Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Trumpin 'kooresmainen' suurlähetystön siirto Jerusalemiin aiheuttaa närää Lähi-idän muslimeissa, mutta kuuluu Israelin jumalalliseen restaurointiohjelmaan

Tässä tuore suomentamani Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka näkee viime viikon tapahtumissa yhden tärkeän profeetallisen kehityksen, kun USA avasi Israelin 70. itsenäisyyspäivänä presidentti Donald Trump'in johdolla uuden Jerusalemin suurlähetystönsä, kun lähetystö siirtyi Tel Aviv'ista Israelin pääkaupunkiin. Nimenomaan presidentti Trump'illa on tässä suuri osuus, koska hän samalla täytti kampanjalupauksensa siirtää Yhdysvaltain Israelin-suurlähetystö. Jotkut vertaavatkin nyt Trump'ia muinaiseen Persian kuningas Koorekseen, joka auttoi juutalaisia. Mielestäni Jumala voi todellakin käyttää Antikristus Trump'ia aluksi Israelin ennalleenasettamiseen, mm. Kolmannen Temppelin rakentaminen. Tällä Israel-mielisellä politiikallaan Trump toteuttaa myös monia Raamatun Antikristus-profetioita, kun hän tulee 'eksytyksen siivillä', jotta juutalaiset Israelissa ottaisivat hänet vastaan (vale)messiaanaan (Joh. 5:43).

----------------------------

Mid-East Prophecy Update – May 20th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 20.5.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2018-05-20.pdf

Pastori J.D. puhuu siitä, minkä väittää yhdeksi tärkeimmistä menneen viikon kehityksistä mitä tulee profeetalliseen merkittävyyteen. Tässä päivityksessä hän käsittelee nimittäin Yhdysvaltain suurlähetystön tuoretta siirtoa Jerusalemiin.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua siitä, minkä uskon olevan yksi tärkeimmistä kehityksistä mitä tulee profeetalliseen merkittävyyteen.
- Nimittäin se, että presidentti Trump on täyttänyt kampanjalupaustaan siirtää Yhdysvaltain suurlähetystö Tel Aviv'ista Jerusalemiin.
- Päivityksen päätteeksi haluan selittää, miksi tämä voisi hyvinkin käynnistää tiettyjen profetioiden toteutumisen.
Aloitan tällä Breaking Israel News -artikkelilla, jonka otsikkona on ”End-of-Days Guide to Embassy Move (Viimeiset päivät ohjaavat suurlähetystön siirtoon)”. – Maanantaina USA:n suurlähetystö avattiin virallisesti Jerusalemissa presidentti Donald Trump'in määräysten mukaisesti, minkä monet uskovat olleen olennainen osa messiaanista prosessia, joka huipentuu toisessa arkkitehtonisessa maamerkissä: Kolmannen temppelin rakentaminen. Useat huomattavat rabbit heittävät väliin mielipiteitään siitä, mitä tämä todella merkitsee ja miksi se ei ole vain uusi lyhytikäinen poliittinen ohjelma. ...Rabbi Jeremy Gimpel, Land of Israel Network'in perustaja näkee Yhdysvaltain suurlähetystön avaamisen Jerusalemissa osana profetiaa ja vastausta juutalaisten rukouksiin. ...Rabbi totesi, että jotkut uskonnolliset ihmiset olivat epäileväisiä presidentti Trump'in tekemän poliittisen siirron uskonnollisesta perustasta. ”Rohkaisisin niitä, jotka sanovat, että presidentti Trump ei ole pyhä mies ja näin ollen hänellä ei voisi olla mitään sijaa tässä jumalallisessa prosessissa, tarkastelemaan Jesajan ja Esran kirjoja, joissa jumalallinen restaurointiohjelma tehtiin miehen nimeltä Koores (Cyrus) avulla”, Rabbi Gimpel sanoi. ”Se olisi traaginen virhe tarkastella tätä historiallista liikettä tahattomana tai sattumana, joka tulee kuin tuleekin, Israelin 70-vuotisjuhlan aikaan.” ...”Tämän prosessin loppu tunnetaan nimellä: geula (lunastus). Siitä asti kun presidentti Trump on ryhtynyt toimiin, jotka tuovat maailmaa lähemmäksi geulaa, hän on onnistunut siinä, missä muut ovat epäonnistuneet. Ei kukaan muu presidentti ole tuonut suurlähetystöä Jerusalemiin, joten Trump'illa on ollut odottamatonta menestystä. Hänen suurin askeleensa tässä prosessissa oli Iranin kanssa tehdyn sopimuksen peruuttaminen, joka ytimeltään tähtäsi Jerusalemin tuhoamiseen.”

Tuomari Jeanine Pirro Fox News'istä toistelee tätä näkemystä siitä, että Trump on kuin kuningas Koores. Maanantaina, The Christian Post julkaisi artikkelin, jossa Pirro'n kerrotaan sanoneen: ”Donald Trump tunnusti historian. Hän, kuten kuningas Koores ennen häntä, täytti juutalaisten, kristittyjen ja kyllä, muslimien, palvomien jumalten antamaa Raamatun profetiaa, että Jerusalem on juutalaisvaltion ikuinen pääkaupunki ja että juutalaiset ansaitsevat oikeudenmukaisen, vapaan ja suvereenin Israelin.” … Maaliskuussa, Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu itse vertasi Trump'ia Koorekseen, joka Raamatussa tunnustetaan Persian kuninkaana, joka pelasti juutalaisen kansan Babylonian vankeudesta.

Samalla kun tämä oli juutalaisten ja kristittyjen juhla-päivä, se oli Nakba, joka omalla arabian äidinkielelläni tarkoittaa ”Katastrofin päivää” palestiinalaisille. Tästä syystä Gazan mellakoita esiintyi, joissa tapettiin 50 Hamas'in terroristia. Tämän torstaisen Breaking Israel News -raportin mukaan, Hamas'in virkailija myönsi haastattelussa, että 50 noin 62:sta palestiinalaisesta, jotka kuolivat yhteenotoissa Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa pitkin Gazan rajaa, olivat palestiinalaisen terroristiryhmän jäseniä. ...Paljastus, että monet mielenosoittajista, jotka kuolivat Gazan rajalla, olivat Hamas'in jäseniä, vahvistaa Israelin johtajien selontekoja siitä, että palestiinalainen terroristiryhmä käytti USA:n suurlähetystön avaamista Jerusalemissa maanantaina propagandapisteiden saamiseen.

Jos tämä ei ollut tarpeeksi pahaa, niin The Times of Israel'in mukaan, yksi Hamas'in perustajista, Mahmoud al-Zahar, jopa myöntää, että he harhauttavat yleisöä rajaprotesteilla. Al Jazeera -haastattelussa hän totesi, että terroristiryhmä oli ”harhauttamassa yleisöä”, kun se puhui ”rauhanomaisesta vastustuksesta” päivää ennen kuin 60 ihmistä kuoli väkivaltaisissa mielenosoituksissa Gazan rajalla.

Lisätäksemme tilanteen vakavuutta, Jerusalem Post ilmoitti presidentti Erdogan'in sanoneen, että Turkki ei salli Israelin varastaa Jerusalemia palestiinalaisilta. ...Puhuessaan päivällisillä muslimien pyhän kuukauden Ramadan'in ensimmäisenä päivänä, Erdogan sanoi, että enemmistö kansainvälisestä yhteisöstä oli epäonnistunut reagoimaan Gazan tapahtumiin, ja varoitti samalla, että jääminen hiljaiseksi tarkoittaisi ”hyvin vaarallisen oven avaamista.” ...Gazan tapahtumat ovat myös kipinöineet diplomaattisen riidan Turkin ja Israelin välille molempien maiden karkottaessa toistensa johtavia diplomaatteja tiistaina. [Tämä tulee toisen raportin kannoilla, joka koskee sitä, kun Turkin pääministeri vaatii ylimääräistä huippukokousta kansakunnille yhdistymään Israelia vastaan. Tähän huippukokoukseen ottaisivat osaa Venäjä, Iran, Turkki ja Sudan.]

- Oletan, että luultavasti tiedät jo, mihin olen menossa kaiken tämän kanssa, joten menen suoraan ”profeetalliseen pointtiin”, niin sanoakseni.
- Kaikki se, mitä näimme tällä kuluneella viikolla, on mielestäni siirtänyt meitä yhä lähemmäksi kolmen erityisen Raamatun profetian toteutumista.
- Hesekiel 38 liittyen Venäjään, Iraniin, Turkkiin; Sakarja 12 liittyen Jerusalemiin, ja Daniel 9:27 liittyen Antikristukseen.
- Jos et ole koskaan vedonnut Herran nimeen pelastuaksesi, haluan jakaa hyvän uutisen pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
1. Kor. 15:1-4 (KR 33/38)”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.”
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com