Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Raamatun profetian tarkoitus nopeasti kehittyvien tapahtumien valossa

Tässä vähän tavallisesta poikkeava pastori J.D. Farag'in tuore Lähi-idän profetiapäivitys, jossa ei tällä kertaa lainailla uutisartikkeleita, vaan puhutaan Raamatun profetian tarkoituksesta Jumalan Sanan valossa, joka on saada ihmiset lähelle Jeesuksen Kristuksen persoonaa ja sitä myöten kokemaan pelastuksen ihme. Ilmestyskirja 19:10 sanoo vielä, että ”Jeesuksen todistus on profetian henki.” Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-----------------------------

Mid-East Prophecy Update – May 27th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 27.5.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2018-05-27.pdf

Pastori J.D. puhuu Raamatun profetian tarkoituksesta nopeasti kehittyvien tapahtumien valossa.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan tehdä jotakin erilaista ja astua askeleen taaksepäin sananlaskun puusta, jotta voimme nähdä profeetallisen metsän.
- Näin siksi, että niin paljon tapahtuu niin nopeasti, ja mitä tulee sen kylkiäisenä, on tämä taipumus kohti eräänlaista tunnelinäköä.
- Tällä tarkoitan, että me kaikki saatamme hyperfokusoitua (”flow-tila”) tiettyyn Raamatun profetiaan ja niin tehdessämme, kadotamme näyn profetian tarkoituksesta.
- Onko Syyrian Damaskos tulossa asumattomaksi rauniokasaksi, kuten sanotaan Jesajan luvun 17 profetiassa? Uskon, että on.
- Ovatko Venäjä, Iran, Turkki, ym., kaikki valmiita hyökkäämään Israeliin ottaakseen saalista, mikä toteuttaa Hesekielin 38. luvun profetian? Uskon, että ne ovat.
- Onko maailma kypsä ja valmis Antikristukselle, joka tuo tullessaan 7-vuotisen rauhansuunnitelman Daniel 9:27'n mukaisesti? Uskon todella, että se on.
- Juuri näistä syistä johtuen me omistamme joka viikko toisen puoliskon yhteisestä ajastamme Jumalan Sanan äärellä Jumalan profeetalliseen Sanaan.
- Noin kolmasosa Jumalan Sanasta on profetiaa, ja tämä hyvästä syystä, joka on, että se suuntaa meidät Jeesuksen Kristuksen persoonaan.
- Se on osoitettu ihka ensimmäisessä Raamatun profetiassa, joka yksinkertaisesti sattuu olemaan ensimmäinen maininta Jeesuksen Kristuksen evankeliumista.
Genesis 3:15 (KR 33/38)”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”
- Uskon, että Raamatun profetia on keino päämäärään, eli sen päätarkoituksena on viedä meidät lopulta Jeesuksen Kristuksen tykö.
Johannes 13:19 (KR 33/38)”Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se.”
- Siksi olenkin lähes kahden vuoden ajan jakanut Jeesuksen Kristuksen pelastavan evankeliumin jokaisen viikoittaisen päivityksen lopussa.
- Syy on se, että Herra on tuottanut osalleni tarpeen mennä Raamatun profetiasta Jeesukseen niin nopeasti kuin pystyn.
- Vien sen askeleen pidemmälle ja ehdotan, että joillekin Raamatun profetia voi tuntua ontolta, jos he ovat läpikäymässä hyvin vaikeaa koettelemusta.
- Samalla kun autuas toivo Herran pikaisesta paluusta voi olla rohkaisun lähde, se voi tietyillä tavoin saada odotuksen tuntumaan rankalta.
Sananlaskut 13:12 (KR 33/38)”Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu.”
- Kun etsin Herraa rukouksessa tämänkertaista päivitystä varten, hän todella laittoi sydämelleni ne, jotka ovat hukkaamassa sydämensä.
- Meillä on hyvin paljon ihmisiä online-kirkostamme, jotka lähettävät rukouspyyntöjä todella vakavista asioista, joita he kohtaavat.
- Jos tämä on kuvaelma sinusta, anna minun kannustaa sinua sanomalla, että Herra vie sinut läpi mistä tahansa, kunnes Hän tulee takaisin.
- Haluan kiirehtiä sanomaan, että sillä välin aiomme edelleen tähystellä Hänen pikaista paluutaan ja näin puhua Hänen pikaisesta takaisintulostaan.
- Kuitenkin erehdymme suuresti, jos emme pidä pääasiaa tärkeimpänä asiana, ja pääasia on ristiinnaulittu Jeesus Kristus.
- Syy, miksi mainitsen tämän, on, että se tuo mukanaan meille kaikille vastuun pitää huolta siitä, ettemme turvaudu ihmisviisauteen.
1. Kor. 2:1-5 (KR 33/38)”Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.”
- Tässä tärkein asia: Evankeliumin voima on se, kun Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista, ja palaa taas takaisin.
1. Tess. 1:8-10 (KR 33/38)”Sillä teidän tyköänne on Herran sana kaikunut; ei ainoastaan Makedoniaan ja Akaiaan, vaan kaikkialle on teidän uskonne Jumalaan levinnyt, niin ettei meidän tarvitse siitä mitään puhua. Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.”
- Jos et ole koskaan vedonnut Herran nimeen pelastuaksesi, haluan jakaa hyvän uutisen pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
1. Kor. 15:1-4 (KR 33/38)”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.”
Pelastuksen ABC: A on sen tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com