Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Israel ja Libanon (Hizbollah) sodan kynnyksellä, johon on syynä Iranin laajentuva läsnäolo Syyriassa ja Libanonissa

Tässä profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta ajankohtainen suomentamani raportti Lähi-idän nykytilanteesta, joka on aikeissa räjähtää alueelliseksi sodaksi ja jopa 3. maailmansodaksi. Kaiken ytimenä on Syyria-Libanon akseli, jota Iran dominoi yhä suuremmin. Iranin vaikutusvallan kasvu alueella on saanut Israelin varpailleen ja varautumaan sotaan etenkin Iranin tukemaa Hizbollah-järjestöä vastaan Libanonissa. Samaan aikaan Saudi-Arabia, joka taistelee Irania vastaan, on tuomassa oman mausteensa Lähi-idän kiehuvaan kattilaan unohtamatta tietenkään Venäjän osuutta Lähi-idässä Iranin poliittisena tukijana.

-----------------------

Vain ajan kysymys (Just a Matter of Time) :: By Daymond Duck

Published on: November 19, 2017 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2017/11/19/just-a-matter-of-time/

Iranin yhä kasvava hallinta Syyriasta ja Libanonista (Venäjän suostumuksella) on tuonut Israelin ja Libanonin sodan kynnykselle, mutta tämä häämöttävä konflikti ei näytä olevan tavallinen sota. Se on muotoutumassa kuin profetoitu sota, jolla on vaikutuksensa ylöstempausta, Ahdistuksen aikaa, yms. silmälläpitäen.

Israelin ja Hizbollah'in välillä puhkesi sota Libanonissa vuonna 2006. Se loppui 34 päivää myöhemmin YK:n tukeman tulitauon myötä, joka vaati YK:ta riisumaan aseista tunnistamattomat sotilaalliset joukot (Hizbollah) Libanonissa ja estämään noita joukkoja uudelleen aseistumiselta. [Tarkemmin sanottuna vuoden 2006 Libanonin sota kesti 33 päivää (12. heinäkuuta – 14. elokuuta), ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Libanonin_sota_2006. Suom. huom.]

Mutta Hizbollah (tarkoittaa Jumalan puoluetta) kieltäytyi riisumasta aseitaan, ja YK ei koskaan tehnyt mitään asian suhteen. Hizbollah jopa kasvatti aseitaan ja joukkojaan sekä heikensi Libanonin hallitusta, ja YK pysyi uinuvana.

Marraskuun 4. päivänä 2017, Libanonin pääministeri pakeni maasta ja erosi salamurhan pelossa. Hänen eroamisensa jätti Libanonin kaaokseen.

Saudi-Arabia, Bahrain ja Kuwait ovat vetäneet rahansa pois libanonilaisista pankeista. Jotkut sanovat, että tämä romahduttaa Libanonin talouden.

Saudi-Arabia, Bahrain ja Kuwait myös määräsivät kansalaisensa lähtemään Libanonista niin pian kuin mahdollista. He jopa kertoivat kansalaisilleen, että oleskelisivat Libanonin ulkopuolella menemättä enää sinne. He haluavat epätoivoisesti maailman johtajia (erityisesti Yhdysvaltoja ja Israelia) lopettamaan Iranin puuttumisen muiden maiden asioihin.

Israel on syyttänyt Venäjää ja Irania yrityksestä vallata Lähi-itä. Israel on alkanut siirtää joukkoja ja aseita sen Libanonin vastaiselle rajalle.

Hizbollah'illa on 150,000 – 200,000 rakettia ja ohjusta Israeliin suunnattuina. Israel on sanonut, ettei se jahtaa noita raketteja ja ohjuksia yksi kerrallaan. Israel pyrkii nopeaan voittoon, koska Israel tietää, että sen joukot joutuvat taistelemaan useilla rintamilla. Maa tietää, että se voisi olla Venäjän ja Iranin seuraava kohde.

Hizbollah'in johtajat myöntävät, että he aloittivat tahattomasti sodan Israelin kanssa vuonna 2006. He sanovat, etteivät halua sotaa juuri nyt, mutta sellainen voisi helposti alkaa vahingossa.

Marraskuun 11. päivänä 2017, presidentti Trump tapasi Venäjän presidentti Putinin Vietnamissa. Israelin vaatimuksesta presidentti Trump yritti saada presidentti Putinin hyväksymään 30-40 kilometrin (karkeasti 18-25 mailia) puskurivyöhykkeen pitämään Venäjän, Iranin, Syyrian ja Hizbollah'in joukot kauempana Israelin rajalta Syyrian kanssa. Presidentti Putin ei hyväksynyt tätä.

Syyria lähetti lennokin suunnitellun puskurivyöhykkeen ylle (oletettavasti Venäjän hyväksynnällä). Israel ampui sen alas.

Iran ja Hizbollah haluavat rakentaa tukikohtia ehdotetulle puskurivyöhykkeelle, mutta Israel sanoi, ettei se salli sitä. Pääministeri Netanyahu sanoi Israelin suojelevan rajojaan ja toimivan Syyriassa, kun Israel näkee sen sopivaksi.

Lisätäksemme bensaa liekkeihin, Iran tukee huthikapinallisia Jemenissä. Marraskuun 4:ntenä 2017, huthit laukaisivat iranilaisen ohjuksen Saudi-Arabian kansainväliselle lentokentälle. Saudit ampuivat sen alas.

Saudi-Arabia syytti Irania sotatoimen suorittamisesta Saudi-Arabiaa vastaan, kun se toimitti ohjuksen hutheille. Iran vastasi uhkaamalla lähettää lisää ohjuksia hutheille.

Saudit haluavat Iranin pois päiviltä, mutta he eivät ole tarpeeksi voimakkaita tekemään sitä itse. He pyytävät Yhdysvaltoja ja Israelia avukseen.

Se voisi tapahtua. Yhdysvallat haluaa Saudi-Arabian auttavan heitä saamaan rauhansopimuksen Lähi-idässä, ja Israel haluaa Saudi-Arabian tunnustavan Israelin oikeuden olla olemassa juutalaisvaltiona.

Saudi-Arabian kruununprinssi, Mohammad bin Salman, on ohjeistanut PA:n presidentti Mahmoud Abbasia hyväksymään presidentti Trumpin Lähi-idän rauhanehdotukset. Hän on myös kehottanut Hra Abbasia katkomaan PA:n siteet Hizbollah'iin.

Kaikki tämä merkitsee käytännössä sitä, että Lähi-itä voisi räjähtää milloin tahansa. Jos jotain ei tehdä tilanteen rauhoittamiseksi pian (ja toivottavasti se rauhoittuu), Israel ja Libanon (Hizbollah); tai Israel ja Syyria; tai Israel ja Venäjä, Iran + kumppanit voisivat löytää itsensä hyvin kuolettavasta sodasta.

Mikä tahansa näistä sodista voisi vetää mukaansa palestiinalaiset, Jordanian, Turkin, Egyptin ja muita maita, ja se voisi nopeasti muuttua täysimittaiseksi alueelliseksi konfliktiksi, joka toteuttaa useita lopunaikojen profetioita.

Liittyen kaikkeen tähän, on tosiasia, että profetianopettajat ovat jakautuneita sen suhteen mikä tulee ensin: Seurakunnan tempaus vai nämä sodat. Tämä ei ole selvää, mutta se on vain ajan kysymys, kunnes meillä on vastaus.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

--------------------------

Lue lopuksi tuore mielipidekirjoitus tästä vaarallisesta Lähi-idän tilanteesta:

Ominous signs that the next war in the Middle East is coming, and it won't be pretty

http://www.cbc.ca/news/opinion/war-middle-east-1.4407876 (18.11.2017)

1 kommentti:

  1. Googin sota lähellä ja Venäjä (Roos) & Iran (Persia) & Turkki (Goomer, Toogarman heimo) yhdessä!

    Ezekiel 38 - Never In Human History Has These 3 Nations Had An Alliance

    https://www.youtube.com/watch?v=o1cIDKc4Rz4 (20.11.2017)

    Lamput kuntoon nyt, Ylkä tulee! (Matt. 25:1-12)

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com