Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Maailma suuntaa kohti apokalypsia kun outo aavistuksen tunne valtaa ihmisten mieliä

Tässä tunnetun amerikkalaisen kirjailijan ja evankelistan, pastori Hal Lindsey'n, viikkoraportti viime viikolta (29.1.2016), jossa käydään läpi nykymaailmamme tilaa, joka on ennustettu Raamatussa lopunajalle. Monia merkkejä on ilmassa siitä, että Amerikka varsinkin on kaivamassa kuoppaa omalle haudalleen. Presidentti Obaman hallinto on tehnyt kaikkensa, jotta Amerikan alasajo varmistuisi ja sitä myöten Uusi Maailman Järjestys (NWO) voisi syntyä. Monet viime vuosien Hollywood-elokuvat viittaavatkin lähestyvään apokalypsiin, jolloin on hyvä omistaa varma ja luja tulevaisuuden toivo. Viikkoraportin suomensi: Olli R.

----------------------

Tonight on The Hal Lindsey Report

http://www.hallindsey.com/hlr-1-29-2016/

Vuoden 2016 Maailman talousfoorumi (World Economic Forum eli WEF), joka järjestetään vuosittain Sveitsin Davos'issa, päättyi viime viikolla. Se näytti outoa sekoitusta paniikkia ja poliittista korrektiutta.

Vuosittain WEF kokoaa yhteen yli 2,500 jäsentä maailman eliitistä, kuten monia valtionpäämiehiä. He keskustelevat kiireellisimmistä ongelmista joita maailmalla on edessään. Nämä ovat yritysten, hallitusten, ja tiedemaailman liikuttelijoita ja ravistelijoita, joiden toimilla on usein suuri vaikutus maailman tapahtumiin.

Tämän vuoden keskustelut olivat tupaten täynnä poliittista korrektiutta, mutta siellä oli myös näyttöä pienoisesta paniikista. Monia henkilöitä maailman eliitistä askarrutti se tosiasia, että maailma näyttää suuntaavan kohti taantumaa.

He olivat vakuuttuneita siitä, että uusien teknologioiden, joista he toistuvasti käyttävät nimitystä ”neljäs teollinen vallankumous”, olisi pitänyt pelastaa maailman ihmismassat köyhyydestä ja puutteesta tähän hetkeen mennessä. Sen sijaan, maailma seisoo uuden taantuman partaalla.

Tosiasia on, että tietokoneiden ja robotiikan aikakausi on tehnyt elämästä helpompaa niille, jotka ovat lähellä huippukastia, mutta monin tavoin hankalampaa niille, jotka ovat alakastia tai lähellä sitä. Se mahdollistaa teollisuuden tuottaa enemmän, mutta harvemmille ihmisille. Lisää tuotteita, vähemmän palkkasekkejä.

Teknologia on antanut meille dramaattisen kasvun mukavuudessa, mutta ei kovinkaan paljon edistystä kohti köyhyyden ja nälän lopettamista.

Mutta Oxfam International, yksi järjestöistä, joka päällystää Maailman talousfoorumia, havaitsi, että maailmassa tänään, ”62 ihmistä omistaa saman verran kuin puolet maailmasta.” Toisin sanoen, 62 henkilöä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia ihmistä maailmassa.

Ja esillä ollut hämmennys Davos'issa tänä vuonna osoittaa, että muinaiset profeetat olivat oikeassa. Apostoli Johannes sanoi Ilmestyskirjan 6. luvussa, että kun me saavutamme tämän aikakauden lopun, juonikkaat rikkaat rikastuvat edelleen ja onnettomat köyhät tulevat entistä köyhemmiksi. [Lindsey viittaa ilmeisesti ”mustan hevosen” aikaan Ilm. 6:6 jakeessa, jossa sanotaan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä", Suom. huom.]

Äskettäin Länsi aloitti Iranin irtipäästämisprosessin kaikista pakotteista, jotka olivat hidastaneet sen marssia kohti ydinaseita. Me jopa vapautimme enemmän kuin 100 miljardia dollaria maailman johtavalle terrorismin rahoittajalle.

Kaikki perustuu tyhjille lupauksille kansakunnalta, jonka johtajat kehuskelevat pettävänsä sen viholliset, nimittäin meidät!

Mutta useimmille amerikkalaisille, se on jo ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Jopa ne, jotka vastustivat Iranin ydinsopimusta, ovat siirtyneet muihin asioihin.

Mutta Israelissa, ongelma on yhtä todellinen kuin kallio.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry myönsi hiljattain, että Hizbollah'illa on 70,000-80,000 rakettia (muuten kaikki suunnattuna Israeliin), ”...ja valtaosa niistä toimitettiin, tietenkin, rajan yli Iranista Damaskoksen kautta.” Silti hän ja presidentti Obama puskivat ylpeästi Iran-sopimuksen läpi.

Näin kävi, koska luulen, että useimmille amerikkalaisille ja eurooppalaisille Iranin ydinaseomistus on pelkästään ”teoreettinen”. Emme tunne uhkaa siitä (vaikka meidän pitäisi), joten mitä väliä? Mutta Israel tulee olemaan näiden Iranin ydinaseiden kohde heti kun ne on luotu. Heille sillä on väliä.

Ja yksi syy, että he voivat tuntea hieman enemmän turvattomuutta nykyään on muutamat huolestuttavat tiedot, jotka löydettiin joistakin sähköposteista entiseltä ulkoministeriltä Hillary Clinton'ilta. Yhdessä tuoreista ulkoministeriön sähköpostin tyhjennyksistä saatiin tietää, että ulkoministeri Clinton harkitsi kerran suunnitelmaa vaatia Yhdysvaltoja lietsomaan palestiinalaisten protesteja Israelia vastaan. Ja monet näistä protesteista johtaisivat väkivaltaan Israelia vastaan.

Suunnitelmaa ehdotti silloinen Yhdysvaltain suurlähettiläs Israelille, Thomas Pickering. Hänen ajatuksenaan oli, että Palestiinan kansannousun edistäminen voisi pakottaa Israelin rauhanpöytään.

Meillä ei ole todisteita siitä, että ulkoministeri Clinton hyväksyi tuon suunnitelman, mutta me tiedämme nyt, että hän harkitsi sitä.

Lopuksi, on olemassa lähes käsinkosketeltava, universaali, alitajuinen tunne siitä, että jotakin katastrofaalista häämöttää meidän planeettamme lähitulevaisuudessa. Hollywood-elokuvat heijastavat usein heidän yleisönsä perimmäisiä pelkoja. Nyt jo useiden vuosien ajan on ollut kasvavaa tunnetta tuomiopäivästä elokuvissa.

Tänään, apokalyptiset ja jälki-apokalyptiset teemat ovat tunkeutuneet myöskin televisioon. Hämmästyttävä määrä TV-sarjoja on nyt virittäytynyt apokalyptiseen tulevaisuuteen. NBC-kanava lähetti juuri kantaesityksen uudesta komediasta nimeltä, ”You, Me, and the Apocalypse (Sinä, minä, ja apokalypsi)”.

Ihmisillä on aavistava tunne siitä, että jotakin suurta on tapahtumaisillaan. Mutta kukaan ei tiedä, mitä se voi olla.

Tuntemattoman pelko on ihmiskunnan perustavanlaatuisin pelko. Tämänhetkistä vakautta varten tarvitsemme varman toivon tulevaisuudelle. Yhteisen rukouksen kirja (The Book of Common Prayer) kutsuu sitä, ”...varmaksi ja lujaksi toivoksi (sure and certain hope).”

Hyvä uutinen on, että voimme omistaa tuon varman ja lujan toivon. Tiitus 1:2 kutsuu sitä ”...sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja.”

Mikä voi olla yhtään lujempi kuin lupaus Kaikkivaltiaalta Jumalalta, joka ei pysty valehtelemaan?

Tällä viikolla kerron teille lisää ”varmasta ja lujasta toivosta” näinä turvattomina ja epävarmoina aikoina.

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

God Bless,

Hal Lindsey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com