Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 51-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Saatanallinen musiikki ja huumeet aiheuttavat demonisia riivaustiloja nuorille, jotka sitten päätyvät Floridan kouluampumisen kaltaisiin hirvittäviin murhatekoihin

Tässä vähän tavallisesta poikkeava pastori J.D. Farag'in profetiapäivitys, jossa ei käsitellä Lähi-itää ollenkaan, vaan otetaan kantaa äskettäiseen Floridan kouluampumiseen ja sen syihin. Koska tekijä kertoi kuulleensa ääniä, niin tämä tapaus yhdistetään demoniseen riivaustilaan, jonka on aiheuttanut huumeet ja erityisesti saatanallisen musiikin kuuntelu. Pastori Farag tulee tässä osoittamaan, että jotkut palvovat paholaista saatanallisen rock-musiikin kuuntelun välityksellä, jolla on vaikutuksensa ihmisaivoihin. Useat rock-artistit paljastavat omilla sanoillaan demonisen vaikutuksen itsessään ja halun hypnotisoida kuulijansa. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – February 18th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 18.2.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2018-02-18.pdf

Pastori J.D. puhuu demonisesta komponentista keskiviikkoisen Floridan kouluampumisen takana.


- Etsittyäni Herraa tämänkertaista profetiapäivitystäni varten, päätin tehdä jotain hieman erilaista kuin tavallisesti.
- Sen sijaan, että keskittyisin Lähi-itään, erityisesti Israeliin, haluan puhua Floridan kouluampumisen profeetallisesta merkityksestä.
- Näin siksi, että kaikki puhuvat kaikesta muusta, paitsi siitä, mistä on todella kyse, nimittäin, tapauksen demonisesta komponentista.
- Toivon, että kuuntelet minua loppuun asti, kun jaan kanssanne sitä, mitä Herra on laittanut sydämelleni tämän sanoinkuvaamattoman tragedian kannoilla.
- Jotta voisin tehdä tämän, aloitan väittämällä, että yhteinen nimittäjä kouluampumisilla on sekä huumeet että saatanallinen musiikki.
- Totuus on, että nykyään nuoret ihmiset tulevat demonisesti riivatuiksi huumeiden ja musiikkimeedion kautta.
- Tiedän tämän suorasta lähteestä, koska itsekin olin teini-ikäisenä demonisesti riivattu johtuen huumeista ja saatanallisesta musiikista, jota kuuntelin.
- Oikeastaan näin tulin Jeesuksen Kristuksen pelastavaan tietämykseen 19 vuoden iässä, joka oli yli kolmekymmentäviisi vuotta sitten.
- Tulin ymmärtämään, että nämä ryhmät olivat myyneet sielunsa rock'n rollille, ja näin ollen, se tarkoitti sitä, että paholaisen oli oltava todellinen.
- Ehdotan, että paholaista palvotaan tämän saatanallisen musiikin välityksellä sen voimakkaan vaikutuksen vuoksi, joka sillä on aivoihimme.
Newsweek julkaisi 24. heinäkuuta 2000 mielenkiintoisen artikkelin ”Music and the Mind (Musiikki ja mieli)”, jossa he toteavat: ”Tiedemiehet ovat havainneet, että ihmisen aivot on esijohdotettu musiikille.”

Newsweek, July 24th, 2000 s. 50-52 – http://www.freewebs.com/ssterry/music_on_the_mind.pdf
- Kai meidän ei pitäisi olla yllättyneitä siitä, että Lucifer, ”musiikin enkeli”, käyttää tätä välikappaletta saadakseen ihmiset palvomaan häntä.
- Mieti seuraavia lainauksia monilta kuuluisilta Rock-tähdiltä, jotka omissa sanoissaan tunnustavat heidän paholaisen palvontansa.
Little Richard: ”Minua ohjasi ja käski toinen voima, pimeyden voima, ...Paholaisen voima. Meidän on ymmärrettävä, että on olemassa voima, joka taistelee meitä vastaan tässä maailmassa. ...Paholainen kontrolloi mieltämme, ohjaa elämäämme.”
Jimi Hendrix: ”Voin selittää kaiken paremmin musiikin kautta. Sinä hypnotisoit ihmisiä... ja kun saat heidät heikoimpaan vaiheeseen, voit saarnata alitajuntaan sen, mitä haluamme sanoa. Siksi nimi ”electric church (sähköinen kirkko)” välkkyy.” [Hendrix kuvaili konserttejaan tällä ilmaisulla. Katso Hendrix'istä juttu Ylen sivuilta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/12/jimi-hendrix-electric-church, Suom. huom.]
Led Zeppelin: ”Anna musiikin olla sinun isäntäsi, etkö noteeraa päällikön kutsua? Oi Saatana” (Laulusta Holy House)
Tori Amos: ”Halusin naida Luciferin, en pidä Luciferia pahana voimana ja tunnen hänen läsnäolonsa musiikissaan.
Jerry Lee Lewis: ”Minussa on paholainen!”
David Bowie: ”Rock'n roll on aina ollut paholaisen musiikkia. ...Minun ylivoimaisesti tärkein kiinnostuksen kohde on ollut kabbala ja Crowleyismi. Tuo kokonaan synkkä ja melko pelottava ei koskaan -maailma väärällä puolella aivoja. ...Olen lähempänä Kultaista sarastusta (Golden Dawn), upotettuna Crowley'n univormuun”
John Lennon: ”Olen myynyt sieluni paholaiselle.” ”Mutta iloni on, kun olet kuin riivattu, kuten meedio, sinä tiedät. Tulen istumaan ympärillä ja se tulee keskellä yötä tai silloin, kun et halua tehdä sitä - se on kiehtova rooli . . . EN TIEDÄ KUKA [voimasana poistettu] KIRJOITTI SEN – Olen vain istumassa täällä ja koko [voimasana poistettu] laulu tulee ulos. Joten, olet kuin ohjattu ja löydät itsesi pianon ääreltä tai kitara kädessäsi ja laitat sen pois, koska se on annettu sinulle tai mikä tahansa se onkaan, johon virittäydyt.” Koko Beatles'in idea oli ”...TEE MITÄ TAHDOT (DO WHAT THOU WILST)...”
Do what thou wilt shall be the whole of the Law (Tee mitä tahdot, täyttäen koko Lain)” on moraalinen ilmaus, joka löydetään Thelema-säätiön (Thelemic foundation) kirjoituksista, joka on nimeltään Lain kirja (Book of the Law). ”Do what thou wilt (Tee mitä haluat)” tunnetaan Theleman lakina (Law of Thelema). Aleister Crowley opetti tätä lakia opastaen monia Rock-yhtyeitä.
  • Beatles'in Sergeant Pepper's albumin kansi näytti, Ringo Starr'in mukaan, taustan ihmisistä, joista pidämme ja ihailemme” (Hit Parade, lokakuu 1976, s. 14).
  • Paul McCartney sanoi Sgt. Pepper'in kannesta, ”... meidän oli tarkoitus saada valokuvia kanteen kaikista meidän SANKAREISTAMME ...” (Musician, Special Collectors Edition, - Beatles and Rolling Stones, 1988, s. 12). Yksi Beatles'in sankareista, joka sisältyi Sgt. Pepper'in kanteen, oli – kuuluisa saatanisti, Aleister Crowley!
  • Useimmat ihmiset, varsinkin vuonna 1967, eivät edes tienneet, kuka Crowley oli – mutta Beatles varmasti tiesi.
  • (Sen uskotaan olleen Sgt. Pepper itse, joka ”opetti bändin soittamaan”.)
Aleister Crowley'lla on ollut suuri vaikutus nykyaikaiseen rock-musiikkiin. Tietämättään useimmille amerikkalaisille suuren osan helvetillisestä musiikista, jota he idolisoivat, kirjoittivat ja lauloivat Crowley'n ja hänen saatanisminsa seuraajat. Kitaristi Jimmy Page Led Zeppelin -yhtyeestä on innokas saatanisti Aleister Crowley'n seuraaja, joka julisti itsensä ”666 Pedoksi (The Beast 666)”. …Vuonna 1971 kitaristi Jimmy Page osti Crowley'n Boleskine-talon Loch Ness'in rannalta, jossa Crowley harjoitti hänen helvetillisiä, saatanallisia ...rituaalejaan, mukaan luettuina ihmisuhraukset. Kitaristi Jimmy Page teki todella Crowley'n maagisia rituaaleja konserteissaan. Heidän kappaleensa ”Stairway to Heaven” sisältää viittauksen ”May Queen”, jonka väitetään olevan kauhistuttavan runon nimi, jonka on kirjoittanut Crowley. Page oli kaivertanut heidän albuminsa Led Zeppelin III vinyylilevyyn Crowley'n kuuluisat sanat, ”Do what thou wilt. So mote it Be. (Tee mitä haluat. Niin sen täytyy olla.)” Page ja Robert Plant väittävät, että osa Zeppelinin kappaleista tuli okkulttisen ”automaattikirjoituksen” kautta, mukaan lukien heidän suosittu ”Stairway to Heaven” -kappaleensa.

Ozzy Osbourne kutsui Crowley'ta ”aikansa ilmiöksi” (Circus, 26. elokuuta 1980, s. 26). Ozzylla oli jopa kappale nimeltä ”Mr. Crowley”. ”Sinä olet huijannut ihmisiä taikuudella / Odotit Saatanan kutsua / ... Mr. Crowley, etkö ratsastaisi valkoisella hevosellani...”
Jim Morrison: Doors'in 13 -levyn takakannessa Jim Morrison ja muut Doors'in jäsenet näyttävät poseeraavan rintakuvalla Aleister Crowley'sta.
Carlos Santana: ”Tiedän, että se kuulostaa New Age'lta... mutta minun meditaatiossa, tämä kokonaisuus - jota kutsutaan Metatron'iksi - hän sanoi, 'haluamme koukuttaa sinut takaisin radioaaltotaajuuteen. Haluamme, että tavoitat yläasteet, lukiot ja yliopistot. Sitten kun tavoitat heidät - koska aiomme yhdistää sinut päivän parhaaseen taiteilijaan - haluamme, että esität heille uuden menuun. Kerro heille, että he ovat itse moniulotteisia henkiä, jotka omaavat valtavat mahdollisuudet ja tilaisuudet. Me haluamme, että esität heille uudenlaisen olemassaolon muodon, joka ylittää uskonnon, politiikan tai nykyisen koulutuksen toimintatavan.'”
Keith Richards: ”Paholainen ei häiritse minua, se on se Jumala, joka ottaa minua päähän.” ”MINUSSA ON DEMONI... Minussa asuu neljä tai viisi ja olemme kaikki hyviä ystäviä. Joten ajattelin vain singularisoida sen. Se on kuin, uh, yeah, hillitse itsesi.” ”... Ja hän on edelleen minussa. Olen oppinut hallitsemaan häntä, luulen niin, ja se on myöskin se juttu, kun puhutaan ”demonista”.
Kurt Cobain: ”Tahdon tulla kivitetyksi ja palvoa Saatanaa.”
Black Sabbath'in vuoden 1976 kokoelma 2-LP:n nimi: ”We Sold Our Souls for Rock ‘n’ Roll (Myimme sielumme Rock'n Rollille)”
Angus Young AC-DC -yhtyeestä: ”Kun olemme puolivälissä ensimmäistä numeroa, niin joku muu ohjaa minua - olen vain mukana ajelulla, tulen riivatuksi, kun astun lavalle.”
Brian Wilson kuulee ääniä. Ne puhuvat hänelle. Ne häiritsevät häntä, pelottelevat häntä, hämmentävät häntä. Juuri nyt, kun luova nero Beach Boys'in klassisen surf-rock-soundin takana istuu haastatteluun hänen pimennetyssä olohuoneessaan ja Tyynenmeren rytistessä äänekkäästi hänen miljoonan dollarin Malibu-kotinsa ulkopuolella, äänet ovat kutsuvia. Neljäkymmentäkuusi-vuotias mies kiristää äärimmilleen kasvonsa. Hänen silmänsä liikkuvat kohti kattoa; ne ovat muuttuneet tyhjiksi. Hänen otsaansa raastetaan paksuilla ryppyviivoilla. Hän on hiljainen. Mennyttä.” ”Warner Bros. Records'in presidentti Lenny Waronker väittää kohdanneensa ainakin viisi eri entiteettiä, jotka käyttävät Brian Wilsonin kehoa kotinaan. 'Siellä on paljon erilaisia ihmisiä, sanoo Waronker. Olen tavannut 5 erilaista ihmistä.'”
Michael Jackson: ”...se kaikki on yhtäkkiä taikavoimaa jostakin, joka tulee, ja henki vain iskee sinuun ja menetät kontrollin itsestäsi.” ”Herään unelmoimasta ja menen, 'Vau! Laita se paperille!' Koko asia on outoa. Kuulet sanat, kaikki on oikein siellä kasvojesi edessä. Ja sanot itsellesi, 'Olen pahoillani, en vain kirjoittanut tätä. Se on jo olemassa'. Tunnen että jossain, jossakin paikassa, se kaikki on jo tehty, ja minä olen kuriiri, joka tuo sen maailmaan.”
ABC News'in mukaan, kun tutkijat alkoivat kysellä Florida-ampujalta hänen motiivejaan, hän kuulemma kertoi heille, että hän kuuli ääniä päässään, jotka antoivat hänelle ohjeita siitä, miten hyökkäys suoritetaan. Lainvalvontaviranomaisten lähteet kuvailivat näitä ääniä 'demoneina'.

Tänään Honolulun poliisilaitoksen Active Shooter Response -esittelyssä tulemme kuulemaan Columbine High School'in ampumistapauksesta 20. huhtikuuta 1999. Syy, miksi mainitsen tästä, johtuu siitä, että nämä kaksi ampujaa olivat demonisesti inspiroituja hyvin saatanallisen ryhmän nimeltä, ”Nine Inch Nails”, toimesta. Toinen ampujista, Eric Harris, kirjoitti ylös graafiset yksityiskohdat käsittämättömistä teoista, lainaten yhtä riviä Nine Inch Nails'in laulusta ”Closer”.
Tässä näkyy kuvakaappaus Nine Inch Nails'in musiikkivideosta, ”Closer”, joka kuvaa apinan ristiinnaulitsemista. Huomautettakoon, että Kristuksen ristiinnaulitsemiseen käytettyjen naulojen uskotaan olleen yhdeksän tuuman pituisia.
People Magazine'n artikkelissa, joka julkaistiin 6. helmikuuta 1995, Nine Inch Nails'in Trent Reznor'in mainittiin sanoneen: ”Jos luulet, että PALVON SAATANAA, koska näet jotakin 'Closer' -videolla ...hienoa!”
Viime viikolla vanhin poikani Elias sai minut kuuntelemaan YouTubessa olevan laulun tunnetulta rap-artistilta nimeltä Kendrick Lamar, ja tämän biisin nimi oli ”Pray For Me (Rukoile puolestani)”. Eiliseen mennessä sillä oli ollut yli 17 miljoonaa katsojaa siitä saakka, kun se julkaistiin alle 16 päivää sitten. Kuuntele tarkkaan joitakin laulunsanoja tässä kappaleessa, ”Mass destruction and mass corruption - Their souls are sufferin (Joukkotuho ja joukkopilaantuminen – Heidän sielunsa kärsivät) - Clutchin' on deaf ears again, rapture is comin' (Tarrautuen kuuroille korville jälleen, ylöstempaus on tulossa) - It's all prophecy and if I gotta be sacrificed for the greater good, then that's what it gotta be (Se on kaikki profetiaa ja jos minun täytyy uhrautua suuremmalle hyvälle, niin sen pitää ollakin niin...)”
- Tässä tärkein asia lopuksi: Paholainen on todellinen ja hän tuntee Raamatun ja jopa Raamatun profetian paremmin kuin kukaan meistä.
- On järkevää ajatella, että jos paholainen tietää tämän ja on vakava tämän asian suhteen, niin sen seurauksena meidän pitäisi olla vieläkin vakavempia.
- Jos et ole koskaan vedonnut Herran nimeen pelastuaksesi, haluan jakaa hyvän uutisen pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
1. Kor. 15:1-4 (KR 33/38) ”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.”
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

1 kommentti:

  1. Rock'n rollin maailma on Seinäjoen helluntaiseurakunnan nuorisotiimin vuonna 1986 julkaisema c-kasetti, kannatta kuunnella!
    osa 1. https://www.youtube.com/watch?v=OSMUoZ2ZM3M
    osa 2. https://www.youtube.com/watch?v=iHWAvzKS8iA

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com