Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Rabbi Judah Ben Samuelin ennustus vuodelta 1217 ja lopun ajat

Tässä minun ja erään lukijani tuoretta kirjeenvaihtoa jossa lukija tekee aluksi mielenkiintoisia laskelmia seurakunta-ajan tai nykyisen maailmanajan päättymisestä lähitulevaisuudessa liittäen laskelmansa erään juutalaisen rabbin ennustukseen Israelin riemuvuosista (kymmenen 50 vuoden jaksoa) jotka päättyisivät v. 2017. Omalta osaltani huomasin professori Johan Malanin tulkinnassa tästä ennustuksesta v. 2010 3,5 vuoden virheen joka on syytä tuoda tässä esille. Näin ollen seurakunnan (Kristuksen morsian) ylösotto on käsillä 3,5 vuotta myöhemmin kuin näissä vuoden 2010 artikkeleissa esitetään eli aivan lähiaikoina.

-------------------------------



From: Pirjo Pesonen
Sent: Saturday, November 23, 2013 5:06 PM
To: nokialainen.info@gmail.com
Subject: Lopun ajat.

Kiitos, kun pidät meitä hereillä ja valveilla, ymmärtääksemme, miten lähellä olemme Herramme luokse pääsemistä..

Olen Raamattua tutkiessani tullut pohdinnoissani samankaltaiseen tulokseen kanssasi ylöstempauksen aikajärjestyksistä.

Äskettäin minut pysäytti Raamattua lukiessani Matt.1:17. Siinä puhutaan 14:stä sukupolvesta sidottuina Israelin kohtaloihin. Kun Jumala on järjestyksen Jumala, aloin aprikoida, mitä nuo sukupolvet laskennallisesti tarkoittaa lopun aikoja ajatellen.

14 sukupolvea kerrotaan sukupolven eli ihmisen elämän pituudella 70 v.= 980 v. Eli Aabrahamista Daavidiin on 980 v, Daavidista Babylonin pakkosiirtolaisuuteen = 980 v. Pakkosiirtolaisuudesta Jeesuksen syntymään on 980 v. Eli yhteensä 2940 v. (3000 pyöristettynä).

Olavi Syväntö on profetoinut, että pakanain ajat täyttyvät v.2017, eräs nainen srk:n tilaisuudessa oli profetoinut, että nykyinen maailmanaika päättyy v. 2017. Lisäksi joku Ben Samuel (sukunimi unohtunut) on profetoinut Israelin riemuvuosien määrän (muistat varmaan profetian), jonka mukaan Israelin riemuvuodet päättyvät vuoteen 2017. Nämä profetiat varmaan tarkoittavat, että alkaa Israelin ennalleenasettaminen, (seitsenvuotiskausi), jonka aikana he alkavat uhraamaan temppelissään ja pakanain ajat ovat todellakin päättyneet, srk on ylöstemmattu..

Jatkoin laskelmia.

Kristuksen syntymästä vuosilukuun 2017 sisältää 144 kpl 14:sta sukupolven kautta. Kun sukupolveksi lasketaan 70 v,  se on 2 kpl  14:sta sukupolven kautta, kolmas 14:sta sukupolven kausi olisi näin ollen tuhatvuotinen valtakunta. Israelin valtio perustettiin v.1948, siihen lisätään 70 v, tullaan vuoteen 2018, jolloin Israel on ennalleenasetettu, ja alkaa 7 vuotinen Israelin ahdistus.

Mitä olet mieltä näistä ajatuksista? Olet varmaan itsekin laskeskellut samat laskelmat, ja ehkä jossakin vaiheessa kirjoittanutkin tästä aiheesta, on vain jäänyt huomaamatta.

Siunausta sinulle, voimia tärkeään työhösi meidän valistajana, Herran rauha ja ilo sydämeesi!

Siunaten, Pirjo.

---------------------

23. marraskuuta 2013 19.07 Olli R <nokialainen.info@gmail.com> kirjoitti:

Hei, enpä ole itse yhdistänyt Jeesuksen sukuluetteloa lopunaikoihin. Hyvin loogista yhdistellä noin mutta muistutan että Aabraham eli n. 2200 - 1900 eKr. ja Daavid voideltiin kuninkaaksi n. 3000 vuotta sitten (1000 eKr.) sekä Baabelin pakkosiirtolaisuus alkoi n. 600 eKr. Näin Aabrahamin syntymästä Jeesuksen syntymään on vain n. 2000 vuotta. Sinun laskelmiesi mukaan olisi 3x980 vuotta, eli ei ihan täsmää.

Mutta kyllä tuollainen teorisointi 14 sukupolvella lopunaikoja ajatellen on mahdollista kun vain oletetaan jokaisen sukupolven iäksi 70 vuotta ja ihmiskunnan olemassaolo jaetaan seitsemään noin tuhannen vuoden jaksoon (kussakin 14 sukupolvea). Ja puhuuhan viikunapuuvertaus Raamatussa sukupolvesta joka näkee Israelin valtion syntymän ja Jeesuksen tulemuksen. Tällöin 1948+70 vuotta = vuosi 2018. Jeesuksen syntymästä laskettu 144x14=2016 sopii myös Jeesuksen tulemuksen ajankohtaan, sillä 144=12x12 ja luku 12 kuvaa Israelin 12 sukukuntaa tai 12 apostolia. (144 on muuten enkelten luku joiden kaltaisia me olemme Taivaassa)

Juu, ei tässä mene varmaan kauaa ylösottoon ja 7-vuotisen vaivanajan alkuun. Mutta olisiko tuo vuosiluku 2017 jo vaivanajan puoliväli?! Eli ylösottomme olisi lähempänä kuin kuvittelemmekaan, mahdollisesti tänä tai ensi vuonna? Vuonna 2017-18 alkaisi sitten Israelin 3,5-vuotinen Jaakobin ahdistus ja Israel ennallistetaan silloin. Vaivanajan ensimmäiset 3,5 vuotta Israel on eksyksissä palvoen Antikristusta eli valemessiasta joka paljastuu puolivälissä vaivanaikaa. Mielestäni koko 7-vuotisena vaivanaikana pelastuu vielä paljon ihmisiä (pakanoita) ja heidät temmataan puolivälissä vaivanaikaa sekä vaivanajan lopussa. He tulevat olemaan häävieraita Karitsan häissä (Ilm. 19:7-9). Kristuksen morsian temmataan ennen 7-vuotista vaivanaikaa ja sen lukumäärä on vähäinen. Näin minä olen asiat tulkinnut.

Ollaan hereillä nyt sillä tempauksemme voi olla hyvin lähellä (huom. komeetta ISON vuoden lopulla aikainmerkkinä).

Kiitos kirjeestäsi ja siunausta elämääsi!

T: Olli

---------------------

From: Pirjo Pesonen
Sent: Sunday, November 24, 2013 11:14 AM
To: Olli R
Subject: Re: Lopun ajat.


Hei,

kiitos, kun jaksoit vastata ja antaa tyhjentävät perustelut juuri siihen ristiriitaisuuteen, joka minuakin hämmensi laskelmia tehdessäni.

Olen ollut juuri samassa käsityksessä, kuten sinäkin, että Aabrahamista Jeesukseen on n.2000 v. Muistellessani sitten Vanhan testamentin  Israelin hallitsijoita, heidän elämänkaarensa vaihtelivat suuresti. Mutta Jumala piti kiinni asettamastaan 14:sta sukupolvesta ja ohjasi maailmanhistorian tapahtumat kulkemaan säätämässään aikataulussa. Hän hallitsee väkevällä kädellään ja ohjaa kansojemme johtajia tekemään päätöksiään toteuttaakseen tahtoaan.

Löysin sen mainitsemani juutalaisen rabbin Judah Ben Samuelin profetian. Profetian lopussa mainitaan: " Kymmenennen (v. 1967-2017) riemuvuoden aikana Jerusalem on juutalaisten hallinnassa ja messiaaniset lopunajat alkavat."

Raamatun mukaan ja myös näkemyksesi mukaan antikristus asettuu vaivanajan puolivälissä Jerusalemiin, temppelin pyhimpään ja julistautuu kaikkien herraksi eli jumalaksi. Tällöin juutalaisethan eivät enää hallitsisi Jerusalemissa, vaan hallitsija olisi antikristuksen kolminaisuus (s:tana, antikristus ja väärä profeetta), joten näkemyksesi on profetian mukainen.

Odotan myös ylösoton tapahtuvan joko nyt loppuvuoden aikana  tai viimeistään ensi keväänä. Ahdistus maailmassa on jo niin suuri, että ihmiskunta ei jaksa enää tämän pahuuden keskellä! Tule Herra Jeesus, pian!

Kiitos Herralle sinusta, joka olet huutavan ääni pimeydessä, että heräisimme, kun vielä on armonaikaa!


Herramme rauha, ilo, rakkaus ja toivo sydämeesi!

Siunaten,
Pirjo.

---------------------

24. marraskuuta 2013 14.59 Olli R <nokialainen.info@gmail.com kirjoitti:

Hei Pirjo,

Löysin blogistani (alhaalla oleva täsmähaku) pari kirjoitusta tuon rabbi Judah Ben Samuelin ennustuksista (julkaistu v. 2010) ja todellakin hän on ennustanut että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa (1967-2017). Joten Antikristus asettuu Jerusalemin temppeliin vuonna 2017 joka on vaivanajan puoliväli. Ylösottomme täytyy olla siis hyvin lähellä. Nyt jos koskaan meidän tulisi valvoa aikaamme ja herätellä läheisiämme ajan lyhyydestä. Armonaika on käymässä vähiin ja tulee yö jolloin ei työtä voi enää tehdä.

http://nokialainen.blogspot.fi/2010/03/juutalaisten-rabbien-ennustuksia.html


Lainaus: "Eikä siinä vielä kaikki. Sama Rabbi profetoi myös, että kymmenennen riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja messiaaniset "lopunajat" alkaisivat. Kymmenes riemuvuosi alkoi vuonna 1967 ja päättyy vuonna 2017. Rabbin profetia on toteutunut kirjaimelleen tähän päivään saakka. Ei siis ole mitään raamatullista syytä uskoa, ettei se voisi jatkaa toteutumistaan täsmälleen, kuten se annettiin, aina seitsenvuotisen Ahdistuksen loppuun vuonna 2017. Silloin tämä merkitsee, että Uuden Testamentin uskovien ennen ahdistusta tapahtuva ylösnousemus tapahtuu tänä vuonna, 2010 ja että Israelin Messias ja Vapahtaja palaa ja perustaa Millenniuminsa vuonna 2017 jälleen toteuttaen tämän Rabbin profetian kirjaimelleen."

Tässä siis odotettiin tempausta jo v. 2010 mutta kuten sanoit niin juutalaiset eivät hallitse Jerusalemia silloin kun Antikristus on Jerusalemin temppelissä vaivanajan puolivälistä lähtien. Professori Johan Malanin kirjoituksessa on 3,5 vuoden virhe.

Ilmestyskirjan 11. luku puhuu tästä Antikristuksen hallinnasta Jerusalemin suhteen (42 kk):

1. Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
2. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.


Tämän kohdan mukaan pakanat hallitsevat Jerusalemia vuodesta 2017 lähtien 42 kk.

Jerusalemin 3. temppelin rakentaminen alkaa luultavasti ensi vuonna. Israelin temppelikulttuurin elvyttämisestä kertoo seuraava artikkeli vuodelta 2010 jossa on rabbien ennustuksia.

http://nokialainen.blogspot.fi/2010/03/juutalaisten-kolmannen-temppelin.html


Lainaus: "Kuuden päivän sodan aikana kesäkuussa 1967 Israel valtasi koko Vanhan Kaupungin ja koko Länsirannan, minkä seurauksena koko Jerusalem oli pelkästään juutalaisten valvonnassa ensi kerran Babyloniin karkottamisen jälkeen. Näin 50-vuotinen kahakointi Jerusalemin ja suurten osien Israelin maata omistajuudesta loppui. Tätä seuraisi rabbin mukaan 50 vuotta juutalaista kaupungin valvontaa vuoteen 2017 saakka, jolloin messiaanisen rauhan hallinnon odotetaan alkavan."

Tässäkin on 3,5 vuoden virhe. Vuonna 2017 alkaa Antikristuksen viimeiset 42 kuukautta (Ilm. 13) eikä Jeesuksen tuhatvuotinen rauhanvaltakunta. Mutta ehkä ajatus juutalaisen temppelin jälleenrakentamisesta heräsi henkiin juuri vuonna 2010 jolloin Hurva'n synagooga vihittiin Jerusalemissa ollen merkkinä lopunajoista.

Lainaus: "Toinen tärkeä uskonnollinen tapahtuma on vuodesta 2005 jatkunut kuuluisan Hurva'n synagoogan jälleenrakentaminen Jerusalemissa. Tämä synagooga on nyt valmis ja vihitään maaliskuun 15. päivänä 2010. Maaliskuun 16. päivänä ilmoitetaan suunnitelmista Kolmannen Temppelin jälleenrakentamiseksi – kaksi viikkoa ennen tämän vuoden Pääsiäistä ja pääsiäiskaritsan uudistettua uhria."

Tämä asia on niin tärkeä että ehkä olisi syytä tehdä korjaus blogiini näiden kirjoitusten suhteen (mm. morsiamen ylösoton ajankohta). Ethän pahastu jos julkaisen kirjeenvaihtomme?

Siunauksin,
Olli

-----------------

Hei,

voit julkaista kirjeenvaihtomme, ihan asian tärkeyden ja ajankohtaisuuden vuoksi.

Siunaten,
Pirjo.

2 kommenttia:

  1. Tämä Rabbi Judah Ben Samuelin ennustus on mielenkiintoinen siihen nähden mitä Raamattu kertoo vihan ajan ja Antikristuksen ilmestymisen ajankohdasta. Itse olen ollut tietoinen tästä profetiasta jo vuodesta 2010 lähtien jolloin tempauksen olisi pitänyt tapahtua Olavi Syvännön tulkinnan mukaan. Jos lähdemme siitä että näky on oikea eikä väärennös, niin tällöin aika on mennyt jo ohitse tulkinnasta jonka mukaan viimeisen riemuvuoden päättyminen 2017 viittaisi Messiaan tuhatvuotisen valtakunnan alkamishetkeen. Aika on mennut ohitse myös siitä teoriasta, että vihan ajan puoliväli osuisi vuoteen 2017. Jäljellä on vain kaksi skenaariota. Seitsenvuotinen vihan aika (70. vuosiviikko) alkaa 2017 tai sitten vuonna 2017 lasketaan Jerusalemin kolmannen temppelin perustukset.

    Danielin kirjan 8. luvun näyn mukaan Antikristuksen ajan temppelipalvelus + temppelin häpäisy kestää yhteensä 2300 päivää. 70. vuosiviikko kestää 2520 päivää (1260x2) ja sen puolivälistä lasketaan vielä 1335 päivää tuhatvuotiseen rauhanvaltakuntaan (Daniel 12:12). Tulkitsen asiaa näin, että 70. vuosiviikon lähtohetkestä on vielä 2595 päivää (1260+1335) messiaanisen ajan alkamiseen ja temppelin puhdistamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että temppelipalvelus alkaisi 295 päivää (2595 - 2300 = 295) sen jälkeen kun Antikristus käynnistää 70. vuosiviikon tekemällä rauhansopimuksen Lähi-Idässä.

    En tiedä onko tuo Rabbi Judah ollut joku Israelin Messiaan kieltänyt ortodoksijuutalainen tai kabbalisti, mutta minusta tuntuu siltä, että näky on valheellista tai harhaanjohtaaa profetiaa jonka tarkoitus on saada Israel hyväksymään Antikristus messiaanaan, kun hän ilmestyy pelastajahahmona kolmannen maailmansodan keskeltä ja käynnistää kolmannen temppelin rakennustyöt seitsenvuotisen vihan ajan alussa. Rabbi Judah ben Samuelin "profetia" sitten vahvistaisi entisestään eksyneelle Israelille sitä, että Antikristus on Messias jos hänen ilmestymisensä ajoittuisi tämän kymmenennen riemuvuoden loppuun.

    Jos temppelin perustukset lasketaan vuonna 2017, niin tällöin vihan aika voi alkaa jo 2016. Vuoden 1967 kuuden päivän sodasta laskettuna varsinainen riemuvuosihan (49. vuosi) alkaa 2016 eikä 2017. Ensinvuoden kesä on mielenkiintoista aikaa kun kuuden päivän sodasta tulee täyteen 7x7 vuotta. Tällöinkö seitsemättä vuosituhatta (tuhatvuotista sapattia) edeltävä 70. vuosiviikko alkaa? On myös todennäköistä, että Iso-Britannia tulee juhlimaan vuoden 2017 lopulla Balfourin julistuksen ja Jerusalemin miehityksen 100 vuotisjuhlia yhdessä Israelin kanssa. Prinssi Charles on jo ilmoittanut, että hän aikoo olla ensimmäinen Englannin kuningashuoneen jäsen, joka tekee lähiaikoina virallisen visiitin Israeliin (yhtäkään virallista matkaa ei yksikään Windsorin suvun jäsen ole tehnyt sitten Israelin perustamisen 1948). Matkan ehtona on kuitenkin sanottu olevan rauhanomainen tilanne Israel-Palestiina konfliktissa. Tämäkin vahvistaa siis sitä, että Charles on tuo vuosiviikkonäyn mainitsema prinssi (tosiasiassa hän on ollut kulissien takainen vehkeilijä Israelin ja Palestiinan välisissä rauhanneuvotteloissa jo 80 -luvun lopusta lähtien, kuten dokumentoitu Tim Cohenin kirjassa).

    Rabbi Judah ben Samuelin profetian ajankohta on kuitenkin mielenkiintoinen koska Danielin 7:n luvun perusteella Raamatun tutkijat ovat ehdottaneet seurakunnan ajan päättymiselle vuotta 2016 jo toista vuosisataa. Näin ennusti esim. Adam Clarke 1831. Kirjassani osoitin tämän tulkinnan oikeaksi seuraamalla historiallisia esimerkkejä Rooman valtakunnan viimeisistä päivistä antiikin ajan lopulla. Sitten on vielä eräs toinenkin profetia Danielin 12. luvussa, joka näyttäisi viittaavan jo vuoden 2016 alkuun vihan ajan mahdollisena lähtölaukauksena. Tätä aikakehystä olen selittänyt kirjani 11. luvun lopun ohella artikkelissa https://samueltuominen.wordpress.com/2015/08/14/mita-tapahtuu-15-paiva-eteenpain-syksyyn-ja-vuoden-2016-alkuun-alkaako-seitseman-vuoden-vihan-aika-jo-puolen-vuoden-sisalla-vai-onko-meilla-viela-armonaikaa/

    VastaaPoista
  2. Nyt eletään vuotta 2019 joulun alku kuukautta, ja mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Donald trup amerikan pressa vaan sekoilee kiinankanssa tuontitulleista, ja israelissakin on ihan perus rauhallista. kaverini kävivät siellä juuri tuulettumassa lomalla.

    pienintäkään viitettä ei nähdä noista väitteistä joista maalataan kauhukuvia lähitulevaisuudesta israelin osalta. maailma on ehkä taantumaan päin menossa mutta ei ihan vielä mitään merkkejä tässä joulun alla ole.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com