Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Viimeaikaiset Venäjän liikkeet enteilevät Googin sotaa ja USA Obaman johdolla ei vastustele tätä kehitystä

Tässä tuore viikkoraportti (22.4.2016) tunnetulta amerikkalaiselta kirjailijalta ja evankelistalta, pastori Hal Lindsey'lta, joka käsittelee viimeaikaista kehitystä maailmalla, joka kertoo karhu-pedon eli Venäjän vahvistumisesta ja kotkansiipisen leijona-pedon muuttumisesta profeetallisella kartalla, jonka profeetta Daniel ennusti yli 2,000 vuotta sitten (Dan. 7:3-5). Nimittäin presidentti Obaman kaudella Amerikan kotka on osoittanut sellaista heikkoutta, että pian akseli (tai voimakaksikko) Britannia+USA muuttuu pelkästään Britannian varassa olevaksi, koska leijona-pedolta revitään kotkan siivet, mikä tarkoittaa Amerikan Yhdysvaltojen supervalta-aseman merkittävää alasajoa jonkun maata kohtaavan katastrofin vuoksi. Suuri Babylon kukistuu (Ilm. 18) ja samalla todelliset Jeesuksen seuraajat temmataan taivaallisiin. Viikkoraportin suomensi: Olli R.

------------------

Tonight on The Hal Lindsey Report

http://www.hallindsey.com/hlr-4-22-2016/

Viime viikolla Itämerellä, NATO-jäsen Puolan rannikolla, kaksi venäläistä hävittäjäkonetta ”pörräsi” yhdysvaltalaisen hävittäjälaivan, USS Donald Cook'in, ympärillä.

Eikä vain ”pörrännyt” iloisella, kutsuvalla tavalla, vaan aggressiiviseen, vasten-kasvoja tyyliin. Itseasiassa, ne lensivät niin lähelle alusta, että suihkuhävittäjien ilmavirta sai aikaan aaltoja vedessä.

Viikkoa aikaisemmin, venäläinen hävittäjä haastoi aggressiivisesti amerikkalaisen RC-135 tiedustelukoneen, joka lensi kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä. Se lensi ainoastaan metrien päässä tiedustelukoneesta, suorittaen tynnyrikiertoja RC-135:n ympärillä.

Nyt, se ei ole kovin epätavallista jonkun valtion sotavoimille kohdata tai haastaa jonkun toisen joukkoja, kun ne lähestyvät valtion ilmatilaa tai rannikon rajoja. Mutta se tehdään yleensä ”me tiedämme että olet täällä ja me tarkkailemme sinua” tapaan. Ja se tehdään kun sotalentokone tai sotalaiva lähestyy valtion rajoja.

Nämä venäläiset sotalentokoneet haastoivat amerikkalaisia aluksia kansainvälisillä vesillä ja ilmatilassa muiden valtioiden, kuten Puolan, Liettuan, Latvian, ja Viron rannikon läheisyydessä. Ja ne tekivät sen aggressiivisesti, kiusaamistavalla. Tietenkään, mitään laukauksia ei ammuttu tai otettu väistöliikkeitä. Mutta tarkoitus oli laskelmoiva ja uhkaava.

Keskustelu raivoaa nyt sen suhteen, että ”miksi” Venäjä käyttäytyy niin aggressiivisesti. Mielipiteet vaihtelevat. Jotkut uskovat, että Venäjän presidentti Vladimir Putin käyttää hyväkseen valta-asemaansa ”ilveilemällä” rampa-ankka presidentti Obamalle, vakuuttuneena siitä, ettei hän kosta.

Se antaa Putinille mahdollisuuden näyttää vahvalta kun samalla saa Amerikan presidentin näyttämään heikolta.

Toisten mielestä se menee pidemmälle ja on viesti entisille neuvostotasavalloille, jotka yrittävät liittää itsensä Lännen kanssa. Putin sanoo, ”Älä luota Yhdysvaltoihin. He eivät puolusta edes itseään, joten miksi sinä luulet heidän puolustavan sinua?”

Ja hän hoitaa tosin hyvin tehtäväänsä.

Muutama vuosi sitten, Länsi ja juuri vapautunut Venäjä saivat Ukrainan luovuttamaan valtavan määrän Neuvostoliiton aikakaudelta peräisin olevia ydinaseita, joille se oli antanut turvapaikan. Yhdistynyt Kuningaskunta, Yhdysvallat, ja Venäjä kukin takasivat, että ne suojaisivat ja turvaisivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta kaikkia hyökkääjiä vastaan.

Ukraina luovutti aseet.

Vuonna 2014 Venäjä tunkeutui Ukrainaan ja varasti Krimin maakunnan ja sen kriittisen satamakaupungin Mustanmeren rannikolta. Länsi vastusteli ja lopetti kollektiivisen haukottelunsa.

Viime vuonna, Venäjä aloitti hidasliikkeisen hyökkäyksen Itä-Ukrainaan. Putinin selityksessä kaikui Hitlerin selitys kun tämä tunkeutui sudeettialueille ennen 2. maailmansotaa. Putin on todennut, että suurin osa Itä-Ukrainan ihmisistä on venäläisiä ja puhuvat venäjää sekä rakastavat Venäjää, joten hän haluaa varmistaa, että heitä suojellaan Lännen rakastajilta jotka ovat hallituksen vetäjinä Kiovassa.

Tietenkin hän valitsi toimia näin sen jälkeen kun hänen nukkepresidenttinsä Kiovassa syöstiin vallasta ukrainalaisten toimesta siinä, mikä on tullut tunnetuksi ”Euromaidan”-vallankumouksena.

Jälleen kerran, Lännestä peräisin olevana, ukrainalaiset kuulevat kollektiivista haukottelua. Niitä, jotka asuvat Itä-Ukrainassa, pidetään Venäjän panttivankeina. He eivät saa mitään apua ja omaavat vähän toivoa.

Samaan aikaan, vaikka valtamedia on esitellyt raportteja Venäjän lähestyvästä vetäytymisestä Syyriasta, me tiedämme toisin. Ja kuinka me tiedämme? Venäjä on kertonut meille.

Venäjän valtion omistama Sputnik News raportoi äskettäin Venäjän joukoista, jotka jäävät Syyriaan. Sputnikin mukaan, jäljellejäävällä erikoisosastolla on useita tavoitteita: ”...taistella terrorismia vastaan, tukea presidentti Bashar al-Assadia, ja valvoa aluetta.”

Pääsitkö jyvälle? Venäjä jää Syyriaan käyttääkseen edelleen hyväksi ”valvontaansa alueesta”.

Tiedämme jo, että Iran on lisäämässä valvontaansa kyseisen alueen eri osista lähes eksponentiaalisesti – etenkin siitä saakka kun Yhdysvallat myönsi sille esteettömän polun ydinaseisiin ja toimitti sille rahaa näiden rahoittamiseksi.

Joten nyt kaksi hallitsevaa ulkopuolista voimatekijää maailman epävakaimmalla alueella ovat Iran ja Venäjä. Persia ja Maagog.

Saanko vielä huomionne?

Ellen, niin kuinka on tämän asian suhteen? Aviv Kochavi, Israelin sotilastiedustelun päällikkö, totesi hiljattain että, milloin tahansa, enemmän kuin 200,000 ohjusta on suunnattuna Israeliin. Ja vaikka Israel on kehittänyt kehutun ohjuspuolustusjärjestelmän, Iron Dome'n (rautakupolin), sen räikeä heikkous on, että se voi hukkua suureen määrään ohjuksia. Ja 200,000 on iso määrä ohjuksia.

Monet noista ohjuksista on todennäköisesti rakennettu maailman vaarallisimman terroristijärjestön, Hizbollahin, toimesta. Tietenkin, Hizbollah on Libanonin tosiasiallinen hallitsija, joka sijaitsee suoraan Israelin pohjoisrajalla.

Äläkä unohda Irania. Sen johdon sitouduttua Israelin täydelliseen tuhoon, Iranilla on ohjusarsenaali joka kykenee saavuttamaan Israelin. Ja nyt kun he ovat saaneet hiljaista vihreää valoa Länneltä jatkaakseen ydinaseiden rakentamista, niin parissa vuodessa Iranilla voisi olla neljä ydinaseilla varustettua ohjusta.

Tänään voimme nähdä selvemmin kuin koskaan, että vain Jumalan käsi estää Israelin valtion välittömän tuhoutumisen.

Ja lopuksi, tiedän että jotkut kristityt eivät vain halua kuulla sellaisista asioista joita yleensä käsittelemme viikkoraportissamme (The Hal Lindsey Report). Tällainen masentaa heitä. Puhe lähestyvistä globaaleista taantumista, suurista tappavista maanjäristyksistä, ihmiskunnan moraalisesta rappiotilasta, sairauksista ja kulkutaudeista, jotka tekevät tuhojaan maailman eri osissa, ja sodista sekä sotien sanomista joka puolella eivät useinkaan vastaa puolituntista hupiohjelmaa televisiossa.

Mutta se on todellisuutta. Aivan sama todellisuus, jonka muinaiset Raamatun profeetat ennustivat tuhansia vuosia sitten.

Toinen tosiasia on, että todellisten uskovien ja Jeesuksen seuraajien ei tarvitse kärsiä traumasta joka odottaa aivan nurkan takana maaplaneettaa varten. Jeesus itse tulee pelastamaan meidät ennenkuin se kaikki alkaa tosissaan tapahtua. Tätä pelastamista kutsutaan tempaukseksi. Minä kutsun sitä ”Operaatio evakuoinniksi”.

On aika valmistautua evakuointiin tältä planeetalta.

Sillä välin, kuitenkin, elämme jännittäviä aikoja. Mutta jännittävät ajat ovat yleensä hyvin stressaavia aikoja. Ja jos stressi on saamassa sinut alas, minulla on joitakin hyviä uutisia.

On olemassa ”Secret Place (salainen tila)” Jeesuksessa. Tila, jossa voit asua ja viettää ”rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1. Tim. 2:2) Elämä sisältäen rauhaa ja turvallisuutta voi olla sinun omistettavana jopa keskellä tämän maailman kaaosta ja kuohuntaa.

Haluan johtaa sinut sinne tällä viikolla. Ole hyvä ja virittäydy.

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

God Bless,

Hal Lindsey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com