Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 5. toukokuuta 2011

Last Trumpet Newsletter -- Toukokuu 2011

Tässä viime vuoden kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta toukokuun 2011 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXX    Issue V    May 2011

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

------------------------------

Ymmärryksen lisääntyminen ja vaikeat ajat!
(Increasing Knowledge And A Time Of Trouble!)

”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.”

Daniel 12:1-4

”Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

Matteus 10:26-28

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.”

Jaakobin kirje 5:7-8


Tässä LTN:n numerossa, me jälleen kerran tutkistelemme nykytapahtumia Jumalan Pyhän Sanan valossa ja tarkastelemme läheisesti pakottavia voimia sekasorron takana jonka ihmiset kohtaavat maailmassamme tänä päivänä. Me elämme nyt aikakaudessa jolloin jopa järkkymättömin skeptisti ei voi enää kieltää sitä että me elämme hyvin vaikeita aikoja.

Läpi vuosisatojen on ollut paljon puhetta ”maailman tekemisestä paremmaksi paikaksi”. Silti, monessa mielessä meidän elämisemme olosuhteet ovat pahemmat kuin ne ovat koskaan olleet. On varmasti totta, että me olemme nähneet monia teknologisia ja lääketieteellisiä edistysaskeleita. Kuitenkin, synnin määrä, jota vilisee kaikkialla ympärillämme, on vain kasvanut ja voimistunut, ja monien uusien teknologioiden keksiminen saattaa itse asiassa olla tekemässä enemmän harmia kuin hyvää. Sen sijaan että yrittäisimme tehdä tästä maailmasta paremman paikan, meidän pitäisi keskittyä pääsemään parempaan paikkaan ja auttamaan niin paljon toisia ihmisiä kuin me vain voimme saamaan myös heidät sinne. Sillä kuten Pietari kirjoitti Toisen Pietarin kirjeen luvussa 3:13, ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”

Minun toiveeni ja rukoukseni on, että tämän uutiskirjeen sisältö tulee vahvistamaan uskoasi ja inspiroimaan sinua siirtymään lähemmäksi Jumalaa. Jos sinä et ole vielä luovuttanut sydäntäsi Herralle, minä rohkaisen sinua tekemään niin nyt. Kun sinä kutsut Jumalaa vilpittömästi ja nöyrällä katumuksella, Hän kuulee sinua, vapauttaa sinut, ja jää sydämesi sisäpuolelle.

Kuinka teknologia muutti maailman!

Teknologia on aina kiehtonut minua. 1980-luvulla, minä katselin vanhempien sisarusteni käyttävän perheemme Apple Macintosh tietokonetta ja olin hämmästynyt siitä mitä tietokoneen kanssa voitiin tehdä. 1990-luvun alkupuolella, kun minun isäni hankki Packard Bell tietokoneen, jossa oli MS-DOS käyttöjärjestelmä, minä katselin tarkkaavaisesti kun hän käytti sitä kirjoittaakseen uutiskirjettä ja olin siinä toivossa, että hän jonakin päivänä antaisi minun käyttää konetta myös kun olisin tarpeeksi vanha. 1990-luvun lopussa, isäni osti ensimmäisen tietokoneen perhekäyttöä varten, ja muutamia vuosia tuon jälkeen minä suunnittelin ja rakensin omia tietokonesysteemejä. Vuosien kuluessa me olemme nähneet uusien laitteiden esiintuomista ja profiloitumista sellaisia kuten sylimikrot, älypuhelimet, iPod’it, iPad’it, GPS-navigointisysteemit, ja elektronisten kirjojen lukulaitteet. Maailmasta on tullut kasvavassa määrin yhteenkytkeytynyt; me elämme nyt maailmassa missä meidän henkilökohtaiset kommunikaatiolaitteet, viihdelaitteet, ja työpistelaitteet ovat kaikki yhteenkietoutuneita ja kosketuksessa toistensa kanssa Internetin välityksellä. Se on kirjaimellisesti kaikkialla minne menemme; ja jos sinä et halua omistaa tietokonetta, pankit, ruokatavarakaupat, bensa-asemat, ja muut paikat missä sinä teet kauppaa, ovat kaikki liitetty Internetiin ja joissakin tapauksissa, ne panevat tietosi keskusyksikön valvontaan tietokoneelle.

Samalla kun tätä uutta innovaatioaluetta kehutaan monien taholta suurena hyötynä yhteiskunnalle, on olemassa salakavala puoli teknologiaan joka meillä on tänään. Se on aiheuttanut suurta vahinkoa henkilökohtaiselle yksityisyydelle, ja sillä voidaan pitää silmällä kaikkea mitä me teemme ja minne me menemme. Jos sinä kannat matkapuhelinta, sinut voidaan paikantaa. Jos sinulla on GPS-navigointisysteemi autossasi, sinun sijaintisi voidaan määritellä tarkasti. Jos sinä käytät etukorttia ruokatavarakaupassa, sinun ostoksesi voidaan jäljittää.

Tehdäkseen asiat pahemmiksi, hallinnon virastot ja yksityiset yritykset, jotka keräävät dataasi, eivät useinkaan tee riittäviä toimenpiteitä suojaamaan informaatiota. Joka vuosi tulee esille uusia juttuja ”tietomurroista” yhtiöissä joiden tehtävänä on koota ja varastoida henkilökohtaista informaatiota. Yksi sellainen viimeaikainen murto sattui yhtiössä nimeltä Epsilon Interactive. Epsilon’in emoyhtiön, Alliance Data Systems Corporation’in, lehdistötiedotteen mukaan, hakkeri pystyi saamaan luvan Epsilon’in sähköpostijärjestelmään ja varastamaan nimiä ja sähköpostiosoitteita heidän koko asiakastietokannastaan 2 prosentin verran, mikä on prosenttimäärä joka tekee miljoonia tallenteita. (1)

Teksasin osavaltiossa, paljon vakavampi tietomurto tuotiin äskettäin päivänvaloon. Työntekijät osavaltion tilintarkastajan toimistossa huomasivat että 3,5 miljoonan teksasilaisen tallenteita, joista jotkut sisälsivät sosiaaliturvatunnuksia, oli sattumalta asennettu salaamattomaan verkkopalvelimeen ja jätetty näkyville yli vuoden ajan jokaiselle jolla on perustietämys Internetistä. (2)

Vielä yksi tapaus sattui huhtikuun 6:ntena 2011, Oklahoman osavaltiossa. Sylitietokone joka sisälsi tallenteet noin 133,000 oklahomalaisesta varastettiin osavaltion työntekijän autosta, joka oli pysähtynyt lounastamaan ravintolassa. Tallenteet sisälsivät nimiä, osoitteita, sosiaaliturvatunnuksia, lääketieteellistä informaatiota ja muuta dataa. (3) [Sony-yhtiö on myös joutunut huomattavan tietomurron kohteeksi äskettäin. Lue http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/sony_tiedotti_jalleen_nettipelaajia_koskevasta_tietomurrosta_2559121.html. Suom. huom.]

Samalla kun on hyvin huolestuttavaa nähdä niin paljon henkilökohtaista informaatiota olevan vaarassa, niin mikä on jopa huolestuttavampaa, erikoisesti USA:n armeijan vuoksi, on kasvava huoli mahdollisten kyberhyökkäysten suhteen ulkomaisten vihollisten tai terroristien toimesta. Peter Pace, entinen esikuntapäälliköiden neuvoston (Joint Chiefs of Staff) puheenjohtaja, lausui hiljattaisessa konferenssissa, ”Me olemme kaukana jäljessä ollaksemme valmiita puolustamaan itseämme kyberhyökkäystä vastaan ja me olemme suuresti haavoittuvaisia kansakuntana. Meillä on suurin kapasiteetti planeetalla hyökätä (kyberavaruudessa). Mutta kuten kaikki muut kansakunnat, me olemme haavoittuvaisia.” (4) Koko Yhdysvaltain infrastruktuuria, yhtä hyvin kuin pankki- ja taloussysteemejä, pidetään kaikkia käynnissä tietokonejärjestelmän avulla.

Huomautettakoon tässä että hakkerit Punaisessa Kiinassa ovat käyttäneet kyberhyökkäyksiä tunkeutuakseen ulkomaisiin hallintoihin vuosien ajan. Hyökkäykset, jotka tapahtuivat viime helmikuussa Australiaa vastaan, kohdistuivat Australian pääministerin ja ainakin kymmenen liittovaltion ministerin sähköpostiin. Kiina käynnisti myös hyökkäyksiä, joilla tunkeuduttiin Kanadan kauppa-, puolustus- ja valtiovarainministeriöiden tietokoneisiin. (5) Menneisyydessä, Kiina on käynnistänyt kyberhyökkäyksiä myös Yhdysvaltoja vastaan, ja he tulevat todennäköisesti jatkamaan niitten tekemistä tulevaisuudessa. Itse asiassa, raportin mukaan Pentagonista, kiinalaisilla hakkereilla on yksityiskohtainen suunnitelma vammauttaa Amerikan lentotukialuslaivuetta käyttämällä kyberhyökkäyksiä jos sota joskus puhkeaisi Yhdysvaltojen ja Kiinan välille. Larry M. Wortzel’ia, USA:n armeijan sotakorkeakoulun raportin laatijaa siteerattiin sanomalla, ”Asia, jonka pitäisi suoda meille tuumaustauko, on se, että monissa Kiinan armeijan käsikirjoissa he tunnistavat USA:n maaksi, jonka kanssa he todennäköisesti ryhtyvät sotaan. He liikkuvat hyvin nopeasti hallitakseen tätä uutta sodankäynnin muotoa.” (6) Kuinka lamauttava kybersodankäynti Yhdysvaltoja vastaan voisi olla? Sami Saydjari, kyberpuolustuksen spesialisti Pentagonissa, vahvisti huhtikuun 25:ntenä 2007, että massiivinen kyberhyökkäys voisi jättää seitsemänkymmentä prosenttia Yhdysvalloista ilman sähköä kuudeksi kuukaudeksi. (7)

Yksityisyyden menettämisen ja turvallisuusuhkien lisäksi me kohtaamme nykyään modernin teknologian toteutuksen johdosta sen, että Internet on myöskin antanut miljoonille käyttäjille nopean ja helpon pääsyn syntiin. Pornografia on erityisen rehottavaa 12 prosentilla kaikista verkkosivustoista Internetissä tarjoten sopimatonta aikuisviihdettä. Lisäksi, neljännes kaikista Internet-hauista ja 35 prosenttia kaikista sivulatauksista liittyy pornografiaan. (8) Valitettavasti, aikuisviihde, joka on hyvin vallitsevaa Internetissä, on jo tuhonnut avioliittoja ja pilannut monien elämiä. Se on ongelma jopa niiden keskuudessa, jotka tunnustautuvat kristityiksi. Vuoden 2006 tutkimuksen aikana, jossa oli 1,000 vastaajaa, mielipidekysely havaitsi että 50% kristityiksi tunnustautuvista miehistä ja 20% kristityiksi tunnustautuvista naisista myönsi katselevansa pornografiaa. (9) Ehkäpä se mikä on kaikkein murheellisinta, kuitenkin, on sysäys, joka tällä sopimattomalla viihteellä on meidän vaikutuksille alttiille nuorisolle. Elokuun 2009 tutkimuksen mukaan, jonka suoritti Journal of Adolescent Health -julkaisu, 55,4 prosenttia teini-ikäisistä vastaajista myönsi että he olivat vierailleet seksuaalisesti peittelemättömillä nettisivuilla. (10)

Vaikkakin minä nautin työskentelemisestä tietokoneiden ja joidenkin härveleiden kanssa, joihin meillä on pääsy näinä päivinä, minun täytyy myöntää että suurella osalla meidän teknologiasta on ollut syvästi negatiivinen vaikutus elämiimme. Samalla kun Internetiä voidaan käyttää hyviin tai ainakin vaarattomiin tarkoitusperiin, sitä aivan liian usein käytetään pahuutta varten. Sitä paitsi, ne ovat teknologiset edistysaskeleet, tai ”ymmärryksen lisääntymiset”, jotka ovat antaneet tämän maailman hallituksille kyvyn jäljittää, merkitä, ja seurata niitä meistä, joita he pitävät tavallisina ihmisinä. Uudet teknologiat ovat myöskin tappaneet kokonaisia liikealan haaroja, käsittäen lankapuhelinpalvelut, valokuvien kehityspalvelut, ja sanomalehtien julkaisun. Itse asiassa, äskettäinen tutkimus, jonka teki tutkimusfirma nimeltä IBISWorld, havaitsi että tietokantansa sisällä, joka kattaa seitsemänsataa teollisuudenalaa, niin kaksisataa niistä on laskussa. (11)

Yhdysvaltojen talous – vieläkin toivottomassa jamassa!

Kun amerikkalaiset kärsivät taloudellisesta laskusuhdanteesta, on aina olemassa odotusta että asiat muuttuvat lopulta paremmiksi. Kuitenkin, Yhdysvallat on nyt ollut ”toipumassa” Suuresta Taantumasta lähes kahden vuoden ajan. Jos siellä on hienoista parannusta työttömyysdatassa, talouskasvudatassa, tai missä tahansa muussa olennaisessa datassa, niin valtavirran media suurentelee sitä ja väittää että meidän maamme on viimein päässyt pahimman yli ja elpyminen on ottamassa otteen. Silti, uutisjutut, joita minä näen nyt kun minä kirjoitan tätä uutiskirjettä huhtikuun puolivälissä, osoittavat että talous on jälleen kerran hidastumassa. Robert Dye, vanhempi ekonomisti PNC Financial Services -yhtymästä, totesi, ”Se näyttää siltä kuin (ensimmäisen neljänneksen) kasvu tulee olemaan 2 prosentin tienoilla. On ollut vakaata odotusten suuntaamista alaspäin. Me kohtaamme lisääntyviä vastatuulia korkeammasta öljyn hinnasta ja vaimeampaa kysyntää Japanista sekä tarjonnan pullonkauloja.” (12) [Kuinka ollakaan, alustava arvio USA:n ensimmäisen neljänneksen talouskasvusta jäi 1,8 prosenttiin eli alle odotusten. Luku julkaistiin huhtikuun lopulla. Suom. huom.]

Tietenkin, työttömyys on yksi tärkeimmistä osatekijöistä, ellei tärkein, kun me tarkastelemme talouden tervehtymistä. Huhtikuun 2011 LTN:n numerossa, minä selitin kuinka monet uudet työpaikat, joita ollaan luotu tällä aikajaksolla, eivät vastaa vanhoja työpaikkoja, jotka menetettiin. Vahvistukseksi siitä mitä minä olin aikaisemmin kirjoittanut, minulla on nyt melko synkkä raportti edessäni otsikolla ”Future Jobs Won’t Support Decent Living Standard (Tulevaisuuden työpaikat eivät tue kunnollista elintasoa)”. Tämän raportin mukaan, USA:n työvoimaministeriö arvioi että vähemmän kuin kolmetoista prosenttia työpaikoista jotka luodaan vuoteen 2018 mennessä tulevat tarjoamaan tarpeeksi tuloja yksittäiselle lapsiperheelle, jolla on kaksi lasta. Vain neljäkymmentäkolme prosenttia noista työpaikoista tulevat tarjoamaan tarpeeksi tuloja perheelle, jossa kaksi käy töissä. (13)

Kun me katselemme ruoan ja polttoaineen hintojen edelleen nousevan, useat ekonomistit ja asiantuntijat pitävät kovaa ääntä suunnasta jota kohti me olemme menossa, ja asiat eivät näytä kauniilta. Peter Schiff, Euro Pacific Capital’in toimitusjohtaja, totesi, ”Jos ihmiset ajattelevat että bensan hinnat ovat korkealla nyt ja että ruoan hinnat ovat korkealla nyt, niin odota vain seuraavat pari vuotta. Hinnat ovat menossa ylös ollakseen stratosfäärissä.” (14) Bill Simon, Walmart’in toimitusjohtaja, on myös varoittanut että inflaatio tulee olemaan vakava ongelma, lausuen, ”Me näemme kustannusten nousujen alkavan tulla ilmi aika nopeassa tahdissa.” (15)

Vaikka presidentti Obama ja poliitikot Washingtonissa ovat painottaneet kansallista velkaa ja miten supistaa sitä, hyvin vähän on käytännössä tehty korjaamaan tilanne tähän mennessä. Kyllä, he antoivat meille suurenmoisen teatterishow’n kun republikaanit uhkasivat sammuttaa hallinnon jos budjettiin ei tehtäisi leikkauksia, mutta lopussa heidän ponnistelunsa antoivat periksi siitä mitä he vaativat joka oli 38,5 miljardin dollarin leikkaus menoihin. Kuitenkin, Washington Post’in julkaisema artikkeli mainitsi Kongressin budjettitoimiston tekemän arvion todellisesta vähennyksestä, ja se nousi vain 352 miljoonaan dollariin. (16) On tärkeää huomauttaa, että Yhdysvaltojen budjettialijäämä maaliskuulle 2011 yksistään oli 188 miljardia dollaria. (17) Sen vuoksi menojen supistaminen, olipa se 352 miljoonaa dollaria tai 38,5 miljardia dollaria, tekee hyvin vähän auttaakseen todella ratkaisemaan Amerikan velkakriisiä.

Ongelma on hyvin vakava, sikäli kun se yllytti Richard Foster’ia, Dallasin keskuspankin johtajaa, varoittamaan, ”Jos me jatkamme alaspäin polulla, mille valtiontalouden haltijat panivat meidät, meistä tulee maksukyvyttömiä, ja se on vain ajankysymys.” Hän myöhemmin jatkoi sanoen, ”Minä luulen että me olemme prosessin alussa ja se tulee olemaan hyvin tuskallinen.” (18)

Huhtikuun 13. päivänä 2011, Barack Obama piti puheen koskien velkakriisiä ja mitä hän aikoo tehdä sen suhteen. Kuitattuaan varmasti kaikki syytökset nykyisestä taloudellisesta ahdingosta edellisen hallinnon niskaan, hän jatkoi kuvaamalla tilannetta täällä Yhdysvalloissa seuraavasti, ”Jopa sen jälkeen kun meidän taloutemme elpyy, meidän hallintomme tulee yhä olemaan radalla kuluttaakseen enemmän rahaa kuin se ottaa sisään läpi tämän vuosikymmenen ja sen jälkeen. Tuo tarkoittaa sitä että meidän täytyy jatkaa lainaamista vielä maista kuten Kiina. Se merkitsee sitä, että lisää teidän verodollareita menee jokaisena vuotena korkojen maksamista varten koskien kaikkia lainoja joita me jatkuvasti otamme. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, korkojen määrä meidän velastamme voisi nousta lähes biljoonaan dollariin. Ajattele sitä. Se on korkoa – vain korkomaksuja.” (19) Ratkaisu, jonka Obama myöhemmin esitteli puheessaan, olisi nostaa rikkaiden veroja. Kuitenkin, jokaisen, jolla on kohtuullinen määrä maalaisjärkeä, pitäisi kyetä huomaamaan, että yksinkertaisesti nostamalla niiden veroja, jotka ovat varakkaita, ei tule olemaan tarpeeksi riittävä ratkaisu korjaamaan tätä kriisiä. Minä pidän sitä epätodennäköisenä että vain rikkaat näkisivät veronkorotuksia. Obama myös vihjaisi, että siellä täytyisi olla supistuksia valtion tukiaisohjelmista sellaisista kuten Medicare, Medicaid, ja sosiaaliturva. Pohtimalla sitä tosiasiaa, että meidät pakotetaan pian kantamaan Obaman uuden terveydenhuolto-ohjelman taakkaa, me voisimme katsoa tosi vaikeiden aikojen olevan edessäpäin.

Kun USA:n dollari jatkaa heikentymistään johtuen inflaatiosta ja kokoajan lisääntyvästä velan määrästä Yhdysvalloissa, arvokkaiden metallien, sellaisten kuten kullan ja hopean, hinnat ovat olleet vakaassa nousussa. Gavin Wendt, analyytikko yhtiössä nimeltä Minelife Pty, totesi, ”Hyödykkeet, käsittäen kullan, jatkavat olemistaan sijoittajien keskipisteenä. Ei ole olemassa mitään pakottavaa syytä omistaa USA:n dollareita ja minä näen vähän merkittävää toipumista valuutalle edessäpäin.” (20) Tästä kirjoittamishetkestä lukien, kullan hinta on nyt 1486.37 dollaria unssilta. (21) On mielenkiintoista panna merkille, että kullan hinta huhtikuussa 2001, mikä oli vain kymmenen lyhyttä vuotta sitten, oli suunnilleen 260 dollaria unssilta. (22)

Näinä epävarmuuden aikoina, on hyvin helppoa tulla masentuneeksi ja huolestuneeksi tulevaisuuden suhteen. Minä olen varma siitä, että monet ihmiset miettivät sitä miten heillä tulee olemaan varaa bensalaskuihin tänä kesänä tai kuinka he saavat ruokaa pöytään. Onneksi, me palvelemme mahtavaa Jumalaa joka hellästi rakastaa kansaansa. Hän voi valmistaa tien jos ei ole olemassa mitään keinoa. (He can make a way where there is no way.) Meidän Herramme Jeesus osoitti kykynsä järjestää asiat Matteuksen evankeliumin 17. luvussa. Kun veronkerääjät tulivat Pietarin luo tavoitellen maksua, Jeesus lähetti hänet ulos kalastamaan. Saatuaan kalan, siellä oli rahakolikko kalan suussa ollen tarpeeksi arvokas kattamaan veron sekä Jeesuksen että Pietarin puolesta. Minä vakaasti uskon että Herra on kykenevä ja halukas toimittamaan tarpeemme jos me etsimme Hänen valtakuntaansa ensiksi.

Todellinen motivaatio ”vihreän” liikkeen takana!

”Vihreä” näyttää olevan kaikkialla minne me käännymme näinä päivinä. Autonvalmistajat yrittävät myydä meille ”vihreitä” autoja, kaupat yrittävät myydä meille ”vihreitä” kojeita, ja poliitikot Washingtonissa puskevat ”vihreän” energian puolesta. Näinä päivinä on tullut suosituksi leimata kaikki mitä pidetään ympäristöystävällisenä ”vihreäksi”. Samalla kun minä en ole mikään saastuttamisen kannattaja ja minä en välitä kierrättää käytettyjä tölkkejä, minä myös tunnen metkun kun minä näen sellaisen. Totuus on, että jos sinä pystyt aivopesemään suuren yleisön kuvitteluun että he auttavat planeetan pelastamisessa ostamalla ”vihreitä” tuotteita, sinä voit ansaita miljardeja dollareita voitoissa. Yritykset voivat myös ansaita verohyvityksiä ja muita erityisiä palkkioita valtiolta omaksumalla ympäristöystävälliset menetelmät. Tuo on yksi syistä miksi valtavat yhtiöt sellaiset kuten General Electric voivat luistaa maksamatta tuloveroa. Sen sijaan, General Electric saa hyvityksen valtiolta arvoltaan 3,2 miljardia dollaria. (23)

Vihreä liike kulkee olematta helppo temppu, kuitenkin. On olemassa voimakas uskonnollinen pönkitys koko konseptille, ja se pohjautuu uskomuksiin joita on ollut joka puolella tuhansien vuosien ajan. Muinaiset pakanakulttuurit ennen muinoin olivat tunnettuja Maan palvonnasta, ja se on käytäntö, joka on yhä laajalle levinnyttä noitien ja muiden pakanaryhmien keskuudessa tänä päivänä. Nuo, jotka olivat osallisena pakanauskonnoissa, painottivat suuresti ”äiti maan” pelastamista, koska heille maapallo on heidän ”äitijumalattarensa”.

Valitettavasti, vihreä liike on saanut monet ihmiset sekaantumaan Maan palvontaan, jotka eivät edes käsitä että he ovat osallistuneet pakanallisiin käytäntöihin. Omistautuminen maapallolle ei ole raamatullista, ja pakottava voima sen takana on saanut monet ihmiset menemään hengellisesti sekaisin. Esimerkiksi, Euroopan komissio ehdotti hiljattain että autot pitäisi poistaa kaikista Euroopan kaupungeista vuoteen 2050 mennessä. Siim Kallas EU:n liikennekomissiosta (EU Transport Commission) antoi ymmärtää että tulisi olemaan direktiivejä ja uusia polttoaineveroja, jotka pakottaisivat ihmiset käyttämään vaihtoehtoisia matkustusmuotoja. ”Tuo merkitsee sitä, ettei enempää bensalla kulkevia autoja meidän kaupunkikeskustoihin. Seuraavaksi tulee toimintaa, lainsäädäntöä, todellista toimintaa muuttaa käyttäytymistä”, totesi Kallas. Tämä naurettava ehdotus kuohutti Hugh Bladon’ia, brittiläisten ajajien yhdistyksen (Association of British Drivers) edustajaa, joka sanoi, ”Minä ehdotan että hän menee ja löytää itselleen tilan paikallisesta mielisairaalasta. Jos hän haluaa saada kaikkialle aikaan lohduttoman pysähdyksen ja syöstä meidät pimeään aikakauteen, hän on oikealla tiellä.” (24)

On myös tullut päivänvaloon että eteläamerikkalainen Bolivian kansakunta on luonnostelemassa Yhdistyneitten Kansakuntien kanssa sopimusta siitä, että se tunnustaisi ”äiti maan” eläväksi kokonaisuudeksi jolla on oikeuksia, jotka vastaavat ihmisoikeuksia. Pablo Salon, Bolivian YK:n suurlähettiläs, totesi, ”Jos sinä haluat olla tasapainossa, ja ajattelet että ainoat (entiteetit) joilla on oikeuksia, ovat ihmisiä tai yhtiöitä, niin miten sinä voit saavuttaa tasapainon? Mutta jos sinä tunnustat että luonnolla on myös oikeuksia, ja (jos sinä hankit) lailliset muodollisuudet suojaamaan ja säilyttämään noita oikeuksia, niin sitten sinä voit saavuttaa tasapainon.” (25) Sopimus myös edellyttää ”Äiti Maan ministeriön (Ministry of Mother Earth)” perustamista, joka pantaisiin siihen asemaan joka vastaa luonnon valituksiin. (26)

Ihmiset, meidän kristittyinä ei pitäisi olla huolissaan yrittämällä ”pelastaa planeetta”. Meidän ei varmastikaan pitäisi suoda kunnioitusta ”äiti maalle”. Kristittyinä, meidän omistautumisemme on kohti Kaikkivaltiasta Jumalaa, ei tätä planeettaa. Tämän maailman kohtalo on jo ennalta kerrottu, sillä kuten sanotaan Toisen Pietarinkirjeen luvussa 3:10, ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” Mitkä tahansa yritykset pelastaa planeetta tulevat olemaan aikakauden lopussa hyödyttömiä.

Suomentajan kommentti: Suomessa on Vihreät -niminen eduskuntapuolue, joka hallituksessa ollessaan ajoi ns. vihreitä asioita. Tähän kuului ilmastonmuutospropagandan julistaminen, jonka varjolla mm. energiaveroja on korotettu ja bensa-asemilla 95-oktaanisen bensiinin etanolipitoisuutta nostettiin 10 prosenttiin, jotta saataisiin vähäpäästöisempiä autoja liikenteeseen. Tämä kaikki on ollut hulluutta. Tiedetään että energiaverot tuntuvat eniten pienituloisten kukkaroissa ja se rokottaa myöskin teollisuutta saaden kustannukset nousemaan. Etanolipitoinen bensiini puolestaan kuluttaa bensiinillä kulkevien autojen moottoreita ja saattaa vaurioittaa niitä ajan kuluessa, sanovat eräät (autoilijat siirtyneetkin 98-oktaaniseen bensiiniin). Lue http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Hyv%C3%A4+vai+paha+etanoli/1135265094301. Eipä siis ihme että monet ovat nousseet vastarintaan Vihreiden politiikasta ja puolue kokikin historiansa suurimman vaalitappion äskettäisissä eduskuntavaaleissa, kun Vihreät menettivät eduskuntapaikoistaan kolmanneksen. Kansa alkaa vihdoin tajuta Vihreiden mädännäisyyden, jotka muutenkin ovat arvoliberaaleja ja kristinuskoon kielteisesti suhtautuvia ateisteja. Parempi olisi jos antikristillinen Vihreä-liike häviäisi Suomesta kokonaan.

Onko Amerikan Yhdysvallat todellakin vapaa maa?

Läpi Yhdysvaltojen hyvin lyhyen historian, siellä on aina ollut suurta painotusta koskien vapautta ja ihmisoikeuksia. Amerikan kansallishymni kutsuu sitä ”vapauden maaksi ja urheiden kodiksi (the land of the free and the home of the brave)”. Mutta onko Amerikan Yhdysvallat yhä vapaa maa? Seuraavat jutut ovat joitakin viimeaikaisia tapauksia Amerikassa, jotka saattavat muuttaa ajatteluasi.

Hazelwoodin kaupungissa, Missourin osavaltiossa, kahta sisarta estettiin myymästä Girl Scout (partiotyttö) -keksejä myyntikojusta heidän pihanurmikollaan (front lawn). Ilmeisesti heidän keksikojunsa rikkoi lakia paikallisten määräysten suhteen, jotka kieltävät tavaroiden myynnin asuinpaikasta käsin. (27)

Houstonissa, Teksasin osavaltiossa, pariskunnan hyväntekeväisyys, jotka olivat toimittaneet öisin aterioita 60-120 kodittomalle ihmiselle, lakkautettiin viranomaisten toimesta koska heillä ei ollut tarvittavaa lupaa ja varsin todennäköisesti sitä ei myönnettäisi yhdellekään jos joku anoisi. (28)

Little Village Academy (oppilaitos) Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa, on määrännyt uuden säännön, joka kieltää lapsia tuomasta eväitä kouluun. Sen sijaan, lapset pakotetaan syömään cafeterian ruokaa. Koulun rehtori Elsa Carmona totesi, ”Ravinnon suhteen, on parempi lasten syödä koulussa. On kyse ravinnosta ja erinomaisesta ruoan laadusta, jota he kykenevät tarjoamaan (lounashuoneessa). Se on maito vastaan kolajuomat. Mutta allergioiden ja minkä tahansa lääketieteellisen seikan suhteen, tietysti, me tekisimme poikkeuksen.” (29) Nähtävästi, Ms. Carmona ei tunne niin, että vanhempiin voidaan luottaa tekemään terveitä päätöksiä ruoasta jota heidän lapsensa pitäisi syödä.

Detroitissa, Michiganin osavaltiossa, kun äiti, joka oli antanut kotiopetusta tyttärelleen, päätti lähettää lapsen julkiseen kouluun, niin nuorta tyttöä vaadittiin ottamaan lukuisia rokotuksia. Otettuaan pistoksia, lapsi alkoi käyttäytyä luonteensa vastaisesti kummallisten kasvoirvistysten ja epätavallisen ärtyisyystason kanssa. Äitiä kehotettiin sitten antamaan lapselleen antipsykoottista lääkettä tunnettu nimellä Risperdal. Kuitenkin, lääkitys oli vain tehnyt lapsen kunnon huonommaksi, joten hänen äitinsä lopetti lääkkeen antamisen lapselleen. Saatuaan tietää että lääkkeen antaminen oli lopetettu, Child Protective Services (lastensuojeluvirasto) päätti että äiti oli lääketieteellisesti lyömässä laimin tytärtään ja he tulivat äidin kotiin poliisiviranomaisten saattamana viemään tytön pois. Raporttien mukaan, äiti ampui aseella poliisiviranomaisia päin, ja vastauksena SWAT-tiimi automaattikiväärien kanssa hyökkäsi naisen kotiin. Lopulta, siellä oli kymmenen tunnin pattitilanne; äiti on nyt vankilassa, ja lapsi on Child Protective Services -viraston huostassa. (30)

Se on kummallista aikaa Amerikassa. Nuo jotka johtavat systeemiä ovat hitaasti tiukentamassa otettaan ja lähestymässä ihmisiä. Jos meillä on viranomaisia kertomassa meille, etteivät meidän lapsemme saa myydä pikkuleipiä heidän pihanurmikollaan tai että me emme saa ruokkia kodittomia ilman lupaa, niin kuinka kauan tulee kestämään ennen kuin lisää vapauksia otetaan pois? Jos vanhempia pakotetaan tahtonsa vastaisesti lääkitsemään lapsiaan, niin mitä muuta viranomaiset yrittävät pakottaa amerikkalaisten ylle? Me tarvitsemme Jumalan apua nyt enemmän kuin koskaan.

Ruoan tutkimusta ja likainen salaisuus!

Tässä 21. vuosisadan modernissa aikakaudessa, monet erilaiset synnit vaivaavat Yhdysvaltoja. Kuitenkin, kaikista synneistä joita ihmiset ja entiteetit suorittavat, minä uskon että abortti on vakavin Herraa kohtaan. Abortti ei ole ainoastaan murha, vaan se on ihmisolentojen murhaamista heidän hauraimmassa ja viattomimmassa tilassaan.

Surullista kyllä, ei ainoastaan viattomia vauvoja teurasteta miljoonittain, vaan heidän solujaan ollaan myös käyttämässä tutkimusta varten abortin jälkeen. Yhtiö nimeltä Senomyx on käyttänyt solulinjoja abortoiduista vauvoista testatakseen arominlisääjiä joillekin Amerikan suurimmille ruoanvalmistajille. ”Soveltamalla eristettyjä ihmisen makureseptoreja, me loimme patentoituja makureseptori-pohjaisia analyysisysteemejä, jotka antavat biokemiallisen tai elektronisen näyttämän kun aromiaines on vuorovaikutuksessa reseptorin kanssa”, toteaa Senomyx’in verkkosivusto. Soluja joita yhtiö käyttää kutsutaan nimellä HEK 293, ja ne tulevat abortoitujen vauvojen alkioasteella olevista munuaissoluista. Pepsico, Nestle, ja Kraft Foods ovat yhtiöiden joukossa, jotka käyttävät Senomyx’in palveluja. (31)

Maapallo – planeetta joka jatkuvasti tärisee!

Huolimatta siitä tosiasiasta että 9,0 magnitudin maanjäristys, joka iski Japaniin, sattui vähän yli kuukausi sitten tästä kirjoittamishetkestä lukien, pieni Aasian valtio on yhä kaaoksessa kun työntekijät kamppailevat saadakseen jälleen tilanteen hallintaansa. Lukuisista jälkijäristyksistä on raportoitu, joista jotkut olivat aika merkittäviä. Japani on vieläkin tärisemässä, ja nuo jälkijäristykset tekevät vain vaikeammaksi hillitä katastrofia joka tapahtui Fukushiman Dai-ichi ydinvoimalassa sen jälkeen kun tsunami pyyhkäisi yli maaliskuun 11:ntenä 2011, ja katkaisi sähköt voimalan jäähdytysjärjestelmistä.

Ydinkatastrofi on johtanut valtaviin määriin säteilypakoa ilmakehään ja suuriin määriin radioaktiivista vettä, jota vuotaa mereen. Itse asiassa, radioaktiivisen jodi-131:n taso merivedessä on noussut 6,500-kertaiseksi sallittuun rajaan nähden Associated Press’in raportin mukaan, joka on päivätty huhtikuun 16. päivälle 2011 (32) Sama raportti antoi ymmärtää että cesium-134:n ja cesium-137:n tasot vedessä ovat nousseet nelinkertaisiksi. (33) Saastunut vesi on kasvattanut huolia meriruoan, jota pyydetään alueilla, jotka ovat lähellä katastrofialuetta, turvallisuudesta. ”Vaikkakin hallitus sanoo kalan olevan turvallista, ihmiset eivät halua ostaa meriruokaa Fukushimasta. Me emme luultavasti voi kalastaa siellä useisiin vuosiin”, sanoi Ichiro Yamagata, paikallinen kalamies. (34) Valitettavasti, saastuminen ei ainoastaan vaikuta meriruokaan, ja saastuminen ei rajoitu vain Japaniin. Huhtikuun 5:ntenä 2011, raportoitiin että radioaktiivista jodi-131:tä havaittiin merivedestä ja maidosta eurooppalaisessa Ranskan valtiossa. (35) Miten kauaksi tämä katastrofi tulee ulottumaan jää nähtäväksi, ja pitkänajan terveysvaikutukset jäävät ilmaan roikkumaan. [Merenpohjan radioaktiivisuus on noussut entisestään Fukushimassa viimeisten tietojen mukaan. Lue uutinen http://yle.fi/uutiset/teksti/teemat/japanin_tsunami/2011/05/merenpohjan_radioaktiivisuus_noussut_fukushimassa_2562094.html. Suom. huom.]

Tuleeko tapahtumaan lisää katastrofaalisia maanjäristyksiä? Jotkut asiantuntijat näyttävät ajattelevan niin. Jerry Thompson, kirjailija, ohjaaja, ja toimittaja joka on tarkkaillut maanjäristyksiä ja tsunameita 25 vuoden ajan, on varoittanut, että Kanadan länsirannikko tulee kärsimään jättimaanjäristyksestä jossakin kohtaa tulevaisuudessa. (36) On mielenkiintoista panna merkille, että ennen tuhoisaa vuoden 2004 maanjäristystä ja tsunamia, joka sattui Indonesiassa, ei tuon kokoluokan maanjäristystä ole ollut vuodesta 1967 lähtien. Äärimmäisen voimakkaiden maanjäristysten sattuessa Indonesiassa, Chilessä, ja Japanissa vain muutaman vuoden sisällä johdosta, tiedemies Richard Aster Uuden-Meksikon kaivosteknologiainstituutista (New Mexico Institute of Mining and Technology) on todennut, että me saatamme olla ”keskellä uutta aikakautta koskien suurempia maanjäristyksiä”. (37) Mielenkiintoista kyllä, siellä on ollut maanjäristysten parvi Hawthorne’ssa, Nevadan osavaltiossa, missä satoja maanjäristyksiä on sattunut vain päivien kuluessa. (38) Me totisesti elämme ajanjaksossa jolloin koko maapallo tärisee, ja minä uskon, että se on yksi monista merkeistä että meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, on tulossa takaisin hyvin, hyvin pian.

Lopuksi, minä haluan kiittää kaikkia teitä, jotka niin anteliaasti tuette tätä ministeriötä. Se on teidän avustuksenne jotka sallivat meidän tehdä sitä mitä me teemme täällä Last Trumpet -ministeriössä, ja minä olen hyvin kiitollinen. Minä arvostan ystävällisiä kirjeitä, sanomalehtien lehtileikkeleitä, ja artikkeleita, joita lähetetään. Minä tiedän että monet teistä kaipaatte isääni ja mietitte usein mitä hän sanoisi kaikista asioista mitä me näemme tapahtuvan. Minä mietin usein samaa asiaa, mutta minä luulen että jos hän olisi yhä kanssamme, hän kertoisi meille pitääksemme sydämemme valmiina meidän Herramme pikaista tulemusta varten. Merkkejä on kaikkialla ympärillämme, ja kuten Jeesus kehotti meitä Luukkaan evankeliumin luvussa 21:28, ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please olkaa vapaita lähettämään niitä meille. Meidän esirukoilijamme tulevat antamaan kullekin rukouspyynnölle yksilöllistä huomiota ja kantavat teidän anomuksenne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Press Release, April 6, 2011, By Alliance Data Systems Corporation, http://epsilon.com/.
02. PC World Magazine, April 11, 2011, By Kevin Fogarty, http://pcworld.com/.
03. NewsOK, April 13, 2011, By Sonya Colberg, http://newsok.com/.
04. The Gazette, April 11, 2011, By Wayne Heilman, http://gazette.com/.
05. The Epoch Times, March 31, 2011, By Joshua Philipp, http://theepochtimes.com/.
06. The Times, September 8, 2007, By Time Reid, http://timesonline.co.uk/.
07. Ibid.
08. The Daily Mail, February 11, 2009, By Barbara Davies, http://dailymail.co.uk/.
09. Market Wire, August 7, 2006, By ChristiaNet, Houston, TX.
10. Covenant Eyes Special Report, By Covenant Eyes, http://covenanteyes.com/.
11. The Street, April 4, 2011, By Joe Mont, http://thestreet.com/.
12. Reuters News Service, April 14, 2011, By Lucia Mutikani, Washington, D.C.
13. Yahoo News!, April 1, 2011, By Zachary Roth, http://news.yahoo.com/.
14. The Daily Ticker, March 28, 2011, By Stacy Curtin, http://finance.yahoo.com/.
15. USA Today, April 1, 2011, By Jayne O-Donnell, http://usatoday.com/.
16. Associated Press, April 13, 2011, By Associated Press, Washington, D.C.
17. MarketWatch Pulse, April 12, 2011, By MarketWatch Pulse, Washington, D.C.
18. CNBC, March 22, 2011, By Reuters with CNBC, http://cnbc.com/.
19. Presidential Speech at George Washington University, April 13, 2011, By Barack Obama.
20. Bloomberg Businessweek, April 14, 2011, By Kim Kyoungwha and Nicholas Larkin, http://businessweek.com/.
21. Gold Price, April 15, 2011, http://goldprice.org/.
22. Kitco, Historical Gold Prices Graph, http://kitco.com/.
23. The Daily Mail, March 25, 2011, By Daniel Bates, http://dailymail.co.uk/.
24. The Telegraph, March 28, 2011, By Bruno Waterfield, http://telegraph.co.uk/.
25. PostMedia News, April 13, 2011, By Steven Edwards, http://canada.com/.
26. Ibid.
27. KMOV News, March 24, 2011, By John Knicely, http://kmov.com/.
28. Houston Chronicle, January 13, 2011, By Bradley Olson, http://chron.com/.
29. Chicago Tribune, April 11, 2011, By Monica Eng and Joel Hood, http://chicagotribune.com/.
30. The Daily Mail, April 15, 2011, By Daily Mail Reporter, http://dailymail.co.uk/.
31. LifeSiteNews, March 29, 2011, By Rebecca Millette, Largo, FL.
32. Associated Press, April 16, 2011, By Mari Yamaguchi, Tokyo, Japan.
33. Ibid.
34. Associated Press, April 5, 2011, By Malcolm Foster and Ryan Nakashima, Tokyo, Japan.
35. Euractiv, April 4, 2011, By Euractiv, http://euractiv.com/.
36. Winnipeg Free Press, April 16, 2011, By Ian Ferguson, http://winnipegfreepress.com/.
37. LiveScience, April 8, 2011, By Becky Ham, http://livescience.com/.
38. MyNews4, April 15, 2011, By Brooke Boon, http://mynews4.com/.


Erikoishuomautus: Uusi kunnianosoitus-nettisivu pastori David J. Meyer’iä varten voidaan nyt ladata osoitteesta http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com