Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Mitä seuraavaksi, kun Yhdysvallat on tappanut Iranin ylimmän sotilaallisen virkamiehen, Qassem Suleimanin?

Seuraavassa suomentamassani tuoreessa pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivityksessä vastataan siihen, mitä tapahtuu nyt, kun Yhdysvallat tappoi äskettäin lennokillaan Iranin merkittävimmän sotilashenkilön, joka on kansallissankarin maineessa. Tiedämme, että Iran on luvannut kostaa ankarasti Yhdysvalloille Qassem Suleimanin murhan ja tämä ei ennakoi hyvää maailmanrauhalle. Jos Iran pitää lupauksensa ja kostaa, 3. maailmansodan syttyminen ei ole kaukana. Raamatun profetiat ovat ennustaneet tällaisesta lopun ajasta, jolloin Lähi-itä kiehuu Israelin ollessa keskipisteenä. Profeetalliset sodat ovat siis toteutumaisillaan ja samalla uskovat voivat rohkaista mielensä ja katsoa ylös, sillä autuas toivomme on täyttymässä (Tit. 2:13).

PS. MV-lehti uutisoi jatkuvasti muuttuvasta Lähi-idän tilanteesta ja on ottanut oikean kannan Trumpin seikkailupolitiikkaan. Tässä tuorein kirjoitus tältä päivältä.

https://mvlehti.net/2020/01/06/ex-cia-agentti-yhdysvallat-on-sodassa-irania-vastaan-roistovaltio-yhdysvallat-vuonna-2020/

-----------------------------

Bible Prophecy Update – January 5th, 2020


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 5.1.-20. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. vastaa kysymykseen siitä, mitä tapahtuu nyt, kun Yhdysvallat on tappanut Iranin ylimmän sotilaallisen virkamiehen, Qassem Suleimani'n.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua Lähi-idän ällistyttävästä kehityksestä tämän viikon torstaina julkaistujen uutisten myötä.
- Epäilemättä olet kuullut Yhdysvaltain iskusta, joka tappoi Iranin ylimmän sotilasvirkamiehen, kenraali Qassem Suleimani'n, Irakin Bagdadissa.
- Toivon vastaavani kysymykseen, jota kaikki esittävät siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska tämä on maailmanlaajuinen pelinmuuttaja (game changer).
Aloitetaan tästä Fox News -raportista, kun presidentti Trump määräsi peliä-muuttavan Yhdysvaltain armeijan hyökkäyksen, joka tappoi Suleimani'n, Islamilaiseen vallankumouskaartiin kuuluvien Quds-eliittijoukkojen komentajan, ja lisäksi muita armeijan virkamiehiä Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä varhain perjantaina. ... Heidän kuolemansa merkitsi potentiaalista käännekohtaa Lähi-idässä, ja tämän odotetaan vetävän Irania ja sen Lähi-idässä tukemia joukkoja ankariin kostotoimenpiteisiin Israelia ja Amerikan etuja vastaan. ...Yöllinen hyökkäys tapahtui keskellä kiristyneitä jännitteitä Yhdysvaltojen kanssa sen jälkeen kun Iranin tukemat puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät USA:n suurlähetystöä vastaan Bagdadissa, joka oli tiistaina vihaisten väkijoukkojen kohteena, jotka protestoivat äskettäisiä Yhdysvaltain ilmaiskuja.

Kuten voitte kuvitella, tämä on herättänyt Iranin vihan, jolle tämä tappaminen on mahdoton asia hyväksyä. Al Arabiya'n mukaan, Iranin presidentti Hassan Rouhani oli sanonut, että Iran ja alueen vapaat kansakunnat tulevat kostamaan Yhdysvalloille Vallankumouskaartin komentajan Qassem Suleimani'n ja Iranin tukemien puolisotilaallisten joukkojen apukomentajan Abu Mahdi al-Mohandes'in surmaamisen.

The Jerusalem Post julkaisi perjantaina raportin Netanyahu'n palaamisesta Ateenasta Israeliin turvallisuushuolien vuoksi. Ulkoministeriö ja turvallisuusvirkamiehet ovat asettaneet Israelin suurlähetystöille ja konsuleille ympäri maailmaa korkean hälytystilan johtuen kohdennetusta Suleimani'n tappamisesta. ...Netanyahu kiitti Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trump'ia sanomalla, että hän ”ansaitsee kunnianosoituksen nopeasta, voimakkaasta, ja päättäväisestä toiminnasta. Israel seisoo Yhdysvaltojen rinnalla sen oikeudenmukaisessa taistelussa rauhan, turvallisuuden ja itsepuolustuksen puolesta.”

Se, mikä on mielenkiintoista, oli Netanyahu'n Kreikassa olemisen tarkoitus. Tarkoituksena oli allekirjoittaa sopimus megakaasuputkilinjasta Kreikan ja Kyproksen kanssa. The Times of Israel'in mukaan Israel, Kreikka ja Kypros allekirjoittivat torstaina sopimuksen valtavasta putkistohankkeesta kaasun kuljettamiseksi Välimeren itäosasta Eurooppaan huolimatta Turkin vihamielisyydestä diiliä kohtaan. Tämä siirto tulee keskellä jännitteitä Turkin kanssa johtuen sen aktiviteeteista alueella ja merenkulkusopimuksesta Libyan kanssa laajentaen Ankaran vaatimuksia suuresta kaasurikkaasta merialueesta.

- Tämä vie meidät edellä mainittuun kysymykseen ”mitä tapahtuu seuraavaksi?” – ja onneksi, meillä on vastaus Jumalan Sanassa.
- Meille on kerrottu, että Venäjä, Iran ja Turkki tunkeutuvat Israeliin Syyrian kautta ottaakseen itselleen Israelissa tänäpäivänä olevan öljyn, maakaasun ja kullan.
- Sitten, kun Jumala itse on nopeasti kukistanut tämän kansakuntien liiton, maailma huutaa johtajaa tuomaan ”rauhan ja turvallisuuden”.
- Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että saatamme hyvinkin olla tämän toteutumisen kynnyksellä, mikä tarkoittaa sitä, että ylöstempaus on hyvin lähellä.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


SUOMENTAJAN LISÄYS

Tässä lainaus Cutting Edgen suomennetusta artikkelista 13 vuotta sitten: http://www.heinola.org/~patato/artikkelit/cef2199.php

"Sanomme vielä kerran, hyökkäys Irania vastaan tapahtuu vain, jos kolmannen maailmansodan alku on käsillä. H.G. Wells julisti kirjassaan "The Shape of Things To Come (Tulevien asioiden muoto)" vuodelta 1933 hyvin mielenkiintoisen Illuminaatin suunnitelman:
".. suunnitelma 'nykyaikaista maailmanvaltiota' varten onnistuisi kolmannella yrityksellään (kolmas maailmansota) ja olisi tulos sellaisesta, joka tapahtuisi Basrassa Irakissa.” ["The Globalists: The Power Elite Exposed", by Dr. Dennis Cuddy, p. 50.]
Siis entäpä jos Illuminati on harhauttanut jonkin verran tai he eivät tiedä tarkasti kaikkea ja tämä Basran kaupunki Irakissa olisikin pääkaupunki Bagdad, jossa Qassem Suleimani yllättäen tapettiin?! Maa on oikein, mutta kaupungista vain 2 ensimmäistä kirjainta. Koska pastori Faragin mielestä tämä Yhdysvaltain lennokki-isku Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä oli pelinmuuttaja -- mahdollisesti 3. maailmansodan sytyttäjä -- niin voi olla hyvinkin niin, että H.G. Wells'in ennustus täyttyi tässä Suleimanin salamurhassa. Aika näyttää.

------------------------

Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-20 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com