Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 5. helmikuuta 2015

Tetrad-ilmiö v. 2014-15 viestittää Amerikan kuolemaa kuten myös meneillään oleva 7. Shmita-vuosi

Tässä hyvin avartava profeetallinen artikkeli Jumalan varoitusmerkeistä Amerikalle (=suuri Babylon, Ilm. 18) nykyisenä verikuiden Tetrad-periodina (lue http://www.reinosav.net/heavdeclare.html) ja heprealaisen kalenterin 7. Shmita-vuotena (lue http://www.reinosav.net/shmita_2.html), joka on paraikaa käynnissä. On tapahtunut ihmeellisiä ja varteenotettavia juttuja osuen yhteen merkittävien juutalaisten päivämäärien kanssa. Odotettavissa on, että tänä vuonna tapahtuu lisää ja Amerikan kohtalo sinetöityy näillä Jumalan antamilla ennusmerkeillä. Artikkelin suomensi: Olli R.

-------------------------------------------




Tämän neljän verikuun Tetrad-periodin ja Shmita-vuoden aikana esiintyy tapahtumia


Nämä tapahtumat ovat taivaallisia varoitusmerkkejä meille:

Alkaen ensimmäisestä verikuusta koskien tätä uutta kuunpimennysten Tetrad'ia, tapahtumia tai objekteja ilmestyy, jotka ennakoivat Jumalan tulossa olevaa tuomiota. Nämä ovat varoitusmerkkejä Jumalalta meitä varten katuaksemme ja muuttaaksemme tämän kansakunnan kurssia tai saamme kärsiä seuraukset. Jos Amerikka ei huomioi näitä varoituksia Jumalalta, niin sitten tuomio tulee.

Shmita-vuoden aikana, Jumala voi nostaa ylös kansoja tai valtakuntia tai repiä niitä alas. Nämä nostattamiset tai alasrepimiset vaikuttavat kaikilla valtion osa-alueilla. Se voi vaikuttaa maiden talouteen ja vaurauteen, maan sotilaalliseen valmiuteen, maan johtajiin, ja sen kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.

Ensimmäinen Verikuu-tapahtuma

Puu Ground Zero'n luona vaurioitui Shmita-vuoden
 (syyskuu 2000 – syyskuu 2001) lopussa,
ja sen korvaaja poistettiin ensimmäisen
verikuun päivänä 2014.

911-tapahtumien jälkeen, metsäviikunapuuta lähellä Ground Zero'a vaurioitettiin ankarasti johtuen romahtaneista torneista. Sopusoinnussa Kirjoitusten jakeeseen Jesajan luvussa 9:9, ”...metsäviikunapuut lyötiin poikki, mutta me panemme setripuita sijaan.” Joten setripuu istutettiin korvaamaan vahingoittunut metsäviikunapuu. Jälleen, aivan kuten Vanhassa Testamentissa, tämä oli uhmakas teko Jumalaa vastaan. Uusi puu, joka istutettiin, alkoi kuolla. Asiantuntijoita tuotiin paikalle pelastamaan puu, mutta ei väliä mitä he tekivät, puu kuoli. Puu poistettiin juurineen päivineen huhtikuun 15:ntenä 2014, joka oli ensimmäisen verikuun päivä. Seuraava video kannattaa kuunnella aiheeseen liittyen.

https://www.youtube.com/watch?v=ECT5E2Vb4Zs ('Tree of Hope' a warning 'Harbinger' author says.)

Lainauksia videon transkriptiosta:

“Finally, in the spring of this year, the tree planted in the place of the fallen sycamore of Ground Zero, the symbol of a rising America, was uprooted. … The seventh harbinger is no more.”

”Lopulta tämän vuoden keväänä, puu, joka istutettiin korvaamaan kaatunut Ground Zero'n metsäviikunapuu, symboli nousevasta Amerikasta, revittiin juuriltaan. … Seitsemättä ennusmerkkiä ei enää ole.”

He had written in his book a prophetic word concerning America’s Erez Tree, the Tree of Hope, saying, “…but when a nation such as this places its hope in its own powers to save itself, then its hope is false. Its true hope is found only in returning to God. Without that, the Tree of Hope is a harbinger of the day when its strong cedars come crashing down to the earth.”

Hän (kirjan 'Harbinger' kirjoittaja Jonathan Cahn) oli kirjoittanut kirjaansa profeetallisen sanan koskien Amerikan Erez-puuta, Toivon puuta, sanoen, ”...mutta kun tällainen kansakunta asettaa toivonsa sen omaan voimaan pelastaakseen itsensä, niin silloin sen toivo on väärää. Kansakunnan todellinen toivo löydetään ainoastaan paluussa Jumalaan. Ilman tuota, Toivon puu on ennusmerkki päivästä jolloin sen vahvat setripuut romahtavat maahan.”

Tässä vielä Paul Begley'n video aiheesta:

https://www.youtube.com/watch?v=JqaCX_fSO9I (Harbinger "Tree Of Hope" Dies At Ground Zero In New York)

Toinen Verikuu-tapahtuma

Liberian kansalainen Thomas Duncan kuolee Ebolaan
Teksasissa, juuri ennenkuin kuunpimennys päättyy.
 
Osavaltiossa toisensa perään, tuomarit ovat hallinneet ollen välittämättä äänestäjistä ja julistaneet homoavioliitot laillisiksi. Juuri kun suuri yritys laillistaa gay-avioliitot halki kansakunnan on käynnissä, mies Liberiasta oirehtii Ebola-viruksen vuoksi Teksasissa. Tämä tapahtui ensimmäisenä päivänä uudessa Shmita-vuodessa. Thomas Duncan kuolee Ebolaan lokakuun 8. päivänä 2014, juuri kun toinen kuunpimennys on päättymässä, ja yhden päivän kuluttua tästä 26 osavaltiota hyväksyy gay-avioliitot.

Kiina on nyt maailman suurin talous

IMF väittää Kiinan olevan maailman suurin talous

Lokakuun 8. päivän aamuna, the DailyMail.co.uk julkaisee jutun siteeraten IMF'ää että Kiinan talous on nyt maailman suurin talous, asettaen USA:n toiselle sijalle; ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1872. Lue koko tarina. >> China worlds largest economy and Business Insider report. Kansantalouksien nousu ja lasku tapahtuu Shmita-vuosina. [kuten vuoden 2008 finanssikriisi 6. Shmita-vuoden lopussa, Suom. huom.] The Daily Mail'in raportti julkaistaan kun toinen Verikuu on käynnissä.

Seiskalehmät, merkki Jumalalta?

Lehmä-vauva päässään numero 7 syntyi
Pennsylvaniassa juuri kun Shmita-vuosi alkaa.
Voisiko tämä olla merkki Jumalalta että hänen
seitsemän vuoden syklinsä on edelleen voimassa?
(Tämä näytettiin Jimmy Bakker -show'ssa
joulukuussa 2014.)
 
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Faaraolla oli uni 7 lihavasta lehmästä, joita seurasi 7 laihaa lehmää. Juutalainen orja, Joosef, tulkitsee unen oikein tarkoittamaan 7 yltäkylläisyyden vuotta joiden jälkeen on 7 nälänhädän vuotta. Raamattu kertoo kaikkien aikojen ensimmäisestä suhdannekierrosta. Shmita-vuodet ovat Jumalan seitsemän vuoden jaksoja, jotka liittyvät taloudelliseen aktiviteettiin.

Vasikalla, joka syntyi juuri ennen tämän juutalaisen Shmita-vuoden alkua, on numero '7' kasvoillaan. Tätä kuvaa julkaistiin enimmäkseen maallisissa Yhdysvaltain uutispalveluissa ja lähetettiin kaikkialle kansakuntaan syyskuun 25. päivänä, joka oli Shmita-vuoden ensimmäinen päivä.

Toinen lehmä numerolla 7 syntyi 25. syyskuuta 2014
Teksasissa, Shmita-vuoden ensimmäisenä päivänä.
(Tämä näytettiin Jimmy Bakker -show'ssa
tammikuussa 2015.)
 
Toinen lehmä numero seitsemän päälaellaan syntyi juutalaisen Shmita-vuoden ensimmäisenä päivänä, syyskuun 25:ntenä 2014. Faaraon unessa oli kaksi seitsemän lehmän joukkoa, joten tänään meillä on kaksi lehmää numerolla '7' muistuttaen meitä Faaraon unesta. Ennennäkemättömät merkinnät ja vasikoiden syntymien tarkka ajoitus saa aprikoimaan, josko nämä kaksi lehmää ovat viesti Jumalalta?

Venäjällä on nyt eniten toimintavalmiita ydinkärkiä.

Venäjällä on nyt enemmän ydinkärkiä kuin Yhdysvalloilla. Viime vuosina Venäjä on kasvattanut sen toimintavalmiita ydinkärkiä samalla kun USA on vähentänyt atomiaseidensa ydinkärkiä. Moscow Times'issa on raportoitu että Venäjä ohitti USA:n ydinkärkien lukumäärässä lokakuun ensimmäisenä viikkona. Lue koko artikkeli. >> Russian Warheads greater then the U.S. Jälleen merkki Jumalalta että hän nostaa ylös ja repii alas kansoja.
 

2 kommenttia:

  1. Tässäpä oli tyhjentävän hyvä artikkeli. Amen!
    Halleluja Jeesus Kristus!
    Tule Herra Jeesus!

    VastaaPoista
  2. Todellakin hyvä artikkeli!
    Jesajan luku on kyllä vakuuttava tuossa wtc-tapauksessa, on kyllä pahat ajat edessä Usa:lla.........

    10 (9:9) "Tiilikivet sortuivat maahan, mutta me rakennamme hakatuista kivistä; metsäviikunapuut lyötiin poikki, mutta me panemme setripuita sijaan".
    11 (9:10) Silloin Herra nostatti sitä vastaan Resinin ahdistajat ja kiihoitti sen viholliset,
    12 (9:11) aramilaiset edestä ja filistealaiset takaa, ja he söivät Israelia suun täydeltä. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä ojennettu.
    13 (9:12) Mutta kansa ei palannut kurittajansa tykö, eivätkä he etsineet Herraa Sebaotia.

    -Markku

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com