Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Miksi Donald Trumpia kannatetaan Amerikassa nyt? -- Onko hän nykyajan Koores tai "viimeinen pasuuna"?

Tässä analyysia presidenttiehdokas Donald Trump'in häkellyttävästä nykymenestyksestä Yhdysvaltain vaalikentillä, kun kansa haluaa muutosta ja Amerikan nousevan suosta, johon sen ovat syösseet pimeyttä rakastavat moraalittomat tuholaispoliitikot menneiden 50 vuoden aikana. Kuitenkin suulas ja hitlermäinen Trump on vain epätoivoinen viimeinen yritys pelastaa kansakunta väistämättömältä tuholta, koska maallistumisen ja poliittisen korrektiuden sairaus on edennyt jo niin pitkälle tuossa suuressa Babylonissa. Muinaisen Niiniven kaltainen katumus, joka pelastaisi, näyttää hyvin epätodennäköiseltä tällä hetkellä. Näinollen Donald Trump (vrt. sanaan ”trumpet” eli pasuuna) on mielestäni 1. Kor. 15:51-52 kohdan ”viimeinen pasuuna (Last Trump)”, varoittava aikainmerkki, joka soi, kun seurakunta temmataan ylös tuuliin ja pilviin tänä vuonna. Seuraavan artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-------------------------

MIKSI AMERIKKALAISET ÄÄNESTÄVÄT TRUMP'IN KALTAISTA SUULASTA KAATOPAIKKAKOIRAA?

By Linda Kimball (29.1.2016)



Lehtiartikkelissa "Donald Trump is Shocking, Vulgar, and Right (Donald Trump on järkyttävä, rivo ja oikeistolainen)" Tucker Carlson kysyy lukijoiltaan ”milloin viimeksi pysäytit itsesi sanomasta jotakin, jonka uskoit olevan totta, pelosta, että sinua rangaistaan tai arvostellaan sen sanomisesta?” Jos asut Amerikassa, niin siitä tuskin on kauan:

Se ei ole puheenaihe vain mitä tulee poliittiseen korrektiuteen. Se on keskeinen ongelma kansallisessa keskustelussamme, tärkein syy, että väittelymme ovat niin kankeita ja hyödyttömiä. Ongelmaa ei voi ratkaista, ellei ole sanoja kuvailemaan sitä. Et voi edes ajatella sitä selvästi.” ("Donald Trump is Shocking, Vulgar, and Right", politico.com)

Pimeyttä rakastavien taottua kalloihimme yli 50 vuotta valheita ja pahuutta, että muuttumatonta totuutta ja pahaa ei ole olemassa, järjestön Planned Parenthood videot ovat jättäneet monet, ellei useimmat, amerikkalaiset sanattomiksi ilmaisemaan järkytystään ja inhoaan. Pahuus on kuitenkin oikea sana.

Planned Parenthood'in teurastajat murskaavat taitavasti syntymättömiä eläviä vauvoja mestatakseen heitä varaosiksi, tai kuten nyt saamme tietää, tappavat heitä synnytyksessä samoihin barbaarisiin tarkoituksiin. Häijyt valehtelijat perustelevat ja oikeuttavat tämän pahuuden ”tieteellisenä tutkimuksena”, ”naisen valintana” ja ”perhesuunnitteluna”. Samoin paljon siitä, mikä tänä päivänä käy 'sananvapaudesta' on valheita, hävytöntä leuhkimista, kiittämättömyyttä, vihaa, karkeutta, halveksimista, paheksumista, kateutta, ilkeyttä ja kuoleman toivottamista, jonka moraalisesti esteettömät barbaarit perustelevat ja oikeuttavat 'sananvapautena'.

Carlson'in mukaan Trump'in poliittinen ura perustuu tähän masentavaan asioiden tilaan ja ”rakkaat kanssarepublikaanit, se on kokonaan teidän vikanne.”

Maassa, jossa melkein kaikki julkisessa elämässä valehtelevat refleksinomaisesti, on sykähdyttävää kuulla jonkun sanovan, mitä todella ajattelee, vaikka uskoisi hänen olevan väärässä. Erityisen jännää on, kun epäilee hänen olevan oikeassa” siitä huolimatta, että kristityt yleensä tietävät, että Trump'in mallin kristitty on ”uskollisen kristityn naurettava jäljitelmä, kaikkea muuta kuin pyhä kieriskelijä.” (holy roller, pilkkaava nimitys lähinnä helluntailaisista. Suom. huom.)

Joten miksi säädylliset, lainkuuliaiset amerikkalaiset ja uskolliset kristityt kannattavat ylivoimaisesti eniten tulista suulasta Trump'in kaltaista kaatopaikkakoiraa? Vaikka siihen ei ole mitään kaikille sopivaa vastausta, niin monille kannattajille, varsinkin valistetuille, on ilmeistä, että ne, jotka rakastavat pimeyttä valon asemesta, ovat parasiittisia tuholaisia, jotka nopeuttavat Amerikan matkaa helvettiin ja siten epätoivoissaan näkevät Trump'issa sellaisen, joka voisi pelastaa kansakuntamme joistakin, tai jopa kaikista, seuraavista sairauksista:

1. Kasvava maallistuminen (subjektiivinen pakanuus), joka etenee käsikädessä kulttuurin mullistamisen kanssa.

2. Taistelevan ateismin nousu ja kasvava suvaitsemattomuus Raamatun luomiskertomusta, kahta sukupuolta, Jumalan säätämää avioliittoa, syntiinlankeemusta, vedenpaisumusta, muuttumatonta totuutta, moraalisia absoluutteja, kristillisiä juhlapäiviä, kymmenen käskyn muistomerkkejä, hautausmaaristejä, yksityistä omaisuutta, oikeuttamme puolustautua pahalta tarkoitukselta, USA:n perustajia ja jopa perustuslakia kohtaan.

3. Laaja sodomian, lesbolaisuuden ja trassukupuolisuuden hyväksyminen.

4. Kulttuurinlaajuinen ihmiskeskeisen moraalin (subjektiivisuus/poliittinen korrektius) hyväksyminen, joka vastustaa kristinuskoa ja perustelee kristittyjen vainon, vangitsemisen ja köyhdyttämisen.

5. Raamatullisen etiikan, kuten ihmiselämän pyhyys, katoamisen myötä saamme todistaa jatkuvia seurauksia, jotka liittyvät ihmisen epäinhimillistämiseen ja siitä johtuvaan ihmiselämän halpenemiseen abortissa, lasten sukupuolistamiseen ja kierouttamiseen, kantasolututkimukseen ja eutanasian eri muotoihin.

Kaikki tämä paljastuva pahuus saa jotkut evankelikaalit, kuten Phyllis Schlafly'n ja megakirkkopastori Robert Jeffress'in, suosittelemaan Trump'ia, koska uskovat tämän olevan Amerikan viimeinen ja paras toivo. Toiset näkevät hänessä Jumalan nostaman nykyajan Kooreksen parantamaan kansamme [Lue esim. http://ennustuksia.com/2015/09/12/yhdysvaltojen-viimeinen-trumpetti/, ”Nokialainen” huom.] Lopuksi Carlson uskoo, että he odottavat,

henkivartijaa, sellaista, joka suojelee heitä kasvavilta (ja todellisilta) uhkilta sananvapaudelleen ja palvonnalleen. Trump sopii siihen rooliin nätisti, itseasiassa paremmin kuin moni kirkossa käyvä republikaani. Kahdeksan vuotta Valkoisessa Talossa oli uudestisyntynyt presidentti [Viitannee ilmeisesti George W. Bushiin, ”Nokialainen” huom.]. Kuinka se auttoi kristittyjä täällä ja Irakissa?”

Vaikka Obama sanoo olevansa kristitty, hänen liberaali (luopio) mallinsa ei käy todellisesta sellaisesta. Sitäpaitsi liberaali 'kristinusko' ja muut sellaiset maailma- ja ihmiskeskeiset permutaatiot ovat oireita paljon suuremmasta yhteiskuntaamme vaivaavasta luopumuksesta ja hengellisestä sairaudesta ja laajemmin siitä, miksi Amerikka lisääntyvästi muistuttaa sitä hengellistä tyhjiötä, joka on nykyinen kuollut kristikunta. Samanlaisena tuon kuolleen alueen kanssa Amerikka on hyvin pienten valon saarekkeiden siellä täällä täplittämä pimeyden vellova meri. Ei kukaan – ei Trump'kaan – voi tehdä suureksi luopuvaa, hengellisesti sairasta ja kuolevaa yhteiskuntaa, jossa kansalaisten enemmistö on ruokahalunsa orjia. Ilman Niiniven mallin mukaista katumusta ja kääntymistä takaisin Herran puoleen näyttää todennäköisemmältä, että Trump tulee osoittautumaan uudeksi pikku-hitleriksi (tin-pot dictator) ennemmin kuin Koorekseksi. Aika näyttää.

----------------------------------

"Nokialaisen" kommentti:

Tuo viittaus Donald Trump'ista nykyajan Persian kuningas Kooreksena (engl. Cyrus), joka kukisti muinaisen Babylonin maailmanvallan, saa muuten lisäpontta seuraavasta uutisesta, joka sisältää selvän vinkin nimiyhtymän kautta!

Donald Trump called Miley Cyrus (=Koores tai Kyyros) to say he 'loved' her racy twerking performance at the 2013 MTV Video Music Awards

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3214268/Donald-Trump-called-Miley-Cyrus-say-loved-racy-twerking-performance-2013-MTV-Video-Music-Awards.html (28.8.2015)

God speaks in many ways!

7 kommenttia:

  1. Donald Trump on todellakin "Persian kuningas Koores" Baabel/Haaman-Obamalle. Pitää Israelin ja Netanyahun puolia.

    Trump says Obama 'the worst thing that's ever happened to Israel'

    http://www.jpost.com/US-Elections/Trump-says-Obama-the-worst-thing-thats-ever-happened-to-Israel-445493

    VastaaPoista
  2. Mä en tiedä miksi, mutta mua ahdistaa tää mitä nyt on. Uskovaiset (suomessakin) ylistää nyt Trumpia, häntä pidetään Jumalan miehenä, kristittynä, jonka odotetaan "puhdistavan" Amerikan. Mä en usko Trumpin kristillisyyteen ennenkuin hän itse sanoo sen ääneen, julkisesti ja tekee parannuksen. Tätähän ei tule tapahtumaan. Tätä mielipidettä en uskalla missään kristillisessä piireissä tai somessa kertoa, koska mut teilataan heti ja aletaa käännyttää. Amerikka on LÄHES läpeensä harhaoppisen menestysteologian saastuttama, jonka hedelmää on Trumpinkin valinta. Haetaan maallista menestystä "Amerikka kasvuun ja puhdistetuksi" eikä parannus ja terve ristin tien nöyrä usko kelpaa kellekään, ei Trumpillekaan. On Amerikassa toki aitojakin uskovaisia. Mä näen tässä kasvualustan entistä laajemmalle menestysteoligiselle Valtakunta nyt-opille, jossa "puhdas menestyvä kristittyjen armeija tulee maan päälle ja mediakin puhdistuu." En nyt sano, että Clintonkaan olisi parempi ollut. Kerroinpa nyt nimettömänä ajatukseni vaiko en asioista edes paljoa ymmärrä. Mua vaan ahdistaa tämä uskovaisten Trump-hypetys.

    VastaaPoista
  3. Muakin ahdistaa. Uskovaiset on petetty.

    Uskon, että Trump kuuluu kontrolloituun oppositioon ja hän vain näytteli. Suurta petosta koko vaalikampanja. Jeesus ennusti vääristä kristuksista eli vääristä voidelluista viimeisinä päivinä (Matt. 24:24). Todistuksena Trumpin osallisuudesta Illuminatiin muutama video.

    DONALD TRUMP is a MEMBER of the ILLUMINATI - VIDEO PROOF!

    https://www.youtube.com/watch?v=tF55KyeRIZU

    Is Donald Trump Illuminati? (R$E)

    https://www.youtube.com/watch?v=yZlgSjm9KIo

    Nude Trump Statues Pop Up In US Cities Placed by FREEMASON ILLUMINATI

    https://www.youtube.com/watch?v=0o_xL7Bf5R8

    VastaaPoista
  4. Alert! Väärä rauha Trumpin valinnan myötä..(1 Tess. 5:3)

    When They Say Peace & Safety, Watch Out! Is Sudden Destruction Coming?

    https://www.youtube.com/watch?v=ngI-SLIRtps (11.11.2016)

    VastaaPoista
  5. Trump on väärä Koores tai voideltu (Matt. 24:24). Älkää eksykö! Vääriä kristuksia nousee!

    Is Trump a Cyrus or a Nebuchadnezzar? What Does the Bible Say?

    http://watchmanscry.com/?p=5803

    "This is not new. It was common in the Scriptures for the people to deny that judgment was approaching and instead believe a false word of; peace peace."

    VastaaPoista
  6. more...

    http://watchmanscry.com/?p=5803

    "Sorry folks, there is no other way to put it! I know this is not what some want to hear. But I’m not Tony Robbins, and I’m not gonna lie to you with positive thoughts that deny reality. I’m also not going to speak falsely and lie to God’s people. Unfortunately, a strange deception and delusion has overtaken many of the evangelical leaders that are out there. And they are deceiving God’s people with words that are promising a false hope through a Donald Trump administration."

    VastaaPoista
  7. Luin tuota Nathan Leal'in juttua Donald Trumpista (http://watchmanscry.com/?p=5803) tarkemmin ja katsoin kommentteja, joista yksi pisti silmään.

    Nathan,

    Ive followed you off and on for a bit. And, I would like to say what your saying about Trump is right on the mark! Like Ive always said to friends and family, if you claim to be a believer, and vote or voted for Trump is saying a lot. I believe from scripture, if you have voted or will vote for him with a “clear” conscience is saying basically your an unbeliever. If you have voted or will vote for Trump, but hold your “nose” doing it, is still wrong, but is showing that the Spirit Of God is truly in your life. I believe that 2 Thessalonians 2:3 is upon us indeed. And I believe God is using Trump to separate the wheat from the tares, especially in America. There is a spiritual dimension behind this whole ordeal. These So called Christian leaders endorsing him are showing there true heart colors…false shepherds who are obviously fake! bro, keep standing for the truth.

    In Christ,
    M.

    Eli tässä sanotaan, että Jumala käyttää Trumpia erottamaan nisun lusteesta lopun aikana juuri ennenkuin Jeesus palaa takaisin ja erityisesti koskien Amerikkaa. Nämä ns. kristilliset johtajat näyttävät todelliset värinsä tukemalla häntä. Esim. Seitsemän vuoren liike (NAR-liike) tukee voimakkaasti Trumpia jopa viittaamalla siihen, että Trumpilla on Elian viitta yllään. Come on!

    "Another prophecy, which was made by a seven mountain dominionist is claiming that Trump has an Elijah mantle on him."

    Sanon, että häpeä kaikille Juha Ahvion kaltaisille kristillisille dominionisteille. Nyt mitataan se, kenellä on rakkaus totuuteen. Väkevä eksytys jyllää!

    2 Tess. 2:9-12

    9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com