Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Globaali tilanne pahenee keväällä 2021, joten huutakaa Jumalaa by Daymond Duck 18.4.2021!

Tässä suomentamassani pastori Daymond Duck'in tuoreessa aikainmerkki-raportissa Rapture Ready -sivustolla käsitellään erityisesti Amerikan pahenevaa hengellistä tilannetta, jolla on seurauksia muulle maailmalle. Yhdysvaltojen moraaliton nykyjohto vetää puoleensa Jumalan vihaa. Ainoa hyvä asia tässä kehityksessä on se, että seurakunta lähtee pian tuuliin ja pilviin, sekä Raamatun lopunaikojen profetiat toteutuvat. Daymond'ilta paljon Covid-rokotteisiin liittyvää asiaa tämänkertaisessa päivityksessä.

----------------------

Huutakaa Jumalaa (Cry Out to God) :: By Daymond Duck

Published on: April 18, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/04/18/cry-out-to-god-by-daymond-duck/

Huhtikuun 7. päivänä 2021, Jean Worland julkaisi artikkelin nimeltä "America just died a little… (Amerikka yksinkertaisesti kuoli vähän...)"

Sen kirjoitti tuntematon kirjoittaja, ja haluan välittää osan siitä, mitä kirjoittaja sanoi.
  • Näyttää siltä, että Syvä valtio (Deep State) hallitsee kaikkea Washingtonissa (Kongressi, FBI, CIA, oikeusministeriö, Pentagon, asevoimat) sekä Piilaaksossa, sosiaalisessa mediassa, kaapeli-uutisissa, jne.
  • Clintoneja ei ole koskaan nostettu syytteeseen sähköpostien, puhelinten, palvelinten, jne. tuhoamisesta (lisää tähän pedofilia ym.).
  • Obama, Comey, Brennan, Clapper, Rice ja muut eivät ole koskaan joutuneet syytteeseen Trump'in vakoilusta, Trump'in virkamiesten väärästä syyttämisestä, jne.
  • Soros'ia ei koskaan syytetä rahan kanavoimisesta ryhmille, jotka mellakoivat, ryöstelevät, tuhoavat omaisuutta, jne.
  • Durham'in raportti venäläistä salaliittomyyttiä vastaan koskien vuoden 2016 pressanvaaleja ei ole koskaan ilmestynyt.
Lisään, että:
  • Dianne Feinstein oli senaatin tiedustelukomiteassa (ja jopa toimi sen puheenjohtajana muutaman vuoden ajan), kun hän palkkasi kiinalaisen kommunistin toimistopäällikökseen ja kuljettajakseen, ja hänen miehensä harjoitti rahakasta kaupankäyntiä Kiinan kanssa, eikä sen suhteen tehty mitään.
  • Eric Swalwell oli edustajainhuoneen tiedustelukomiteassa, jolla oli pääsy kaikkeen Amerikan tiedusteluun, kun havaittiin, että hän oli maannut kiinalaisen vakoojan kanssa, joka auttoi häntä tulemaan valituksi. Nancy Pelosi (jonka aviomies harrasti myöskin rikasta kaupankäyntiä Kiinan kanssa) kieltäytyi erottamasta häntä ja jopa nimitti hänet uudelleen, eikä mitään ole tehty asialle.
  • On paljon todisteita vaalipetoksesta, mutta tuomioistuimet, mukaan lukien Yhdysvaltain korkein oikeus, kieltäytyivät kuulemasta suurinta osaa niistä (ja nyt Varjohallitus haluaa lastata korkeinta oikeutta lisäjäsenillä, jotta he pääsisivät eroon kaikesta, mitä ovat tehneet aiemmin, ja kaikesta, mitä he aikovat tehdä tulevaisuudessa).
  • Biden sanoo, ”ettei mikään lisäys (Yhdysvaltain perustuslakiin) ole ehdoton”, mikä osoittaa Varjohallituksen suunnitelmiin tuhota sananvapaus, uskonnonvapaus, ja riisua Amerikka aseista, jotta he voivat tehdä mitä haluavat, eikä kukaan voi vastustaa heitä.
  • Asiat eivät ole toivottomia, koska vainot saavat Jumalan kansan huutamaan Jumalan puoleen, ja kun sitä tehdään riittävästi, Hän pelastaa heidät.
Tässä on useita syitä sille, miksi uskon globaalin tilanteen pahenevan, saaden yhä useamman Jumalan kansasta huutamaan Hänen puoleensa, ja johtavan pian kristittyjen ylösottoon (Tempaus).

Ensinnäkin, koskien Nooan (jumalattomuuden) päiviä: 9. huhtikuuta 2021 ilmoitettiin asiantuntijoiden vahvistaneen, että Delawaren osavaltion korjaamossa oleva hylätty kannettava tietokone kuului Hunter Biden'ille, eikä ole mitään todisteita siitä, että sitä koskevat tiedot eivät olisi totta tai että se on vain "Venäjän disinformaatiota".

Tony Bobulinksi on tarkistanut tietokoneella olevien sähköpostiviestien oikeellisuuden, työtilauksen, joka kuitattiin silloin kun kannettava tietokone jätettiin korjaamoon sisältäen Hunter Biden'in allekirjoituksen, ja Hunter myöntää nyt, että "se voi olla hänen".

Kannettava tietokone sisältää todisteita siitä, että Hunter ja hänen isänsä (presidentti Joe Biden) mahdollisesti pettivät Amerikan, ja Hunter oli seksin väärinkäyttäjä ja huumeriippuvainen.

Tästä vahvasta todisteesta huolimatta, näyttää siltä, että Hunter ja Joe pääsevät rikoksistaan kuin koira veräjästä.

Toiseksi, 4. huhtikuuta 2021, paavi Francis lähetti kirjeen kahden globalistisen ryhmän, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), kevätkokoukseen.

Francis vaati uutta maailmanlaajuista hallintojärjestelmää, uutta sosiaalisen järjestyksen järjestelmää (jumalaton maailmanuskonto), kaikkia maan päällä olevia rokotettaviksi Covid'in vuoksi, ja varallisuuden uudelleenjakoa (uusi talousjärjestelmä; Suuri Nollaus (Great Reset)), jotta köyhemmät maat voivat auttaa ohjelmien maksamisessa "ilmastonmuutoksen" torjumiseksi.

Francis'in kehotuksessa rakentaa maailma uudelleen, mainittiin useita kertoja "yhteinen hyvä" (tapa, jolla hän viittaa usein maailmanhallitukseen); se jätti täysin huomiotta Jeesuksen ja mainitsi Jumalan vain kerran.

Nämä kolme globaalia järjestelmää (maailmanhallintojärjestelmä, maailman uskonnollinen järjestelmä ja maailman talousjärjestelmä) tullaan perustamaan, ja Jumalan sekä Jeesuksen rooli jätetään huomiotta, kun he pystyttävät niitä.

On uskomatonta, että seitsemän kukkulan kaupungissa sijaitsevan uskonnollisen järjestön johtajalla on tässä tärkeä rooli.

Kolmanneksi, Kalifornian osavaltio hyväksyi tammikuussa 2021 lain, joka velvoittaa virkamiehiä laittamaan vankeja vankilaan sukupuoli-identiteetin mukaan.

Huhtikuun 6. päivänä 2021 kerrottiin, että 261 miehinä vangituista vangeista on sanonut olevansa naisia, ​​vaatien heidän siirtämistään naisten selleihin.

Jotkut virkamiehet uskovat joidenkin vankien voivan valehdella sukupuolestaan, jotta pääsisivät vankilaan naisten kanssa, mikä lisää seksuaalista väkivaltaa ja raskauksia vankiloissa, jotka majoittavat naisia.

Connecticut ja Massachusetts ovat hyväksyneet samanlaiset lait.

Neljänneksi, Biden'in hallinto ajaa vihreää uutta sopimusta (Green New Deal), ja jotkut sen takana olevista haluavat Yhdysvaltojen kansalaisten syövän vähemmän lihaa.

Tämä Raamatun kohta on tullut mieleeni: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.” (1. Tim. 4:1-3).

“Now the Spirit speaketh expressly, that in the latter times some shall depart from the faith, giving heed to seducing spirits, and doctrines of devils; Speaking lies in hypocrisy; having their conscience seared with a hot iron; Forbidding to marry, and commanding to abstain from meats (Kielletään menemästä naimisiin ja käsketään pidättäytymään lihasta), which God hath created to be received with thanksgiving of them which believe and know the truth” (I Tim. 4:1-3, KJV).

Viidenneksi, koskien pedonmerkkiä: 11. huhtikuuta 2021, La Soufrière-tulivuori Karibianmeren Saint Vincent -saarella oli purkautumassa ja lähestymässä mahdollista vaaratasoa.

Viranhaltijat päättivät käyttää risteilyaluksia saaren evakuoimiseksi, mutta he antoivat mahdollisuuden astua alusten kansille vain niille, jotka olivat rokotettuja.

Rokottamattomat ihmiset, jotka halusivat saada rokotuksen heti, voitaisiin sallia, mutta heitä ei silti päästettäisi alusten kansille, koska heidän rokotuksensa voisi aiheuttaa heille sivuvaikutuksia.

Kuudenneksi, monet, jotka seuraavat ajankohtaisia tapahtumia, ovat saaneet raportteja Covid'in mutaatiosta, ja rokotetut kansalaiset saatettaisiin pian rokottaa uusilla rokotteilla.

Olemme myös nähneet kehotuksia "rokotepasseihin" ja muihin tapoihin seurata ja tunnistaa niitä, jotka ovat rokotettuja.

Huhtikuun 5. päivänä 2021, tohtori Anthony Fauci sanoi, että Yhdysvallat ei vaadi kansalaisia ​​käyttämään rokotepasseja, mutta hän uskoo, että yksityinen sektori (yritykset, koulut, jne.) tulee vaatimaan rokotustodistuksen, jos kansalaiset haluavat käyttää niitä (ostaa ja myydä, hankkia koulutus, omistaa pankkitili, hakeutua lääkäriin, jne.).

Lisäksi äskettäin kerrottiin yhden Biden'in johtavista neuvonantajista sanoneen, että Biden'in hallinto antaa jo ohjeita yksityiselle sektorille tässä asiassa.

Emme tiedä kuinka kauan se vie aikaa, mutta on hyvä syy uskoa, että uudet rokotteet ja seurantajärjestelmät voivat lopulta johtaa pedonmerkkiin.

Seitsemänneksi, 7. huhtikuuta 2021 ilmoitettiin, että entinen Pfizer'in varajohtaja sekä sen allergia- ja hengitystietutkimuksen johtava tiedemies, tohtori Mike Yeadon, oli sanonut, että hallitukset, media ja suuret teknoyritykset valehtelevat yleisölle Covid'ista. [Lue Covid-kusetuksesta artikkeli viime toukokuulta: https://eksopolitiikka.fi/tiede/pfizerin-varajohtaja-paljastaa-kusetuksen/, Suom. huom.]

Yeadon sanoi, että he aikovat tuottaa miljardeja rokotteita Covid-variantteja varten, ja sääntelyviranomaiset suunnittelevat hyväksyvänsä nämä rokotteet testaamatta niitä sen varmistamiseksi, että ovatko ne turvallisia suurelle yleisölle.

Tämä entinen Pfizer'in johtaja lisäsi, ettei hän voi ajatella mitään syytä rokottaa mahdollisesti miljardeja ihmisiä testaamattomilla rokotteilla, joita he eivät tarvitse, ellei sitä tehdä maapallon väestön vähentämiseksi.
  • Huhtikuun 10. päivänä 2021, Etelä-Afrikassa tehdyssä 400 ihmisen tutkimuksessa havaittiin, että enemmän rokotettuja ihmisiä saa uuden Covid-kannan kuin rokottamattomia ihmisiä.
  • Huhtikuun 12. päivänä 2021 ilmoitettiin hallituksen virallisten asiakirjojen Yhdistyneessä kuningaskunnassa osoittavan, että seuraava Covid-kuolemien kierros saattaa olla pahempi jo rokotettujen ihmisten keskuudessa kuin niiden ihmisten joukossa, joita ei ole rokotettu, koska Covid leviää nopeammin varomattomien, yli-itsevarmojen rokotettujen keskuudessa kuin varovaisempien, rokottamattomien keskuudessa.
  • Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC) suositteli 13. huhtikuuta 2021 rokotusten keskeyttämistä Johnson & Johnson (J & J) rokotteella, kun he tutkivat raportteja epätavallisista verihyytymistä kuudella 18-48-vuotiaalla naisella (J & J kiisti, että hyytymät liittyivät sen rokotteeseen).
Kahdeksanneksi, monet lukijat pyytävät minulta neuvoja siitä, pitäisikö heidät rokottaa vai ei, enkä ole pätevä vastaamaan tähän kysymykseen.

Eräs lukija lähetti alla olevan linkin minulle, ja ne, jotka harkitsevat rokotusta, saattavat haluta katsoa tämän videon ennen kuin päättävät.

https://www.lewrockwell.com/2021/01/bill-sardi/horrific-latent-deaths-predicted-among-the-elderly-by-genetics-professor-after-immunization-with-rna-vaccines/

Video on alle 5 minuuttia pitkä, mutta please kiinnitä huomiota.

Kun video päättyy, jatka katsomista, ja sitten alkaa toinen video, joka sisältää monien lääkäreiden ja asiantuntijoiden mielipiteitä (28 min ja 34 s), ja heidän sanomansa kuulostaa erittäin tärkeältä.

Lopuksi, jos haluat mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Johannes 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com