Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Israelin juhlat kertovat tulevaisuuden

Tässä Pat Franklin'in lyhyt tiivistelmä juutalaisista juhlista, joita on vuodessa seitsemän. Mielenkiintoista on se, että nämä juhlat itsessään olivat profetioita tulevista tapahtumista, joista neljä on jo toteutunut. Loput kolme syksyn juhlaa toteutuvat lähitulevaisuudessa Jeesuksen tullessa toisen kerran. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------

Hämmästyttävät juhlat kertovat tulevaisuuden

28/12/2015 by Pat Franklin

Tunnemme juhlakauden (Englannin ja USA:n kiitospäivästä uuteen vuoteen) niin hyvin, mutta kuinka moni tuntee sen hämmästyttävän juhlasysteemin, jonka Jumala asetti Raamatussa? Se on Vanhassa Testamentissa esitetty vuosittainen seitsemän juhlan sykli. Se ei merkinnyt minulle paljonkaan, ennenkuin tajusin, että nuo seitsemän juhlaa olivat profeetallisia – toisin sanoen, että juhlat itsessään olivat profetioita tulevista tapahtumista.

On jännittävä asia, että ensimmäiset neljä juhlaa ovat jo toteutuneet historiassa ja viimeiset kolme ovat vielä toteutumassa ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa. Viimeiset kolme juhlaa kertovat, mitä on tulossa ja vau; nyt, juuri nyt, on aika valmistautua, sillä kun tuo seuraava viides juhla toteutuu, niin ei ole aikaa tehdä yhtään mitään. Pyydän sinua jatkamaan lukemista ja pääsemään selville ällistyttävästä tapahtumasta, joka yhtäkkiä on päällämme, maailmanhistorian ratkaiseva hetki.

Olemme kuvailleet seitsemää juhlaa ja niiden kätkettyjä merkityksiä kirjassamme ‘Goodbye America, Goodbye Britain’, joka on saatavana verkkokaupassamme ja seuraavassa ovat kohokohdat. Jumala asetti ne Israelin lapsille ja vielä nytkin, vaikka moderni Israel on suurimmalta osalta sekulaari, seitsemää juhlaa edelleen vietetään. Ne ovat seuraavat. Ensimmäiset neljä ovat keväällä; sitten on pitkä, kuuma kesä, jolloin on vähän sadetta ja viimeiset kolme juhlaa ovat syksyllä.
  • Pääsiäinen. Tämä palautuu juutalaisten lähtöön Egyptistä ja oli vertauskuva Kristuksen Golgatalla vuodatetusta verestä. Pääsiäisenä juutalaiset teurastivat karitsan ja sivelivät verta oven kamanaan ja pieliin, mikä varjeli heidät Kuoleman Enkeliltä yönä, jolloin kaikkien egyptiläisten esikoiset surmattiin ja se oli esikuva siitä, kuinka Kristuksen, Jumalan Karitsan, veri pelastaa meidät tuomiolta.
     
  • Happamattoman leivän juhla. Hapan on Raamatussa aina synnin vertauskuva ja tänä päivänäkin juutalaiset perheet puhdistavat kotinsa kaikesta happamesta tämän juhlan viikoksi. Kätketty sanoma siinä on, että Jeesus oli se happamaton leipä, koska hänellä ei ollut syntiä ja siksi Hänen uhrinsa syntiemme tähden ristillä oli Jumalalle kelvollinen. Ilman Hänen vuodatettua vertansa kenellekään meistä ei olisi mitään anteeksiantamusta.
     
  • Ensihedelmien juhla. Tämä oli varhainen sadonkorjuu ja vertauskuva ylösnousemuksesta, koska Herra Jeesus on ensimmäinen kaikessa; Hän on yli kaikkien, ensimmäinen, joka nousee kuolleista ja toivomme perustus, että myös me nousemme. 
     
  • Viikkojuhla eli Helluntai. Seitsemän viikkoa ynnä yksi päivä (sunnuntaina), 50 päivää ensihedelmienjuhlan jälkeen, vietettiin Helluntaita, varhaista sadonkorjuuta. Toteutuminen juuri sinä päivänä oli seurakunnan syntymäpäivä, kun Pyhä Henki tuli uskovien päälle, Pietari piti ensimmäisen saarnansa ja kolme tuhatta juutalaista kääntyivät ja kastettiin yhdessä päivässä.
Nuo neljä ensimmäistä juhlaa toteutuivat sinä vuonna, jona Kristus kuoli. Noudattaen profeetallisia juhlia olemme nyt pitkässä kuumassa ajanjaksossa, jolloin on vähän sadetta. Sade on vertauskuva Pyhästä Hengestä ja on varmaa, että läntisessä maailmassa sataa nyt hyvin vähän ja kääntymisiä on hyvin vähän.

Nyt kuitenkin tulevat viimeiset kolme syksyn juhlaa.
  • Pasuunansoiton juhla. Tämä on seuraava juhla, seuraava profeetallinen tapahtuma, joka toteutuu kirjaimellisesti, aivan kuten neljä ensimmäistä toteutuivat kirjaimellisesti. Se merkitsee Kristuksen paluuta seurakunnalleen, sitä tärkeää tapahtumaa, jota on kuvailtu kohdassa 1.Ts. 4:16-17. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” (Tätä juhlaa kutsutaan myös nimellä, Rosh Hashanah, juutalainen Uusi Vuosi.) Tämä on seurakunnan ylösotto (tempaus), jolloin jokainen uudestisyntynyt Herraan Jeesukseen uskova liittyy Häneen yläilmoissa – kuolleet uskovat ensin, sitten me, jotka olemme silloin elossa. Se on elämämme onnellisin päivä – jos elämme Kristukselle. On jopa kruunu luvattu kaikille, jotka rakastavat Herran ilmestymistä (2.Tim. 4:8). Se on kruunu, jota jokainen uskova voi tavoitella. Haluatko sinä saada tuon kruunun? Vai hävettääkö sinua se, mitä olet tekemässä sinä päivänä, kun Hän tulee?

  • Sovituspäivä, Yom Kippur. Yhdeksän päivää pasuunansoitonjuhlan jälkeen on tämä kauhea päivä. Modernissa Israelissa mikään ei liiku tuona päivänä; jokainen on vain kotonaan ja paastoaa koko päivän vaivaten sieluaan ja rukoillen anteeksi syntejään. Tämä ilmentää Israelin kansan katumusta seurakunnan tempauksen jälkeen, kun kansa on äärimmäisessä vaarassa ja eloonjäävät vaivaavat sieluaan ja kääntyvät vihdoin Kristuksen puoleen lopulta tunnistamaan Hänet Israelin Messiaana ja kerjäämään Häntä pelastamaan heidät täydelliseltä tuholta. Tämä on se, mitä koko taivas odottaa ja tämä on se, mikä käynnistää taivaasta palaavan Herran Jeesuksen Toisen Tulemuksen kaikkien pyhiensä kanssa lyömään vihollisensa ja perustamaan valtakuntansa tämän maan päälle. 
     
  • Lehtimajanjuhla. Tämä myös katsoo taaksepäin ja katsoo eteenpäin. Se katsoo taaksepäin aikaan, jolloin Israel eli teltoissa erämaassa Egyptistä lähdön jälkeen, mutta se katsoo myös eteenpäin Kristuksen valtakuntaan maan päällä, siihen tuhatvuotiseen hallintaan, josta Herra kertoo meille Ilm. 20. luvussa. Silloin ne, jotka ovat olleet uskollisia Herran palvelemisessaan, saavat runsaan palkan.
Tässä on toinen mielenkiintoinen seikka, joka liittää seitsemän juhlaa menoraan, seitsenhaaraiseen kynttiläjalkaan, joka valaisi muinaista juutalaisten temppeliä. Menorassa on kolme kynttilää toisella puolella (kolme ensimmäistä kevätjuhlaa), keskipilari (Helluntai, seurakunta), joka pitää kaiken koossa ja kolme kynttilää toisella puolella (kolme viimeistä juhlaa). Koko pelastushistoria on esitetty yhdessä kauniissa esineessä. Toivon, että lukijamme ymmärtävät seitsemän juutalaisen juhlan suunnattoman suuren merkityksen. Ne ovat ihmisen historian runko sisältäen historian kliimaksin – kaikkien todellisten uskovien ylösoton – seuraava tapahtuma Jumalan kalenterissa.

Ollessamme uusia uskovia 1980-luvulla näimme Amerikassa autotarroja, joissa kysyttiin: ”Are you ready for the Rapture (Oletko valmis tempaukseen)?” Emme ole nähneet niitä vuosiin ja on ikäänkuin ihmiset olisivat unohtaneet tai väsyneet odottamaan, mutta Jumalan Sana on edelleen voimassa.

Tempaus on todellinen tapahtuma ja meitä on varoitettu siitä eikä vähiten juutalaisten juhlien kautta. Niinpä me kysymme lukijoiltamme (ja itseltämme) – oletko valmis tempaukseen? Oletko ottanut tuon ratkaisevan tärkeän askeleen hyväksyä Herra Jeesus Vapahtajaksesi ja pyytää Häntä antamaan anteeksi kaikki syntisi? Oletko uskollisesti tekemässä, mitä ikinä Hän on antanut tehtäväksesi? Jos voit vastata myöntävästi kahteen viimeiseen kysymykseen, niin todennäköisesti olet valmis! Ellet, niin tämä päivä on sinun päiväsi tulla valmiiksi...

Lue näistä juhlista luvuista 3. Moos. 23 ja 5. Moos. 16. Olen näistä opetuksista kiitollisuudenvelassa tri. Arnold Fruchtenbaum'ille (www.ariel.org) ja kehotan lukijoita menemään hänen verkkosivustolleen ja hankkimaan opetusmateriaaleja, koska ne ovat olleet niin suuri siunaus meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com