Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 51-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Last Trumpet Newsletter -- Heinäkuu 2017

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta heinäkuun 2017 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXVI    Issue VII    July 2017

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Epäjärjestys ja sivistymättömyys maailmassamme
(Confusion And Incivility In Our World)

”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.”

Jeremia 17:9-10

”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.”

Matteus 12:34-35

”Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.”

Matteus 22:37-38

”Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa.”

1. Korinttolaiskirje 14:33


Tässä LTN:n numerossa tarkastelemme maailmaa joka käy hurjana sekasorrosta, kaaoksesta ja epävakaudesta. Nykyään on olemassa tungos ihmisistä, jotka kävelevät hämmentyneinä, näennäisesti epävarmoina monista asioista, kuten jostakin niin yksinkertaisesta ja perustavanlaatuisesta asiasta kuin jonkun sukupuolesta. Genesiksen luvusta 1:27 me luemme, ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kuitenkin nykyään elämme maailmassa, jossa jotkut naiset haluavat olla miehiä, jotkut miehet haluavat olla naisia, ja jotkut ihmiset eivät halua olla kumpaakaan sukupuolta. Niitä, jotka kieltäytyvät kutsumasta itseään joko mieheksi tai naiseksi, kutsutaan nyt ”ei-binäärisiksi” ihmisiksi. (1)

Kesäkuussa 2017 ilmoitettiin, että Oregonista tulee ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka sallii henkilöiden valita kolmas sukupuoli heidän osavaltionsa myöntämää tunnistus- tai ajokorttia varten. Näissä tunnistuskorteissa mies merkitään perinteisellä M:llä, nainen merkitään F:llä, ja kolmas ”ei-binäärinen” sukupuoli merkitään X:llä. (2) Uusi käytäntö tuli pääosin miehen nimeltä Jamie Shupe ponnistelujen kautta, josta tuli ensimmäinen henkilö Yhdysvalloissa, joka laillisesti ei ole mies eikä nainen vuonna 2016. Shupe oli aiemmin yrittänyt siirtyä naispuoliseen sukupuoleen, mutta päätti lopulta, ettei hän halua olla myöskään nainen. ”Tulin naiseksi vain koska minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kaikki järjestelmät kanavoivat minua tähän suuntaan, sekä lääketieteellinen että hallinnollinen, kunnes nousin sitä vastaan. Vasta sitten kun saavuin Portland'iin [Oregonin osavaltioon] ja tutustuin homoyhteisöön, tajusin, kuinka kaikki mitä minulle oli tehty, oli väärin”, Shupe totesi. Huolimatta Shupe'n itseään koskevasta väittämästä olla joko mies tai nainen, hän näyttää tunnustavan, että hän on syntynyt miehen kehoon. ”Kun ajatellaan miespuolisen kehon, erityisesti vanhemman miespuolisen kehon muuttamista naispuoliseksi, niin mielestäni se todella asettaa näyttämöä ihmisille itsemurhan tekoa varten. Tarkoitan, että sinun pitäisi ylläpitää hyper-naisellisuutta 24/7 tai sinua kutsuttaisiin taas herraksi”, Shupe valitti. (3) Henkilökohtainen vakaumukseni on, että tätä ihmistä kiusaa pahat henget. Shupe käyttää jopa nimikkeitä ”he”, ”heitä”, ja ”heidän” henkilökohtaisina tunnisteinaan, mikä viittaa siihen, että osallisena on useampi kuin yksi paha henki. Tarpeetonta sanoakaan, että Shupe ei rankkaa kristittyjä kovinkaan korkealle. ”Kaikki Raamatulla päähänlyöjät uskovat, että on olemassa vain miehiä ja naisia raamatullisesti. Minä olen se henkilö, joka tuhosi tämän myytin Yhdysvalloissa”, Shupe kerskui. (4) Uusi käytäntö tulee voimaan Oregonin osavaltiossa 1. heinäkuuta 2017. (5)

Seuraten Oregonin mallia Yhdysvaltain pääkaupunki Washington D.C. ilmoitti myöskin aloittavansa henkilökorttien ja ajokorttien myöntämisen ei-binäärisellä sukupuolivaihtoehdolla 26. kesäkuuta 2017. (6) Samanlainen menettelytavan muutos voitaisiin pian toteuttaa New Yorkin osavaltiossa, missä New Yorkin edustajainhuoneen varapuhemies Felix Ortiz on esitellyt lain, joka läpimennessään sallisi ei-binäärisen sukupuolimerkinnän ajo- ja henkilökortteihin. ”Liittovaltion virastojen tulisi kuvastaa yhteiskuntaa, jossa elämme. Vaikka tämä muutos saattaa tuntua pieneltä, se on askel eteenpäin muuttamaan jäykkää ajattelutapaa, jota kohdataan monien taholta tänäpäivänä”, Ortiz totesi. (7)

Miksi yhä useammat miehet pitävät sitä yhä tuskallisempana olla osa miessukupuolta? Viime vuosikymmeninä olemme nähneet liberaalin vasemmiston yritystä roistomaistaa miehuutta. Meille kerrotaan usein, että miehet ovat vastuussa kaikista maailman murheista ja että maskuliininen mies on paha asia. Vasemmistolaiset viittaavat usein tähän niin sanottuun ongelmaan ”myrkyllisenä maskuliinisuutena”. (8) Pohdi näitä kuuluisan laulajan ja näyttelijän, Bette Midler'in, sanoja, joka lähetti viestin verkossa vastauksena äskettäiseen Lontoon terrori-iskuun. Tässä viestissä, Midler kirjoitti: ”Lisää murhetta ja surua hullujen miesten (madmen) käsistä. Miehet ja uskonto ovat arvottomia.” (9) Korkeakoulujen kampuksien opettajat saarnaavat myöskin usein maskuliinisuutta vastaan. Esimerkiksi Pohjois-Carolinan yliopisto Chapel Hill'issä julkaisi verkkosivuston vuonna 2016, jossa kysyttiin, ”Kuinka maskuliinisuuden käsite on myötävaikuttanut väkivallan tekemiseen yhteiskunnassamme?” (10) Myöskin raportoitiin, että Gettysburg Collegen taideopiskelijat Gettysburg'issa, Pennsylvanian osavaltiossa, alistettiin pakolliselle orientointivideolle, jossa julistetaan, että kolme eniten vahingoittavaa sanaa, joita poika voi kuulla, ovat ”be a man (ole kuin mies)”. (11) Onko ihme, että jotkut miehet ovat niin epätoivoisia, että eivät halua kuulua miessukupuoleen?

Kumma kyllä, huolimatta siitä, että miessukupuoli on usein niin horjuva, jotkut naiset tänä nykyaikana ovat päättäneet haluavansa olla miehiä. Näihin kuuluu nainen, joka asuu Portland'issa, Oregonin osavaltiossa, väittäen olevansa transsukupuolinen mies. Hän on läpikäynyt testosteronihoitoja madaltaakseen ääntään ja antaakseen hänelle mahdollisuuden kasvattaa ihokarvoja pyrkiessään esittämään itsensä hyvin maskuliinisena. Silti hän on raskaana ja hänellä on pian biologinen lapsi homoseksuaalisen aviomiehensä kanssa. Pariskunnalla on kaksi adoptoitua lasta, joista toinen väittää olevansa innoissaan ”isänsä” raskaudesta. ”Ajattelen vauvasta, jonka isäni saa, että se on todella hauskaa, se on todella, todella jännittävää”, lapsi sanoi. (12)

Elämme nyt hämmentävässä maailmassa, jossa meille kerrotaan, että transsukupuoliset miehet voivat synnyttää vauvoja, ja yhä useammat ihmiset ovat niin piinattuja, että he eivät halua olla se sukupuoli, jonka Jumala on antanut, taikka ylipäätään mikään sukupuoli. Tämä on sekaannuksen henki työssään, ja me tiedämme, että Jumala ei ole epäjärjestyksen luoja. Ihmiset ovat tottuneet kertomaan, että he voivat olla mitä he haluavat, ja heitä usein kehotetaan seuraamaan omaa sydäntään. Kuitenkin Pyhät Kirjoitukset kertovat meille Jeremian luvussa 17:9 seuraavaa, ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” Samalla tavoin Jeesus kertoo meille Matteuksen luvussa 12:35, ”Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.” Juuri tästä syystä meidän on luovutettava elämämme Jumalalle ja annettava Hänelle sydämemme. Sillä kuten luemme Matteuksen luvusta 22:37, ”Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.” Jos et ole vielä katunut syntejäsi ja antanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt. Näin tehdessäsi tunnet, että Jumala antaa kansalleen mahdollisuuden voittaa kaikki tämän maailman sekaannukset.

USA: Sivistymättömyyden pesäpaikka (USA: A Hotbed Of Incivility)

Kesäkuun 19. päivänä 2017, CBS News julkaisi artikkelin otsikolla, jossa todetaan: ”Amerikkalaiset sanovat, että Yhdysvaltojen poliittinen keskustelu on yhä sivistymättömämpää.” (13) Tietenkin, jos olet ylipäänsä ollut vuorovaikutuksessa yhdysvaltalaisten kanssa viime aikoina, et tarvitse uutiskanavan julkaisemaa mielipidekyselyä julistaaksesi tämän selvääkin selvemmän tosiseikan. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi viime vuonna jakoi kansakunnan, ja katkeruus on jäytänyt tätä kansakuntaa aina siitä ajasta lähtien. Huolimatta siitä, että on kulunut lähes puoli vuotta Trumpin virkaanastujaisista, kielenkäytön rumuus ei ole vähentynyt.

Viime viikkoina olemme nähneet lukuisten julkkisten tai julkisuuden henkilöiden vihjaavan tai muulla tavalla ehdottavan, että Yhdysvaltain nykyinen presidentti pitäisi salamurhata. Esimerkiksi, maaliskuussa 2017 räppäri nimeltään Snoop Dogg julkaisi musiikkivideon, joka esitti hänet ampumassa lelupyssyllä klovnia nimeltä Ronald Klump, joka muistutti vahvasti presidenttiä. Puhuessaan videostaan, Snoop Dogg oli sanonut, ”En koskaan odota tai etsi reagointia. Laitoin sen vain esille, koska se on jotain, joka puuttuu. Aina kun pudotan jotain, yritän täyttää tyhjiön. Minusta tuntuu, että monet ihmiset tekevät mahtavia levyjä, pitävät hauskaa, juhlivat, mutta kukaan ei käsittele todellista ongelmaa tämän asian suhteen... klovnia presidenttinä.” (14)

Ehkä häpeällisin kaikista Hollywoodin julkkiksista on ns. komedienne Kathy Griffin. Vuonna 2007 Griffin teki otsikoita, kun hän pilkkasi Jeesusta kiitospuheessaan Emmy-palkintogaalassa. Tässä puheessaan Griffin sanoi, ”Monet ihmiset tulevat ylös tänne ja kiittävät Jeesusta tästä palkinnosta. Haluan teidän tietävän, ettei kenelläkään ole vähemmän tekemistä tämän palkinnon kanssa kuin Jeesuksella.” Sitten hän teki huomautuksen, joka oli tähdätty Jeesukseen, ja se oli niin rienaava, etten voi edes julkaista sitä tässä uutiskirjeessä. Lopulta hän kertoi yleisölle, ”Tämä palkinto on minun jumalani nyt.” (15) Griffin, joka kerran teki televisioon erikoisohjelman nimeltä ”Straight to Hell (Suoraan helvettiin)”, (16) herätti polemiikkia jälleen toukokuun lopulla 2017 kun hän julkaisi itsestään valokuvan, jossa piti käsissään veristä mestattua tekopäätä, joka muistutti hyvin voimakkaasti Donald Trumpin päätä. Groteskinen kuva oli niin loukkaava, että jopa liberaalit julkiset henkilöt, kuten Chelsea Clinton, tuomitsivat sen. Kutsuttuaan valokuvaa ”halpamaiseksi ja vääräksi”, Clinton sanoi, ”Ei ole koskaan hauskaa vitsailla presidentin tappamisesta.” (17) Maan ensimmäinen nainen Melania Trump oli myös syvästi loukattu. ”Äitinä ja vaimona, ja myöskin ihmisenä, tuo valokuva on hyvin järkyttävä. Kun katsot jotain tänään tapahtuvista julmuuksista maailmassa, tällainen valokuvan esittely on yksinkertaisesti väärin ja saa sinut miettimään kyseisen henkilön mielenterveyttä, joka teki sen.” (18) Saatuaan potkut CNN'ltä ja menetettyään ainakin yhden kannatussopimuksen, Griffin pyysi anteeksi. ”Olen vilpittömästi pahoillani... Olen koomikko. Ylitin rajan. Siirrän rajaa ja sitten ylitän sen. Menin liian pitkälle. Kuva on liian häiritsevä; ymmärrän nyt kuinka se loukkaa ihmisiä. Se ei ollut hauska. Pointti meni perille. ...Pyydän teiltä anteeksi”, Griffin vakuutteli. (19) Muutama päivä myöhemmin Griffin syytti Trumpia hänen romahduksestaan sen sijaan, että olisi myöntänyt syyllisyytensä omiin tekoihinsa. ”En usko, että minulla on uraa tämän jälkeen. Aion olla rehellinen, hän mursi minut. Yhdysvaltain istuva presidentti ja hänen aikuiset lapsensa, sekä First Lady henkilökohtaisesti, yrittävät mielestäni tuhota elämäni ikiajoiksi”, hän valitti. (20) Epäilen, että samat pahat henget, jotka kerran innoittivat naista nimeltä Herodias, joka oli kuningas Herodeksen vaimo, vaatien Johannes Kastajan päätä vadilla, työskentelevät nyt Kathy Griffin'issä.

Näyttelijä Johnny Depp on myös vihjannut siihen suuntaan, että kenties presidentti Trump pitäisi tappaa. Puhuessaan elokuvajuhlilla Glastonbury'ssa, Englannissa, kesäkuun 22. päivänä 2017, Depp kertoi yleisölle Trumpista, ”Se on vain kysymys – en viittaa mihinkään. Muuten se tulee näkymään lehdissä. Se on kauheaa. Pidän siitä, että olette kaikki siinä osallisina. Milloin viimeksi näyttelijä salamurhasi presidentin? Haluan selventää, en ole näyttelijä. Valehtelen elääkseni. Kuitenkin on kulunut tovi ja ehkä on aika sille.” (21) Depp pahoitteli seuraavana päivänä sanoen, ”Pyydän anteeksi huonoa vitsiä, jota kokeilin viime yönä huonolla maulla presidentti Trumpista. Se ei tullut esiin suunnitellusti eikä aikomuksenani ollut mitään pahaa. Yritin vain huvittaa, en vahingoittaa ketään.” (22)

Valitettavasti katkeruus, joka on niin yleistä maassamme nykyään, johtaa joskus väkivaltaisiin tekoihin. Näin oli asianlaita kesäkuun 14:ntenä 2017, kun asemies tähtäsi aseellaan republikaanisia lainsäätäjiä baseball-harjoittelun aikana Alexandriassa, Virginian osavaltiossa. Neljä henkilöä haavoittui tässä hyökkäyksessä, mukaan lukien Steve Scalise, joka on Yhdysvaltain edustajainhuoneen enemmistöpiiskuri. (23) Ampuja, joka tunnistettiin James T. Hodgkinson'iksi Illinoisin Belleville'sta, oli entisen presidenttiehdokkaan Bernie Sanders'in kiihkeä kannattaja. Poliisi ampui hänet kuoliaaksi tapahtumapaikalla. Tiedotusvälineiden mukaan Hodgkinson julkaisi usein Internetissä viestejä viitaten hänen vihaansa presidentti Trumpia ja republikaaneja kohtaan, jopa kirjoittaen yhdessä vaiheessa, ”On aika tuhota Trump ja puolue.” (24)

Donald Trump on jakava hahmo varmastikin, ja koska hän on ihminen, hän on varmasti altis tekemään virheitä. Piditpä tai etpä presidentistä, niin katkeruus, riehuminen, ja sivistymättömyys, joka näkyy maassamme, on kauhistuttavaa ja häpeällistä. Uskon, että on voimia työssään, jotka toivovat näkevänsä Yhdysvallat revittynä suikaleiksi, koska kansakuntaa heikentyneessä tilassa on paljon helpompi manipuloida ja hallita. Samaan aikaan ihmiset, jotka julkaisevat Global Peace Index'iä (Globaali rauhallisuusindeksi), ovat laskeneet Yhdysvaltojen sijoitusta yhdellätoista sijalla viime vuodesta. Heidän laskelmansa mukaan Yhdysvallat on nyt 114. rauhallisin maa maailmassa. ”Yhdysvaltojen heikentyminen johtuu ennen kaikkea maan sisäisten konfliktien kasvavasta intensiteetistä, mikä osittain näkyi eripuraisuutta aiheuttaneissa vuoden 2016 presidentinvaaleissa sekä lisääntyneissä rikollisuuden havainnoissa läpi koko amerikkalaisen yhteiskunnan”, sanoi indeksiraportin uusin painos. (25)

Teknologisen tsunamin kärki (The Leading Edge Of A Technology Tsunami)

Kun tutkin uutisia ja luen teknologian edistysaskeleista, voi olla vaikeaa pysyä kärryillä kaikesta mitä tapahtuu. En voi muuta kuin ihmetellä sitä, kuinka nopeasti teknologia kehittyy ja kuinka nopeasti maailmamme muuttuu. Internetin myötä yhä useammat ihmiset nykypäivänä kytketään maailmanlaajuiseen järjestelmään, joka on varmasti hyödyllinen joillakin tavoin, kun taas toisten mielestä pelottava ja tunkeileva. Pew Research Center'in julkaiseman raportin mukaan syyskuussa 2016, vain 13 prosenttia amerikkalaisista ei käytä nykyään Internetiä. Enemmistö niistä, jotka yhä elävät verkottomassa maailmassa ovat seniorikansalaisia iältään 65 vuotta ja vanhempia. Vastaavasti vain 1 prosentti amerikkalaisista 18-29 -vuotiaista ei käytä Internetiä. (26) Tästä nuorten ihmisten ryhmästä Pew kertoo, että 36 prosenttia ilmoittaa olevansa verkossa ”melkein jatkuvasti”, samalla kun 50 prosenttia heistä menee verkkoon useita kertoja joka päivä. (27) Kun yhä useammat amerikkalaiset kytkeytyvät Internetiin päivittäin, perinteiset tiedotusvälineet kuolevat. Kesäkuussa 2017 ilmoitettiin, että päivittäisten sanomalehtien levikki Yhdysvalloissa on pudonnut alimmilleen 77 vuoteen. (28)

Internet on myös muuttanut dramaattisesti amerikkalaisten ostotottumuksia. Kun useimmat ostokset tehtiin ennen tiili ja laasti -vähittäiskaupoissa, yhä useammat ostajat haluavat tänäpäivänä tehdä ostoksensa verkossa. Tämän seurauksena monilla vähittäiskauppiailla nykyään on edessään lopetus. Huhtikuussa 2017 Business Insider raportoi, että yli 3,200 myymälää suljetaan kaikkialla Yhdysvalloissa. Tähän lukuun kuuluvat 552 RadioShack-elektroniikkamyymälää, 400 Payless-kenkäkauppaa, 240 Family Christian -kirjakauppaa, 138 J.C. Penney'n tavarataloa, 108 Kmart-massavähittäiskauppaa, 70 Staples-toimistokauppaa, ja 70 CVS-apteekkia. (29)

Kun vähittäiskauppojen sulkeminen jatkuu ja ostoskeskuksia hylätään, Amazon.com -verkkokauppa kukoistaa. Itseasiassa tämä online-yksikkö, joka alkoi kirjakauppana vuonna 1995, on kasvanut siinä määrin, että 52 prosenttia kaikista kirjoista Yhdysvalloissa, joko paperilla tai sähköisessä muodossa, myydään Amazonin kautta, ja kokonaista 43 prosenttia kaikista verkkokauppatapahtumista helpotetaan tämän yrityksen avulla. (30) Verkkoympäristö on kasvanut vuosien varrella, ja viime päivinä yhtiö on etsinyt laajennusta verkkomaailman rajojen ulkopuolelle. Kesäkuussa 2017 ilmoitettiin, että Amazon oli ostanut Whole Foods -nimisen ruokakauppaketjun 13.7 miljardilla dollarilla. Tämä kehitys on herättänyt pelkoja siitä, että Amazon poistaa monia työpaikkoja Whole Foods'ista ja niiden sijaan valitsee käyttävänsä robotteja ja automaatiota leikatakseen toimintakustannuksia. ”Amazonin julma visio vähittäiskaupasta on sellainen, jossa automaatio korvaa hyvät työpaikat. Valitettavasti Whole Foods'issa työskentelevät ahkerat miehet ja naiset kohtaavat nyt epävarman tulevaisuuden”, sanoi Marc Perrone, joka on Kansainvälisen elintarviketyöläisten liiton (United Food and Commercial Workers International Union) johtaja. (31) Vaikka Amazon ei ole ilmoittanut suunnitelmista supistaa työpaikkoja Whole Foods'issa, on mielenkiintoista huomata, että yhtiö ilmoitti suunnitelmistaan vuonna 2016 avata futuristinen ruokakauppa nimeltään Amazon Go. Tämä kauppa, joka äskettäin avattiin Seattle'ssa, Washingtonin osavaltiossa, on kokonaan käteisvapaa. Myymälän asiakkaiden on käytettävä älypuhelinta, joka on varustettu erityisellä ohjelmalla. Kun astut tähän myymälään, skannaat puhelintasi, ja kun ostat, myymälä seuraa automaattisesti mitä laitat ostoskoriisi tai jos laitat jotain takaisin. Kun ostokset on tehty, voit vain yksinkertaisesti kävellä ulos ovesta, eikä sinun tarvitse käydä kassalla. Ostokset laskutetaan automaattisesti Amazon-tililtäsi. (32) Ei ole keinotekoista ajatella, että Amazonilla saattaa olla vastaavia suunnitelmia Whole Foods -myymälöille.

Samalla kun Amazon tekee suunnitelmia automatisoitujen päivittäistavarakauppojen käynnistämiselle, Sam's Club -myymälöiden sijainnit Yhdysvalloissa sallivat jo asiakkaiden käyttää samanlaista automatisoitua prosessia. Vähittäiskauppias tarjoaa nyt ladattavan ohjelman älypuhelimille, jota kutsutaan nimellä ”Scan and Go”. Kun asiakkaat selailevat myymälää, he voivat helposti skannata viivakoodit tuotteisiin älypuhelimella, ja kun he ovat valmiita lähtemään kaupasta, he yhtälailla käyttävät puhelinta maksaakseen ostoksensa.

Lisäksi tunnettu pikaruokaketju nimeltä McDonald's on ilmoittanut suunnitelmista korvata kaupan kassat 2,500 sijaintipaikassa automaattisilla tilauskioskeilla. Ilmoituksestaan saakka McDonald's on yrittänyt lieventää pelkoja siitä, että automaattisten kioskien käyttöönotto johtaisi työpaikkojen katoamiseen yhtiön nykyisiltä työntekijöiltä. ”Toimitusjohtajamme Steve Easterbrook on useaan otteeseen todennut, että McDonald'sin ravintoloissa olevat itsenäiset kioskit eivät ole työvoiman korvaamista, vaan ne tarjoavat mahdollisuuden muuttaa ravintolan keittiötilojen työpaikat enemmän asiakaspalvelutehtäviksi, kuten ovimiehenä ja pöytäpalvelijana olemiseksi, jolloin voidaan todella paneutua vieraisiin ja parantaa ruokailukokemusta”, sanoi McDonald'sin tiedottaja. (34) En voi kuin olla skeptinen McDonald'sin väitteelle, että nämä kioskit eivät johda työpaikkojen menetykseen. Uskovatko he todella, että McDonald'sin asiakkaat haluavat pöytäpalvelua? On paljon todennäköisempää, että McDonald's tekee tämän muutoksen torjuakseen vähimmäispalkan nostamisen eri puolilla maata. Esimerkiksi Kalifornian San Franciscossa vähimmäispalkka on noussut 15 dollariin tunnilta. Tämän nousun seurauksena 60 ravintolaa on suljettu San Franciscossa syyskuusta 2016 lähtien. (35)

On loogista, että automaatio johtaa massiiviseen työpaikkojen menetykseen. ”Jos työtoiminta tekee saman asian yhä uudestaan, ja se ei vaadi analysointia, se tullaan automatisoimaan. Olemme teknologisen tsunamin kärjessä”, totesi professori Ed Hess Darden'in akateemisesta bisneskoulusta Virginian yliopistossa. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Kysymys kuuluu, tuleeko tämä automaatio synnyttämään tarpeeksi uusia työpaikkoja, joita teknologia itse ei voi tehdä?” (36)

Toinen ihmiskunnan teknologisen kehityksen uhri voisi pian olla paperiraha. Olen huomannut useaan otteeseen, että kassat päivittäistavarakaupoissa ovat tällä alueella usein yllättyneitä kun maksan käteisellä. Eräällä kerralla meidän Piggly Wiggly -myymälässä oleva kassatyöntekijä oletti, että maksaisin luotto- tai pankkikortilla ja ykskantaan ilmoitti minulle, että maksamiseni ”ei kelvannut”. Juuri tässä vaiheessa ojensin hänelle käteistä, jota olin pitänyt kädessäni, ja johon hän reagoi näkyvällä yllättymisellä. Tällaiset reaktiot ovat osoitus siitä, että Yhdysvallat saattaa pian mennä sellaisten valtioiden suuntaan kuin Ruotsi, jossa käytetään harvoin käteistä. Huomautettakoon tässä, että noin 2,000 ihmistä Ruotsissa on jo saanut mikrosiru-implantin käteensä. The Independent'in toimittaman raportin mukaan valtion omistama ruotsalainen rautatieyhtiö, jonka nimi on SJ, on nyt antamassa matkustajille mahdollisuuden maksaa matkalippujensa hinnat näillä ihoon upotetuilla mikrosiruilla. Puhuessaan tästä kehityksestä, SJ:n tiedottaja oli sanonut, ”Pohjois-Euroopan suurimpana junaoperaattorina ja yhtenä Ruotsin kymmenestä suurimmasta digitaalisesta yrityksestä olemme digitaalisen kehityksen kärjessä. Tämä on mielenkiintoinen projekti, joka antaa meille ideoita siitä kuinka parantaa digitaalista asiakaskokemusta entisestään.” Toisessa huomautuksessa tiedottaja sanoi mikrosirusta: ”Se on vain päivien kysymys ennenkuin jokaisella on se.” (37)

Taistelu elämästä raivoaa (The Battle For Life Is Raging)

Abortti on inhottavin kaikista synneistä, joita tehdään Yhdysvalloissa, ja sitä tapahtuu joka päivä. Tartuntatautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen (CDC) mukaan jokaista tuhatta onnistunutta syntymää kohden vuonna 2013 teurastettiin 200 vauvaa käyttämällä hyväksi tätä barbaarista käytäntöä. (38) Vaikka aborttimäärät ovat laskeneet joillakin alueilla, on edelleen monia päättäväisiä demokraatteja ja liberaaleja, jotka sitoutuvat jatkamaan taistelua heidän ”oikeudestaan” murhata vauvoja. Kesäkuussa 2017 Delawaren osavaltion kuvernööri John Carney allekirjoitti lakiesityksen, joka sallii hänen osavaltionsa naisten abortoida vauvoja kohdussa jopa yhdeksän kuukauden raskauden keston kohdalla, poistaen kaikki rajoitukset. (39) Tämä on todella masentavaa, mutta onneksi yrityksiä on tehty muualla tyrehdyttämään viattoman veren virtaus.

Kesäkuun 22. päivänä 2017, liberaali uutiskanava nimeltä Huffington Post julkaisi paniikinomaisen otsikon, jonka mukaan: ”Republikaanit saattavat todella vetää rahoituksen pois Planned Parenthood'ilta tällä kertaa.” (40) Artikkelissa viitataan senaatin uuteen terveydenhuolto-lakiesitykseen, joka läpimennessään estäisi Medicaid-potilaita pääsemästä Planned Parenthood'in palveluihin yhden vuoden ajan. (41) Vaikka tämä on askel oikeaan suuntaan, rahoituksen poisvetäminen Planned Parenhood'ilta pitäisi olla pysyvä. Kuitenkin, kun uutiset kertoivat tästä mahdollisuudesta, Planned Parenthood'in johtaja Cecile Richards sai kohtauksen. ”Se on niin pahaa kuin olimme ennakoineetkin. Senaatin lakiesityksen teksti julkaistiin juuri ja nyt ei ole ketään kiistämässä totuutta: Tämä lakiehdotus tuhoaisi Planned Parenthood'in potilaat ja jättäisi miljoonat amerikkalaiset ilman saatavilla olevaa hoitoa.” (42) Tietenkin se, mitä Richards todella tarkoittaa ”hoidon saatavuudella”, on mahdollisuus käyttää aborttia, koska se on niin kutsuttu palvelu, jota he ensisijaisesti suorittavat. Planned Parenthood murhasi 328,348 vauvaa vuonna 2015. (43)

Huomattavaa kyllä, Yhdysvallat vastusti hiljattaista Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselmaa, jossa vaadittiin parempaa pääsyä ”turvallisiin abortteihin” naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Kuultuaan Kanadan esittelemän päätöslauselman, Yhdysvaltain Geneven YK-sihteeri Jason Mack kertoi Sveitsin Genevessä kokoontuneelle neuvostolle: Emme tunnusta aborttia perhesuunnittelumenetelmänä, emmekä tue aborttia meidän lisääntymisterveydenhuoltoa koskevassa avustuksessa.” (44) Toiveeni ja rukoukseni on, että ponnistelut abortin lopettamiseksi Yhdysvalloissa onnistuvat.

Lopuksi kehotan jokaista tämän uutiskirjeen lukijaa edelleen valvomaan ja rukoilemaan, kun näemme tämän maailman tilan heikkenevän. Sotku ei ole kaunista. Meillä on kuitenkin lupaus Herraltamme ja Vapahtajaltamme, Jeesukselta Kristukselta, joka sanoo meille Matteuksen luvussa 28:20, ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Jeesus myöskin lupaa meille Johanneksen luvussa 14:18, ”En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.” Ei ole väliä mitä tapahtuu, Jumala on aina Hänen kansansa kanssa!

Kiitokset teille kaikille tämän uutiskirjeen ystävällisestä tukemisesta. Emme pystyisi tekemään sitä mitä teemme ilman apuanne. Olkaa hyviä ja pitäkää meidät rukouksessa, kun pyrimme jatkamaan tätä tehtävää näinä haastavina aikoina. Kuten aina, meidän esirukoilijatiimimme on valmis ja halukas rukoilemaan puolestasi tai minkä tahansa rukouspyynnön vuoksi, joka sinulla ehkä on. Älä epäröi lähettää rukouspyyntöjäsi meidän suuntaan. Kullekin pyynnölle suodaan yksilöllistä huomiota. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. USA Today, June 21, 2017, By William Cummings, http://usatoday.com.
02. Ibid.
03. Ibid.
04. Ibid.
05. Ibid.
06. The Washington Post, June 21, 2017, By Rachel Siegel, http://washingtonpost.com.
07. NBC News, June 20, 2017, By Mary Emily O'Hara, http://nbcnews.com.
08. National Review, June 7, 2017, By Ben Shapiro, http://nationalreview.com.
09. Ibid.
10. The College Fix, November 2, 2017, By William Nardi, http://thecollegefix.com.
11. Ibid.
12. Life Site News, June 20, 2017, By Claire Chretien, http://lifesitenews.com.
13. CBS News, June 19, 2017, By CBS News, http://cbsnews.com.
14. The Washington Post, March 15, 2017, By Elahe Izadi, http://washingtonpost.com.
15. Reuters News Service, September 11, 2007, By Reuters News Service, http://reuters.com.
16. Bravo TV, http://bravotv.com.
17. National Public Radio, May 31, 2017, By Miles Parks, http://npr.org.
18. Ibid.
19. Ibid.
20. Time Magazine, June 2, 2017, By Melissa Chan, http://time.com.
21. The Guardian, June 23, 2017, By Press Association, http://theguardian.com.
22. Fox News, June 23, 2017, By Fox News, http://foxnews.com.
23. The New York Times, June 14, 2017, By Michael D. Shear, Adam Goldman, and Emily Cochrane, http://nytimes.com.
24. Ibid.
25. The Washington Times, June 1, 2017, By Jennifer Harper, http://washingtontimes.com.
26. Pew Research Center, September 7, 2016, By Monica Anderson, http://pewresearch.org.
27. Pew Research Center, December 8, 2015, By Andrew Perrin, http://pewresearch.org.
28. Newsmax, June 1, 2017, By Cathy Burke, http://newsmax.com.
29. Business Insider, April 17, 2017, By Hayley Peterson, http://businessinsider.com.
30. USA Today, June 26, 2017, By Elizabeth Weise, http://usatoday.com.
31. The Washington Post, June 16, 2017, By Danielle Paquette, http://washingtonpost.com.
32. Business Insider, June 16, 2017, By Kif Leswing, http://businessinsider.com.
33. Chicago Tribune, December 12, 2016, By Lauren Zumbach, http://chicagotribune.com.
34. CNBC, June 22, 2017, By Tae Kim, http://cnbc.com.
35. The Fresno Bee, June 13, 2017, By Jeremy Bagott, http://fresnobee.com.
36. New York Post, April 30, 2017, By Ed Zwirn, http://nypost.com.
37. The Independent, June 16, 2017, By Helen Coffey, http://independent.co.uk.
38. Centers For Disease Control and Prevention, http://cdc.gov.
39. The Christian Post, June 20, 2017, By Jay Gotera, http://christianpost.com.
40. The Huffington Post, June 22, 2017, By Laura Bassett, http://huffingtonpost.com.
41. Ibid.
42. Life Site News, June 22, 2017, By Steven Ertelt, http://lifesitenews.com.
43. Ibid.
44. Reuters News Service, June 22, 2017, By Stephanie Nebehay, Geneva, Switzerland, http://reuters.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com

eXTReMe Tracker