Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Millennium ja premillennialismi vs. amillennialistinen tai postmillennialistinen näkemys

Tässä Daymond Duck'ilta jämäkkä tiivistys sille, miksi amillennialistinen tai postmillennialistinen näkemys on väärin ja kirjaimellinen Kristuksen tuhat vuotta kestävä hallintakausi maan päällä (Millennium) Hänen Toisen Tulemuksensa jälkeen on Raamatun mukainen oppi, joka tunnetaan premillennialismina. Tämän Rapture Ready -sivuston tuoreen artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------------

Millennium ja premillennialismi (The Millennium and Pre-millennialism) :: By Daymond Duck

Published on: October 13, 2019 By RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2019/10/13/millennium-pre-millennialism-daymond-duck/

Uutiset olivat vähän kevyitä viime viikolla (viikko 40), ja opetan parhaillaan Ilmestyskirjaa seurakunnassa, joten tunsin johdatusta kirjoittamaan jotakin siitä.

Ensinnäkin, on ihmisiä (kutsutaan amillennialisteiksi), jotka eivät usko Millenniumiin (Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi), mutta Raamattu sanoo selvästi, että tulee olemaan Kristuksen tuhat vuotta kestävä hallintakausi.

Ilmestyskirjassa sanotaan selvästi, että Ahdistuksen ajan marttyyrit elävät ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Ilm. 20:4-5).

Millennium on tuhat vuotta.

Amillennialistit selittävät tämän sanomalla, että Ilmestyskirja on allegoria.

He sanovat, että tuhat vuotta tarkoittaa pitkää aikaa, ei täsmälleen tuhatta vuotta.

Joten yksi ero millennialistien ja amillennialistien välillä on se, että millennialistit uskovat Kristuksen tuhannen vuoden hallituskauteen, ja amillennialistit eivät usko sitä.

Raamattu tukee millennialistista näkemystä, eikä Raamatussa ole mitään, joka tukee amillennialistista näkemystä (älä lisää tai poista Raamatusta mitään, jne.).

Tämä tarkoittaa sitä, että amillennialismi on väärin, koska Raamattu sanoo, että tulee olemaan Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi.

Jotkut lukijat eivät ehkä ole kiinnostuneita tällaisesta opetuksesta, mutta se on hyvin tärkeää.

Jotkut ihmiset kieltäytyvät tutkimasta Ilmestyskirjaa, koska seminaariprofessoreilla, saarnaajilla, teologeilla ja muilla on mielipide-eroja; mutta Raamattu paljastaa oikean näkemyksen, ja väärille opettajille pitäisi hihkaista, etteivät estäisi ihmisiä tutkimasta sitä.

Jotkut saarnaajat yrittävät olla nokkelia kun he sanovat: ”Olen panmillennialisti. Uskon, että kaikki natsaavat (pan out).”

Olisi parempi tutkia pyhiä kirjoituksia ja kertoa ihmisille, mitä ne sanovat.

Toiseksi, keskustelua käydään siitä, tapahtuuko Toinen Tulemus ennen Millenniumia (premillennialismi) vai sen jälkeen (postmillennialismi).

Nebukadnessarin unessa suuresta kuvapatsaasta, Raamattu opettaa, että Kallio (Jeesus) tuhoaa Antikristuksen valtakunnan.

Sen jälkeen kun Kallio (Jeesus) tuhoaa Antikristuksen valtakunnan, Kallio kasvaa suureksi valtakunnaksi ja täyttää maan (Dan. 2:31-35, 44-45).

Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus tulee takaisin ja lopettaa Antikristuksen hallinnan ennenkuin Hän perustaa valtakuntansa.

Jeesuksen paluu ennenkuin Hän perustaa valtakuntansa on premillennialismia.

Tässä on toinen teksti:

Paavali sanoi: ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.” (2. Tess. 2:7-8)

Antikristus poistetaan Jeesuksen Toisessa Tulemuksessa ja, kuten juuri sanoimme, se on ennen Millenniumia (ks. myös Ilm. 19:20).

Opetus siitä, että Jeesuksen Toinen Tulemus tapahtuu ennen Millenniumia, on premillennialismia.

Kolmanneksi, Raamattu opettaa, että Jeesus tulee hallitsemaan maan päällä.

Psalmista sanoi: ”Sillä Herra on valinnut Siionin (Jerusalemin), halunnut sen asunnoksensa.” (Ps. 132:13)

Jeremia sanoi: ”Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa.”

Jeremia sanoi myös: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'.” (Jer. 23:5-6)

Sakarja sanoi: ”Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.” (Sak. 14:9)

Matteus kirjoitti, että Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;” (Matt. 6:10)

Matteus kirjoitti myös, että Kuningas (Jeesus) tulee takaisin, istuu valtaistuimelle ja tuomitsee kansakunnat (Matt. 25:31-34).

Enkeli Gabriel kertoi Marialle, että hän synnyttää Pojan, ja Jumala antaisi Hänelle isänsä Daavidin valtaistuimen (Se oli maan päällä Jerusalemissa; Luuk. 1:31-32).

Tässä on pointti: Jeesuksen tuhatvuotinen hallituskausi tulee olemaan maan päällä.

Yrittääkseni tiivistää tämän, amillennialistinen näkemys on ristiriidassa Raamatun kanssa; tulee olemaan Jeesuksen tuhannen vuoden hallinta-aika (nimeltään Millennium); premillennialistinen näkemys on oikea ja Jeesus hallitsee maan päällä tuhat vuotta.

Teologien, professorien ja saarnaajien tulisi tietää ja opettaa sitä, mitä Raamattu sanoo, ja lopettaa ihmisten sekoittaminen asioilla, jotka ovat Raamatun vastaisia.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com