Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 13. elokuuta 2018

Raamatun profetiaa toteutetaan aivan silmiemme edessä kesällä 2018

Tässä tuore suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa luetellaan kolme asiaa, jotka toteuttavat Raamatun profetiaa aivan silmiemme edessä. Erityisesti tulevan ns. Googin sodan kehittyminen kolmen pääpelurin – Venäjä, Iran, Turkki – osalta on enteellistä ja toteuttaa profetiaa. Myöskin spekulointi Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa koskien, joka esitellään pian, kuuluu käsiteltäviin asioihin. Tällä on merkitystä Amerikan hyvinvoinnin kannalta.

------------------------

Aivan silmiemme edessä (Before Our Very Eyes) :: By Daymond Duck

Published on: August 12, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

http://www.raptureready.com/2018/08/12/eyes-daymond-duck/

Melkein joka viikko, minulla on suuri kunnia päivittää pientä joukkoa ihmisiä viimeaikaisista tapahtumista Raamatun profetian valossa.

Eläkkeellä oleva pastori osallistuu useimpiin päivityksiin, ja minä käyn aina hänen luonaan siunausrukousta varten.

Hän kiittää uskollisesti Jumalaa ja rukoilee usein, ”Ymmärrämme, että Raamatun profetiaa toteutetaan aivan silmiemme edessä.”

Alla on kolme asiaa, jotka tapahtuvat aivan silmiemme edessä.

Ensinnäkin, 1. elokuuta 2018 venäläinen virkamies kertoi sanomalehdelle, että Venäjä oli onnistunut saamaan Iranin, Hizbollah'in ja shiiojen joukot Syyriassa vetäytymään 85 kilometrin etäisyydelle Israelin rajalta.

Näyttää siltä, että hän valehteli, ja useat muut uutisakanavat toistivat nopeasti hänen valhettaan.

Seuraavien kahden päivän aikana Iranin, Hizbollah'in ja shiiojen joukot siirtyivät lähemmäksi Israelin rajaa Golanin kukkuloita pitkin - ei kauemmaksi.

Israelin Goog- ja Maagog-viholliset täyttävät profetiaa aivan silmiemme edessä.

Toiseksi, 8. toukokuuta 2018, presidentti Trump vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta ja allekirjoitti toimeenpanomääräyksen, jotta Iraniin kohdistettaisiin uudelleen sanktioita.

Joitakin näistä pakotteista oli määrä panna täytäntöön 90 päivässä (6. elokuuta 2018) ja loput 180 päivässä (4. marraskuuta 2018).

Iranin virallinen valuutta on nimeltään rial ja sen arvo alkoi heti liukua dollaria vastaan.

Inflaatio on iskenyt, ja kansalaiset osoittavat mieltään.

Venäjä kamppailee taloudellisesti kolmen vuoden alhaisen öljynhinnan takia, Krimiä koskevan vuoden 2014 liitoksesta sille määrättyjen pakotteiden johdosta, sekä korruption, negatiivisen väestönkasvun ja Syyrian tukemisesta johtuvien kustannusten vuoksi, jne.

Turkin liira on laskenut viime aikoina korkokantaongelmien, inflaation, ja pakotteiden vuoksi, jotka presidentti Trump määräsi kahdelle hallinnon virkamiehelle johtuen Turkin epäonnistumisesta vapauttaa amerikkalainen pastori Andrew Brunson.

Eikö olekin mielenkiintoista? Iran, Venäjä ja Turkki tarvitsevat hopeaa ja kultaa, karjaa ja tavaroita; ja, ei mikään yllätys, Israelilla on kaikki nämä asiat.

Tämä on lisää Raamatun profetiaa, jota ollaan toteuttamassa aivan silmiemme edessä.

Kolmanneksi, 3. elokuuta 2018 ilmoitettiin, että Trumpin hallinto kokoaa henkilökunnan esittelemään Trumpin rauhanehdotuksen ja selittämään sekä hoitamaan tapahtumia, joita saattaa seurata.

Jo viikkojen ajan olemme lukeneet, että arabivaltiot ovat valmiita tunnustamaan Israelin olemassaolon juutalaisena kansana, tekemään myönnytyksiä ja allekirjoittamaan sopimuksen sillä ehdolla, että PA saa itsenäisen valtion Itä-Jerusalem pääkaupunkinaan.

Allekirjoittanut ei voi ennustaa, mitä herra Trumpin rauhanehdotus sanoo. Mutta samalla kun tämä keskustelu Israelin jakamisesta on ollut käynnissä, monsterimetsäpalot ovat polttaneet miljoonia eekkereitä (1 eekkeri = 0.4 hehtaaria) maata ja yli 1,000 kotia Yhdysvaltojen läntisessä osassa; kuivuus on tuhonnut viljasatoja ja eläimiä, ja käynnistänyt järvien sekä jokien kuivumisen Yhdysvaltojen lounaisosassa; ja ennätyksiä rikkovat lämpötilat ovat aiheuttaneet miljoonille tuhoja.

Vaikka presidentti Trump on ollut hyvä Israelille ja kokenut Jumalan siunauksia Amerikassa, on mietittävä sitä, onko Jumala varoittamassa häntä Israelin ja Jerusalemin jakamisesta.

Israelin ja Jerusalemin tulevaisuus ei ole vaakalaudalla, mutta Amerikan hyvinvointi voisi nopeasti muuttua aivan silmiemme edessä.

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

-------------

Suomentajan kommentti:

On aika erikoista, että tänä vuonna, sen jälkeen kun presidentti Trump ilmoitti toukokuussa vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, kaikkien kolmen Israelin vihollismaan ns. Googin sodassa valuutat ovat romahtaneet USA:n talouspakotteiden johdosta, eli Venäjän rupla, Iranin rial ja Turkin liira ovat syöksyneet markkinoilla viimeaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com