Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 27. lokakuuta 2016

USA:n presidentinvaalien profeetalliset vaikutukset, ei vain Amerikalle, vaan myös koko maailmalle, ja erityisesti koskien Israelia, Venäjää ja Irania

Trump vai Clinton? Kumpaa kristityn amerikkalaisen kannattaa äänestää, vaiko ei kumpaakaan tulevissa vaaleissa 8. marraskuuta 2016? Tätä pohtii pastori J.D. Farag tuoreimmassa Lähi-idän profetiapäivityksessään viime sunnuntailta, jonka suomensin. Presidentinvaalit sattuvat räjähdysherkkään aikaan Lähi-idässä, joka on nyt sodan myllerryksessä ja suurvaltojen välit ovat kireimmillään sitten kylmän sodan. Siksi onkin merkittävää, mikä tulee olemaan USA:n vaalien tulos, sillä ehdokkailla on vastakkaiset näkemykset mm. Venäjästä. Clintonin ja Putinin välit eivät ole kovin hyvät. Trump taasen olisi lottovoitto maailmanrauhalle. Jokaisella äänestävällä amerikkalaisella on siis paljon pelissä kun Yhdysvaltain 45. presidenttiä valitaan ensi kuussa.

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – October 23th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 23.10.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2016-10-23.pdf

Pastori J.D. puhuu USA:n presidentinvaaleista ja niiden syvällekäyvistä profeetallisista vaikutuksista, ei vain Amerikalle, vaan koko maailmalle, ja erityisesti koskien Israelia, Venäjää ja Irania.


- Tämänkertaista profetiapäivitystä varten aloitan selvennyksellä kommenttiini, jonka tein viime viikolla koskien presidentinvaaleja.
- Kerroin, että olin ristiriidassa ja pyysin rukousta kun etsin Herraa koskien tämän vuoden ennennäkemättömiä presidentinvaaleja.
- Olen pahoillani sanoessani näin, koska olin törkeän huolimaton jättäessäni selittämättä miksi löysin itseni niin ristiriitaisesta tilanteesta.
- Huomaa, etten ollut ristiriidassa sen suhteen aikoisinko äänestää, tai edes sen takia ketä ehdokasta tulisin äänestämään.
- Vaimoni ja minä, amerikkalaisina, aiomme ehdottomasti mennä äänestämään, huolimatta siitä tosiasiasta, ettei kumpikaan meistä kannata kumpaakaan ehdokasta.
- Tässä selitän miksi ja myös kuinka; samalla kun me paheksumme molempia ehdokkaita, se on meidän velvollisuutemme äänestää konservatiivisen vaaliohjelman puolesta.
- Tästä syystä johtuen äänestämme Trump'ia, joka on aborttivastainen (pro-life), Israel-mielinen (pro-Israel), kristillismielinen (pro-Christian), ja konservatiivisen Korkeimman oikeuden kannalla.
- Viime viikolla olin yhteydessä Jack Hibbs'iin, Amir Tsarfat'iin, ja Jan Markel'iin, koska Jan tekee radio-ohjelmaa vaaleista.
- Ohjelma lähetetään ilmoille viikonloppuna ennen vaaleja lauantaina, marraskuun 5. päivä, ja sunnuntaina, marraskuun 6. päivä.
- Tämä on luultavasti yhtä hyvä ajankohta kuin mikä muukin mainita se, että Jan suunnittelee jo ensi vuoden konferenssia lokakuun 7. päiväksi.
- Minulla on kunnia olla yksi puhujista yhdessä Mark Hitchcock'in, Jack Hibbs'in, Amir Tsarfat'in, ja Michelle Bachman'in kanssa.
- Lisäksi pitäisi varmaan mainita, että tulen myöskin olemaan yksi puhujista Prophecy Watchers -konferenssissa lokakuun 13.-15. päivinä.
- Kuinka olkoonkin, syy miksi kerroin että olin niin ristiriitainen, on se, minkä näen sananlaskunomaisena kirjoituksena seinällä.
- Anna minun selittää; marraskuun 9. päivänä, vaalien jälkeisenä päivänä, pelkään, että historia toistaa itseään huolimatta siitä kuka on tuleva presidentti.
- Jos Clinton voittaa, pelkään, että kristityt antautuvat toivottomuuteen, ja jos Trump voittaa, pelkään, että kristityt tulevat olemaan liian toiveikkaita.
- Tosiasia on, ettei toiveikkuutemme tai toivottomuutemme pitäisi koskaan perustua siihen, kenestä tulee presidentti.
- Meidän toivomme lepää Jeesuksessa Kristuksessa, ja Jeesuksen Kristuksen pikaisessa paluussa, ennen vaivanaikaa tapahtuvassa Jeesuksen Kristuksen morsiusseurakunnan tempauksessa.
- Tämä ei kuitenkaan vapauta kristittyjä äänestämästä, eikä tarkoita sitä, että kristittyjen pitäisi kirjoittaa äänestyslippuun Jeesus, kun he äänestävät.
Ehkä kestätte minua, kun kiinnitän huomionne seuraavaan pakkolukea-artikkeliin Town Hall -lehdessä, jonka on kirjoittanut Wayne Grudem otsikolla, ”If You Don’t Like Either Candidate, Then Vote for Trump’s Policies (Jos et pidä kummastakaan ehdokkaasta, niin anna sitten äänesi Trump'in politiikalle)”. Jaan seuraavat otteet siinä toivossa, että tämän tekeminen tulee olemaan hyödyllistä. ”Nähtyäni järkyttävän videon vuodelta 2005, jossa Trump puhuu seksuaalisesta aggressiostaan naisia kohtaan, kirjoitin, ”Ei ole moraalisesti hyvää presidenttiehdokasta näissä vaaleissa.” Tuomitsin Trump'in moraalittoman käytöksen ja sanoin, etten tiennyt ketä äänestäisin. Pyysin Townhall.com'ia poistamaan aiemman artikkelini, ”Why Voting for Donald Trump Is a Morally Good Choice (Miksi äänestäminen Donald Trump'in puolesta on moraalisesti hyvä vaihtoehto)”. Kehotin Trump'ia vetäytymään, toivoen, että voisimme saada paremman ehdokkaan. Liberaali media rakasti tätä. ”Evankelikaalinen teologi kehottaa Trump'ia vetäytymään.” Yhtäkkiä minuun kohdistui enemmän haastattelupyyntöjä valtavirran uutistoimistoilta kuin koskaan minun elinaikanani. Torjuin ne kaikki. Ja Trump ei vetäytynyt. Nyt, miten minun pitäisi äänestää? Clintonin ja hänen ääriliberaalin politiikkansa äänestäminen ei ole vaihtoehto minulle evankelisena kristittynä. Siksi minulla on vielä kaksi vaihtoehtoa: 1) äänestää Trump'ia, tai 2) äänestää kolmannen puolueen ehdokasta, jonka toiveet voittaa, kuuluvat fantasiaan, ei todellisuuteen. Ja jos nämä ovat minun kaksi ainoaa vaihtoehtoa, sitten äänestämisellä kolmannen puolueen ehdokkaan puolesta on selvä vaikutus auttamaan Clintonin valitsemista, koska se vie ääneni pois Trump'ilta. Siksi liberaali media rakasti sitä kun sanoin, että koin vaikeaksi päättää. Se tarkoittaa myös sitä, että minun kaksi vaihtoehtoa ovat käytännössä nämä: 1) äänestää Trump'ia, tai 2) auttaa Hillary Clintonia tulemaan valituksi. Kun esitän valinnan näin jyrkissä suhteissa, on helppoa tehdä päätös. Koska koen molemmat ehdokkaat moraalisesti vastenmielisiksi, siirryn vanhanaikaiselle perustalle, jonka avulla olen yleensä päättänyt kuinka äänestää koko elämäni aikana: Kumman politiikka on parempaa? Olenko samaa mieltä enemmän Trump'in kuin Clintonin politiikasta? Ne eivät ole edes lähellä toisiaan. Kannatan ylivoimaisesti Trump'in politiikkaa ja uskon, että Clintonin politiikka vahingoittaa vakavasti kansakuntaa, kenties ikiajoiksi. Koskien Korkeinta oikeutta, aborttia, uskonnonvapautta, seksuaalisen suuntauksen määräyksiä, veroja, talouskasvua, minimipalkkaa, kouluvalintaa, Obamacare'a, suojautumista terroristeilta, maahanmuuttoa, armeijaa, energiaa ja turvallisuutta kaupungeissamme, niin mielestäni Trump on paljon parempi kuin Clinton. Uudestaan ja uudestaan, Trump tukee politiikkaa, jota puolustin vuoden 2010 kirjassani Politics According to the Bible (Raamatun mukainen politiikka). ...Useat kristityt ystävät kertovat minulle, että heillä on vieläkin joitakin moraalisia vastalauseita äänestää Trump'ia. He sanovat, että evankelikaalien pitäisi äänestää kolmannen puolueen ehdokasta. Tässä syy sille, miksi en ole vakuuttunut heidän moraalisista vastalauseistaan.” ...Grudem jatkaa vastatakseen seuraaviin vastalauseisiin: 1) ”Omatuntoni ei anna minun äänestää Trump'ia.” 2) ”Trump'in äänestäminen tarkoittaa sitä, että sinä hyväksyt hänen moraalittoman naisia koskevan kohtelunsa.” 3) ”Joutuessamme valitsemaan pienemmän pahan, älä valitse kumpaakaan.” 4) ”Jos äänestät Trump'ia, sinulla ei tulevaisuudessa tule olemaan koskaan uskottavuutta, kun sanot, että laadulla on väliä.” 5) ”Meidän täytyy lähettää republikaanipuolueelle viesti, että Trump'in kaltaista ehdokasta on mahdotonta hyväksyä.” 6) ”On väärin, että kristityt asettavat luottamuksensa moraalisesti huonoon valoon saatettuun ihmiseen.” 7) ”En voisi koskaan kertoa ystävilleni, että äänestin Trump'ia.” 8) ”Meidän ei pitäisi äänestää kumpaakaan ja luottaa suvereeniin Jumalaan Hänen hyvien tarkoitusperien aikaansaamiseksi kansakuntaa varten.” 9) ”Eikö ole olemassa mitään rajoja, joita sinun ei tarvitse sietää ehdokkaassa?” 10) ”Minun äänelläni ei oikeastaan ole mitään väliä. En edes asu vaa'ankieliosavaltiossa.” 11) ”En voi luottaa Trump'iin, että hän tekee sitä mitä lupaa.” ...Kumottuaan taidokkaasti kaikki nämä vastalauseet kristityiltä, Grudem päättää perusteellisella selvityksellä näiden molempien ehdokkaiden kontrastista liittyen Korkeimpaan oikeuteen, Israeliin, Iraniin, Venäjään, aborttiin, uskonnonvapauteen, kristittyihin yritysomistajiin, kristittyihin kouluihin ja yliopistoihin, kirkkoihin, sananvapauteen, armeijaan, kouluvalintaan, ja toisinajattelijoiden kriminalisointiin, sekä moniin muihin asioihin joita amerikkalaiset kohtaavat tänäpäivänä. Riittää kun sanon, että näillä kahdella ehdokkaalla on lähes vastakkaiset kannat mitä tulee tämän kerran niin suuren ja siunatun maapallon kansakunnan tulevaisuuteen.

Ehdotan, että tämän vuoden presidentinvaaleilla on syvällisiä profeetallisia vaikutuksia, ei ainoastaan Amerikalle, vaan koko maailmalle, erityisesti koskien Israelia, Venäjää ja Irania. Siitä osoituksena kaksi Jerusalem Post'in artikkelia eilispäivältä, jotka molemmat käsittelevät tätä asiaa Israelin näkökulmasta, joista ensimmäinen koskettelee sitä kuinka Amerikan ulkopolitiikka on muuttamassa Irania maailmanvallaksi. Lainaten Post'ia: ”Seuraava Yhdysvaltain presidentti määrittää sen tuleeko Iranista hallitseva mahti alueella ja tuleeko siitä myöskin ydinasevalta. Suurin osa Israelin tiedotusvälineiden kattavuudesta koskien Yhdysvaltain presidentinvaaleja on tukeutunut käännöstekstiin täysin puolueellisesta amerikkalaisesta mediasta ja keskittyy asioihin, jotka ovat merkityksettömiä Israelille. Jos olisin Yhdysvaltain kansalainen, niin kenties olisin huolissani Donald Trump'in naisten kohtelusta, mutta israelilaisena, kysyn itseltäni, kumpaa Yhdysvaltain presidenttiä pitäisin parempana seisomaan Iranin edessä? ...Voi vain kuvitella kuinka Hillary Clinton presidenttinä tuomitsisi kovin sanoin Iranin ensimmäisen ydinkokeen. Voin myös kuvitella kuinka Trump, presidenttinä, ilmoittaa Iranille että jos se uskaltaa kehittää ydinpommin, niin se oppii tuntemaan Amerikan asearsenaalin. Iranilaiset uskovat myös, että hän on tarpeeksi hullu toteuttamaan uhkauksensa. Hänen panoksensa maailman historiassa voisi olla paljon tärkeämpi kuin ahdisteltujen naisten todistukset, jotka dominoivat amerikkalaisia radioaaltoja tänään. En ole varma, että viimeistä sanaa näissä vaaleissa on kuultu. Taistelu, joka on tapahtumassa nyt kaukana Washingtonista, pohjoisen Irakin Mosul'in kaupungissa, on omiaan motivoimaan ISISin kannattajia Yhdysvalloissa ja Euroopassa toimimaan tulevina päivinä, ja isolla terrori-iskulla voi olla vakava vaikutus vaalien tuloksiin.”

Samalla kun äskeinen artikkeli koski Irania, tämä seuraava liittyy Venäjään, ja kylmän sodan paluuseen Israelin näkökulmasta. Jälleen lainaten Post'ia: ”Päätellen viime viikon tapahtumista, toinen kylmä sota on käynnissä. Suuri eripuraisuus joka vaivasi sodanjälkeistä kansainvälistä järjestelmää on järjestämässä epätodennäköistä paluuta, vaikkakin eri motiiveilla, tavoitteilla, taktiikalla, ja myös kokonaan erilaisella Israelin roolilla. VENÄJÄN sotilaskoneiden teurastaessa syyrialaisia, supistaen Aleppoa rauniokasaksi ja pilkaten tulitaukoa, joka allekirjoitettiin Yhdysvaltain kanssa; ja Washingtonin uhatessa uusilla pakotteilla samalla kun se syyttää Moskovaa kyberhyökkäksestä Amerikan poliittista prosessia vastaan, Venäjä meni ullakolle ja haki ensimmäisen kylmän sodan retoriikan. ...Samaan aikaan, kun venäläinen lentotukialus Kuznetsov suuntasi Norjasta Syyriaan … varapresidentti Joe Biden uhkasi Venäjää tietoverkkohyökkäyksellä. ”Heidän kykynsä muuttaa perustavanlaatuisesti USA:n presidentinvaalien tulosta ei ole sitä mitä ihmiset ajattelevat”, hän sanoi NBC'n Meet the Press -ohjelmassa, mutta sitten hän varoitti, että ”siinä määrin kun he tekevät – me tulemme olemaan vastaavia siinä mitä me teemme.” ”

Kun etsin Herraa tällä kuluneella viikolla, Hän saarnasi minulle, että kaikki mitä näemme tapahtuvan maailmassa tänään on hengellistä sotaa ihmissieluista. Näin se oli kaivattu muistutus siitä, kuinka meidän taistelu ei ole verta ja lihaa vastaan, tai republikaania ja demokraattia vastaan. Ystävällisesti saanen lukea Efesolaiskirjeen lukua 6:10-13”Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.”
Torstai-iltana puhuin siitä kuinka joukoittain muslimeja tulee Kristuksen luokse, ja lopuksi, haluan jakaa kanssanne ylistysraportin eräältä meidän lähetystyöntekijältä koskien yhtä tällaista muslimia, jonka henkilöllisyyttä meidän on suojeltava. – Satuin olemaan muslimisaarnaaja. En ole koskaan tappanut ketään, mutta kannatin Jihad-liikettä saarnaamisen kautta ja rohkaisin niitä, jotka menevät sotarintamalle. Jokin asia tapahtui, joka muutti ajattelutapani ikiajoiksi. Eräänä iltana lähdin moskeijasta mennäkseni nukkumaan, kun ikäänkuin tyhjästä ilmestynyt 8-vuotias pieni lapsi pysäytti minut ja esitti tämän kysymyksen, ”Saarnaaja/opettaja, kristitty ystäväni koulussa kertoi minulle Jeesuksen sanoneen heille, että Hän on tie, totuus ja elämä ja ettei kukaan mene Jumalan tykö paitsi Hänen kauttaan. Onko se totta ja mitä vastaavia lupauksia meidän profeettamme on kertonut meille?” Siitä päivästä lähtien, en koskaan asettanut katsettani tuohon poikaan ja en koskaan nukkunut hyvin myöskään. Näin tuota poikaa unessa ja toisinaan todellisuudessa hengen muodossa. Yritin etsiä vastausta silloin yhden vuoden ajan Koraanista Haditheihin turhaan ja tämä kysymys ei koskaan tahtonut lähteä mielestäni. Kysyin neuvoa monilta muilta muslimioppineilta, onko olemassa jaetta, jossa profeetamme pystyi takaamaan meille ikuisuuden, ja ei ole YHTÄKÄÄN! Joten, sir, vuoden kuluttua tämä sama poika ilmestyi minulle luonnollisena (raw)! ja pelkästään antoi minulle paperin ja siihen oli kirjoitettu Johannes 1:1 ja ei mitään muuta. Kun näytin sitä pappiskollegalle, hän yksinkertaisesti sanoi, että se on tavallinen kristittyjen tulostettu traktaatti. Omantuntoni kautta ja päätellen siitä mitä tapahtui täsmälleen yhdessä vuodessa, tämä yksi lause valkoisella paperilla vastaa yhtä elämää joka minulla on ja päätin etsiä Jeesusta selvittääkseni mysteerikysymyksen, joka johdattaisi minut Jumalan tykö. Huomaa, tämä on minun elämäni ja mitä saarnasin islamissa ja koskien kipuja, joita olen aiheuttanut viattomien elämiin, niin pahoittelen tätä kaikkea syvästi. Olen niin pahoillani oltuani muslimi koko ikäni ja RUKOILEN kanssanne sen rukouksen jonka annoitte minulle, olen kyynelissä ja en pysty kirjoittamaan, please tarvitsen anteeksiantoa, kirjoitan myöhemmin. – Lähetystyöntekijämme lähetti vielä muutaman sähköpostin hänelle, jakoi evankeliumin, kertoi hänelle Jumalan anteeksiantamuksen lahjasta, kirjoitti hänelle Jeesuksen itsensä sanoja, ja lisää rukouksia. Tässä on hänen viimeisin sähköpostiviestinsä: Olen pahoillani hieman kestäneestä hiljaisuudesta. Yritin paeta salamurhayrityksiä minua ja perhettäni vastaan. Ei ole aikaa kunnon ajatteluun kun se aika menee pakenemiseen ja piiloutumiseen salamurhaajiltani. Please rukoilkaa meidän puolesta, että Herra pelastaa meidät jihadistien käsistä, jotka ajavat meitä takaa ja poliisi ei tee mitään suojellakseen meitä. Eikö meillä ole mitään oikeutta harjoittaa uskonnonvapauttamme? Rukoilkaa meidän puolesta ja varsinkin pienten lasten, koska he eivät ansaitse tätä kauhua. Minä ansaitsen sen, se on minun päätökseni seurata Kristusta tapahtuipa mitä tahansa. Aion kirjoittaa takaisin, jos olen vielä elossa, mutta jos he onnistuvat nappaamaan minut, tapaamme Taivaassa jossa tulee olemaan oikeudenmukaisuus.. Kiitos veli. Veljenne Kristuksessa.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com