Tietoja minusta

Olen 59-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Nykyinen globaali kuohunta ja kuinka Jumala ennusti Sanassaan sen tapahtuvan aikojen lopussa

Tässä pastori J.D. Farag'in tuoreessa Lähi-idän profetiapäivityksessä, jonka suomensin, kerrotaan Raamatun profetian täsmällisyydestä, kun se ennustaa nykyisen maailmantilanteen juuri semmoiseksi, joka vallitsee ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta noutamaan omansa taivaallisiin (uskovien ylöstempaus). Siksi onkin kiehtovaa elää tällaisessa historiallisessa murrosvaiheessa ja katsoa kuinka Jumalan profetioiden toteutuminen kiidättää meidät kohti autuasta toivoamme (Tit. 2:13).

----------------------------

Bible Prophecy Update – November 3rd, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 3.11.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu siitä, kuinka nykyinen maailmanlaajuinen kuohunta ennustettiin Jumalan sanassa.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan kiinnittää huomionne globaaliin kuohuntaan ja siihen, kuinka Jumala ennusti Sanassaan sen tapahtuvan.
- Kaikkien vuosien ajan, jolloin olen tutkinut ja opettanut Raamatun profetiaa, se on täsmällisyys, jolla Jumala ennustaa tulevaisuuden.
- Nimittäin se, että kaikki mitä näemme tapahtuvan nykymaailmassa, on täsmälleen niin, kuin Jumala sanoi sen olevan tempaushetkellä.
Matteus 24:1-8 (KR 33/38) – ”Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta." Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.”
- Pikakelauksella eteenpäin noin kaksituhatta vuotta myöhemmin ja näemme profeetallisten synnytystuskien lisääntyvän niiden esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa.
- Niin paljon, että tämän profetian täyttymisen vuonna 70 jKr. jälkeen, Israel on palannut takaisin maahansa ja pyrkii rakentamaan kolmannen temppelin.
- Kuitenkin tarkkuus, jolla Raamatun profetia ennustaa tämän, osoittaa, että se tulee sodan ja tuhon kannoilla.
Sakarja 12:1-3 (KR 33/38) – ”Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.”
Ehdotan, että ”tuo päivä” on tänään, kuten osoitetaan tällä Jerusalem Post -raportilla siitä, kuinka Avigdor Liberman, viittauksessaan kommentteihin IAF:n (Israelin ilmavoimat) komentajalta, kenraalimajuri Amikam Norkin'ilta, sanoo Israelin olevan hätätilanteessa turvallisuutensa kannalta. ”Kun IAF:n komentaja, kenraalimajuri Norkin, varoittaa, että ilmapuolustuksen haaste on muuttumassa monimutkaisemmaksi ja ohjusten sekä rakettien uhkaan ollaan nyt liittämässä droonit ja risteilyohjukset ja kun IDF ottaa käyttöön Daavidin Linko- ja Arrow-puolustusjärjestelmät, se tarkoittaa sitä, että olemme hätätilanteessa...”

Jos tämä ei ollut tarpeeksi negatiivista, Israelin turvallisuushätätilanne tulee aikana, jolloin Israel uskoo, ettei se voi enää katsoa tai laskea Yhdysvaltojen varaan – The Times of Israel'in mukaan ”pääministeri Benjamin Netanyahu kertoi ryhmälle ministereitä, että heidän ei pitäisi odottaa Yhdysvaltojen ryhtyvän vakaviin toimiin Irania vastaan ainakaan ensi vuonna...” ... Raportin mukaan, Netanyahu kertoi useita viikkoja sitten kabinettinsa jäsenille suljettujen ovien takana pidetyssä kokouksessa, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei toimisi Irania vastaan ainakaan ennen Yhdysvaltojen yleisvaaleja marraskuussa 2020.

Vaaleista puheenollen, Jerusalem Post raportoi, että kolmannet Israelin ennenaikaiset vaalit näyttävät todennäköisiltä, kun käynnissä olevat koalitioneuvottelut ovat päättymässä umpikujaan.

Mielestäni tämän Ynet News -raportin ei pitäisi tulla minään yllätyksenä. Virastaan lähtevä Yhdysvaltojen Lähi-idän erityislähettiläs Jason Greenblatt sanoi torstaina Al-Arabia -uutiskanavan haastattelussa, että nykyinen aika ei ole sopiva Trump'in hallinnon Israelia ja palestiinalaisia koskevan rauhansuunnitelman julkistamiselle, joka tunnetaan myös nimellä ”vuosisadan sopimus”, ottaen huomioon viivästymisen Israelin hallituskoalition muodostamisprosessissa.

- Lopetamme siten kuin aloitimme liittyen siihen, että kuinka on niin, että vain Jumala voi ennustaa 100%:n tarkkuudella mitä tapahtuu lopussa.
- Tästä syystä missään muissa uskonnollisissa kirjoituksissa ei ole profetioita, jotka ennustavat tulevia tapahtumia; se on vain Jumala ja Jumalan Sana.
Jesaja 41:21-23 (KR 33/38) – ”Tuokaa esiin riita-asianne, sanoo Herra, esittäkää todisteenne, sanoo Jaakobin kuningas. Esittäkööt ja ilmoittakoot meille, mitä tapahtuva on; ilmoittakaa entiset, mitä ne olivat, tarkataksemme ja tietääksemme, mitä niistä on tullut, tahi antakaa meidän kuulla tulevaisia. Ilmoittakaa, mitä vastedes tapahtuu, tietääksemme, oletteko te jumalia. Tehkää hyvää tai tehkää pahaa, niin me katsomme ja ihmettelemme.”
Jesaja 46:9-10 (KR 33/38) – ”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.”
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

maanantai 4. marraskuuta 2019

Raamatullinen Ahdistuksen aika tulossa nykyisten tapahtumien perusteella

Tässä jälleen Daymond Duck'in jokaviikkoinen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Hän ottaa esille todella mielenkiintoisia esimerkkejä, jotka viittaavat pian saapuvaan Ahdistuksen aikaan ja samalla tietenkin Jeesuksen tulemukseen pilvissä (seurakunnan ylöstempaus), joka edeltää Ahdistusta.

------------------------

Ahdistus tulossa (Tribulation Coming) :: By Daymond Duck

Published on: November 3, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond Duck, General Articles

https://www.raptureready.com/2019/11/03/tribulation-coming-daymond-duck/  

Ennenkuin menen ajankohtaisiin tapahtumiin, useat ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kysyneet, olenko lähettänyt heille sähköpostia, ja vastaus on ei.

En ymmärrä näitä asioita, ja joku saattaa hakkeroida sähköpostitiliini; joten älä avaa mitään epäilyttävän näköistä sähköpostia minulta.

Nykyiset tapahtumat viittaavat edelleen pian saapuvaan Ahdistuksen aikaan (Tribulation Period), ja tässä on joitain esimerkkejä.

Ensinnäkin, Ilmestyskirjan mustalla hevosella ratsastaja on nälänhätä ja taloudellinen romahdus (Ilm. 6:5-6).

Tämä ratsastaja kuljettaa kädessään vaakaa punnitakseen ruokaa.

Koiniks-mitta (1.1 litraa) vehnää maksaa yhden työmiehen päivän palkan, joten monet ihmiset pakotetaan ostamaan halvempaa ruokaa (koiniksin ohraa vehnäkoiniksin sijasta).

Lokakuun 2019 lopulla ilmoitettiin, että sianliha on suosikkiateria Kiinassa, mutta sikarutto on tappanut miljoonia sikoja; ja nyt on havaittu, että ihmiset voivat saada sikaruton syömällä sianlihaa.

Miljoonien sikojen kuolema on saanut sianlihan hinnan yli kaksinkertaistumaan viime vuonna, joten sianliha on nyt ylellinen ruoka Kiinassa.

Monet kiinalaisista syövät nyt halvempaa ruokaa, kuten koiria ja kaneja.

Toiseksi, huumeiden väärinkäyttö on suuri synti Ahdistuksen aikana, ja ihmiset kieltäytyvät tekemästä parannusta (KJV Raamattu kutsuu sitä velhouksiksi (sorceries), mutta kreikan alkuperäinen sana on pharmakeia, josta meillä on sana farmasia tai lääkkeet; Ilm. 9:21).

Joka tapauksessa, lokakuun lopulla 2019 yksi johtavista ehdokkaista, joka tavoittelee Yhdysvaltain presidenttiehdokkuutta, lupasi antaa toimeenpanomääräyksen marihuanan laillistamiseksi valtakunnallisesti hänen presidenttikautensa ensimmäisen 100 päivän aikana.

Kolmanneksi, luonnonkatastrofien esiintymistiheys ja intensiteetti lisääntyvät aikakauden lopussa.

Lokakuun 20. päivänä 2019, yhdeksän tornadoa kulki Pohjois-Teksasin läpi aiheuttaen arviolta kahden miljardia dollarin tuhot; ja tuo luku voi nousta.

Virkamiehet kutsuvat tätä osavaltion historian kalleimmaksi tornadovahingoksi (kaikkien aikojen pahin).

Neljänneksi, 23. lokakuuta 2019, noin 800 miestä Leevin heimosta kokoontui lähelle Huldan porttia Jerusalemin ympärillä olevalla muurilla laulamaan psalmeja, joita leeviläiset lauloivat Temppelissä Vanhan testamentin aikoina.

Jotkut pukeutuivat tietynlaisiin vaatteisiin ja toiset puhalsivat hopeapasuunoihin, jotka on tehty käytettäväksi uudelleenrakennetussa Temppelissä.

Muut muusikot Leevin heimosta osallistuivat laulamiseen.

Yhdessä laulussa sanotaan: ”Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu?” (Ps. 121:1)

Viidenneksi, koskien Hänen Tulemuksensa merkkejä, Jeesus sanoi: ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.” (Luuk. 21:25)

”Ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo” on ilmeistä.

”Meri ja aallot pauhaavat” tulkitaan kahdella tavalla: 1) Jotkut tulkitsevat sen tarkoittavan trooppisten myrskyjen ja hirmumyrskyjen lisääntymistä, jotka nostattavat aaltoja merellä, ja 2) Meret ovat symboli kansoille Raamatussa, joten jotkut tulkitsevat sen tarkoittavan ihmisten järjestämiä mielenosoituksia, mellakointeja monissa kansakunnissa, jne.

Joka tapauksessa 22. lokakuuta 2019 Worthy News raportoi, että seuraavissa maissa on järjestetty suuria mielenosoituksia tänä vuonna: Libanon, Chile, Espanja, Haiti, Irak, Sudan, Venäjä, Egypti, Uganda, Indonesia, Ukraina, Peru, Hong Kong, Zimbabwe, Kolumbia, Ranska, Turkki, Venezuela, Alankomaat, Etiopia, Brasilia, Malawi, Algeria ja Ecuador, ym. paikoissa.

Suomentajan kommentti:

Tämä toinen tulkinta meren ja aaltojen pauhaamiselle oli minulle uutta. Jesajan kirjasta löytyy vahvistus.

Jesaja 17:12-14 (KR 33/38)

17:12 Voi paljojen kansojen pauhua - ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa - ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!
17:13 Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä, ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.
17:14 Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. 

Kuudenneksi, Jumala kertoi Danielille, että ymmärrys (knowledge = tietämys, taito) lisääntyy aikakauden lopussa (Dan. 12:4).

Google ilmoitti 24. lokakuuta 2019, että se on luonut kvanttitietokoneen, jolta vei 3 minuuttia ja 20 sekuntia ratkaista ongelma, jonka ratkaiseminen maailman nopeimmilla tietokoneilla vaatii 10 000 vuotta.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Saarnatuolit ovat hiljaa Raamatun profetiasta, joka liittyy aikaan, jota parhaillaan elämme

Tässä Rapture Ready -sivustolta tuore suomentamani Jan Markell'in ajankohtaisartikkeli, joka keskittyy siihen, miksi kirkot ja seurakunnat eivät tällä hetkellä juurikaan puhu Raamatun profetiasta, joka liittyy viimeisiin päiviin. Nämä viimeiset päivät ovat selvästi käsillä ja siksi on ihmeteltävä sitä, miksi saarnatuolit ovat niin hiljaa kaikista nykyisistä aikainmerkeistä, joita Raamatun profetioissa on mainittu. Elämme todella kummallista aikaa sekä maailman että kristityn käyttäytymisen suhteen.

------------------------

Saarnatuolit ovat hiljaa (The Pulpits Are Silent) :: By Jan Markell

Published on: November 1, 2019 By RRadmin7 Category: General Articles, Jan Markell

https://www.raptureready.com/2019/11/01/pulpits-silent-jan-markell/  

Missä uskomattomassa ajassa elämmekään – kuin ei mikään edellinen sukupolvi. Maailma on menossa suin päin kohti loppua, tosin kukaan ei tiedä ajoitusta tälle. Mutta meillä on etuoikeus tarkastella merkkejä, jotka ovat kuin pilvien muodostumista horisonttiin. 1970-luvulla oli vain muutamia profetioihin liittyviä tapahtumia. Oli pientä vavistusta, mutta joskus pisteiden yhdistäminen oli jopa venytystä!

Kun kelataan nopeasti tähän päivään ja on niin paljon profetiaan liittyviä tapahtumia, joita esiintyy päivittäin ja tunneittain, niin se esittäytyy merkittävänä ongelmana niille meistä, jotka seuraamme ajan merkkejä vain tietääksemme mihin keskittyä. Julkaistessani juttuja päivittäin verkkosivustollani, tuskailen sen suhteen, että minun on jätettävä niin paljon pois, kun tila ja aika eivät salli lukijoiden hakeutua kaikkeen siihen mitä on tapahtumassa!

Se on etuoikeus ja haaste syntyä tällaiseen aikaan. Hyvin pieni osa, minkä ennustetaan tapahtuvan ”viimeisinä päivinä”, on hyvä uutinen, ja kuka haluaa säännöllisen annoksen pahaa? Mutta jos pystyy ”katsomaan ylös”, voi kestää sydänsurun katsoessaan ympärilleen, kun aikainmerkit räjähtävät meidän uutiskanavillamme.

Raamattu pyytää meitä olemaan ”vartijoita” (Hesekiel 33). Meidän on soitettava hälytyskelloja. Ongelmia on tulossa. Aika on lyhyt. Enkä ole koskaan tuntenut tällaista kiireellisyyttä ja tajutakseni, että aika on todellakin lyhyt.

Olen katsomassa merkkien ”yhteentulemista (convergence)”. Ne ovat ällistyttäviä ja henkeäsalpaavia. Mutta suurin osa pastoreista ei puhu niistä!

LifeWay Research on Nashville'ssä toimiva evankelinen tutkimusyritys, joka on erikoistunut tutkimuksiin uskonnosta kulttuurissa ja kirkkoon vaikuttavista asioista. He raportoivat, että kolmasosa Amerikan protestanttisista pastoreista odottaa kristittyjen ylöstempausta – tai ottamista ylös taivaallisiin kohtaamaan Jeesuksen – kun viimeisistä päivistä viimeinen alkaa. Yli 36% uskoo Ahdistusta edeltävään tempaukseen (pre-Tribulation Rapture). Huolimatta tästä upeasta hyvästä uutisesta, heidän saarnatuolinsa vaikenevat.

Tutkimuksen mukaan, yli 50% protestanttisista pastoreista uskoi kirjaimelliseen Antikristukseen – mutta heidän saarnatuolinsa ovat hiljaa.

Useimmat pastorit pitävät kiinni Kristuksen Toisen Tulemuksen perusopetuksista – mutta heidän saarnatuolinsa ovat hiljaa.

Saman tutkimuksen mukaan melkein 50% protestanttisista pastoreista uskoo tulevaan Millenniumiin ja pitäytyy premillennialismissa. Tällöin pääsemme vihdoinkin eroon luomakunnan kirouksesta ja langenneen ihmisen luonnosta – mutta heidän saarnatuolinsa ovat hiljaa.

Pastori Tom Hughes johtaa San Jacinto'n 412 -kirkkoa (The 412 Church) Kaliforniassa. Hän on kirjoittanut ajatuksia herättävän artikkelin, jonka otsikkona on ”Five Reasons Pastors Don’t Teach Bible Prophecy (Viisi syytä, miksi pastorit eivät opeta Raamatun profetiaa (suomennettu))”. Hän kirjoittaa: ”Profetia täyttää Raamatun. Lopunajan profetia koskettaa jokaista tänä päivänä elävää ihmistä. Jeesus opetti sitä. Niin myös Johannes, Paavali, Pietari, Jaakob ja Juuda. Kuitenkin vain pieni osa seurakunnista opettaa tätä ratkaisevan tärkeää osaa Jumalan sanomasta sukupolvellemme.”

”Jotkut pastorit eivät opeta sitä teologisista syistä. He eivät usko siihen, luulevat, ettei se koske meitä, pitävät sitä vertauskuvallisena, tai vaikka minä. Toiset uskovat, että elämme luultavasti lähellä aikakauden loppua, mutta kieltäytyvät silti koskettamasta aihetta. He näkevät sen valinnaisena osana Jumalan opetussuunnitelmaa. Ota tai jätä.”

Hughes jatkaa: ”Jeesus ei nähnyt sitä näin. Hän nuhteli fariseuksia ja saddukeuksia, että he eivät erottaneet ajanmerkkejä. ”Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa' ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa” (Matt. 16:2-3).”

Hughes päättelee: ”Yli neljännes Raamatusta on profetiaa – paljon siitä vielä toteutumatta. Kuinka voimme antaa seurakunnille tasapainoisen käsityksen pyhistä kirjoituksista, jos jätämme pois niin tärkeän osan?”

Sitten hän luettelee nämä viisi syytä, joiden takia pastorit eivät ehkä jaa näitä asioita saarnatuolissa:

1) He eivät ymmärrä profetiaa.

2) He pelkäävät loukkaavansa seurakunnan jäseniä.

3) He aistivat, että tämä pelottaa ihmisiä.

4) Ihmiset eivät ehkä maksa kymmenyksiä, jos luulevat lopun olevan lähellä.

5) Pelko, että näyttää kuin kuuluisi ”hörhöjen kuppikuntaan (loony-tune fringe)”. Kaikenlaiset haroldcampingit ovat tehneet suurta vahinkoa.

Profetiat Kristuksen ensimmäisestä tulemisesta toteutuivat. Ne ovat todisteita siitä, että Raamattuun voi luottaa. Profetiat Hänen toisesta tulemisestaan toimivat samalla tavalla, paitsi että saamme todistaa näitä tapahtumia meidän aikanamme, usein omilla silmillämme.

Maailman kansakunnat näyttävät liikkuvan ikään kuin piilotetulla kädellä tarkalleen oikeisiin asemiin globaalilla shakkilaudalla. Mikä upea asia nähtäväksi, kun se tapahtuu aivan silmiemme edessä! Se rakentaa uskoa ja kiinnittää huomiomme Jumala-alueeseen. Ja se on fantastinen evankeliointityökalu.

Uskon, että kristillinen kirkko on suuntaamassa historiansa loppusuoralle! En perusta tätä tunteisiin tai toiveajatteluun. Perustan tämän siihen, mitä näen tapahtuvan päivittäin. Ihminen voi elää viikon tai kaksi ilman ruokaa. Voimme elää vain päiviä ilman vettä. Mutta henkemme murskataan muutamassa tunnissa ilman toivoa.

Meillä on hyviä uutisia perimmäisestä toivosta – ”autuaasta toivosta” (Tiitus 2:13), Hänen loistokkaasta ilmestymisestä. Pastorit, älkää vaietko! Jakakaa vain hyvää uutista siellä missä olettekin.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Erityisiä yksityiskohtia Raamatun profetiassa, jotka ovat nopeasti asettumassa riviin tarkastelemalla nykytilannetta Lähi-idässä

Tässä suomentamassani pastori J.D. Farag'in tuoreessa Lähi-idän profetiapäivityksessä peilataan viimeaikaista Lähi-idän kehitystä, lähinnä Syyriassa ja Israelissa, erityisiin yksityiskohtiin Raamatun profetiassa, jotka ovat nopeasti toteutumassa. Nämä profeetalliset yksityiskohdat, joita otetaan esille viisin kappalein, ovat Hesekielin 38. luvusta.

-------------------------

Bible Prophecy Update – October 27th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 27.10.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. selittää kuinka Raamatun profetian erityiset yksityiskohdat ovat nopeasti asettumassa riviin.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan esittää eräänl. profeetallisen tarkistusluettelon, joka liittyy erityisiin yksityiskohtiin Jesajan luvussa 17 ja Hesekielin luvussa 38.
- Näin siksi, että Lähi-itää koskeva viimeaikainen kehitys on sellainen, että se sopii yhteen sen kanssa, mitä meille kerrotaan näissä yksityiskohdissa.
- Nimittäin, Israelin tila hallituksellisesti, Venäjän korostunut läsnäolo geopoliittisesti ja Yhdysvaltain poissaolo sotilaallisesti.
Yksityiskohta #1: Saudi-Arabia puolustaa näennäisesti Israelia protestoidessaan hyökkäystä Israeliin saaliiseen liittyen (Hesekielin 38:13)
Keskiviikkona amerikkalainen geopoliittinen tiedustelufoorumi Stratfor julkaisi artikkelin siitä kuinka Syyriassa Venäjä ja Turkki jakavat ”saalista (spoils)”. Yli kuusi tuntia kestäneiden neuvottelujen jälkeen, Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmestyivät Sotšissa, Venäjällä, 22. lokakuuta sopimuksen kanssa perustaakseen ”Syyrian turvallisuusvyöhykkeen” pitkin Syyrian ja Turkin rajaa.

Yksityiskohta #2: Yhdysvallat tulee olemaan näkyvästi poissaoleva ja/tai on sotilaallisesti merkityksetön liittyen Israeliin (Hesekiel 38:13)
The Wall Street Journal julkaisi tiistaina raportin puolustusministeri Mark Esper'in tapaamisesta Saudi-Arabian kuninkaan kanssa ollessaan kiertueella kuningaskunnan sotilaslaitoksissa kun Yhdysvallat suorittaa sen suurinta Lähi-idän joukkojen kokoamista Trump'in hallinnon alaisuudessa.

Yksityiskohta #3: Venäjä tulee ottamaan selkeän roolin alueella liittoutuneiden hyökkäyksen johtomaana (Hesekiel 38:1-5)
Yleinen konsensus on, että Yhdysvaltojen vetäytyminen Syyriasta antoi Putin'ille vihreän valon lisätäkseen hallintaa Syyriassa. Perjantaina Haaretz kertoi, että satoja uusia Venäjän sotilaita saapuu Syyriaan samalla kun amerikkalaiset sotilaat vetäytyvät kauemmaksi, korostaen sitä, kuinka tilanne paikalla on muuttunut dramaattisesti Turkin hyökkäyksen myötä.

Yksityiskohta #4: Israel on haavoittuvainen huolimatta taloudellisesta ja sotilaallisesta vahvuudesta, joka antaa heille väärän turvallisuuden tunteen (Hesekiel 38:8-11)
Jos olet jokseenkin samanlainen kuin minä, olet seurannut hyvin kiinnostuneena kehitystä, joka koskee Israelin hallituksen muodostamista. Torstaina, Israel Hayom'illa oli erittäin hyvin kirjoitettu artikkeli siitä, että Gantz'illa on tyhjä mandaatti, joka saattaa lopulta vieriä takaisin Netanyahu'lle. Lainaten artikkelia: ”Israelissa on tehty historiaa kun ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen jollekin muulle kuin Benjamin Netanyahu'lle annetaan tehtäväksi muodostaa hallitus. Jonkinlainen.” He jatkavat ehdottamaan, että ilman hallituksen muodostumista, joka on tulossa yhä todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi, ”Israel suuntaa jälleen uuteen ennenaikaiseen vaalisykliin.”

Yksityiskohta #5: Liittoutuneiden hyökkäys Israeliin tulee kohtaamaan nopean ja tuhoisan tappion itse Jumalalta (Hesekiel 38:21-23)
Mielenkiintoista tässä yksityiskohdassa on, että Hesekiel 38:n kolme viimeistä jaetta ja Jesaja 17:n kolme viimeistä jaetta näyttävät molemmat ennustavan äkillistä ja nopeaa loppua. The Times of Israel'in mukaan, he ovat erittäin tietoisia siitä kuinka nopeasti tämä kaikki voi tapahtua. ”IDF:n henkilöstöpäällikkö Aviv Kohavi varoitti torstaina, että Israelilla on konfliktin uhka sekä pohjoisessa että etelässä, pakottaen armeijan valmistautumaan nopeasti sotaan.” IDF:n päällikkö jatkoi: ”Pohjois- ja etelä-areenoilla tilanne on kireä ja uhanalainen sekä valmis pahenemaan konfliktiksi huolimatta siitä, että vihollisemme eivät ole kiinnostuneita sodasta. Tämän valossa, IDF on ollut nopeutetussa valmisteluprosessissa...” Armeijan päällikkö esitti huomautuksensa suunnitelman, joka tunnetaan nimellä Momentum, tai hepreaksi Tenufa, paljastustilaisuudessa, joka ohjaa armeijan toimia seuraavien viiden vuoden ajan.

- Uskon todella, että kaikki on asettumassa riviin henkeäsalpaavalla nopeudella, niin suuresti, että en voi nähdä skenaariota, jossa mennään tauolle.
- Tarkoitan tällä, että on pysähtymätöntä vauhtia, kun se liittyy edellämainittujen yksityiskohtien erityisyyteen Raamatussa.
- Ei tarvitse katsoa kauemmaksi kuin mitä profetianopettajat sanoivat ennen vuotta 1948 ja mitä profetianopettajat sanovat tänään.
- Tässä tärkein asia: Olemme selostaneet seikkaperäisesti Raamatun profetiaa, koska Jumala haluaa meidän olevan informoituja, jotta olisimme valmiita.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
1. Korinttolaiskirje 15:1-4 (KR 33/38) – ”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,”
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Askelta lähempänä aikakauden lopun täyttymistä lokakuussa 2019

Tässä tuore Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jonka suomensin. Raportti on kirjoitettu tavan mukaan noin viikkoa ennen sen julkaisua. Käsiteltävänä on ajankohtaisia profeetallisia uutisia, joilla on merkitystä nykyisen aikakauden päättymiselle piakkoin. Etenkin ns. Googin sota häämöttää horisontissa.

--------------------------

Asteittain lähempänä (Closer By The Day) :: By Daymond Duck

Published on: October 27, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond Duck, General Articles

https://www.raptureready.com/2019/10/27/closer-day-daymond-duck/

Hyvä ystäväni, Raamatun profetian asiantuntija tri Phillip Goodman, totesi äskettäin, että Lähi-idän (ja maailman) tilanne kääntyi dramaattisesti vain yhdessä päivässä, ja se aiheutti kolmen päivän puuskan uutisissa.

Hän viittasi siihen, että presidentti Trump veti joitain Yhdysvaltain joukkoja pois Pohjois-Syyriasta; Turkki lähetti panssareita Pohjois-Syyriaan; Venäjä otti haltuunsa Yhdysvaltojen hylkäämän alueen, kaupungit ja tukikohdat; kurdit aloittivat neuvottelut Syyrian kanssa; ja Iran väijyy taustalla.

Tri Goodman uskoo, että tämä on ”näyttämön asettelua” aikakauden lopun täyttymykselle Hesekielin luvuista 38-39, mutta sanoi, että ellei näin ole, niin sitten vaihe, joka on hyvin lähellä tätä, tulee kasvamaan kyseiseksi näyttämöksi samoilla näyttelijöillä hyvin pian.

Kaikki eivät ole yhtä mieltä useista syistä johtuen (erot siinä, asuuko Israel turvallisesti vai ei, profetian Elam'ista on täytyttävä, kenties Psalmin 83 sota on käytävä, jne.), mutta uskon, että tri Goodman muotoili sen hyvin.

Venäjä (tärkein voimatekijä tulevassa Googin ja Maagogin hyökkäyksessä Israeliin) on suurin voittaja Syyriassa; kurdeja ei todennäköisesti auteta Yhdysvaltojen taholta nyt, kun Yhdysvallat on pettänyt heidät ja he ovat allekirjoittaneet sopimuksen Syyrian kanssa; Venäjä, Iran ja Turkki eivät enää pelkää Yhdysvaltoja; poliittinen tilanne Yhdysvalloissa ja Israelissa on kaaoksessa; Yhdysvallat valmistelee pakotteita Turkin talouden vahingoittamiseksi (Venäjää ja Irania koskevien pakotteiden lisäksi), ja näitä maita sattuu taloudellisesti; Iranin hyökkäykset Saudi-Arabiaa vastaan ovat tuhonneet näiden kahden maan väliset suhteet; jne.

Tri Goodman on aiemmin huomauttanut, että kyse ei ole siitä, onko Israel hyökkäyksen kohteena, uhattuna, ilman rauhaa, jne., vaan kyse on siitä, onko Israel turvassa tappiolta vai ei.

Tri Goodman lisää, että ei ole epäilystäkään siitä, että Israeliin kohdistuu hyökkäyksiä, uhkia, se on ilman rauhaa, jne., mutta Israelia ei voida voittaa, koska Jumala lupasi suojella Israelia (ja Jumalan lupaus on luotettavampi kuin mitkään muurit, sopimukset, jne.).

Tämä ei ole ennuste, mutta jos Jumala voi muuttaa Lähi-idän tilannetta yhdessä päivässä (ja niin Hän teki), Hän voi muuttaa tilannetta Elam'issa tai missä tahansa muualla yhdessä päivässä tai alle sen, milloin tahansa Hän haluaakin.

Muita profetioihin liittyviä uutisia:

Ensinnäkin, Jeesus varoitti vainoista aikakauden lopulla, ja se on tulossa Yhdysvaltoihin.

Jotkut kandidaatit, jotka tavoittelevat puolueensa ehdokkuutta Yhdysvaltain presidentiksi, myöntävät avoimesti, että heillä on sosialistisia näkemyksiä.

Franklin Graham varoitti äskettäin, että sosialistit sulkivat kirkot Itä-Euroopassa ja panivat vankilaan heidän kanssaan eri mieltä olevat pastorit.

Radio-isäntä Todd Starnes sanoi äskettäin: ”Sinulla ei voi olla jotakin kansakuntaa Jumalan alaisuudessa ja omata sosialistista hallintoa.”

Yhdysvaltain oikeusministeri William P. Barr totesi äskettäin, että taistelunhaluisilla sekularisteilla (ei-uskonnollisilla ihmisillä) ei ole ”elävää ja eläväksi tekevää henkeä”; he eivät ole tyytyväisiä siihen, että uskonnollisten ihmisten ainoastaan annetaan harjoittaa uskoaan; ja he näyttävät saavan nautintoa pakottaessaan uskonnollisia ihmisiä rikkomaan omaatuntoaan.

Kristittyjen on otettava nämä varoitukset vakavasti, pohdittava vaikutuksia tuleville rakkailleen, rukoiltava tämän asian suhteen ja otettava kantaa.

Toiseksi, Paavali varoitti, että kristillisessä kirkossa tapahtuu luopuminen tai lähteminen uskosta aikakauden lopulla; ja äskettäisessä Pew -tutkimuskeskuksen kyselyssä havaittiin, että kristinusko on tasaisessa laskussa Yhdysvalloissa.

Kristityiksi itseään kutsuvien ihmisten määrä Yhdysvalloissa on vähentynyt yli 12% viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Hyvä uutinen, jos sitä siksi voi kutsua, on, että evankeliset ryhmät eivät vähene läheskään yhtä nopeasti kuin ei-evankeliset ryhmät.

Pastorien, jotka haluavat seurakuntansa kasvavan hengellisesti ja numeerisesti, pitäisi muuttua evankelisemmiksi.

Kolmanneksi, koska Lähi-idässä tulee lopulta olemaan rauhansopimus, arabien on muutettava asennettaan Israelia kohtaan.

Saudi-Arabian jalkapallojoukkue vieraili äskettäin Jerusalemissa ensimmäistä kertaa; Saudi-Arabia antoi äskettäin ryhmän kristittyjä vierailla kristittyjen pyhillä paikoilla Saudi-Arabiassa ensimmäistä kertaa; Arabiemiirikunnat, joka on muslimimaa, tulee auttamaan kahden kirkon jälleenrakentamisen maksamisessa ja kristittyjen pyhien kohteiden korjaamisessa, jotka ISIS tuhosi Irakissa; ja arabialaisen koulun muslimiopettaja vaati Temppelivuorta olemaan kaikkien uskontojen palvontapaikka.

Viime aikoihin saakka muslimimaissa ei olisi suvaittu mitään tällaista.

Neljänneksi, Israelin maan jakaminen ja juutalaisten hajottaminen laukaisee Harmagedonin taistelun.

Yhdysvaltain Israelin-suurlähettiläs sanoi 16. lokakuuta 2019, että presidentti Trump'in rauhansuunnitelma ei edellytä yhdenkään juutalaisen poistamista mailtaan.

PA (palestiinalaishallinto) protestoi tätä voimakkaasti, koska he haluavat Palestiinan valtion, jonka pääkaupunki on Jerusalem, ja kaikki juutalaiset häädetyiksi alueelta, jonka he saavat.

Viidenneksi, 1800-luvulla, maailman rikkain perhe oli juutalaisten pankkiirien perhe, nimeltään Rothschildit.

Heidän vaurautensa on vähentynyt, mutta he ovat edelleen yksi rikkaimmista perheistä maan päällä.

He ovat äärimmäisiä globalisteja, joilla on yrityksiä ympäri maailmaa, ja ovat The Economist -nimisen julkaisun omistajia Yhdysvalloissa. [Aikakauslehteä julkaistaan Lontoosta käsin ja Rothschildit ovat siionisti-illuminaatteja, Israelin valtion perustajia (huom. rahoitus), jotka juuri halusivat Trumpin vallankahvaan. Suom. huom.]

The Economist -lehti kutsui äskettäin presidentti Trump'ia läsnä olevaksi vaaraksi Uudelle maailmanjärjestykselle, ja he sanoivat, että internationalistit, jotka muotoilivat Uuden maailmanjärjestyksen, pyöriskelevät nyt haudoissaan.

Lehti kutsui presidentti Trump'ia suuremmaksi uhaksi Uudelle maailmanjärjestykselle kuin mitä on jihad, terrorismi, kommunistisen Kiinan kasvu ja Pohjois-Korean vihamielisyys. [Tämä on pelkkää hämäystä tai sitten yhden yksittäisen liberaalin kirjoittajan näkemys, joka ei tiedä asioista yhtään mitään. Miten määrität Uuden maailmanjärjestyksen? Eikö se olekin järjestys, jossa Jerusalemin kaupunki on keskiössä Raamatun profetioita matkien? Trump on Israelin valhemessias! Suom. huom.]

Se sanoi, että kenties nykyisen maailman suurin vaara on kansainvälisiä normeja halveksivan Amerikan presidentin uudelleenvalinta.

Jotkut uskovat, että presidentti Trump'in kieltäytyminen luovuttamasta Amerikan suvereniteettia Uudelle maailmanjärjestykselle on syynä sille, miksi ihmiset ovat niin epätoivoisesti asettamassa häntä virkasyytteeseen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

perjantai 25. lokakuuta 2019

Konflikti tempauksesta – ennen Ahdistusta vai sen jälkeen?

Tässä kaikista puutteista ja Läheisyysopista huolimatta aiheellinen Samuel Korhosen suomentama profetia-artikkeli, joka on kirja-arvostelu semmoista oppia vastaan, ettei mitään seurakunnan ylöstempausta ole ennen 7-vuotista Ahdistuksen aikaa. On siis erotettava Jeesuksen paluu pilvissä (tempaus, 1. Tess. 4:13-18) ja Toinen Tulemus (Jeesuksen paluu maan päälle, Ilm. 19).

----------------------

Kirja-arvostelu:
Konflikti tempauksesta

by tri. David R. Reagan


Olen murheellinen ilmoittaessani, että tri. Michael Brown, jota suuresti kunnioitan, on hiljattain toisen kirjoittajan kanssa tehnyt kirjan, jossa he hyökkäävät ennen vihaa/ahdistusta tapahtuvaa tempausta (Pre-Tribulation Rapture) vastaan. Hänen kirjoittajakumppaninsa on tri. Craig Keener, joka on Kentucky'n Willmore'n Asbury -seminaarin Raamatun tutkimuksen professori.


Perusolettamus

Kirjan nimi, Not Afraid of the Antichrist (Antikristus ei pelota), tiivistää yhden heidän perusargumenteistaan ennen vihaa tapahtuvaa tempausta vastaan. Periaatteessa he väittävät, että ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, ovat nynnyporukkaa, jotka eivät halua kärsiä Herran tähden ja siksi olemme pettäneet itsemme uskomaan, että meidät otetaan yliluonnollisesti pois tästä maailmasta ennen ahdistuksen alkamista.

Tämä on tietysti klassinen olkiukkoargumentti. Tunnen monia raamatunopettajia ja professoreita, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, eikä mieleeni tule yhtään, jonka usko perustuisi Antikristuksen pelkoon. Sen sijaan heidän käsityksensä perustuu Raamatun kallisarvoiseen lupaukseen, että milloin tahansa Jeesus voi palata ylkänä viemään morsiamensa, seurakunnan, pois tästä maailmasta (1. Tess. 4:13-18). Ja he uskovat, että Raamatun perusteella paras päätelmä on, että se tapahtuu ennen ahdistuksen alkamista.

Yrittäessään todistaa perätöntä väitettään kirjoittajat kuluttavat paljon aikaansa kertoen kauhistuttavasta kristittyjen kärsimästä vainosta Kiinan ja Nigerian kaltaisissa paikoissa. He omistautuvat myös lainaamiaan jakeita, jotka vakuuttavat meille, että jos todella olemme Jeesuksen puolella, niin tulemme kärsimään vainoa. Sitten he kysyvät, miksi todellisten kristittyjen Amerikassa pitäisi ajatella, etteivät he jonakin päivänä joudu kärsimään samanlaista ahdistusta.

Merkittävä ero

Vastaus heidän kysymykseensä on, että ahdistuksen (Joh. 16:33) ja suuren Ahdistuksen (Ilm. 7:14) välillä on suuri ero. Ei kukaan tuntemistani ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskovista usko, että kristityt olisivat immuuneja häirinnälle, vainoille ja jopa murhille. Meitä Lännen kristittyjä on siunattu niin, että elämme suhteellisessa rauhassa verrattuna uskoviin Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Mutta nuo ajat ovat ohi. Tänä päivänä kristittyjä marginalisoidaan koko Länsi-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja he kohtaavat kasvavaa vainoa ja se tulee lisääntymään lukumäärien ja voimakkuuden suhteen johtuen kulttuurimme pakanallistumisesta.

Ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, odottavat saavansa täysillä kärsiä saatanallista vainoa yhteiskunnan taholta, mutta Raamattu lupaa meille suojan Jumalan eskatologiselta vihalta - Jumalan vihan lopulliselta mallilta, jonka Jumala vuodattaa koko maailman päälle.

Jumala on käyttänyt tätä vihan mallia kerran aikaisemmin maailmanlaajuisessa Vedenpaisumuksessa. Hän on luvannut sen jälleen seurakunta-ajan lopussa sarjana vertaansa vailla olevia kauheita tuomioita, jotka kestävät seitsemän vuotta.

Uskoville on luvattu immuniteetti tällaisen Jumalan vihan suhteen (1. Tess. 1:10). Ja ne meistä, jotka uskovat tähän lupaukseen, odottavat seurakunnan tempausta ennen Ahdistusta. Toivomme perustuu Raamatun lupaukseen, eikä Antikristuksen pelkoon.

Toinen heiveröinen argumentti

Tämän tempausta vastustavan kirjan toinen teema on, että usko Ahdistusta edeltävään tempaukseen perustuu yksinomaan virheelliseen opetukseen ja saarnaamiseen, koska siihen ei voida mitenkään päästä tutkimalla vain Raamattua. Jälleen olkiukko!

Kirjoittajat perustavat tämän väitteen omiin kokemuksiinsa. Molemmat kasvoivat seurakunnissa, joissa opetettiin Ahdistusta edeltävää tempausta ja molemmat tulivat myöhemmin elämässään johtopäätökseen, että käsitystä ei voi perustella Raamatulla.

No niin, minulla on heille uutisia. Kasvoin sotaisan amillenniaalisessa kirkossa, jonka johtajat suhtautuivat uskoonsa niin dogmaattisesti, että jos joku uskalsi olla eri mieltä heidän kanssaan, niin häntä pilkattiin. Itse asiassa, jos hän jatkuvasti epäili amillenniaalista näkökulmaa, hänet virallisesti erotettiin!

Minä tulin premillenniaaliseen käsitykseen Jumalan Sanasta Raamattua tutkimalla, enkä opetuksen ja saarnaamisen kautta. Ja samalla tavalla tulin johtopäätökseen, että luvussa 1. Tess. 4 kuvatun tempauksen oli oltava erillinen tapahtuma ja erossa Ilmestyskirjan 19. luvun kuvailemasta Jeesuksen paluusta maan päälle.

En ole myöskään ainoa henkilö, joka on tullut näihin johtopäätöksiin pelkästään tutkimalla Raamattua. Hiljattaisessa kirjassaan Dispensationalism Before Darby (Dispensationalismi ennen Darby'a) (2015) tri. William Watson todistaa, että 17.–18. vuosisadoilla oli monia, jotka myös päättelivät, että Tempaus ja Paluu ovat kaksi erilaista ja eriaikaista tapahtumaa - ja jotkut jopa uskoivat, että Tempaus on ennen Ahdistusta.

Tohtori Watson päättelee, että 1800-luvun alussa ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskoivat ”ei vain baptistit. . . vaan myös johtavat anglikaanit. . . ja jopa skotlantilaiset presbyteerit” (sivu 262). Toisin sanoen, se ei ollut vain jokin epärealistinen käsite, joka vuonna 1830 poksahti englantilaisen teologin, nimeltä John Nelson Darby, kekseliääseen mieleen, kuten kirjoittajat väittävät.


Ilman tohtori Watson'in yksityiskohtaista aineistoa historioitsija nimeltä tohtori Paul Boyer oli jo tullut samaan johtopäätökseen kirjassaan "When Time Shall Be No More: Prophecy Belief in Modern America (Kun aikaa ei enää ole: profetiausko nykyajan Amerikassa)". Tämän kirjan julkaisi Harvard University Press vuonna 1994. Hän kirjoittaa:
Tietyssä mielessä Darby'n järjestelmä ei sisältänyt mitään uutta. Hänen keskittymisensä profetian toteutumiseen tulevaisuudessa noudatti varhaisten kristittyjen eskatologiaa...

Jopa tempausoppi. . . löytyy varhaisten tulkitsijoiden kirjoituksista. . . Mutta Darby kutoi nämä eri säikeet tiukaksi ja yhtenäiseksi systeemiksi, jota hän tuki joka tilanteessa runsailla Raamatunkohdilla ja sitten uupumatta julisti kirjoitustensa ja saarnamatkojensa kautta (sivu 188).
Vielä yksi asiaton argumentti

Yksi tohtoreiden Brown & Keener rakentamista olkiukoista on, että usko ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen tuottaa apaattisia kristittyjä, jotka tyytyvät istumaan syrjässä odottaen Herran ilmestymistä unohtaen evankelioimisen ja yhteiskunnalliset ongelmat.

Ei pidä paikkaansa – en tunne ketään tästäkään porukasta! Itse asiassa viime vuosien johtava vihaa edeltävän tempauksen puolustaja - Tim LaHaye - oli yksi johtavista kristityistä poliittisista aktivisteista, joka oli voimakkaasti mukana Moral Majority -liikkeessä. Ja hänen vaimonsa Beverly perusti konservatiivisen kristittyjen naisten aktivistiryhmän nimeltä Concerned Women of America (Amerikan huolestuneet naiset).

Kirjan pahin vika

Suurin heikkous Brown'in & Keener'in kirjassa on sen tapa käsitellä läheisyyttä. Kirjoittajat kirjaimellisesti tanssivat aiheen ympärillä ja heillä on tietysti siihen hyvä syy.

Raamattu tekee selväksi, että Herra voi palata milloin tahansa ja että meidän kristittyinä tulee elää odottaen Hänen paluutaan. Sitä kutsutaan läheisyydeksi. Mutta jos hylkäät tempauksen ja uskot vain siihen, mitä kutsutaan Toiseksi Tulemukseksi, niin ei ole olemassa mitään läheisyyttä. Se johtuu siitä, että on niin monta profetiaa, joiden on täytyttävä, ennenkuin Toinen Tulemus voi tapahtua. Mainitaksemme vain yhden – ensin on oltava seitsenvuotinen Ahdistus!

Ne, jotka hylkäävät Tempauksen ja uskovat vain Toiseen tulemukseen elävät odottaen Antikristusta. Ne meistä, jotka uskovat tempauksen olevan erillinen tapahtuma Herran paluusta maan päälle, elävät odottaen Jeesusta Kristusta -- ei Antikristusta.

Kirjoittajien käsitys tempauksesta


(Kuvan julisteen teksti suomeksi: RAUHOITTUKAA! Mitään ei tapahdu, ennenkuin Antikristus tulee.)

Mitä kirjoittajat sitten tekevät sille tempaukselle, jota apostoli Paavali kuvailee yksityiskohtaisesti luvussa 1. Tess. 4? He yhdistävät sen Toiseen Tulemukseen. Siten he väittävät, että kun Herra ilmestyy taivaissa, uskovat temmataan kohtaamaan hänet taivaalla ja sitten he välittömästi palaavat hänen kanssaan maan päälle hallitsemaan Hänen kanssaan tuhannen vuotta Millenniumissa.

Tähän käsitykseen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta liittyy monta ongelmaa. Yksi on, kuten olen jo todennut, että se tuhoaa läheisyyden.

Toinen ongelma on, että se ei anna asukkaita Millenniumiin. Miksi? Koska jos Tempaus ja Toinen Tulemus ovat yksi tapahtuma, niin jokainen uskova, sekä juutalainen että pakana, elävä ja kuollut, kirkastetaan Herran paluun hetkellä. Kaikki muut lähetetään Tuonelaan. Se tarkoittaa, ettei ole kuolevaisia ihmisiä menemässä Millenniumiin ja kansoittamassa maata uudelleen.

Tämä ei ole ongelma vihaa edeltävän tempauksen käsityksessä, sillä sen mukaan kaikki seurakunta-ajan uskovat, elävät ja kuolleet, saavat kirkastetun ruumiin tempauksen hetkellä -- ennenkuin Ahdistus alkaa. Sitten seuraavien seitsemän Ahdistuksen vuoden aikana monet hyväksyvät Jeesuksen ja vaikka Antikristus surmaa suurimman osan heistä, niin tulee olemaan jäännös sekä juutalaisista että pakanauskovista, jotka elävät Ahdistuksen loppuun asti. Tämän ryhmän sallitaan mennä Millenniumiin lihassa. He asuttavat maan uudelleen ja ne meistä, jotka ovat kirkastetussa ruumiissa, hallitsevat heitä.

Toistan, käsitys vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta ei anna hallittavia Millenniumiin.

Loppuhuomautus

Päätän lainauksella tohtori Ron Rhodes'ilta, joka on yksi suosikeistani, mitä tulee raamatunprofetian opettamiseen. Useita vuosia sitten hän oli yksi puhujista vuosittaisessa raamattukonferenssissamme. Häntä pyydettiin puhumaan tempauksesta ja kun hän pääsi siihen asti, että arvioi käsitystä vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta, hän aloitti muistuttamalla yleisöä, että apostoli Paavali lopetti tempauksen kuvauksensa sanomalla: ”Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18).

Sitten hän tiivisti käsityksen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta näin:
Kuvitelkaamme hetken ajan, että tempaus vihan jälkeen on totta. Seuraavassa on, mitä tämä tempauskäsitys tarkoittaa: 
  • Käytte läpi seitsemän vuotta Jumalan vihaa.
  • Kärsitte Antikristuksen kauhistuttavan hallinnon kautta.
  • Koette tuskalliset sinetti-, pasuuna- ja malja-tuomiot – jotka käyvät kerta kerralta pahemmiksi ja tuskallisemmiksi.
  • Suurin osa teistä kärsii tuskallisen marttyyrikuoleman.
”Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18). Sorry, ystävät – se vain ei pelitä!
Tähän en voi sanoa muuta kuin, Aamen!

maanantai 21. lokakuuta 2019

Globaali epävarmuus syksyllä 2019 asettaa profeetallista näyttämöä ja valmistaa maailmaa Antikristukselle

Tässä tuoreessa suomentamassani pastori J.D. Farag'in profetiapäivityksessä selitetään kuinka monet merkittävät kiista-asiat eri puolilla maailmaa ovat edelleen ratkaisematta, luoden epävarmuutta, ja näin tällä täytyy olla profeetallinen merkitys eli Jumala ikäänkuin valmistaa näyttämöä Antikristukselle, herra Ratkaisijalle, joka tulee johtamaan Uutta Maailmanjärjestystä (NWO). Tässä päivityksessä käsitellään mm. Israelin vaalien jälkiseuraamusta kun maassa ei saada hallitusta millään kasaan.

-----------------------------

Bible Prophecy Update – October 20th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 20.10.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. selittää kuinka globaali epävarmuus asettaa profeetallista näyttämöä ja valmistaa maailmaa Antikristukselle.


- Tämänkertainen profetiapäivitys liittyy opetukseen 1. Tessalonikalaiskirjeestä, ja uskallan sanoa, ettei tämä ole ensimmäinen kerta.
- Syynä on, että ensimmäinen kirje, jonka Paavali kirjoitti, oli Tessalonikan seurakunnalle ja koski seurakunnan tempausta.
- Haluaisinkin puhua tästä tänään, nimittäin siitä, ettet lannistu tai menetä toivoa siinä, minkä tiedämme olevan meidän autuas toivomme.
- Kun etsin Herraa tämänpäiväistä päivitystä varten, tunsin, että Hän haluaisi minun käsittelevän sitä, minkä näen ”profeetallisena epävarmuutena”.
- Tarkoitan tällä, että kaikki näyttää olevan ikäänkuin "ratkaisematta", etenkin kun se liittyy epävarmuuteen, hallituksellisesti.
- Täällä Yhdysvalloissa, on liikehdintää asettaa presidentti Trump virkasyytteeseen, ja Israelissa, ei ole tapahtunut mitään liikettä hallituksen muodostamiseksi.
Aloitetaanpa tästä mielenkiintoisesta Washington Examiner -raportista, jossa he lainaavat mielipidekyselyn tuloksia, joiden mukaan useimmat ajattelevat, että Trump asetetaan virkasyytteeseen ja hän voittaa vuoden 2020 uudelleenvalinnan presidentiksi. ”Amerikkalaiset odottavat, että presidentti Trump joutuu mukiloitavaksi edustajainhuoneen virkasyytteessä, mutta sotilas voittaa uudelleenvalinnan viimeisimmän kyselyn mukaan Valkoisen Talon kriisiä koskien.”

Olettaisin, että voisit sanoa tuomariston (jury) olevan niin sanoakseni edelleen poissa presidentti Trump'ia ja seuraavan vuoden vaaleja koskevissa asioissa, ja samaa voitaisiin sanoa Israelin viime kuukauden vaalien tuloksista. The Jerusalem Post'in mukaan, lähteet lähellä presidentti Reuven Rivlin'iä kertoivat, että pääministeri Benjamin Netanyahu'n valtuutusta hallituksen muodostamiseen ei jatketa yli torstain 24. lokakuuta, joka on takaraja.

Kuten voitte kuvitella, vastuu on Netanyahu'lla, koska kello tikittää, mutta The Times of Israel'in mukaan, se ei näytä hyvältä pääministeriä ajatellen. Netanyahu antoi torstaina uuden ehdotuksen Sinivalkoisen puolueen (Blue and White party) johtajalle Benny Gantz'ille liittyä yhtenäisyyshallitukseen, joka sisältää pääministerin Likud-puolueen ja hänen liittolaisensa uskonnollisessa oikeistossa. Gantz hylkäsi tarjouksen nopeasti vilpillisenä, ja Sinivalkoisten johtaja sanoi, että Netanyahu ”ei pyri yhtenäisyyteen, vaan koskemattomuuteen”, kun viitataan pääministerin vaatimukseen säilyttää pääministeriys – väitetysti niin, että vältytään astumasta syrjään, jos hänelle esitetään syytteet kolmessa häntä vastaan nostetussa rikosasiassa.

Näyttää siltä, että Israelin tilanne on niin epävarma, että Ynet News'in mukaan vanhempi Yhdysvaltain virkamies sanoo, että presidentti Donald Trump'in tärkein Lähi-idän neuvonantaja Jared Kushner tulee vierailemaan Israelissa kuukauden lopussa. Kushner'in, joka on myös Trump'in vävy, on tarkoitus tavata pääministeri Benjamin Netanyahu ja hänen tärkein poliittinen kilpailijansa Benny Gantz. Virkamies puhui nimettömänä, koska hänellä ei ollut lupaa puhua julkisesti. Valkoinen Talo sanoo, että Kushner valmistelee viivästyneen Lähi-idän rauhansuunnitelman julkistusta, vaikka ei ole sanottu, milloin hän aikoo tehdä niin. Hänen ei odoteta esittävän suunnitelmaa vierailunsa aikana.

Lisää tähän Syyriaa koskeva epävarmuus huolimatta tulitaukosopimuksen aikaansaamisesta. Fox News kertoi presidentti Trump'in julistaneen torstain ”suureksi voitoksi sivilisaatiolle” kun varapresidentti Mike Pence ja ulkoministeri Mike Pompeo ilmoittivat tulitaukosopimuksen ehdoista, jotka lopettaisivat Turkin ja kurdien välisen väkivallan Syyriassa, kokouksen jälkeen Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan'in kanssa Ankarassa. Diili on tarkoitettu 120 tunnin tulitaukoon, jonka aikana kurdijohtoiset joukot voisivat vetäytyä suunnilleen 20 mailin (=32 km) levyiseltä turvavyöhykkeeltä Turkin ja Syyrian rajalla. Kaikki Turkin sotilasoperaatiot äskettäisen hyökkäyksen, joka tunnetaan nimellä Operaatio Rauhankevät (Operation Peace Spring), alaisuudessa keskeytyvät tuon ajan kuluessa, ja itse operaatio päättyy kokonaan, kun kurdien vetäytyminen on saatettu päätökseen sopimuksen ehtojen mukaisesti.

- Aika ei salli minun käsitellä kaikkia muita merkittäviä geopoliittisia kehityskulkuja, jotka ovat tällä hetkellä epävarmuuden puhkomia.
- Epävarmuus Brexit'in lopputuloksesta on yksi, ja sen kanssa presidentin rauhansuunnitelma, joka näyttää siltä kuin olisi jälleen odotustilassa.
- Ehdotan, että epävarmuus on tosiasiassa asettamassa profeetallista näyttämöä, joka liittyy maailmaan, jota valmistetaan Antikristukselle.
1. Joh. 2:18 (KR 33/38) – ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.”
- Uskon, että Antikristus on elossa ja on jo näyttämöllä kulissien takana, mutta häntä ei voida paljastaa ennenkuin seurakunta on poistettu tieltä. [Tämä on väärä oppi 2. Tess. 2:3, 7-8 jakeista. Yleisen luopumuksen ja laittomuuden ihmisen eli Antikristuksen täytyy ilmestyä ennen Herran päivää, jolloin on ylöstempaus. Tämä kaikki on toteutunut Antikristus Trumpin seuraamisen muodossa, kun joukko kristittyjä on luopunut uskosta ihmisen palvontaan. Paavalin ”pidättäjä” ei ole seurakunta, vaan supervalta Yhdysvallat, elpynyt Rooman valtakunta. Trump saa kuolinhaavan, joka paranee ihmeenomaisesti (Ilm. 13:3-5). Trumpista tulee sitten koko maailman hallitsija ja Israelin valhemessias. Suom. huom.]
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Started on June 7, 2026
View My Stats
Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Käyttäjän Mark Allison 88 ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava jossa tuoreista tapahtumista maailmalla ja spekulaatioita mm. ylöstempausta silmällä pitäen

Käyttäjän Hugh Jorgan YouTube-kanava jossa ajankohtaista tulkintaa profeetallisesta I, Pet Goat 2 -elokuvasta

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com