Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Obaman USA ajaa Israelia ahtaalle YK:n lailla

Tässä taas ajankohtainen pastori J.D. Faragin viikottainen maailmantapahtumien profetiapäivitys, joka on viime viikolta. Siinä keskitytään USA:n Israel-vastaisuuteen nykyään mikä tuo Jumalan kirouksen presidentti Obamalle ja USA:lle. Useat raportit viittaavat siihen, että Israel on jäämässä yhä enemmän yksin vihollisiaan vastaan. Raamatun profetiat ennustavat tämän ja siksi viimeaikaiset tapahtumat ennakoivat Amerikan poistumista piakkoin kuvioista, kun Uusi Maailman Järjestys (NWO) ottaa muotoaan. Profetiapäivityksen suomensi: Samuel Korhonen

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – December 7th, 2014


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 7.12.-14. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2014-12-07.pdf

Pastori J.D. perustelee, miksi Raamatun profetia on toteutumassa ennennäkemättömällä ja kiihtyvällä vauhdilla, varsinkin ottaen huomioon viimeaikaiset tapahtumat.


- Olen yrittänyt prosessoida kaikkea, mitä on tapahtunut yhdeksässä päivässä reaktiossa kahteen valamiehistönpäätökseen, joista viimeisin oli New York'issa.
- Yksi asia, josta Herra puhui minulle koskien näitä kahta miestä, on, että elleivät he olleet uudestisyntyneitä, he eivät pääse taivaaseen.
- Jos Michael Brown ja Eric Garner, jotka kohtasivat kuolemansa lainvalvojien käsissä, eivät olleet pelastettuja, se on ikuinen tragedia.
- Vaikka puhuimme Ferguson'in mielenosoitusten profeetallisesta merkityksestä viime viikon päivityksessä, niin en tunne johdatusta puhua siitä tänään.
- Siihen on kaksi syytä, joista ensimmäinen on, että poliittinen infuusio (tiputus) on synnyttänyt niin paljon konfuusiota (hämmennystä) että se lisää uuden halon tuleen.
- Toinen syy on, että olen tulossa yhä vakuuttuneemmaksi, että tämän takana on demoninen osatekijä, joka on päättänyt tuhota Amerikan hinnalla millä hyvänsä.
- Itseasiassa olettaen, että tämä USA:n tuhoaminen onnistuu, niin juuri tämä USA:n poissaolo joillakin tavoilla nopeuttaa Raamatun profetiaa.
- Salli minun selittää. Israel-vastainen USA tuo Jumalan kirouksen USA:lle, mikä valmistaa tien USA:n tuholle.
- Sitten, jos ja kun se tapahtuu, Raamatun profetia, jonka on vielä toteuduttava, toteutuu USA:n näkyvän puuttumisen kautta.
- Tästä syystä haluaisin käyttää jäljellä olevan yhteisen aikamme asiani esittämiseen, ennenkuin osallistumme yhdessä Herran pöytään.
- Ole ystävällinen ja salli minun perustella, miksi Raamatun profetia on täyttymässä ennennäkemättömällä ja kiihtyvällä vauhdilla varsinkin viimeaikoina.
- Näyttää, että olen hyvässä seurassa toisten raamatunopettajien kanssa, jotka minun laillani uskovat ilman mitään epäilystä, että olemme historian viime hetkessä.
Sivusto End Times Headlines julkaisi artikkelin lainaten Greg Laurie'ta otsikolla, No Question These Are the End Times; America’s Role as Superpower Will Diminish as New World Order Forms (Epäilemättä nämä ovat lopun aikoja; Amerikan rooli supervaltana kutistuu, kun uusi maailmanjärjestys muotoutuu)
Samoin sivusto One News Now julkaisi artikkelin lainaten tri. David Jeremiah'ia otsikolla, Dr. David Jeremiah: I’m no prophet, but the End Times are here (En ole profeetta, mutta lopunajat ovat nyt)
Ymmärtääkseen miksi niin monet Raamatun opettajat sanovat samaa, ei tarvitse katsoa sen kauemmas, kuin tähän Washington Free Beacon'in artikkeliin, joka julkaistiin viime torstaina 4.12.2014. Otsikossa luki, Reports: Obama Mulling Sanctions on Israel (Raportit; Obama miettii pakotteita Israelille). Seuraavassa joitakin katkelmia tästä hyvin paljastavasta raportista, ”Obama'n hallinto kieltäytyy puhumasta raporteista, joita tuli esiin varhain torstaina väittäen, että Valkoinen Talo on harkitsemassa sanktioita Israelille, koska se jatkaa juutalaisten kotien rakentamista Jerusalemissa. ...Mahdolliset sanktiot Israelille sen jatkuvasta rakentamisesta lähettävät signaalin, että Obama'n hallinto on valmis menemään pitemmälle Israelin tuomitsemisissaan, kuin mikään aiempi Valkoinen Talo. Samaan aikaan Valkoinen Talo voimakkaasti painostaa kongressia vastustamaan uusia sanktioita Iranille. ...”Jos nämä raportit pitävät paikkansa, niin tämä merkitsisi ennennäkemättömän vihamielisyyden uutta aikakautta Valkoisesta Talosta vahvinta liittolaistamme vastaan Lähi-Idässä,” lehti toteaa. ”On mahdotonta olla huomaamatta ironiaa, että hallinto miettii pakotteita Israelille, samalla kun uhkaa estää uudet pakotteet Irania vastaan.” ...”Obama'n hallinto vastustaa pakotteita Iranille, mutta kannattaa niitä Israelille,” sanoi Noah Pollak, Israelia kannattavan järjestön, Emergency Committee for Israel, toiminnanjohtaja. ”Onko Ben Rhodes'illa [Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja] päässään vihreä panta töitä tehdessään?”
Kaksi päivää tätä ennen, tiistaina 2. päivä joulukuuta, The Times of Israel julkaisi yhtä huolestuttavan raportin otsikolla, UN approves Arab-backed call for Israel to renounce nukes (YK hyväksyy Arabien tukeman vaatimuksen Israelille luopua ydinaseista). Alaotsikossa sanottiin: Yleisneuvosto äänestää 161-5 puolesta ei-sitovalle päätöslauselmalle avata laitokset kansainväliselle valvonnalle.
Puheen ollen YK:sta, niin marraskuun 24. päivänä Israelin lähettiläs Ron Prosor piti puheen, jonka uskon olevan yksi väkevimmistä ja syvällisimmistä puheista YK:n yleiskokouksen historiassa. Tässä lainaus lähettiläs Prosor'in puheesta: ”Herra presidentti, seison maailman edessä Israelin valtion ja juutalaisten ylpeänä edustajana. Seison urheasti edessänne tietäen, että totuus ja moraali ovat puolellani. Ja silti seison tässä tietäen, että tänä päivänä tässä kokouksessa totuus käännetään päälaelleen ja moraali heitetään syrjään. ...Konfliktimme ei milloinkaan ole koskenut Palestiinan valtion perustamista. Se on aina koskenut juutalaisvaltion olemassaoloa. … Haastan teitä täällä tänä päivänä nousemaan ja tekemään jotakin muutoksen puolesta, julkisesti tuomitsemaan väkivallan, tuomitsemaan kiihotuksen ja tuomitsemaan vihan kulttuurin. ...Kun seison edessänne tänä päivänä, niin mieleeni tulevat kaikki ne vuodet, jolloin juutalaiset maksoivat maailman tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä verellään. Emme enää elä sitä aikaa. Emme koskaan tule pyytämään anteeksi, että olemme vapaa ja riippumaton kansa itsenäisessä valtiossa. Emmekä koskaan tule pyytämään anteeksi itsemme puolustamista. Niille valtioille, jotka jatkuvasti sallivat ennakkoluulon vallita totuutta, minä sanon, että ”minä syytän.” Minä syytän teitä tekopyhyydestä. Minä syytän teitä kaksinaamaisuudesta. Minä syytän teitä oikeutuksen antamisesta niille, jotka pyrkivät tuhoamaan valtiomme. Minä syytän teitä siitä, että puhutte Israelin oikeudesta puolustaa itseään teoriassa, mutta kiellätte sen käytännössä. Ja minä syytän teitä siitä, että vaaditte myönnytyksiä Israelilta, mutta että pyydä mitään palestiinalaisilta. Näiden rikosten edessä tuomio on selvä. Te ette ole rauhan puolella, ettekä palestiinalaisten puolella. Te olette yksinkertaisesti Israelia vastaan.”

http://beforeitsnews.com/alternative/2014/11/delivered-to-un-general-assembly-at-around-400-pm-today-nov-2414-by-ambassador-ron-prosor-3069046.html
- Aika ei salli minun puhua muista raporteista, jotka ovat profeetallisesti yhtä merkittäviä, kuitenkin USA ja YK riittävät.
- Tässä sanon miksi; koska USA ehdottaa sanktioita Israelia vastaan ja YK tekee päätöksen, että Israelin pitäisi luopua ydinaseista eikä Iranin, niin se on Hesekiel 38.
- Näin on, koska Iran on ruorissa tässä liitossa, joka käynnistää epäonnistuvan ydinasehyökkäyksen Israelia vastaan eikä Amerikkaa löydy mistään.
Lisäksi, kuten lähettiläs Prosor myös niin väkevästi ja kaunopuheisesti totesi samassa puheessa, ”Kun on kyse turvallisuudestamme, emme voi luottaa toisiin – Israelin täytyy kyetä puolustamaan itse itseään.” Syy, miksi kiinnitän siihen huomiota, on, että silloin kun Hesekiel 38 toteutuu, kaikki maan kansakunnat ovat Israelia vastaan, kuten ne jo nyt näyttävät olevan. Kuitenkin, vaikka Israel voi luulla, että heidän täytyy kyetä puolustamaan itse itseään, se on todellisuudessa Israelin Jumala, joka tekee sen heidän puolestaan ja asemestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com