Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Monsanto ajaa Illuminatin asiaa – Ohion kouluampuja aivopesty? – Kotimaan turvallisuusvirasto kehittää valvontaa USA:ssa

Tässä tuore Cutting Edgen viikkokirje (sittemmin päivitetty Mitt Romney -uutisilla) jossa David Bay aluksi kertoo uutisen koskien maailman suurinta maatalouskemikaalien ja geenimuunneltujen tuotteiden kehittäjää, Monsanto-yhtiötä, jota vastaan nostettiin vastikään kanne Yhdysvalloissa, mutta se raukesi erään Liittovaltion tuomarin toimesta. Liittovaltion hallitus sekä Monsanto-yhtiö palvelevat molemmat Illuminatia ihmiskunnan tuhoamiseksi. Toiseksi kerrotaan tuoreimmasta kouluampumistapauksesta Yhdysvalloissa, joka vaati kuolonuhreja. Kirjoittaja epäilee mielialalääkkeiden vaikutusta tekoon sillä masennuslääkkeet ovat olleet useiden tällaisten tekojen takana aikaisemmin ja Illuminati aivopesee uhrejaan näillä lääkkeillä jotta saataisiin aikaan massamurha Illuminatin tarkoitusperiä varten. Viimeiseksi esitetään Yhdysvaltain hallinnon suunnitelma lisätä valvontaa sosiaalisessa mediassa ja uutisissa tiettyjen avainsanojen avulla. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

-------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 28.2.2012

-------- This Weeks Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Tuomari on jättimäisen Monsanto-yhtiön puolella maanviljelijöitä vastaan; shokeeraavasti sallii geneettisen ”Frankenstein-ruoan (Frankenfood)” edelleen vaarantavan suuren yleisön.

Meidän ruokavarastojemme geneettinen manipulointi on pitkään ollut Globaalin Eliitin tavoite, kuten tämä Illuminati-kortti osoittaa! 

UUTISKATSAUS: Tuomari puoltaa Monsantoa: Pilkkaa maanviljelijöiden oikeutta kasvattaa ravintoaineita ilman pelkoa, saastumista ja taloudellista harmia, Organic Seed Growers and Trade Association (Luonnonmukaisten siemenkasvattajien ja -myyjien yhdistys), 27. helmikuuta 2012

”Helmikuun 24:ntenä, tuomari Naomi Buchwald langetti ohjeistuksensa liikkeelle hylätäkseen oikeusjutun jossa vastakkain olivat Luonnonmukaisten siemenkasvattajien ja -myyjien yhdistys ja Monsanto-yhtiö kuultuaan suullisen perustelun tammikuun 31. päivänä Liittovaltion piirikuntaoikeudessa Manhattanilla. Hänen päätökseensä hylätä todisteet jotka tuotiin Monsantoa vastaan luomuviljelijöiden, siemenkasvattajien ja maatalousjärjestöjen, jotka edustivat maanviljelijöitä ja kansalaisia, puolesta, suhtauduttiin suurella pettymyksellä kantajien taholta.”

Miksi Monsanto olisi niin vaikea pala lyötäväksi oikeusjärjestelmässä, kun he ovat selkeästi jättimäinen tyranni joka valitsee uhrikseen pienet luomuviljelijät? Miksi Monsanto saisi niin valtavan hallinnon tuen kasvattaakseen geneettisesti muokattuja ravintoaineita jotka ovat osoittautuneet vaarallisiksi meidän terveydelle, käsittäen kuoleman?

Sinä ymmärrät, sekä Liittovaltion hallitus että Monsanto palvelevat samaa pomoa: Illuminatia, ja sen Suunnitelmaa. Mikä on Illuminatin perusagenda koskien ihmispopulaatiota? Tämä seuraava Illuminati-kortti kertoo meille vastauksen.

Jos sinä huolellisesti lasket yhteen lukemat ihmisväestöstä jonka profetoidaan kuolevan Ilmestyskirjassa, sinä havaitset että 66% koko ihmiskunnasta tulee kuolemaan Jumalan tuomioissa.

Illuminatin suunnitelma edellyttää myös 66%:n vähennystä maailman väestössä. Kuuntele yhtä havainnollisimmista kehotuksista tällaiselle dramaattiselle väestön murhaamiselle.

”Kontrollin ottaminen maailmasta … supistamaan … maailma turvalliselle tasolle prosessilla hyväntahtoista orjuutta ja kansanmurhaa … Ainoa vaihtoehto joka jäisi jäljelle maailman johtavalle eliitille olisi lisätä kuolleisuusastetta … Tri. Aurelio Peccei Rooman Klubista … kannatti sitä että kulkutauti otettaisiin käyttöön jolla olisi sama vaikutus kuin historian Mustalla Surmalla.” (Bill Cooper, "Behold A Pale Horse", s. 49, 167)

Mitä Raamattu kertoo ennalta?

”Siellä tulee olemaan … kulkutauteja (vitsauksia: pahanlaatuisia ja tarttuvia epidemian luonteisia tauteja jotka ovat tappavia ja tuhoisia)” – [Luukas 21:11; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary]

”…ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.” (Luuk. 21:11, KR 33/38)

Kun Monsanto kontrolloi tämän maailman kansakuntien ruoka- ja siemenvarastoja, ja he ovat pääsemässä hyvin lähelle tuota tavoitetta juuri nyt, niin he kykenevät kirjaimellisesti näännyttämään kaikki kansakunnat kuoliaiksi. Monet ihmiset uskovat että Monsanto yrittää saavuttaa tämän drakonisen päämäärän lisätäkseen heidän taloudellisia voittoja; mutta minä uskon vahvasti että ensisijainen tavoite on käynnistää nälkiintyminen niissä maissa jotka sijaitsevat ”ei-integroituneen aukon” -alueella joiden taloudet eivät voi koskaan kasvaa pisteeseen missä ne voivat operoida rahattomalla perustalla.

Muista, Globaali Eliitti kontrolloi Monsantoa ja se toimii heidän käskystä.

Ennustaako Raamattu laajalle ulottuvasta ja tuhoisasta nälänhädästä Ilmestykseen kuuluvan ajankohdan aikana?

”Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” (Ilm. 6:7-8, KR 33/38)

"When the Lamb broke open the fourth seal, I heard the fourth living creature call out, Come! So I looked, and behold, an ashy pale horse black and blue as if made so by bruising, and its rider's name was Death, and Hades (the realm of the dead) followed him closely. And they were given authority and power over a fourth part of the earth to kill with the sword and with famine and with plague (pestilence, disease) and with wild beasts of the earth." (Revelation 6:7-8; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Kun maailma siirtyy ajankohtaan jolloin Antikristus nousee, raha ei ole tärkein tavoite, vaikkakin tavanomainen konservatiivinen viisaus sanoo että rahatuotto on tärkeintä; mutta kaikkein tärkein tavoite on saavuttaa Illuminatin suunnitelman täyttymys jotta heidän Kristuksensa voi ilmestyä. Tuo suunnitelma toteuttaa Jumalan profetiat täsmälleen, mikä on tarkalleen sitä mitä Ilmestyskirja 17:17 sanoo ennalta.

Jumala on sallimassa jumalattomimpien ihmisten maailmanhistoriassa saada tietämys jonka he kääntävät ihan avutonta ihmiskuntaa vastaan. Vietä muutama hetki lukeaksesi vain yhden meidän artikkeleistamme joka osoittaa että monet Jumalan profeetallisista tuomioista tulevat toteutumaan kun Jumala sallii saatanan jakaa tietoa ihmisille jotka ovat täydellisesti pelanneet Herra Saatanan pussiin. [Mä luulen että Illuminati jakoi tietoa GSM-kännykän valmistusohjeista Nokia-yhtiölle aikoinaan 1990-luvun alussa. Nykyään älypuhelimet ovat pedonmerkin esiaste. Suom. huom.]

Ole hyvä ja lue uutinen NEWS1697, otsikolla, ”Katsaus Ilmestyskirjan tuomioista jotka kääntävät sään jumalatonta ihmistä vastaan!”


II. Traaginen kouluampuminen on tapahtunut jälleen!

Massamurha on yksi Illuminatin korttipelin korteista; sen tähden, julkinen murha on yksi toimenpiteistä joihin Illuminati aikoo ryhtyä kukistaakseen tämän sivilisaation jotta Uusi Maailman Järjestys voidaan toteuttaa. Älä epäile sitä.

UUTISKATSAUS: Kuolonuhrien lukumäärä nousee kolmeen Ohion kouluampumisessa, The Associated Press, 28. helmikuuta 2012

”CHARDON, Ohio (AP) – Kuolonuhrien lukumäärä nousi kolmeen tiistaina ampumispuuskassa Ohion lukion (high school) kafeteriassa kun koulutoverit ja kaupunkilaiset painiskelivat tragedian kanssa ja ihmettelivät mikä olisi saanut teini-ikäisen asemiehen ampumaan … Järkyttyneet asukkaat tarjosivat surunvalitteluita ja rukouksia tapettujen ja haavoittuneiden perheille 1,100 oppilaan Chardon High School’issa Clevelandin esikaupunkialueella. Kaikki kolme kuollutta olivat oppilaita, kuten ovat kaksi haavoittunuttakin.”

Meidän maamme on kärsinyt lukuisista julkisista ampumisista, kouluista posteihin, yliopiston luokkahuoneisiin ja jopa pikaruokaravintoloihin. Useimmat konservatiivit uskovat että Globaali Eliitti yrittää vakuuttaa amerikkalaiset luopumaan heidän aseistaan.

Samalla kun tämä voi olla osasyy näille julkisille ampumistapauksille, sinun täytyy pohtia sitä että ”Massamurha” -kortti ("Mass Murder" card) on vain yksi sadasta kortista Illuminatin korttipelissä. Sen vuoksi, syy massamurha-kortille on sama kuin kaikille muillekin korteille kokoelmassa, ja se on, meidän nykyisen sivilisaation saattaminen niin iljettäväksi ihmisille että he sallisivat vapaamuurarikristuksen toteuttaa hänen ”parempi” sivilisaationsa, tunnettu Uutena Maailman Järjestyksenä (NWO).

Tämän hetken kuuma kysymys on: oliko ampuja psykiatrisen hoidon alaisuudessa ja käyttikö hän antidepressantti-lääkkeitä, kuten Prozac’ia ja Ritalin’ia, tai jotain muuta lääkettä tästä lääkeperheestä?

Kuuntele New Age -kirjailijan, Bill Cooper’in, raporttia löydöksistään.

”Käyttämällä lääkkeitä ja hypnoosia mielenterveyspotilaisiin prosessissa jota kutsutaan nimellä Orion, the CIA teroitti halua näissä ihmisissä avata tuli koulualueilla ja siten kiihdyttää aseiden vastaista lobbausta. Tämä suunnitelma on juuri käynnissä, ja tähän asti se on toiminut täydellisesti. Keskiluokka kerjää hallintoa raivaamaan tieltä Perustuslain toisen lisäpöytäkirjan.” ("Behold A Pale Horse", sivu 64)

Sitten, Cooper osoittaa Prozac’ia erityisesti: ”Minä olen huomannut että nämä tapaukset [julkiset ampumiset] ovat todella tapahtuneet kaikkialla maassa. Jokaisessa tapauksessa jota minä olen tutkinut – välikohtaus naisten koulussa Kanadassa, kauppakeskuksessa Kanadassa, Stockton’in verilöyly Kaliforniassa, ja rabbi Meir Kahane’n murha – ampujat olivat kaikki entisiä mielenterveyspotilaita tai olivat nykyisiä mielenterveyspotilaita jotka kaikki olivat PROZAC-lääkekuurilla! Tämä lääke, otettuna tiettyinä annoksina, lisää serotoniini-tasoa potilaassa, aiheuttaen äärimmäistä väkivaltaisuutta. Yhdistä se jälkihypnoottiseen suggestioon tai kontrolliin elektronisen aivoimplantin tai mikroaallon tai E.L.F. -tungettelun avulla, ja sinä saat massamurhaajan …” [Cooper, s. 225; korostus alkuperäisenä]

Tämä vahva sidos Prozac’in ja/tai Ritalin’in välillä massamurhaajiin julkisissa kouluissa on huonoiten säilytetty ”avoin salaisuus” modernissa aikakaudessa. Jos sinä googlaat kehittyneellä haulla (”Google, Advanced Search”) listaa koskien tätä aihetta sinä tulet järkytetyksi.

”Prozac + School Shootings” = 1,860,000 osumaa
”Ritalin + School Shootings” = 1,530,000 osumaa

Informoidut ihmiset sekulaarissa maailmassa näyttävät tietävän tarkalleen yhteyden näiden lääkkeiden ja väkivaltaisten kouluampumisten välillä. Konservatiivisten kristittyjen vain täytyy nousta ylös saamaan ymmärrykselleen lisää vauhtia.

Samalla kun me emme ole havainneet käyttikö ampuja – Thomas ”TJ” Lane III – kumpaakaan näistä lääkkeistä, hän aikoi kouluun joka on erikoistunut tämäntyyppiseen hoitoon. Kuuntele:

”Lake Academy Alternative School (vaihtoehtokoulu) lähellä Willoughby’a: Koulu kuvailee itseään paikkana ”riskiryhmään kuuluville” oppilaille jotka ovat ’haluttomia oppilaita’ kamppailemaan sellaisten ongelmien kanssa kuten ’aineiden väärinkäyttö/kemiallinen riippuvuus, viha-asiat, mielenterveysasiat, koulupinnaus, ilkivalta, vaikeudet keskittymiskyvyssä/organisoinnissa, ja teoreettiset vajavuudet’.”

Oliko Lane’lla ongelmia demonisen kärsimyksen tai riivauksen suhteen? Hänen kuoleman mielikuvansa tuntuvat osoittavan että hän omasi täsmälleen tämänkaltaisia vaikeuksia. Jos sinä löydät informaatiota siitä minkä tyyppisiä hoitokeinoja TJ Lane käytti, please salli meidän tietää. (1-800-451-8211 tai bay@cuttingedge.org)

Meidän uusimmassa DVD:ssä, "Medical Murder" (lääketieteellinen murha), Bill Schnoebelen, käsittelee tätä linkkiä Prozac’in ja sen laajennetun antidepressantti-lääkeperheen, ja julkisten massamurhaajien viimeisten 20 vuoden ajalta välillä. Tämä informaatio on sekä mieltä-hätkähdyttävä että musertava!

Lane varmastikin näytti olevan masennuksen ja kuoleman ajatusten täyttämä. Kuuntele:

UUTISKATSAUS: Väitetty Ohion asemies puhui harvoin ’ongelmistaan’ kotona, CNN News, 28. helmikuuta 2012

”Äskettäiset julkaisut Lane’n Facebook-sivulla osoittavat hänen jakavan linkkejä musiikkivideoihin ryhmiltä kuten Grimes and Blood on the Dance Floor (Rikoksia ja verta tanssilattialla) … eräs pitkä, runollinen vuodatus, joulukuun 30. päivältä, näyttäytyy synkempänä. Postaus viittaa ’idylliseen syrjäiseen pikkukaupunkiin, missä istuu mies vihaisen katseen kanssa ikävöiden vain yhtä asiaa, että maailma kumartuu hänen jalkojensa eteen’.”

”’Hän oli parempi kuin muut, kaikki ne joita hän inhoaa, heidän linnojensa sisäpuolella, niin turhamaisia’, hän kirjoitti. Lane sitten kirjoittaa menemisestä läpi ’linnan … kuten pahaenteinen tuulahdus puiden lävitse’, ohi vartijoiden – kaiken johtaessa vähitellen postauksen dramaattiseen loppuun.”

Tämä viimeinen kappale todella järkyttää minua, koska se vaikuttaa hyvin ongelmaisen teinin tekeleeltä:

”’Tunne kuolema, ei vain ilkkumassa sinua. Ei vain väijymässä sinua vaan sinun sisälläsi’, hän kirjoittaa. ’Kiemurtele ja vääntelehdi. Tunne pienuutta minun mahtini alla. Ruttotautien haltuunotto (Seizure in the Pestilence), se on minun viikatteeni. Kuolkaa, te kaikki’.”


Trailer

III. Kotimaan turvallisuusvirasto on kehittelemässä pakkopaita-valvontaa mitä edellytetään tulevalta absoluuttiselta diktatuurilta.

UUTISKATSAUS: Kotimaan turvallisuusviraston käsikirja listaa hallinnon avainsanat sosiaalisen median, uutisten valvonnalle, Huffington Post, 25. helmikuuta 2012

”Viimeisimmässä paljastuksessa kuinka liittovaltion hallitus valvoo sosiaalista mediaa ja netin uutiskanavia, the Electronic Privacy Information Center (Sähköisen yksityisyyden informaatiokeskus) on julkaissut nettiin vuoden 2011 Kotimaan turvallisuusviraston manuaalin joka sisältää satoja avainsanoja … ja hakutermejä joita käytetään saamaan selville mahdollinen terrorismi, kehittyvät luonnonkatastrofit ja julkiset terveysuhat. Keskus, yksityisyyden vahtikoiraryhmä, jätti anomuksen Freedom of Information Act -säädökselle ja sitten nosti oikeusjutun saavuttaakseen dokumenttien ulostulon julkisuuteen.”

Mitkä ovat jotkut näistä avainsanoista?

”39-sivuinen ’Analysoijan pöytämappi’, jota turvallisuusviraston Kansallisten Operaatioiden Keskus, käyttää, sisältää no-brainer sanoja (joista voi tehdä helpon johtopäätöksen) kuten ’attack (isku)’, ’epidemic (epidemia)’ ja ’Al Qaeda (eri kirjoitusasuilla). Mutta lista sisältää myös sanoja joita voidaan tulkita uhkaavina tai viattomina riippuen asiayhteydestä, sellaisia kuten ’exercise (harjoitus)’, ’drill (sotaharjoitus)’, ’wave (aalto)’, ’initiative (aloite)’, ’relief (apujoukot tai vuoronvaihto)’ ja ’organization (järjestö)’.”

”Nämä termit ja muutkin ovat ’laajoja, epämääräisiä ja kaksiselitteisiä’ ja käsittävät ’valtavia määriä Perustuslain ensimmäisen lisäpöytäkirjan turvaamasta sananvapaudesta joka ei millään liity Kotimaan turvallisuusviraston tehtävään suojella suurta yleisöä terrorismilta ja luonnononnettomuuksilta’, totesi Sähköisen yksityisyyden informaatiokeskus kirjeessä Edustajainhuoneen kotimaan turvallisuuden alivaliokunnalle vastaten vastaterrorismista ja tiedustelusta (the House Homeland Security Subcommittee on Counterterrorism and Intelligence).”

Kotimaan turvallisuusvirasto valvoo tiiviisti sosiaalisen verkostoitumisen sivuja kuten Twitteriä, joten ole varovainen siinä mitä sanot noilla sivuilla. Jopa sanat jotka tuntuvat sinusta viattomilta saattavat pyydystää sinut Liittovaltion hallituksen listalle koskien ”kotimaista terroristia”.

Nyt voitko nähdä tulevan diktatuurin rumat kasvot?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com