Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 Raamatun profetiassa by Jan Markell

Tässä profeetallisessa ajanmerkkejä käsittelevässä artikkelissa Olive Tree Ministries'in naisjulistaja Jan Markell luettelee lyhyesti tapahtumia viime vuodelta 2016, jotka nivoutuvat Raamatun profetiaan ja siten niillä on merkitystä Jeesuksen toista tulemusta silmälläpitäen. Huomio kiinnittyy nyt varsinkin Israeliin, jonka maailma tuomitsi YK:ssa vuoden lopulla. Odotamme mikä on Jumalan reaktio Obaman hallintoa vastaan. Artikkelin suomensi: Olli R.

----------------------

Tärkeimpiä Raamatun profetiaan liittyviä juttuja vuodelta 2016
By Jan Markell
December 30, 2016



http://myemail.constantcontact.com/Top-Prophecy-Stories-of-2016.html?soid=1101818841456&aid=kfqWqX8OBS4

Jokaisen vuoden lopussa haluan tarkastella kuinka Raamatun profetiaa näyteltiin vuoden aikana. Synkkien uutisaiheiden näkeminen profeetallisesta näkökulmasta saa pimeyden tuntumaan siedettävämmältä. Julkaisen usein näitä juttuja päivittäisiin ”otsikoihini (headlines)” jotka voidaan löytää täältä.

Nämä Ahdistuksen ajan (Tribulation) näyttämöä valmistelevat tapahtumat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Meidän on kuitenkin pidettävä silmällä Israelia, Jumalan kelloa. Minuuttiviisari on Jerusalem ja toinen viisari on Temppelivuori. Ne ovat kaikki olleet näkyvästi uutisissa.

1) Sakarjan luvusta 12:3 tuli suoraa todellisuutta 23. päivä joulukuuta. Tämä oli päivä jolloin YK:n turvallisuusneuvosto äänesti yksimielisesti noustakseen Israelia vastaan. Amerikka pidättyi äänestämästä mikä pohjimmiltaan on äänestämistä muiden jäsenten mukaisesti. Jerusalemista tuli symbolisesti maailman väkikivi. Tämä aloitettiin ja käynnistettiin Yhdysvaltain presidentin toimesta, joka tarkoittaa kauheiden vaikutusten tulemista tähän maahan. Joten Israelin on palattava vuoden 1967 ”Auschwitz'in” rajoille. Pyhästä Jerusalemin kaupungista tulee ”miehitetty alue”. Ja Israel on enemmän eristyksissä ja vieraannutettu kuten on ennustettukin.

2) Suuri luopumus ei pysähtynyt tulemasta vuonna 2016. Monista evankelisista seurakunnista tuli vain puolestapuhujia avoimille rajoille ja monikulttuurisuudelle. Sosiaalinen evankeliumi teki valtavaa tuloaan ja pelastuskysymykset kävivät tunnistamattomiksi. Esiintuleva/postmodernismi raivosi. Muut seurakunnat vaipuivat penseyteen. Tuskin mitkään käsittelivät ajankohtaisia aiheita tai Herran paluuta.

3) Kaipaus ”ihmiseen, jolla on suunnitelma” ei ole koskaan ollut niin merkittävää. Jopa CNN'n etusivu kerjäsi miestä, joka voisi palauttaa järjestyksen. Se kysyy pienellä tekstillä, ”Is there a leader who can stop the chaos and heal America? (Onko olemassa johtajaa joka voi pysäyttää kaaoksen ja tervehdyttää Amerikan?)”


4) Toisen Timoteuskirjeen luvun 3 luonne oli ylikierroksilla vuonna 2016. Eri presidenttiehdokkaat olivat ylpeyden ja itsensä liioittelun kuluttamia. Arvot näyttivät tankkaavan tänä kuluneena vuotena. Kansalliset teollisuudenalat esittelivät samaa sukupuolta olevia mainoksia ilman häpeää. Tuntui kuin kaikki olivat hukkumassa minulle-minä itse-minä (me-myself-I) järveen.

5) Israelin uudelleen koolle kutsuttu Sanhedrin otti tärkeän askeleen nimittämällä ylipapin temppelille – ensimmäistä kertaa sitten sen tuhon vuonna 70 jKr. vaivanajan temppeli on työn alla, vaikkakin Yhdistyneet Kansakunnat juuri julisti tämän alueen kielletyksi juutalaisille!

6) Israel iski Damaskokseen joulukuun alussa, tähtäämällä joihinkin asekätköihin. Tämä on ennakointia sille mitä on ennustettu Jesajan kirjan luvussa 17:1.

7) Jumala edelleen puuttuu Hänen suvereeniin Israelin kansakuntaan. Marraskuussa, Hän lähetti pölypilvipatsaan ja sadetta työntääkseen takaisin ISISin Israelin rajalta. Katso täältä. Hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku (Psalmi 121). Pölypilvi ja sade jäi juuri rajalle eikä mennyt Israelin puolelle.


8) Oli näyttämön valmistelua vaivanajan luonnonkatastrofeille, jotka tulevat olemaan palon pahempia kuin mikään mitä maailma on tähän mennessä tuntenut. Julkaisut kutsuivat monia tapahtumia ”ennätyksiä rikkoviksi”, ”ennennäkemättömiksi”, ja ”mittasuhteiltaan raamatullisiksi”. Raamattu kutsuu niitä ”synnytystuskiksi”.

9) Sota käteistä vastaan tehostui. Muutamat valtiot ovat kieltämässä käteisen ja tämä tulee lopulta johtamaan ”Pedonmerkki”-kirjanpitoon. Teknologiaa otettiin käyttöön, joka mahdollistaa tavaroiden ja palvelujen täyden maksamisen vain käyttämällä ihon alle upotettua sirua.

10) Goog-Maagog pelaajat ovat valmistautumassa. Venäjä on uusi voimapelaaja Lähi-idässä Amerikan poissaolon ansiosta. Myöskin Iran on. Turkki on kaaoksessa ja etsii Venäjältä tukea. Nämä ovat kolme ensisijaista pelaajaa Hesekielin luvuissa 38-39, vaikka muitakin kansakuntia osallistuu.

11) Eurooppa on romahduspisteessä – asettamassa epävakaata näyttämöä Euroopasta tulevalle Antikristukselle. [Miksi ihmeessä Antikristuksen pitää tulla Euroopasta, eikä esim. Amerikasta, joka nykyään on Rooman valtakunnan perillinen??!!, Suom. huom.] Sen jumalaton kulttuuri ottaa mielellään vastaan kaikenlaista pimeää ja okkulttista. Heidän pakolaispolitiikkansa on syössyt maanosan kaaokseen. Se tulee toivottamaan ”Herra Korjaajan (Mr. Fix-It)” tervetulleeksi rauhoittamaan myrskyn. Kesäkuun 1. päivänä heillä oli kirjaimellisesti saatanallinen seremonia kun he vihkivät Gotthard'in pohjatunnelin Sveitsissä. Euroopan johtajat riemuitsivat tästä. Alapuolella on demoninen ”vuohimies”, jota juhlittiin. Tästä aiheesta puhui Amir Tsarfati meidän lokakuun 15. päivän konferenssissa.


12) Jeesuksen paluun pilkkaamissesonki vilkastui. Kristillinen julkaisu "Christian Today" halveksi Herran takaisintuloa ja sanoi ”zombie-invaasion” olevan todennäköisempää.

13) Ennustettu pahan nousu jatkuu, kuten ennustettiin Toisen Timoteuskirjeen luvussa 3:13. Uusi termi otettiin käyttöön loppuvuonna 2016: ”Spirit Cooking (henkikokkaus?)”. Se on liian synkkää kirjoitettavaksi, mutta voit googlata tiedon saamiseksi. [Lue aiheesta esim. http://fundamentti.blogspot.fi/2016/11/spiritcooking-saisiko-olla-spermaa.html, Suom. huom.] Emme suosittele sitä herkille ihmisille. Se on kulkeutunut saatanisti Aleister Crowley'n okkulttisten seuraajien mukana ja olisi astunut sisälle Valkoiseen Taloon ja presidentin virkahuoneeseen (Oval Office), jos Hillary Clinton olisi voittanut. Tämä voi olla suurin syy miksi vasemmisto hävisi kun monet Clintonin kampanjassa olivat huutosakin johtajia tälle pahuudelle.

14) Valmistelut laittomuudelle vaivanajassa ovat alkaneet. Oli vaalien jälkeistä mellakointia lupauksella siitä että paljon enemmän on tulossa – kaikki räikeää Donald J. Trumpin torjumista. [Mutta tämähän juuri osoittaa, että Trump on se Totuudenkirjan ”kelvoton” jakeessa 21 (Dan. 11:21, ”He will be succeeded by a contemptible person who has not been given the honor of royalty (Häntä seuraa sopimaton henkilö, jolle ei suoda kuninkaallista arvonantoa)”). Suom. huom.] Barack Obama oli laittomin presidentti Yhdysvaltain historiassa. Hän jopa sanoi laittomille siirtolaisille, että he voisivat äänestää ilman mitään seuraamuksia. Nyt vasemmisto antaa päivittäin kommentteja Donald Trumpin salamurhaamisesta.

15) Homoagenda on muuttunut räikeäksi. Monet suuret yritykset edistivät tätä kansallisella mainonnallaan. ”Nooan päivät” ovat palanneet, kuten Jeesus ennusti niiden palaavan. Transsukupuolisten agenda myöskin kukoisti. Molemmissa tapauksissa kohde oli keinona myynninedistämiselle.


16) Ennustettu nousu kristittyjen vainoamisessa. Samaan aikaan, jotkut pastorit pakotettiin luovuttamaan saarnansa tarkastusta varten Amerikassa ja kristillisiä liikeyrityksiä moukaroitiin kun ne yrittivät nousta seisomaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Kuitenkin islamia suojellaan ja mitään tuomitsemista ei voida esittää.

17) Jotta suurin osa näistä olisi voinut tapahtua, vaadittiin profetoitua nousua väkevässä eksytyksessä (2. Tess. 2:10-12). Ne, jotka mielellään pilkkaavat ja torjuvat Hänet, Hän tulee tuomitsemaan, hämmentää heidän ajattelunsa, ja saa heidät uskomaan taruihin. Ja he uskovat! Muista, ilmaston lämpeneminen on mukamas suurempi vaara kuin radikaali islam. Nykyään näyttää siltä, että Hatuntekijä (Mad Hatter) on vastuussa.

18) Teknologiajättiläiset ryhtyivät vanhurskautta vastaan jälleen kerran. Facebookista YouTubeen, Googleen, Twitteriin, heidän edistysmielinen agendansa hylkäsi konservatiivisen ja kristillisen sanoman. Kristillisellä elokuvalla ”I Am Not Ashamed (En häpeä)” oli YouTube -trailerinsa, joka otettiin pois verkosta vuosi etuajassa, marginalisoiden lipunmyyntiä.

Asiat eivät ole hajoamassa – ne ovat loksahtamassa paikoilleen. Voitko kuulla Ilmestyskirjan neljän ratsastajan kavion lyönnit etäisesti?

En tule vaikenemaan ajanmerkeistä. Jos Jeesus nuhteli fariseuksia tietämättömyydestä Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkeistä, niin miksi meidän ei odotettaisi olevan tietoisia nykypäivän apokalyptisista merkeistä?

Nouse ylös, herää ja katso ylös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com