Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Tapahtumat Jerusalemin Temppelivuorella voivat sytyttää täydellisen profeetallisen tulimyrskyn!

Tässä tuore viime sunnuntain Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka kertoo uutisartikkeleita siteeraten menneen viikon tapahtumista, jotka ympäröivät Temppelivuorella puhjennutta kiistaa Israelin ja arabien, tai juutalaisten ja muslimien, välillä. Se mitä tapahtuu Jerusalemissa tänäpäivänä liittyy kahteen pastori Farag'in manitsemaan Raamatun profetiaan ja näin Temppelivuorella äskettäin tapahtunut terroristihyökkäys voi kipinöidä muutoksen vallitsevaan status quoon, jossa muslimit hallitsevat Temppelivuoren aluetta palvontapaikkojensa, islamilaisten moskeijoiden, myötä. Tulossa on profeetallinen tulimyrsky, jonka seurauksena juutalaiset voivat rakentaa 3. temppelinsä pyhälle paikalle kunhan muslimien Kalliomoskeija ja al-Aqsa on ensin poistettu Temppelivuorelta. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update July 23rd, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 23.7.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-07-23.pdf

Pastori J.D. kertoo kahdesta erityisestä Raamatun profetiasta, jotka osoittavat tapahtumiin Temppelivuoren ympärillä ja kuinka nämä voivat kipinöidä täydellisen profeetallisen tulimyrskyn syttymisen tulevina päivinä ja viikkoina.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua tapahtumista, jotka ympäröivät Temppelivuorta, ja siitä, mitä seuraa tulevinä päivinä.
- Tällä tavalla haluaisin palata kahteen erityiseen profetiaan, jotka osoittavat juuri siihen, mitä näemme tapahtuvan Jerusalemissa tänäpäivänä.
- Esittäisin, että Temppelivuoren terroristihyökkäys perjantaina heinäkuun 14. päivänä voi olla kipinä, joka sytyttää täydellisen profeetallisen tulimyrskyn.
Aloitan tästä Jerusalem Post'in raportista, jossa ehdotetaan, että kolmas intifada on jo alkanut. Siinä he lainaavat arabien Joint List -jäsentä Israelin parlamentissa, Taleb Abu Arar'ia, sanomasta, ”Hallituksen brutaalit toimet al-Aqsan moskeijassa, muuttaen status quoa asentamalla metallinpaljastimia, tulevat väistämättä johtamaan kolmanteen intifadaan, joka jo alkoi tänään...”

Vaikuttaa siltä, että tämä kolmannen intifadan julistus ei kaikunut kuuroille korville, josta osoituksena Ynet News'in artikkeli palestiinalaisesta terroristista, joka murhasi kolme perheenjäsentä sapatti-illallisella. Ennenkuin hän lähti hyökkäykseen, hän kirjoitti Facebook-viestin, joka yhdistää hänen hyökkäyksensä levottomuuksiin Temppelivuoren ympärillä ja jännitteisiin uusien turvallisuustoimenpiteiden vuoksi, jotka otettiin käyttöön al-Aqsan moskeijan sisäänkäynneillä. ”Minulla on monia unelmia ja uskon, että ne toteutuvat, rakastan elämää ja tykkään tehdä muita onnellisiksi, mutta mikä on minun elämäni, kun he (Israel) murhaavat naisia ja lapsia ja saastuttavat al-Aqsaamme.” Hamas antoi lausunnon tuona iltana toivottaen iskun tervetulleeksi, jota he kutsuvat ”sankarilliseksi”. Hamasin mukaan hyökkäys seurasi ”Israelin rikkomusta koskien kansamme oikeuksia Jerusalemissa ja al-Aqsan moskeijassa.”

Jos tämä ei ollut tarpeeksi pahaa, The Times of Israel toimitti raportin siitä kuinka jotkut Jerusalemin muslimit varoittavat, että uskonnollinen sota on välitön, kun taas toiset sanovat, että se on jo alkanut. Siinä he lainaavat 72-vuotiasta jerusalemilaista, Abid Alfkhawi'a, joka ei ajatellut, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti luiskahtaisi uskontojen väliseksi taisteluksi. Mutta Israelin suorittama metallinpaljastimien asennus Temppelivuoren alueelle – muutos status quoon – sanovat muslimijohtajat; itsestäänselvä välttämätön turvallisuustoimenpide, sanoo Israel – on muuttanut tilannetta, hän sanoi. Nyt hän uskoo, että konfliktiin on tulossa uusi luku. ”Tästä päivästä lähtien, tämä on uskonnollinen sota”, hän sanoi. ”Al-Aqsa ei ole punainen viiva, se on sodan viiva”, hän lisäsi. Alfkhawi'n ystävä, Salim Klfawee, 69, sanoi, että tämä on ”huonompi juttu kuin silloin kun entinen Israelin pääministeri Ariel Sharon meni al-Aqsaan”, viitaten vuoden 2000 vierailuun kiistellylle paikalle silloisen Israelin oppositiojohtajan toimesta, jota käytettiin tekosyynä sille, mistä tuli toisen intifadan strateginen palestiinalaisten itsemurhapommitusten vyöry Israelia vastaan. Alfkhawi sanoi, ettei kahden valtion ratkaisu tai eläminen juutalaisten kanssa ole mikään ongelma, mutta hänen mielestään ”siionistit” pyrkivät rakentamaan kolmannen juutalaistemppelin sinne, missä ensimmäiset kaksi sijaitsivat, ja missä al-Aqsa sijaitsee nykyään. ...Artikkeli lopettaa lainaamalla Ahmad'ia, toista muslimipalvojaa, joka ei halunnut paljastaa koko nimeään, sanoen, ”Kaikille muslimeille on helppoa kuolla täällä, mutta emme jätä tätä kotia”, hän sanoi, viitaten al-Aqsan moskeijaan. ”Elämämme on halpaa verrattuna al-Aqsaan”, hän lisäsi.

Jatkuvat protestit eivät johda vain uskomaan, että sota on välitön tai jo alkanut, mutta tämän Haaretz'issa julkaistun analyysin mukaan, se voisi tapahtua ”silmänräpäyksessä”. Kuvailtuaan yksityiskohtaisesti tapahtuneita väkivaltaisia mielenosoituksia, kirjoittaja sanoo, ”Leimahduksen nopeus ja voimakkuus ovat huolestuttavia enteitä siitä, mitä voisi tapahtua...”

Vaikuttaa siltä, että leimahduksen nopeuden ja voimakkuuden nouseminen täysimittaisen kriisin tasolle, niin paljon, että Mahmoud Abbas, kaikista ihmisistä, kurkottelee Jared Kushnerin suuntaan, kaikista ihmisistä. Ynet News'in mukaan, ”Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas on kurkotellut USA:n presidentin Donald Trumpin tärkeän Lähi-idän neuvonantajan ja lankonsa Jared Kushnerin puoleen, pyytäen häntä painostamaan Israelia poistamaan metallinpaljastimet, jotka asennettiin Jerusalemin Temppelivuoren sisäänkäynnille vastauksena tappavalle terrori-iskulle kyseisellä alueella viime perjantaina. Keskustelun aikana Abbas yritti hakea Yhdysvaltain sitoutumista, jotta se käskisi Israelia vetäytymään alueelta selittämällä Kushnerille kriisin vakavuutta, varoittaen, että se voisi kiertyä pois kontrollista jos Israel ei peru sen ylimitoitettua läsnäoloaan ja välittömästi ota ilmaisimia alas.”

- Kuten aiemmin mainitsin, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että voimme olla todistamassa tiettyjen profetioiden toteutumisen alkamista.
- Nimittäin, Raamatun profetian, joka liittyy Temppelivuoreen, ja näinollen, kolmannen temppelin rakentamista Ahdistuksen ajassa (tribulation).
- Toivon, että ystävällisesti kestätte minua muistutuksena jäljelläolevasta ajastamme, kun tarkastelemme lähemmin kahta profetiaa, joista ensimmäinen on Ilmestyskirjan luvussa 11.
Ilmestyskirja 11:1-2 (KR 33/38)”Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.”
- Olen pitkään uskonut, että tämän spesifisyys (tarkkuus) puhuu temppelistä, joka rakennetaan uudelleen ilman häiritsevää Kalliomoskeijaa.
- Useita vuosia sitten satuin näkemään kuvan jälleenrakennetusta temppelistä, joka oli laitettu Kalliomoskeijan päälle ja ulkopihan viereen.
- Minusta tämä sopii täydellisesti Johanneksen kuvailemaan näkyyn, niin että mittauksessa hän ”jättää pois” pakanoille annetun esikartanon.
- Tässä kohtaa mielestäni kolmas temppeli tullaan jälleenrakentamaan, mutta kysymykseksi jää, että milloin ja kenen toimesta temppeli rakennetaan.
- Onneksi meillä on vastaus molempiin kysymyksiin tätä raamatunkohtaa koskien, johon jotkut ovat viitanneet mitä hämmästyttävimpänä Raamatun profetiana.
- Se, mistä puhun, on profetia Danielin kirjan yhdeksännessä luvussa, ja luen jakeet 24-27.
Daniel 9:24-27 (KR 33/38)”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.”
Daniel 9:24-27 (NKJV) ”Seventy weeks[a] are determined For your people and for your holy city, To finish the transgression, To make an end of[b] sins, To make reconciliation for iniquity, To bring in everlasting righteousness, To seal up vision and prophecy, And to anoint the Most Holy. “Know therefore and understand, That from the going forth of the command To restore and build Jerusalem Until Messiah the Prince, There shall be seven weeks and sixty-two weeks; The street[c] shall be built again, and the wall,[d] Even in troublesome times. “And after the sixty-two weeks Messiah shall be cut off, but not for Himself; And the people of the prince who is to come Shall destroy the city and the sanctuary. The end of it shall be with a flood, And till the end of the war desolations are determined. Then he shall confirm a covenant with many for one week; But in the middle of the week He shall bring an end to sacrifice and offering. And on the wing of abominations shall be one who makes desolate, Even until the consummation, which is determined, Is poured out on the desolate.”
- On tärkeää ymmärtää, että tämän profetian ensimmäiset 69 vuosiviikkoa on jo täytetty ja jäljellä on 70. vuosiviikko.
- Tämä 70. vuosiviikko täyttyy 7-vuotisen Ahdistuksen ajan puitteissa, joka alkaa siitä, kun liitto vahvistetaan pakolla.
- Ehdotan, että se mikä sinetöi tämän rauhansopimuksen Israelille, on kolmannen temppelin jälleenrakentaminen tämän 7 vuoden jakson alussa.
- Jos niin tapahtuu, silloin olisi järkevää, että sen, jonka kautta kolmannen temppelin rakentaminen mahdollistuu, täytyy olla Hän (He) jakeessa 27.
- Jotta voimme tietää kuka ”Hän” on, meidän ei tarvitse katsoa muualle kuin yksityiskohtiin, joita meille tarjotaan jakeessa 26 koskien ruhtinaan väkeä (the people of the prince).
- Tarkemmin sanottuna ihmiset (the people), jotka tuhosivat Jerusalemin v. 70 jKr., joiden tiedämme olleen muinaisen Rooman valtakunnan kansalaisia. [Nykyajan Rooman imperiumi on USA, Danielin kirjan 4. peto. Suom. huom.]
- Lopuksi tärkein asia: Jos tämä Temppelivuori-kriisi pahenee, saatamme olla Danielin 70. vuosiviikon kynnyksellä.
- Kuitenkin seurakunnan tempauksen täytyy tapahtua ennenkuin Danielin 70. vuosiviikko alkaa, mikä tarkoittaa sitä, että sen täytyy olla vieläkin lähempänä.
- Henkilökohtaisesti en näe skenaariota, jossa keskeytyspainiketta voidaan painaa tässä kriittisessä vaiheessa, vaan pikemmin se on pikakelaus eteenpäin -painike.
- Juuri tästä syystä pyydän jokaista, joka ei ole koskaan vedonnut Herran nimeen pelastuakseen, tekemään näin jo tänään.
- Jos kuuntelet minua vielä muutaman minuutin ennenkuin osallistumme yhteiseen ehtoolliseen, haluaisin selittää, miten voit pelastua.
- Teen tämän pelastuksen ABC:n kautta, joka on lapsellisen yksinkertainen esitys pelastuksen hyvästä uutisesta Jeesuksessa Kristuksessa.
A on tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com