Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 30. toukokuuta 2022

Nousevan maailmanhallituksen suojeleminen mm. WHO:n Geneven kokouksessa toukokuussa 2022 by Daymond Duck 28.5.2022

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in viikkoraportti Rapture Ready -sivustolla, joka on vähän kuin jatko-osa edellisviikon WHO:ta koskevalle raportille, joka on luettavissa tästä. Pointtina Daymond'in kirjoituksessa on se, että globalistit eli Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) suunnittelijat suojelevat kehitystyötään tai projektiaan kaikin mahdollisin keinoin.

-------------------

Nousevan maailmanhallituksen suojeleminen (Protecting the Rising World Government) :: By Daymond Duck

Published on: May 28, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/05/28/protecting-the-rising-world-government-by-daymond-duck/

Maailmanhallituksesta: Kun Maailman terveysjärjestö (WHO) kokoontuu YK:n Euroopan päämajassa Genevessä Sveitsissä 22.–28. toukokuuta 2022 harkitsemaan 13 Yhdysvaltain ehdottamaa muutosta vuonna 2005 hyväksyttyyn sopimukseen, jotka antavat WHO:lle maailmanlaajuisen hallinnan kaikkien maan päällä olevien kansakuntien terveydenhuollosta ja osittain suvereniteetista, he huomaavat, että Sveitsin hallitus on:
  • Pystyttänyt alueelle turva-aidat.
  • Lähettänyt sinne noin 5000 sotilasta.
  • Lähetti sinne tuhansia poliiseja.
  • Julistanut alueen lentokieltoalueeksi.
  • Pitää useita suihkukoneita ilmassa ja lentokonelaivueita maassa valvoakseen lentokieltoaluetta kokousten aikana.
Tämä on Sveitsin suurin joukkojen sijoittaminen rauhan aikana, ja se tehdään suojelemaan noin 2 000 maailmanjohtajaa ja asiantuntijaa, jotka kokoontuvat äänestämään siitä, kuka hallitsee kaikkia maapallon kansakuntia pian.

Sveitsi on tehnyt kaikkensa suojellakseen nousevaa maailmanhallitusta.

Kokoukseen liittyen: Jean Worland julkaisi Gary Randal Ministries'in artikkelin, joka on päivätty 20. toukokuuta 2022, otsikolla "Klaus Schwab: Globalism Will Bring Salvation (Globalismi tuo pelastuksen)".

Artikkelin mukaan WHO:n kokous on kutsukokous ainoastaan valikoiduille globalistieliittiläisille.

Schwab sanoi:
  • "Päinvastaisia ääniä ei suvaita."
  • "Jokaista, joka yrittää latistaa tapahtumaa tai kaapata sen keskeiset viestit, mukaan lukien usein mainittu 'Great Reset', kohdellaan halveksuen."
  • "Ei ole tilaa kevytmieliselle äärilaidalle, joka pyrkii häiritsemään ja kääntämään huomion."
On mielenkiintoista, että tämän kokouksen ainoat osallistujat ottaakseen osittain haltuunsa maailman suvereniteetin, ovat käsin poimittuja rikkaita ja voimakkaita elitistejä, jotka eivät vastusta globalistista agendaa.

Se on hämmästyttävä muistutus siitä, että tulevat Danielin profetian kymmenen kuningasta ovat yksimielisiä, ja he luovuttavat valtansa ja sotavoimansa Antikristukselle (Ilm. 17:13).

Kolme kymmenestä kuninkaasta yrittää kapinoida, mutta Antikristus ei siedä sitä (Dan. 7:8).

Jokainen Jumalan sanan yksityiskohta toteutuu.

Opposition blokkaaminen ja hiljentäminen on syy miksi:
  • Trump bannattiin pysyvästi Twitteristä.
  • Dinesh D'Souzan "2000 mules" -dokumentti on kielletty.
  • Biden yritti perustaa disinformaatiota hallinnoivan valtionviraston.
  • Tulee olemaan Pedon merkki.
Toukokuun 21:senä 2022 roomalaiskatolinen arkkipiispa Carlo Maria Vigano sanoi:
  • Niillä, jotka yrittävät valloittaa maailman, on immuniteetti (Miksi he tarvitsevat immuniteettia, jos he eivät tee mitään väärin? Miksi he tarvitsevat immuniteettia, jos pakolliset rokotukset toimivat eikä haittavaikutuksia ole?).
  • Heitä ei voida haastaa oikeuteen tai tuomita, jos heidän toimintansa on lainvastaista (Lisää suojaa nousevalle maailmanhallitukselle.).
  • He yrittävät hiljentää vastustusta Agenda 2030 -suunnitelmalle, jonka tavoitteena on muun muassa ”saada aikaan lääke- ja sairaalapalvelujen jyrkkä vähentäminen, terveysalan yksityistäminen, ja sairauksien ehkäisy rokotteiden avulla.”
Toukokuun 23:ntena 2022 ilmoitettiin, että:
  • WHO keskustelee, mutta ei toteuta mitään laajoja muutoksia tällä viikolla (tämä ei tarkoita, että WHO ei toteuta muutoksia kuuden kuukauden kuluttua tai milloin tahansa).
  • WHO:n verkkosivujen mukaan tällä viikolla WHO keskustelee vain sopimuksen tarkistusprosessista.
  • Jäsenmaita pyydetään suosittelemaan muutoksia sopimukseen 30.9.2022 mennessä.
  • Vuotaneen asiakirjan mukaan, 30. syyskuuta 2022 jälkeen, suositelluista tarkistuksista keskustellaan, toivottavasti ne hyväksytään toukokuuhun 2024 mennessä, ja ne otetaan käyttöön vuotta myöhemmin (toukokuussa 2025), ellei ole sopimusta tehdä niin aikaisemmin.
Kuten tämä kirjoittaja ymmärtää, on ero sen välillä, mitä Biden'in hallinto haluaa (lukitus maailmanhallitukseen ennen seuraavia vaaleja) ja mikä on WHO:n aikataulu.

LifeSiteNews raportoi 24. toukokuuta 2022, että:
  • Floridan kuvernööri DeSantis sanoi: "Me (Floridan virkamiehet) emme voi koskaan tukea tätä WHO:n asiaa… sitä ei tule tapahtumaan. Ei todellakaan."
  • Floridan senaattori Rubio sanoi, että muutettu sopimus "antaisi Yhdysvaltain kansanterveyspäätösten hallinnan korruptoituneelle WHO:lle".
  • Montanan senaattori Steve Daines ja Arkansasin senaattori Tom Cotton lähettivät Biden'in hallinnolle kirjeen, jossa he kehottivat heitä vetämään Yhdysvallat pois WHO:sta.
LifeSiteNews julkaisi 24. toukokuuta 2022 tämän luettelon amerikkalaisista edustajista, jotka osallistuvat WHO:n kokoukseen:
  • Gina Raimondo, kauppaministeri
  • John F. Kerry, presidentin ilmasto-erityislähettiläs
  • Bill Keating, demokraattien kongressiedustaja Massachusetts'ista
  • Daniel Meuser, republikaanien kongressiedustaja Pennsylvaniasta
  • Madeleine Dean, demokraattipuolueen kongressiedustaja Pennsylvaniasta
  • Ted Lieu, demokraattipuolueen kongressiedustaja Kaliforniasta
  • Ann Wagner, republikaanien kongressiedustaja Missouri'sta
  • Christopher A. Coons, demokraattisenaattori Delaware'sta
  • Darrell Issa, republikaanien kongressiedustaja Kaliforniasta
  • Dean Phillips, demokraattien kongressiedustaja Minnesotasta
  • Debra Fischer, republikaanien senaattori Nebraskasta
  • Eric Holcomb, Indianan osavaltion kuvernööri
  • Gregory W. Meeks, demokraattien kongressiedustaja New Yorkista
  • John W. Hickenlooper, demokraattisenaattori Coloradosta
  • Larry Hogan, Marylandin republikaanikuvernööri
  • Michael McCaul, republikaanien kongressiedustaja Teksasista
  • Pat Toomey, republikaanien senaattori Pennsylvaniasta
  • Patrick J. Leahy, demokraattisenaattori Vermont'ista
  • Robert Menedez, demokraattisenaattori New Jersey'stä
  • Roger F. Wicker, republikaanien senaattori Mississippi'stä
  • Seth Moulton, demokraattien kongressiedustaja Massachusetts'ista
  • Sheldon Whitehouse, demokraattisenaattori Rhode Island'ista
  • Ted Deutch, demokraattien kongressiedustaja Floridasta
  • Francis Suarez, Miamin republikaanipormestari
  • Al Gore, entinen Yhdysvaltain demokraattien varapresidentti
Saat olla aivan varma; Raamattu opettaa, että jokainen kansakunta maan päällä tulee olemaan kaikkivoipaisen saatanallisen globaalin hallituksen alainen seitsemän vuoden ajan, ja se on muotoutumassa nyt (Ilm. 13:3-8).

Saatana on sen takana, eikä suurin osa kirkosta tee mitään vastustaakseen sitä.

Oli miten oli, WEF:n johtajan Klaus Schwab'in tärkein apulainen on Yuval Noah Harari, joka sanoi äskettäin: "Jumala on kuollut; kestää vain hetken päästä eroon ruumiista."

Tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=NODpRi1eTv0

Tässä on vielä joitakin uutisjuttuja, jotka äskettäin nousivat esiin.

Ensinnäkin, koskien maailmanhallitusta: 20. toukokuuta 2022, tohtori Peter McCullough kertoi ihmisille, jotka osallistuivat terveyskonferenssiin Englannissa: "Se mitä näemme nyt, on rokotteiden hyväksikäyttö ryöstoretkenä globaalille ihmisten toimimiselle määräysten tai säädösten mukaan. Koko maailman väestön alistaminen samanaikaisesti samalla menetelmällä. Oikeutemme on yhdistetty ihonalaisen neulan kärkeen."

McCullough sanoi: "Seuraava askel tässä prosessissa on Maailman terveysjärjestön (WHO) maailmanlaajuinen sopimus, joka sitoo maat tämäntyyppiseen totalitaariseen orjuuteen."

Ymmärtääkseni tämä maailmankuulu lääkäri sanoi, että globalistit ovat tehneet Yhdysvaltain perustuslaissa löydetyt oikeudet (Bill of Rights), ja vastaavissa asiakirjoissa ja laeissa mainitut oikeudet riippuvaiseksi henkilön rokotusstatuksesta (kun ei rokotuksia, niin ei oikeuksia, ei kokoontumisvapautta, ei vapautta työskennellä, jne.).

Mutta se, mitä he ovat tehneet, on vasta heidän ensimmäinen askeleensa.

He etsivät pian globaaleja lakeja, jotka antavat heille täydellisen hallinnan jokaisesta ihmisestä maan päällä.

Toiseksi, koskien kaikkien ihmisten jäljittämistä: Useat lukijat lähettivät minulle linkkejä videoihin, joissa Pfizer'in toimitusjohtaja Albert Bourla kertoi viranomaisille Maailman talousfoorumin (WEF) kokouksessa Pfizer'in mikrosirupillereistä.

Bourla sanoi, että se "on periaatteessa biologinen siru, joka on tabletissa. Ja kun otat tabletin ja se liukenee vatsaasi, se lähettää signaalin, että otit tabletin. Kuvittele siis sen sovelluksia – vaatimuksiin mukautumista."

Joten Pfizer on kehittänyt pillerin, jossa on siru ja anturi, joka voi havaita tietyt lääkkeet, ja siru lähettää signaalin skannerille varmistaakseen, että olet noudattanut vaatimuksia ottamalla lääkettä.

Ihmisiä, jotka ottavat Merkin, saavat rokotuksia, jne., voidaan tunnistaa myös pillerin ottamisella, jossa on siru ja anturi.

Kolmanneksi, koskien petosta: 18. toukokuuta 2022 kerrottiin, että Biden'in hallinto on ilmoittanut, että disinformaatiota hallinnoiva valtionvirasto pannaan jäähylle (ei peruta) odottaessaan lopullista päätöstä Kotimaan turvallisuuden neuvoa-antavalta toimikunnalta (Homeland Security Advisory Council).

Jonathan Van Maren (kirjailija, puhuja ja elämän puolesta (pro-life) -aktivisti) väitti, että yleisön ei pitäisi luottaa hallituksen päätökseen siitä, mikä on disinformaatiota, samalla kun hallitus sanoo, että miehet ovat naisia.

Hyvä pointti: Ihmisiä, jotka eivät tiedä eroa miehen ja naisen välillä, ei pitäisi valtuuttaa määrittämään informaation paikkansapitävyyttä (eikä heidän pitäisi nimittää naista Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, joka ei tiedä mitä nainen on).

Neljänneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua: 18. toukokuuta 2022 ilmoitettiin, että Israel lisää maakaasun offshore (merellä) -pumppausta olemassa olevissa lähteissä toimittaakseen hieman enemmän kaasua EU:hun, ja se alkaa kehittää uusia kenttiä kokeillakseen kaksinkertaistaa maakaasunsa toimittamisen seuraavan kahden vuoden aikana.

Tämä kasvu alkaa hitaasti, mutta Israel voisi aloittaa maakaasun viennin EU:hun ennen tulevaa talvea käyttämällä olemassa olevaa Egyptiin suuntautuvaa putkistoa, jota ollaan jo laajentamassa. Israelin vienti kasvaa vähitellen tulevina kuukausina, eikä Venäjä pidä siitä.

(Huomautus: Toukokuun 23:ntena 2022 Amir Tsarfati raportoi, että israelilainen Mossad salamurhasi iranilaisen vallankumouskaartin (IRGC) everstin kirkkaassa päivänvalossa Teheranin sydämessä. Eversti valvoi iranilaisen teknologian ja laitteiden siirtoa Hizbollah'ille. Katso https://www.youtube.com/watch?v=ftS5MptIGYY)

Viidenneksi, koskien tulevaa hyperinflaatiota ja taloudellista romahdusta Ahdistuksen aikana: 20. toukokuuta 2022 raportoitiin, että bensiinin hinta on saavuttanut uuden ennätyskorkean tason yhdeksänä päivänä peräkkäin (se on noussut joka päivä yhdeksän päivää putkeen).

Biden'in hallinto ei näytä välittävän, koska he uskovat, että bensiinikäyttöiset ajoneuvot edistävät ilmaston lämpenemistä, ja he haluavat pakottaa ihmiset ajamaan vähemmän tai ostamaan sähköajoneuvoja.

(Huomautus: 20. toukokuuta 2022 ilmoitettiin, että Dow Jones Industrial Market'in viikoittainen keskiarvo laski kahdeksatta viikkoa peräkkäin, ja se on pisin viikoittaisten tappioiden sarja sitten vuoden 1932 suuren laman. Biden'in ponnistelut repiä Amerikka tarkoituksella alas ja Build Back Better -ohjelma näyttävät edistyvän.)

Kuudenneksi, koskien ruokapulaa ja nälänhätää: Toukokuun 22:sena 2022 ilmoitettiin, että Ukrainan varastoissa on 22 miljoonaa tonnia viljaa, jota ei voida kuljettaa, koska Venäjä saartaa Ukrainan merisatamia.

Raportin mukaan kansainväliset asiantuntijat sanovat, että Venäjän saarto aiheuttaa "äärimmäisen elintarvikepulan ja jopa nälänhädän ainakin 36 maassa".

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com