Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Lähi-idän rauhanaloitteita ponnahtelee nyt esiin kaikkialla, mikä valmistaa tietä Antikristukselle ja väärään rauhaan (Dan. 9:27) – Jeesuksen toinen tulemus verrattavissa raskaana olevan vaimon tiheneviin ja voimistuviin synnytyskipuihin tällä hetkellä

Tässä pastori J.D. Farag'in tuore viime sunnuntain profetiapäivitys, joka keskittyy Ranskan isännöimän viime perjantain (3.6.2016) rauhankokouksen ympärille, jossa yritettiin käynnistää jäissä olleita Israel-Palestiina -rauhanneuvotteluita. Kuten pastori Farag huomauttaa, niin viime aikoina on puhuttu paljon Lähi-idän rauhasta, josta pitäisi päästä sopuun osapuolten kesken. Tämä sopii profeetallisesti useisiin Raamatun profetioihin, jotka ennustavat väärää Antikristuksen rauhaa ajallemme, jossa Israel pakotetaan myönnytyksiin/alueluovutuksiin ja osittain luopumaan itsemääräämisoikeudestaan omaan pääkaupunkiinsa. Jerusalemista on nimittäin tarkoitus tehdä kansainvälinen eri uskontojen välinen keskus tulevassa Uudessa Maailman Järjestyksessä (NWO), jonka johtaja on Raamatun Antikristus, valemessias. Tapahtumat maailmalla etenevät nyt niin kovaa tahtia kohti tätä tulevaa Järjestystä ja Jeesuksen paluuta, että voidaan puhua vertauskuvallisesti 'raskaana olevan vaimon lisääntyvistä synnytystuskista kunnes lapsi syntyy' (1. Tess. 5:3). Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-------------------

Mid-East Prophecy Update – June 5th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 5.6.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2016-06-05.pdf

Pastori J.D. käsittelee Ranskan rauhanponnistuksen samoin kuin Egyptin/Saudi-Arabian rauhanponnistuksen profeetallista merkitystä, joilla molemmilla on päätavoitteena jakaa Jerusalem ja tuhota Israel.


- Ennenkuin menemme tämäkertaiseen profetiapäivitykseemme, haluan jälleen kerran, hyvin nopeasti sanoa kiitos kaikille teille, jotka olette antaneet meille lahjoituksia.
- Tuotuamme taloudellisen tarpeemme Jumalan kansan eteen kirkkorakennuksemme kunnostusta varten kaksi viikkoa sitten, saamme edelleen tukea.
- Liikumme eteenpäin uskossa luottaen Jumalaan, joka toimittaa varat hankkeen loppuun saattamiseksi, ja toivon tarjoavani päivityksen pian.
- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä käsittelen entisestään lisääntyneiden tapahtumien profeetallista merkitystä vain menneeltä viikolta.
- Niille, jotka ovat pysyneet ajan tasalla nopeasti liikkuvassa kehityksessä, te niin kuin minäkin, pidämme kaikki sitä melko hämmästyttävänä.
- Vaikka emme ole yllättyneitä siitä, mitä tapahtuu, minun täytyy sanoa, että olen hämmästynyt, kuinka nopeasti kaikki on nyt tapahtumassa.
Haluan aloittaa hyvin mielenkiintoisella The Washington Post'in artikkelilla torstailta, jossa he näyttävät olevan ällikällä lyötyjä Israel-Palestiina -rauhanaloitteista, joita yhtäkkiä ponnahtelee esiin kaikkialla. Siinä sanotaan; ”Vasta viikko sitten, vaikutti siltä, että Israelin ja palestiinalaisten välinen rauhanprosessi oli loppuun kulunut vuoraus (flat-liner). Presidentti Obama ajatteli niin. Maaliskuussa hän sanoi, ettei tavoittele mäkistartti-neuvotteluja – osapuolet olivat liian kaukana toisistaan; se ei ollut todennäköistä. Nyt Israel-Palestiina -rauhanaloitteita ponnahtelee esiin joka puolella.” Artikkeli jatkuu raportoimaan Ranskan isännöimää kokousta perjantaina, johon otti osaa 25 ulkoministeriä, kuten USA:n ulkoministeri John F. Kerry. Kokouksen tarkoituksena oli pyrkiä kansainväliseen yhteisymmärrykseen liikkumistavoista, joilla neuvotteluissa edetään. Kuitenkin Post'in mukaan, ...Kerry'n läsnäolo Pariisissa huolestuttaa israelilaisia, jotka pelkäävät, että kansainvälinen yhteisö aikoo painostaa heitä lopettamaan 49 vuotta kestäneen Länsirannan sotilasmiehityksen ja osittaisen Gazan kauppa- ja matkustussaarron, sekä pysäyttämään meneillään olevan juutalaissiirtokuntien rakentamisen maalle, jonka palestiinalaiset haluavat tulevaa valtiotaan varten. Israelilaisilla on myös katseensa kalenterissa. He ovat huolissaan siitä, että Obaman hallinto tulee, ennen virastalähtöään, vaalimaan kahden valtion ratkaisua puheessa tai YK:n päätöslauselmassa, jossa käytännössä esitetään lopullinen asema ennen neuvotteluja. Ongelmana on, että halki poliittisen kentän Ramallah'issa ja Jerusalemissa, kukaan ei pane suurta toivoa Ranskan yritykselle. Ranskan diplomaatit kohauttavat olkapäitään ja sanovat toimittajien tiedotustilaisuuksissa, ”Meidän on tehtävä jotakin.” Israelissa on tunne, että jotain on tapahtumassa. Juuri tällä viikolla, kerran kuolemaisillaan ollut arabien rauhanaloite on nyt takaisin pelissä oltuaan vuosikausia syrjään työnnettynä. Benjamin Netanyahu on huolissaan siitä, että ”diplomaattinen hurrikaani” on tulossa tänä vuonna.

Ehdotan, että Netanyahu'n huolet ”diplomaattisesta hurrikaanista”, joka on tulossa tänä vuonna, ovat hyvin perusteltuja, kuten osoitetaan The Times of Israel -lehdessä perjantaina. Ilmeisesti Ranskan ulkoministeri on samaa mieltä ja hän varoittaa, jopa uhkailee, että katastrofi on lähestymässä, jos Israelin ja Palestiinan umpikujaa ei murreta. Oletan kysymyksen olevan, että onko mitään toivoa mainitun umpikujan murtamisesta. Vastausta varten, meidän ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin lainaukseen artikkelista, jossa Israelin ulkoministeriön pääjohtaja sanoi, että Ranskan pyrkimys elvyttää Israel-Palestiina -rauhanneuvottelut oli tuhoon tuomittu asia, ja vertasi sitä vuoden 1916 siirtomaa-ajan yritykseen paloitella Lähi-itä. Se, mikä on todella mielenkiintoista tämän Ranskan rauhankokouksen suhteen, on, ettei kumpikaan, Israel ja palestiinalaiset, olleet paikan päällä. Vielä mielenkiintoisempaa on se, kun Times kertoi, että perjantaisen Ranskan rauhankokouksen pyrkimyksenä oli luoda perusta täysimittaiselle rauhankonferenssille pidettäväksi vuoden loppuun mennessä.

Netanyahu'a ei painosteta ja uhata ainoastaan ulkopuolelta, vaan hän saa myöskin kokea samaa sisältäpäin. Keskiviikkona, The Times of Israel julkaisi raportin otsikolla, ”Kahlon appeals to Herzog: Regional peace efforts ‘more substantial’ than reported (Kahlon vetoaa Herzog'iin: Alueelliset rauhanponnistelut 'merkittävämpiä' kuin on raportoitu)”. Lainaten Times'ia, ”On olemassa todellinen yritys käynnistää alueellinen rauhanaloite Israelin ja useiden arabinaapureiden välillä, talousministeri Moshe Kahlon antoi ymmärtää keskiviikkona, kun hän pyysi Sionistisen Unionin johtajaa Isaac Herzog'ia liittymään Likud-johtoiseen koalitiohallitukseen. ”Huhut ja puheet merkittävästä diplomaattisesta liikehdinnästä alueella ovat huomattavasti suurempia kuin pelkät vihjeet sanomalehdissä”, Kulanu'n puoluejohtaja sanoi tilaisuudessa Netanya'ssa. ”Pyydän Sionistista Unionia liittymään hallitukseen ja olemaan missaamatta historiallista tilaisuutta, joka on luotu”, hän lisäsi. ”Tämä ei ole aika tai paikka tarjota yksityiskohtia, mutta meillä on harvinainen tilaisuus dramaattiselle muutokselle alueellisella tasolla.””

Vaikka Netanyahu ei todennäköisesti myönny Ranskan rauhanponnistukseen, hän voi itseasiassa lämmetä Egyptin ja Saudi-Arabian rauhanponnistukselle. Perjantaina The Times of Israel raportoi, että Netanyahu 'sanoi kyllä' alueellisiin rauhanponnisteluihin puhelinkeskustelussaan John Kerry'n kanssa. Tässä pari poimintoa tästä raportista. ”Puhelinkeskustelussa ulkoministeri John Kerry'n kanssa torstaina, pääministeri Benjamin Netanyahu ”sanoi kyllä” uusille Egyptin ja Saudi-Arabian johtamille yrityksille alueellista edistymistä varten kohti rauhaa, israelilainen TV-raportti kertoi. Puhelu käytiin perjantaisen rauhankokouksen aattona, ja oli osatekijä huippukokouksen epämääräiselle päätöstiedonannolle, josta Kerry pyrki sopimaan, ja joka ei asettanut kiinteää päivämäärää kansainväliselle rauhankonferenssille, jota Pariisi haluaa isännöidä vuoden lopulla, totesi Channel 2:n raportti. ...Maanantaina Netanyahu osittain tuki aloitetta, tarjoutuen neuvottelemaan arabimaailman kanssa suunnitelman rajoista. ”Käytän tätä tilaisuutta tekemään selväksi, että olen edelleen sitoutunut solmimaan rauhan palestiinalaisten ja kaikkien naapureittemme kanssa. Arabien rauhanaloitteeseen sisältyy myönteisiä seikkoja, jotka voisivat herättää henkiin rakentavat neuvottelut palestiinalaisten kanssa”, Netanyahu julisti Knessetissä. ”Olemme halukkaita neuvottelemaan arabivaltioiden kanssa tarkistuksista tuohon aloitteeseen, niin että se heijastaa dramaattisia muutoksia alueellamme vuodesta 2002 lähtien, mutta pitää sisällään sovitun tavoitteen kahdesta valtiosta kahdelle kansalle”, Netanyahu sanoi, antaen lausuntonsa ensiksi hepreaksi ja sitten toistaen sen englanniksi.”

Haluan jakaa vielä yhden mielenkiintoisen artikkelin koskien tätä Pariisin rauhankokousta, ja se tulee Arutz Sheva'lta perjantain numerossa. Siinä he retorisesti kysyvät, että ovatko Pariisin tulvat, jotka olivat huipussaan ”rauhanneuvottelu” -yrityksen aikana, jumalallinen viesti. Näin siksi, että juuri silloin kun he kokoustivat, mikä oli pohjimmiltaan Jerusalemin jakamista Israelin tuhoamiseksi, julistettiin luonnonkatastrofi, joka teki välttämättömäksi Louvren taideteosten evakuoinnin.

Suonet anteeksi kun teen äkillisen käännöksen Ranskasta Iraniin, mutta minun täytyy käyttää hieman aikaa puhuakseni tästä Fox News'in keskiviikkoisesta raportista, kun ulkoministeriö myöntää, että perehdyttävä filmikatkelma koskien Iran-sopimusta tuhottiin tarkoituksella. Lainaten raporttia, ”Ulkoministeriö, ällistyttävässä tunnustuksessaan, myönsi keskiviikkona sen, että viranomainen tuhosi tarkoituksella useiden minuuttien videokatkelman vuoden 2013 tiedotustilaisuudesta, jossa ylin tiedottaja näytti tunnustavan lehdistön harhaanjohtamisen Iranin ydinsopimuksen suhteen. ...Ulkoministeriö oli aiemmin tänä vuonna kohdannut kysymyksiä puuttuvasta videopätkästä, joka on peräisin joulukuun 2013 tiedotustilaisuudesta. Tuossa tiedotustilaisuudessa, Fox News'in James Rosen kysyi silloiselta tiedottajalta Jen Psaki'lta aiemmasta väitteestä, jonka mukaan mitään suoria, salaisia neuvotteluja ei ollut käynnissä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä – kun niitä itseasiassa käytiin.”

- Saanen tarjota jonkinlaisen yhteenvedon, mikä liittyy näiden kuluneen viikon geopoliittisten tapahtumien profeetalliseen merkitykseen.
- Oikeastaan, jotta totuus tulisi ilmi, me katsoimme tätä asiaa profetiapäivityksessämme vain kaksi viikkoa sitten mitä tulee Raamatun profetiaan rauhasta.
- Siinä tein sellaisen väitteen, että globaali yritys rauhanponnistuksen muodossa valmistaa tietä väärälle pelastajalle, nimittäin, Antikristukselle.
Daniel 8:25 (KR 33/38)Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan.”
Daniel 8:25 KJV And through his policy also he shall cause craft to prosper in his hand; and he shall magnify himself in his heart, and by peace shall destroy many: he shall also stand up against the Prince of princes; but he shall be broken without hand.
Jeremia 8:11 (KR 33/38)”He parantavat kepeästi tyttären, minun kansani, vamman, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa ole.”
Jeremiah 8:11 (NIV) They dress the wound of my people as though it were not serious. "Peace, peace," they say, when there is no peace.
Daniel 9:27 (KR 33/38) ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.”
Daniel 9:27 (NKJV)27 Then he shall confirm a covenant with many for one week; But in the middle of the week He shall bring an end to sacrifice and offering. And on the wing of abominations shall be one who makes desolate, Even until the consummation, which is determined, Is poured out on the desolate.”
1. Tessalonikalaiskirje 5:3 (KR 33/38)”Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”
1 Thessalonians 5:3 ESV While people are saying, "There is peace and security," then sudden destruction will come upon them as labor pains come upon a pregnant woman, and they will not escape.
- Lopetan esittämällä kysymyksen, josta luulen, että tekisimme sen kaikki mielellämme pohdittavaksi siinä valossa, kuinka nopeasti kaikki on etenemässä.
- Kun nainen on synnyttämäisillään, sinä tiedät, että se on vain ajan kysymys kunnes lapsi syntyy naisen synnytyskipujen nojalla.
- Tässä tulee kysymys: Jos kaikki se, mitä on tapahtumassa, on kuten synnytyskivut, niin eikö silloin olisi syytä uskoa, että se on nyt vain ajan kysymys kunnes lapsi syntyy? [Todellakin, ja jos ajatellaan että ”vaimo tuli raskaaksi” viime vuoden syyskuussa Israelin riemuvuoden alkaessa, niin silloin tämä kesäkuu 2016 sopisi mainiosti ”synnytyksen” ajankohdaksi (raskausaika 9 kk)!!! Suom. huom.]


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com