Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Venäjä flirttailee Iranin kanssa, joka ennakoi Googin sotaa piakkoin – yleisesti Israel-vastaisuus nousussa maailmalla

Tässä tunnetun amerikkalaisen kirjailijan ja evankelistan, pastori Hal Lindsey'n, tuore viikkoraportti, jossa hän painottaa yhden keskeisen Raamatun profetian esilletuloa tämänpäivän uutisotsikoissa. Tämä koskee ns. Googin liittoumaa Hesekielin kirjan luvuissa 38-39, kun se hyökkää Venäjän ja Iranin johdolla Israeliin päivien lopulla. Ikäänkuin Israelin arabivihollisten uhoaminen ei olisi tarpeeksi pahaa, niin nykypäivänä Israel-vastaisuus nostaa päätään myös länsimaissa eri tahoilta, josta Lindsey kertoo. Joidenkin amerikkalaisten poliitikoiden mieltymykset Israelin taloudellisen avun supistamiseen kertovat edesvastuuttomasta politiikasta, joka lopulta kostautuisi Amerikalle itselleen. Viikkoraportin suomensi: Olli R.

--------------------

Tonight on The Hal Lindsey Report

http://www.hallindsey.com/hlr-4-1-2016/

Tuleva liitto Venäjän ja Iranin välillä edustaa yhtä keskeistä kohtaa Raamatun profetiassa. Olemme nähneet heidän flirttailevan keskenään jo vuosia, mutta nyt siitä on tulossa jotain enemmän.

Viime vuonna toiseksi tärkein mies Iranissa vieraili Venäjällä. Se ei ollut presidentti Hassan Rouhani. Se oli pahamaineisen Pasdarin eliittijoukko al-Qudsin (Quds Force) komentaja, kenraali Qassem Suleimani.

Ensinnäkin, miksi Vladimir Putin haluaa nähdä maailman johtavan terroristivaltion pääterroristitoimijan? Toiseksi, miksi Putin rikkoisi kansainvälistä lakia, josta hän kirjautui ulos nähdäkseen tämän miehen?

Yhdistyneet Kansakunnat on asettanut sanktioita kieltääkseen Suleimania matkustamasta Iranin ulkopuolelle, mutta silti Venäjä, joka äänesti pakotteiden puolesta YK:n turvallisuusneuvostossa, avoimesti kutsui hänet Moskovaan.

Voisiko olla vihje englantilaisessa käännöksessä tuon pahamaineisen organisaation nimelle, Quds Force. Se tarkoittaa ”Jerusalemin joukot (Jerusalem Force)”.

Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs, Samantha Power, kyseenalaisti avoimesti sen miksi Suleimani toivotettiin tervetulleeksi Venäjälle vastoin kansainvälisiä pakotteita.

Tämä menee mielenkiintoiseksi. Raamattu nimeää erityisesti Venäjän ja muslimivaltioiden ryhmän, jota johtaa Persia, tai nykyajan Iran, keskinäisen liittouman hyökkääjäksi Israelia vastaan. Nyt, Venäjä ja terroristijärjestön johtaja Iranista, ilmeisesti vihkiytyneitä Israelin tuholle, ovat ryhtyneet seurallisiksi!

Ystävät, tämä ei ole vain profetiaa, nämä ovat tämänpäivän uutisotsikoita!

Ajoittain, olen maininnut kasvavasta, salakavalasta liikehdinnästä vasemmistolaisten joukossa, ja jopa tärkeimmissä kirkkokunnissa, rankaisemaan Israelia, joka ei sitoudu kansalliseen itsemurhaan antautumalla palestiinalaisille.

Sitä liikehdintää kutsutaan yleisesti nimellä BDS. Se tarkoittaa Israelin vastaista boikottia, varojen poisvetämistä ja pakotteita kannattavaa liikettä (Boycott, Divest, Sanction Israel).

Mutta tämä käsite ei ole aina helposti tunnistettavissa. Itseasiassa, se on usein verhottu hienovaraisilla vivahteilla, mutta vaikutus on sama: lamauta Israel siihen pisteeseen, ettei se enää kykene selviytymään kansakuntana.

Presidentinvaalien republikaaniehdokkaiden ensimmäisessä keskustelussa viime kesänä, tämä pirullinen hanke näytti itsensä muille. Ja herrasmies, joka ehdotti sitä, ei luultavasti ymmärrä ehdotuksensa vaikutuksia.

Vastauksena Bret Baier'in kysymykseen, eräs illan moderaattoreista, Kentuckyn senaattori Rand Paul, joka kannattaa kaiken Yhdysvaltain ulkomaisavun poistamista, sanoi, ”Jokainen minun budjeteistani on käyttänyt lihakirvestä ulkomaiselle avulle....”

Kun kysyttiin, että vahingoittaisiko se Israelia, Paul sanoi, ”...jopa Benjamin Netanyahu sanoi, että loppujen lopuksi he tulevat olemaan voimakkaampia, kun he ovat riippumattomia.”

Baier seurasi kiinteästi kysymällä: ”Mutta sanot silti, että Israel voisi olla yksi niistä maista, jolta leikataan taloudellista tukea?”

Paul vastasi, että ”emme voi antaa pois rahaa, jota meillä ei ole.”

Ei väliä puheilla, vaikka koko USA:n ulkomaanapu kaikille maailman maille yhteensä on määrältään vain reilusti alle 1% meidän kansallisesta budjetista. Olisimme paremmissa varoissa, jos hän ottaisi lihakirveensä koskemaan kotimaisia tukiohjelmia, jotka muodostavat yli kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain budjetista.

Lähtökohta on se, että avun leikkaaminen Israelilta on huono idea. Joskus sinun on kulutettava rahaa säästääksesi sitä.

Hammasharjan ostaminen (ja käyttäminen) voi säästää rahaa hammaslääkärikuluissa. Öljynvaihtojen suorittaminen voi estää myöhemmän tarpeen kalliisiin auton korjauksiin.

USA:n apu Israelille, joka on noin puolet siitä mitä me annamme Afganistanille, toimii samalla tavalla. Israel on ainoa vakaa demokratia alueella. Lähi-idän kaikista maista, vain Israelin turvallisuustarpeet osuvat täysin yksiin Yhdysvaltain vastaaviin.

Useat maat Lähi-idässä, Iran etummaisena heidän joukossaan, on vannonut pyyhkivänsä Israelin pois kartalta. He eivät yritä sitä yksinkertaisesta syystä: Israelin sotilaallisen voiman takia. Joten auttamalla edelleen Israelia pysymään sotilaallisesti vahvana säästää rahaa ja ihmishenkiä estämällä näitä hyökkäyksiä.

Vahva, vakaa Israel on paljon edullisempi kuin Lähi-idän sota. Se olisi sellainen, että joutuisimme käyttämään miljardeja dollareita ja paljon verta lopettaaksemme sodan.

Niille, jotka haluavat lopettaa USA:n avun Israelille, sanon yksinkertaisesti: Ei olla penniviisaita ja puntatyperyksiä. Raamattu sanoo sen vahvemmin. Jumala sanoo, että Hän siunaa niitä, jotka siunaavat ja suojelevat Israelia. Hän kiroaa ne, jotka kiroavat tai hylkäävät tämän kansakunnan.

Lopuksi tällä viikolla haluan paljastaa uskomuksen, joka tulee olemaan tappava jokaiselle, joka lankeaa siihen, jopa koskien kristittyjä. Se on ajatus siitä, että voimme kelvata Taivaaseen tekemällä uskollisesti asioita, joita meidän on käsketty tekemään ja olla tekemättä asioita, jotka Raamatussa kielletään.

Se ei yksinkertaisesti toimi. Ihminen ei voi kelpuuttaa itseään kättensä töiden kautta. Jumala EI tuomitse ulkomuodon perusteella!

Laki osoittaa sen.

Virittäydy tällä viikolla nähdäksesi, mitä tarkoitan puheillani.

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

God Bless,

Hal Lindsey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com