Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Israelin konflikti Iranin ja Syyrian kanssa pahenee päivä päivältä kesällä 2018

Tässä Rapture Ready -sivustolta ajankohtainen suomentamani raportti, jossa kerrotaan profetoitujen sotien lähestymisestä Lähi-idässä, kun Iran ja Syyria tulevat koko ajan lähemmäksi Israelin rajoja, etenkin Golanin kukkuloita silmälläpitäen. Lisäksi Gazassa on hyvin levotonta. Näistä Lähi-idän uutisista ei kerrota valtamediassa kuin pintapuolisesti ja siksi tämän artikkelikirjoittajan tapahtumapaljastukset ovat tärkeitä ennakoitaessa tulevan suursodan ajankohtaa, jolloin ”maailmanloppu” on päällä.

--------------------------

Onko se jo alkanut? (Has it Already Started?) :: By Daymond Duck

Published on: July 1, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

http://www.raptureready.com/2018/07/01/already-started-daymond-duck/

Muutama viikko sitten, Israelin pääministeri Netanyahu puhui Israelin konfliktista Iranin ja Hizbollah'in kanssa Syyriassa; ja hän sanoi: ”Se ei ole ohi.”

Hän näki äskettäin sopivaksi toistaa lausunnon.

Olen usein sanonut, että kaikki, mitä Jeesus sanoi, on tärkeää, mutta asiat, joita hän sanoi useammin kuin kerran, ovat erittäin tärkeitä.

Kun herra Netanyahu tarkoituksellisesti toistaa jotain, se on hyvin, hyvin tärkeää.

21. kesäkuuta 2018, Israel Today Magazine esitti Yochanan Visser'in artikkelin otsikolla ”ANALYSIS: Has Iran’s Multi-Front War Against Israel Already Begun? (ANALYYSI: Onko Iranin usean-rintaman sota Israelia vastaan jo alkanut?)”

Jokainen kelpo Raamatunprofetian tutkija tietää, että pääministeri Netanyahu oli oikeassa, kun hän sanoi, ”Se ei ole ohi”, mutta herra Visser'in artikkeli tuottaa vähintään kolme kysymystä.

1) Onko Psalmin 83 sota jo alkanut (jos sellaista onkaan, johtuen siitä, että jotkut kirjoittajat sisällyttävät sen osaksi Googin ja Maagogin taistelua)?

2) Ovatko tapahtumat, joita esiintyy Syyriassa, alkusoittoa Damaskoksen tuholle (Jes. 17)?

3) Onko Googin ja Maagogin taistelu horisontissa (Hes. 38-39)?

Ensinnäkin, mitä tulee mahdollisuuteen, että Psalmin 83 sota on alkanut; lähtien 30. maaliskuuta 2018, Iranin vaikutusvallan alaisina, tuhannet Hamas-terroristit ja palestiinalaiset ovat riehuneet Gazassa, laukaisseet raketteja ja kranaatteja Israeliin, lähettäneet heliumilla täytettyjä ilmapalloja kera pommien Israeliin, jne.

Nämä julmat aseet ovat tuhonneet tuhansia eekkereitä (1 eekkeri = 0,4 hehtaaria) Israelin viljelymaita ja metsiä. Ja Hamasin terroristit ja palestiinalaiset sanovat aikovansa jatkaa sen tekemistä.

Kymmeniä Hamasin terroristeja ja palestiinalaisia on tapettu ja tuhansia on haavoittunut.

Noin 200 000 israelilaista lähetetään säntäämään pommisuojiin joka ilta.

Israelin viranomaiset sanovat, että heillä on suunnitelmia sen lopettamiseksi, he ovat valmiita sotaan, ja että he joutuvat pian käynnistämään suuren hyökkäyksen Gazaan, jne.

Kolme päivää ennen Visser'in artikkelia, tilanne oli tarpeeksi paha saamaan YK:n pääsihteeri Antonio Guterres'in varoittamaan YK:n turvallisuusneuvostoa siitä, että Israel ja Gaza ”ovat sodan partaalla”.

Toiseksi, koskien Damaskon tuhoutumista, Syyrian ja Iranin joukkoja hyökkäsi hiljattain kohteisiin konflikti-vapaalla vyöhykkeellä, jonka Venäjä ja Yhdysvallat perustivat yhteistuumin Syyrian Israelin- ja Jordanian-vastaiselle rajalle (vyöhyke sijaitsee siis Syyrian lounaisosassa, Suom. huom.).

Yhdysvallat ja Israel olivat molemmat varoittaneet Syyriaa ja Irania olemaan hyökkäämättä näihin kohteisiin, mutta ne tekivät sen joka tapauksessa.

Tuhannet ihmiset ovat paenneet alueelta ennakoiden laajenevaa sotaa.

Syyria ja Iran haluavat valvoa tätä aluetta luomalla keinon päästä Israelin joukkojen taakse Golanin kukkuloilla ja laajentaa sotaa Israelia vastaan.

Monet ajattelevat, että Syyrian ja Iranin on epäviisasta sivuuttaa presidentti Trump'in ja pääministeri Netanyahu'n selkeitä varoituksia.

Kesäkuun 26. päivänä 2018, suuri iranilainen rahtikone laskeutui Damaskoksen kansainväliselle lentokentälle Syyrian Damaskoksessa.

Koneeseen osui kaksi Israelin ohjusta, samalla kun sen lastia purettiin.

On olemassa ristiriitaisia raportteja siitä, mitä tapahtui, mutta yksi lähde sanoi, että kone räjähti ja monia ihmisiä kuoli.

Kolmanneksi, mitä tulee Googin ja Maagogin taisteluun, Yhdysvallat ei usko, että Syyria ja Iran hyökkäisivät kohteisiin Syyrian konflikti-vapaalla vyöhykkeellä ilman Venäjän lupaa.

Yhdysvallat osoittautui äsken oikeassa olevaksi kun venäläiset suihkukoneet tarjosivat ilmatukea toiselle hyökkäykselle konflikti-vapaalla vyöhykkeellä.

Tuosta hyökkäyksestä lähtien, Iran on alkanut koota joukkoja Syyriassa lähelle Golanin kukkuloita Israelin Syyrian-vastaiselle rajalle.

Tämä vahvistaa sen, että Iran ei ole tyytyväinen siihen alueeseen, jota he nyt hallitsevat.

Iranin ja Hizbollah'in joukot liikkuvat yhä lähemmäksi Israelin rajaa Syyrian kanssa (tai pitäisikö minun sanoa, että lähemmäksi omaa tuhoaan).

Kesäkuun 26. päivänä 2018 kuultiin voimakkaita räjähdyksiä Golanin kukkuloiden lähellä. Lähteet sanoivat, että Syyria ampui ilmatorjuntaohjuksia israelilaisia suihkukoneita kohti.

Samana päivänä Syyrian ja Iranin tukemat Hizbollah-joukot rikkoivat Syyrian ja Israelin välistä sopimusta ja ottivat laittoman hallussapidon hylättyyn YK:n asemapaikkaan Golanin kukkuloiden demilitarisoidulla vyöhykkeellä.

Tämä kirjoittaja ei voi ennustaa, vastaako Israel vai ei, mutta Israel on tehnyt selväksi, että israelilaiset sotilaat ovat tietoisia näiden joukkojen laittomasta läsnäolosta, ja että Israelin armeija saattaa joutua poistamaan ne voimaa käyttäen.

Se on jokaisen arvattavissa, ovatko profetoidut sodat alkaneet, mutta konflikti ei todellakaan ole ohi, ja se on kehittymässä yhä vakavammaksi päivä päivältä.

Muuten, ennen kuin lopetan, mainitsen, että kesäkuun 25. päivänä 2018 Iranin valuutan arvo romahti dollaria vastaan, ja Teheranissa puhkesi suuria mielenosoituksia.

Protesteissa huudettiin ”kuolema Syyrialle” ja ”vihollisemme on täällä, ei Yhdysvallat”.

Israelin Times of Israel'in toimittajakunnan 25. kesäkuuta 2018 antamassa raportissa sanottiin: ”Sosiaaliseen mediaan lähetetyt videot osoittivat mielenosoittajien huutavan: 'Ei Gazaan, ei Libanoniin' ja 'Jättäkää Syyria ja ajatelkaa meitä'. Joissakin joukkokokouksissa kuultiin myös huutoja: 'Emme halua ajatollaheita' ja 'Kuolema diktaattorille'.”

Iranin mullahit tarvitsevat kipeästi hopeaa ja kultaa, karjaa ja tavaroita (Hes. 38:11-12).

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com