Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 1. tammikuuta 2015

Päätöslauselma Palestiinan valtiosta kaatui YK:n turvallisuusneuvostossa – Yhdysvallat päätti sotansa Afganistania vastaan 'okkulttisella allekirjoituksella'

Tässä kaksi suomentamaani osiota tuoreesta Cutting Edgen viikkokirjeestä, jossa David Bay kertoo ajankohtaisista profeetallisista tapahtumista. Aluksi nöyryyttävä uutinen palestiinalaisten kannalta kun heidän pyrkimyksensä saada pontta omalle valtiolleen YK:n kautta epäonnistui turvallisuusneuvoston äänestyksessä äskettäin. Tämä merkinnee lähitulevaisuudessa Palestiinan johdon yksipuolista julistusta omasta valtiosta, joka täyttää erään Raamatun profetian. Silloin olemme jo lähellä profetioiden lopputapahtumia, jotka tuovat tullessaan jumalalliset tuomiot maan päälle. Uutiskirjeen toinen osio on kiintoisa numerologisesti, sillä David osoittaa miten Yhdysvallat päätti Afganistanin sotansa vähän ennen vuodenvaihetta ns. okkulttisella allekirjoituksella, joka vahvistaa Illuminatin osuuden sodan käynnistämisessä. Tämä oli taas yksi sarjasta Yhdysvaltojen aloittamia verisiä sotia 2. maailmansodan jälkeen, jotka eivät ole saaneet muuta aikaan kuin kaaosta ja epävakautta sekä tietenkin tässä tapauksessa kostomentaliteettia islamististen ääriainesten keskuuteen. Länsimaisen demokratian pakottaminen takapajuiseen heimojen johtamaan maahan oli alusta asti tuhoon tuomittu hanke. Yhdysvallat poistui Afganistanista häntä koipien välissä, kuten muutama vuosikymmen sitten Vietnamista sodittuaan siellä suunnilleen yhtä kauan. Afganistanin nukkehallitus on hataralla pohjalla nyt kun talebanit voivat kohdistaa hyökkäyksiä entistä vapaammin ilman Yhdysvaltain sotilaallista läsnäoloa. Suuri Babylon eli Yhdysvallat (Ilm. 18) on kukistumisensa kynnyksellä.

Toivotan vielä kaikille lukijoilleni armorikasta uutta vuotta 2015!

------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 31.12.2014

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2655
I. Yhdistyneet kansakunnat epäonnistuivat hyväksymään päätöslauselman ilmoittaakseen uudesta valtiosta – Palestiinasta.

Kerrankin Obaman hallinto seisoi pienen juutalaisvaltion, Israelin, rinnalla.


YK:n turvallisuusneuvosto hylkäsi tiistaina Palestiina-päätöslauselman joka vaatii Israelia vetäytymään … Länsirannalta ja Itä-Jerusalemista ja perustamaan Palestiinan valtion vuoden 2017 loppuun mennessä.”

Koska palestiinalaiset ovat hylänneet jokaisen rauhantarjouksen Israelin kanssa, yksinkertaisesti siksi, että Israel olisi saanut olla olemassa, he ovat turvautuneet uuteen taktiikkaan vetoamalla suoraan ulkomaihin ja YK:n turvallisuusneuvostoon.

Mutta, tämä uusin ehdotus turvallisuusneuvostolle on kaikkein nolointa koska palestiinalaishallinto ei saanut edes tarvittavaa yhdeksää ääntä julistuksen läpimenemiseksi; toisin sanoen, Yhdysvaltojen ei tarvinnut edes käyttää veto-oikeuttaan kaataakseen ponnen!

UUTISKATSAUS: ”Israel: Kaatunut Palestiinan YK-yritys 'häpeä' ”, Israel Today, 31. joulukuuta 2014

Palestiinalaishallinto kailotti kuukausia niin äänekkäästi kuin se pystyi menostaan YK:n turvallisuusneuvostoon pyrkiessään yksipuolisesti määräämään 'rauhan' ehdot Israelille. Mutta lopulta, yritys epäonnistui, ja jopa ilman että Amerikan tarvitsi käyttää veto-oikeuttaan … Lopulta päätöslauselma keräsi kahdeksan ääntä turvallisuusneuvostolta, Ranskan, Kiinan, Venäjän, Argentiinan, Tšadin, Chilen, Jordanian ja Luxemburgin tukiessa aloitetta. Päätöslauselman hyväksymiseksi tarvitaan yhdeksän ääntä, mikä voidaan tukkia yhden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen vetolla.”

Päätöslauselmaa vastaan äänestäneitä olivat Yhdysvallat ja Australia, samalla kun viisi jäljellä olevaa kansakuntaa (Britannia, Nigeria, Liettua, Etelä-Korea ja Ruanda) pidättyivät äänestämästä.”

Se mitä tämä kaatunut palestiinalaisten aloite turvallisuusneuvostossa kertoo meille, on se, että muu maailma ei halua Palestiinan valtiota. Tiesitkö, että Yhdysvaltain Kongressin raportti vuonna 1997 ennusti, että maailman arabivaltiot todella vihaavat ja kokevat epäluottamusta palestiinalaisiin? Kuuntele:

Arabien sotasuunnitelma tosiaankin vaatii juutalaisvaltion tuhoamista, mutta on olemassa toinenkin kohde. Palestiinan arabit ovat olleet vihattu piikki suurimmassa osassa arabimaailmaa. Vaikka arabimaiden diktaattorit käyttivät Palestiinan arabeja terroristirintamana elvyttääkseen arabien ylpeyttä menneistä taistelukenttätappioista, he eivät koskaan sallineet heidän asettua kansalaisiksi omiin maihinsa. He tietävät että kun näillä viekkailla, vihamielisillä ihmisillä on toimiva valtio, he voivat ja aiheuttavatkin sekasortoa arabimaailmassa. He vaativat jatkuvasti rahaa, käyttämällä ”tai muuten” -kiristystä, kuten ennenkin. Siksi tämän tulevan sodan aikana, kaksi kohdetta ovat sekä juutalaiset että Palestiinan arabit.” [”1997: Seuraava arabien ja Israelin välinen sota”, by Emanuel A. Winston, Lähi-idän analyytikko ja kommentaattori, The Jewish Press, Week of January 31, 1997, Vol. XLVII, No. 5, sivut 43 ja 53, siteeraten Yhdysvaltain edustajainhuoneen työryhmää koskien terrorismia ja epätavanomaista sodankäyntiä, tiedusteluraportti otsikolla, 'Approaching the New Cycle of Arab-Israeli Fighting' (Lähestyminen kohti uutta arabien ja Israelin taistelujaksoa)]

Palestiinalaisia pelätään, vihataan ja kavahdetaan jopa heidän arabiveljeskansojensa taholta. Monet muut maailman valtiot jakavat tämän tunteen nykyajan ”Eesaun huonetta” kohtaan. Nyt kun sinä tajuat kuinka maailman kansakunnat kavahtavat palestiinalaisia, sinä voit ymmärtää profetian joka kertoo ennalta ponnistelun hyödyttömyydestä perustaa valtio Eesaun/Edomin jälkeläisille:

"They shall call its nobles to proclaim the kingdom, but nothing shall be there, and all its princes shall be no more." (Isaiah 34:12)

”He kutsuvat ylimyksiään julistamaan valtakunnan, mutta siellä ei tule olemaan mitään, ja kaikki sen ruhtinaat ovat poissa.” (Jesaja 34:12)

Kun kuulet yksipuolisen Palestiinan valtion julistuksen, tiedä että Raamatun profetia on täyttynyt, tiedä että siitä julistuksesta ei tule mitään, ja tiedä että lopullinen tuhoamissota koskien Edomin huonetta, palestiinalaisia, on lähellä.

Saadaksesi lisäymmärrystä Israelin suorittamasta palestiinalaisten profetoidusta tuhoamisesta, vilkaise DVD'tä joka on kuvattuna yllä, ”Israel's Prophesied Annihilation of the Palestinians”. Kun palestiinalaiset katoavat äkisti Israelin tuliaseen toimesta, ihmiset ympäri maailmaa vaativat selitystä. Vain Obadja 15-18 ja Jesaja 34 tarjoavat totuuden.

Jos olet kunnolla varustettu profeetallisella totuudella, saatat pystyä johdattamaan ahdistuneita ihmisiä pelastukseen Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämän DVD'n loppuun olemme asettaneet pelastussuunnitelman, joten tästä DVD'stä tulee sieluja voittava työkalu!


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1652
II. Yhdysvallat päättää virallisesti sotansa Afganistania vastaan kun vihreä-valkoinen kansainvälisten turvallisuusapujoukkojen lippu juhlallisesti kierrettiin rullalle ja pantiin tuppeen.

Tämän sodan numerot ovat todella ällistyttäviä heti kun ymmärrät niiden ”okkulttisen allekirjoituksen”.

UUTISKATSAUS: ”Yhdysvallat lopettaa virallisesti sotansa Afganistanissa”, The Huffington Post, 29. joulukuuta 2014

Kabul, Afganistan (AP) – Sota Afganistanissa, taisteltu 13 veristä vuotta ja edelleen käynnissä, tuli viralliseen päätökseen sunnuntaina hiljaisella lipunlasku-seremonialla Kabulissa mikä merkitsi taistelun siirtymistä USA-johtoisilta taistelujoukoilta maan omille turvallisuusjoukoille.”

Kuten olemme todenneet aiemmin, tämä sota Afganistanissa on toinen WWII:n jälkeinen sota joka on kestänyt 13 vuotta. Ensimmäinen sota joka kesti juuri näin kauan oli Vietnamin sota. Pane merkille kun tämä uutispoiminto totesi että Afganistanin sodan virallinen päätös oli sunnuntai, 28. päivä joulukuuta 2014.

Afganistanin sota alkoi lokakuun 7. päivänä 2001.

Kuten Cutting Edgen tilaajat tietävät hyvin, okkultistit panevat paljon painoa numeroille koskien heidän suunnitelmiaan. He uskovat, että numerot sisältävät luontaista voimaa; lisäksi he katsovat että tietyt luvut ovat pyhiä heidän Saatanan palvonnassaan. Siksi nämä johtajat uskovat että hyvä suunnitelma voi epäonnistua jos sitä ei toteuteta keskeisten okkultististen numeroiden mukaan. Nämä okkultistiset luvut muodostavat ”okkulttisen allekirjoituksen” tapahtumille. (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1756, otsikolla, ”9/11/2001 -iskut tapahtuivat numeroiden – pyhien okkultististen lukujen – mukaisesti”)

Tämä tieto tukenamme, tutkikaamme Afganistanin sodan ”okkulttista allekirjoitusta”:

1) Sota käynnistyi virallisesti lokakuun 7. päivänä 2001 – Tämä päivämäärä on numeerisesti ilmaistuna 10/7/2001. Kun okkultisti lisää nämä numerot yhteen – 1+0+7+2+0+0+1 – hän saa '11', joka on pyhä okkulttinen numero tarkoittaen heidän vapaamuurarikristustaan (Antikristus). [Lisäksi sota käynnistyi okkulttiset 26 (2x13) päivää 9/11-iskujen jälkeen. Sattumaako vain? Suom. lisäys]

2) Tämä sota päättyi virallisesti joulukuun 28. päivänä 2014. Päiväys 12/28 vastaa lukua '13' (2+8+1+2=13), joka on okkulttinen numero ilmaisten äärimmäistä kapinaa Jumalaa vastaan.

3) Tämän sodan pituus oli hieman yli 13 vuotta.

4) Päivien lukumäärä 10/7/2001 ja 12/28/2014 välillä vastaa lukua '15' (4830 pv. → 4+8+3+0=15), jonka okkultistit esittävät muodossa '5+5+5'. ”Viisi” merkitsee ”kuolemaa” okkultistille, joten luku '15' kantaa sivumerkitystä ”kolminkertaisesta kuolemasta”.

Viikkojen lukumäärä tässä sodassa oli täsmälleen 690, joka myöskin vastaa lukua '15' (6+9+0=15).

Ettet ajattele että liioittelen, tiesitkö, että aika 9/11-iskuista Irakin invaasioon 20. maaliskuuta 2003 oli myös '555' päivää? (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1789, otsikolla, ”TAPAHTUMAT JATKAVAT TOTEUTUMISTAAN ”NUMEROIDEN MUKAISESTI” – OKKULTISTISTEN NUMEROIDEN – KUN YHDYSVALLAT KÄYNNISTÄÄ SODAN BAGDADIA VASTAAN”)

Illuminatin jäsenet – Globaali Eliitti – kuuluvat kaikki voimakkaisiin saatanallisiin salaseuroihin. Sen vuoksi he laskevat jokaisen tapahtuman uskomustensa mukaisesti keskeisten okkultististen lukujen varaan. Nykyhistorian tärkein päivämäärä, joka oli tarkoituksella valittu edustamaan tulevaa Antikristusta, oli päiväys 1. maailmansodan päättävälle aselevon allekirjoitukselle.

Kun Illuminati päätti WWI:n, he olivat juuri saattaneet onnistuneesti päätökseen ensimmäisen sodan Albert Pike'n okkulttisesta suunnitelmasta tuottaa Antikristus [Lue NEWS1056 (suomennettu)]. Joten he tarkoituksellisesti lopettivat sodan 11. kuukautena [marraskuu], 11. päivänä, 11. tuntina. Aseleposopimuksen allekirjoitus oli näin vahvistettu kolmella 11:lla!

Älä erehdy Illuminatin aikomusten suhteen: he aikovat kaataa tämän nykyisen sivilisaation jotta he voivat lavastaa heidän vapaamuurarikristuksensa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com