Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Last Trumpet Newsletter -- Joulukuu 2014

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta joulukuun 2014 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXIII    Issue XII    December 2014

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Progressiivinen vapauden menetys tässä nykyajassa!
(A Progressive Loss Of Freedom In This Modern Age!)

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”

Galatalaiskirje 5:1

”Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille".”

Efesolaiskirje 4:7-8

”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.”

Luukas 4:18-19

”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".”

Johannes 8:31-32


Tässä Last Trumpetin numerossa, me tarkastelemme syvällisesti useita aiheita, jotka ovat tärkeitä kristityille eläen tässä nykyajassa, kuten asteittain lisääntyvää vapauden menetystä Yhdysvalloissa. Yhdysvaltoja kutsutaan tunnetusti ”vapauden maaksi ja rohkeuden kodiksi (land of the free and the home of the brave)”. On varmasti totta, että amerikkalaiset ovat perinteisesti nauttineet suurta henkilökohtaista vapautta. Kuitenkin viime vuosina on käynyt ilmi, että on olemassa näkymätön talutushihna jokaisen miehen, naisen, ja lapsen kaulan ympärillä, jotka elävät Yhdysvalloissa. Niin kauan kuin näiden hihnojen rajoja ei koskaan testata, näyttää siltä että ihmiset ovat vapaita. Silti, jos saavutat hihnasi pään, tulee nopeasti selväksi kuinka kurissa pideltyjä ja kontrolloituja, me ihmiset, todella olemme.

Tietenkin, useimmat meistä, jotka asuvat Yhdysvalloissa ovat tottuneet maksamaan veromme. Ymmärrämme, että jos emme maksa liittovaltion tai osavaltion tuloveroja, on hyvin todellinen mahdollisuus, että meidät voitaisiin lähettää vankilaan. Niille meistä, jotka omistavat taloja, ymmärrämme, että jos emme maksa kiinteistöveroja, kotimme takavarikoidaan ja otetaan meiltä pois hallinnon toimesta. Lisäksi laki pakkolunastusoikeudesta sallii hallinnon virastojen pakottaa sinut myymään kiinteistösi heille jos he joskus päättävät, että he haluavat sinun maasi heidän omia tarkoitusperiään varten.

Useimmat Amerikan kansalaiset ovat oppineet hyväksymään verojen maksamisen valitettavana osana elämää. Kuitenkin säännöt ja rajoitukset, joita on pakotettu amerikkalaisten ylle viime vuosina menevät paljon yli verolakien. Esimerkkinä tarina joka nousi esiin heinäkuussa 2012, joka kertoi, että miehellä, joka asui Eagle Point'issa, Oregonin osavaltiossa, oli edessään 30 päivää vankilassa ja 1,500 dollarin sakot sadeveden keräämisestä ja lumen sulattamisesta hänen kiinteistöllään. (1) Helmikuussa 2014, kerrottiin, että nainen, joka asui Cape Coral'issa, Floridassa, vietiin oikeuteen kaupungin virkamiesten toimesta koska hän eli ilman sähköverkkoa. Nainen käytti aurinkopaneeleita tuottamaan virtaa kotiinsa ja systeemiä, joka käsitteli sadevettä veden toimittamiseksi. Tuomioistuin antoi hänelle kolmekymmentä päivää aikaa liittyä kaupungin käyttöpalveluihin. (2)

Tietyt kunnat Yhdysvalloissa ovat myös iskeneet yksilöihin, jotka ruokkivat asunnottomia yleisillä alueilla. Näin kävi toukokuussa 2014, kun eläkkeellä olevalle pariskunnalle ja neljälle muulle vapaaehtoiselle Daytona Beach'issa, Floridassa, ojennettiin sakkolaput kodittomien ihmisten ruokkimisesta jotka olivat kokoontuneet puistossa. Liittyen tapaukseen, Daytona Beach'in poliisipäällikkö Mike Chitwood oli sanonut, ”Me kaupunkina olemme käyttäneet miljoonia dollareita muuttaaksemme tuon puiston paikaksi perheille, lapsille, ja koiraihmisille. Meillä on määräys, joka sanoo, että kun ihmiset haluavat tehdä ystävällisiä tekoja tai hyväntekeväisyyttä, heidän on koordinoitava paikallisen sosiaalitoimen kanssa.” (3) Toisin sanoen, ihmiset Daytona Beach'issa eivät saa suorittaa laupeudentekoja ilman että ensiksi pyytävät lupaa paikalliselta hallinnolta!

Valitettavasti samanlaisesta tapauksesta raportoitiin Fort Lauderdale'ssa, Floridassa, marraskuussa 2014. Tässä tapauksessa se oli 90-vuotias Arnold Abbott jota syytettiin, sekä kahta pastoria, rikoksen ollessa kodittomien ruokkiminen. Tämä kehitys ei kuitenkaan saanut Mr. Abbott'ia luopumaan jatkamasta satojen ihmisten ruokkimista joilla ei ole mitään paikkaa jota voidaan kutsua kodiksi. ”Tiedän että minut tullaan pidättämään uudestaan ja minä olen valmistautunut siihen. Olen veljeni vartija ja se mitä he tekevät on sydämetöntä”, Abbott sanoi. (4) Kaksi päivää ensitiedotteiden jälkeen, raportoitiin että Mr. Abbott oli jälleen kerran haastettu oikeuteen kodittomien ruokkimisesta. Tämä kehitys sai Fort Lauderdale'n pormestarin, Jack Seiler'in, sanomaan, ”Mr. Abbott on päättänyt, ettei hänen mielestä näillä yksilöillä olisi pitänyt olla mitään vuorovaikutusta hallinnon kanssa, ja että heidät olisi ruokittava puistoissa. Olemme eri mieltä.” (5)

Valitettavasti paine kriminalisoida kodittomien ruokkiminen on kasvamassa Yhdysvalloissa. Itseasiassa ainakin kaksikymmentäyksi kaupunkia on määrännyt säännöt hyväntekeväisyyskäytöntöä vastaan tammikuusta 2013 lähtien samalla kun ainakin kymmenen muuta kaupunkia on harkitsemassa samanlaisia sääntöjä. Tämä suuntaus on nostanut Michael Stoops'in vihaa joka on johtaja kansallisessa kodittomien koalitiossa. ”Kaupunkien toiveena on, että ruoan jakelun rajoittaminen saa asunnottomat jotenkin katoamaan ja menemään tiehensä. Mutta voin luvata teille, että vaikka nämä asetukset hyväksytään, asunnottomuudesta ei tulla pääsemään eroon”, Stoops julisti. (6)

Toinen tapa, jolla amerikkalaiset ovat menettäneet vapautensa, on edullisen terveydenhuoltolain (Affordable Care Act) täytäntöönpano, jota puhekielessä kutsutaan Obamacare'ksi. Tämä uusi terveydenhuoltojärjestelmä, jolla oli kivinen alku vuonna 2013, on nyt vakiinnuttanut asemansa maan lakina Yhdysvalloissa. Tämän vuoksi jokaisen miehen, naisen, ja lapsen on nyt lain mukaan kannettava sairausvakuutusta, ja jos he kieltäytyvät, ankara rangaistus kohdistetaan niitä vastaan, jotka eivät noudata yksilövelvoitetta, joka määrää että meidän täytyy ostaa sairausvakuutus. Huomautettakoon tässä, että Obamacare-järjestelmä muotoiltiin osittain miehen nimeltä Jonathan Gruber toimesta. Se oli konferenssin aikana Pennsylvanian yliopistossa vuonna 2013, kun Gruber kertoi yleisölle että ”avoimuuden puute on valtava poliittinen etu.” Hän sitten jatkoi sanoen että ”amerikkalaisen äänestäjän tyhmyys... oli todella kriittinen tekijä lain [ACA] läpimenolle.” (7)

Kun näemme, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa tänään, ei ole mikään yllätys että amerikkalaiset eivät tunne itseään yhtä vapaiksi kuin he kerran tunsivat. Tämä seikka voidaan todistaa äskettäisen tutkimuksen tuloksilla jonka suoritti Legatum Institute. Tämä järjestö on vastuussa vuosittain julkaistavasta hyvinvointi-indeksistä, ja yksi osa tätä indeksiä mittaa sitä kuinka vapaiksi ihmiset omissa maissaan tuntevat itsensä. Käyttämällä tätä menetelmää, vuonna 2010 määriteltiin että Yhdysvallat luokiteltiin yhdeksännelle sijalle henkilökohtaisen vapauden kannalta. Kuitenkin hiljattain julkaistu raportti osoittaa että Yhdysvallat on luokiteltu nyt sijalle 21 henkilökohtaisissa vapauksissa, jääden sellaisten maiden taakse, kuten Ranska, Saksa, ja Iso-Britannia. (8)

Kuitenkin kristittyinä, me ymmärrämme että samalla kun meidän vapauttamme tässä maailmassa saatetaan rajoittaa, meillä on suuri vapaus Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Luukkaan evankeliumin luvussa 4:18-19, meidän Vapahtajamme siteerasi Jesajan kirjaa ja sanoi ihmisille, ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” Huolimatta tämän nykyisen maailman olosuhteista, meillä voi olla suuri hengellinen vapaus, ja me saamme tämän vapauden katumalla syntejämme ja huutamalla Jumalan puoleen. Vasta kun olemme vapautuneet syntiemme aiheuttamasta tuomiosta voimme olla todella vapaita. Jos et ole vielä luovuttanut sydäntäsi Jumalalle ja omistanut elämääsi Hänelle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Onko edistynyt teknologia uhka ihmiskunnalle? (Is Advanced Technology A Threat To The Human Race?)

Päivittäisessä elämässämme, olemme jatkuvasti hämmästyttävän teknologiakokoelman ympäröimiä. Tämä on älypuhelinten, tablettitietokoneiden, ja 3D-tulostuksen aikakautta, ja keskiverto ihmisellä on pääsy moniin laitteisiin jotka mahdollistavat hänet tekemään ennennäkemättömiä asioita, jotka kerran löydettiin vain tieteiskirjailijoiden mielikuvituksesta. Tämän todellisuuden valossa, useimmat meistä eivät voi muuta kuin ihmetellä sitä mitä tulevaisuus voisi pitää sisällään. Kuten on käynyt ilmi, lukuisia artikkeleita on noussut viime päivinä esiin jotka selostavat yksityiskohtaisesti asioita joita tiedemiehet ja teknologiaryhmät toivovat saavuttavan tulevina vuosina.

Yksi edellä mainituista artikkeleista julkaistiin Yahoo News'in toimesta lokakuussa 2014, ja siinä on pahaenteinen otsikko, joka julistaa, ”Yhdeksän todellista teknologiaa, jotka ovat pian sisälläsi.” Tämän raportin mukaan, tutkijat ovat nyt kehittämässä teknologiaa, jonka he toivovat jonakin päivänä mahdollistavan heidän muuttaa ihmisen luut eläviksi kauittimiksi, kun taas toiset tutkijat yrittävät luoda silmäimplantteja jotka mahdollistaisivat käyttäjän ottaa kuvia silmänräpäyksessä. Tällaisen teknologian kehittäminen voisi lopulta johtaa implantoitaviin älypuhelimiin. (9)

Lisäksi tutkijat Bostonin yliopistossa Massachusetts'in osavaltiossa ovat kehittelemässä bionista haimaa, joka on varustettu minimaalisella anturilla, joka liitetään potilaan älypuhelimeen ja käytetään verensokeritasojen seuraamiseksi. Kehitteillä on myös pillereitä jotka on varustettu mikroprosessoreilla, joilla on kyky lähettää tekstiviestejä lääkäreille jotka soveltavat dataa mitatakseen käyttäjän terveyttä ja varmistaakseen että lääkärin määräämät lääkkeet todella otetaan. (10)

Samaan aikaan yhtiö joka tunnetaan nimellä Dangerous Things on valmistanut lähikenttä-kommunikointisirun joka voidaan upottaa ihmisen sormeen, jonka avulla käyttäjä voi avata ovia yksinkertaisesti osoittamalla. (11)

Merkillistä kyllä, ryhmä Brown-yliopistosta, nimeltään BrainGate, yrittää kehittää käyttöliittymän joka liittäisi ihmisaivot suoraan tietokoneisiin. ”Käyttämällä baby-aspiriinin kokoista elektrodiryhmää istutettuna aivoihin, BrainGate-tiimin varhainen tutkimus on osoittanut että hermosignaaleja voidaan 'dekoodata' tietokoneella reaaliajassa ja sovelletaan toimimaan ulkoisissa laitteissa”, julistaa lausunto ryhmän webbisivuilla. (12) On syytä huomata, että raportti, joka julkaistiin marraskuussa 2009, toteaa että mikrosiruvalmistaja nimeltä Intel uskoo että ihmisaivot tulevat olemaan vuorovaikutuksessa tietokoneiden kanssa vuoteen 2020 mennessä. Puhuessaan tutkimuksestaan Intel'issä, tiedemies Dean Pomerleau oli sanonut, ”Yritämme todistaa että voit tehdä mielenkiintoisia asioita aivoaaltojen avulla. Lopulta ihmiset voivat olla halukkaita olemaan sitoutuneempia... aivoimplantteihin. Kuvittele, että voisit surffailla netissä ajatustesi voimalla.” (13)

Tutkijat ympäri maailman työskentelevät myös kehittääkseen uusia ja kehittyneitä robotteja. Tämä pätee erityisesti Japanissa jossa ihmisenkaltaisia robotteja on jo esitelty yleisölle. Yksi tällainen robotti on nimeltään Android Asuna ja sen ominaisuutena on yksityiskohtaiset ja realistiset kasvot. Vaikka tämä robotti ei ole vielä varustettu keinoälyllä ja täytyy ohjailla operaattorin avulla, yritys, joka valmisti robotin, toivoo täydellistävän tuotteensa siihen pisteeseen että heidän robottejaan on mahdoton erottaa todellisista ihmisistä kymmenen vuoden sisällä. ”Meillä on jo 20 vuoden kokemus tehdä androideja laboratoriossa. Joten kymmenessä vuodessa me tulemme yhdistämään keinoälyn ja geminoidit täydellisyyteen”, totesi A-Lab'in toimitusjohtaja Takeshi Mita. (14) Kiina on myös huippuluokan robottikehityksessä mukana. Itseasiassa Kiina suunnittelee asentavansa 1.3 miljoonaa teollisuusrobottia vuoteen 2020 mennessä ja tuo luku kasvaa 2.5 miljoonaan robottiin vuoteen 2030 mennessä. (15)



Vaikka se voi tuntua kaukaa haetulta, että miljoonat robotit saattavat jonakin päivänä kansoittaa raskaasti maapalloa, teknologia, joka on robottikehityksen takana, on nyt edistymässä niin nopeasti että Yhdistyneet Kansakunnat pitivät äskettäin kokouksen Genevessä, Sveitsissä, missä tiettyjen maiden edustajat ilmaisivat huolensa koskien mahdollisuutta että robotit voidaan aseistaa tulevaisuudessa. ”Koneilta puuttuu moraali ja kuolevaisuus, ja sen vuoksi niillä ei pitäisi olla elämän ja kuoleman toimivaltuuksia ihmisiin”, selitti YK-virkailija Christof Heyns. (16) Lisäksi ryhmä, joka tunnetaan nimellä Human Rights Watch, on vaatinut täydellistä kieltoa sille mitä he kutsuvat ”tappajaroboteiksi”. ”On kiire, miten suhtaudumme tappajarobotteihin. Teknologia on kilvassa edellä”, ryhmä sanoi lausunnossaan. (17)

Hämmästyttävää teknistä kehitystä, jota me näemme tänä päivänä, voitaisiin jonakin päivänä käyttää hyväksi orjuuttamaan maapallon ihmisiä tai tuhoamaan ihmiskunta kokonaan. Minä uskon että tuo on sitä mitä Saatana toivoo, mutta minä myös tiedän että lopulta Jumala on ohjaksissa, ja Hän vain sallii vihollisen ja hänen kätyrinsä päästä niin pitkälle kunnes Hän pysäyttää heidät täysin alkutekijöilleen.

Meidän järisevä planeettamme! (Our Quaking Planet!)

Tässä nykyaikana, maanjäristyksistä on tullut niin normaaleja, että useimmat ihmiset eivät enää kiinnitä paljonkaan huomiota niihin. Silti maanjäristykset ovat aina olleet kristityille tärkeitä mielenkiinnon kohteita, koska ne ovat yksi niistä merkeistä, joita Jeesus nimenomaan kehotti meitä tarkkailemaan viimeisiä päiviä ajatellen. Luukkaan luvussa 21:11 Jeesus varoittaa meitä, ”Ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.” Tässä nykyisessä maailmassa, maanjäristyksiä esiintyy joka ikisenä päivänä joka puolella maailmaa. Vaikkakaan me emme aina tiedä sitä, meidän planeettamme tärisee ja järisee jatkuvasti.

On mielenkiintoista huomata, että edellä mainittu jae Luukkaan luvussa 21:11 puhuu suurista maanjäristyksistä. Hämmästyttävää kyllä, NBC News'in julkaisema artikkeli lokakuussa 2014 kantaa otsikkoa: ”Worldwide Surge in 'Great' Earthquakes seen in Past 10 years (Maailmanlaajuinen jyrkkä nousu 'suurissa' maanjäristyksissä nähty viimeisen 10 vuoden aikana)”. Raportin mukaan, kahdeksantoista maanjäristystä voimakkuudeltaan 8.0 richteriä tai enemmän on tapahtunut vuosina 2004-2014 ympäri maailman. Tässä on lisäystä 265 prosenttia yli viime vuosisadan tason. Kuitenkin ainakin yksi tiedemies on yrittänyt vähätellä tällaisten järistysten merkitystä ja väittää, että tosiasia, että niitä on esiintynyt, on pelkästään sattumaa. ”Jos katsomme kaikkien maanjäristysten suuruutta, viimeiset 10 vuotta ei ole epätavallinen suhteessa tapausten määrään; määrälisäykset nähdään vain tapauksille joissa voimakkuus on suurempi kuin 7.5 richteriä tai niillä main. Tämä viittaa siihen, että suuria tapahtumia 'saavutettiin vääjäämättä' tektonisten laattojen reunaliikahduksilla useilla alueilla sattumanvaraisten samankaltaisten ajoitusten myötä”, totesi professori Thorne Lay Kalifornian yliopistosta, Santa Cruz'issa. (18)

On varmasti kiistatonta, että seisminen aktiivisuus on lisääntynyt tietyissä paikoissa, kuten alueilla Yhdysvalloissa. Itseasiassa tiheys, jolla maanjäristyksiä tapahtuu Kansasin osavaltiossa, on kasvanut niin paljon että kuvernööri Sam Brownback antoi lausunnon marraskuussa 2014 jossa hän ilmoitti suunnitelmista asentaa uusia laitteita käytettäväksi joilla voidaan valvoa maanjäristyksiä. ”Yleinen turvallisuus on minulla etusijalla. Meidän on saatettava tasapainoon kaikkien kansasilaisten turvallisuus, ja pohdittava vaikutuksia teollisuuteen. Tämä kehitys tulee antamaan meidän osavaltiogeologeille tietoa jota he tarvitsevat ymmärtämään paremmin lisääntynyttä seismistä aktiviteettia, jota koetaan Etelä- ja Keski-Kansasissa, ja laatiakseen suunnitelman mennessämme eteenpäin”, kuvernööri Brownback sanoi. (19) Ilmoitus tuli samana päivänä kun alueelle iski maanjäristys jonka voimakkuudeksi mitattiin 4.8 magnitudia. Uskotaan että lisäys maanjäristyksissä Kansasin osavaltion sisällä johtuu yleisesti käytettävästä öljyn ja kaasun porausmenetelmästä joka tunnetaan hydraulisena murtamisena, tai murtoteknisenä menetelmänä (fracking for short). (20)

Toinen alue Yhdysvalloissa, jossa on lisääntynyttä aktiviteettia, voidaan löytää Nevadan luoteisalueelta lähellä Oregonin rajaa. Tämä alue on kokenut noin 750 maanjäristystä lähtien heinäkuusta 2014, ja geologit ovat ilmaisseet huolta että ”big one” saattaisi olla tulossa. ”Jos et ole valmis maanjäristykseen, nyt on hirveän hyvä aika valmistautua maanjäristystä varten”, totesi Alison Ryan, tiedottaja geologian ja mineraaliteollisuuden laitokselta Oregonissa. (21)

Valitettavasti Japani on kärsinyt taas yhden merkittävän järistyksen viime päivinä. Marraskuun 22:sena 2014 maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 6.8 richteriä, iski lähelle Naganon suurkaupunkia. Raporttien mukaan, tämä voimakas järistys tunnettiin 125 mailin päässä Tokiosta, ja siellä oli merkittävää vahinkoa Hakuban pikkukaupungissa missä kymmenen taloa romahti. Tätä järistystä seurasi kaksikymmentäyksi jälkijäristystä. (22)

http://abcnews.go.com/International/wireStory/strong-quake-strikes-central-japans-nagano-city-27101019

Tietenkin nämä ovat vain muutamia esimerkkejä monista maanjäristyksistä joita tapahtuu päivittäin. Tätä kirjoitettaessa on ollut 1,485 maanjäristystä voimakkuudeltaan 2.5 magnitudia tai suurempia viimeisten 30 päivän aikana. (23)

Korkeat jännitteet Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä! (High Tensions Between Russia And The United States!)

Ei ole mikään salaisuus, että Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet ovat hapantuneet viime kuukausina. Samalla kun konflikti Venäjän ja Ukrainan välillä jatkuu, Yhdysvallat ja Euroopan Unioni ovat pyrkineet hallitsemaan Venäjällä määräämällä pakotteita Venäjän hallintoa vastaan. Vaikka raportit osoittavat, että nämä pakotteet ovat aiheuttaneet joitakin taloudellisia vaikeuksia Venäjän kansalle, ei näytä siltä, että nämä sanktiot ovat tehneet mitään heikentääkseen Venäjän presidentin Vladimir Putinin päättäväisyyttä. Nämä kehityssuunnat ovat saaneet Neuvostoliiton entisen valtionpäämiehen, Mihail Gorbatshovin, julistamaan, että voimme pian nähdä Kylmän sodan paluun. ”Maailma on uuden Kylmän sodan partaalla. Jotkut jopa sanovat, että se on jo alkanut”, Gorbatshov sanoi. (24) Puheessa joka pidettiin marraskuussa 2014, Vladimir Putin jatkoi uhmakasta sävyään ja julisti että Yhdysvaltojen hallitus ”haluaa alistaa meidät, haluaa ratkaista ongelmansa meidän kustannuksellamme.” Sitten hän jatkoi sanoen, ”Kukaan ei ole onnistunut tekemään niin Venäjän historiassa, eikä jatkossakaan onnistu.” (25) Kohokohtana jännitteestä Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä, presidentti Putin tervehti uutta Yhdysvaltojen suurlähettilästä Venäjälle, John Tefft'iä, ohuesti verhotulla varoituksella olla häiritsemättä Venäjän liiketoimintaa. ”Olemme valmiita käytännön yhteistyöhön meidän amerikkalaisten kumppaniemme kanssa eri aloilla, joka perustuu periaatteisiin kunnioittaa toistensa etuja, yhtäläisiä oikeuksia ja puuttumattomuutta sisäisiin asioihin”, Putin julisti. (26) Tefft antoi myöskin julkilausuman, jossa hän ilmoitti, että Yhdysvallat haluaisi, että Venäjä omaksuisi globalistiset ihanteet. ”Haluaisimme mieluummin Venäjän joka on täysin integroitu maailmantalouteen; joka on elävä kansansa puolesta; joka voi jälleen käydä meidän kanssamme yhteisiin toimiin maailmanlaajuisten haasteiden ympärille”, Tefft sanoi. (27)

Samaan aikaan Venäjä on jatkanut sen sotilaallisen mahtinsa puolustamista, ja marraskuussa 2014 ilmoitettiin että Venäjän armeija käyttää pitkän kantaman hävittäjiä suorittamaan partiointitehtäviä jotka ulottuvat Jäämereltä aina Meksikonlahdelle. ”Nykyisessä tilanteessa meidän on säilytettävä sotilaallinen läsnäolo Länsi-Atlanttilla ja itäisellä Tyynellämerellä, yhtä hyvin kuin Karibialla ja Meksikonlahdella”, totesi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu. Shoigu ilmoitti myös, että partiot suorittaisivat ”tiedustelutehtäviä seuraamaan ulkovaltojen sotilaallista toimintaa ja merenkulun viestintää.” (28)

Sillä aikaa kun Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen jännite kasvaa, Kiinan ja Venäjän väliset suhteet ovat vain vahvistuneet. Kiinan vierailullaan, Venäjän puolustusministeri Shoigu ilmoitti suunnitelmista lisätä sotilaallista yhteistyötä Venäjän ja Kiinan armeijoiden välillä. ”Meidän sotilasalan yhteistyöllä on paljon potentiaalia ja venäläinen osapuoli on valmis kehittämään sitä kohti mahdollisimman laajaa alueiden kirjoa. Me näemme yhteisten alueellisten turvajärjestelmien muodostamisen ensisijaisena tavoitteena meidän yhteisissä ponnisteluissa”, Shoigu totesi. (29)

Meidän täytyy muistaa, että Kiinalla ei ole vain suurin armeija maailmassa, vaan Kiinan hallituksella on myös taipumus vastata kovalla kädellä pienimpiinkin rikkomuksiin heitä vastaan. Itseasiassa lokakuussa 2014 nousi esiin uutisjuttu, joka kertoo, että Kiinan hallitus otti käyttöön 1,226 sotilashenkilöä, 123 sotilasajoneuvoa, kaksi hävittäjäkonetta, ja kaksi helikopteria sen jälkeen kun kaksi miestä laukaisi ilmaan luvattoman lennokin joulukuussa 2013. (30) Voi vain ihmetellä mikä tällaisen sotilasmahdin taktiikka voisi olla sodan aikana.

Homoseksuaalinen agenda työntyy eteenpäin! (The Homosexual Agenda Pushes Forward!)

Niille meistä, jotka asuvat Yhdysvalloissa, näemme muutoksen, erilaisemman kuin minkään muun maamme lyhyessä historiassa. Tietenkin me muistamme, että Barack Obama kampanjoi lupauksella, että toisi ”muutoksen” Amerikkaan, ja meillä on nyt monia haasteita tässä maassa, tuosta ajasta lähtien, jotka eivät ole parempaan suuntaan. Kun Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi Defense of Marriage Act'in (perinteisiä avioliittoja puolustava laki), tai DOMA'n, viime vuonna, näytti todennäköiseltä, että samaa sukupuolta olevat avioliitot lopulta laillistettaisiin jokaisessa Amerikan osavaltiossa. Kuitenkin nopeus, jolla tämä nyt tapahtuu, on aika ällistyttävää. Viime kuun Last Trumpetin numerossa, minä kerroin että samaa sukupuolta olevat avioliitot ovat nykyään laillisia 32 osavaltiossa. Siitä lähtien määrä on kasvanut 35 osavaltioon.

Kansasin osavaltiossa, missä gay-avioliitot ovat nyt oikeudellisia, ilmoitettiin että massa -gay-vihkiminen tapahtuisi marraskuun 17. päivänä 2014, oikeustalon portailla Wichitan kaupungissa. ”Tämä on keino saattaa kaikki yhteen”, julisti pastori Jackie Carter, joka organisoi tapahtumaa. Raporttien mukaan, tapahtuman oli määrä esitellä noin kymmenkunta samaa sukupuolta olevaa paria. (31) Kaksi muuta osavaltiota, jotka ovat laillistaneet samaa sukupuolta olevat avioliitot viimeisen kuukauden sisällä, ovat Montana, josta tuli 34. osavaltio tehdäkseen näin marraskuun 19:ntenä 2014, (32) ja Etelä-Carolina, joka laillisti samaa sukupuolta olevat avioliitot marraskuun 20. päivänä 2014. (33)

Onneksi on olemassa vielä joitakin ääniä halukkaina huutamaan samaa sukupuolta olevia avioliittoja vastaan Yhdysvalloissa. Itseasiassa tuomari nimeltään Gilbert Breedlove oli niin murheellinen gay-avioliittojen laillistamisesta, että hän erosi virastaan Swain'in piirikunnassa, Pohjois-Carolinassa, jotta hänen ei tarvitsisi toimittaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-seremonioita. ”Se oli minun ainoa vaihtoehto. Meitä ohjattiin niin että meidän oli suoritettava avioliittovihkimiset, ja se oli vain jotain mitä en voinut tehdä johtuen minun uskonnollisista vakaumuksista”, Breedlove totesi. (34)

Lopuksi, haluan ilmaista kiitokseni lukijoillemme ja meidän tukijoille. Me emme voisi tehdä sitä mitä me teemme ilman apuanne ja meillä on kunnia pystyä palvelemaan teitä. Tämä LTN:n numero tarkoittaa viimeistä Last Trumpetin osaa vuodelle 2014. Jos saat paperipainoksen tästä uutiskirjeestä, muistathan lähettää meille uusimislomakkeesi vuotta 2015 varten. Me Last Trumpet -ministeriössä pyrimme jatkamaan työtämme niin kauan kuin Jumala sallii meidän tekevän, ja rukouksemme on, että tämä uutiskirje ja kaikki mitä julkaisemme tulee edelleen olemaan siunaus sinulle. Jos sinulla on esirukouspyyntöjä, suuria tai pieniä, me olemme valmiita ja odottamassa nostaaksemme anomuksesi Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Me uskomme vakaasti rukouksen voimaan, ja olemme nähneet monia rukousvastauksia vuosien varrella. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. CNS News, July 26, 2012, By Kendra Alleyne, http://cnsnews.com.
02. NBC 2 News, February 25, 2014, By George Solis, Cape Coral, FL.
03. NBC News, May 12, 2014, By Bill Briggs, http://nbcnews.com.
04. Fox News, November 4, 2014, By Fox News, http://foxnews.com.
05. WKMG Local News, November 6, 2014, By Bob Norman and Terrell Forney, http://clickorlando.com.
06. National Public Radio, October 22, 2014, By Eliza Barclay, http://npr.org.
07. The Christian Science Monitor, November 12, 2014, By Peter Grier, http://csmonitor.com.
08. The Washington Examiner, November 18, 2014, By Jason Russell, http://washingtonexaminer.com.
09. Yahoo News, October 19, 2014, By Mike Edelhart, http://au.news.yahoo.com.
10. Ibid.
11. Ibid.
12. Ibid.
13. ComputerWorld, November 19, 2009, By Sharon Gaudin, http://computerworld.com.
14. The Daily Mail, November 20, 2014, By Michael Fitzpatrick, http://dailymail.co.uk.
15. People’s Daily Online, November 6, 2014, By Dong Bijuan, http://english.peopledaily.com.cn.
16. The Guardian, November 13, 2014, By Ed Pilkington, http://theguardian.com.
17. Ibid.
18. NBC News, October 25, 2014, By Linda Carroll, http://nbcnews.com.
19. Associated Press, November 13, 2014, By Fernando Salazar, Topeka, KS.
20. Ibid.
21. Los Angeles Times, November 7, 2014, By Javier Panzar, http://latimes.com.
22. Associated Press, November 22, 2014, By Ken Moritsugo and Mari Yamaguchi, Tokyo, Japan.
23. US Geological Survey, November 24, 2014, http://earthquake.usgs.gov.
24. Associated Press, November 8, 2014, By Frank Jordans, Berlin, Germany.
25. Associated Press, November 18, 2014, By Vladimir Isachenkov, Moscow, Russia.
26. Reuters News Service, November 19, 2014, By Timothy Heritage and Gabriela Baczynska, Moscow, Russia.
27. Ibid.
28. Associated Press, November 12, 2014, By Vladimir Isachenkov, Moscow, Russia.
29. Financial Times, November 19, 2014, By Jamil Anderlini, http://ft.com.
30. The Guardian, October 23, 2014, By Agence France-Presse, http://theguardian.com.
31. Reuters News Service, November 14, 2014, By Alice Mannette, Wichita, KS.
32. Bloomberg News, November 20, 2014, By Erik Larson, http://bloomberg.com.
33. WYFF News 4, November 20, 2014, By WYFF News 4, http://wyff4.com.
34. Citizens Times, October 21, 2014, By Beth Walton, Asheville, NC.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com