Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Last Trumpet Newsletter -- Maaliskuu 2012

Tässä toissa vuoden kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta maaliskuun 2012 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXI    Issue III    March 2012

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Keskiyön hetken lähestyminen!
(The Approach Of The Midnight Hour!)

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.”

Jaakobin kirje 5:7-8

”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Luukas 15:10

”Ja kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä.”

Ilmestyskirja 8:1


Tässä Last Trumpetin numerossa me tulemme tarkastelemaan ajatuksia herättävästi maailman, jossa me elämme, nykytilannetta ja kuinka se liittyy meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, piakkoiseen tulemukseen. Niille jotka vilpittömästi rakastavat Jumalaa ja katselevat suurella surumielisyydellä kun tämä maailma rapistuu, se voi ajoittain tuntua turhauttavalta että meidän Vapahtajamme ei ole vielä tullut takaisin. Jotkut saattaisivat ihmetellä miten Herra voi lykätä tuomiotaan vaikka pahuuden taso jatkaa uusien korkeuksien saavuttamista ja ihmiskunta tulee aina vain jumalattomammaksi päivä päivältä. Niin epäuskottavalta kuin se saattaa kuulostaakin, huolimatta siitä miten kurja meidän maailmamme nykyinen tilanne ehkä on, olosuhteilla on itse asiassa potentiaalia muuttua paljon pahemmiksi. Jos sinä joskus löydät itsesi ihmettelemästä miksi Jeesus ei ole vielä palannut, ota huomioon että jotkut ihmiset tulevat yhä katumaan. Siten Jumalan sato ei ole vielä täysilukuinen.

Jaakobin kirjeen luvussa 5:7-8, meitä kehotetaan olemaan kärsivällisiä samalla kun peltomies, joka on Jeesus Kristus, odottaa maan kallista hedelmää, mikä on kielikuva Jumalan lapsista. On myös mielenkiintoista panna merkille että Luukkaan luvussa 15:10 Jeesus kertoo meille että Taivaassa on suuri ilo kun synnintekijä katuu. Kuitenkin, Ilmestyskirjan luvussa 8:1, meille kerrotaan että tulee olemaan aika jolloin Taivaassa on hiljaisuus. Tämä on epäilemättä tuo kohtalokas hetki jolloin vihoviimeinen sielu, joka katuu, on tehnyt niin, saattaen sadon täysilukuiseksi. Heti kun tämä tapahtuu, ja ei kukaan ihminen tiedä milloin tuo tulisi olemaan, meidän Vapahtajamme tulee takaisin. Matteuksen luvussa 13 Jeesus puhuu myös sadon käsitteestä, kun Hän vertaa Hänen lapsiaan nisuun ja pahan lapsia lusteisiin. Jakeista 37-40 me luemme seuraavat Jeesuksen sanat, ”Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.” Samalla kun aina vain lisääntyvää pahuutta tässä maailmassa on vaikea kestää, me voimme lohduttautua tietämyksessä että siellä on yhä muita jotka tulevat katumaan ennen kuin aika loppuu. Jos sinä et ole vielä katunut ja luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt. Se on minun toiveeni ja rukoukseni että kaikkia jotka lukevat tätä uutiskirjettä tullaan pitämään nisuina eikä lusteina.

Hyökkäys Yhdysvaltojen Perustuslakia vastaan! (An Assault On The Constitution Of The United States!)

Aivan alusta alkaen, Yhdysvallat on ollut virheellinen kansakunta monin tavoin. Kuitenkin, yksi asioista joka teki meidän kansakunnastamme erityisen, oli sarja oikeuksia, jotka taattiin jokaiselle Amerikan kansalaiselle Yhdysvaltojen Perustuslain ja kymmenen ensimmäisen lisäyksen (Bill of Rights) kautta. Kuitenkin viime aikoina, on ollut arvostuksen puutetta Perustuslaille kun kriitikot asettuvat riviin mustatakseen sitä. On tarpeeksi häpeällistä että Perustuslakia niin usein sivuutetaan meidän nykyisen hallintomme taholta kun se on tekemässä päätöksiä tai luomassa uusia lakeja. Nyt me olemme näkemässä vaatimuksia kumota Perustuslaki täysin ja korvata se uudella.

Artikkelissa jonka New York Times julkaisi helmikuun 6. päivänä 2012, kirjoittaja Adam Liptak toteaa, ”Perustuslaki on nähnyt parempiakin päiviä.” Hän edelleen väittää että Perustuslaki on menettänyt suosiota ja on kadottamassa sen vaikutusvaltaa ympäri maailman. Mr. Liptak viittaa sitten asiakirjaan jonka oletetaan takaavan vapauden jokaiselle amerikkalaiselle ”töksähtävänä ja vanhentuneena (terse and old)” ja valittaa että ”se takaa suhteellisen vähän oikeuksia”. Hän myös erityisesti mainitsee toisen lisäpöytäkirjan oikeuden kantaa aseita ikään kuin se olisi vastenmielistä samalla kun hän selittää että vain 2 prosentilla maailman kaikista muista perustuslaeista on samanlainen lauseke. (1) Artikkeli siteeraa myös tuomari Ruth Bader Ginsburg'ia Yhdysvaltain Korkeimmasta Oikeudesta, joka, kun häneltä kysyttiin mielipidettä uuden perustuslain luomisesta Egyptiin, lausui, ”Minä en katsoisi Yhdysvaltojen Perustuslakiin jos minä olisin luonnostelemassa perustuslakia vuonna 2012.” (2) Pohtimalla sitä tosiseikkaa että Korkeimman Oikeuden vastuut käsittävät Yhdysvaltain Perustuslain tulkitsemisen, Ginsburg’in sanat ovat erityisen hälyttäviä. Huomautettakoon tässä että edellä mainittu artikkeli New York Times’istä julkaistiin myös Ulkomaan Suhteiden Neuvoston (CFR) verkkosivuilla, joka on globalismin leviämiseen ja maailmanhallituksen perustamiseen omistautunut järjestö. (3)

Järkyttävästi, eräs kirjakustantaja, nimeltä Wilder Publications, tuntuu pitävän Perustuslain sisältöä niin vastenmielisenä, että ne, jotka osallistuivat sen julkaisemiseen, tunsivat tarvetta sisällyttää vastuuvapauslausekkeen heidän vuoden 2008 painokseensa siitä. Vastuuvapauslausekkeessa lukee, ”Tämä kirja on aikansa tuote ja ei heijastele samoja arvoja kuin se tekisi jos se kirjoitettaisiin tänä päivänä. Vanhemmat voisivat haluta keskustella heidän lapsiensa kanssa siitä kuinka näkemykset rodusta, seksuaalisuudesta, etnisyydestä, ja ihmissuhteista ovat muuttuneet koska tämä kirja kirjoitettiin ennen kuin heidän sallittiin lukea tätä klassikkoteosta.” (4)

Barack Obama on myös ollut Perustuslain äänekäs kriitikko koska hän pitää asiakirjaa liian rajoittavana hänen mieltymykselleen. Äskettäisessä televisioesiintymisessä NBC:n Matt Lauer’in kanssa, Obama valitti, ”Näyttää siltä että meidän perustajaisämme suunnittelivat järjestelmän joka tekee sen hankalammaksi saada aikaan muutosta kuin mitä minä haluaisin joskus.” (5) Yhdysvaltain Perustuslain purkaminen on ehdottoman ratkaiseva askel elitisteille globalistisen agendan kanssa. Sillä jos oikeuksia, jotka taattiin tällä huomattavalla asiakirjalla, todella vaalittaisiin, se olisi mahdotonta heidän tavoitteilleen koskaan täysin toteutua.

Maailma köyhyyden lamauttamana! (A World Stricken By Poverty!)

Matteuksen luvussa 26:11, Jeesus sanoi, ”Köyhät teillä on aina keskuudessanne…” Koska Jeesus puhui nämä sanat noin kaksi vuosituhatta sitten, ne ovat varmastikin osoittautuneet oikeiksi. Jonkin aikaa, Amerikan Yhdysvalloissa oli suuri kukoistus, mutta useat indikaattorit vihjaavat että Amerikan yltäkylläisyyden aikakausi saattaa olla tulossa loppuunsa. Lukien syyskuusta 2011, 15,1 prosenttia kaikista amerikkalaisista elää köyhyydessä. (6) Yhteensä, tuo prosenttiosuus vastaa suunnilleen 46,2 miljoonaa ihmistä, jossa on 6,4 miljoonan lisäys siitä kun Barack Obama aloitti hänen kautensa presidenttinä. (7) Tämä on vain yksi noista monista negatiivisista muutoksista joissa Obama on toiminut puheenjohtajana läpi koko hänen toimikautensa presidentin virkahuoneessa. Tammikuusta 2009 lähtien, ruokakuponkien saajien lukumäärä on noussut 32 miljoonasta 46 miljoonaan, bensan hinta on noussut 90 prosentilla, ja kansallisen velan osuus jokaista amerikkalaista kohden on hypähtänyt 34,731 dollarista 49,058 dollariin lukien helmikuun 14. päivästä 2012. (8)

Valitettavasti, ihmisten lukumäärä jotka luokitellaan ”lähes köyhiksi” on myös kasvanut. Viimeaikainen data joka julkaistiin Yhdysvaltojen väestönlaskentaviraston toimesta osoittaa että 51 miljoonaa ihmistä putosi tähän kategoriaan. Tämä tuli yllätyksenä väestönlaskentaviraston köyhyyden päätilastotieteilijälle Trudi J. Renwick’ille. ”Nämä luvut ovat korkeampia kuin me ennakoimme. Siellä on enemmän ihmisiä kamppailemassa kuin viralliset luvut osoittavat”, Renwick totesi. (9) Suunnilleen 313 miljoonasta ihmisestä jotka nyt asuvat Yhdysvalloissa lukien tästä kirjoittamishetkestä, (10) lähes 100 miljoonaa heistä on joko köyhiä tai lähes köyhiä. Tämä edustaa hyvin suurta osaa väestöstä, mikä vain näyttää olevan kasvamassa. Näiden vaikeiden aikojen seurauksena, monia vanhempia amerikkalaisia ollaan nyt pakottamassa pysymään työvoimassa mieluummin kuin päästämään eläkkeelle. Hiljattaisen the Associated Press’in artikkelin mukaan, amerikkalaiset usein työskentelevät 70 ikävuoteen saakka ja sen yli, joidenkin sanoessa että he eivät todennäköisesti tule koskaan lopettamaan työntekoa. ”Minä luultavasti vain työskentelen kunnes minä kupsahdan”, sanoi eräs nainen jota siteerattiin artikkelissa. (11)

Monilla alueilla ympäri maailman, ihmiset ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa edes ostaa ruokaa. Neljännes kaikista lapsista maailmassa ei saa tarpeeksi ruokaa, ja kolmesataa kuolee joka tunti vajaaravitsemukseen. Köyhyys ja nälänhätä on erityisen rehottavaa Intiassa missä puolet maan kaikista lapsista ei saa tarpeeksi ruokaa ja neljännes heistä ei saa laisinkaan ruokaa. (12)

Miksi niin monia ihmisiä ympäri maailman lamaannutetaan köyhyydellä tässä tieteellisen edistyksen ja modernin teknologian aikakaudessa? Yhdistyneet Kansakunnat tunnistaa ongelman lähteen ylikansoituksena. Äskettäisessä raportissa, YK-paneeli kirjoitti, ”Koska globaali väestö kasvaa 7 miljardista lähes 9 miljardiin vuoteen 2040 mennessä, ja keskiluokkaisten kuluttajien määrä nousee 3 miljardilla seuraavien 20 vuoden aikana, tarve resursseille tulee kasvamaan jyrkästi. Vuoteen 2030 mennessä, maailma tulee tarvitsemaan ainakin 50 prosenttia enemmän ruokaa, 45 prosenttia enemmän energiaa, ja 30 prosenttia enemmän vettä – kaikki aikana jolloin ympäristörajat synnyttävät uusia rajoituksia jakelulle. Tämä on totta, ei vähiten ilmastonmuutoksen vuoksi, joka vaikuttaa kaikkiin näkökohtiin koskien ihmisen ja planeetan terveystilaa.” (13) Eräs ratkaisuista, joita tämä YK-paneeli suosittelee kestävälle tulevaisuudelle, on ”varmistaa universaali pääsy laadukkaaseen ja edulliseen perhesuunnitteluun ja muihin seksuaalisiin ja lisääntymistä koskeviin oikeuksiin sekä terveyspalveluihin.” (14) Toisin sanoen, he haluavat tarjota naisille helpomman pääsyn abortin tekoon.

Tiedeyhteisö työskentelee myös ratkaisujen yllä ruokkia nälkäinen planeetta. Tutkijat Hollannissa ovat kasvattaneet ”lihaa” kantasoluista heidän laboratorioissaan, ja he odottavat tarjoillakseen heidän ensimmäisen keinotekoisen purilaisen myöhemmin tänä vuonna. ”Lokakuussa me aiomme tarjota todisteen käsitteestä joka tulee esiin kantasoluista että me pystymme valmistamaan tuotteen joka näyttää, tuntuu, ja toivottavasti maistuu kuin lihalta”, sanoi professori Mark Post Maastricht’in yliopistosta Hollannissa. ”Lopulta minun visioni on se että sinulla on rajallinen lauma luovuttajaeläimiä maailmassa joita sinä pidät karjassa ja että sinä saat kantasolusi sieltä”, professori Post edelleen meni yksityiskohtiin. Professori ja hänen tutkijatoverinsa toivovat tarjoilevansa heidän keinotekoista lihaansa joukoittain kymmenen vuoden sisällä. (15)

Maailma eliittiluokan ja tiedeyhteisön kuvittelemana näyttää melko lohduttomalta. Tuoko tulevaisuus lisää köyhyyttä maailmaan? Tuleeko väestö olemaan tiukasti kontrolloitua kestävän kehityksen ja ”planeetan terveyden” tähden? Tullaanko meidän ”lihaa” kasvattamaan säntillisesti laboratorioissa? Paljon parempi ratkaisu olisi meidän Vapahtajamme paluu. Todellakin näin, tule, Herra Jeesus!

Taloudellinen tuska Euroopassa! (Economic Pain In Europe!)

Helmikuussa 2012 Kreikan kansakunta saavutti sopimuksen uudesta pelastuspaketista Euroopan Unionin yksityisten velkojaryhmien, ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa. Pelastuspaketti, joka nousee 130 miljardiin euroon tai vastaavasti 172 miljardiin USA:n dollariin, vaatii toteutettavaksi ankaria uusia säästötoimenpiteitä. (16) Kreikan valtion edellytettiin ottavan vastaan 79 erilaista toimenpidettä ennen kuin heille annettaisiin pelastusrahaa, sisältäen 22 prosentin vähennyksen maan minimipalkkaan ja sopimuksen poistaa 15,000 valtion työpaikkaa. (17) Huolimatta lähestyvästä pelastuspaketista, monet ekonomistit ovat epäileväisiä siitä että toimenpiteet pelastavat Kreikan. ”Minä en ajattele että tämä tulee ratkaisemaan mitään. Heillä ei ainoastaan puutu strategiaa kasvulle, vaan näyttää siltä kuin he eivät edes ole pohtineet sitä”, julisti Diego Iscaro, ekonomisti IHS Global Insight -tutkimusyhtiössä Lontoossa. (18) Hollannin talousministeri Jan Kees de Jager ilmaisi myös epäilynsä koskien pelastuspaketin vaikutusta. ”Ollakseni rehellinen, minulla on epäilyksiä, mutta se on parasta mitä voimme tehdä”, sanoi de Jager. (19) Saadessaan tietää pelastuspaketin yksityiskohtia, luottoluokittaja Fitch viipymättä alensi Kreikan luottoluokitusta CCC:stä C:hen. (20) Luottoluokittajan mukaan, heidän luokitusalennuksensa osoittaa suurta todennäköisyyttä sille että Kreikka päätyy maksukyvyttömyyteen ”läheisessä määräajassa”. (21) [Maaliskuun 9. päivänä 2012 varmistui yksi pelastuspaketin ehto Kreikkaa varten, kun tarvittava määrä yksityisiä velkojia (95%) suostui leikkaamaan Kreikka-saataviaan jopa yli 70 prosentilla eli vaihtamaan vanhat voimassaolevat velkakirjat uusiin matalakorkoisempiin ja pitkäaikaisempiin velkakirjoihin, joten investoinneista pyyhitään pois reilut kaksi kolmasosaa alkuperäisestä lainamäärästä. Näin Kreikan yksityisestä velasta pyyhkiytyy pois yli sata miljardia euroa, mutta kokonaisvelkaa jää jäljelle vielä noin 250 miljardia euroa. Ks. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/03/1508451/hallituslahde-kreikan-velkaneuvottelujen-lopputulos-odotettua-parempi.
Sijoittajavastuun toteutuminen estää kuitenkin Kreikan täydellisen vararikon ainakin väliaikaisesti ja muu maailma huoahtaa helpotuksesta. Nyt puhutaan ”maan osittaisesta konkurssista” tämän historiallisen velkajärjestelyn myötä. Luottoluokitusyhtiö Fitch nimittäin laski Kreikan valtion luottoluokituksen tasolle "RD", "Restricted Default" eli rajoitettu maksukyvyttömyys. Aiemmin luokitus oli tasolla "C". Ks. http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/03/09/fitch-kreikka-on-nyt-rajoitetusti-maksukyvyton/201224984/12. Suom. huom.]

Portugalin kansakunta on myös laskeutunut koviin aikoihin. Joulukuussa 2011 työttömyysaste kiipesi 14 prosenttiin noin 700,000 portugalilaisen ollessa kykenemättömiä löytämään työtä. Tilanteesta on tullut niin hirveä että hallinnon virkailijat ovat nyt kehottamassa ihmisiä muuttamaan pois Portugalista ja etsimään työllistymistä muualta. ”Jos ihmiset ovat työttömiä, heidän pitäisi jättää heidän mukavuusvyöhykkeensä ja katsoa rajojemme yli”, totesi Miguel Mestre, Portugalin nuoriso- ja urheiluministeri. Miguel Relvas, varaministeri ja parlamenttiasioiden ministeri, toisti noita näkemyksiä. ”Äskettäin loppututkinnon suorittaneiden pitäisi johtaa uudentyyppistä maastamuuttoa, erilaista kuin 1960-luvulla jolloin Eurooppa oli määränpää. Viimeisten 20 vuoden aikana, Portugali on investoinut rahaa sukupolveen ihmisiä, ja nyt me emme voi antaa heille mitä he tarvitsevat – työllistymistä”, Relvas arveli. (22)

Espanjan kansakunta kärsii myös heikoista taloudellisista olosuhteista. Tammikuun 2012 raportin mukaan, työttömyysaste on nyt saavuttanut 22,8 prosenttia, ja 5,3 miljoonaa ihmistä on ilman työtä. (23) Kiinnostavaa kyllä, maanalainen vaihtokauppatalous on nyt vakiinnutettu monien espanjalaisten käydessä kauppaa tavaroilla ja palveluilla sen sijaan että he ostavat niitä rahalla. (24)

Yleensä ottaen, koko euroalue, joka on 17 kansakunnan ryhmä jotka jakavat euro-valuutan, on nyt taantumavaarassa. Äskettäinen talousdata oli yllättävän heikkoa, jopa vahvemmille kansakunnille Euroopan Unionissa, sellaisille kuten Saksa ja Ranska. Koskien pettymyksen aiheuttanutta dataa, ekonomisti Chris Williamson’ia Markit Group Limited’istä siteerattiin sanomalla, ”Se ei ole suurenmoinen merkki. Reuna-alueilla on ollut laajalle ulottuvia työpaikkamenetyksiä, jota sinä odottaisit. Huolestuttavammin siellä ei ollut käytännössä mitään työpaikkojen luomista meneillään Ranskassa ja Saksassa. Kasvuaste on hellittänyt melko jyrkästi.” (25)

Sota horisontissa! (War On The Horizon!)

Vuodesta 2001 lähtien Yhdysvallat on ollut osallisena aseelliseen konfliktiin Talibania vastaan Afganistanissa. Vaikka sotilasviranomaiset ovat kertoneet meille että sota etenee siellä hyvin, eräs amerikkalainen upseeri on väittänyt että amerikkalaisia on tahallisesti johdettu harhaan. Artikkelissa jonka Armed Forces Journal julkaisi, everstiluutnantti Daniel Davis kertoo että tilanne Afganistanissa on itse asiassa muuttumassa pahemmaksi, ja että heti kun Yhdysvaltain sotajoukot jättävät alueen, Taliban tulee ottamaan takaisin täyden kontrollin. Puhuessaan kokemuksistaan Afganistanissa, Davis kirjoitti, ”Se, mitä minä näin, ei omannut mitään yhtäläisyyttä ruusuisiin virallisiin lausuntoihin USA:n sotilasjohtajien taholta koskien olosuhteita maaperällä.” Hän lisäksi totesi että hän ”todisti menestyksen puutetta käytännössä joka tasolla”. Hän myös väitti että Afganistanin turvallisuusjoukot, joiden oletetaan olevan liittoutuneina amerikkalaisten joukkojen kanssa, joskus ovat salaliitossa vihollisen kanssa. (26) Joskus afgaanisotilaat jopa kääntävät aseensa Amerikan ja koalition joukkoja vastaan jotka ovat siellä avustaakseen heitä. Hiljattainen ABC News artikkeli raportoi että siellä on ollut 42 sellaista tapausta vuodesta 2007 vuoteen 2011. (27) Itse asiassa, neljä ranskalaista sotilasta ammuttiin hiljattain kuoliaaksi afgaanisotilaan toimesta, mikä raivostutti Ranskan presidentin Nicolas Sarkozy’n niin suuresti että hän uhkasi vetää pois kaikki Ranskan joukot Afganistanista. ”Ranskan armeija ei ole Afganistanissa tullakseen ammutuksi afgaanisotilaiden toimesta”, Sarkozy sanoi. (28)

Surullista kyllä, Yhdysvaltain armeija saattaa pian löytää itsensä lujasti juurtuneena sotaan muualla. The Guardian -lehden raportin mukaan, Pentagon on nyt laatimassa ”varautumissuunnitelmia” sotilaalliselle toiminnalle Syyriaa vastaan. (29) Syyrian kansakunta on ollut kaaoksessa siitä lähtien kun protestit alkoivat presidentti Bashar al-Assadia ja hänen hallintoaan vastaan maaliskuussa 2011. Lukien helmikuusta 2012, 7,636 ihmistä on tapettu, käsittäen yli 5,000 siviiliä. (30) Vaikka useimmat kansakunnat läntisessä maailmassa ovat kauhistuneita Assadin hallinnon brutaaliudesta, Kiina, Venäjä, ja Iran ovat kaikki ilmaisseet tukea Syyrialle. Tämä oli erityisen ilmeistä artikkelissa jonka julkaisi Kiinan kommunistinen puolue heidän sanomalehdessään, tunnettu nimellä People’s Daily. ”Jos läntiset maat jatkavat täyttä tukeaan Syyrian oppositiolle, sitten lopulta suurimittainen sisällissota tulee purkautumaan ja siellä ei tule olemaan mitään keinoa näin välttää ulkomaisen aseellisen väliintulon mahdollisuutta”, artikkeli väitti. (31) Ystävyyden ja tuen osoituksena, Iran on nyt telakoinut kaksi sotalaivaa Syyriassa. (32) Samaan aikaan, entinen Venäjän yhteisesikuntapäälliköiden jäsen on varoittanut että hyökkäystä Syyriaa tai Irania vastaan ei suvaita Venäjän hallinnon taholta. ”Isku Syyriaa tai Irania vastaan on epäsuora isku Venäjää ja sen etuja vastaan. Venäjä menettäisi tärkeät asemat ja liittolaiset arabimaailmassa. Sen tähden, puolustamalla Syyriaa, Venäjä puolustaa sen omia intressejä”, sanoi kenraali Leonid Ivashov. (33) [Nyt Syyriaan on saapunut sovittelemaan tulitaukoa osapuolten välille YK:n ja Arabiliiton rauhankyyhky, entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan, joka tänään lauantaina 10.3.2012 aloitti tunnustelunsa Syyrian presidentin kanssa. Oppositio on jo vastannut kieltävästi Annanin pyyntöön keskustella rauhasta Assadin hallinnon kanssa ja Assad itse syyttää oppositiota terroristeiksi joiden kanssa ei neuvotella. Joten tämä Annanin sovitteluyritys on mitä ilmeisimmin tuhoon tuomittu. Ks. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/kofi_annan_painostaa_syyrian_johtoa_tulitaukoon_3322617.html, http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/03/1509245/kofi-annan-on-saapunut-syyriaan-kriisia-ratkomaan. Suom. huom.]

Keskustelu sen suhteen pitäisikö Israelin käynnistää hyökkäys Irania vastaan vai eikö pitäisi, on jatkuvasti lisääntynyt viime viikkoina. Amerikkalaisten mielipidekyselyssä joka tehtiin helmikuussa 2012, 48 prosenttia vastaajista ilmaisi tukeaan sellaiselle hyökkäykselle, sanoen että he haluaisivat Yhdysvaltojen avustavan Israelia heidän ponnisteluissaan. (34) Kuitenkin, kenraali Martin Dempsey, Yhdysvaltain yhteisesikuntapäälliköiden puheenjohtaja (chairman of the United States Joint Chiefs of Staff), on kehottanut Israelia pidättelemään mitä tahansa suunnitelmia iskeä Iraniin. ”Me ajattelemme että ei ole järkevää tässä vaiheessa päättää hyökätä Iraniin. Minä tarkoitan, se on ollut meidän neuvo liittolaisillemme, israelilaisille, tunnettu, hyvin dokumentoitu”, totesi Dempsey. (35) Britannian ulkoministeri William Hague antoi samanlaisen lausunnon, sanoen, ”Minä en pidä viisaana tekona tällä hetkellä Israelille käynnistää sotilaallista hyökkäystä Irania vastaan. Minä ajattelen että Israelin kuten jokaisen muun maan maailmassa pitäisi antaa todellinen mahdollisuus lähestymiselle jonka me olemme omaksuneet koskien hyvin vakavia taloudellisia sanktioita ja taloudellista painostusta ja valmiutta neuvotella Iranin kanssa”, totesi Hague. (36) Eikä yllättäen, Venäjä on antanut suorasukaisen varoituksen Israelille. ”Tietenkin mikä tahansa mahdollinen sotilaallinen skenaario Irania vastaan tulee olemaan katastrofaalinen alueelle ja koko kansainvälisten suhteiden systeemille. Minä toivon että Israel ymmärtää kaikki nämä seuraukset… ja heidän pitäisi myös pohtia sellaisen toiminnan seuraamuksia itselleen. Minä toivon että realistinen lähestymistapa tulee pääsemään voitolle, yhdessä järkevän arvioinnin kanssa”, julisti Venäjän varaulkoministeri Gennady Gatilov. (37)

Sitä vastoin, Naftali Bennett, entinen esikuntapäällikkö Israelissa, tuntuu vakuuttuneen siitä että Israelin täytyy hyökätä Iraniin pian. ”Me olemme aivan viime hetkessä. Tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta historiassa kun hullu, radikaali islamilainen hallinto hankkii itselleen ydinaseen. Päivä sen jälkeen kun heillä on pommi, tulee olemaan erilainen päivä koko maailmalle”, varoitti Bennett. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Me emme nyt tiedä varmasti tuleeko Amerikka olemaan siellä meitä varten tällä nykyisellä hallinolla ja sen vuoksi me olemme huolissamme. Meille ollaan sanomassa, ’Israel ei hyökkää Iraniin.’ Mutta miksi me emme voi tehdä sitä? Me emme tiedä mitä me tulemme näkemään 12 kuukauden päässä tästä hetkestä, meillä ei ole mitään takeita siitä että muut huolehtivat siitä. Jos on välttämätöntä me teemme työn maailman puolesta mutta please, ole hyvä äläkä pyydä meitä pysyttelemään syrjässä ja vain odottamaan ja minä arvaan rukoilla jotakin hyvää tapahtuvaksi. Meidän pitää saada hoitaa homma. Jos Obama ei tee sitä, please salli Israelin hoidella hommat.” (38) [Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu kävi äsken (5.3.2012) vierailulla presidentti Obaman luona Washingtonissa. Ei ole aivan selvää mitä keskusteluissa puhuttiin, mutta ilmeisesti Obama pyysi Israelia lykkäämään iskuaan Iraniin ensi vuoden puolelle, jotta sota ei vaikuttaisi Obaman vaalikampanjaan tänä vuonna kun USA:n presidentinvaalit käydään marraskuussa. Netanyahu olisi kuitenkin halukas iskemään Iraniin piakkoin ja näin hänellä on sukset ristissä Obaman kanssa. Obama tarjosi Israelille myös aseapua eli bunkkerinmurtajapommeja (Bunker-buster bombs) ja ilmatankkauskoneita jos Netanyahu lykkää hyökkäystään vuodella (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030815300532_ul.shtml). Tästä näkee miten vähän lopulta USA:n nykyinen hallinto välittää Israelin turvallisuudesta. Odotettavissa onkin joku False-Flag -isku USA:n sotakalustoa vastaan Persianlahdella tai jopa Amerikan maaperällä. Muutoin USA:ta ei saada kunnolla vedettyä Iranin ja Syyrian vastaiseen sotaan. Ja arvatenkin iskun takana tulevat olemaan israelilaiset Mossadin erikoisjoukot, jotka olivat eräällä tavalla mukana jo WTC-iskuissa v. 2001. Se on kuitenkin talmudilainen juutalainen salaliitto, jonka tarkoituksena on synnyttää NWO ja saada juutalaista sukuperää oleva vapaamuurarikristus Jerusalemin 3. temppeliin hallitsemaan. Kuten oikea Israel hallitsee Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa, niin väärä Israel hallitsee Rothschildin sukua olevan Antikristuksen kautta 7-vuotisessa vaivanajassa ennen Jeesuksen toista tulemusta maan päälle. Nämä nykyiset juutalaiset salaliittolaiset eivät välttämättä ole aitoja juutalaisia vaan käännynnäisten kasaarijuutalaisten jälkeläisiä. Ehkä Israelin nykyinen valtiojohto koostuu suurimmaksi osaksi apostoli Johanneksen mainitsemasta saatanan synagoogasta (Ilm. 3:9). Lopuksi Verkkomedian uutisia ja analyysia tilanteesta: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2865, http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2872. Suom. huom.]

Kun hyökkäyksen mahdollisuus Irania vastaan edelleen kasvaa, Iran on järjestänyt asemiin sotakoneita ja ohjuksia samalla kun lisää harjoituksia suojellakseen sen ydinlaitoksia. (39) Iran on myös ilmaissut että he voisivat olla halukkaita tekemään ennaltaehkäiseviä iskuja jos he tuntevat itsensä uhatuiksi. ”Meidän strategia on nyt se että jos me aavistelemme vihollisemme haluavan vaarantaa Iranin kansalliset intressit, ja haluavat päättää tehdä niin, me tulemme toimimaan ilman odottamista heidän toimille”, sanoi Mohammad Hejazi, Iranin armeijan varakomentaja. (40)

Mahdollisuudet konfliktille ja riidalle näinä viimeisinä päivinä ovat tulleet niin laajalle ulottuviksi että nyt näyttää siltä että on vain ajan kysymys ennen kuin maailma laskeutuu suursotaan. Itse asiassa, Venäjän pääministeri, Vladimir Putin, on ilmoittanut että hänen hallituksensa on varannut 772 miljardia dollaria voimistaakseen heidän armeijaansa seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Voimistaminen tulee sisältämään 2,300 viimeisen sukupolven panssarivaunua, 600 nykyaikaista taistelulentokonetta, 8 ballistista ydinkäyttöistä sukellusvenettä, 50 merisota-alusta, uuden tykistöinventaarion, ilmapuolustusjärjestelmiä, 17,000 uutta sotilasajoneuvoa. (41) Selittäessään sysäystä voimistamiselle, pääministeri Putin sanoi, ”Me olemme pakotettuja ottamaan päättäväisiä askeleita pitämään yllä meidän kansallista ilmakehä ja avaruus -puolustusjärjestelmää torjumaan USA:n ja NATO:n yritykset ohjuspuolustuksensa sijoittamisessa (lähelle Venäjän rajoja).” (42) Voisiko 3. maailmansota puhjeta pian? Se on nyt tärkeämpää kuin koskaan noudattaa Jeesuksen käskyä valvoa ja rukoilla.

Suomentajan kommentti: Vladimir Putin valittiin kolmannelle kaudelle presidentiksi Venäjän vaaleissa 4.3.2012. Tämä kausi kestää kuusi vuotta ja päättyy v. 2018, jolloin Putin on 66-vuotias. Tämä varmistaa sen että voimapolitiikka tulee vahvistumaan Venäjällä ja sotavoimiin panostetaan. Putin lienee Raamatun ennustama Goog, Roosin ruhtinas (Hes. 38-39). Hän on siis viimeinen Venäjän johtaja ennen Jeesuksen maanpäällistä takaisintulemusta ja tulee hyökkäämään Israeliin. Putinista kertoo myös Danielin kirjan 11. luku (Totuuden kirja), jossa viimeinen Pohjan kuningas (Dan. 11:21-45) kuvataan jakeessa 21 ”kelvottomana” joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Tämä viitannee siihen että monet venäläiset ovat kyllästyneet Putiniin ja hänen epärehelliseen peliinsä. Putinin ”kelvottomuudesta” puhuu kaksissa viimeisissä Venäjän vaaleissa esiintynyt vaalivilppi joka on auttanut Putinin valtapuoluetta että häntä itseään menestymään. Putin tulee keskellä rauhaa ja anastaa kuninkuuden juonilla (Dan. 11:21). Hyvin poikkeuksellista on että jossakin maassa pääministeri ja presidentti vaihtavat paikkoja keskenään sumplimalla (jo kahdesti). Näin vastarinta kansalaisten taholta (oppositio) on noussut, mutta se ei riitä syrjäyttämään Putinia. Hän on venäläinen antikristus, joka toteuttaa Jumalan aivoituksia. Putin kunnioittaa linnoitusten jumalaa, kuten profetia jakeessa 38 ennustaa. Putin on macho sotasankari joka aloitti Tshetsenian 2. sodan v. 1999. Hän sopii Nostradamuksen vuoden 1999 ennustukseen (Centurie X:72) korkeana Angolmois-kuninkaana eli nykyaikaisena Tšingis-kaanina (muinainen Mongolian suurvallan hallitsija), joka kurittaa Länttä. Nostradamus käytti paljon anagrammeja, joten Angolmois kääntyy Mongolien Kuninkaaksi. Lukekaa n. 6 vuotta sitten aloittamani Suomi24-keskustelu Nostradamuksesta ja vuoden 1999 ennustuksesta tästä. Ennustuksessa mainittu Mars eli roomalainen sodanjumala hallitsee onnellisena Putinin valtakaudella kun sotimiseen ja sotavoimiin panostetaan. Suomi tulee vielä vapisemaan Putinin edessä. Putin on vielä sopivasti 11. Venäjän tai NL:n johtaja alkaen Josif Stalinista (NKP:n 1. pääsihteeri) ja Vladimir Leninistä 11. eri henkilö (Lenin, Stalin, Malenkov, Hrustshov, Brezhnev, Andropov, Tshernenko, Gorbatshov, Jeltsin, Putin, Medvedev, Putin). Hän on siis Danielin kirjan pieni sarvi, erilainen kuin muut, joka nousi kuin tuntemattomuudesta Venäjän johtoon Boris Jeltsinin erotessa virastaan uudenvuoden aattona v. 1999. Kaikki oli ennalta suunniteltua ja jokin näkymätön käsi nosti Putinin valtaan. Saatana tulee inkarnoitumaan hänessä, ja hän vihaakin fundamentalistikristittyjä.


     


Tuomiopäivän kello siirtyy eteenpäin! (The Doomsday Clock Advances!)

Kristittyinä, meitä joskus pilkataan uskomisesta siihen että maailma tulee loppumaan jonakin päivänä. Silti, jopa tiedeyhteisö tunnustaa juuri niin. Maailma kohtaa enemmän uhkia tänä päivänä kuin se on koskaan aikaisemmin kohdannut. Tästä syystä johtuen ydintiedemiesten virallinen tiedotuslehti (the Bulletin of Atomic Scientists) siirsi heidän symbolista ”tuomiopäivän kelloa” eteenpäin yhdellä minuutilla tammikuun 10. päivänä 2012. Heidän lehdistötiedotteessaan, tiedejärjestö totesi, ”Keskiyöhön on viisi minuuttia. Kaksi vuotta sitten, näytti siltä että maailman johtajat voisivat puhua vilpittömästi globaaleista uhista joita me kohtaamme. Monissa tapauksissa, tuo trendi ei ole jatkunut tai on käännetty toisinpäin. Tuosta syystä, the ’Bulletin of the Atomic Scientists’ on siirtämässä kellon viisaria yhden minuutin lähemmäksi keskiyötä, takaisin sen aikaan vuonna 2007.” (43) Kun minä pohdin tätä ilmoitusta, minä en voi muuta kuin ajatella Matteuksen lukua 25:6, jossa sanotaan, ”Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'” Kyllä, keskiyön hetki on lähestymässä. Surullista kyllä, monet ihmiset eivät tule olemaan valmiita kohdatakseen meidän Vapahtajamme. Matteuksen luvun 25 jakeessa 13, Jeesus varoittaa, ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä, jolloin Ihmisen Poika tulee.”

Lopuksi, minä kiitän sydämellisesti kaikkia teitä jotka jalomielisesti tuette tätä ministeriötä. Se johtuu teistä että me voimme jatkaa tämän uutiskirjeen julkaisemista joka ikinen kuukausi. Meidän tavoitteemme Last Trumpet -ministeriössä on vahvistaa teidän uskoanne Jumalaan kun me odotamme meidän Vapahtajamme loistokasta paluuta. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, pieniä tai suuria, please älkää epäröikö lähettää niitä meidän suuntaan. Me suomme aina kullekin pyynnölle yksilöllistä huomiota ja kannamme anomuksesi Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. The New York Times, February 6, 2012, By Adam Liptak, Washington, D.C.
02. Ibid.
03. The Council On Foreign Relations, February 6, 2012, By Adam Liptak, http://cfr.org/.
04. Wilder Publications, http://wilderpublications.com/.
05. World Net Daily, February 7, 2012, By World Net Daily, http://wnd.com/.
06. USA Today, September 14, 2011, By Dennis Cachon and Barbara Hansen, http://usatoday.com/.
07. Senate.gov, February 14, 2012, http://republican.senate.gov/public/index.cfm/2012/2/he-s-made-it-worse
08. Ibid.
09. The New York Times, November 18, 2011, By Jason DeParle, Robert Gebeloff, and Sabrina Tavernise, Washington, D.C.
10. Census.gov, U.S. & World Population Clocks, http://census.gov/.
11. Associated Press, February 20, 2012, By John Rogers, Los Angeles, CA.
12. The Independent, February 15, 2012, By Paul Vallely, http://independent.co.uk/
13. Resilient People, Resilient Planet, A Future Worth Choosing, http://un.org/.
14. Ibid.
15. The Telegraph, February 19, 2012, By Nick Collins, http://telegraph.co.uk/.
16. USA Today, February 21, 2012, By Tim Mullaney, http://usatoday.com/.
17. VOA News, February 22, 2012, By VOA News, http://voanews.com/.
18. USA Today, February 21, 2012, By Tim Mullaney, http://usatoday.com/.
19. Reuters News Service, February 22, 2012, By George Georgiopoulos and Harry Papachristou, Athens, Greece.
20. Ibid.
21. The Star, February 22, 2012, By Nicholas Paphitis, Athens, Greece.
22. USA Today, February 21, 2012, By Mariana Barbosa, Catarina Sousa, and Naomi Westland, Lisbon, Portugal.
23. The New York Times, January 27, 2012, By Raphael Minder, Madrid, Spain.
24. Reuters News Service, February 20, 2012, By John Stonestreet, Madrid, Spain.
25. The Chicago Tribune, February 22, 2012, By Jonathan Cable, London, UK.
26. Armed Forces Journal, February 2012, By Lt. Col. Daniel L. Davis, http://armedforcesjournal.com/.
27. ABC News, February 1, 2012, By Nick Schifrin and Lee Ferran, http://abcnews.go.com/.
28. Ibid.
29. The Guardian, February 8, 2012, By Chris McGreal, Washington, D.C.
30. The Daily Star, February 22, 2012, By The Daily Star, Beirut, Lebanon.
31. Reuters News Service, February 20, 2012, By Khaled Yacoub Oweis and Angus MacSwan, Amman, Jordan and Beirut, Lebanon.
32. Ibid.
33. The Middle East Media Research Institute, February 6, 2012, Special Dispatch No. 4475, http://memri.org/.
34. The Daily Caller, February 6, 2012, By Steven Nelson, http://dailycaller.com/.
35. USA Today, February 20, 2012, By David Jackson, http://usatoday.com/.
36. Associated Press, February 19, 2012, By Josef Federman, Jerusalem, Israel.
37. Reuters News Service, February 23, 2012, By Alexei Anishchuk, Moscow, Russia.
38. The Blaze, February 19, 2012, By Madeleine Morgenstern, http://theblaze.com/.
39. Arutz Sheva, February 22, 2012, By Arutz Sheva, http://israelnationalnews.com/.
40. Reuters News Service, February 21, 2012, By Parisa Hafezi, Tehran, Iran.
41. The Christian Science Monitor, February 20, 2012, By Fred Weir, Moscow, Russia.
42. Ibid.
43. Bulletin of the Atomic Scientists, January 10, 2012, By The Bulletin of the Atomic Scientists, Washington, D.C. http://thebulletin.org/.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com