Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Ron Rosenbaumin mukaan Donald Trump juonitteli itsensä valtaan soveltamalla Hitlerin Mein Kampfia

Tässä tunnetun juutalaisen Hitler-tutkijan analyysia Donald Trumpin yllättävästä valtaannoususta USA:n presidentinvaaleissa 2016. Maallinen Independent -lehti kertoo totuuden kun kristityt pääosin vaikenevat ja ovat sokeita. Jotkut pitävät Trumpia jopa Amerikan pelastajana, mikä kertoo siitä typeryydestä joka nyt toistuu ajatellen Adolf Hitlerin valtaannousuaikaa 1930-luvun Saksassa. Siis ei mitään uutta auringon alla, kuten Rosenbaum antaa ymmärtää. Donald Trump käyttää samaa pelikirjaa kuin Hitler, eli Mein Kampf'ia juonittelussaan. Sen sisältämä taktiikka puri arvostelukyvyttömiin ja vääryyttä rakastaviin Trumpin kannattajiin. Väkevä eksytys kaikella valheen voimalla on käynnissä (2. Tess. 2:9-12), mikä näkyy presidentti Trumpin toimista virassaan. Artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------

Donald Trump käyttää Adolf Hitlerin 'Mein Kampfia' pelikirjana, sanoo maailmankuulu asiantuntija koskien natsijohtajaa

Presidentin 'näkemykset tulevat esiin saksaksi kirjoitetusta pelikirjasta' sanoo kirjailija – 'pelikirjan nimi on Mein Kampf (Taisteluni)'

Charlotte England @charlottengland Wednesday 8 February 2017 12:50 GMT 32 comments

http://www.independent.co.uk/news/world/americas/adolf-hitler-donald-trump-mein-kampf-bluffed-way-to-power-nazi-leader-germany-fuhrer-us-president-a7568506.html

Mielenosoittaja pitää käsissään kylttiä, joka esittää kuvan USA:n vastavalitusta presidentistä
Donald Trumpista, johon on lisättu hakaristi ja Adolf Hitler -tyyliset viikset
protestin aikana Yhdysvaltain suurlähetystön ulkopuolella Lontoossa, AFP/Getty Images

Johtava asiantuntija natsipuoluetta koskien on sanonut olevan yhtäläisyyksiä Donald Trumpin ja Adolf Hitlerin välillä.

Molemmat miehet ”bluffasivat” tiensä valtaan, saattaen ymmälle vallanpitäjät (establishment), jotka eivät tienneet mitä tehdä, vaan normalisoivat heidät, kirjailija Ron Rosenbaum'in mukaan.

Adolf Hitlerin elämänkerran kirjoittaja sanoi, että oli kieltäytynyt vertailemasta herra Trumpia natsijohtajaan vaalikampanjan aikana peläten kansanmurhan vähättelemistä, mutta vaalien jälkeen tilanne muuttui.


Trump kutsuu tiedustelupalvelujen ”valeuutisten” vuotamista ”joksikin, jota Natsisaksa olisi tehnyt”.

”Nyt Trump ja hänen kätyrinsä ovat kuljettajan istuimella, yrittäen tekeytyä kunniallisiksi osallistujiksi Yhdysvaltojen politiikassa, kun heidän näkemyksensä tulevat esiin pelikirjasta, joka on kirjoitettu saksaksi”, sanoi herra Rosenbaum, joka kirjoitti kirjan Explaining Hitler: The Search for the Origins of His Evil (Selittämässä Hitleriä: Tutkimus hänen pahuutensa syntyperään).

”Pelikirjan nimi on Mein Kampf.”

Los Angeles Review of Books'in artikkelissa, herra Rosenbaum tarjoaa lyhyen historiallisen katsauksen natsipuolueen nousuun, korostaen sitä kuinka Hitler tähtäsi yhteen niistä harvoista saksalaisista sanomalehdistä, joka jatkuvasti teki tutkimusta ja paljastuksia hänestä.

The Munich Post'ia pengottiin ensimmäisen kerran natsien toimesta vuonna 1923, ja puolue lopulta lakkautti sen kun Hitler tuli valtaan vuonna 1933. Monet paikallisen lehden toimittajista katosivat tai heitä lähetettiin Dachau'n keskitysleirille natsikomennon alaisuudessa.

Sen sijaan muut sanomalehdet, ja lähes kaikki poliitikot, eivät osanneet käsitellä Hitleriä, ja niin muodoin epäonnistuivat tunnistamaan sitä laajuutta, missä hän oli uhka, tai kohtaamaan tarvetta vastustaa häntä aktiivisesti.

”Hitler käytti bluffaamisen taktiikkaa mestarillisesti, antaen ajoittain vaikutelman olemisesta avuton Chaplinin kaltainen pelle, toisinaan nukkuva käärme, ja muulloin vielä luotettava valtiomies”, herra Rosenbaum sanoi.

Weimarin tasavallan establishment (vallanpitäjät) ei tiennyt mitä tehdä, joten he teeskentelivät, että tämä olisi normaali. He 'normalisoivat' hänet.”

Osana tätä normalisointia – ilmiö, joka tapahtui myöskin herra Trumpin suhteen, sanoi herra Rosenbaum – Hitlerin ja natsipuolueen sallittiin mennä takaisin vaaliluetteloihin – teossa, jossa ”demokratia tuhoaa itsensä demokraattisesti”.

”Hitlerin menetelmänä oli valehdella kunnes hän sai mitä halusi, jolloin se oli liian myöhäistä”, herra Rosenbaum sanoi ja lisäsi, ettei ole olemassa vertailua Hitlerin ja herra Trumpin välillä tässä mittakaavassa. Mutta, hän sanoi, oli tärkeää nähdä että, kuten Hitler, herra Trump ”mitätöi valheellisuuden” normalisoimalla valheet ja alentaen odotuksia todenperäisyydestä.

”Samalla kun marssijat ja tuomioistuimet ovat ryhtyneet taisteluun muslimikieltoa vastaan, jokainen uusi asetus, jokainen uusi valhe, hyväksytty oletusarvoisesti, näyttää vähemmän törkeältä”, herra Rosenbaum sanoi. ”Kutsukaamme sitä siksi, mitä se on: valheellisuuden mitätöimistä.”

Kirjailija jatkoi varoittaen: ”Trumpin tyrmistyttävä käytös ja häpeilemättömästi valehteleva suu tuntui niin naurettavalta, ettei meidän tarvinnut ottaa häntä vakavasti. Kunnes me teimme niin.”

Viitaten keskusteluun Hitlerin elämänkerta-kirjoittajan, Alan Bullock'in, kanssa, herra Rosenbaum antoi ymmärtää, että natsi ei ehkä edes uskonut omaan antisemitismiinsä, ja on voinut ”vain käyttää hyväkseen juutalaisvihaa edistääkseen asiaansa Saksan kansan hölmön huligaanisegmentin avulla”.

Kutsumalla Hitleriä ”huijariksi” – puliveivariksi, hän vertasi hänen käyttäytymistään siihen, miten ”Trump vetosi hänen typeriin huligaanirasisteihin, juutalaisvastaisiin seuraajiinsa”, lisäten, että ”tämä on vertailua jota olin etsinyt”.

Herra Rosenbaum jatkoi: ”Hän näki, että tämä taktiikka näytellä hullua, Chaplinin kaltaista pelleä, oli toiminut yhä uudestaan, ja pelasi kuin unelma. Se piti Lännen pois tasapainosta. He johdonmukaisesti aliarvioivat hänet ja olivat jakaantuneita hänen suunnitelmiensa suhteen.”

”Sivallus nykyisiin vaaleihin. Olimme kuulleet väitteitä, että Trump säilytti Hitlerin puheita sänkynsä vieressä, mutta jotenkin me normalisoimme sen.”

”Emme ottaneet häntä vakavasti, koska luulimme, että kaikki törkeät, moukkamaiset teot ja tahdittomuudet aiheuttaisivat hänen putoamisensa pois kisasta.”

”Sulkien pois sen, että näiden tahdittomien tekojen tarkoituksena oli hämmentämää ihmisten mieliä. Tämä oli hänen salainen strategiansa, hänen menestyksensä ydin – et voi nousta Trumpia vastaan, koska et tiedä mikä Trumpin kanta on.”

”Et voi löytää häntä syylliseksi pahaan, et löydä häntä ollenkaan. Ja taktiikka toimi. Trumpia ei otettu vakavasti, mikä sai hänet luistamaan amerikkalaisen presidenttiehdokkaan normaaleista standardeista. Huijari voitti. Jälleen.”

--------------

Suomentajan kommentti: Ikäänkuin vahvistukseksi Rosenbaum'in väitteille, niin lainaan Raamattua Danielin kirjan Antikristus-profetiasta (Dan. 11:21-23), jossa tosiaankin väitetään, että AK anastaa juonilla kuninkuuden ja harjoittaa petosta. Pätee Trumpiin, joka on kelvoton.

21. Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa (oikeammin tässä sanotaan, ettei saanut kuninkaalliselle kuuluvaa kunnioitusta (honor of royalty)). Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden.
22. Ja sotajoukkojen tulva huuhtoutuu pois hänen edestänsä ja menee murskaksi, niin myös liiton ruhtinas.
23. Siitä saakka kun liittoudutaan hänen kanssansa, hän harjoittaa petosta. Hän lähtee liikkeelle ja saa ylivallan vähällä väellä.

Ja vielä toinen paljastava Antikristus-profetia Danielin kirjasta (Dan. 8:23-25), joka sopii Donald Trumpiin.

23. Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava
24. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle. 
25. Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan.

2 kommenttia:

  1. Tämä sivusto eksyttää sinnikkäästi ja vakavasti antikristus valinnallaan ja sen pakkomielteellä, joten poistun jopa lukemasta sitä. Täällä onkin ollut arvostelemisen armolahja jo aikaisemminkin niin kovassa käytössä, että...
    Kysyisin vielä kuitenkin kääntäjältä ja lukijoilta: onko Trump ovela juutalaisvihaaja, joka ei näytä todellista agendaansa tässä kysymyksessä? Jos ei, onko näköpiirissä, että hän kääntää takkinsa, vai onko saatanasta tullut Jumalan siunauksen kipeä, kun tahtookin olla rehti asenteessaan juutalaisia kohtaan ja vaikka tämä on vain yksi kysymys maailmanpolitiikassa, on se Jumalan oman sanan mukaan yksi tärkeimmistä tai jopa tärkein ja tulee jakamaan kansoja ja ihmisiä Totuuden puolelle tai vastaan.
    Jos Trup olisi äärimmäinen pahuus tai sen kätyri, maailma ei olisikaan niin vaikea paikka. Te ette ole vielä näköjään ymmärtäneet minkälaista peliä saatana pelaa esim. juuri Trumpin vastustajien taholta, joiden suunnitelmat sopivat niin paljon paremmin hänen pahaan eksytykseensä ja kaikenlaisen synnin ja terrorin leviämiseen. Tällainen antikristus-agenda mitä täällä esitetään vain sotkee asioita ja kiinnittää huomion vääriin asioihin. Hyvästit siis tälle sivustolle ja sen linjalle!

    VastaaPoista
  2. Tervemenoa vaan Jukka Hupli! Mutta toivottavasti sinäkin tulet vielä käsittämään totuuden. Ei AK tule maailman näyttämölle aluksi pirunsarvet päässään (jonakin Haaman'ina), vaan valkeuden enkelinä eksyttäen ensin hyväuskoiset ihmiset, vain saadakseen kannatusta ja valtaa. Apostoli Paavali kertoo tämän valheellisuuden hyvin selvästi Toisessa Tessalonikalaiskirjeessä (2 Tess. 2). Monet luulevat Antikristusta joksikin pelastajaksi ja juutalaiset ottavat hänet vastaan jopa Messiaanaan (Joh. 5:43). AK:n täytyy näyttäytyä ensin Israelin ja juutalaisten ystävänä, mutta kuten Dan. 9:27 sanoo, niin Kaksinaama-kristus muuttaa luonnettaan 7-vuotisen vaivanajan puolessa välissä ja pettää juutalaiset. Häneen menee silloin Saatana. Mutta jo nyt voimme tutkia Trumpin menneisyyttä, maailmankatsomusta, tekoja, käytöstä ja tehdä johtopäätökset hänestä kaksinaamaisena valehtelijana. Hän sopii vallan hyvin moniin Danielin kirjan Antikristus-profetioihin, joita olen tuonut julki, mutta näköjään tässä pätee se Raamatun lausuma (Jes. 6:9), että 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'.

    Lisäksi olen selittänyt ties kuinka monta kertaa Jeesuksen Öljymäen puhetta koskien sitä, miten vääriä kristuksia nousee lopun aikaan, jotka ovat poliittisia johtajia. Jeesus varoitti seuraajiaan nimenomaan eksymästä ja valitettavasti usean kristityn kohdalla näin on käynyt Trumpin suhteen. Nähdään vain pintapuolisesti esim. Trumpin "hurskaasta" esiintymisestä ja ei haluta tutkia enempää. Hitler oli myös aikoinaan Saksan kristittyjen suosiossa, kunnes he tajusivat, mutta liian myöhään. Trump on aivan samankaltainen tyyppi kuin Hitler. Omahyväinen narsisti ja sosiopaatti.

    Mitä tulee Trumpin antikristillisiin vastustajiin, niin kaikki on ovelaa Saatanan peliä, jossa näennäisesti pyritään luomaan konflikti kolikon kahden puolen välille, jotta jotkut menisivät ansaan. Kuten Henry Makow on sanonut, niin Illuminati jakaantuu vasemmistoon (kommunistiset vapaamuurarit, kuten George Soros) ja oikeistoon (siionistiset vapaamuurarit, jotka ovat pohjimmiltaan fasisteja), ja Trump edustaa jälkimmäistä. Ei eksytä.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com