Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 13. elokuuta 2021

Covidin myötä maailmanlaajuinen Antikristuksen diktatuuri on kehittymässä nyt by Daymond Duck 9.8.2021!

Tässä tuorein pastori Daymond Duck'in viikoittainen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Lähinnä keskitytään Covidiin ja kerrotaan sen käyttämisestä maailmanlaajuisen lääketieteellisen diktatuurin luomiseen, joka lopulta johtaa Raamatun pedonmerkkiin. Myös muita merkittäviä aikainmerkkejä otetaan esille, jotka hälyttävät lähestyvästä Herran päivästä, jolloin ylöstempaus tapahtuu.

----------------------

Kehittymässä nyt (Developing Now) :: By Daymond Duck

Published on: August 8, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/08/08/developing-now-by-daymond-duck/

Koskien maailmanhallitusta: Profetianopettaja Geri Ungurean julkaisi verkkosivustollaan 28. heinäkuuta 2021 Tony Koretz -videon (Absoluuttinen totuus Jumalan sanasta), jossa Tony esitti pari lausuntoa, jotka todella kiinnittivät huomioni:
  • "Olemme menossa kohti maailmanlaajuista diktatuuria."
  • "Globaali lääketieteellinen diktatuuri on nousussa."
Allekirjoittaneen kommentti: On vaikea kieltää sitä, että varjohallitus käyttää vaaleilla valitsemattomia henkilöitä sanelemaan käytäntöjä (kasvomaskeja on vaadittava; rokotukset pitäisi olla pakollisia; ihmiset, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan, pitäisi sensuroida; lukituksia olisi määrättävä, jne.) kansakunnille kaikkialla maailmassa.

Antikristuksen hallitus tulee olemaan maailmanlaajuinen diktatuuri, ja se on kehittymässä nyt.

Se voi olla jopa kehittyneempi kuin useimmat ihmiset ymmärtävätkään, koska ei näytä siltä, ​​että Biden olisi vastuussa Valkoisessa talossa, ja joku on tehnyt Covid'ista maailmanlaajuisen ongelman.
  • Heinäkuun 30:ntenä 2021, Bloomberg raportoi, että ”Yli 4.06 miljardia annosta on annettu 180 maassa…. Viimeisin luku oli noin 39.7 miljoonaa annosta päivässä.”
Alla on enemmän tietoa Covid'ista kuin tämä kirjoittaja haluaisi laittaa yhteen artikkeliin, varsinkin kaiken muun rinnalla, mitä tapahtuu, mutta tätä ajatusta siitä, että Covid'ia käytetään maailmanlaajuisen lääketieteellisen diktatuurin luomiseen, on tutkittava.

Tiedä vain, että Jeesus tulee lopulta sabotoimaan tämän maailmanlaajuisen lääketieteellisen diktatuurin suunnitelmat (kukaan ei tiedä päivää tai hetkeä), ja viime kädessä, me voitamme.

Ensinnäkin, koskien avoimia rajoja tai rajatonta maailmaa: 28. heinäkuuta 2021 raportoitiin, että katoliset hyväntekeväisyysjärjestöt olivat varanneet kaikki huoneet hotellista Teksasin La Joya'ssa, Yhdysvaltain rajavartiolaitos oli päästämässä maahanmuuttajaperheitä katolisten hyväntekeväisyysjärjestöjen tiloihin, 20-30 Covid -tartunnan saanutta ihmistä oleskeli hotellissa, ja tartunnan saaneita henkilöitä oltiin sitten siirtämässä muihin hotelleihin McAllen'issa, Teksasin alueella.

Näyttää siltä, ​​että katoliset hyväntekeväisyysjärjestöt ja Biden'in hallinnon rajavartiolaitos levittävät tietoisesti ja tarkoituksellisesti Covid -tautia, kun taas Biden (varjohallituksen vaikutuksen alaisena) syyttää rokottamattomia Covid'in leviämisestä ja puhuu rokottamattomien Yhdysvaltojen kansalaisten pakottamisesta ottamaan rokotus.

Näyttää siltä, ​​että varjohallitus luo tekosyyn saadakseen uuden lukituksen ja yrittää valvoa kaikkia.

Päivitys: Aikaisemmin viikolla, Teksasin kuvernööri Abbott allekirjoitti toimeenpanomääräyksen estääkseen Biden'in hallintoa kuljettamasta laittomia siirtolaisia ​​(monet Covid -tartunnan saaneita) Teksasiin tai sen kautta muualle. Mutta 30. heinäkuuta 2021 Biden'in oikeusministeri Merrick Garland sanoi, että on "vaarallista ja laitonta" Abbott'ille estää liittohallitusta kuljettamasta laittomia siirtolaisia ​​Yhdysvaltoihin.

Jos tämä ei ole tietoista ja tarkoituksellista Covid'in levittämistä, niin mitä se on?

Päivitys: Elokuun 2:sena 2021, Bill Melugin, Fox News'in kirjeenvaihtaja Los Angeles'issa, kirjoitti: ”Olemme koko aamun seuranneet, kun rajavartiolaitos jättää useita bussilastillisia siirtolaisia katoliseen hyväntekeväisyysjärjestöön McAllen'in keskustassa, missä he saavat ruokaa ja suojaa ennenkuin he lähtevät linja-autoihin ja lennoille ympäri Yhdysvaltoja. Busseja saapuu 30 minuutin välein toistaiseksi.”

Päivitys: Elokuun 4:ntenä 2021, Fox News'in kommentoija Lawrence Jones sanoi: "Jokaisen päivän jokaisena tuntina, bussit lähtevät rajalta ja kuljettavat ihmisiä, joilla on Covid, muualle maahan."

Allekirjoittaneen kommentti: Rokottamattomat ihmiset eivät ole syyllisiä tähän, ja osittain siksi Yhdysvallat saattaa joutua uuteen sulkutilaan (lockdown); yhä useammat ihmiset menettävät työpaikkansa, yrityksensä, jne.; inflaatio nousee; Yhdysvaltain talous heikkenee, jne.; ja todellinen tavoite on pelotella ihmisiä hyväksymään jumalaton maailmanhallitus.

Toiseksi, koskien petosta: 28. heinäkuuta 2021, ihmisiltä edustajainhuoneen saleissa vaadittiin kasvomaskien käyttämistä, mutta senaatin saleissa (samassa rakennuksessa) ihmisten ei tarvinnut käyttää maskeja.

Miksi liittohallitus ja CDC (Yhdysvaltain tautikeskus) kehottavat ihmisiä seuraamaan tiedettä, kun edustajainhuoneen jäsenten on käytettävä maskeja ja senaatin jäsenten puolestaan ei tarvitse käyttää maskeja?

Muuttuuko tiede, jota hallinto haluaa ihmisten seuraavan, sen mukaan, missä ihmiset ovat kongressin saleissa?

Kolmanneksi, koskien varjohallituksen halua vähentää maapallon väestöä: On vaikea tietää totuutta, mutta 28. heinäkuuta 2021 kerrottiin, että Alex Jones -videon ohjaaja sanoi (kuten tämä kirjoittaja ymmärtää sen) ihmisen immuunijärjestelmän heikkenevän Covid-19-rokotuksen toisen piikin jälkeen; jokainen pistos sen jälkeen heikentää rokotetun immuunijärjestelmää entisestään; jatkuva rokottaminen heikentää lopulta immuunijärjestelmän nollaan; lopulta rokotettu vaatii pistosta jokaista uutta sairautta vastaan, joka tulee käymään, koska hänellä ei ole luonnollista immuunijärjestelmää toimimaan sitä vastaan, eikä hän voi selviytyä, jos hän ei saa sitä.

Brandon Smith'in 29. heinäkuuta 2021 kirjoittaman artikkelin mukaan, globalistit ja heidän nukkehallituksensa haluavat epätoivoisesti rokottaa kaikki, koska he saavat suuren sosiaalisen ja poliittisen voiman sen ajamisesta.

Allekirjoittanut lisää, että he suunnittelevat valtion omistavan kaiken ja heidän ottavan valtion haltuunsa.

Neljänneksi, heinäkuun 29:ntenä 2021 raportoitiin, että tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen väite siitä, että rokotetut ovat immuuneja Covid'ille, on väärä, koska CDC sanoo nyt rokotetuille, että heidän on käytettävä kasvomaskia. (Jos rokottaminen saa ihmisen immuuniksi, niin miksi häntä vaaditaan käyttämään maskia? Täytyykö rokotetun lopulta ottaa Merkki, joka erottaa hänet rokottamattomasta?)

Muuten, allekirjoittanut voi olla väärässä, mutta hän näyttää muistavan, että yksi sosiaalisen etäisyyden tarkoitus oli se, että maskit eivät ole 100%:n tehokkaita.

Päivitys: Elokuun 2:sena 2021, Yahoo News raportoi, että täysin rokotetut ihmiset, jotka saavat Covid -deltavariantin, levittävät sitä yhtä todennäköisesti kuin rokottamattomat ihmiset.

Viidenneksi, 29. heinäkuuta 2021 raportoitiin, että Kalifornian piirikunnissa, joissa väitetään olevan suurin prosenttiosuus rokotetuista kansalaisista, on nyt korkein deltatartunta-aste (Miksi ihmisten pitäisi rokotuttaa itsensä deltavarianttia vastaan, jos se lisää mahdollisuuksiaa saada se?).

Päivitys: Elokuun 1:senä 2021, www.naturalnews.com raportoi, että Israelissa voi olla korkein prosenttiosuus rokotetuista kansalaisista maailmassa (ihmisiä vaaditaan ottamaan rokote, jos he haluavat ostaa ja myydä), mutta jopa 90% kaikista uusista tartunnoista on ihmisillä, jotka on jo rokotettu.

Kuudenneksi, The Gateway Pundit julkaisi 29. heinäkuuta 2021 kirjailija ja radio-isäntä Wayne Allen Root'in kirjoittaman artikkelin, jossa esitetään seuraavat seikat (lainaan häntä):
  • Minulla henkilökohtaisesti on rokotettuja ystäviä, jotka ovat saaneet Covid'in.
  • Rokotetuilla New York Yankees'in pelaajilla on Covid -tauti.
  • Rokotetulla NFL-valmentajalla on Covid.
  • Rokotetuilla olympiaurheilijoilla on Covid.
  • Rokotetuilla Teksasin demokraateilla on Covid.
  • Israelissa hallitus myöntää, että suurin osa uusista Covid -tapauksista on rokotettujen joukossa.
  • Isossa-Britanniassa hallitus myöntää, että suuri osuus uusista Covid -tapauksista ja sairaalahoitoon joutuneista on rokotettuja.
Root antaa useita esimerkkejä (mutta ymmärrät pointin), ja sitten hän jatkaa: ”Amerikkaa tuhotaan sisältä käsin. Pahat ihmiset ovat vastuussa.... Tiedän yhden asian varmasti. Rokottamattomat amerikkalaiset eivät ole syyllisiä.”

https://www.thegatewaypundit.com/2021/07/wayne-root-know-exactly-blame-new-wave-covid-not-unvaccinated-americans/

Päivitys: 2. elokuuta 2021, senaattori Lindsey Graham ilmoitti, että hänet oli testattu Covid -positiiviseksi, vaikka hän on täysin rokotettu.

Allekirjoittaneen kommentti: Tehostepiikkejä tarvitaan, koska rokotukset epäonnistuvat.

Seitsemänneksi, 30. heinäkuuta 2021 raportoitiin, että tohtori Rochelle Walensky, tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen (CDC) johtaja, sanoi, että Covid -rokotteet eivät pysty hillitsemään deltavarianttia ja rokotetut ihmiset voivat olla tartuntaa enemmän levittäviä kuin rokottamattomat ihmiset. (Todellako! Rokotetut levittävät todennäköisemmin deltaa kuin rokottamattomat?)
  • Heinäkuun 30:ntenä 2021, Valkoisen talon kirjeenvaihtaja William Koenig raportoi: ”Rokotteet eivät toimi – itseasiassa ne pahentavat asioita. Valkoinen talo ja CDC ovat huolissaan siitä, että monet uusista koronavirustapauksista ovat rokotettujen joukossa.” (Koenig’s Eye View from the White House)
  • Koenig sanoi: ”Tri Peter McCullough kertoi Fox'in Laura Ingraham'ille torstai-iltana äskettäisistä häistä Houston'issa, joissa oli 35 vierasta. Kaikki olivat rokotettuja ja kaikki sairastuivat COVID -tautiin... Olisiko mahdollista, että rokotetut joudutaan asettamaan karanteeniin rokottamattomien suojelemiseksi?”
  • Elokuun 2:sena 2021, Pam Geller ilmoitti, että 1. kesäkuuta 2021 mennessä 99% Gibraltarin noin 34 000 asukkaasta oli täysin rokotettuja, mutta Covid on nyt räjähtänyt niemimaalla; ja 90% Islannin noin 369 000 asukkaasta on täysin rokotettuja (98% yli 70-vuotiaista), mutta Covid on nousussa.
  • Elokuun 2:sena 2021, Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC) myönsi, että 74% ihmisistä, jotka saivat tartunnan äskettäisessä deltavariantti -epidemiassa Massachusetts'issa, olivat ihmisiä, jotka oli jo täysin rokotettu.
Kahdeksanneksi, 29. heinäkuuta 2021 raportoitiin, että Amerikan lääkäreiden ja kirurgien liitto (AAPS) tuli esiin vastustamaan pakotettuja rokotuksia.

AAPS sanoi: "Kaikilla ihmisillä on oikeus vapauteen, jota he eivät menetä palvellessaan sairaita tai vammaisia."

He sanoivat, että "kokeellisia lääkkeitä" (rokotteet ovat kokeellisia) ei voida pakottaa liittovaltion lain mukaan.

Yhdeksänneksi, Googin ja Maagogin taistelusta: Heinäkuun 30:ntenä 2021, iranilainen drooni iski israelilaiseen öljytankkeriin. Puolustusministeri Benny Gantz kutsui koolle hätäkokouksen ja ilmoitti, että Israel vastaa "asianmukaisesti".

Päivitykset:

Elokuun 1. päivänä 2021 Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Venäjä antoivat Israelille ”vihreän valon” kostaa Iranin kohteisiin. Iran sanoi, että se tulee "reagoimaan nopeasti ja voimakkaasti mihin tahansa onnettomuuteen".

Elokuun 3. päivänä 2021 raportoitiin, että Iran tai Iranin välikädet kaappasivat viisi siviilialusta (niistä 4 on öljytankkereita) lähellä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien rannikkoa.

Kymmenenneksi, pahuutta ja petosta koskien: Heinäkuun lopulla kerrottiin, että:
  • Vuoden 2020 vaalien tarkastuslaskennat voivat edetä Wisconsin'issa ja viidessä Floridan piirikunnassa.
  • Biden'in oikeusministeriö varoitti osavaltiota ja paikallisia virkamiehiä siitä, että se on "huolissaan" joidenkin tarkastusmenettelyjen laillisuudesta.
  • Twitter on jäädyttänyt useita tilejä, jotka ovat raportoineet tarkastuksista Arizonassa, Georgiassa, Nevadassa, Pennsylvaniassa ja Wisconsin'issa.
  • Arizonan tarkastajat todistivat, että yli 2 miljoonassa Arizonassa annetussa äänestyslipussa oli laajaa sääntöjenvastaisuutta.
  • Arizonan edustajainhuoneen ja senaatin yhteisistunto voi laillisesti poistaa Arizonan vaalien vahvistuksen, ja he voivat lopulta tehdä sen.
Yhdenneksitoista, koskien Yhdysvaltojen alaspäinmenoa: 27. heinäkuuta 2021, entinen ulkoministeri Mike Pompeo sanoi: "Romahtaminen sisältäpäin on mahdollista."

Pompeo lisäsi: ”Maahanmuutosta ilman assimilaatiota, laittomista huumeista, ihmiskaupasta, kiistanalaisista ​​vaaleista, inflaatiovaarasta on tullut työkaluja tasavaltamme hajottamiseksi, minkä varmasti on oltava yritys kohti kansallista itsemurhaa.”

Kuulostaa siltä, ​​että Pompeo uskoo ihmisten yrittävän tarkoituksellisesti tuhota Yhdysvaltoja. (Allekirjoittanut uskoo, että Syvävaltio voi yrittää saada Yhdysvallat tekemään itsemurhan, mutta taloudellinen romahdus tapahtuu Tempauksen jälkeen.)

Kahdenneksitoista, koskien uskosta lähtemistä ja luopumista kristillisessä kirkossa: Heinäkuun 26:ntena 2021 raportoitiin, että Facebook aikoo käyttää tulevia kirkkojen sulkemisia (lockdowns) käyttäjiensä määrän lisäämiseksi.

Palveluiden lisääminen voisi olla hyvä asia, mutta Facebook sensuroi palveluita, jotka ovat vastoin "heidän yhteisön normejaan", ja on vaarallista omata ihmisiä, jotka tukevat aborttia, homoavioliittoja, maailmanhallitusta, maailmanuskontoa, jne., päättäen, mitä voidaan ja mitä ei voida striimata Facebookissa.

Ehkä tämä on yksi syy siihen, miksi Paavali sanoi: ”Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän” (Hepr. 10:25).

Jumala haluaa, että koko maailma kuulee Sanan saarnaamisen, mutta Hän haluaa sen olevan Jumalan koko Sana, ei suodatettu, sensuroitu, tai poliittisesti korrekti viesti.

Kolmanneksitoista, Raamatussa kreikan sana, joka käännetään "murheiksi (sorrows)", tarkoittaa synnytystä, synnytyskipuja, synnytystuskia, jne.

Synnytyskivut lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa, kun lapsen syntymä lähestyy.

Kun Eeva teki syntiä, Jumala pani kirouksen hänen ylleen; Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat (synnytyskivut), kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia (1. Moos. 3:16).

When Eve sinned, God put a curse on her; “I will greatly multiply thy sorrow (labor pains) and thy conception; in sorrow thou shalt bring forth children” (Gen. 3:16).

Jeesus sanoi, että väärät kristukset, sodat ja huhut sodista, nälänhätä, ruttotaudit, ja maanjäristykset ovat ”murheiden alkua” (synnytyskipujen tai Ahdistuksen ajan alkua; Matt. 24:8).

Paavali sanoi: ”Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon” (Kuin synnytyskivut; 1. Tess. 5:3).

Paul said, “For when they say, Peace and safety; then sudden destruction cometh upon them, as travail upon a woman with child” (Like birth pains; I Thess. 5:3).

Monet profetianopettajat uskovat, että luonnonkatastrofit lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa, kun Toinen Tuleminen lähestyy.

Heinäkuun 31. päivänä 2021 raportoitiin, kun professori Petteri Taalas, Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri sanoi: "Sää-, ilmasto- ja veteen liittyvät vaarat ovat lisääntymässä esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena."

Kuinka merkittävää on se, kun Raamattu opettaa, että luonnonkatastrofit lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa aikakauden lopulla, ja WMO:n johtaja sanoi äsken, että katastrofit ovat lisääntymässä esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa?

Neljänneksitoista, koskien Pedon merkkiä: Oli aika, jolloin jotkut profetianopettajat sanoivat, että sosiaaliturvatunnus, terveydenhuollon tunnistenumero (Medical ID Number), jne. on Merkki.

Väärin, Pedon merkki ei ole se, että jokaisella on erilainen numero; se on sitä, että jokaisella on Antikristuksen nimi, merkki tai luku (Ilm. 13:17).

Heinäkuun 20:ntenä 2021 kerrottiin kyberturvallisuusasiantuntija Karen Roby'n sanoneen, että rokotepassien on oltava yhdenmukaisia, jotta kaikki maat voivat tunnistaa ne.

Yhteinen maailmanlaajuinen rokotepassi voi kehittyä yhteiseksi maailmanlaajuiseksi merkiksi oikeassa kädessä tai otsassa, ja jumalattomat globalistit, jotka eivät usko tai ymmärrä Raamattua, eivät epäröisi ajaa sitä.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja päästä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen ​​(Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com