Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Last Trumpet Newsletter -- Maaliskuu 2017

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta maaliskuun 2017 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXVI    Issue III    March 2017

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Räpiköivä ihmiskunnan massa!
(A Struggling Mass Of Humanity!)

”Varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta; vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen. Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa. Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa.”

Psalmi 34:13-16

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Johannes 14:27

”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.”

Matteus 24:6


Tässä LTN:n numerossa tarkastelemme aikamme ajankohtaisia tapahtumia, kuten ihmiskunnan massojen taistelua selvitäkseen todellisuuden kanssa. Kun tutkin viime viikkojen uutisotsikkoja, en voi muuta kuin ihmetellä. Perinteisesti ne ovat aina olleet kristittyjä, jotka saarnaavat, että olemme siirtymässä aina vain lähemmäksi maailmanloppua. Se on uskomus, jonka juuret ovat lujasti Raamatussa. Tähän mennessä kristittyjä onkin usein parjattu yhä vain maallisemman yhteiskunnan taholta tällaisen uskomuksen ylläpitämisestä. Näyttääkin nyt siltä, että pöydät ovat kääntyneet ympäri.

Bloomberg News'in julkaiseman raportin mukaan helmikuussa 2017, amerikkalaisten ahdistuksen taso on saavuttanut uuden ulottuvuuden lähtien Donald Trumpin valinnasta Yhdysvaltojen presidentiksi marraskuussa 2016 ja hänen virkaanastujaisistaan tammikuussa 2017. Tämä arvio perustuu Amerikan psykologisen yhdistyksen (American Psychological Association, tai APA) tekemään tutkimukseen, joka julkaisi tutkimuksensa tulokset tammikuussa 2017. ”Tammikuun 2017 mielipidekyselyn tulokset osoittavat tilastollisesti merkittävää kasvua stressitasoissa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tutkimusta ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 2007”, APA'n lausunnossa sanottiin. Suurta osaa tästä ahdistuksesta on aiheutettu epävarmuudella tulevaisuudesta, ja se vaikuttaa sekä demokraatteihin että republikaaneihin. ”En usko, että se voidaan supistaa koskemaan vain sitä osapuolta, joka voitti versus se puoli, joka ei voittanut. Jotakin on meneillään poikki käytävän”, totesi Vaile Wright APA'sta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että 76 prosenttia demokraateista ja 59 prosenttia republikaaneista ovat ahdistuneita Amerikan Yhdysvaltojen tulevaisuudesta. (1)

Samaan aikaan, ryhmä, joka tunnetaan Bulletin of the Atomic Scientists -tiedejärjestönä, on jälleen siirtänyt eteenpäin heidän symbolista tuomiopäiväkelloaan. Tämä kello, jonka tarkoituksena on osoittaa kuinka lähellä ihmiskunta on täydellistä tuhoa, näyttää vain 2 minuuttia ja 30 sekuntia vaille keskiyön. Heidän päätöksensä siirtää kellonaikaa eteenpäin perustui suurelta osin presidentti Trumpin valituksi tulemiseen. ”Tänä vuonna keskustelut kellonajasta tuntuivat tärkeämmiltä kuin tavallisesti... kun luotetut tiedonlähteet joutuivat hyökkäyksen alle, valeuutiset olivat nousussa, ja vastavalitun Yhdysvaltain presidentin sanoja käytettiin huolettomasti ja usein holtittomalla tavalla käsittelemään ydinaseista ja ilmastonmuutoksesta aiheutuvaa kaksoisuhkaa”, julisti Rachel Bronson, Atomiajan tiedemiesten tiedotuslehden (Bulletin of the Atomic Scientists) johtaja. Muut ryhmän jäsenet jakoivat hänen tunteensa. ”Koskaan aikaisemmin ei tiedejärjestö (Bulletin) ole päättänyt siirtää kelloa eteenpäin lähinnä yksittäisen henkilön lausumista johtuen. Mutta kun tuo kyseinen henkilö on Yhdysvaltain presidentti, niin hänen sanoillaan on väliä”, kirjoittivat tiedejärjestön jäsenet David Titley ja Lawrence M. Krauss. (2)

On tullut selväksi, että suvaitsevaisuuden ohut julkisivu vasemmistolaisessa Amerikassa on käymässä vielä ohuemmaksi. Helmikuun 1. päivänä 2017, perverssi komedienne, Sarah Silverman, julkaisi viestin sosiaalisen median verkkosivustolla nimeltä Twitter ja vaati sotilasvallankaappausta Yhdysvaltojen hallitusta vastaan. ”Herätkää ja liittykää vastarintaan. Kun armeija on puolellamme, fasistit kukistetaan. Hullu kuningas ja hänen kätyrinsä häipyvät sen sileän tien”, Silverman kirjoitti. Hän kirjoitti sitten uudestaan seuraavana päivänä, ”PELKO voi motivoida jopa rauhanmerkillä varustettuja lumihiutaleita yllyttämään väkivaltaan ja viime yönä koin sen selvästi”, kun hän yritti selittää aikaisempaa huomautustaan. (3) Tämä on monien nykypäivän amerikkalaisten mentaliteetti. Ei kovin kauaa sitten, tuttavani tunnusti, että hän (she) miettii sitä satoja kertoja päivässä, miten paljon hän vihaa Donald Trumpia. Riippumatta jonkun tuntemuksista Yhdysvaltojen nykyistä presidenttiä kohtaan, niin tällaiset pakkomielteet eivät ole henkisesti tai hengellisesti terveellisiä. Kuitenkin laajeneva erimielisyys Amerikassa on kiristänyt jopa perhesuhteita. Uusimpien uutisraporttien mukaan lukuisissa perheissä on jäseniä, jotka eivät enää puhu toistensa kanssa, kun taas jotkut avioparit eroavat poliittisten erimielisyyksiensä takia. (4) Time Magazine vieläpä julkaisi artikkelin syyskuussa 2016, joka kehotti naisia rikkomaan välinsä heidän Trumpia tukevien poikaystäviensä kanssa. (5) Nykyinen jännite Yhdysvalloissa sai kuuluisan muusikon Charlie Daniels'in kirjoittamaan, ”Pata kiehuu ja se on vain ajan kysymys, kunnes tulee olemaan verta kaduilla.” (6) Rukoilen Jumalaa, että herra Daniels'in ennustus osoittautuu vääräksi, mutta kuten huomautin tämän uutiskirjeen viime kuun numerossa, niin jopa valtamedia on verrannut maamme nykytilaa Amerikan sisällissodan aikaan. (7)

Sotia ja sanomia sodista riidanhaluisessa maailmassa! (Wars And Rumors Of Wars In A Contentious World!)

Raamatun innokkaat opiskelijat ovat jo kauan tutkineet Matteuksen evankeliumin 24. lukua. Tässä luvussa, Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, nimenomaan vastaa opetuslastensa kysymyksiin koskien maailmanloppua. Voidaan täsmällisesti todeta, että jokainen esimerkki Jeesuksen antamista lopun ajan olosuhteista kuvailee maailmaamme tänäpäivänä. Tietenkään kukaan ei tiedä päivää tai hetkeä, milloin Vapahtajamme palaa, mutta tiedämme varmuudella sen, että jokainen ohikiitävä päivä tuo meidät yhä lähemmäksi tuota todellisuutta. Matteuksen luvussa 24:6 Jeesus kertoo meille, ”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.”

Kauttaaltaan historiankirjoissa on ollut monia sotia, ja syntymästään lähtien 240 vuotta sitten, Amerikan Yhdysvallat on ollut osallisena lukuisissa sodissa ja konflikteissa. Kahdennellakymmenellä vuosisadalla, maailma ajautui kahteen globaaliin sotaan, jotka lopulta tulivat tunnetuiksi Ensimmäisenä ja Toisena Maailmansotana. Nämä hirvittävät sodat vaativat miljoonittain ihmishenkiä, ja on olemassa hyvin todellinen vaara, että maailma, jossa elämme tänään, voisi kokea kolmannen maailmansodan. Tammikuun 26. päivänä 2017, Time Magazine julkaisi artikkelin, jota ei kirjoittanut kukaan muu kuin itse Mihail Gorbatshov. Tässä artikkelissa, entinen Neuvostoliiton johtaja kirjoittaa: ”Lisää sotilaita, tankkeja, ja panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja ollaan tuotu Eurooppaan. NATO'n ja Venäjän sotajoukkoja ja aseita, jotka tavallisesti sijoitetaan etäälle, on nyt sijoitettu lähemmäksi toisiaan, ikäänkuin ampumaan suoralta kädeltä.” Myöhemmin hän jatkoi kirjoittaen, ”Kaikki näyttää siltä, että maailma valmistautuu sotaan.” (8) Omalta osaltaan Pohjois-Atlantin liitto (North Atlantic Treaty Organization, tai NATO) näyttää valmistautuvan mahdolliseen konfliktiin Venäjän kanssa. Petr Pavel'in mukaan, 28 maan liitto on ”lisäämässä joukkojen valmiustilaa kaikissa jäsenvaltioissa, samoin kuin vahvuuksia, joita liitto omistaa.” Laajemmin käsiteltynä, Pavel oli sanonut, ”Koska olemme tietoisia ensisijaisesta tehtävästämme – suojella liittolaistemme alueita ja väestöjä – meidän täytyy ryhtyä toimenpiteisiin, jotka vastaavat turvallisuustilannetta.” Lopuksi, Pavel yritti vähätellä konfliktin mahdollisuutta Venäjän kanssa. ”Uskon, ettei Venäjällä ole vakavaa aikomusta hyökätä NATO'n kimppuun – meidän täytyy olla realistisia. Mutta on olemassa merkittäviä valmiuksia ja sotilaallista kasvua ja modernisointeja, jotka tekevät meille välttämättömäksi olla valmiita mihin tahansa yllättävään tapahtumaan”, Pavel sanoi. (9)

Siitä saakka kun Donald Trump aloitti virkakautensa Yhdysvaltain presidenttinä tammikuussa 2017, näyttää siltä, että maat, kuten Venäjä, Iran, Pohjois-Korea, ja Kiina ovat testanneet reaktioita nähdäkseen mikä Amerikan vastaus tulee olemaan valikoimaan provokaatioita. Huolimatta demokraattipoliitikkojen väitteistä, että presidentti Trumpilla on siteitä Vladimir Putiniin ja Venäjän hallitukseen, Yhdysvaltain armeija on hylännyt Venäjän ehdotukset, että näiden kahden maan armeijat voisivat tehdä yhteistyötä. ”Emme pysty nyt tekemään yhteistyötä sotilaallisella tasolla. Mutta poliittiset johtajamme sitoutuvat ja yrittävät löytää yhteistä maaperää tai keinoa edetä, jossa Venäjä, eläen sitoumustensa mukaisesti, palaa jonkinlaiseen kumppanuuteen täällä NATO'n kanssa”, sanoi USA:n puolustusministeri Jim Mattis. (10) Tämä yhteistyön hylkääminen tulee juuri kun Venäjä on tiettävästi ottanut käyttöön edistyksellisiä uusia risteilyohjuksia, mikä rikkoo asesopimusta päiväytyen entisen Yhdysvaltain presidentin, Ronald Reaganin, hallintokauteen. (11) Lisäksi helmikuun puolivälissä 2017 raportoitiin, että venäläinen vakoilualus nähtiin Yhdysvaltain rannikkovesillä, vain 70 mailia Delaware'n osavaltiosta. (12) Edelleen asioiden mutkistamiseksi, useita Venäjän suihkukoneita surrasi amerikkalaisen hävittäjälaivan nimeltä U.S.S. Porter ympärillä helmikuun 10. päivänä 2017. ”Oli monia tapauksia, joissa oli mukana useita venäläisiä lentokoneita. Komentava upseeri arvioi ne turvattomiksi ja epäammattimaisiksi”, totesi Yhdysvaltain laivaston kapteeni Danny Hernandez. Pyynnöt laivaston henkilökunnalta lopettaa tällaiset operaatiot sivuutettiin venäläisten pilottien toimesta, jotka lensivät näillä suihkukoneilla. Tapaus sattui Mustanmeren yllä lähellä Romaniaa. (13)

Samaan aikaan, viimeaikaiset ballistiset ohjuskokeet Iranissa ovat edelleen kiristäneet suhteita Iranin hallinnon ja Yhdysvaltojen välillä. (14) Ohjuskokeet nostivat presidentti Trumpin vihaa, joka nopeasti rankaisi Irania uudella erällä talouspakotteita. Eriskummallisessa väännössä, Iranin ylin johtaja Ajatollah Khamenei ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ovat käyneet sanasotaa sosiaalisen median verkkosivustolla nimeltä Twitter. Merkinnässä, joka on päivätty helmikuun 3. päiväksi 2017, Trump kirjoitti, ”Iran leikkii tulella – he eivät ymmärrä kuinka 'kiltti' presidentti Obama oli heille. Minä en ole!” Vastauksena Khamenei kirjoitti, ”Uusi POTUS (Yhdysvaltain presidentti) sanoo, että Iranin olisi pitänyt arvostaa Obamaa! Miksi? Arvostaa häntä Daesh'ista (Islamilainen Valtio), sodasta Irakissa ja Syyriassa, tai julkisesta tuesta vuoden 2009 levottomuuksiin?” Pian sen jälkeen, Khamenei postasi Twitteriin uudelleen. ”Trump sanoo pelkäävänsä minua! Ei, iranilaiset vastaavat tällaisiin sanoihin helmikuun 10. päivän 2017 joukkokokouksilla ja näyttävät, mikä on heidän asenteensa uhkauksia kohtaan”, Iranin johtaja kirjoitti helmikuun 7:ntenä 2017. (15) Kuten luvattiin, joukkokokouksiin 10. helmikuuta 2017 osallistui paljon iranilaisia. Raporttien mukaan, satoja tuhansia ihmisiä ilmaantui polttamaan Amerikan lippuja ja laulamaan tavanomaista iskulausetta, ”Kuolema Amerikalle!” (16)

Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset suhteet eivät myöskään oikein ole vankalla perustalla juuri nyt. Suuri osa kiistasta kahden maan välillä on syntynyt siksi, että Yhdysvallat on rutiininomaisesti suorittanut sotilasoperaatioita kiistellyillä Etelä-Kiinan meren alueilla. Helmikuun 15. päivänä 2017, Reuters'in uutistoimisto raportoi, että Kiina oli antanut uuden varoituksen Yhdysvalloille. ”Kehotamme Yhdysvaltoja olemaan toteuttamatta niitä toimia, jotka haastavat Kiinan itsemääräämisoikeutta ja turvallisuutta”, sanoi Geng Shuang, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja. (17) Geng'iä lainattiin myös USA Today -lehden toimesta sanottuaan, ”Kiinalla on kiistaton hallinta Etelä-Kiinan meren saarten ja niiden lähivesien suhteen. Kiina kunnioittaa ja ylläpitää merenkulun ja ylilennon vapautta Etelä-Kiinan merellä, jossa maat nauttivat kansainvälisestä oikeudesta, mutta vastustaa voimakkaasti minkään maan yritystä heikentää Kiinan suvereniteettia ja turvallisuutta merenkulun ja ylilentojen vapauden nimissä.” (18) Kiina ei selvästikään pidä Yhdysvaltain laivaston alusten läsnäolosta Etelä-Kiinan merellä. Kuitenkin amerikkalainen lentotukialus, U.S.S. Carl Vinson, sijoitettiin alueelle 18. helmikuuta 2017. (19) On huomionarvoista, että Kansan vapautusarmeija Kiinassa antoi lausunnon tammikuun lopulla 2017, joka esitti, että sota Yhdysvaltojen kanssa ei ole rajojen ulkopuolella oleva mahdollisuus. ”'Sota presidentin ilmauksessa' tai 'sodan puhkeaminen tänä yönä' eivät ole vain iskulauseita, vaan niistä on tulossa arkitodellisuutta”, lausunnossa ilmoitettiin. (20)

Juuri kun muut maat testaavat ja kehittävät uusia aseita, Yhdysvallat on yhteistyössä kehittänyt uuden ohjuspuolustusjärjestelmän Japanin kanssa. Helmikuun 3. päivänä 2017, Yhdysvaltain laivasto testasi uutta järjestelmää Havaijin rannikolla. ”Tämänpäiväinen testi osoittaa tärkeään virstanpylvääseen yhteistoiminnallisessa SM-3 Block IIA missile -ohjusjärjestelmän kehittämisessä ja viime kädessä parantaa kykyämme puolustautua lisääntyviä ballistisia ohjusuhkia vastaan ympäri maailman”, sanoi vara-amiraali Jim Syring ohjuspuolustusvirastosta (Missile Defense Agency). (21)

En aio tehdä mitään ennusteita siitä, missä ja milloin kolmas maailmansota voisi alkaa. On kuitenkin kiistatonta, että on olemassa suurta jännitystä kaikkialla maailmassa. Rohkeita lausuntoja annetaan, ja kansakunnat ympäri maailmaa pullistelevat sotilaallista voimaansa. Se on kuin ruutitynnyri, joka voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Uskon vahvasti, että maailmamme on ollut globaalin sodan partaalla useaan otteeseen viime vuosikymmeninä. Näyttää siltä, että olemme jälleen lähellä tuota hirvittävää mahdollisuutta. Epäilemättä, meillä on paljon minkä vuoksi rukoilla.

Mikä työsi tulee olemaan tulevaisuudessa? (What Will Your Job Be In The Future?)

Oletko koskaan miettinyt, millainen elämä voisi olla tulevaisuudessa? Yleistyvätkö robotit? Miten ihmiset työllistyvät? Mitä ihmiset tekevät? On käynyt ilmi, että tämä on puheenaihe, josta maailman rikkaat ja eliittiluokka usein tykkäävät keskustella. Näihin sisältyy kunnianhimoinen ja eriskummainen miljardööri nimeltään Elon Musk. Hän on entinen toimitusjohtaja verkkoliikenteen rahoituspalveluyhtiössä nimeltä PayPal ja omistaa nykyään Tesla Motors'in sekä SpaceX'n, joka on erikoistunut ulkoavaruuden tutkimiseen. Marraskuussa 2016, Musk, kuten hän on tehnyt menneisyydessäkin, jälleen kerran varoitti ihmiskuntaa, että robotit ovat tulossa, ja ne tulevat viemään monia työpaikkoja. Ratkaisuksi laajaan työpaikkojen menetykseen, Musk on ehdottanut, että maailma ottaa käyttöönsä universaalin perustulon. ”On melko hyvät mahdollisuudet, että päädymme yleismaailmalliseen perustuloon, tai johonkin tuon kaltaiseen, johtuen automaatiosta. Joo, en ole varma mitä muuta voitaisiin tehdä. Uskon, että tämä on sitä mitä voisi tapahtua”, Musk arveli. (22) Niitä varten, jotka eivät tunne käsitettä, yleinen perustulo tarkoittaisi sitä, että jokaiselle maksetaan kuukausittain valtionhallinnon toimesta, riippumatta siitä mitä he tekevät tai eivät tee. Toisin sanoen, ihmisten ei enää tarvitsisi käydä töissä. ”Ihmisillä on aikaa tehdä muita asioita, monimutkaisempia asioita, mielenkiintoisempia asioita. Varmasti enemmän vapaa-aikaa”, Musk totesi. (23) Niin oudolta kuin se kuulostaakin, universaali tulo on käsite, joka on nopeasti saamassa huomiota nykypäivänä. Tammikuun 17. päivän 2017 ja tammikuun 20. päivän 2017 välisenä aikana, edustajia maailman ylimmästä eliittiluokasta laskeutui pieneen Davos'in hiihtokaupunkiin, Sveitsissä, Maailman talousfoorumia (World Economic Forum) varten. Tähän tapahtumaan osallistui kuninkaita, kuningattaria, valtionpäämiehiä, maailman johtajia, ja muita huomattavia henkilöitä, jotka kokoontuivat jälleen kerran keskustelemaan heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan ihmiskuntaa varten. (24) Universaali perustulo oli tärkeä puheenaihe tässä valikoivassa kokoontumisessa. ”Koneoppimisen vallankumous on todella päässyt käyntiin: koneet voivat nähdä paremmin kuin ihmiset, diagnosoida syövän lääketieteellisistä kuvista, ymmärtää puhetta lähes yhtä hyvin, ja pystyvät tekemään yhä enemmän analyyttista päättelyä”, sanoi Erik Brynjolfsson Massachusetts'in teknologiainstituutista (Massachusetts Institute of Technology). (25) Asiantuntijat uskovat, että 47 prosenttia ihmisten tekemistä töistä tänäpäivänä voisi kadota automatisointiin seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. (26) Samalla kun monet perustulon kannattajat olivat läsnä Davos'issa, filosofi Michael Sandel oli vähemmän innostunut ajatuksesta. ”Pohjimmiltaan olisimme sanomassa: 'Aiomme maksaa sinulle vastineeksi siitä, että hyväksyt maailman jossa sinun panostasi yhteiseen hyvään ei oikeastaan tarvita, ja mitä teet omalla ajallasi, niin se on sinun asiasi. Uskon, että se olisi syövyttävää”, Sandel sanoi. (27)

On tärkeää huomata, että he puhuvat yleismaailmallisesta perustulosta. Sana universaali merkitsee sitä, että tällainen järjestelmä toteutetaan maailmanlaajuisesti. Se olisi todennäköisesti täysin käteisvapaa ja mahdollisesti vaatisi käyttäjää vastaanottamaan mikrosirun oikeaan käteensä tai otsaansa. Se on pohjimmiltaan avustus maailmanhallitukselta. Mikä olisikaan parempi tapa houkutella ihmisiä kuin luvata ilmaista rahaa?

Vaikka tämä uusi järjestelmä varmasti antaisi ihmisille paljon enemmän vapaa-aikaa, niin se todennäköisesti myös johtaisi yleiseen elämänsuunnan ja tarkoituksen puutteeseen ihmiskuntaa varten. Edellä mainitulla Elon Musk'illa on ratkaisu myöskin tähän ongelmaan. Puhuessaan World Government Summit -huippukokouksessa Dubai'ssa, Yhdistyneissä arabiemiraateissa helmikuussa 2017, Musk esitti, että ihmiskunnan tarvitsee sulautua koneiden kanssa pysyäkseen merkityksellisenä maailmassa, jota robotit ja tekoäly hallitsevat. ”Joku suuren kaistanleveyden omaava käyttöliittymä aivoihin tulee olemaan jotakin, joka auttaa saavuttamaan symbioosin ihmisen ja koneen tekoälyn välillä ja ehkä ratkaisee ohjausongelman sekä hyödyllisyysongelman”, Musk esitti yksityiskohtaisesti. (28) Vaikka Musk ja muut hänen kaltaisensa voivat haluta maailman, missä ihminen yhdistetään koneeseen, en usko, että tämä on semmoista todellisuutta, jonka Jumala koskaan antaisi toteutua. Tästä huolimatta elämme oudossa ajassa, missä tieteiskirjallisuus ei ehkä kohta ole enää fiktiota.

Tullaanko sinulle pian tarjoamaan mikrosiruimplanttia? (Will You Soon Be Offered A Microchip Implant?)

Viime vuosina on käynyt yhä yleisemmäksi, että eläimiin ja lemmikkeihin istutetaan radiotaajuustunnistus (RFID) -mikrosiruja. Ollen lasiin kapseloituja ja kooltaan noin riisinjyvän kokoisia, näitä siruja mainostetaan usein tehokkaana välineenä karanneiden lemmikkien katoamista vastaan. Siitä on tullut niin yleistä, että useimmat ihmiset eivät edes silmää räpäytä, kun he kuulevat kissaan tai koiraan istutetusta sirusta. Joillakin alueilla maailmassa, nämä mikrosirut ovat pakollisia. Esimerkiksi uusi laki Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, joka vaatii kaikkien koirien mikrosiruttamista, astui voimaan huhtikuussa 2016. (29)

Eläinten mikrosiruttaminen on yksi asia, mutta tuleeko se koskaan olemaan yleistä ihmisille vastaanottaa mikrosiruja? Se on jo tapahtumassa. Markkinointiyhtiö Belgiassa, joka tunnetaan nimellä NewFusion, tarjoaa työntekijöilleen mikrosiruja esittämällä ne helpompana vaihtoehtona perinteisille tunnistuskulkukorteille. (30) Samaan aikaan, vuokralaiset ja työntekijät toimistokompleksissa nimeltä Epicenter ovat vastaanottaneet mikrosiruimplantteja vuodesta 2015 lähtien. ”Olemme jo vuorovaikutuksessa teknologian kanssa kaiken aikaa. Nykyään se on hieman sotkuista – tarvitsemme PIN-koodeja ja salasanoja. Eikö olisi helpompaa vain koskettaa kädelläsi? Se on todella intuitiivista”, sanoi Hannes Sjoblad, joka omistaa oudon nimikkeen ”chief disruption officer (ylin häiriövirkailija)” kompleksissa. Vaikka ihmisten sirutus on harvinaista tänään, Sjoblad uskoo yrityksensä tekevän tärkeää työtä valmistaessaan ihmisiä päivää varten, jolloin tällaisista siruista tulee valtionhallinnon määräämiä. ”Haluamme kyetä ymmärtämään tätä teknologiaa ennenkuin isot yritykset ja määräilevä hallitus (big government) tulevat meidän luokse ja sanovat, että jokainen pitäisi siruttaa – veroviranomaisen sirulla, Googlen tai Facebookin sirulla”, Sjoblad sanoi. (31) Tämä on hämmästyttävä tunnustus, ja se tekee selväksi suunnan, johon maailmamme on menossa. Voisimmeko pian kohdata maailman, jossa ihmisiä brändätään ja sirutetaan, kuten karjaa, määräilevän globaalin hallituksen toimesta?

Huomautettakoon tässä, että senaattori amerikkalaisessa Nevadan osavaltiossa esitteli äskettäin lakiehdotuksen osavaltion lainsäädäntöelimelle, joka tekisi laittomaksi kenelle tahansa määrätä mikrosiruimplantteja istutettavaksi ihmisiin. ”Tämä on täysin uusi asia. Haluan vain turvaavan lakiesityksen paikoilleen kunnes ymmärrämme paremmin teknologiaa ja perusteluja ihmisten halulle vaatia istutettavia siruja”, sanoi Nevadan republikaanisenaattori Backy Harris. (32) Harris oli myös sanonut, ”Kun aloin tutkia asiaa, yllätyin etujen suhteen, jotka mielestäni tekevät mikrosirun oikeutetuksi.” (33) Senaattori Harris myöskin mainitsi Wall Street Journal'in raportista, joka osoittaa, että arviolta 30,000-50,000 mikrosirua, jotka on tarkoitettu istutettaviksi ihmisiin, on jo myyty maailmanlaajuisesti. ”Sirutusta tehdään sillä ajatuksella, että ovien avaaminen tai kopiokoneiden käyttäminen tai kenties lounaan maksaminen voidaan suorittaa käyttämällä kättäsi”, Harris sanoi. (34) Wisconsin'in, Pohjois-Dakotan, Kalifornian, ja Oklahoman osavaltiot ovat kaikki jo aikaisemmin hyväksyneet lait, jotka kieltävät ihmisten pakkosiruttamisen. (35)

Valeuutisia eksytyksen aikakaudella! (Fake News In An Age Of Deception!)

Elämme todellakin petoksen aikakaudessa, ja joka kuukausi uusia paljastuksia koskien valeuutisia tulee esille. Tämän uutiskirjeen kahdessa edellisessä numerossa, olen käsitellyt erityyppisiä valeuutisia, jotka vaivaavat maailmaamme tänään. Kiinnostavaa kyllä, kun yhä useampi ihminen tulee tietoiseksi tästä ongelmasta, luottamus valtamediaan laskee. Tämä kehitys on aiheuttanut suurta tyrmistystä niille, jotka ovat mukana uutisalalla. Tämä turhautuminen johti täysin järkyttävään kommenttiin MSNBC-televisiokanavan juontajalta Mika Brzezkinski'lta. Valittaen luottamuksen puutetta mediaan kasvavalla osalla Amerikan väestöä ja taipumusta luottaa presidentti Trumpin sanoihin sen suhteen mitä he kuulevat uutisista, Brzezkinski sanoi, ”No, luulen että vaaralliset, tiedäthän, reunat täällä koskevat sitä, että hän yrittää horjuttaa mediaa ja samalla yrittää keksiä omia tosiasioita. Ja voi olla niin, että samalla kun työttömyys ja talous pahenee, hän on voinut kaivaa maata sanoman alta niin paljon, että hän voi itse kontrolloida, mitä ihmiset ajattelevat. Ja se, se on juuri meidän tehtävämme.” (36) Ehkäpä neiti Brzezkinski on sekaisin. Ei ole tiedotusvälineiden tehtävä kertoa meille mitä ajatella, ainakaan sen ei pitäisi olla. Tiedotusvälineiden tehtävän oletetaan olevan uutisten raportointi. Siinä onkin ongelma. Lehdistön, televisiokanavien, ja uutiswebbisivustojen jäsenet ovat ottaneet itselleen tehtäväksi muutella, viimeistellä, manipuloida, ja vääntää uutisia vääriksi siten, että ihmiset uskovat mitä he haluavat heidän uskovan. Donald Trump saa joskus tosiasiansa kuulostamaan sekavilta. Hän ei ole aina oikeassa. Kuitenkaan sen ei pitäisi olla täysin yllättävää, koska Trump on myöntänyt, että hän saa paljon uutistiedoistaan televisiosta.

Joissakin tilanteissa, valeuutiskanavia käynnistetään sosiaalisina kokeiluina. Nyt on käynyt ilmi, että kuuluisa elokuvastudio 20th Century Fox on laskeutunut kuumaan veteen sen jälkeen kun yhtiö tarkoituksella perusti monia valeuutisverkkosivustoja. Näille verkkosivustoille annettiin realistisilta kuulostavia nimiä, kuten The Houston Leader ja The Salt Lake City Guardian. Valeuutislähteet esittivät tehtailtuja juttuja väittäen, että Donald Trump oli asettanut 90 päivän kiellon lasten rokotuksille ja että Lady Gaga aikoi suorittaa kunnianosoituksen muslimeille Super Bowl -puoliaikashow'ssa. Kiistan jälkimainingeissa, 20th Century Fox pyysi anteeksi ja selitti, että heidän verkkosivustonsa oli sidottu heidän tulevaan elokuvaansa ”A Cure for Wellness (Lääke hyvinvoinnille)”. (37) Tämä fiasko osoittaa jälleen kerran, että petos on kaikkialla ympärillämme.

Lopuksi, on selvää, että elämme suuren epävakauden aikaa. Tiedän, että monet ihmiset olivat toivoneet, että Barack Obama pakkaisi kamansa ja lähtisi Washington D.C:stä, kun hänen presidenttikautensa päättyi. Kuitenkin raportit osoittavat, että Obama on perustanut toimiston Washingtoniin ja jatkaa työtään organisaatiossa, joka tunnetaan nimellä Organizing for Action (Toiminnan järjestämistä). Tämä ryhmä on järjestänyt monia protesteja, joita on hiljattain esiintynyt Yhdysvalloissa. Pian vaalien jälkeen, Obama kirjoitti tämän ryhmän jäsenille kertoen heille, ”Se on ihan hyvä asia jokaiselle tuntea olevansa ahdistunut, surullinen, ja masentunut. Mutta pääskää sen yli.” Sitten hän kehotti heitä ”siirtymään eteenpäin ja turvaamaan sen mitä olemme saaneet aikaan.” (38) Näyttää siltä, että Obama yrittää edelleen tehdä työtä kulissien takana.

Kun me jatkuvasti näemme ahdistavia uutisotsikoita ja ymmärrämme, kuinka epävakaa tämä maailma on, voi olla helppoa vaipua epätoivoon. Silti kristittyinä voimme omistaa Jumalan rauhan sydämissämme tänäpäivänä. Psalmissa 34:13-16 sanotaan, ”Varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta; vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen. Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa. Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa.” Edelleen luemme Johanneksen luvusta 14:27 nämä lohduttavat sanat Vapahtajaltamme, ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Jos haluat todella olla rauhassa, kehotan sinua kurkottelemaan Jumalaan, katumaan syntejäsi, ja omistamaan elämäsi Hänelle.

Kiitos teille kaikille ystävällisestä tuestanne tälle ministeriölle. Olemme kohdanneet monia haasteita viime kuukausina, kuten kahden keskuslämmityskattilan korvaamisen tiloissamme. Kuitenkin me aina luotamme Jumalaan täyttämään meidän jokaisen tarpeen ja Hän ei ole koskaan pettänyt meitä. Kuten aina, olette tervetulleita ja kannustettuja lähettämään meille rukouspyyntöjänne. Uskomme vakaasti, että Jumala kuulee ja vastaa rukouksiin. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Bloomberg News, February 15, 2017, By Deena Shanker, http://bloomberg.com.
02. USA Today, January 26, 2017, By Mary Bowerman, http://usatoday.com.
03. The Telegraph, February 3, 2017, By Helena Horton, http://telegraph.co.uk.
04. Stuff News, February 8, 2017, By John Whitesides, http://stuff.co.nz.
05. Time Magazine, September 27, 2016, By Jill Filipovic, http://time.com.
06. CNS News, February 14, 2017, By Charlie Daniels, http://cnsnews.com.
07. The Hill, January 20, 2017, By Joe Concha, http://thehill.com.
08. Time Magazine, January 26, 2017, By Mikhail Gorbachev, http://time.com.
09. International Business Times, February 21, 2017, By Samantha Karas, http://ibtimes.com.
10. The Wall Street Journal, February 16, 2017, By Nathan Hodge, Gordon Lubold, and Julian E. Barnes, http://wsj.com.
11. The New York Times, February 14, 2017, By Michael R. Gordon, http://nytimes.com.
12. Fox News, February 14, 2017, By Lucas Tomlinson, http://foxnews.com.
13. Washington Free Beacon, February 14, 2017, By Bill Gertz, http://freebeacon.com.
14. Reuters News Service, February 2, 2017, By Parisa Hafezi, http://reuters.com.
15. Bloomberg News, February 7, 2017, By Ladane Nasseni, http://bloomberg.com.
16. Reuters News Service, February 10, 2017, By Parisa Hafezi, http://reuters.com.
17. Reuters News Service, February 15, 2017, By Philip Wen, Matthew Tostevin, Ben Blanchard, and Clarence Fernandez, http://reuters.com.
18. USA Today, February 19, 2017, By Thomas Maresca, http://usatoday.com.
19. Ibid.
20. South China Morning Post, January 27, 2017, By Liu Zhen, http://scmp.com.
21. Stars and Stripes, February 7, 2017, By Tyler Hlavic, http://stripes.com.
22. CNBC, November 4, 2016, By Catherine Clifford, http://cnbc.com.
23. Ibid.
24. USA Today, January 17, 2017, By Donna Leinwand Leger, http://usatoday.com.
25. World Economic Forum, January 20, 2017, By Stephanie Thomsen, http://weforum.org.
26. Ibid.
27. Ibid.
28. CNBC, February 13, 2017, By Arjun Kharpal, http://cnbc.com.
29. BBC News, April 6, 2016, By BBC News, http://bbc.com.
30. The Daily Mail, February 8, 2017, By Tim Collins, http://dailymail.co.uk.
31. BBC News, January 29, 2015, By Rory Cellan-Jones, http://bbc.com.
32. Associated Press, February 13, 2017, By Alison Noon, Carson City, NV.
33. Las Vegas Review-Journal, February 13, 2017, By Sandra Chereb, http://reviewjournal.com.
34. Ibid.
35. Associated Press, February 13, 2017, By Alison Noon, Carson City, NV.
36. Grabien News, February 22, 2017, By Grabien News, http://news.grabien.com.
37. The New York Times, February 16, 2017, By Sapna Maheshwari, http://nytimes.com.
38. The New York Post, February 11, 2017, By Paul Sperry, http://nypost.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com