Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Turkki asettunut profeetalliselle paikalleen enteillen Googin sotaa lähivuosina

Tässä erään Turkissa työskennelleen amerikkalaisen kristityn miehen edesottamuksia Turkista ennen ja jälkeen Recep Tayyip Erdogan'in nousua lähes yksinvaltiaaksi tuossa Välimeren muslimienemmistöisessä maassa. Muutos on ollut raju, kun maallisesta kansakunnasta on tullut islamilainen käytännössäkin. Tämä kehitys toteuttaa yksinkertaisesti Raamatun profetiaa Hesekielin luvuissa 38-39, joissa mainitaan ns. Googin liittouma, joka hyökkää aikojen lopulla Israelin vuorille. Turkki eli Goomer tai Toogarma kuuluu tähän liittokuntaan (Hes. 38:6). Näin Jumalan aivoitukset käyvät toteen geopoliittisella kartalla. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------

Turkki – Profeetallinen pala, joka on asettunut paikalleen


BY JOE SOUTHERLAND FEBRUARY 14, 2017


"Ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi" (Hes. 38:3-6).

1980-luvun lopulla ja jälleen 1990-luvulla palvelin kaksi kahden vuoden työvuoroa Turkin Izmirissä ja Turkin Ankarassa kummassakin. Tykkäsin elämästä Turkin tasavallassa. Se oli ainutlaatuinen anomalia maailmassa; maallinen valtio, jonka väestöstä 95% on muslimeja.

Kuitenkaan maata, jonka kerran tunsin, ei enää ole, sillä noista ajoista Turkki on dramaattisesti muuttunut ja asettunut profeetalliseen lopunajalliseen asemaansa.

Se maallinen Turkki, jota rakastin...

Se oli maa, jonka muotoili Mustafa Kemal Ataturk'in vahva käsi ensimmäisen maailmansodan ottomaanien valtakunnan raunioista, kun hän auttoi pelastamaan turkkilaiset sodassa Kreikkaa vastaan.

Voiton jälkeen hänestä todella tuli hyväntahtoinen diktaattori loppuelämäkseen ja hän omistautui Turkin uudistamiselle länteen katsovana kansakuntana.

Tässä muutamia hänen monista saavutuksistaan: Hän erotti islaminuskon täydellisesti liittohallinnosta; pani jokaisen ihmisen ottamaan sukunimen; antoi naisille tasa-arvon ja äänioikeuden; loi länsimaisiin kirjaimiin perustuvan turkinkielen; ja mikä tärkeintä, kansansa vapaudeksi asetti voimaan perustuslain, joka takasi, että armeija piti kurissa Islaminuskon syövyttävät vaikutukset.

Tässä hänen muodostamassaan valtiossa minä matkustelin vapaasti perheeni ja ystävieni kanssa nauttien siitä historiallisesti rikkaasta perinnöstä, jonka Turkki tarjosi ja varsinkin sen rikkaasta ja pitkästä Raamattuun liittyvästä historiasta.

Nooan arkki laskeutui Araratin vuorille. Aabraham viipyi Harranissa. Kateissa ollut heettiläisen Uurian Heettien valtakunta löytyi täältä. Tarson Paavali syntyi täällä ja matkusteli ja saarnasi sen kansalaisten keskuudessa ja kirjoitteli kirjeitä monille heistä.

Apostoli Johannes eli Efesossa ja seitsemän seurakunnan raunioituneet kaupungit, joille hän kirjoitti ilmestyksistä, ovat täällä. Oli ihmeellinen siunaus vierailla tässä maassa, jossa Jumalan käsi auttoi muotoilemaan ihmiskunnan polkua kohti pelastusta.

Viikottain me menimme kirkkoon lähetyssaarnaajien kanssa, jotka hiljaa kylvivät siemeniä Turkin kansan keskuudessa. Useimmat kohtaamamme turkkilaiset olivat ystävällisiä ihmisiä, jotka olivat kulttuurillisia, ei uskoaan harjoittavia muslimeja.

Kun sieluja yksi kerrallaan voitettiin Kristukselle, meillä kaikilla oli toivo hitaasta vähittäisestä muutoksesta Turkissa. Me rukoilimme, että tämä maallinen, kuitenkin muslimimaa, johtaisi toisia islamilaisia kansakuntia karistamaan pois Koraanin ahdistavan ikeen, jotta Jumalan Sana voisi kasvaa.

Valitettavasti minua murehduttaa sanoa hiljattaisen Turkin matkani perusteella ja sen perusteella, mitä on tullut esiin poliittisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, että kerran tuntemaani Turkkia ei enää ole.

Koraaniesirippu sulkee Turkin...

Lyhyesti: menneen vuosikymmenen aikana fundamentalistisen Islamin syövän kaltainen kasvu on pujahtanut hallintoon ja tapahtumien nouseva tulva on asettanut ääri-islamisti Recep Tayyip Erdogan'in lähes yksinvaltiaaksi.

Ja nyt Erdogan on vuosien ajan systemaattisesti ja vähitellen purkanut kaiken, mitä Ataturk kerran niin viisaasti rakensi.

Mikä vielä traagisempaa, viime vuoden epäonnistunut vallankaappaus on siirtänyt Erdoganin Islamia suosivat uudistukset isolle vaihteelle hänen hiljentäessään opposition puhdistamalla kymmeniä tuhansia sekulaareja turkkilaisia mediasta, armeijasta, oikeusistuimista, hallinnosta ja koulutussysteemistä.

Hän on vienyt Turkin dramaattisessa käännöksessä pois Lännestä ja on nyt ryntäämässä päätä pahkaa sen islamilaisille juurille.

Olemme nyt todistamassa hengellistä pimeyttä, josta käytän nimitystä ”koraaniesirippu,” joka sulkee Turkin kansan samalla tavalla, kuin rautaesirippu laskeutui ja murskasi Itä-Euroopan kansojen vapauden. Pimeys koraaniesiripun takana on vain paljon, paljon pahempi.

Jokaisen koraaniesiripun taakse vangitun valtion ihmiset ovat alistettuja pahojen miesten teokraattiselle ryhmälle, jota ohjaavat kirjoitukset virheelliseltä, syntiseltä mieheltä, jonka uskonnollinen opus kertoo heille, että he ovat oikeutettuja väkivaltaisesti valvomaan ihmisten elämän kaikkia puolia.

Ei shokki, vaan profetioiden toteutuminen...

Raamatun profetian tutkijoina tämän kehityksen ei pitäisi tulla meille järkytyksenä.

Vuosikymmeniä sitten vaellellessani Turkin maata tiesin, että sen ajan profetia-asiantuntijat sanoivat, että Hesekielin luvut 38 ja 39 ennustivat, että näiden turkkilaisten maiden kansat seuraisivat Googin/Maagogin liittoa sodassa, jonka tarkoituksena on tuhota Israel.

Tämän päivän näkyvimmät profetian tutkijat toistavat edelleen samaa tulkintaa listaten Turkin niiden kansakuntien joukkoon, jotka tulevat marssimaan Israelin vuorille ja murskaantumaan niitä vasten.

Kuitenkin vielä kylmän sodan viimeisinä aikoina oli hyvin vaikea kuvitella kuinka vankasti sekulaari Turkki voisi mennä sotilasliittoon yhden pahimmista vihollisistaan, Neuvostoliiton (vuotta 1990 edeltänyt kommunistinen Venäjä teille nuorille lukijoille) ja ryhmän takapajuisia (niiden turkkilaisten mielestä joiden kanssa työskentelin tuohon aikaan) muslimivaltioita kanssa.

Tässä me vain kuitenkin olemme ja Hesekielin 2600 vuotta vanha profetia on käynyt toteen. Turkin pahin vihollinen Neuvostoliitto on aikoja sitten romahtanut ja Turkkia hallitsee nyt radikaali muslimidiktaattori, joka on samoilla linjoilla Lähi-Idän koraaniesiripun maiden kanssa.

Herra Jumala laittaa koukun...

Turkki on nyt ideologisesti ja poliittisesti asemissa toteuttamaan lopunajan profeetallisen roolinsa.

Vaikka Turkin, Venäjän ja sen iranilaisen kumppanin välillä edelleen on ilmeisiä jännitteitä, niin ei ole vaikea nähdä, että kaikki ongelmat voidaan helposti panna syrjään yhteisten Israelin vastaisten päämäärien toteuttamiseksi.

Kuten luimme alkujakeista, niin se on Herran väkevä käsi, joka laittaa koukun leukoihin tuomaan esiin nämä kansakunnat.

Pelkää, kun Herra systemaattisesti järjestelee kansoja, kieliä ja valtioita tuodakseen esiin jumalalliset tarkoituksensa, toimien tietyn ajan puitteissa ja tavoilla, joista voimme saada vain välähdyksen.

Tarkkaile Lähi-Itää, koska se tulee aina pysymään profetian toteutumisen keskipisteenä.

4 kommenttia:

  1. Erittäin profeetallinen uutinen tulevan Googin sodan kannalta, kun islamisti Erdogan vahvisti asemaansa Turkin kansanäänestyksellä. Hän on nyt kuin Putin, itsevaltias.

    http://yle.fi/uutiset/3-9568345

    VastaaPoista
  2. Väärin.

    Erdogan näkee juuri suojelevansa Ataturkin perintöä kaikenkarvaisia vallankaappaajia ja ääriryhmiä vastaan.

    http://www.hurriyetdailynews.com/we-will-protect-ataturks-legacy-president-erdogan-122240

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus kuitenkin on, että Erdogan on siirtymässä Venäjän leiriin pois NATOsta. Ja Ataturk pyrki vaalimaan maallista, sekulaaria yhteiskuntaa/valtiota sekoittamatta uskontoa siihen, kuten Erdogan juuri tekee. Joten tuo väittämäsi on aika harhauttava ja pieleen menevä. Oletkohan muuten tietoinen Erdoganin viimeaikaisista vihamielisistä lausunnoista Israelia kohtaan? Ei Ataturkin valtio koskaan ollut Israelia vastaan. Joten on tapahtunut täyskäännös ja Herra on vaikuttanut siihen. Lue tähän liittyen uusin artikkelini:

      https://nokialainen.blogspot.com/2018/09/turkki-liukuu-venajan-kasivarsille.html

      Poista
    2. Katsoin tuota antamaasi linkkiä ja siellä juuri sanotaan totuus Erdoganista, joka sovelsi vain vaalitaktiikkaa tulevia presidentinvaaleja vuonna 2018 silmälläpitäen. Tässä lainaus:

      CHP responds to Erdoğan’s Atatürk comments

      CHP deputy group leader Özgür Özel slammed Erdoğan over his criticisms of the CHP, arguing that the president praised Atatürk only to receive votes for the elections.

      “Erdoğan has found the guilty side of the lack of love for Atatürk: CHP,” Özel said on his Twitter account on Nov. 10

      “Erdoğan! The reason for your love for Atatürk, why you are uttering his name for the first time is April 16,” he said, referring to the April 16 referendum on constitutional amendments.

      The CHP says the referendum was held in an unfair environment and its results were illegitimate.

      Özel accused Erdoğan of appropriating Atatürk to lure votes.

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com