin, jonka otsikko oli: "Ocasio-Cortez sanoo, että maailma loppuu 12 vuodessa. Hän on täysin oikeassa." (1) Huomattavaa kyllä, aikataulua aikaistettiin merkittävästi heinäkuussa 2019, kun BBC News julkaisi vielä rohkeamman otsikon, joka totesi: "Ilmastonmuutos: 12 vuotta planeetan pelastamiseksi? Tee siitä 18 kuukautta". Uutisjuttu lainaa Walesin prinssi Charles'ia, joka sanoi: ”Olen vakaasti sitä mieltä, että seuraavat 18 kuukautta päättävät kyvystämme pitää ilmastonmuutos selviytymiskelpoisella tasolla ja palauttaa luonto tasapainotilaan, jota tarvitsemme selviytyäksemme.” (2) Artikkelissa viitataan myös Hans Joachim Schellnhuber'iin, joka on Potsdamin ilmastoinstituutin perustaja. Hän oli sanonut, ”Ilmastomatematiikka on brutaalin selkeää: Vaikka maailmaa ei voida parantaa seuraavien vuosien aikana, välinpitämättömyys voi haavoittaa sitä kohtalokkaasti vuoteen 2020 mennessä.” (3) Toisin sanoen uskotaan, että jos vuoden 2020 loppuun mennessä ei ryhdytä radikaaleihin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on liian myöhäistä ja planeetta tulee olemaan sen pisteen yli, josta ei ole paluuta. Nämä varoitukset, joita liimataan kaikkialle valtavirran uutisiin, kuulostavat melko synkiltä ja toivottomilta. Raamattu paljastaa meille kuitenkin, että suuri toivomme ei ole tässä maailmassa, vaan uskomme on Jumalassa, että Hän vie meidät kotiimme Hänen kanssaan. Juuri tästä syystä apostoli Paavali kirjoittaa 1. Korinttolaiskirjeen luvussa 15:19, ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.”

Kun luemme tämänpäivän uutisotsikoita, ei ole ihme, että niin monet ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja ovat itse asiassa epätoivoisia. Viime talvi toi polaarisen pyörteen, joka jäähdytti Yhdysvaltojen keskilännen. Kevät toi massiiviset tulvat ja tornadojen rumputulen. Nykyinen kesäkausi on tuonut lämpöaallot, maanjäristykset, metsäpalot ja myrskyt. Nämä, mitkä useimmat ihmiset näkevät merkkeinä peruuttamattomasta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, näen kuitenkin merkeiksi siitä, että olemme yhä lähempänä Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, paluuta. Näin ollen jatkamme tarkkailua. Sillä kuten Jeesus sanoo meille Matteuksen luvussa 25:13, ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Paahdetut kovassa helteessä (Scorched With A Great Heat)

Kesäkauden myötä tulee odotus korkeammista lämpötiloista. Tyypillisesti heinä- ja elokuu ovat vuoden lämpimimmät kuukaudet Yhdysvalloissa. Kuitenkin se, mitä olemme nähneet heinäkuussa 2019, on vähintäänkin epätavallista. Heinäkuun 19.-21. päivinä 2019, ennätyksellinen lämpöaalto piti Yhdysvaltojen keskilänttä ja itärannikkoa otteessaan. Oli niin kuuma, että 94 miljoonaa amerikkalaista 23 osavaltiossa olivat kuumuustiedotteiden ja -varoitusten alla tällä aikajaksolla. Kosteuden huomioon ottamisen jälkeen lukuisissa kaupungeissa ympäri maata lämpötilat tuntuivat olevan yli 100 Fahrenheit-astetta. (37.8 celsiusastetta.) Näihin sisältyvät Chicago Illinois'in osavaltiossa, jossa se tuntui 107 asteelta, Boston Massachusetts'in osavaltiossa, missä se tuntui 107 asteelta, Baltimore Maryland'in osavaltiossa, missä se tuntui 107 asteelta, Kansas City Missouri'n osavaltiossa, missä se tuntui 109 asteelta, Hartford Connecticut'in osavaltiossa, jossa se tuntui 110 asteelta, ja maan pääkaupunki Washington DC, jossa se tuntui 108 asteelta. (4) Accuweather -sääpalvelu totesi, että Washingtonin lämpötila ja kosteus saivat kaupungin tuntumaan melkein yhtä kuumalta kuin Kalifornian Death Valley, joka tunnetaan pahamaineisesti yhtenä Yhdysvaltain kuumimmista paikoista. (5) Kuumaa oli myös Nebraskan Omaha'ssa, missä Kansallisen sääpalvelun työntekijät käyttivät lämpötilaa hyödykseen ja paistoivat keksejä autossa 17. heinäkuuta 2019. Keksien todettiin olevan syötäviä kahdeksan tunnin paistamisen jälkeen paahtavassa kuumuudessa. (6)

Se oli kuumempaa kuin tavallisesti jopa paikoissa, joissa et uskoisi niin olevan. Tähän sisältyy maan 49. osavaltio Alaska, joka epäilemättä herättää mielikuvia kylmästä lämpötilasta ja lumen peittämistä vuorista useimpien amerikkalaisten mielissä. Alaskan Anchorage saavutti lämpötilan 90 Fahrenheit-astetta (32.2 celsiusastetta) ensimmäistä kertaa historiassa 4. heinäkuuta 2019. (7) Tavallista lämpimämmät lämpötilat ovat tehneet osavaltiosta ihanteellisen paikan maastopaloille, ja niinpä suuri osa Alaskan asumattomasta maasta on nyt tulessa. (8) Myös muilla arktisilla alueilla on tavallista enemmän maastopaloja, kuten Siperian, Skandinavian ja Grönlannin alueilla. BBC News ilmoitti, että 26. heinäkuuta 2019 lähtien näitä maastopaloja on ollut satoja. (9)

Samaan aikaan Euroopan mantereella ei ole ollut vain yhtä, vaan kaksi lämpöaaltoa tänä kesänä. Ensimmäinen esiintyi kesäkuussa 2019, jolloin Ranskassa todettiin uusi kaikkien aikojen korkein lämpötila 46 celsiusastetta (114.8 Fahrenheit-astetta). (10) Vain kuukautta myöhemmin paahtava kuumuus palasi Eurooppaan. Ranskassa Pariisin kaupungissa tehtiin 25. heinäkuuta 2019 uusi kaikkien aikojen lämpötilaennätys 42.6 celsiusastetta. (108.7 Fahrenheit-astetta.) Samana päivänä lämpötila Alankomaissa saavutti 40.7 celsiusastetta (105.2 F) ja 42.6 celsiusastetta Saksassa. (11) Lopuksi, 38.1 celsiusasteen (100.6 F) lukema Yhdistyneessä Kuningaskunnassa rikkoi sen kaikkien aikojen toiseksi korkeimman lämpötilalukeman Cambridge'ssa. (12)

Kuten niin monissa muissakin paikoissa, Australia on kokenut lämpöaaltoja samaten viime aikoina. Näihin korkeisiin lämpötiloihin liittyy myös tuhoavan kuivat olosuhteet. Äskettäinen uutisartikkeli Australiasta kutsuu nykyistä kuivuutta ”kerran 120 vuodessa tapahtuvaksi superkuivuudeksi” ja kertoo, että viimeisin riittävä sademäärä putosi maahan vuonna 2016. (13)

Associated Press -raportissa, päivätty 17. heinäkuuta 2019, väitettiin, että kesäkuu 2019 oli kuumin kuukausi, joka on koskaan rekisteröity maailmassa. Sitten raportissa esitetään, että heinäkuu 2019 saattaa kaataa ennätyksen vain kuukauden kuluttua sen tekemisestä. Kuten voidaan odottaa, uutisraportit kertovat meille, että tämä on ilmastonmuutos. ”Maapallo kuumeilee, joka ei taukoa ilmastonmuutoksen ansiosta. Tämä ei ole viimeinen ennätyksellinen lämmin kesäkuukausi, jonka näemme”, julisti Pohjois-Carolinan klimatologi Kathie Dello. (14) Kuitenkin jos ihmiset avaisivat Raamattunsa ja menisivät Ilmestyskirjan lukuun 16, he löytäisivät skenaarion, joka on pelottavasti samanlainen kuin mitä tapahtuu tällä hetkellä. Ilmestyskirja 16:8-9 ilmoittaa: ”Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.”

Peljättävä näky (A Fearful Sight)

Suurimman osan ajasta, kun ulkoavaruudesta tuleva esine, kuten meteoriitti tai asteroidi, lähestyy maata, tähtitieteilijät tietävät siitä hyvissä ajoin. Kuitenkin, 25. heinäkuuta 2019 tiedeyhteisö yllättyi, kun sai tietää, että asteroidi tuli vaarallisen lähelle planeettaamme, ja hämmästyttävää kyllä, he eivät jäljittäneet sitä. ”Se iski meihin melko nopeasti”, totesi Michael Brown, professori Australiassa, Monash-yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitokselta. Myöhemmin hän jatkoi sanoen: ”Ihmiset ymmärtävät tapahtuneen paljolti vasta sen jälkeen, kun se on jo sinkoutunut meidän ohitse.” (15) Asteroidi, joka tunnetaan nykyään nimellä "Asteroid 2019 OK", tuli 45 000 mailin (1 maili = n. 1.6 km) päähän maapallosta ja arvioidun halkaisijan ollessa 187 – 427 jalkaa (1 jalka = n. 30 cm), se olisi aiheuttanut merkittävää vahinkoa. ”Jos asteroidi olisi osunut maahan, suurin osa siitä olisi todennäköisesti saavuttanut maanpinnan ja aiheuttanut tuhoisaa vahinkoa. Se olisi räjähtänyt kuin hyvin suuri ydinase. Useita megatonneja, ehkäpä 10 megatonnia TNT:tä baseballkentällä, jonka kanssa ei siis pidä olla tekemisissä”, professori Brown kertoi. (16) Tämä odottamaton tapahtuma järkytti selvästi tähtitieteilijä Alan Duffy'a, joka on Australian kuninkaallisen instituutin johtava tutkija. ”Järkytyin. Tämä oli todellinen shokki”, Duffy tunnusti. ”Se ravisti minut pois aamu-tyytyväisyydestäni. Se on luultavasti suurin asteroidi, joka ohittaa maapallon näin läheltä aika moneen vuoteen.” Se tosiasia, että tämä asteroidi kulki havaitsemattomana niin kauan, oli Duffy'n kannalta erityisen huolestuttavaa. ”Sen pitäisi huolestuttaa meitä kaikkia, rehellisesti sanottuna. Se ei ole Hollywood-elokuva. Se on selkeä ja käsillä oleva vaara”, hän sanoi. (17)

Avaruuskivien aiheuttamat vahingot voivat olla todella hämmästyttäviä. Tuskallinen muistutus tästä tosiasiasta tapahtui helmikuussa 2013, kun meteoriitti räjähti Venäjän yllä. Tapahtuman aikana vain yksi meteori vaurioitti 4,000 rakennusta ja särki 0.2 miljoonaa neliömetriä lasia samalla kun haavoitti yli tuhatta ihmistä. Puhuessaan planeettapuolustuskonferenssissa (Planetary Defense Conference) huhtikuussa 2019, NASAn johtaja Jim Bridenstine kuvasi tuhoa Venäjällä. ”Se oli kirkkaampi taivaalla kuin aurinko siinä vaiheessa, kun se saapui maan ilmakehään. Ja ihmiset tunsivat lämmön tästä esineestä 62 kilometrin (38.5 mailin) ​​päässä. Kun se lopulta räjähti 18 mailia maanpinnan yläpuolella... sillä oli... 30-kertainen energia verrattuna Hiroshiman atomipommiin”, hän sanoi, viitaten yhteen atomipommeista, joita Yhdysvallat käytti Japania vastaan ​​Toisen maailmansodan aikana. Hän totesi myös, että meteoriitti vaurioitti rakennuksia kuudessa kaupungissa. Lopuksi Bridenstine kertoi yleisölleen: ”Toivon, että voisin kertoa teille, että nämä tapahtumat ovat poikkeuksellisen ainutlaatuisia, mutta ne eivät ole.” (18)

Kun ajatellaan sitä tosiasiaa, että edellä mainittu asteroidi 2019 OK tuli kuin tyhjästä ja tainnutti tiedeyhteisön, en voi kuin aprikoida, josko se oli varoituslaukaus Jumalalta. Yksi asia on varma; Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, varoitti meitä siitä, että näkisimme ”peljättäviä näkyjä” niinä päivinä, jotka johtavat Hänen paluuseensa. Luukas 21:11 kertoo meille: ”Ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.”

Maapallon loputon tärinä (The Endless Shaking Of Earth)

Mitä tulee maanjäristyksiin, se on tosiasia elämästä tässä nykyajassa, että planeettamme ei koskaan lakkaa tärisemästä. Vähän aikaa sitten, kun pyysin Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen verkkosivustoa näyttämään minulle luettelon maailmanlaajuisista maanjäristyksistä viimeisen kolmenkymmenen päivän aikana, minulle esitettiin varoitus, jossa sanottiin: ”Nykyinen valintasi sisältää enemmän maanjäristyksiä kuin mitä laitteesi mahdollisesti pystyy näyttämään.” Pyydettyäni verkkosivustoa joka tapauksessa luetteloimaan maanjäristykset, verkkosivusto ilmoitti minulle, että viimeisen kolmenkymmenen päivän aikana on kauttaaltaan tapahtunut 3,243 maanjäristystä lukien päivämäärästä 28. heinäkuuta 2019. (19) Tämä planeetta järisee niin säännöllisesti, että useimmat järistykset jäävät ilmoittamatta uutiskanavilla, ellei se sitten satu olemaan merkittävä järistys jossakin maailman asutulla alueella. Siitä huolimatta maanjäristyksiä tapahtuu joka päivä, ja ei vain maailmanlaajuisesti. Associated Press'in tuoreen raportin mukaan Yhdysvaltain Kalifornian osavaltiossa on päivittäin maanjäristyksiä. (20) Vaikka valtaosa näistä maanjäristyksistä on merkityksettömiä, joskus on suuria jyrinöitä, jotka palvelevat kirvelevänä muistutuksena siitä, kuinka epävakaa tämä planeetta voi olla.

Aamulla 4. heinäkuuta 2019, 6.4 Richterin maanjäristys ravisutti aluetta lähellä Ridgecrest'iä, Kaliforniassa. (21) Noin kolmekymmentäneljä tuntia myöhemmin, 5. heinäkuuta 2019, samalle alueelle iski 7.1 Richterin järistys. (22) Näiden voimakkaiden järistysten seurauksena kaupunkilaisten hermot olivat niin raunioina, että monet päättivät nukkua ulkona sen sijaan, että viettivät yönsä talossa, joka voisi alkaa täristä ja romahtaa hetkenä minä hyvänsä. (23) Heinäkuun 5. päivänä 2019 ilmoitettiin, että jälkijäristyksiä tapahtui yksi per minuutti tahdilla. (24) Siitä lähtien Ridgecrest'in lähellä oleva alue on jatkanut jylisemistä, ja Los Angeles Times raportoi 15. heinäkuuta 2019, että siellä oli ollut yli seitsemänkymmentä jälkijäristystä voimakkuudeltaan 4.0 astetta tai enemmän. (25) Heinäkuun 22. päivään 2019 mennessä jälkijäristysten kokonaismäärä oli yli 80 000. (26) Kahden voimakkaan heinäkuun alun järistyksen arvioidaan aiheuttaneen miljardin dollarin vahingot. (27)

Nämä maanjäristykset osoittavat jälleen kerran, että maailma voi muuttua dramaattisesti vain hetken silmänräpäyksessä. Kun voimakas maanjäristys ravistaa Kaliforniaa, aina nousee pelkoja siitä, että "the big one" saattaa olla tulossa. Totuus on, että kukaan ei tiedä tulevaisuutta paitsi Jumala. Suuri maanjäristys on kuitenkin tulossa jonain päivänä, ja se tulee ravistelemaan enemmän kuin vain Kalifornian osavaltiota. Ilmestyskirja 16:18 kuvaa tätä, sanomalla: ”Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.”

Hengellinen muutos (A Spiritual Shift)

Yksi suurimmista ongelmista nykyään on, että niin monet nuoret ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja ovat sen sijaan omaksuneet okkultismin. Tätä suuntausta selosti perusteellisesti Los Angeles Times'in äskettäinen juttu, jonka otsikossa todetaan: "Kuinka millenniaalit korvasivat uskonnon astrologialla ja kristalleilla". (28) Artikkeli jatkuu kuvaillakseen ”hengellistä muutosta”, jossa millenniaalijoukot ja muut nuoret ihmiset ovat keksineet omat henkiset arvonsa ja harjoituksensa. ”Tämä on maailmanlaajuista, mutta ehdottomasti amerikkalainen suuntaus kohti harhaoppisuutta - kohti sitä, että yksilöt valmistavat oman henkisen tai uskonnollisen muhennoksensa ja keittävät sen omalla tavallaan. Olet näkemässä kertymää irtikytkennästä, jossa ihmiset keksivät oman tarkoituksellisuutensa ja omat henkilökohtaiset henkiset arvonsa”, sanoi johtava koulutuspäällikkö Jim Burklo Etelä-Kalifornian yliopiston uskonnollisen ja henkisen elämän tiedekunnasta. (29) Mielenkiintoista on, että tämä sama asenne oli muinaisessa Israelissa, joka aiheutti hyvin paljon vaivaa israelilaisille. Tuomarien kirja 17:6 sanoo meille: ”Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.”

Ylpeille noidille, jotka nauttivat äskettäin löydetystä suosiosta, tämä suuntaus osoittaa paluuta muinaisiin pakanallisiin käytäntöihin. ”Mielestäni se on kaipausta palata johonkin. On olemassa asioiden hylkimistä, joka ei toimi. Sosialismi ei ole uutta, eikä astrologia ole uutta, eikä maallinen henkisyys tai eläminen maan rituaalien mukaisesti ole uutta, se on muinaista. Mielestäni kaipaamme jotain, mitä teknologia ei voi antaa meille, kapitalismi ei voi antaa meille”, sanoi uskontoaan harjoittava noita Los Angeles'ista, Kaliforniasta. (30) Näiden noitien halveksunta Raamatun arvoja kohtaan on ilmeistä, ja he eivät yritä piilotella sitä. ”Toisin kuin tietyissä dogmaattisissa uskonnoissa, joissa on oikea ja väärä tapa olla uskonnonharjoittaja, niin sellaista ei ole näissä ei-tunnustuksellisissa hengellisyyksissä, mikä mielestäni on hyvin kaunista. Ei ole yhtä tapaa olla ihminen”, sanoi toinen noita. (31)

Vaikka tämä okkultistinen suuntaus on huolestuttavaa, se ei järkytä. Okkultismiin kääntyneet nuoret aikuiset ovat sukupolvi, joka kasvoi lukemalla Harry Potter -kirjoja Raamatun sijasta. Asian ollessa näin, noituudesta on tullut suurta liiketoimintaa. Astrologit ja muut okkultistiset harjoittajat ovat keränneet suuren määrän seuraajia Internetissä, ja älypuhelimille kehitetään yhä enemmän ohjelmia tai ”appseja (sovelluksia)”. Ross Clark, joka on puhelimille astrologiasovelluksia tekevän yrityksen toimitusjohtaja, oli sanonut: ”Tämän liiketoiminnan palveluaspekti on suurempi kuin kukaan tajuaakaan. Mystiset palvelut ovat 2.2 miljardin dollarin markkinat. Yhdessä vaiheessa tämän idean pystyttämistä, joku sanoi minulle, 'mutta astrologia on niin kapea-alainen markkina.' Ja sanoin, että lähes 40 prosenttia amerikkalaisista naisista lukee horoskooppiaan vähintään kerran kuukaudessa. Se ei ole kapea markkina.” Clark jatkoi myöhemmin: ”Jos olet nuori henkilö, joka ei ole kiinnostunut järjestäytyneestä uskonnosta ja koet muutoksia, maailma on juuri nyt hullu, eli siinä on niin paljon poliittista, taloudellista, ympäristön luomaa häiriötä, ja sitten sinulla on niin paljon häirintää teknologian taholta, joten mielestäni nämä muinaiset käytännöt saavat meidät pysähtymään ja luovat mielenkiinnon, joka on todella mukaansatempaavaa.” (32)

Vaikuttaa siltä, että teknologialla ja okkultismilla on ollut luonnollinen sopivuus alusta alkaen. Äskettäisen esiintymisensä CNN:llä aikana Microsoftin perustaja Bill Gates antoi melko omituisen lausunnon Apple Computer'in perustajasta Steve Jobs'ista. ”Olin kuin pieni velho, koska hän heitti loitsuja, ja näin ihmisten lumoutuvan, mutta koska olen pieni velho, loitsut eivät toimi kauttani”, sanoi Gates. (33) Oliko Gates, joka on tällä hetkellä maailman toiseksi rikkain mies, pelkästään luomassa värikästä kuvaa vai vihjasiko hän syvempään todellisuuteen? Huomaa, että Apple-1, jota pidetään ensimmäisenä henkilökohtaisena tietokoneena, joka on koskaan saatu helposti yleisön saataville ja joka meni ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1976, myytiin 666.66 dollarilla per laite. (34) Itse Apple-logo on omena, jossa on puremamerkki, joka muistuttaa Aatamin ja Eevan tarinaa syömässä kiellettyä hedelmää.

Lopuksi, kun katsomme edelleen hämmästyneinä kaikkia asioita, joita tässä maailmassa tapahtuu, on täysin selvää, että planeetta, jossa tällä hetkellä elämme, on luhistumassa suuren pahuuden paineessa. Itseasiassa Raamattu, jota käytettiin kuvaamaan maailman tilaa Nooan päivinä, kuvaa myös maailmaa, jonka tunnemme tänään melko hyvin. Genesis 6:5 julistaa: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,” Nämä ovat suuren kuohunnan päiviä, kun massiivisia mielenosoituksia tapahtuu esimerkiksi Kiinan Hongkong'in alueella. Meksiko teki uuden ennätyksen murhateoille vuonna 2019, minkä seurauksena 17 608 ihmistä kuoli vain vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja yli kolmetuhatta ihmistä kuoli pelkästään kesäkuussa 2019. (35) Yhdysvalloissa Chicagon kaupunki, Illinois'in osavaltiossa, kärsii edelleen suuresta väkivallasta. Neljäkymmentäkolme ihmistä ammuttiin Kaatuneiden muistopäivän (Memorial Day) viikonloppuna toukokuussa 2019, ja vielä viisikymmentä henkilöä ammuttiin itsenäisyyspäivän tienoilla heinäkuussa 2019, mikä sai Chicagon pormestarin Lori Lightfoot'in sanomaan: ”Tuntuu siltä, kuin olisimme menettämässä kadut.” (36) Lisäksi viha raivoaa edelleen Yhdysvalloissa, ja äskettäisessä Pew Research'in kyselyssä havaittiin, että kahdeksan kymmenestä vastaajasta pelkää, että enemmän väkivaltaa voi puhjeta tässä maassa poliittisten erojen lietsoman vihamielisyyden vuoksi. (37) Kukaan meistä ei tiedä, mitä tulevaisuus voi pitää sisällään, mutta tiedämme varmasti, että jokaisen ohikiitävän päivän myötä Herramme tulemus lähestyy. Roomalaiskirjeen luku 13:11-12 kertoo meille: ”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.” Niinpä kaipaamme sitä päivää, jolloin tulemme näkemään Vapahtajamme, ja sydämemme huuto on, ”Amen, tule, Herra Jeesus!”

Kiitos teille kaikille, jotka jatkatte tämän ministeriön tukemista. On etuoikeus palvella teitä ja toiveemme on, että Jumala siunaa teitä kaikkia. Jos sinulla on mitä tahansa rukouspyyntöjä, olet enemmän kuin tervetullut lähettämään niitä meidän suuntaan. Meidän esirukoilijatiimimme suo aina kullekin rukouspyynnölle yksilöllistä huomiota. Armo ja rauha olkoon kanssanne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. The Washington Post, January 24, 2019, By Tom Toles, http://washingtonpost.com.
02. BBC News, July 24, 2019, By Matt McGrath, http://bbc.com.
03. Ibid.
04. Yahoo News, July 21, 2019, By Samantha Wnek and Mark Osborne, http://news.yahoo.com.
05. Accuweather, July 20, 2019, By Alex Sosnowski, http://accuweather.com.
06. Newsweek, July 18, 2019, By Matt Keeley, http://newsweek.com.
07. Accuweather, July 8, 2019, By Brett Rathbun, http://accuweather.com.
08. BBC News, July 26, 2019, By BBC News, http://bbc.com.
09. Ibid.
10. Meteo France, July 19, 2019, By Meteo France, http://meteofrance.fr.
11. Accuweather, July 27, 2019, By Eric Leister, http://accuweather.com.
12. BBC News, July 25, 2019, By BBC News, http://bbc.com.
13. 9 News, July 24, 2019, By Sonia Marinelli, http://9news.com.au.
14. Associated Press, July 17, 2019, By Seth Borenstein, http://apnews.com.
15. The Washington Post, July 26, 2019, By Allyson Chiu, http://washingtonpost.com.
16. Ibid.
17. Ibid.
18. CNN, April 30, 2019, By CNN, http://cnn.com.
19. US Geological Survey, http://earthquake.usgs.gov.
20. Associated Press, July 8, 2019, By John Antczak and Christopher Weber, http://apnews.com.
21. US Geological Survey, http://earthquake.usgs.gov.
22. US Geological Survey, http://earthquake.usgs.gov.
23. CBS Los Angeles, July 5, 2019, By CBS Los Angeles, http://losangeles.cbslocal.com.
24. CNN, July 5, 2019, By CNN, http://cnn.com.
25. Los Angles Times, July 15, 2019, By Rong-Gong Lin, http://latimes.com.
26. Los Angeles Times, July 22, 2019, By Rong-Gong Lin, http://latimes.com.
27. CBS Los Angeles, July 8, 2019, By CBS Los Angeles, http://losangeles.cbslocal.com.
28. Los Angeles Times, July 9, 2019, By Jessica Roy, http://latimes.com.
29. Ibid.
30. Ibid.
31. Ibid.
32. The Cut, March 24, 2019, By Amy Larocca, http://thecut.com.
33. Bloomberg News, July 6, 2019, By Ros Krasny, http://bloomberg.com.
34. The Independent, October 23, 2014, By James Vincent, http://independent.co.uk.
35. Associated Press, July 21, 2019, By Associated Press, http://apnews.com.
36. Fox News, July 17, 2019, By Frank Miles, http://foxnews.com.
37. The Washington Examiner, July 19, 2019, By Paul Bedard, http://washingtonexaminer.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com