Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 2. lokakuuta 2023

Puhutaan paljon yhteistyöstä, rauhasta ja vakaudesta, joka on Raamatun profetian mukaan valheellista vähän ennen seurakunnan ylöstempausta by Daymond Duck 30.9.2023

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, joka aloittaa kehumalla Raamatun uskomattomia profetioita, jotka viimeaikaisiin tapahtumiin nähden osoittavat, että Kristuksen morsiusseurakunnan ylösotto on lähellä. Nyt esiintyvät aikainmerkit, jotka liittyvät viimeisten päivien profetioihin, ovat siis hälyttäviä ja pahoja, mutta Jeesuksen omien sanojen mukaan (Luuk. 21:28): "Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

-----------------

Ennennäkemätöntä yhteistyötä, rauhaa ja vakautta (Unprecedented Cooperation, Peace, and Stability) :: By Daymond Duck

Published on: September 30, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/09/30/unprecedented-cooperation-peace-and-stability-by-daymond-duck/

Syyskuun 20. päivänä 2023, Venäjän puolustusministerin ja Iranin puolustus- ja asevoimien ministerin tapaamisessa, iranilainen ministeri sanoi:
  • "Venäjä ja Iran ovat kehittyneet saavuttaakseen ennennäkemättömän uuden yhteistyön ja ymmärryksen tason."
  • "Suhteemme puolustus- ja turvallisuusalalla ovat kehittyneet ennennäkemättömällä tavalla viimeisen vuosikymmenen aikana."
  • "Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että yhteistyömme johtaa rauhaan ja vakauteen maailman näyttämöllä."
Olisi viisasta pohtia, mitä Jumala sanoi tämän mukaisesti yli 2600 vuotta sitten.
  • Vuotten lopulla ja viimeisinä päivinä Goog (diktaattori) Maagogin maassa (Venäjä) hyökkää uudelleen perustettua juutalaista kansakuntaa vastaan Israelin vuorilla (Hes. 38:2, 8, 15-16).
  • Persia (nykyaikainen nimi on Iran) ja muut tekevät yhteistyötä (liittyvät) Venäjän kanssa (Hes. 38:5).
  • Venäjä tulee olemaan Iranin ja muiden vartija (puolustaja) (Hes. 38:7).
  • Jumala tuhoaa Venäjän, Iranin ja heidän liittolaisensa (Hes. 38:18-39:5).
Jeesus sanoi, että maan päällä tulee olemaan sotia ja huhuja sodista (ei rauhasta ja vakaudesta) ennen Hänen toista tulemistaan (Matt. 24:3-8).

Hänen toisen tulemisensa jälkeen maan päällä on 1000 vuotta rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vakautta (Ilm. 20:1-6).

Jumalan Sana (Raamattu) on ennennäkemätön (ei pahojen ihmisten sanoja).
  • Se ennusti Jeesuksen ainutlaatuisen ja uskomattoman neitseellisen syntymän satoja vuosia ennen kuin se tapahtui.
  • Se ennusti Jeesuksen ristiinnaulitsemisen satoja vuosia ennen kuin ristiinnaulitseminen tuli olemassa olevaksi teloitustapana.
  • Se ennusti Jeesuksen uskomattomasta ylösnousemuksesta kolmantena päivänä Hänen kuolemansa jälkeen satoja vuosia ennen kuin se tapahtui.
  • Se ennusti satoja historiallisia tapahtumia, joiden on todistettu tapahtuneen kirjaimellisesti.
  • Siinä mainitaan satoja muita tosiasioita, jotka arkeologit ovat osoittaneet todeksi, ja tämän kaiken vuoksi Raamattu on maailman historian myydyin kirja.
Tämän ennennäkemättömän kirjan uskomattomat profetiat (maailmanhallitus, käteisvapaa yhteiskunta, korkean teknologian omaava kaikkia ihmisiä koskeva ostamisen ja myymisen seuranta, tietämyksen lisääntyminen tekoälyn avulla, Venäjän ja Iranin yhteistyö vuotten lopulla ja viimeisinä päivinä, jne.) ovat syynä siihen, miksi monien uskollisten Raamatun profetian tutkijoiden mukaan Tempaus tapahtuu pian.

Tässä on joitain viimeaikaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että aika on lyhyt.

Ensinnäkin, koskien Lootin päiviä, petosta ja sensuuria lääketieteen ammattikunnassa: 18. syyskuuta 2023 raportoitiin, että Britannian yleinen lääketieteellinen neuvosto (GMC) on kehottanut työntekijöitään lopettamaan sanan "äiti (mother)" käytön ja käyttämään sen sijaan sana "vanhempi (parent)".

Tämä on tietääkseni ennenkuulumatonta.

En usko, että mikään muu lääketieteen ammattilaisten sukupolvi on havainnut sanaa "äiti" loukkaavana millekään ihmisryhmälle.

Heather Welford, "With Woman" -nimisen ryhmän jäsen, sanoi, että "GMC:n päätös hämärtää sen tosiasian, että vain naiset saavat vauvoja, ollen ideologinen, lääketieteellisesti epätarkka ja hyödytön naisille sekä vauvoille".

Toiseksi, koskien korruptiota, Amerikan taantumista ja maailman väestön vähentämistä: Syyskuun 20:ntenä 2023 luin, että jotkut konservatiivit kutsuvat lähestyvää väärennettyä Covid-19-varianttia "vaalivariantiksi".

He väittävät, että Amerikassa on valepresidentti, joka sai ennennäkemättömät 80 miljoonaa ääntä ensimmäisen väärennetyn Covid-19-variantin aikana, ja hän tuskin suoritti kampanjointia (toinen ennennäkemätön tosiasia).

Jotkut konservatiivit uskovat, että Biden'in kampanja sai suuren sysäyksen väärennetyistä postiäänistä, ja demokraatit haluavat tehdä sen uudelleen.

Kuten ymmärrän sen, niin yrittääkseen laillistaa toisen suuren väärennetyn postiäänestyksen tulevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2024, FDA, CDC, WHO, demokraatit ja muut ovat alkaneet ajaa toista "vaalivarianttia" (feikkipandemiaa, pistoksia, joiden oletetaan toimivan, mutta eivät toimikaan, kasvomaskeja, joiden oletetaan suojelevan sinua, mutta eivät teekään sitä, väärennettyjä mediaraportteja, feikkitiedettä, jne.).

Mistä tunnistamme Covid-19:n "vaalivariantin"?

Tiedä, että monet pihakyltit ja poliittiset mainokset televisiossa ovat hyviä merkkejä siitä, että "vaalivariantti" on saapunut, ja odota sen tapahtuvan ennen merkittäviä vaaleja 2-4 vuoden välein tästä lähtien aina Tempaukseen saakka.

(Lisätietoa: 26. syyskuuta 2023 raportoitiin, että tiedemiehet eivät tiedä, mikä on seuraava virus, joka hyökkää maailman kansalaisia vastaan, joten Yhdistyneen kuningaskunnan terveys- ja turvallisuusvirasto on alkanut kutsua sitä "taudiksi X". He työstävät jo rokotetta "tautia X" vastaan ja Yhdysvallat sekä useat muut maat ovat luvanneet 1.5 miljardia dollaria rahoittaakseen tutkimusta.)

Kolmanneksi, 26. syyskuuta 2023 kerrottiin, että Floridan kuvernööri Ron DeSantis oli sanonut ABC News -haastattelijalle vastustavansa Covid-pistosten rahoittamista, jos hänet valitaan presidentiksi.

DeSantis sanoi, ettei hän rahoittaisi niitä, koska "Covid-pistokset on yhdistetty sydänlihastulehdukseen, keskenmenoon ja lukuisiin muihin seuraamuksiin."

Neljänneksi, koskien petosta ja korruptiota Amerikassa: Syyskuun 19:ntenä 2023 kerrottiin, että Federalist -verkkoaikakauslehden päätoimittaja Mollie Hemingway sanoi:
  • "On vain erittäin mielenkiintoista kuulla kaikkea tätä demokratian puolustamista, kun demokraattipuolueen nykyinen strategia on vangita suurin poliittinen vastustaja ja siten yrittää estää amerikkalaisia äänestämästä valitsemaansa ehdokasta. Se on suora hyökkäys vapaita ja rehellisiä vaaleja vastaan. Se on hyökkäys demokratiaa vastaan."
Viidenneksi, koskien keskuspankin digitaalista valuuttaa (CBDC) Yhdysvalloissa: 20. syyskuuta 2023 edustajainhuoneen rahoituspalvelukomitea äänesti lakiesityksen puolesta, jolla estetään Yhdysvaltain keskuspankkia laskemasta liikkeelle CBDC:tä, kielletään Yhdysvaltain valtiovarainministeriötä käskemästä kuvernöörineuvostoa laskemaan sellaista liikkeelle, ja siinä sanotaan, että Yhdysvallat ei voi käyttää CBDC:tä ilman kongressin hyväksyntää.

Älä tee sellaista virhettä, jotta erehdyt luulemaan, että CBDC:t ovat nyt kuolleita Yhdysvalloissa.

Huomaa, että tämä oli äänestys edustajainhuoneen komiteassa.

Ymmärtääkseni tämä merkitsee hyvin vähän, ellei sitten Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksy sitä, ja vaikka hyväksyisikin, presidentti Biden todennäköisesti käyttää veto-oikeuttaan.

Kuudenneksi, koskien rauhanliittoa monien kanssa (ks. Dan. 9:27) Lähi-idässä: Syyskuun 22:sena 2023 Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu puhui YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa.

Netanyahu sanoi muun muassa, että maailman on valittava kahdesta tulevaisuuden visiosta.
  • Yksi näkemys on maailma, jossa Israel, Saudi-Arabia, monet arabi- ja muslimimaat sekä maailman johtajat tekevät yhteistyötä tuodakseen "dramaattisia uusia rauhan ja vaurauden siunauksia koko ihmiskunnalle".
  • Toinen näkemys on, että Iran ja palestiinalaiset torjuvat rauhan, maailman johtajat eivät tee mitään estääkseen Iranin pyrkimyksiä hankkia ydinaseita, minkä seurauksena on käsittämätön ja katastrofaalinen sota.
Raamattua käyttäen Netanyahu kertoi maailman johtajille, että Mooses esitti Israelin lapsille valinnan, kun he saapuivat Luvattuun maahan. He voisivat totella Jumalaa ja olla siunattuja tai olla tottelemattomia Jumalalle ja tulla kirotuiksi.

Sitten Netanyahu kertoi maailman johtajille, että heidän on valittava siunauksen tai kirouksen välillä (rauhan, vaurauden ja toivon siunaus tai kauhistuttavan sodan ja terrorismin kirous).

(Minun mielipiteeni: Jumala paljastaa, mitä Hän aikoo tehdä ennen kuin Hän tekee sen. Minun mielestäni Netanyahu – Jumalan vaikutuksen alaisena – kertoi YK:ssa kokoontuneille maailman johtajille, että maailmalla on päätöksenteon aika. He voivat valita ollakseen Jumalan siunaamia valitsemalla siunata Israelia, tai he voivat valita ollakseen Jumalan kiroamia valitessaan Israelin kiroamisen…

Sen perusteella, mitä ymmärrän profeetallisista kirjoituksista ja siitä, mitä on tapahtunut, Venäjä, Iran ja muut valitsevat kirouksen, aloittavat sodan nimeltä Googin ja Maagogin taistelu, ja häviävät. Muut edellä mainitut johtajat ja kansat päättävät vaatia Israelilta myönnytyksiä – jakaa Luvattu maa, jne. – josta Jumala varoitti heitä tekemästä niin, he tekevät liiton monien kanssa ja julistavat saavuttaneensa rauhan ja turvallisuuden, mutta he joutuvat kirouksen alle, jota kutsutaan Ahdistuksen ajaksi; Aamos 3:7; 1. Moos. 12:1-3; Hes. 38-39; Jooel 3:2; 1. Tess. 5:3. Tämä tapahtumasarja, mielestäni, ei ehkä ole 100% oikea, mutta Jumalan Sanan täytyy toteutua sellaisena kuin se on kirjoitettu.)

(Lisätietoa: 22. syyskuuta 2023 Israelin ulkoministeri sanoi, että hän on ollut tapaamisissa muiden muslimimaiden kanssa, ja hän uskoo, että kuusi tai seitsemän niistä tulee normalisoimaan suhteensa Israeliin, jos Saudi-Arabia tekee samoin.)

Seitsemänneksi, koskien Valkoisen talon korruptiota, valehtelua amerikkalaisille ja Amerikan taantumista: 21. syyskuuta 2023 raportoitiin, että Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle oli asennettu partaveitsilanka pysäyttämään laiton maahanmuutto Eagle Pass'in rajakaupungissa, Teksasissa, ja Biden'in hallinto katkaisi langan päästääkseen tuhansia ihmisiä läpi.

Muita asioita muistaakseni ovat nämä:
  • Teksas asetti kelluvan esteen jokeen Yhdysvaltojen ja Meksikon välille, ja Biden'in hallinto haastoi Teksasin oikeuteen esteen poistamiseksi.
  • Biden'in hallinto avasi osan porteista Trump'in rakentamassa muuriosassa ja hitsasi ne auki, jotta niitä ei voitu sulkea takaisin.
  • Arizonan osavaltio käytti rahtikontteja sulkeakseen osan rajasta siellä, ja Biden'in hallinto pakotti osavaltion poistamaan kontit.
  • Trump osti useiden miljoonien dollareiden arvosta muurinrakennusmateriaaleja, joita ei ollut käytetty Biden'in tullessa valtaan. Senaatti äänesti lopulta sen puolesta, että Biden käyttää materiaaleja muurinosien rakentamiseen tai luovuttaa materiaalit osavaltioille ja antaa niiden rakentaa lisää muuria. Ennen kuin lakiehdotuksesta äänestettiin edustajainhuoneessa, Biden alkoi myydä materiaalia dollarin penneissä (1 dollari = 100 penniä).
On todistettu tosiasia, että huumekauppiaita, seksikauppiaita, vakoojia ja muita tulee rajamme yli, mutta Biden ja hänen ihmisensä kertovat meille, että raja on turvallinen.

Jos he valehtelevat tästä, niin mistä muusta he valehtelevat?

(Lisätietoa: 24. syyskuuta 2023 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain rajavartiolaitos otti elokuussa kiinni 304 162 ihmistä, jotka ylittivät rajan laittomasti. 304 162 laitonta siirtolaista kuukaudessa on ennennäkemätön määrä, mutta Biden ja hänen väkensä sanovat, että hänen politiikkansa toimii. Jos hänen politiikkansa on vahingoittaa tai heikentää Yhdysvaltoja, se luultavasti toimii. Muuten, toisessa raportissa sanottiin, että pakolaissuojat ovat täynnä ja lapset nukkuvat kaduilla, koska heille ei ole paikkaa, minne mennä.)

(Lisätietoa: 24. syyskuuta 2023 kerrottiin, että Meksikon huumekartelleissa on noin 150 erilaista jengiä, joissa on yhteensä noin 175 000 jäsentä, ja niiden jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. He perustavat jengejä Yhdysvaltoihin ja Biden auttaa heitä pitämällä rajamme auki.)

Kahdeksanneksi, noin kuukausi sitten, kirjoitin seuraavaa:
  • Mitä tulee Antikristukseen vahvistamassa (voimistamassa) seitsemän vuoden liittoa, joka aloittaa Ahdistuksen ajan (Dan. 9:27), niin näyttää yhä enemmän siltä, ​​että se on muotoutumassa.
  • Ensinnäkin, YK:n pääsihteeri Guterres on ajoittanut kokouksen syyskuun 18.-19. päiville pakottaakseen maailman johtajat sitoutumaan "seitsemän vuoden nopeutettuun, kestävään ja muuttavaan toimintaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, jotta kestävän kehityksen tavoitteet (SDGs) lunastetaan" (Sustainable Development Goals eli SDGs, jotka ovat pohjimmiltaan maailmanhallituksen luomista).
  • Minun sanoillani, Guterres haluaa maailman johtajien sopivan (tekevän liiton) nopeuttaakseen maailmanhallituksen kehitystä tekemällä enemmän ja nopeampia muutoksia seuraavan seitsemän vuoden aikana.
  • Ymmärrä, että YK:n suorittama äänestys sitoutumisesta maailmanhallituksen saamiseen seitsemässä vuodessa on yksi asia, ja Antikristus vahvistamassa (tai voimistamassa) olemassa olevan seitsemän vuoden liiton on toinen asia. YK voi äänestää sen puolesta syyskuussa, mutta Antikristus voi allekirjoittaa sen milloin tahansa noiden seitsemän vuoden aikana tai myöhemmin.
Muutamat lukijat ovat kysyneet, mitä tapahtui YK:n kokouksessa 18.-19. syyskuuta.

Syyskuun 25. päivänä 2023, Michael Snyder (erittäin arvostettu kynäilijä, usein vieraana merkittävissä radio- ja TV-ohjelmissa, jne.) kertoi, että:
  • SDG-tavoitteet ovat "pohjimmiltaan suunnitelma siitä, kuinka globalistit haluavat maailmaa johdettavan".
  • Maailman johtajat lupasivat tehdä "kaiken tarpeellisen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ajoissa".
  • Maailman johtajat todella aikovat toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteet (SDGs) "siihen mennessä, kunnes YK:n yleiskokous kokoontuu syyskuussa 2030".
  • He kutsuvat seuraavaa seitsemää vuotta "uudeksi vaiheeksi nopeutettua edistymistä".
  • "Äärimmäiset toimenpiteet otetaan pian käyttöön kaikkialla maailmassa."
Tässä linkki artikkeliin.

https://www.prophecynewswatch.com/article.cfm?recent_news_id=6381

Yhdeksänneksi, 26. syyskuuta 2023 kerrottiin, että Floridan kuvernööri Ron DeSantis oli sanonut ABC News'in haastattelijalle vastustavansa Covid-pistosten rahoittamista, jos hänet valitaan presidentiksi.

DeSantis sanoi, ettei hän rahoittaisi niitä, koska "Covid-pistokset on yhdistetty sydänlihastulehdukseen, keskenmenoon ja lukuisiin muihin seuraamuksiin."

Kymmenenneksi, Ilmestyskirja mainitsee kuusi syntiä, joista ihmiset eivät tule tekemään parannusta Ahdistuksen aikana (noituus tai Saatanan palvonta, epäjumalanpalvelus, murhat, velhous, seksuaalinen moraalittomuus ja varkaudet; Ilm. 9:20-21).

Syyskuun 26. päivänä 2023 raportoitiin, että CVS ilmoitti jatkavansa myymälöiden sulkemista (300 vuonna 2022, 300 vuonna 2023 ja 300 vuonna 2024) varkauksien vuoksi.

Tämä on päälle Target'in (yhdysvaltalainen vähittäiskauppaketju) äskettäisen ilmoituksen, että se sulkee 9 myymälää samasta syystä.

Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com