Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Profeetallinen myrsky käynnissä joka ennakoi mullistuksia maailmalle – käsillä vuoden tärkein kehitysaskel Israelia koskien

Tässä tuore pastori J. D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa hän käsittelee menneen viikon tapahtumia Raamatun profetian valossa ja ottaa esiin erityisesti Israel-Palestiina kysymyksen, jonka odotetaan kehkeytyvän profeetallisesti hyvin mielenkiintoiseen pisteeseen. Nimittäin, nyt Amerikan presidentillä, Barack Obamalla, on käsissään avaimet, joilla hän voi joko kirota Israelin tai olla sen puolella. Jos Obama päättää luopua Amerikan perinteisestä Israelin tukemisesta, mikä tarkoittaa lähiaikoina USA:n veto-oikeuden käyttämättä jättämistä YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksessä, niin Amerikka luultavasti kokee Jumalan tuomion jossain muodossa. Hyvin pian saamme tietää. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

---------------------

Mid-East Prophecy Update – April 17th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 17.4.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2016-04-17.pdf

Pastori J.D. käsittelee sitä mikä saattaa olla vuoden tärkein kehityskulku Israelia koskien, joka on se, miten tuomaristo voi olla esillä siinä käyttääkö USA:n presidentti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma-äänestyksessä palestiinalaisten ”lopullisen-aseman ratkaisua” varten.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä aion käsitellä sitä mikä voi olla vuoden tärkein kehitysaskel koskien Israelia.
- Se mistä puhun, on, että miten tuomaristo voi nousta esiin siinä käyttääkö USA:n presidentti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma-äänestyksessä.
- Kuten on käynyt ilmi, Obama on ainoa, jolla on nyt käsissään avaimet pysäyttääkseen tuoreimman palestiinalaisten yrityksen tuomita Israel YK:ssa.
- On tärkeää huomata, että tämä tapahtuu keskellä sitä mitä haluan kutsua täydelliseksi profeetalliseksi myrskyksi, joka on muodostumassa tälläkin hetkellä.
- Täydellisellä profeetallisella myrskyllä tarkoitan sitä, että lukuisat Raamatun profetiat ovat tänäpäivänä yhdentymässä geopoliittisessa horisontissa.
- Sillä aikaa kunnes palaamme takaisin tulevaan YK:n päätöslauselmaan, minusta olisi hyvä pikakatsella sitä mikä on muodostamassa tätä myrskyä.
Seuraavaksi, kuitenkaan ei tyhjentävästi eikä missään erityisessä järjestyksessä, on joukko merkittäviä profetioita, jotka nykyään ovat pelissä, alkaen viimeaikaisesta kasvusta koskien huomattavia maanjäristyksiä, joista kolme tapahtui Japanissa. Eilen, CNN raportoi, että se on kisa kelloa vastaan eloonjääneiden löytämiseksi sen jälkeen kun kolmas 7.3 momenttimagnitudin maanjäristys iski varhain lauantaiaamuna. Tämä sen jälkeen kun 6.0 richterin järistys oli iskenyt perjantaita edeltävänä päivänä, torstaina, jota ennen 6.2 richterin järistys iski keskiviikkona, tehden yhteensä kolme massiivista maanjäristystä Japanissa vain kolmessa päivässä. (Matteus 24:4-8)

Toinen profetia tässä täydellisessä profeetallisessa myrskyssä on Jesajan luku 17, joka koskee Syyriaa, ja naurettava tulitauko, jonka suhteen näyttää siltä, että sitä on jo rikottu. YNet News'in mukaan perjantaina, Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry oli sanonut, että Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon olisi ”kiireellisesti” lopetettava tulitauon rikkominen Syyriassa.

Ajan kulumisen vuoksi, mainitsen nopeasti myös muita profetioita tässä täydellisessä profeetallisessa myrskyssä, kuten sen, että kansakuntien liittoumat ovat nousemassa esiin, jotka mainitaan Hesekielin 38. luvussa, ja ehkä vieläkin tärkeämpää, kansakunnat, joita ei ole lueteltu, joista päällimmäisinä Egypti, Irak, Syyria, Jordania, ja Saudi-Arabia, joka protestoi Venäjän ja Iranin johtamaa ydinhyökkäystä Israelia vastaan kysyen näiltä, että ovatko ne menossa ottamaan saalista.
Tämä johtaa meidät edellä mainittuun kehityskulkuun koskien USA:ta ja Israelia. Aloitan tämän Times of Israel'in uutisraportilla viime sunnuntailta, jossa he toteavat, että YK:n luonnos vaatii päätöslauselmaa Palestiinan lopullisen-aseman kysymyksistä vuoden sisällä. Lainaten artikkelia, ”Israeli daily Haaretz, joka ensimmäisenä kertoi päätöslauselmasta, sanoi palestiinalaisten haluavan turvallisuusneuvoston äänestystä kun PA:n presidentti Mahmoud Abbas on New Yorkissa huhtikuun 22. päivänä (joka on Pääsiäinen) korkean tason allekirjoitusseremoniaa varten virstanpylvääksikin sanotun ilmastosopimuksen vuoksi, joka saavutettiin Pariisissa viime joulukuussa. Kymmenien kansainvälisten poliitikkojen odotetaan osallistuvan seremoniaan.”

Tässä se muuttuu hyvin mielenkiintoiseksi, koska myöhemmän Times of Israel -artikkelin mukaan, joka julkaistiin tiistaina, on olemassa syvä huoli Israelissa, sen tosiasian nojalla, että tulevan turvallisuusneuvoston päätöslauselman ennustetaan voittavan helposti tarvittavat äänet, ja tällä kertaa Yhdysvaltojen veto on kaukana varmasta. Tässä pari otetta tästä paljon puhuvasta artikkelista, ”Toisin kuin viime kerralla Israelin joutuessa vihamielisen päätöslauselmaehdotuksen eteen YK:n turvallisuusneuvostossa, joulukuussa 2014, niin tällä kertaa ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia sille, että se ei onnistuisi keräämään vaadittua enemmistöä. Tämä tarkoittaa sitä, että avain torjua viimeisin palestiinalaisten yritys saada Israel tuomituksi YK:n tärkeimmässä elimessä lepää nyt USA:n presidentin Barack Obaman käsissä.”

Oletan kysymyksen olevan, mitä USA:n presidentti tulee tekemään. Ehkä meidän ei tarvitse mennä pidemmälle kuin perjantaiseen Jerusalem Post'in raporttiin, jossa osoitetaan hyvin selväsanaisesti, että kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisemiseksi, mukaan lukien YK:n toimenpiteet. Tässä se, mitä raportissa sanottiin, ”Yhdysvallat harkitsee vievänsä huolenaiheensa, joita sillä on Israelin siirtokuntatoiminnan suhteen, tai jopa yleisen välttelyn neuvottelujen käymiseksi suhteen kohti lopullisen-aseman ratkaisua (final-status solution) palestiinalaisten keskuudessa, YK:n turvallisuusneuvostoon, ulkoministeriö sanoi torstaina. Obaman hallinto hahmotteli kantaansa useiden päivien hämmingin jälkeen, koskien sitä, että voisiko Yhdysvallat harkita tällaista siirtoa.”

Onneksi tällainen siirto on kuitenkin saanut osakseen kiivasta vastustusta, kuten tämä Times of Israel'in raportti osoitti lauantaina. Ilmeisesti suurin osa Yhdysvaltain lainsäätäjistä on kirjoittanut kirjeen Obamalle vastustaen mitä tahansa YK:n toimenpidettä Israelia vastaan. Tässä se, mitä Times of Israel raportoi, ”Kirje, jonka allekirjoitti 394 edustajainhuoneen republikaania ja demokraattia – enemmän kuin 90 prosenttia 435 kansanedustajasta, lähetettiin Obamalle torstaina keskellä raportteja siitä, että Palestiinan Auktoriteetti voisi elvyttää päätöslauselmaluonnoksen Israelin politiikkaa vastaan Länsirannalla, jollainen estettiin USA:n vetolla vuonna 2011 YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksessä. ...Ylivoimainen enemmistö Yhdysvaltain edustajainhuoneen kansanedustajista allekirjoitti kirjeen kehottaen presidentti Barack Obamaa hylkäämään kaikki YK:n toimet, jotka syrjivät Israelia.”

- Ole ystävällinen ja salli minun tulla loppuun, kun se mitä meille kerrotaan, on YK:n turvallisuusneuvoston neuvottelut kohti lopullisen-aseman ratkaisua (final-status solution).
- Olen vakuuttunut nyt enemmän kuin koskaan, että lopullisen-aseman ratkaisu tai kahden-valtion ratkaisu, jos miellät sen parempana, on Hitlerin lopullinen ratkaisu uudelleenpaketoituna.
- On huomautettava, että sana Jihad tarkoittaa pyhää sotaa (Holy War) ja se voi myös tarkoittaa henkilökohtaista taistelua, Websterin sanakirjan mukaan.
Merriam-Webster määrittelee Jihadin: 1) pyhäksi sodaksi jota käydään Islamin puolesta uskonnollisena velvollisuutena; myös: henkilökohtainen taistelu Islamille omistautumisessa, erityisesti käsittäen hengellisen kurinalaisuuden – 2) kampanja periaatteen tai vakaumuksen vuoksi.

- Tässä tulee se, mihin pyrin tällä, sillä jos Jihad tarkoittaa henkilökohtaista taistelua, niin sitten minulle tulee mieleen Hitlerin Mein Kampf uudelleenpaketoituna.
- Tämä siksi, koska Mein Kampf on saksaa ja tarkoittaa ”My Struggle (Taisteluni)”. Uskallan sanoa, että Hitlerin taistelu lopullisen ratkaisun (Final Solution) vuoksi on takaisin pelissä tänäpäivänä.
- Jos tämä on totta, ja please ole berealainen ja tutki kirjoituksia nähdäksesi onko se näin, niin sitten meidän ruumiinlunastuksemme on todella lähellä!


Suomentajan kommentti: Minusta tuntuu, että pimeä maailma ”lainaa” Raamattua ja on ottanut käyttöönsä oman vastineensa kristityn hengellisestä vaelluksesta tai kilvoittelusta (Struggle) kohti päämäärää, joka on lopulta olla Kristuksen kaltaisuudessa Uudessa Jerusalemissa (Final Status Solution). Apostoli Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeessä: ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 3:12-14)


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com