Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tapahtumat kielivät huonoa USA:lle ja Israelille viime aikoina

Tässä jo kolme viikkoa vanhassa Lähi-idän profetiapäivityksessä pastori J.D. Farag puhuu tammikuun lopun 2015 tapahtumista maailmalla, jotka eivät tiedä hyvää USA:lle ja Israelille lähitulevaisuudessa. Tiivistäen tilanne on kehittymässä maailmalla siihen suuntaan, että raamatulliset Lähi-idän loppuprofetiat ovat ottamassa muotoaan ja suuri Babylon (Ilm. 18), eli USA, on kukistumaisillaan heikon ja moraalittoman johtajansa myötä. Profetiapäivityksen suomensi: Samuel Korhonen

-------------------------------

Mid-East Prophecy Update – January 25th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 25.1.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-01-25.pdf

Pastori J.D. puhuu siitä, kuinka Lähi-idän geopoliittinen maisema on ilmeisesti muuttunut yhdessä yössä ja väittää, että on olemassa yhteinen nimittäjä, joka ei tiedä hyvää USA:lle eikä Israelille.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä korostan muutamia viime viikon tapahtumia, joilla uskon voivan olla syvällinen profeetallinen merkitys.
- On melkein kuin Lähi-Idän geopoliittinen maisema olisi muuttunut yhdessä yössä sen kautta, mitä tapahtui vain yhdessä viikossa.
- Väittäisin, että on olemassa yhteinen nimittäjä kaikessa, mitä tapahtui, niin että se ei tiedä hyvää USA:lle eikä Israelille.
Aloitamme Jerusalem Post'in artikkelilla viime maanantaina tammikuun 19. otsikolla, “Masses chant 'Death to Israel' [and death to America] at funeral for Hezbollah commander slain in alleged Israeli strike (Joukot huutavat 'kuolemaa Israelille' [ja Amerikalle] väitetyssä Israelin iskussa kuolleen Hizbollahin komentajan hautajaisissa).” Tässä pari lainausta: ”Turvallisuusslähteet sanovat Israelin iskeneen Syyriaan useita kertoja sisällissodan alettua vuonna 2011 ja tuhonneen aseistusta, jonka uskoi olevan menossa Hizbollahille. Sunnuntain iskun kuitenkin arvellaan olevan ensimmäinen, joka oli suoraan tähdätty taistelijoihin.”
- Minulle tässä on kaikki merkit Psalmin 83 profetiasta, jonka jotkut profetia-asiantuntijat ehdottavat voivan toteutua milloin tahansa.
Tämä tuo meidät seuraavaan päivään tiistaina tammikuun 20., joka toi meille presidentin “State of the Union (Kansakunnan tila)” -puheen ja Joel Rosenberg’in analyysin siitä. Seuraavassa jotakin, mitä hän sanoi: ”Huolimatta kaikesta, mitä amerikkalaisina olemme kestäneet; kaikesta toipumiseen vaadittavasta sisusta ja kovasta työstä; kaikista edessä olevista tehtävistä, tietäkää tämä: Kriisin varjo on ohi ja kansakunnan tila on vahva.” Näin aloitti presidentti Obama'n tiistai-iltana vuoden 2015 State of the Union -puheensa kansakunnalle ...Hän ei ole ensimmäinen Amerikan presidentti, joka julistaa kansakunnan tilan ”vahvaksi.” Mutta kaikella kunnioituksella, presidentti on väärässä. Kun kansakunta murhaa 57 miljoonaa viatonta vauvaa, kansakunnan tila ei ole vahva. Kun kansakunta yliverottaa ja ylisääntelee ...taloutta ja ...jättää 92 miljoonaa amerikkalaista työvoiman ulkopuolelle ...kansakunnan tila ei ole vahva. Kun kansakunta kasaa 18 biljoonan dollarin valtionvelan lastemme niskaan ...kansakunnan tila ei ole vahva. Kun johtaja sanoo, ”mikään haaste ...ei ole suurempi uhka tuleville sukupolville, kuin ilmaston muutos,” kansakunnan tila ei ole vahva. Kun johtaja ohittaa ääri-islamin eksistentiaalisen uhkan, kansakunnan tila ei ole vahva. Kun johtaja ei ryhdy päättäväisiin toimiin poistamaan Iranin ydinaseuhkaa, kansakunnan tila ei ole vahva. Kun johtaja ...kieltäytyy edes mainitsemasta ”Islamia” tai ”ääri-islamia” tai edes ”al Qaidaa” puheessaan kansakunnalle, kansakunnan tila ei ole vahva. Kun vapaan maailman johtaja ei näe nousevaa myrskyä … maailmassa, joka on pimeä ja vain pimenee – kansakunnan tila ei ole vahva.
- Kun katselin puhetta ja sitten luin tämän analyysin poistuin tajuten, että tämä voi olla USA:n tila, joka selittää sen puuttumisen profetiasta.
Myös tiistaina, Times of Israel julkaisi raportin otsikolla, “Russia and Iran sign deal to widen military cooperation (Venäjä ja Iran allekirjoittavat sopimuksen laajentaa sotilaallista yhteistyötä)” Lainaus raportista: ”Venäjä ...on vahvistanut taloudellisia sidoksiaan Iranin kanssa menneenä vuonna. Molemmat hallitukset ovat myös Syyrian presidentti Assad'in liittolaisia hänen melkein nelivuotisessa konfliktissaan Lännen tukemien kapinallisten kanssa.” Toinen tästä raportoiva uutislähde julkaisi otsikon, joka sanoo sen kaiken, “Russia and Iran just got even closer (Venäjä ja Iran entistäkin läheisemmiksi).”
- Riittää, kun sanon, että tästä kaikesta paistaa Hesekiel 38-39 siinä määrin, että Jesajan 17. luvun myötä olemme siirtyneet paljon lähemmäs sen toteutumista.
Menkäämme seuraavaan päivään keskiviikkoon tammikuun 21. ja tuoreeseen uutiseen, että edustajainhuoneen puhemies John Boehner – ansiokseen - oli kutsunut Israelin pääministeri Netanyahu'n puhumaan kongressin yhteiskokoukselle ...uhkista Teheranin ja ääri-islamin taholta. Kuten voitte kuvitella se nostatti yhtä paljon kiistelyä, kuin vastareaktiota vasemmistosta, joka syytti Boehner'ia protokollan rikkomisesta. Jotta loukattua loukattaisiin Valkoinen Talo vastasi sellaisella tavalla, jota joku kutsui ”lapselliseksi kohtaukseksi,” ilmoittaen, että presidentti ei tapaisi Netanyahu'a tämän ollessa täällä maaliskuussa.
Ellei tämä ole kyllin paha, niin eilinen Fox News julkaisi raportin otsikolla, “There will be a price’: Obama team reportedly fuming over Netanyahu visit (Sillä on hintansa: Obama'n porukan kerrotaan raivoavan Netanyahu'n vierailusta).” Kuuntele Obama'n uhkauksia Netanyahu'lle, koska tämä hyväksyi kutsun: ”Obama'n hallinnon kerrotaan raivoavan Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu'n suunnitelmista puhua kongressille maaliskuussa Iranin uhkasta yhden anonyymin virkamiehen sanoessa israelilaiselle sanomalehdelle, että hän tulee maksamaan ”hinnan” loukkauksesta. ...keskenään Obama'n porukka on Haaretz'in mukaan raivoissaan Israelin johtajalle. ”Luulimme jo nähneemme kaiken,” sanoi vanhemmaksi amerikkalaiseksi virkamieheksi tunnistettu lähde. ”Bibi kuitenkin onnistui yllättämään meidätkin. On vain asioita, joita et saa tehdä. Hän sylki meitä julkisesti päin naamaa ja niin ei saa käyttäytyä. Netanyahu'n pitäisi muistaa, että presidentti Obama'lla on vielä puolitoista vuotta jäljellä ja että sillä tulee olemaan hintansa.” ...Samalla Haaretz raportoi myös, että Obama oli suoraan kehottanut Netanyahu'a lopettamaan USA:n lainsäätäjien kehottamisen tukea lainsäädäntöä, joka asettaa uusia pakotteita Iranille.
- Tämä ei taaskaan tiedä hyvää USA:lle, joka kaikesta päätellen on melkein kääntänyt selkänsä Israelille ja teemme sen omalla vastuullamme.
Tämä tuo meidät viime torstaihin tammikuun 23. päivään ja uutiseen, että saudi-kuningas Abdullah on kuollut. Lähi-Idän uutislähde, joka tunnetaan nimellä Al-Monitor, julkaisi artikkelin viime maanantaina ennen Abdullah'in kuolemaa otsikolla, “Some Shiites link Saudi king's health to end-times (Jotkut shiialaiset yhdistävät saudi-kuninkaan terveyden lopunaikoihin).” “Shiialaisten hadith'ien mukaan Abdullah -nimisen kuninkaan kuoleman jälkeen Hijaz'issa ...valtaistuimelle ei hyväksyttäisi ketään seuraajaa ja riidat pahenisivat, kunnes nousee imaami Mahdi. Shiialaiset uskovat, että jumalalliset imaamit ovat poliittisen ja uskonnollisen Ummah'in, eli islamilaisen kansakunnan, perillisiä. Nämä 12 imaamia ovat seuraajia profeetta Muhammedille ja kalifaatin johtajalle Mahdin ollessa viimeinen imaami, joka katosi, eli meni piiloon. Mahdi paljastetaan vasta lopunaikoina yhdessä Jeesuksen kanssa tuomaan rauha maailmalle.”
- Minusta on aika mielenkiintoista, että Saudi-Arabia mainitaan lyhyesti kohdassa Hes. 38:13 ainoana, joka protestoi Venäjän ja Iranin johtamaa hyökkäystä.
- Kuinka olkoonkin, aika ei salli minun puhua Jemenistä eikä shiia-muslimeista, jotka pakottivat presidentin eroamaan, mikä synnyttää kaaoksen.
- Olettaisin, että voit sanoa tämän olleen suurenmoinen viikko Iranille ja myös Venäjälle ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä on edessä.
1.Aik. 12:32a … isaskarilaisia, jotka ymmärsivät ajan ja käsittivät, mitä Israelin oli tehtävä,
Room. 13:11-12 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.

1 kommentti:

  1. Update,,


    Viesti : jenkit hylkaavat Israelin 3.3.
    ja muutakin alkaa tapahtuun,,

    http://www.bibleprophecyblog.com/2015/02/netanyahu-israel-in-profound.html

    http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4626919,00.html

    ja profeetalliset seuraukset :

    http://news.yahoo.com/netanyahu-urges-jews-move-israel-copenhagen-attacks-111012753.html

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com