Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Onko Donald Trump Raamatun Antikristus? -- muutama vihje by Randall Russell

Tässä eräs netistä löytynyt profeetallinen analyysi Donald Trumpista, mahdollisesta Antikristuksesta, joka tehtiin ennen marraskuun 2016 presidentinvaaleja alkaen jo vuonna 2015. Suomensin tästä pitkähköstä kirjoituksesta kuitenkin vain osan, sen alkupuoliskon, jossa käsitellään varsinkin tärkeää Danielin kirjan 8. lukua, joka paljastaa Antikristuksen luonteen ja juonet, ja kirjoittaja Randall Russell näkee näissä piirteissä paljon yhtymäkohtia Donald Trumpiin, joita ei helpostikaan voida liittää muihin maailman merkkihenkilöihin nykypäivänä. Ylipäätään voidaan sanoa, että lopunaikojen suuri petos on käsillä, josta Jeesus ja apostoli Paavali ennustivat Jumalan Sanassa. Mutta mikäli Trump todellakin on AK, niin 2. Tess. 2:3 kohdan ehto uskovien ylösotolle on täyttynyt, sillä laittomuuden ihminen eli kadotuksen lapsi on ilmestynyt! Maranatha!

-----------------------

Onko Donald Trump Raamatun Antikristus?

http://kingdomengineers.com/is-donald-trump-the-antichrist/

Randall Russell

Written before the 2016 elections



Ok, alkusanat ensin... informaatio, jota jaan täällä, on ehdottomasti spekulatiivista; ja tarkoituksenani on esittää kysymys: ”Onko Donald Trump Antikristus?” Voisimmeko olla näkemässä karismaattisen hahmon nousemista, josta puhutaan läpi Raamatun? En sano, että hän on sellainen, sillä Obama varmastikin on hyvin vakavasti otettava tapaus myöskin (kuten monet muutkin), mutta samaan aikaan emme yksinkertaisesti voi sulkea häntä pois, torjua ja sivuuttaa Donald'in puheita ja retoriikkaa. Ole hyvä ja tarjoa mielipiteesi tästä aiheesta kommenttipalstalla (blogissa ja Facebookissa) edempänä alhaalla. (HUOM: Jos et näe FB-kommentteja alhaalla niin kokeile sitten toista selainta.)

Joten ennenkuin sukellan näkökulmaani (mielipiteeseeni) tästä aiheesta, haluan käyttää hieman aikaa ja kertoa, että tulin ensimmäisen kerran tietoiseksi Raamatun eskatologiasta vuonna 1987; ja ollakseni rehellinen... se ei kuitenkaan tee minusta oikeassa olevaa, vaan olen pitkäaikainen opiskelija joka edelleen tutkii asioita.

Eskatologian opiskelijana kantani tai näkökulmani on, että olen ”tempaus ennen Ahdistusta (Pre-Tribulation)” tai ”tempaus ennen tuhatvuotista valtakuntaa (Pre-Millenial)” kannalla eskatologiassani (video-selitys ehdottamassani soittolistassa päättävän kappaleen alapuolella). Seuraa myöskin Facebook-sivua ”Pre-Trib Rapture Fan?”!

Riippumatta näkökulmastasi, pyytäisin, että otat informaation sisääsi ja katsot, että resonoiko se sinussa? Jos se hieroo henkeäsi väärällä tavalla tai jos se ei sano sinulle mitään, niin sitten se häipyy mielestäsi. Mutta jos se resonoi... selvitämme yhdessä mitä tapahtuu kun vuoden 2016 presidentinvaalikampanja etenee... pysy kuulolla!

Mitä Raamattu sanoo?

Onneksi, kiitos Jumalan... on niin, että Raamattu tarjoaa meille hyvin paljon kertovan kuvan tämän miehen luonteesta ja juonista! Keskeinen raamatunkohta, jossa saamme tietää tästä, on Danielin kirjan luku 8, jonka mukaan ihmiset tuntevat jo hänet, pitävät hänestä, uskovat häneen, ja sen vuoksi seuraavat häntä.

Nyt kehotankin teitä ensin viettämään 10 minuuttia ja kuuntelemaan tärkeitä kuvailevia jakeita alla olevasta äänitiedostosta, joka mielestäni on yksi parhaista kuvauksista/tulkinnoista, joita meillä on ”Antikristuksesta” (AK) Raamatussa, suoraan Danielin kirjan luvusta 8:23-25 (opettajana Paul Beck).

Muista, että jotkut pitävät Danielin lukua 8 ”kaksoisprofetiana”, koska se täytettiin osittain Antiokus Epifanes'in päivinä, ja kuitenkin sillä on yhä tuleva täyttymys, mikä perustuu joihinkin johtolankoihin tekstissä. Uskon, että se on osittain täytetty.

Joten tartu Raamattuusi, ja joissakin tapauksissa puhalla siitä pölyt pois... (aika on lyhyt) ja menkäämme tiedonmurusiin suoraan Danielin kirjan luvusta 8:23-25, jossa Raamattu esittelee meille kokonaan hänen luonteensa ja juonensa.

Kuuntele tulkintaa jae jakeelta virtaavan äänen kautta nyt: Antikristuksen profiiliDaniel 8:23-25 – Ajattele Donald Trumpia kun kuuntelet! Lisäksi, tätä äänitettä ei luotu Donald Trump mielessä. Puhuin Paul Beck'in kanssa, joka on äänitallenteen luoja, ja hän ei ollut koskaan edes harkinnut Donald'ia kunnes vasta nyt. Paul oli kallellaan kohti islamilaista Antikristusta.


23 Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.

24 Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.

25 Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan.

Katso myöhemmin: Paul Beck'in koko video Profile of the Antichrist | Daniel 8 tästä. (HUOM: kohdasta 60:00 lähtien ajattele D.J. Trumpia.)

Joten mitä ajattelit tuosta henkilöstä kertovan profiilin luonteesta/tulkinnasta äänitiedostossa?

Jos et vielä kuunnellut sitä, niin teet itsellesi valtavan karhunpalveluksen... Kuuntele se aluksi!

Jos kuuntelit jo sen... Ymmärrätkö miten näen Dan. 23-25 kohdan kuvaavan henkilöä, kuten Donald Trump, nykyistä presidenttiehdokasta maailman mahtavimman kansakunnan johtajavirkaan?

Poliitikot ovat ajaneet Amerikan ja maailmantalouden suoraan pohjamutiin ja ovat täysin asettamassa näyttämöä jollekin, joka tulee ja pelastaa päivän!

Määritteitä viimeiselle ”maailmanhallitsijalle” – ”maailmanjohtajalle” – ”suurelle päällikölle”

On organisatorinen nero ilman omaatuntoa, häikäilemätön vailla myötätuntoa

Omaa kaikkein nerokkaimmat vastapuolten ongelmanratkaisutavat (suuri neuvottelija)

Jokainen voitto, jonka hän kohtaa, lisää hänen voimaansa! (jokainen henkilökohtainen hyökkäys vs. myöhempi kysely #s)

Petoksellisuus, maanpetos, kaikki onnistuu hänen käsissään (viisauden muoto); (presidenttiytensä alla)

Fantastinen poliitikko, (hänestä tulee sellainen)

Mestarineuvottelija – Hän myös kirjoitti bestseller-kirjan ”The Art of the Deal (Diilin tekemisen taito)”

Arrogantti, ylimielinen

Tuhoaa monia rauhan kautta!

Lisäksi Daniel kertoo meille luvussa 11:36:

36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

Ja taas Danielin luvussa 11:37, seuraava jae:

37 Hän ei välitä isäinsä jumalista, ei naisten lempijumalasta, eikä hän välitä mistään muustakaan jumalasta, sillä hän uhittelee niitä kaikkia.

Suomentajan lisäys:

Myöskin tämä seuraava jae 38 on syytä huomioida, sillä siinä viitataan Trumpin ihailun kohteeseen, joka eräiden mielestä tarkoittaa sotavoimien jumalaa:

38 Mutta sen sijaan hän kunnioittaa linnoitusten jumalaa (god of fortresses). Sitä jumalaa, jota hänen isänsä eivät tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja muilla kalleuksilla.

Ja sitten katsokaapa Kuningas Jaakon käännöstä (KJV), jossa puhutaan kiinteistöstä (estate), jossa hän asuu, ja kunnioittaa voimakeinojen jumalaa. Tulee vain mieleen Donald Trumpin pilvenpiirtäjä New Yorkissa, Trump Tower, ja hänen asumistilansa 66. kerroksessa (Penthouse), joka on sommiteltu mm. Apolloa esittävin taideteoksin ja siellä on kultaisia ja hopeisia arvoesineitä ym. kalleuksia. Toki tuosta kiinteistöstä (estate) tulee mieleen myös Valkoinen Talo.

But in his estate shall he honour the God of forces: and a god whom his fathers knew not shall he honour with gold, and silver, and with precious stones, and pleasant things.

Donald Trump's 66th Floor Penthouse Exposes His Idol 'Sun God' Apollo, Son of Zeus


Ja kannattaa katsoa tarkempaa selitystä tuolle linnoitusten jumalalle (god of fortresses) tästä linkistä:


The Babylonian Semiramis, under the name of Astarte, was known as "the tower goddess."...She was the ancient goddess of "towers" or "surrounding fortifications."”

Trump ihailee korkeita rakennuksia. Epäilenpä siis, että Trumpin todellinen idoli on Ishtar tai Nimrodin äiti Semiramis, ”Taivaan kuningatar”, jota New Yorkin Vapaudenpatsas esittää.

-----------------------

Joten mikä sai minut ajattelemaan – Onko Donald Trump Antikristus?

Pian sen jälkeen kun hän ilmoitti ehdokkuudestaan puheessaan kesäkuussa 2015, kuuntelin Donald Trumpia haastattelussaan Anderson Cooper'in kanssa ja Trump sanoi olevansa ”menossa ottamaan öljyn (going to take the oil)” pysäyttääkseen ISISin.

Se oli mielenkiintoinen lausuma, joka palautti mieleeni opetuksen useita vuosia sitten kuunnellessani Perry Stone'n puhetta Danielin luvusta 11:24; jossa Pohjan kuningas, oletettavasti Antikristus, hyökkää keskellä rauhaa maakunnan ”lihavimpiin seutuihin (fattest places of the province)”... toisin sanoen, hän ”ottaisi öljyn” alueelta. Muista, että Dan. 11 voi olla myös kaksoistäyttymys-profetia, kuten mainitsin edellä.

24 Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.

Sanonta ”lihavimmat seudut” on Strong-sanakirjan numero H49424 tarkoittaen ”lihavuutta, rasvapalaa, hedelmällistä paikkaa (fertile spot or place), loistavasti valmistettua ruokaa”, jossa ”hedelmällinen paikka” on siellä, missä öljy sijaitsee Lähi-idän alueella tai se voisi olla Amerikka itse, kun me olemme maailman vaurain kansakunta ja omaamme jokseenkin yhtä paljon öljyvarantoja, ja ellei jopa enemmän kuin on Lähi-idässä. Nyt onko tämä oikea tulkinta jakeesta 24 vai ei, niin en ole varma... Aika näyttää! (Anteeksi kaupalliset mainokset ennen seuraavaa videota.)


Siksi, kun Trump antoi tämän toteamuksen voimakkaalla auktoriteetilla, se oli ensimmäinen punainen lippu, joka toi mieleeni Antikristuksen Raamatussa.

Seuraava vihje...

Noin 2-3 viikkoa myöhemmin, 1. elokuuta 2015, seuraava tiedonmurunen tällä polulla on ”muurin” rakentaminen, kuten on todettu laittoman maahanmuuton ongelmassa. Ei vain seinä... vaan iso massiivinen muuri ”portteineen”. Sinä kysyt, missä tuo on Raamatussa?

Valaistakseni tätä asiaa, tässä on Trumpin haastattelu Bill O'Reilly -talkshow'ssa, jossa kuvaillaan jälleen muuria yhtä hyvin kuin hänen kantaansa Perustuslain 14. lisäykseen ja mielipidettään termille ”ankkurivauvat (anchor babies)”...

Donald Trump told Bill O'Reilly tonight that illegal immigration is devastating our country and we must do something about it.


'Me tulemme kutsumaan sitä Trumpin Suureksi Muuriksi (Great Wall of Trump)!': Donald julistaa nimeävänsä USA:n ja Meksikon välisen rajaesteen itsensä mukaan: Katso tämä artikkeli omalla vapaa-ajallasi! Ei ole liian kaukaa haettu ajatus, että laiton maahanmuutto voisi toimia keihäänkärkenä tarpeessa toteuttaa surullisenkuuluisa ”Pedonmerkki”?

Hän on varmastikin päättänyt ”tehdä Amerikasta jälleen suuren” aloittamalla muurin rakentamisen... kenties muurin, joka kuvataan Jeremian luvuissa 50 ja 51? Mitä mieltä sinä olet? Jatka lukemista...

Nyt monet teologit uskovat Jer. 50-51 lukujen viittaavan Ilmestyskirjan luvuissa 17-18 mainittuun ”Mysteeri Babyloniin”. Jeremia 50-51 vahvistaa sen, mitä mahdollisesti tapahtuu Ilm. 17-18'n portolle. Seuraavat neljä jaetta ovat ainoa maininta joistakin ”Mysteeri Babylon'ia” ympäröivistä muureista kaikissa neljässä luvussa.

Jer. 50:15 Nostakaa sotahuuto sitä vastaan joka taholta. Se antautuu, sen pylväät kaatuvat, sen muurit sortuvat. Sillä tämä on Herran kosto. Kostakaa sille, tehkää sille, niinkuin sekin on tehnyt.

Jer. 51:12 Kohottakaa lippu Baabelin muureja vastaan, vahvistakaa vartiosto, asettakaa vartijat, valmistakaa väijytykset; sillä mitä Herra on ajatellut, sen hän tekeekin, sen minkä hän on puhunut Baabelin asukkaita vastaan.

Jer. 51:44 Minä kostan Beelille Baabelissa ja vedän ulos hänen kidastaan sen, mitä hän on niellyt; eivätkä kansat enää virtaa hänen tykönsä. Baabelin muurikin on kaatunut.

Jer. 51:58 Näin sanoo Herra Sebaot: Baabelin leveä muuri hajotetaan maahan, ja sen korkeat portit poltetaan tulella. Niin tekevät kansat työtä tyhjän tähden, kansakunnat tulen hyväksi, ja vaivaavat itsensä väsyksiin."

Jeremiah 51:58 Thus saith the Lord of hosts; The broad walls of Babylon shall be utterly broken, and her high gates shall be burned with fire; and the people shall labour in vain, and the folk in the fire, and they shall be weary.

Jeremia 51:58 nimenomaisesti mainitsee muurit ja portit, jotka yhdessä tuhotaan. Muurit (walls) monikossa... Jos Trump osoittautuu Antikristukseksi... Luuletko, että Trump lopettaisi vain yhteen muuriin?

Mutta et voi ottaa vain minun sanojani tämän tueksi... Lue nuo neljä lukua uudelleen (Jer. 50-51 ja Ilm. 17-18) Donald Trump mielessä tuntien hänen luonteensa ja poliittiset suunnitelmansa joita olet kuullut hänen kampanjassaan toistaiseksi. Pyydä Pyhää Henkeä arvostelukykyä varten lukiessasi. Sitten saatat haluta tarkistaa Donald Trumpin maahanmuuttosuunnitelman, joka julkaistiin äskettäin. Jälleen, en väitä, että hän on Antikristus... Yritän edelleen vain nähdä, josko nämä palapelin palaset ovat kaikki menossa yhteensopiviksi?

Vielä yksi asia, josta haluan huomauttaa, ja minun täytyy löytää video, jossa hän puhuu Amerikan tekemisestä niin rikkaaksi ja saamaan niin monia voittoja, että sinä itseasiassa kyllästyt siihen. Minusta tämä sopii Amerikan muovautumiseen Mysteeri Babyloniksi ja miten koko maailma käy kauppaa hänen kanssaan Ilmestyskirjan luvuissa 17 ja 18. Mitä mieltä olet?

Nyt tämä on varmastikin mielenkiintoista...

Vuonna 1990 Heavy Metal Magazine ennakoi Donald Trumpin presidenttinä tässä sarjakuvassa nimeltään ”The Wall (Muuri)”!

EXPOSED! Trump Is Obama 2016... Guaranteed Win?


Joten kuka on Donald Trump?

Tuntuu typerältä kysymykseltä, kun tunnemme hänet julkkiksena, mutta syöksykäämme sisään. Saat runsaasti tietoa Donald'ista yksinkertaisesti lukemalla hänen Wikipedia-profiilinsa haulla Donald Trump.

Tätä julkaisua varten, aion näyttää joitakin kohokohtia, joita pidän mielenkiintoisina.

Joten suoritin sitten nimihaun nimellä ”Donald”, ja voitko uskoa tätä?


Ymmärrän, että nimet voivat merkitä eri asioita, jne... mutta mikä on todennäköisyys tälle? Vakavasti?

Nyt kun olemme alkaneet oppia hieman Donald Trumpista täällä, paina mieleesi, kuinka laaja hänen ulottuvuutensa halki maailman on jo nyt Trump -imperiuminsa myötä! Haluan käyttää ilmaisua, että hänellä on lonkeronsa kaikkialla maailmassa.

Pointtini kuuluu, olen pahoillani Donald... mutta kuka olisikaan parempi henkilö, jota Saatana käyttäisi kuin joku, jolla on hänen kokemuksensa, kyvyt, edustavuus, ylimielisyys, ego, maalliset suhteet (koskee sekä bisnesmaailmaa että henkilökohtaisia suhteita) ja äärimmäinen tietämys siitä, miten maailma toimii kaupankäynnin ja neuvottelujen kautta. Henkilö, joka tuntee järjestelmän paremmin kuin kukaan muu. Ja väittää itsekin niin! Tässä on pätkä hänen Wikipedia-profiilistaan:

Trump Branding and Licensing

Beyond his traditional ventures in the real estate, hospitality, and entertainment industries, Trump has established the Trump name and brand in other industries and products.
Trump has succeeded in marketing the Trump name on a large number of products, including Trump Financial (a mortgage firm), Trump Sales and Leasing (residential sales), Trump Restaurants (located in Trump Tower and consisting of Trump Buffet, Trump Catering, Trump Ice Cream Parlor, and Trump Bar), GoTrump (an online travel website),[50] Donald J. Trump Signature Collection (a line of menswear, men's accessories, and watches), Donald Trump The Fragrance (2004), Trump magazine, Trump Golf, Trump Chocolate, Trump home (home furnishings), Trump Productions (a television production company), Trump Institute, Trump The Game (1989 board game), Donald Trump's Real Estate Tycoon (a business simulation game), Trump BooksTrump Model ManagementTrump ShuttleTrump IceTrump Mortgage, Trump Vodka, and Trump Steaks. In addition, Trump reportedly receives $1.5 million for each one-hour presentation he does for The Learning Annex.[51] ~ From Wikipedia


Nyt kaiken tämän sanottuani... Tulet pitämään paljon tästä... dokumentti Trumpista 1980- ja 90-luvuilla ilmestyi verkossa 5. elokuuta 2015, otsikolla What’s the Deal? Aluksi näet trailerin, sitten voit katsella koko dokumentin. Suuri kiteytys hänen luonteestaan! Se on tunnin mittainen, joten haluat ehkä palata siihen?

Haluan kiittää Mike Burch'ia Facebook-vastauksissa alla tarjoten tämän linkin Donald Trumpiin ja lukuun 666!

9 kommenttia:

  1. Donald Trump ei Ole antikristus. Hän on liian epäsuosittu. Ak tulee olemaan kuin Obama. Mieletön suosio koko maailmalla, oikein bileet Euroopassakin kun Obama nousi valtaan. Vielä sai Nobelin rauhanpalkinnonkin, vaikka sotaisa. Joidenkin lähteiden mukaan Obama on vielä homo ja muslimi. Ainakin jälkimmäinen. Uskon että ak on enemmän Obaman tyylinen. Hyvä puhuja, joka hurmaa kuulijakuntansa. Trump ei ole tällainen, hän on suorasukainen ja töksäyttelee. Ak tulee esiintymään maailman pelastajana, jota kaikki pelastautumattomat kumartavat. Eli itse pahuuden enkeli, joka tuo epäpyhän valonsa ja pettää myös osan valituista. Rukoilla et Jeesus antaa näkökyvyyn. Trump on kohdannut pelkkää halveksuntaa ja vihaa. Lehdistö vihaa häntä. Ak:ta lehdistö tulee rakastamaan. Vastustus Trumpista on voimakkainta homojen, lesbojen,transujen ja suvaitsemattomilta suvakeilta ja islamin pakanauskonnon kannattajalta.

    VastaaPoista
  2. Väärin. Alussa Antikristus on "pieni sarvi" (Dan. 7), kansallinen johtaja, joka kasvaa sitten globaaliksi johtajaksi sotien ja ihmeiden seurauksena. Obama ei ole mikään "pieni sarvi", jos hänellä on jo nyt maailmanlaajuinen kannatus.

    Trumpin kohdalla tuo alkuvastustus on profetoitu Totuudenkirjassa eli Dan. 11:21 kohdassa, jossa häntä sanotaan "kelvottomaksi (tai sopimattomaksi)" virkaan ja ei saa kunnioitusta. Selitin tästä aiemmin blogijutussani.

    http://nokialainen.blogspot.fi/2017/01/tulkintaa-danielin-11-luvusta-jossa.html

    "21. Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden.

    Tämä ”kelvoton” ei ole kukaan muu kuin seuraava Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump, joka astuu virkaansa 20.1.2017. Paljon on ollut vaalien jälkeen mellakoita ja mielenosoituksia Trumpin valinnan vuoksi. Ja ne vain kiihtyvät nyt virkaanastujaisviikolla. Kaikki on ollut räikeää Donald Trumpin torjumista, joka juuri osoittaa, että Trump on tämä ”kelvoton”. Suomalaisen kirkkoraamatun (33/38) käännös on aika epäselvä tässä kohtaa ja englantilainen NIV-käännös kääntää tämän jakeen paremmin: ”He will be succeeded by a contemptible person who has not been given the honor of royalty (Häntä seuraa sopimaton henkilö, jolle ei suoda kuninkaallista arvonantoa (kunnioitusta))”. Ja tuo kuninkuuden anastaminen juonilla sopii vallan hyvin Trumpiin, sillä hän esittää eliitin vastaista retoriikkaa ja on mukamas anti-globalisti, vaikka todellisuudessa hän kuuluu ns. kontrolloituun oppositioon. Epäilemättä tälläisen kovassa bisnesmaailmassa oppinsa saaneen ja menestyneen henkilön manipulointitaidot ovat mestariluokkaa tavallisten ihmisten pettämiseksi. Saamme vielä nähdä Trumpin toiset kasvot. Hänhän on muuten kaksonen horoskooppimerkiltään, eräänl. kaksinaama (Two-Face), joka esitetään hyvin tällä videolla, jossa näkyy enteellinen kuva Bank of American seinällä, alunperin vuodelta 1992: https://www.youtube.com/watch?v=IkMIcFAlbO8."

    ------------

    Ja sitten vielä yksi tärkeä pointti. Antikristuksen pitää olla Israel-mielinen, jotta hän voi pettää juutalaiset. Antikristus vahvistaa pyhän liiton (Jerusalem Covenant) 7-vuotisen vaivanajan alussa eli kun Israelin viimeinen 70. vuosiviikko alkaa. Olen kirjoittanut myös tästä. Obama ei voi millään sopia AK:ksi, sillä hän esiintyy julkisestikin Israel-vastaisena ja juutalaiset eivät pidä hänestä. Obaman tyylinen hahmo ei voi olla AK!

    Joh. 5:43 (Jeesus ennustaa Antikristuksesta juutalaisille)

    43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

    Siis selvää pässinlihaa! Lue seuraavat jutut.

    http://nokialainen.blogspot.fi/2017/01/jerusalem-syyna-donald-trumpin.html

    http://nokialainen.blogspot.fi/2017/02/israel-mieliset-kristityt-painostavat.html

    Antikristus tulee nykyajan Babylonista eli USA:sta ja tarkemmin New Yorkista. AK ei ole homo tai muslimi. Joitakin väärinkäsityksiä AK:sta selostetaan seuraavassa kirjoituksessa, jonka suomensin.

    http://nokialainen.blogspot.fi/2017/01/13-myyttia-antikristuksesta-murrettu-by.html

    VastaaPoista
  3. Shalom Olli. Tulin ajatelleeksi. Jos Anti-Kristus on uskonnollisten juutalaisten odottama Messias, voidaanko olettaa, että Trump kuuluu Jaakobin sukuun?

    Jyrki

    VastaaPoista
  4. Ei missään nimessä oikeasti. Jos Trump on AK ja juutalaiset ottavat hänet vastaan Messiaanaan, niin hänen täytyy jotenkin todistaa olevansa Daavidin huoneesta (tai ortodoksijuutalaiset osoittavat sen). Mutta tällainen nyt käy hyvin helposti kaikella valheen voimalla tulevan eksytyksen kautta joka on luvattu mm. Paavalin 2. Tess. 2 luvussa. Antikristus on huijari (impostor), joka pettää juutalaiset uskomaan valheen. Hitlerissäkin oli ns. juutalaisverta, mutta se tuli Rothschildin kautta, joka oli hänen isoisänsä. Rothschildit ovat valejuutalaisia, kasaarijuutalaisia, joksi AK:kin voi osoittautua sukupuunsa kautta. Rothschildit muuten rahoittivat juutalaisvaltion synnyn ja Israelin oikeustalolla näkyy Rothschildien kädenjälki.

    http://freedom-articles.toolsforfreedom.com/the-rothschilds-own-israel/

    The Israeli NWO tips their hand. --
    Masonic Order Designs Symbology in Israeli Supreme Court Building

    http://www.abidemiracles.com/555701.htm

    SATANIC ROTHSCHILD ISRAELI SUPREME COURT

    https://www.youtube.com/watch?v=j6Xte5wo6w8

    Näin enpä ihmettele, että Israel joutuu ns. Jaakobin ahdistukseen, jossa jyvät seulotaan akanoista. (Sak. 13:8-9)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen valaisusta Olli. Muistuttaisin mieliimme Herzlin ja Ben-Gurionin pyrkimykset saada aikaan uusi maailmanjärjestys (NWO). Kuvat puhuvat 1000 sanaa.

      http://www.ethoplasin.net/HerzlTheodor_Zionism.jpg

      http://www.hippoquotes.com/img/david-ben-gurion-quotes/0049_david_ben_gurion.jpg

      WIKI:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Theodor_Herzl

      https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Ben-Gurion

      Jyrki

      Poista
  5. Mutta Raamattu sanoo myös että ak ei ole halua naisiin. Mites nämä Trumpin seksuaaliset häirinnät ja mieltymys kauniisiin naisiin tähän sopivat? Ja lapsiakin on tullut siitettyä. Onko tämä sitten vaan hämäystä Trumpin puolelta? Obama on muuten virallisesti hetero ja kristitty. Salaa muslimi. En pidä Trumpista itse eikä kovin moni muukaan. Vastustusta joka maassa. Hankala on siitä tilanteesta tulla maailman valtiaaksi, kun näyttää enemminkin, että hänet halutaan pois pelikentältä. Mutta voihan hänestä tietty tulla ak, mutta täytyy tapahtua paljon, että maailman viha häntä kohtaan kääntyy suosioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso tästä artikkelista Väärinkäsitys #11.

      http://nokialainen.blogspot.fi/2017/01/13-myyttia-antikristuksesta-murrettu-by.html

      Väärinkäsitys #11: Antikristuksella ei ole halua naisiin (desire for women)

      Poista
  6. Dan:
    11:36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.
    11:37 Hän ei välitä isäinsä jumalista, ei naisten lempijumalasta, eikä hän välitä mistään muustakaan jumalasta, sillä hän uhittelee niitä kaikkia.
    11:38 Mutta sen sijaan hän kunnioittaa linnoitusten jumalaa. Sitä jumalaa, jota hänen isänsä eivät tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja muilla kalleuksilla.
    11:39 Ja tätä hän tekee vahvoille linnoituksille - hän vieraine jumalineen. Niille, jotka hän omikseen tuntee, hän osoittaa suurta kunniaa ja panee heidät monien hallitsijaksi ja jakaa heille maata palkaksi.

    http://www.finbible.fi/38alaviite/Daniel/Daniel_11.htm

    Pohdittavaksi:

    http://biblehub.com/commentaries/daniel/11-37.htm

    Jyrki

    VastaaPoista
  7. Hello, I appreciate you sharing my article... I'm curious as to what everyone thinks now?? He is in a position to fulfill Dan 8:23-25 by destroying the Deep State! What an exciting time to be alive!! YBIC

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com