Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lähi-idän ruutitynnyri palamassa – muslimi muslimia vastaan ja USA:n vaikutusvalta heikentynyt

Tässä tuore Watchman Warning -raportti tunnetulta amerikkalaiselta kirjailijalta ja profetiatutkijalta, pastori Hal Lindsey'lta, joka käsittelee Lähi-idän nykyistä sekasotkua kun islamin kaksi lahkoa, sunnit ja shiiat, ovat toistensa kurkussa kahden Lähi-idän mahtivaltion, shiialaisen Iranin ja sunnilaisen Saudi-Arabian, kamppaillessa keskenään alueen valta-asemasta tai johtajuudesta. USA:n rooli Lähi-idässä on heikentynyt presidentti Obaman kaudella ja tätä USA:n aseman heikentymistä hyväksikäyttäen ovi on avautunut venäläisille, jotka toteuttavat Raamatun muinaisia ennustuksia. Ajankohtaisen artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

------------------------

Lähi-Idän ruutitynnyri
Mideast Powder Keg

By Hal Lindsey 9.1.2016




Lähi-Itä on pitkään ollut ruutitynnyri ja juuri nyt tuota ruutitynnyriä asuttavat ihmiset, joilla on tulisoihdut. Viime viikolla vihollisuudet alueella saavuttivat uuden tason, mutta tällä kertaa raivo ei ole Israelia vastaan. Se on muslimi muslimia vastaan; sunnilainen shiialaista vastaa. Heidän välisensä sodan mahdollisuus heittää arkkuliinan yli koko planeetan.

Sunni- ja shiiamuslimit ovat olleet toistensa kurkussa siitä saakka, kun Muhammed kuoli vuonna 632 AD. 85 – 90% maailman muslimeista ovat sunneja. Sen perusteella luulisi, että shiiat ovat marginaalinen vähemmistö, mutta radikaalit shiialaiset hallitsevat Irania, valtiota, joka on vahvistunut merkittävästi ydinsopimuksen jälkeen, jonka se teki USA:n ja viiden muun maailmanvallan kanssa viime kesänä.

Yksi harvoin keskusteltu Iranin ydinsopimuksen sivuvaikutus on ollut sunnien ja shiiojen välisen räjähdysherkän suhteen paheneminen. Sopimuksen jälkeen kumpikin puoli nosti sotaisuuttaan. Sunnien johtama Saudi-Arabia teki voitavansa laskeakseen maailman öljynhinnat juuri, kun Iran valmistautui palaamaan globaaleille markkinoille vuosien pakotteiden jälkeen. Saudit ja iranilaiset ovat sotineet välikäsien kautta useissa maissa, kuten Syyriassa ja suoraan Jemenissä.

Jännitteet kohosivat kokonaan uudelle tasolle viime viikon lopulla, kun Saudi-Arabia teloitti shiia-papin nimeltä Nimr Baqr al-Nimr yhdessä 47 muun vangin kanssa. Iranilaisten mielenosoittajien hyökättyä Saudien suurlähetystöä vastaan Teheranissa Saudi-Arabian kuningaskunta katkaisi diplomaattiset suhteet Iranin kanssa. Saudit keskeyttivät myös lentoyhtiöiden lennot kahden maan välillä.

Sitten konflikti levisi toisiin maihin. Bahrain katkaisi diplomaattiset suhteet Iraniin. Arabiemiirikunnat kutsui pois suurlähettiläänsä. Vihamielisyydet levisivät Afrikkaan, jossa Sudan kutsui pois suurlähettiläänsä Iranissa ja karkotti Iranin suurlähettilään. Venäjä ja Kiina, kumpikin Iranin liittolaisia, ovat tulleet rähäkkään tarjoamaan palveluksiaan rauhantekijöinä.

Tässä taistelussa ei ole mitään selväpiirteistä ”hyvää kaveria”. Iran näyttää olevan valmis räjäyttämään maailman kaaokseen uskoen sen tuovan takaisin heidän muslimimessiaansa, ”Mahdin”. He lupaavat pyyhkäistä Israelin maan päältä. He rahoittavat terrorismia. Historiallisesti he ovat tarjonneet turvasataman terroristeille. He rakastavat huutoa: ”Kuolema Amerikalle”. Ja he edelleen kehittävät ydinaseita ja niitä kuljettavia mannertenvälisiä ohjuksia (ICBM).

Toisaalta Saudi-Arabian koko olemassaolo perustuu liikkeeseen nimeltä ”wahhabismi” sunnilaisen Islamin sisällä. Se sai nimensä 18. vuosisadan sunnilaisesta saarnaajasta nimeltä Muhammad ibn Abd al-Wahhab. Hän saarnasi ankaraa ja fundamentalistista Islamin muotoa kehottaen uskonnon harjoittajia palaamaan sen perustaviin opinkappaleisiin.

Vuonna 1744 al-Wahhab käännytti Muhammad bin Saud'in, saudi-dynastian ja ensimmäisen saudi-valtion perustajan. Ottomaanit löivät myöhemmin saudit, mutta saudi-dynastia ei mennyt pois ja pysyi valtana alueella. Moderni Saudi-Arabia perustettiin vuonna 1932.

Wahhabismi jäi maan lakien ja hallinnon filosofian pohjaksi. Siksi Saudien rangaistuksiin kuuluvat mestaus, kivittäminen, jäsenten katkominen ja ruoskiminen, usein julkinen. Se on paikka, jossa raiskauksen uhreja voidaan kohdella pahemmin kuin raiskaajia. Eräässä tapauksesssa seitsemän miestä joukkoraiskasivat teini-ikäisen tytön, mutta koska hänellä ei ollut saattajaa mukanaan sillä kertaa, niin oikeus rankaisi myös häntä. Itseasiassa hän sai enemmän ruoskaniskuja kuin yksi hänen raiskaajistaan.

Olette varmaan kuulleet, että naiset eivät voi lain mukaan ajaa autoa Saudi-Arabiassa, mutta heille on myös laitonta koetella päällensä vaatteita ostoksilla, mennä hautausmaalle, ostaa barbi, mennä uimaan tai keskustella miesten kanssa, jotka eivät ole sukulaisia. Heidän ei tarvitse peittää kasvojaan, mutta heidän ei sallita pitää vaatteita, tai meikata niin, että se voisi ”korostaa heidän kauneuttaan”. Ja kuten edellä on sanottu, saudiarabialaiset naiset eivät voi mennä kodin ulkopuolelle ilman saattajaa, josta käytetään nimitystä ”mahram”.

Tästä kaikesta huolimatta USA:lla on ollut yleensä hyvät suhteet saudivaltioon. Yhteen aikaan USA luultavasti olisi voinut puhumalla saada Riyadh'in luopumaan tämän shiiapapin teloituksesta, mutta Iranin ydisopimus muutti tilanteen. Saudi Arabia ei luota enää USA:han. Se kokee, että USA on mennyt shiiojen puolelle.

Iran-sopimuksella USA vieraannutti suuren osan sunnilaista muslimimaailmaa ja sunneja on vähintään 85% maailman islamilaisesta väestöstä.

Saatat odottaa, että antamalla Iranille ydinsopimuksessa melkein kaiken, mitä se halusi, Amerikka olisi ainakin kääntänyt shiiat ystäviksi. Shiiat kuitenkin kunnioittavat lujuutta ja kun annoimme neuvotteluissa pois kaiken, se vain lisäsi heidän halveksuntaansa.

Lähi-Idässä kukaan ei ole varma kenen puolella USA seisoo. Ydinsopimuksessa USA seisoo Iranin rinnalla Saudi-Arabiaa ja muita sunnimuslimivaltioita vastaan. Jemenissä USA seisoo Saudi-Arabian rinnalla Irania ja muita shiiavaltioita vastaan. Irakissa USA näyttää seisovan shiiahallituksen rinnalla kurdeja ja sunneja vastaan. Syyriassa USA seisoo presidentti Bashar al-Assad'ia ja hänen liittolaisiaan, iranilaisia, vastaan. USA vastustaa myös sunnilaisia terroristiryhmiä, kuten ISIS ja al-Qaida. Amerikka väittää olevansa Syyrian ”maltillisten kapinallisten” puolella, mutta ei näytä löytävän sellaisia.

Luetteloa voisi jatkaa. USA sekä vastustaa että puolustaa käytännössä jokaista Lähi-Idän monista ryhmittymistä. Tämä ulkopolitiikan kaaos on jättänyt kaikki hämmentyneiksi eikä kukaan luota Yhdysvaltoihin. Vaikka toimiikin edelleen alueella USA on haaskannut pois ystävyyssuhteensa, vaikutusvaltansa ja asemansa.

Tämä avasi oven venäläisille. He ovat tarttuneet tilaisuuteen täyttää tyhjiö, jossa USA kerran seisoi. Niin tehdessään Vladimir Putin on siististi sijoittanut Venäjän toteuttamaan Raamatussa 2500 vuotta sitten ennustettua roolia. Rukoilkaa, että selviäisimme presidentti Obaman kaudesta. Jos saamme uuden vasemmistolaisen presidentin, loppumme on tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com