Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Synnin täyttämä Amerikka pisteessä, josta ei ole paluuta by Daymond Duck 29.8.2021

Tässä vakavahenkinen pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Pastori näkee Amerikan luopuneen Jumalasta ja siksi sen alasajo on käynnissä, josta Afganistanin kriisi tuoreena esimerkkinä. Amerikkaa hallitsee nyt sen historian heikoin presidentti, jota kukaan Amerikan vihollinen ei pelkää. Pian profeetalliset sodat syttyvät, joiden jälkeen maailma siirtyy Antikristuksen hallintaan ja Israelin lopullinen lunastus alkaa. Ennen maanpäällistä koetuksen hetkeä Kristuksen uskollinen seurakunta temmataan Taivaaseen (Ilm. 3:10). On aika tehdä parannusta synneistä, jos haluaa eroon Ahdistuksen ajasta. Tempausta ei pidä halveksia!

-------------------

Se on synti (It’s Sin) :: By Daymond Duck

Published on: August 29, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/08/29/its-sin-by-daymond-duck/

LifeSiteNews raportoi 17. elokuuta 2021, että konservatiivinen piispa Joseph Strickland varoitti, että ”me kärsimme maailmana syntiemme vuoksi (abortin, homoseksuaalisuuden edistäminen, ja tavallisten kansalaisten sortaminen) emmekä tunnista Jumalaa Luojana ja todellisena elämän käsikirjoittajana.”

Strickland kehotti kristittyjä seisomaan ”uskon totuuksien” puolesta ja sanoi: ”He (jumalattomat maailman johtajat) voivat tappaa meidät, rajoittaa vakavasti vapauksiamme, mutta he eivät voi ottaa pois sisintä olemusta koskien sitä keitä olemme: Vapaita olentoja, jotka voivat valita sanomaan Jumalalle kyllä tai ei.”

Tämä kirjoittaja on piispan kanssa samaa mieltä.

Amerikan ongelma on synti: poliittinen korruptio, oikeudellinen korruptio, moraalinen korruptio, kirkot ovat penseitä ja laskevia, jne.
  • Olemme heittäneet Jumalan pois kouluistamme.
  • Olemme heittäneet Jumalan ulos oikeussaleistamme.
  • Olemme heittäneet Jumalan pois hallinnostamme.
  • Olemme heittäneet Jumalan pois kodeistamme.
  • Olemme heittäneet Jumalan ulos kirkoistamme.
  • Olemme kastaneet maamme viattomien verellä (abortti).
  • Olemme pilkanneet Jumalaamme avoimesti jo pitkän aikaa, kirjoissa, elokuvissa ja tiedotusvälineissä, mutta jopa kristityt ovat alkaneet pitää sitä 'normaalina'.
  • Olemme valinneet uskottomat hallitsemaan meitä, jotka haluavat perustaa jumalattoman maailmanhallituksen ja -uskonnon.
Nämä eivät ole kristillisen kansakunnan ominaisuuksia tai syntejä, joita pyhä Jumala sietää ikuisesti kansalta, joka on luotu Jumalan alaisuuteen.

Palkkapäivä on saapunut Amerikalle ja maailmalle, ja se on meidän oma vikamme.

Vielä on toivoa yksilöille, jotka ovat todella hyväksyneet Jeesuksen Vapahtajakseen (Tempaus), mutta ei ole toivoa niille, jotka ovat liittyneet kristilliseen kirkkoon ilman todellista luottamusta Jeesukseen (elleivät he sitten tee sitä ennen kuolemaansa tai ennen Tempausta).

Toivon, että tämä kirjoittaja on väärässä, mutta on mahdollista, että Amerikka on saavuttanut pisteen, josta ei ole paluuta, että Jumala on jo päättänyt tuoda synnin täyttämän kansakuntamme alas, ja on mahdollista, että Amerikka ei koskaan toivu.

Ensinnäkin, koskien Afganistanin kaatumisen vaikutusta maailmanhallitukseen sekä sotiin ja huhuihin sodista:
  • Monet amerikkalaiset eivät usko Biden'in olevan vastuussa, ja on kehotuksia siirtää hänet pois, mutta hänen poistamisensa ei poista Amerikan jumalatonta varjohallitusta (CFR ja heidän kätyrinsä) tai muuta heidän pyrkimyksiään perustaa yhden-maailman hallitus vuoteen 2030 mennessä tai pikemmin. Jos varjohallitus määrää Biden'in poistettavaksi, se johtuu siitä, että he pelkäävät hänen maksavan heille edustajainhuoneen ja/tai senaatin hallinnan, eivätkä he halua ottaa riskiä.
  • Afganistanin romahdus on vakuuttanut monet maailman johtajat siitä, että Amerikkaan ei voi enää turvautua johtamaan vapaata maailmaa (Amerikan armeija on edelleen vahva, mutta Amerikan siviilijohtajat ovat korruptoituneita, kyvyttömiä ja epäluotettavia. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken myönsi vastaanottaneensa sähkeen noin kahdelta tusinalta diplomaatteja, jotka varoittivat, että Taleban voisi valloittaa Afganistanin nopeasti, jos Biden poistaisi joukot maasta. "Avaa kirjat (Open the Books)" -ryhmän paljastamassa tarkastuksessa luetellaan 600 000 asetta; 75 000 Humveeta, panssaroituja henkilöstön kuljetusvälineitä, taktisia ajoneuvoja, miinakestäviä ajoneuvoja, jne.; 200 miljoonan dollarin arvosta drooneja; 208 lentokonetta/helikopteria Afganistanissa).
  • Kiina uskoo nyt, että se voi hyökätä Taiwaniin ja päästä kuin koira veräjästä.
  • Pohjois-Korea uskoo nyt, että se voi hyökätä Etelä-Koreaan ja voittaa, koska Amerikan johtaja on heikko ja päättämätön.
  • Venäjä, Iran ja Turkki uskovat nyt voivansa marssia Israeliin, ja Yhdysvallat ei tee mitään.
  • Kiina, Venäjä ja Iran ovat nyt suunnitelleet yhteisiä sotaharjoituksia Persianlahdelle myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alussa.
  • Israel tietää nyt, että sen viholliset eivät enää pelkää maan ykkösliittolaista ​​(USA), ja Israelin on nyt toimittava Israelin parhaan edun mukaisesti.
  • EU tietää nyt, että Amerikassa on jotain vialla, ja EU:n on rakennettava armeijansa, jos EU haluaa pysyä vapaana.
Amerikka ei ole enää maailman nro 1 supervalta, ja Amerikan heikkeneminen on juuri sitä, mitä globalistit tarvitsivat tuodakseen esiin jumalattoman maailmanhallituksensa ja -uskontonsa. (George Soros antoi miljoonia Clinton'in, Obama'n ja muiden vaalikampanjoille, jotka kannattivat Amerikan heikentämistä tuodakseen lopulta NWO:n. George H.W. Bush, George W. Bush ja Rockefellerit olivat myös voimakkaita NWO:n kannattajia.)

Kuten Jan Markel niin usein sanoo: ”Asiat eivät ole hajoamassa; asiat ovat loksahtamassa paikoilleen” (asettumassa riviin täsmälleen niin kuin Raamattu sanoo niiden käyvän aikakauden lopussa).

Päivitys Yksi: Elokuun 18:ntena 2021, Iso-Britannian parlamentti halveksui presidentti Biden'iä Afganistanista vetäytymisen vuoksi ja kutsui hänen päätöstään "katastrofaaliseksi" ja "häpeälliseksi". Tämä kuvastaa yhden Amerikan vahvimman liittolaisen ajattelua.

Globalistien suunnitelman ensimmäinen vaihe Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi oli luoda kansakuntien kaupankäyntiblokkeja, ja monia kaupankäyntiäryhmiä on nyt olemassa.

Globalistien suunnitelman toinen vaihe Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi on poistaa Amerikka vapaan maailman kiistattomana johtajana ja korvata se johtajilla kymmenestä kansakuntaryhmästä (Ten Kings). Allekirjoittaneen mielestä Amerikkaa on tarkoituksellisesti häpäisty, maailman johtajat sanovat pian, että Biden ei kykene henkisesti johtamaan vapaata maailmaa, Yhdysvallat on korvattava – he valitsevat kymmenen johtajaa kymmenestä kansakuntien kaupankäyntiryhmästä, ja Yhdysvallat tulee olemaan USMCA -nimisessä kaupankäyntiryhmässä (Yhdysvallat, Meksiko ja Kanada).

Globalistien suunnitelman kolmas vaihe Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi on se, kun kymmenen kuningasta valtuuttavat yhden miehen hallitsemaan koko maailmaa. Tämä tehdään Tempauksen jälkeen.

Sen lisäksi, että nähdään teknologian ja käytäntöjen maailmanlaajuista kehitystä ja edistymistä, joka johtaa Pedon merkkiin – pakotettu suostuvuus, passien tai kulkulupien kehitys, viranomaisten tarve tietokannoille ihmisten seurantaa varten, vaatimus estää rokottamattomien pääsy kauppoihin ostamaan tai myymään, kristinuskon vastaisen retoriikan leviäminen, jne. – näemme kehitystä hallinnossa, joka käyttää tätä teknologiaa ja pakottaa Merkin maailmaan.

Muista, että tavoitteena on saada se käyttöön vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin, jos mahdollista.

On todennäköistä, että Saatanan mies, jolla on suunnitelma, on tällä hetkellä elossa ja voi hyvin. [Hän on Donald J. Trump, ”kadotuksen lapsi”, Suom. huom.]

Tämä kirjoittaja uskoo myös, että Jumala näyttää meille nämä asiat muistuttaakseen meitä siitä, mitä Jeesus sanoi Ilmestyskirjassa, että Hän tietää lopun alusta alkaen, ja että meidän on tehtävä parannusta synneistämme.

Toiseksi, Raamattu opettaa, että idän kuninkaat hyökkäävät Lähi-itään Ahdistuksen aikana (Ilm. 16:12).

Raamattu ei identifioi idän kuninkaita, mutta monet profetia-asiantuntijat ovat jo pitkään ilmaisseet mielipiteenään, että niihin kuuluvat Kiina, Pohjois-Korea, ja muita kansoja.

Kiinalla on nyt maailman suurin laivasto; Kiinan odotetaan pian olevan maailman ykköstalous; Kiina on rakentanut rautatien ja valtatien Lähi-itään; Kiina on jo ottanut yhteyttä Taleban -hallitukseen Afganistanissa; ja Kiina pyrkii neuvottelemaan sopimuksen Talebanin kanssa louhiakseen arviolta biljoonan dollarin edestä keskeisiä mineraaleja Afganistanissa.

Kolmanneksi, 20. elokuuta 2021 raportoitiin, että vaikkakin Biden'in hallinto sanoo evakuoivansa ihmisiä Afganistanista ilmaiseksi, ulkoministeriön virkamies myönsi, että he veloittavat Yhdysvaltain kansalaisilta jopa 2000 dollaria per henkilö saadakseen heidät ulos (enemmän Yhdysvaltojen ei-kansalaisilta).

Taleban on vallannut pankit ja tyhjentänyt pankkiautomaatit, joten jotkut evakuoidut joutuvat ottamaan lainan Yhdysvaltain hallitukselta.

Neljänneksi, koskien vainoa, 22. elokuuta 2021 raportoitiin, että kristittyjä uhkaa välitön kuolema Afganistanissa, naiset ja nuoret tytöt kohtaavat raiskauksia, pahoinpitelyjä ja pakkoavioliittoja (ehdokas Biden sanoi olevansa hyvä katolinen ja hän rakastaa naisia ja lapsia).

Viidenneksi, koskien vainoa ja Nooan päiviä (suurta pahuutta): Elokuun 24:ntenä 2021, YK:n ihmisoikeusneuvoston johtaja sanoi saaneensa uskottavia raportteja siitä, että Taleban teloittaa siviilejä ja Afganistanin turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Näiden uhrien veri on niiden (varjohallitus ja herra Biden) käsissä, jotka ovat tarkoituksella heikentäneet Yhdysvaltoja.

Kuudenneksi, koskien kieltäytymistä sallia ihmisten ostaa ja myydä, elleivät he ota Pedon merkkiä Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:15-18): Elokuun 20:ntenä 2021 raportoitiin, että jotkut hyvin suuret ranskalaiset supermarketit alueilla, joilla esiintyy paljon koronavirustartuntoja, vaativat ihmisiä näyttämään voimassa olevan valtion myöntämän Covid-passin ennen kuin he voivat päästä sisään ostamaan ruokaa.

Ainoat kaksi tapaa saada validi valtion myöntämä Covid-passi ovat: 1) todiste rokotuksesta, tai 2) todiste negatiivisesta Covid-testistä viimeisen 72 tunnin aikana.

Raamatunprofetian opettajat ovat vuosien ajan sanoneet, että tämä on tulossa.

Jotkut Ranskan kansalaiset kieltäytyvät rokotuksista, ja tuhannet protestoivat marssimalla ja osoittamalla mieltään.

Ahdistuksen aikana ne, jotka kieltäytyvät ottamasta Merkkiä, tapetaan.

Seitsemänneksi, koskien rauhaa, Israelia ja arabeja: Israel ja Marokko ilmoittivat 13. elokuuta 2021 avaavansa vastavuoroiset suurlähetystönsä kahden kuukauden kuluessa.

Kahdeksanneksi, petoksesta:
  • meille kerrottiin, että ehdokas Biden ei tiennyt mitään poikansa Hunter'in liiketoiminnasta muiden valtioiden kanssa (Hunter'in kannettava tietokone todistaa toisin);
  • meille on kerrottu, että Amerikka on palannut (mutta Amerikka on menossa alas);
  • että kotimaiset terroristit tekivät suunnitelman vallata Valkoinen talo 6. tammikuuta 2021, (mutta FBI ei löytänyt siitä juurikaan mitään todisteita);
  • että rajallamme ei ole kriisiä (mutta lapset ovat häkeissä ja Covid'ia levitetään tietoisesti sieltä käsin);
  • että Afganistanissa ei ole kriisiä (mutta se on nyt terroristivaltio);
  • että Yhdysvaltain sotilasjohtajat kehottivat Biden'iä olemaan vetämättä joukkojamme pois Afganistanista ennenkuin hän poistaisi kansalaisemme ja aseemme sieltä (mutta hän luotti Talebaniin sotilasjohtajiemme sijaan);
  • ettei vaalipetoksia ollut (mutta Arizonan tarkastus osoittaa, että niitä oli);
  • että kasvomaskit eivät tarjoa suojaa (mutta kaikkien tulisi käyttää maskia);
  • että rokotus suojaa meitä Covid'ilta (mutta tarvitsemme tehostepiikin, koska rokotetut sairastuvat Covid -tautiin);
  • Ilmastonmuutos on suurin uhka Amerikalle (mutta synti on suurin uhka Amerikalle);
  • Biden tulee yhdistämään Amerikan (mutta hän sanoo, että kaikki valkoiset republikaanit ovat rasisteja), jne.
Ei ole mitään syytä olla kertomatta näistä emävalheista, koska suuret teknologiayritykset ja suurin osa mediasta jättävät ne huomiotta.

Saatanallisen Antikristuksen on oltava hirvittävä, jotta tämä hallinto voidaan huijata.

Ajattele sitä; demokraatit asettivat edellisen presidentin virkasyytteeseen asiasta, jota hän ei sanonut puhelimessa.

Yhdeksänneksi, tässä on joitain tämän kirjoittajan ajatuksia siitä, mitä voimme nähdä:

Islam uskoo maailmanhallitukseen ja maailmanuskontoon, mutta radikaalit muslimit haluavat sen olevan islamilainen maailmanhallitus ja maailmanuskonto.

He taistelevat ja kuolevat saavuttaakseen sen.

Jumala antaa maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon nousta ja olla olemassa seitsemän vuoden ajan (Ahdistuksen aika), mutta se ei ole islamilainen.
  • Jotkut muslimit kuolevat Psalmin 83 sodassa (jos se on aikakauden lopun profetia, ja allekirjoittanut uskoo sen olevan).
  • Jotkut muslimit tuhoutuvat Damaskoksen tuhossa (Jes. 17).
  • Jotkut muslimit kuolevat venäläisislamilaisessa yrityksessä hyökätä Israeliin (Hes. 38-39).
  • Jotkut muslimit kuolevat, kun Antikristus ryöstää Egyptin, Libyan ja Etiopian Ahdistuksen aikana (Dan. 11:43).
  • On todennäköistä, että jotkut kuolevat, kun idän kuninkaat hyökkäävät Lähi-itään Ahdistuksen aikana (Ilm. 16:12).
Venäjä ja Kiina kosiskelevat jo Afganistania, eikä tämä kirjoittaja ole varma, mihin ryhmään Afganistan päätyy (venäläisislamilaiseen hyökkäykseen Israelia vastaan tai idän kuninkaisiin), mutta allekirjoittanut on varma siitä, että Afganistan päätyy oikeaan ryhmään eikä Jehova salli Allah'in saada Hänen (Jehovan) kirkkautta.

Jehova saattaa jopa vetää Talebanin koalitioon, joka kukistetaan pian ja on häpeä Allah'ille.

Tämä kirjoittaja uskoo, että Venäjä, Kiina, Iran ja muut radikaalit saavat nyt mieleensä pahan ajatuksen (Amerikka on heikko; Amerikka on syventynyt Covid'iin, ilmastonmuutokseen, woke-kulttuuriin, jne.; on aika iskeä; aika ryöstää Israel; aika luoda islamilainen kalifaatti, jne.).

Ennustetut aikakauden lopun sodat ja huhut sodista voisivat olla horisontissa.

Biden hylkäsi miljardien dollareiden arvoiset korkean teknologian aseet Afganistanissa; niistä jotkut ovat jo löytäneet tiensä Venäjälle ja Kiinaan, mutta ne eivät ole mitään Jumalan voimaan verrattuna.

Globalistit käyttävät näiden kansojen tappiota maailmanhallituksen ja -uskonnon perustamiseen Antikristuksen ja Väärän profeetan alaisuuteen.

Amerikan ongelma on synti, ja uskonkin, että olemme historian ainoa sukupolvi, joka voisi olla päätesukupolvi.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja päästä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com