Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Last Trumpet Newsletter -- Toukokuu 2014

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta toukokuun 2014 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXIII    Issue V    May 2014

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Maanjäristyksiä, kulkutauteja, ja Kirjoitusten toteutuminen!
(Earthquakes, Pestilences, And The Fulfillment Of Scriptures!)

”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."”

2. Pietarinkirje 3:3-4

”Ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.”

2. Tessalonikalaiskirje 2:2-3

”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti. Sitten hän sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.”

Luukas 21:9-11

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Luukas 21:28


Tässä LTN:n numerossa me tutkimme huolellisesti aikamme ajankohtaisia tapahtumia ja vertaamme niitä Pyhiin Kirjoituksiin jotka kuvaavaat maailmamme tilaa päivinä jotka johtavat meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, takaisintuloon. Isäni, kun hän oli vielä maan päällä, sanoi usein, että Raamattu on ”tarkempi kuin huomispäivän sanomalehti”. Kun tutkin uutisia ja Kirjoituksia, minulle on selvää että isäni oli oikeassa vakuuttelussaan, ja tämän modernin aikakauden, jossa me elämme nyt, luonteenpiirteet asettuvat riviin erittäin hyvin sanojen kanssa jotka me löydämme Jumalan pyhästä kirjasta.

Silti, huolimatta varoituksista jotka löydämme Raamatusta, on aina epäilijöitä, jotka pitävät Jumalan kansaa mielenvikaisena uskoessaan sanoihin jotka löydämme Kirjoituksista. Tällaiset ihmiset pitävät käsittämättömänä sitä että tämä maailma, jossa me tällä hetkellä elämme, voisi joskus loppua ja että Jeesus Kristus tulee takaisin aivan kuten Hän lupasi meille Sanassaan. Apostoli Pietari varoitti meitä 2. Pietarinkirjeen luvussa 3:3-4 että tällaiset asenteet olisivat vallalla viimeisinä päivinä kun hän kirjoitti, ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."” Kyllä, mielessämme se voi tuntua siltä, että monta vuotta on kulunut siitä kun Jeesus käveli täällä maan päällä. Kuitenkin Jumala ei käsitä aikaa samalla tavalla kuin pelkät kuolevaiset ihmiset. Edellä mainitussa 2. Pietarinkirjeen kolmannessa luvussa, meille sanotaan jakeissa 8 ja 9, ”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” Se johtuu Vapahtajamme armosta ja pitkämielisyydestä, ettei hän ole jo palannut tuomitsemaan tämän maapallon asukkaita. Hän on antanut meille jokaiselle mahdollisuuden tehdä parannus, ja niin kauan kuin me vielä vedämme henkeä itseemme, tuo mahdollisuus on edelleen. Kuitenkin aika loppuu joskus, ja vaikka kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä, kun Vapahtajamme palaa, merkkejä on kaikkialla ympärillämme, että olemme yhä lähempänä tuota kohtalokasta päivää. Jos et ole vielä täysin luovuttanut elämääsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Suuria maanjäristyksiä monin paikoin! (Great Earthquakes In Divers Places!)

Luukkaan luvusta 21:9-11 löydämme seuraavan varoituksen Vapahtajaltamme, ”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti. Sitten hän sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.” Näissä jakeissa Jeesus kuvailee skenaariota, joka näyttää ikään kuin se voisi suoraan tiivistää aikamme tuoreet tapahtumat. Tämä pätee erityisesti kun otetaan huomioon maanjäristykset jotka ovat ravistelleet planeettaamme viime päivinä. Itseasiassa, Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen virallinen lista osoittaa että viimeisten 30 päivän aikana tästä hetkestä lukien on ollut 1,556 maanjäristystä. (1) Koskien listattuja maanjäristyksiä, 593 niistä on ylittänyt 4,5 magnitudin tason. (2) Edelleen selatessamme listaa, liittovaltion virasto luokittelee 21 noista maanjäristyksistä ”merkittäviksi”. (3)

Yksi alue maailmassa, joka on nähnyt huomattavaa lisäystä seismisessä aktiviteetissa, on Chilen kansakunta. Maaliskuun 25. päivänä 2014, raportoitiin että tämä Etelä-Amerikan valtio oli kokenut yli 300 maanjäristystä yhden viikon aikana. Tällainen järistyssarja on erittäin epätavallista ja herätti huolta siitä, että merkittävämpiä järistyksiä voisi iskeä lähitulevaisuudessa. ”Tilanne on tavallisesta poikkeava. On sekoitus maanjäristyssarjaa ja niiden jälkijäristyksiä jotka tekevät asioista vaikeamman arvioida. Emme voi sulkea pois suurempaa maanjäristystä”, totesi Mario Pardo, Chilen yliopiston seismologian keskuksen varajohtaja. (4) Vain hetkeä myöhemmin huhtikuun 1. päivänä 2014, hyvin voimakas maanjäristys, voimakkuudeltaan 8,2 richteriä, ravisutti aluetta, joka johti ainakin kuuden ihmisen kuolemaan, aiheutti maanvyörymiä, käynnisti tulipaloja, ja aiheutti tuhansien asukkaiden joutumisen sähkökatkoksen piiriin. (5) Hämmästyttävää kyllä, tutkijat ovat varoittaneet että tämä maanjäristys, niin merkittävä kuin se olikin, on saattanut olla vain ennakkojäristys. ”Yksi mahdollisista skenaariosta, joita me tarkkailemme juuri nyt, on, että se on vielä mahdollista, että maanjäristys joka meillä oli viime yönä, on itseasiassa ennakkojäristys paljon suuremmasta maanjäristyksestä. Chileläisten ystäviemme tähden, me toivomme, ettei sitä tapahdu”, selitti Rick Allmendinger, geofyysikko Cornell'in yliopistosta. (6)

Samaan aikaan Yhdysvalloissa, Kalifornian osavaltio on jyrissyt viime päivinä. Maaliskuun 28:ntena 2014, järistys, voimakkuudeltaan 5,1 richteriä, iski La Habran kaupunkiin ja tunnettiin myös Kernin, San Bernardinon, Orangen, Venturan, Riversiden, San Diegon, ja Los Angelesin piirikunnissa. (7) Järistys, joka seurasi pienempää maanjäristystä, joka oli iskenyt vain tuntia aikaisemmin, (8) jatkui noin 150 jälkijäristyksellä. (9) Oli onni että tämä tapahtuma aiheutti vain lievää vahinkoa; kuitenkin, asiantuntijat ovat varoittaneet että voimakkaampi maanjäristys voisi iskeä alueen siirroslinjalle, joka tunnetaan nimellä Puente Hills Thrust Fault, tulevaisuudessa. Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos arvioi että voimakkuudeltaan 7,5 richterin järistys pitkin tätä siirroslinjaa tappaisi 3,000-18,000 ihmistä aiheuttaen arviolta 250 miljoonan dollarin vahingot. (10)

Muualla ympäri Yhdysvaltoja, 4,8 magnitudin järistys iski Yellowstonen kansallispuistoon maaliskuun 30. päivänä 2014, ja se oli kuulemma voimakkain maanjäristys joka on esiintynyt alueella vuodesta 1980 lähtien. (11) Maanjäristysparvesta raportoitiin myös Idahon osavaltiossa maaliskuun 24. päivän 2014 ja huhtikuun 12. päivän 2014 välisenä aikana. Salaperäiset järistykset, jotka laskettiin satoina, ovat saattaneet ymmälle tiedemiehet. ”Se mikä aiheuttaa monille meistä päänvaivaa, on tämän päivän parvi joka ei näytä olevan isolla, aktiivisella siirroslinja-alueella joka repesi vuonna 1983 ja aiheutti suurimman maanjäristyksen Idahossa”, totesi Bill Philips, Idahon geologisen tutkimuslaitoksen geologi. (12) Reaktiona tuoreisiin tärinöihin Idahossa, alueen koulut suorittavat nyt maanjäristysharjoituksia tiheämmin, ja Carl Alexander, katastrofikoordinaattori Challis'in kaupungissa, on neuvonut asukkaita varastoimaan pullotettua vettä ja purkkiruokaa. ”Se saa sydämesi jyskyttämään hieman kun näet ikkunoittesi tärisevän”, Alexander sanoi. (13) Oklahoman osavaltio on myöskin kokenut kasvua seismisessä aktiviteetissa 253 maanjäristyksen myötä jotka jo voitiin nähdä toteutuneeksi vuonna 2014. ”Me olemme jo murskanneet viime vuoden ennätyksen maanjäristysmäärässä”, ilmoitti Austin Holland, seismologi Oklahoman geologisessa tutkimuslaitoksessa. (14)

Keski-Amerikan Nicaragua on myös kärsinyt maanjäristyksistä viime päivinä kun kaksi merkittävää ravistelua tapahtui huhtikuun 10. ja 11. päivänä 2014. Ensimmäisessä järistyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 6,1 richteriä, loukkaantui kuulemma ainakin 200 ihmistä ja se vahingoitti satoja koteja. Toinen järistys, joka oli voimakkuudeltaan 6,6 richteriä, ei aiheuttanut niin paljon vahinkoa, vaikka siinä oli enemmän voimaa. (15) Vielä yksi järistys, joka sattui huhtikuun 11. päivänä, iski Papua-Uusi-Guineaan. Voimakas järistys iski 7,3 magnitudin voimalla, mutta onneksi mitään vakavia vahinkoja ei raportoitu. (16)

Kun me liikumme ajassa eteenpäin, uskon että näemme yhä voimakkaampia maanjäristyksiä tapahtuvan ympäri maailman, tai kuten Jeesus sanoi, ”Monin paikoin.” Se on yksi lukuisista merkeistä, joita Raamattu kehottaa meitä tarkkailemaan, ja elämme ajanjaksossa, jolloin noita Kirjoituksia ollaan toteuttamassa.

Häiriöt globaalissa elintarvikeketjussa! (Disruptions In The Global Food Supply!)

Täällä Yhdysvalloissa, useimmat meistä ovat tottuneet, että voimme vierailla supermarketissa silloin kun haluamme ja ostamme päivittäistavaroita joita tarvitsemme. Silti lukuisat tekijät aiheuttavat uusia häiriöitä elintarvikeketjussa sekä täällä että ulkomailla. Nämä häiriöt saavat aikaan jyrkkää ruoan hinnan nousua, ja tämä on trendi joka tulee todennäköisesti jatkumaan vielä jonkin aikaa.

Ennustettavasti, kuivuudella Kalifornian osavaltiossa on ollut merkittävä vaikutus Yhdysvaltain hedelmä- ja vihannestarjontaan. Wall Street Journal'in julkaisema raportti huhtikuun 15. päivänä 2014 selostaa joitakin suunniteltuja hinnankorotuksia tietynlaisille tuotteille. Raportissa mainittu tutkimus, jonka kirjoitti maatalousalan professori Timothy Richards Arizonan yliopistosta, kaavailee että salaatin hinta nousee 34 prosentilla tulevina kuukausina, avokadon hinta nousee 28 prosenttia, parsakaalin hinta 22 prosenttia, viinirypäleiden hinta 21 prosenttia, tomaattien hinta nousee 19 prosenttia, melonien hinta 18 prosenttia, paprikat nousevat 17 prosentilla, marjojen hinta nousee 14 prosenttia, maissin hinta 14 prosenttia, sekä pakatun salaatin hinta nousee 13 prosenttia. (17)

Edelleen asioiden mutkistamiseksi Yhdysvalloissa, appelsiinien tuotantoa Floridan osavaltiossa on verottanut sitrushedelmien tauti nimeltään citrus greening disease (sitruspuiden kellastumistauti, Huanglongbing (HLB)). Tauti, joka saa hedelmän maistumaan karvaalta ja putoamaan puista ennenaikaisesti, on pakottanut Yhdysvaltain maatalousministeriön laskemaan sen näkymiä appelsiinituotannosta Floridassa neljästi vuonna 2014. Itseasiassa, kaavailtu appelsiinisato tälle vuodelle on nyt 18 prosenttia matalampi kuin vuoden 2013 sato, ja alhaisin tuotantotaso vuodesta 1985 lähtien. (18)

Toinen hedelmä, jota runnellaan taudilla, on Cavendish-lajikkeen banaanit, joka on yleisin lajike jota kulutetaan Yhdysvalloissa ja ympäri maailman. Taudilla, joka on Tropical Race 4 -tyypin Panaman tauti, on kyky tuhota laajoja banaaniplantaaseja muutamassa vuodessa ja on levinnyt nopeasti Kaakkois-Aasiasta Mosambikiin ja Jordaniaan. (19) Kriisi sai YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön antamaan seuraavan varoituksen: ”Ottaen huomioon haasteet, jotka liittyvät taudin torjumiseksi, ja riskin, joka aiheutuu maailmanlaajuiselle banaanintarjonnalle, on selvää, että yhteisiä toimia tarvitaan teollisuudelta, tutkimuslaitoksilta, hallituksilta ja kansainvälisiltä järjestöiltä estämään taudin leviäminen.” (20) Tiedemiehet ovat ilmaisseet huolensa mahdollisuudesta että tauti leviää Latinalaiseen Amerikkaan, jolla olisi tuhoisa vaikutus maailman banaanitarjontaan. ”Jos Tropical Race 4 -tauti on Latinalaisessa Amerikassa, se tulee olemaan katastrofi, mitä tahansa monikansalliset yhtiöt tekevätkään. Työntekijätiimit liikkuvat eri maissa. Riski on se, että aikooko tauti levitä kuin pensaspalo”, selitti professori Rony Swennem, Belgian Leuvenin yliopistosta. (21) On tärkeää huomata, että noin 410 miljoonaa ihmistä kehitysmaissa turvautuu banaaneihin suurena peruselintarviketuotteena, joka voi muodostaa yhden kolmasosan heidän päivittäisestä kalorien kulutuksesta. (22)

Lihan hinta on myöskin ollut kasvussa Yhdysvalloissa, joka näki jauhelihan hinnan saavuttavan kaikkien aikojen huipun helmikuussa 2014. Tämä uusi suuntaus yllytti Dennis Smith'iä, hyödykemeklaria Archer Financial Services -yhtiössä Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa, julistamaan, ”Olemme nähneet korkeita hintoja aikaisemminkin mutta ei mitään näin äärimmäistä. Tämä on todella uusi alue.” (23) Naudanlihan nouseva hinta on johtunut pääosin sinnikkäästä kuivuudesta joka on vaivannut Yhdysvaltojen läntistä osaa viime vuosina. Kuivuuden pahimpana aikana, karjankasvattajat joutuivat myymään paljon karjaansa, ja siitä johtuen, eläimistä on nyt pulaa. Itseasiassa, lihakarjan laumat ovat nyt alimmillaan Yhdysvalloissa vuodesta 1951 lähtien. ”Olemme jatkuvasti tekemisissä alhaisten laumalukujen kanssa. Naudanlihan hintojen pitäisi pysyä lähes ennätyskorkealla tänä vuonna ja osaksi vuotta 2015”, totesi Richard Volpe, Yhdysvaltain maatalousministeriön ekonomisti. (24)

Sianlihan hinta on myös merkittävässä kasvussa, mikä johtuu osittain tappavasta viruksesta, joka on tappanut porsaita tiloilla yli puolella Yhdysvaltojen osavaltioita, käsittäen 93 maatilaa Michiganin osavaltiossa. Tämä kriisi on aiheuttanut suurta levottomuutta Amerikan sianlihatuottajien keskuudessa. ”Tutkijat, jotka työskentelevät tämän aiheen tiimoilta, kertovat meille, että tämä on yksi tarttuvimmista viruksista johon he ovat koskaan törmänneet”, julisti Sam Hines, Michiganin sianlihatuottajien yhdistyksen varapuheenjohtaja. Hän myöhemmin jatkoi sanoen, ”Yhdysvaltain tuotanto tulee laskemaan tänä vuonna noin 7 prosenttia ja se todennäköisesti muuntuu 10-20 prosenttia korkeammiksi sianlihan hinnoiksi.” (25)

Valitettavasti nämä viimeaikaiset suuntaukset osoittavat, että monien ravintolähteiden uhkana on kuivuus ja taudit. Jos tämä trendi jatkuu, saatamme pian nähdä laajan nälänhädän, aivan kuten Jeesus varoitti meitä Luukkaan evankeliumin luvussa 21. Se päivä voisi tulla, kun meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalaan huolehtimaan meistä. Onneksi me palvelemme Jumalaa joka rakastaa meitä ja pystyy hyvin takaamaan Hänen kansansa tarpeet.

Ruttotautien leviäminen Afrikassa! (The Spread Of Pestilence In Africa!)

Edellämainituissa Kirjoituksissa Luukkaan luvusta 21, Jeesus myöskin varoitti meitä, että olisi ruttoa myrskyisänä aikana joka johtaa vähitellen Hänen paluuseensa. Valitettavasti, meneillään oleva Ebola-viruksen leviäminen Afrikassa on ajankohtainen esimerkki ruttotaudista, ja taudin leviäminen on jo aiheuttanut sekasortoa monien elämissä. Ensimmäiset tapaukset Ebola-virustaudista raportoitiin Guinean kansakunnassa ja alkoi aluksi ponnahtaa uutisotsikoihin maaliskuun lopussa 2014. BBC News'in julkaiseman raportin mukaan maaliskuun 31:ntenä 2014, viranomaiset ovat kutsuneet tätä puhkeamista ”ennennäkemättömäksi”. ”Edessämme on epidemia, suuruudeltaan sellainen, jota emme ole aikaisemmin nähneet tapausten levinneisyyden muodossa”, sanoi Mariano Lugli, ensiapuorganisaatioiden ryhmän nimeltä Lääkärit ilman rajoja (Medecins Sans Frontieres, tai MSF) virkailija. Mr. Lugli edelleen jatkoi sanoen, ”Maantiteellinen jakauma on huolestuttava, koska se suuresti vaikeuttaa järjestöjen tehtäviä epidemian torjumiseksi.” (26) Artikkeli kertoi myös, että oli ollut 122 tautitapausta ilmoitettuna tuolloin joista 78 johti kuolemaan. Huhtikuun 20. päivään 2014 mennessä, ilmoitettujen sairastumisten lukumäärä Guineassa saavutti lukeman 208 joista 136 johti kuolemaan. (28) Tauti on myös levinnyt Liberian kansakuntaan jossa ainakin 34 tapausta ja 6 kuolemaa on raportoitu. (29)

Kun kamppailu jatkuu tämän Ebola-viruksen puhkeamisen kurissa pitämiseksi, mielialat ovat leimahtaneet Guineassa. Itseasiassa, vihaisen väkijoukon kerrottiin hyökänneen Ebola-hoitokeskukseen huhtikuun 4. päivänä 2014 pakottaen laitoksen sulkemiseen tilapäisesti. ”Olemme evakuoineet koko henkilökuntamme ja sulkeneet hoitolan. Meillä on täysi tuki paikallisjohtajilta ja työskentelemme viranomaisten kanssa yrittääksemme ratkaista tämän ongelman mahdollisimman nopeasti, jotta voimme alkaa hoitaa ihmisiä jälleen”, totesi Sam Taylor MSF'stä. (30)

Ne, jotka ovat saaneet viruksen ja selvinneet siitä, lasketaan muutamien siunattujen joukoksi. Ebola-viruksen tyyppi, joka nyt vaivaa Guineaa, on niin virulentti, että se omaa jopa 90 prosentin kuolleisuusasteen, ja Maailman terveysjärjestö tai WHO, viittaa tapauksiin, joissa potilaat selviytyvät hengissä, ”Lasarus”-tapauksina. (31) Tämä tietysti on viittaus Raamatun kertomukseen jossa Jeesus ihmeellisesti palauttaa elämän mieheen nimeltä Lasarus sen jälkeen kun hän oli kuollut.

Huhtikuun puolivälissä 2014, WHO antoi lausunnon, jonka mukaan he odottavat tämän Ebola-virus epidemian jatkuvan ainakin kahdesta neljään kuukautta. ”Odotamme täysin että olemme mukana tässä puhkeamisessa seuraavat 2-4 kuukautta ennenkuin voimme lohduttautua sillä että olemme kulkeneet sen läpi”, sanoi Tri. Keiji Fukuda joka on WHO:n apulaisjohtaja. (32)

Kristinuskon tila Amerikassa ja Kiinassa! (The State Of Christianity In America And China!)

Perinteisestä näkökulmasta, Yhdysvaltoja on usein pidetty kristillisenä kansakuntana. Kuitenkin viime vuosikymmeninä on käynyt ilmi että amerikkalaisten käyttäytyminen ei vastaa tätä luokittelua, ja tutkimus osoittaa, että kaksi viime vuosikymmentä ovat saaneet aikaan merkittävää laskua uskonnollisessa sitoutumisessa. Itseasiassa, MIT Technology Review'in julkaisema raportti osoittaa että ei-uskonnollisten amerikkalaisten prosenttiosuus on kasvanut vuoden 1990 8 prosentista 18 prosenttiin vuonna 2010, prosenttiosuus, joka on noin 25 miljoonaa ihmistä. (33) Vaikka tämä lasku saattaa näyttää ilonaiheelta monille ateisteille ja agnostikoille, se ei ole yllättävää niille, jotka ovat tutkineet Kirjoituksia perusteellisesti. Toisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 2:3, apostoli Paavali antaa meille seuraavan varoituksen: ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi.” Tässä jakeessa, meitä varoitetaan, että tunnustavat kristityt luopuvat viimeisinä päivinä, ja me alamme nähdä tuon tapahtuvan, ainakin Yhdysvalloissa.

Mikä on todella merkittävää, kuitenkin, on se tosiasia että kristinusko on kasvanut hämmästyttävällä tahdilla Kiinassa. Vaikka tätä Aasian maata johtaa julma kommunistinen hallinto, joka kannattaa ateismia ja rajoittaa lasten lukumäärää mikä perheessä saa olla, niin mitkään Kiinan hallituksen yritykset eivät ole pystyneet hillitsemään kristinuskon kasvua heidän maassaan. Itseasiassa, The Telegraph'in julkaisema artikkeli huhtikuussa 2014 osoittaa että Kiinassa voi pian olla enemmän tunnustavia kristittyjä kuin missään muussa maailman valtiossa. ”Laskujeni mukaan Kiinan kohtalona on tulla suurimmaksi kristilliseksi maaksi maailmassa hyvin pian. Se tulee viemään vähemmän aikaa kuin sukupolven verran. Kovinkaan moni ihminen ei ole valmistautunut tähän dramaattiseen muutokseen”, sanoi professori Fenggang Yang, sosiologian professori Purduen yliopistosta. Professori Yang arvioi että Kiinassa tulee olemaan 160 miljoonaa kristittyä vuoteen 2025 mennessä mikä tulee todennäköisesti ylittämään kristittyjen lukumäärän Yhdysvalloissa. Professori Yang myöhemmin jatkoi sanoen, ”Mao ajatteli että hän voisi eliminoida uskonnon. Hän luuli toteuttaneensa tämän. On ironista – etteivät he kyenneet tähän. He todella epäonnistuivat täydellisesti.” (34)

Kristinuskon kasvusta Kiinassa on tullut kipeästi inhottava asia kansakunnan hallitukselle. Raportit osoittavat että virkamiehet Kiinan kommunistisessa hallinnossa ovat määränneet joitakin kirkkoja purettavaksi Zhejiangin maakunnassa samalla kun muita kirkkojen johtajia on määrätty ryhtymään toimiin, kuten sammuttamaan valot pois päältä öiseen aikaan, jotta heidän rakennuksensa ovat vähemmän havaittavissa. On myös raportoitu, että Feng Zhili, Zhejiangin etnisten ja uskonnollisten asioiden valiokunnan puheenjohtaja, oli sanonut että kristinuskon kasvu on ollut ”liiallista ja sattumanvaraista”. (35)

Kun mietimme, miten vaikeaa elämä voi olla Kiinassa kristityille, se tekee nopean kasvun tuntumaan paljon ihmeellisemmältä. Kiinan kristittyjä vainotaan ja ahdistellaan rutiininomaisesti. Raamattujen painaminen on voimakkaasti rajoitettua, ja jos joku uskaltaa ojentaa kristillisiä traktaatteja julkisesti tai arvostella hallituksen politiikkaa, heidät usein vangitaan tai jopa tapetaan. (36) Tämä muistuttaa kristillisen kirkon alkuaikoja pian Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Tuona aikakautena kristittyjä kidutettiin, vangittiin, ja surmattiin rutiininomaisesti, mutta mikään ei pysäyttänyt kirkkoa kasvamasta. Uskon, että tämä johtuu siitä, että kristityt viihtyvät aina vastoinkäymisissä, ja mitä enemmän vastustaja yrittää estää evankeliumia menemästä eteenpäin, niin sitä voimakkaammin Jumala toimii kansansa välityksellä. Meidän pitäisi myös olla tietoisia siitä tosiasiasta, että on olemassa kasvavaa vihamielisyyttä meidän kristittyjen uskomuksiin Yhdysvalloissa, ja ne meistä, jotka elävät täällä, saattavat jonakin päivänä löytää itsensä samankaltaisista olosuhteista kuin uskovaiset Kiinassa.

Groteski käytös nykymaailmassamme! (Grotesque Behavior In Our Modern World!)

Tässä modernissa maailmassa, näyttää siltä, että moraali on kääntynyt päälaelleen. Käyttäytymistä, jota pidettiin aikaisemmin halveksittavana, mainostetaan nyt hyveellisenä, ja kehittyneet maat, kuten Yhdysvallat ja Iso-Britannia, teurastavat ilman katumuksen häivääkään viattomia vauvoja aborttikäytännön avulla. Yhdysvalloissa, yksi suurimmista aborttien tekijöistä on Planned Parenthood, perhesuunnittelujärjestö, joka juontaa juurensa taaksepäin naiseen nimeltä Margaret Sanger. Ms. Sanger oli epäilemättä yksi pahimmista naisista joka on koskaan elänyt, ja hänet tunnettiin eugeniikan kannattajana, joka käytännössä rajoittaa ihmisen lisääntymisen niille, joilla katsotaan olevan toivottavat geneettiset ominaisuudet. Se oli tämä nainen, joka puhui 5. elokuuta 1926, jolloin hän totesi seuraavaa: ”Nyt jää Yhdysvaltain hallitukselle järkevän esimerkin asettaminen maailmalle tarjoamalla bonuksen tai vuotuisen eläkkeen kaikille ilmeisen kelpaamattomille vanhemmille jotka sallivat itsensä steriloida harmittomilla ja tieteellisillä keinoilla. Näin ääliöillä ja sairailla ei olisi mitään jälkipolville perinnöksi heidän onnettomasta tilastaan. Vähäjärkisten lukumäärä laskisi ja raskas taakka olisi nostettu kelpaamattomien hartioilta.” (37) On mielenkiintoista huomata että Kongressin edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Nancy Pelosi, demokraatti Kalifornian osavaltiosta, palkittiin Margaret Sanger -palkinnolla Planned Parenthoodin toimesta maaliskuun 27. päivänä 2014. Ryhmä antoi lausunnon, jonka mukaan he antoivat Pelosille palkinnon hänen ”johtajuudestaan, huippuosaamisestaan, ja merkittävästä panoksestaan lisääntymisterveyteen ja ihmisoikeusliikkeeseen uransa aikana.” (38) On häpeä tämän kansakunnan yllä, että valtion virkamies hyväksyisi tällaisen palkinnon, mutta Pelosille oli kunnia asia vastaanottaa se.

Johtuen barbaarisesta aborttikäytännöstä, miljoonia vauvoja teurastetaan rutiininomaisesti vuosittain. Joku voisi ihmetellä, mitä näistä viattomista uhreista voisi tulla, ja maaliskuussa 2014 irvokas käytäntö Yhdistyneessä Kuningaskunnassa paljastettiin. Raportin mukaan joka on päivätty maaliskuun 24. päivälle 2014, vauvojen ruumiita, jotka on abortoitu tai keskenmenon johdosta poistettu, käytetään joskus polttoaineena sairaaloiden lämmittämiseen. Artikkelissa arvioidaan, että ainakin 15,500 pikkulasta on hävitetty tällä tavalla viimeisten kahden vuoden aikana, tosiasia, joka on aiheuttanut paljon suuttumusta ja inhoa. Itseasiassa, Tri. Dan Poulter, joka on Iso-Britannian terveyshallinnon terveysministeri, oli niin järkyttynyt tästä paljastuksesta että hän antoi välittömän kiellon käytännölle. ”Tätä käytäntöä on totaalisen mahdotonta hyväksyä”, Tri. Poulter julisti. (39)

Valitettavasti samanlaista menettelyä käytetään myös amerikkalaisen Oregonin osavaltion sisällä. Tässä tapauksessa, jäännöksiä itseasiassa lähetetään kanadalaisesta Brittiläisen Columbian provinssista Oregoniin missä tämä niin sanottu ”lääketieteellinen jäte” sitten hävitetään jätteenpolttolaitoksessa energian tuottamiseksi. (40) Näin ollen viattomien vauvojen elottomia ruumiita käytetään nyt hyväksi polttoaineena tuottamaan kodin sähköä asukkaille Yhdysvaltojen sisäpuolella.

Lopuksi, rohkaisen kaikkia teitä laittamaan uskonne ja luottamuksenne Jumalaan. Elämme koettelevia aikoja ja näemme parhaillaan Kirjoitusten toteutumista päivittäin. Nämä todellakin ovat aikoja, jolloin sotien melskeestä ja sotien sanomista, maanjäristyksistä monin paikoin, nälänhädästä, ja kulkutaudeista on tulossa yhä yleisempiä, aivan kuten Vapahtajamme sanoi että niistä tulisi. Kuitenkin voimme lohduttautua Luukkaan luvun 21 jakeesta 28, jossa Jeesus sanoo meille, ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Kiitokset kaikille teille jalomielisestä tuestanne tälle ministeriölle. Pyrimme palvelemaan jokaista teistä parhaan kykymme mukaan kun me noudatamme Vapahtajamme käskyä olla työn touhussa kunnes Hän tulee. Jos teillä on mitä tahansa esirukouspyyntöjä, älkää epäröikö lähettää niitä meidän suuntaan. Meillä on kunnia kuljettaa anomuksenne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

The U.S. Geological Survey, April 21, 2014, http://earthquake.usgs.gov.
02. The U.S. Geological Survey, April 21, 2014, http://earthquake.usgs.gov.
03. The U.S. Geological Survey, April 21, 2014, http://earthquake.usgs.gov.
04. Associated Press, March 25, 2014, By Luis Andres Henao and Eva Vergara, Santiago, Chile.
05. The Christian Science Monitor, April 2, 2014, By Pete Spotts, http://csmonitor.com.
06. Ibid.
07. CBS Local News, March 28, 2014, By CBS Local News, http://losangeles.cbslocal.com.
08. Ibid.
09. CBS Local News, March 30, 2014, By CBS Local News, http://losangeles.cbslocal.com.
10. Ibid.
11. Reuters News Service, March 30, 2014, By Laura Zuckerman, http://reuters.com.
12. Reuters News Service, April 15, 2014, By Laura Zuckerman, http://reuters.com, Salmon, ID.
13. Ibid.
14. Reuters News Service, April 5, 2014, By Carey Gillam, http://reuters.com.
15. Associated Press, April 11, 2014, By Luis Manuel Galeano and Alberto Arce, Managua, Nicaragua.
16. Reuters News Service, April 11, 2014, By Lincoln Feast and Matt Siegel, http://reuters.com, Sydney, Australia.
17. The Wall Street Journal, April 15, 2014, By Eric Morath, http://wsj.com.
18. AFP News, April 18, 2014, By Juliette Michel, New York, NY.
19. The Independent, April 4, 2014, By Cahal Milmo, http://independent.co.uk.
20. Ibid.
21. Ibid.
22. Ibid.
23. Los Angeles Times, April 8, 2014, By David Pierson and Tiffany Hsu, http://latimes.com.
24. Ibid.
25. CBS Local News, April 16, 2014, By CBS Local News, http://detroit.cbslocal.com.
26. BBC News, March 31, 2014, By BBC News, http://bbc.com.
27. Ibid.
28. World Health Organization, April 22, 2014, By World Health Organization, http://who.int.
29. Ibid.
30. Reuters News Service, April 4, 2014, By Adama Diarra and Misha Hussain, http://reuters.com.
31. Reuters News Service, April 8, 2014, By Misha Hussain, http://reuters.com, Gueckedou, Guinea.
32. Reuters News Service, April 8, 2014, By Stephanie Nebehay, http://reuters.com, Geneva, Switzerland.
33. The Daily Mail, April 5, 2014, By Daily Mail, http://dailymail.co.uk.
34. The Telegraph, April 19, 2014, By Tom Phillips, http://telegraph.co.uk, Liushi, Zhejiang, China.
35. The Telegraph, April 10, 2014, By Tom Phillips, http://telegraph.co.uk, Shanghai, China.
36. National Review, April 22, 2014, By Bob Fu, http://nationalreview.com.
37. CNS News, March 21, 2014, By Penny Starr, http://cnsnews.com.
38. Ibid.
39. The Telegraph, March 24, 2014, By Sarah Knapton, http://telegraph.co.uk.
40. Life Site News, April 23, 2014, By Peter Baklinski, http://lifesitenews.com.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com