Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Raamatullinen Ahdistuksen aika tulossa nykyisten tapahtumien perusteella

Tässä jälleen Daymond Duck'in jokaviikkoinen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Hän ottaa esille todella mielenkiintoisia esimerkkejä, jotka viittaavat pian saapuvaan Ahdistuksen aikaan ja samalla tietenkin Jeesuksen tulemukseen pilvissä (seurakunnan ylöstempaus), joka edeltää Ahdistusta.

------------------------

Ahdistus tulossa (Tribulation Coming) :: By Daymond Duck

Published on: November 3, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2019/11/03/tribulation-coming-daymond-duck/  

Ennenkuin menen ajankohtaisiin tapahtumiin, useat ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kysyneet, olenko lähettänyt heille sähköpostia, ja vastaus on ei.

En ymmärrä näitä asioita, ja joku saattaa hakkeroida sähköpostitiliini; joten älä avaa mitään epäilyttävän näköistä sähköpostia minulta.

Nykyiset tapahtumat viittaavat edelleen pian saapuvaan Ahdistuksen aikaan (Tribulation Period), ja tässä on joitain esimerkkejä.

Ensinnäkin, Ilmestyskirjan mustalla hevosella ratsastaja on nälänhätä ja taloudellinen romahdus (Ilm. 6:5-6).

Tämä ratsastaja kuljettaa kädessään vaakaa punnitakseen ruokaa.

Koiniks-mitta (1.1 litraa) vehnää maksaa yhden työmiehen päivän palkan, joten monet ihmiset pakotetaan ostamaan halvempaa ruokaa (koiniksin ohraa vehnäkoiniksin sijasta).

Lokakuun 2019 lopulla ilmoitettiin, että sianliha on suosikkiateria Kiinassa, mutta sikarutto on tappanut miljoonia sikoja; ja nyt on havaittu, että ihmiset voivat saada sikaruton syömällä sianlihaa.

Miljoonien sikojen kuolema on saanut sianlihan hinnan yli kaksinkertaistumaan viime vuonna, joten sianliha on nyt ylellinen ruoka Kiinassa.

Monet kiinalaisista syövät nyt halvempaa ruokaa, kuten koiria ja kaneja.

Toiseksi, huumeiden väärinkäyttö on suuri synti Ahdistuksen aikana, ja ihmiset kieltäytyvät tekemästä parannusta (KJV Raamattu kutsuu sitä velhouksiksi (sorceries), mutta kreikan alkuperäinen sana on pharmakeia, josta meillä on sana farmasia tai lääkkeet; Ilm. 9:21).

Joka tapauksessa, lokakuun lopulla 2019 yksi johtavista ehdokkaista, joka tavoittelee Yhdysvaltain presidenttiehdokkuutta, lupasi antaa toimeenpanomääräyksen marihuanan laillistamiseksi valtakunnallisesti hänen presidenttikautensa ensimmäisen 100 päivän aikana.

Kolmanneksi, luonnonkatastrofien esiintymistiheys ja intensiteetti lisääntyvät aikakauden lopussa.

Lokakuun 20. päivänä 2019, yhdeksän tornadoa kulki Pohjois-Teksasin läpi aiheuttaen arviolta kahden miljardia dollarin tuhot; ja tuo luku voi nousta.

Virkamiehet kutsuvat tätä osavaltion historian kalleimmaksi tornadovahingoksi (kaikkien aikojen pahin).

Neljänneksi, 23. lokakuuta 2019, noin 800 miestä Leevin heimosta kokoontui lähelle Huldan porttia Jerusalemin ympärillä olevalla muurilla laulamaan psalmeja, joita leeviläiset lauloivat Temppelissä Vanhan testamentin aikoina.

Jotkut pukeutuivat tietynlaisiin vaatteisiin ja toiset puhalsivat hopeapasuunoihin, jotka on tehty käytettäväksi uudelleenrakennetussa Temppelissä.

Muut muusikot Leevin heimosta osallistuivat laulamiseen.

Yhdessä laulussa sanotaan: ”Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu?” (Ps. 121:1)

Viidenneksi, koskien Hänen Tulemuksensa merkkejä, Jeesus sanoi: ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.” (Luuk. 21:25)

”Ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo” on ilmeistä.

”Meri ja aallot pauhaavat” tulkitaan kahdella tavalla: 1) Jotkut tulkitsevat sen tarkoittavan trooppisten myrskyjen ja hirmumyrskyjen lisääntymistä, jotka nostattavat aaltoja merellä, ja 2) Meret ovat symboli kansoille Raamatussa, joten jotkut tulkitsevat sen tarkoittavan ihmisten järjestämiä mielenosoituksia, mellakointeja monissa kansakunnissa, jne.

Joka tapauksessa 22. lokakuuta 2019 Worthy News raportoi, että seuraavissa maissa on järjestetty suuria mielenosoituksia tänä vuonna: Libanon, Chile, Espanja, Haiti, Irak, Sudan, Venäjä, Egypti, Uganda, Indonesia, Ukraina, Peru, Hong Kong, Zimbabwe, Kolumbia, Ranska, Turkki, Venezuela, Alankomaat, Etiopia, Brasilia, Malawi, Algeria ja Ecuador, ym. paikoissa.

Suomentajan kommentti:

Tämä toinen tulkinta meren ja aaltojen pauhaamiselle oli minulle uutta. Jesajan kirjasta löytyy vahvistus.

Jesaja 17:12-14 (KR 33/38)

17:12 Voi paljojen kansojen pauhua - ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa - ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!
17:13 Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä, ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.
17:14 Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. 

Kuudenneksi, Jumala kertoi Danielille, että ymmärrys (knowledge = tietämys, taito) lisääntyy aikakauden lopussa (Dan. 12:4).

Google ilmoitti 24. lokakuuta 2019, että se on luonut kvanttitietokoneen, jolta vei 3 minuuttia ja 20 sekuntia ratkaista ongelma, jonka ratkaiseminen maailman nopeimmilla tietokoneilla vaatii 10 000 vuotta.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com