Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Peruuttaako Donald Trump Jumalan tuomion Amerikalle?

Tässä tuore suomentamani Watchman Warning -artikkeli tunnetulta amerikkalaiselta evankelistalta ja eskatologilta, pastori Hal Lindsey'lta, joka käsittelee Amerikan kohtaloa uuden presidentin, Donald Trumpin, valtaannousun valossa. Mielestäni Lindsey ottaa esille hyviä näkökohtia, mutta ei lopulta käsitä mitä aikaa elämme, kun Amerikka on se suuri Babylon, joka mainitaan Ilmestyskirjan 18. luvussa. Amerikka ja varsinkin New York on Antikristuksen taloudellinen keskuspaikka vaivanajan ensimmäisellä puoliskolla. Puolivälissä 7-vuotista Ahdistusta Babylon kukistuu (Ilm. 14:8) ja AK siirtyy Jerusalemin temppeliin julistaen olevansa Jumala (2. Tess. 2:4). Pedonmerkki otetaan tällöin käyttöön (Ilm. 13:16-18) ja AK:n 42 kuukautta alkavat maailmanhallitsijana (Ilm. 13:4-5).

-----------------------

Trump tuomion peruuttajana Amerikalle?
A Trump Reprieve for America?
By Hal Lindsey

http://www.hallindsey.com/ww-1-21-2017/

Vuonna 760 eKr., yksi tärkeimmistä kaupungeista sen ajan mahtavimmassa valtakunnassa, katui syntejään ja kääntyi Jumalan puoleen.

Tapaus osoittaa kertakaikkisesti, ettei kenenkään pitäisi ottaa ansiota itselleen kun Jumala työskentelee hänen kauttaan. Jumala otti käyttöön poikkeuksellisia toimenpiteitä vain saadakseen profeetta Joonan menemään Niiniveen. Profeettaa käytettiin suuresti, mutta ei sillä tavalla kuin hän halusi häntä käytettävän. Hän ei halunnut, että ihmiset katuisivat tai kaupunki pelastettaisiin. Hänen sanomansa oli kova, eikä ollut mitään viehättävää hänen esitellessään sitä. Mutta ihmiset tekivät parannuksen, ja Niiniven kovasti ansaittua tuhoa lykättiin yli vuosisadalla.

Monet evankeliset kristityt näkevät Donald Trumpin nousun presidenttiyteen samanlaisena tuomion peruutuksena Yhdysvalloille. Olettakaamme, hetkeksi, että presidentti Trump on oikeassa kaikissa isoissa poliittisissa kannoissaan, joita hän piti sisällään kampanjansa aikana. En sano, että se on totta, mutta yritä kuvitella, että presidentti Trump omaksuu fiksuimmat mahdolliset kannat taloudessa, maahanmuutossa, verouudistuksessa, budjetissa, ympäristönsuojelussa, ulkopolitiikassa, turvallisuudessa terrorismia vastaan, sekä sotilaallisen voiman käytössä. Kukaan ihminen ei ole oikeassa kaiken aikaa, mutta osoittaaksemme pointin, käyttäkäämme tuota mielikuvitushyppyä ja sanokaamme, että hän on oikeassa kaikissa näissä politiikan kysymyksissä.

Tekisikö se meistä Niiniven kaltaisen? Olisiko se meidän tuomion peruutuksemme? Ei. Niinive katui. Niiniveläiset pahoittelivat syntejään, ja he kääntyivät Jumalan puoleen saadakseen vastauksensa. Onko Amerikka tehnyt tätä?

Ehkä et usko, että Yhdysvallat ansaitsee Jumalan tuomion. Kuitenkaan emme ole läheskään yhtä pahoja kuin jotkut muut maat. Samalla kun se on totta, meidän täytyy muistaa Jeesuksen sanat Luukkaan luvussa 12:48, ”Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.”

Lukuunottamatta Israelin kansaa – Jumalan sanan alkuperäisiä vastaanottajia – ei mikään kansakunta ole koskaan saanut enempää siunausta Jumalan kädestä kuin Amerikan Yhdysvallat. Tämä asettaa Yhdysvallat korkeimmalle vastuun tasolle Jumalan edessä.

Kun Trump vannoi virkavalansa, niin loppuivatko aborttien teot? Lähes 60 miljoonaa syntymätöntä ihmistä on tapettu Roe vs. Wade -oikeusjutun jälkeen. Kuusikymmentämiljoonaa on New York Cityn, Los Angelesin, ja Chicagon väestö yhteensä... kertaa neljä!

Teema kulkee läpi Kirjoitusten. Jos haluat nähdä Jumalan vihan, vahingoita pienimpiä. Jeremian luvussa 32:35, Jumala sanoi, ”Ja he ovat rakentaneet Baalille uhrikukkulat, jotka ovat Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä uhrina Molokille, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. Tällaisia kauhistuksia he tekivät ja saivat Juudan syntiä tekemään.”

Moolok oli pakanallinen epäjumala. He katsoivat voivansa lepyttää häntä uhraamalla lapsiaan hänen tulissaan. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Yhdysvallat ei ole niin erilainen kuin saattaisit toivoa. Amerikka uhraa lapsiaan, myöskin – ei pakanajumalan alttarille, vaan mukavuuden ja itsekeskeisyyden alttarille. Muuttiko Donald Trumpin valinta tätä? Toivon niin, mutta olen nähnyt paljon abortinvastaisia presidenttejä vuosien kuluessa, ja se ei ole estänyt abortteja.

Me vahingoitamme pienimpiä toisella tavalla yhtälailla. Me opetamme heille humanismi-uskontoa. Me istutamme sitä heihin. Me opetamme heitä halveksimaan Jumalaa ja näemme valtion kaikkien hyvien asioiden tarjoajana. Koulumme opettavat lapsillemme, ettei ole oikeaa ja väärää, vaan se kaikki on suhteellista. Koulut tekevät Jumalan, Raamatun ja heidät, jotka uskovat niihin, naurunalaisiksi.

Puhuessaan tällaisesta lasten vahingoittamisesta, Jeesus ei säästellyt sanojaan. ”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” (Matteus 18:6)

Seksuaalisia perversioita ja veren-kyllästämää väkivaltaa viihteen nimissä virtaa Amerikasta ulos joka päivä, ja tulvii maailmaan. Olemme kypsiä Jumalan tuomiolle näissä ja sadoissa muissa aihealueissa.

Voiko Jumala käyttää Donald Trumpia kääntämään tämä maa ympäri? Kyllä, Jumala voi. Joten, rukoile uuden presidentin puolesta. Mutta älä pane häneen toivoasi. Katso Jumalaan. Saakoon jokainen meistä, joka tuntee Herran, nöyryyttää itseään Hänen edessään, ja rukoilla kansakuntamme, perheittemme, kirkkojemme, yhteisöjemme, ja itsemme vuoksi.

Rukoilitko Donald Trumpin puolesta kun hän pyrki presidentiksi? Kuuluu ihmisen luontoon lakata rukoilemasta hänen puolesta nyt kun hän on astunut tuohon virkaan. Mutta se olisi kauhea virhe. Jos rakastat Amerikkaa, niin nyt on meidän aika rukoilla hänen puolesta kuin koskaan ennen. [Tämä on ihan naurettavaa lässytystä Lindsey'lta. Onko hän todellakin eskatologina niin sokea, ettei näe Trumpin profeetallista merkitystä? Trump on lopulta viimeinen tuomio Amerikalle ja koko maailmalle. Trumpin avulla Jumala seuloo ihmisiä ja varsinkin kristittyjä, jotka joko nielevät valheen tai sitten ovat totuuden puolella (2. Tess. 2:10-12). Mitä hyödyttää rukoilla ihmisen puolesta, joka on Antikristus, ja jonka Jeesus Kristus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä (2. Tess. 2:8)?, Suom. huom.]

-------------------

Lue lopuksi todistusta koskien Trumpia Raamatun Antikristuksena:

http://nokialainen.blogspot.fi/2017/01/tulkintaa-danielin-11-luvusta-jossa.html

6 kommenttia:

  1. Ei Trump ole Kristus, eikä erikoinen antikristuskaan. Enkä usko Jumalan peruvan Amerikan tuomiota sillä tuleehan Hän tuomitsemaan kaikki kansat ja koko maailmankin, mutta Jumalalla on työnsä kesken Amerikassa, Israelissa ja kaikissa muissakin maissa. Israelista me voimme lukea Raamatusta melko tarkan linjauksen mitä siellä tulee tapahtumaan, Amerikasta tuskin paljoakaan. Me kuitenkin rukoilemme, me emme kyyristy odottamaan, Jumala tekee suuria tekoja, uskon että myös Trump on niitä toteuttava, ei siksi että hän on hyvä tai siksi, että hän on paha, vaan hän on sopiva mies, jonka Jumala on viisaudessaan valmistanut ohjatessaan maailmanpolitiikkaa ja pidätellessään ja suitsiessaan esimerkiksi Israelin tuhoa etsiviä, tai jopa tuomitessaan heitä ennen lopullisia tuomioitaan. Jos Googin sodassa Jumala lupaakin tehdä suuria ihmeitään, voi Hän Psalmin 83 sodassa valmistaa Israelille tuen, jota Obama ei halunnut antaa, niin, arvatkaapa ketä ajattelen. Rukoilen Trumpin puolesta, iloitsen hänen Israel-ystävyydestään ja kursailettomuudestaan, vaikka se monesti tökkiikin. Uskon hönen sydämensä olevan kuin vesioja Jumalan kädessä Jumalan mielen mukaisia tekoja varten, eikä Jumalan tarvitse paaduttaa hänen sydäntään niinkuin Faaraon sydäntä.
    Herra, auta Amerikan kansaa ja tee sielläkin Sinun tösi tahtosi mukaan, niinkuin teet Israelissakin. Sinä et tee kompromisseja pahan kanssa, mutta sinä käytät ketä haluat ja millä tavalla parhaaksi näet, paha ei sinua vallitse, eikä kukaan ihminen voi sinua vastustaa. Herra, ohjaa Amerikan uutta presidenttiä hänen hapuillessaan ratkaisuja moniin kysymyksiin, erikoisesti koskien Sinun kansaasi, amen.

    Jukka

    VastaaPoista
  2. Niin, Jumala toteuttaa profetioitaan ja Trump on sopiva henkilö toteuttamaan esim. Dan. 9:27 antikristus-profetian, joka koskee Israelia. Trump lienee se, joka aiheuttaa Psalmin 83 sodan (Albert Piken ennustama 3. maailmansota) ja hän myös antaa sotilaallisen turvan Israelille, mikä nostaa hänet juutalaisten silmissä korkealle. Trump on erilainen kuin aikaisemmat USA:n presidentit 2. maailmansodan jälkeen, jotka eivät tunnustaneet Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi. Trump rakennuttaa 3. temppelin Jerusalemiin, mutta astuu itse sinne vaivanajan puolivälissä. Ei eksytä. USA on Ilmestyskirjan Babylon, josta kerrotaan aika paljon luvussa 18.

    VastaaPoista
  3. When Donald Trump moves the Embassy to Jerusalem, thus declaring that the United States recognizes it as Israel’s capital, the entire Arab world will go crazy. We believe it is not only possible but probable that this will trigger, at some point, the Psalm 83 War.

    http://www.nowtheendbegins.com/moving-u-s-embassy-tel-aviv-jerusalem-trigger-psalm-83-war/

    Vrt. tähän tammikuiseen uutiseen

    http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4904127,00.html

    Palestinians to Trump: moving embassy to Jerusalem equals declaration of war

    A close aide to Palestinian Authority President Mahmoud Abbas calls Trump's stated intention to move the US Embassy to the Israeli capital 'a declaration of war on Muslims', as another official threatens to call on Arab, Muslim countries to remove embassies from Washington.

    Rappari Trump toteuttaa uskollisesti toisen rapparin Albert Piken näkyä. Se merkitsee sotaa juutalaisten ja islamin välillä. Ks. I Pet Goat 2 -animaatiofilmi, jossa Kalliomoskeija tuhotaan ohjuksella.

    VastaaPoista
  4. Jerusalem Covenant eli laki vuodelta 1995, joka tunnustaa Jerusalemin Israelin jakamattomana pääkaupunkina ja valtuuttaa Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämisen Tel Avivista Jerusalemiin, on se Antikristuksen vahvistama liitto Israelin 70. vuosiviikon alkaessa. Siis tämä liitto (covenant) ei ole mikään palestiinalaisten ja Israelin välinen rauhansopimus, jossa Jerusalem on jaettu. Trump lupaa presidenttinä tunnustaa jakamattoman Jerusalemin eli hän on liiton vahvistaja Daniel 9:27 kohdassa. Donald Trump on täten Raamatun Antikristus, joka rikkoo liiton vaivanajan puolivälissä.

    http://www.sss.fi/2016/09/trump-lupaa-presidenttina-tunnustaa-jakamattoman-jerusalemin/

    ANTICHRIST'S COVENANT?

    http://vaulterjohn.tripod.com/covenant.html

    VastaaPoista
  5. En halua loukata enkä tuomita enkä mitään, mutta eikö roomalaiskatolinen kirkko olisi sopivampi Ilmestyskirjan portoksi? Voin perustella:

    Porton sanotaan sijaitsevan seitsemällä vuorella. Rooman antiikinaikainen lempinimi on Seitsemän kukkulan kaupunki, ja Vatikaanivaltio sijaitsee Roomassa.

    Nainen on puettu purppuran ja helakanpunan väreihin, jotka ovat katolisen kirkon piispojen ja kardinaalien värit.

    Nainen on juopunut pyhien verestä; tunnet varmaan katolisen kirkon verisen historian.

    Ilmestyskirjassa sanotaan, että naisen otsassa on nimi, salaisuus. 1500-luvulla uskonpuhdistuksen aikoihin paavi poistatti ilmiasun kohentamiseksi paavin tiaran otsapannasta kaiverruksen sacramentum, eli salaisuus.

    Voin tietysti olla väärässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää erottaa uskonnollinen Babylon (Ilm. 17), Väärän profeetan majapaikka, ja taloudellinen Babylon (Ilm. 18), joka on Antikristuksen majapaikka. Toki paavi voi olla Ilmestyskirjan Väärä profeetta, joka johtaa maailmanuskontoa Roomasta käsin. Trumpin hallinnon joillakin edustajilla on muuten hyvät suhteet katoliseen kirkkoon, joka haluaa Jerusalemista kansainvälisen kaupungin Uudessa Maailmanjärjestyksessä. Jerusalem Covenant vuodelta 1995 edesauttaa tällaisen kansainvälisen Jerusalemin muodostamista vale-tuhatvuotiseen valtakuntaan.

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com