Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 4. elokuuta 2009

Israelin isku Iraniin?

Tässä Cutting Edge -ministeriön artikkelissa David Bay aprikoi Lähi-idän nykytilannetta ja tulevaisuutta Raamatun valossa. Profetiassa mainittu ns. Googin sota (Hes. 38-39) ottaa jo muotoaan kun osanottajien nimet selkiytyvät Iranin ja Venäjän vahvistumisen myötä. Israelin hyökkäys Iranin ydinvoimalaitoksiin on nyt paljon esillä, mutta tuleeko sitä koskaan tapahtumaan, on mielenkiintoinen kysymys. Bay perustelee kantansa Raamatulla ja uutisjutuilla. Olen kirjoittajan kanssa hieman erimieltä Googin sodan ajankohdasta ja Euroopan osuudesta sodassa. Kuitenkin David Bayn teoria on mielenkiintoinen.


Jatkuvat Israelin uhkaukset pommittaa Irania ovat asettamassa näyttämöä Venäjä-johtoisen Israel-invaasion toteutumiselle (Hesekiel 38-39)

Alaotsikko: Iran on reagoinut Israelin alituisiin uhkauksiin hakemalla suojaa Venäjän karhulta. Tämä ”sanomia sodista” -kampanja on saamassa aikaan vahvistusta profetoidulle Venäjän ja muinaisen Persian (Iran) väliselle liitolle.

Uusi maailmanjärjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun sinä kerran tulet ymmärtämään, mikä tämä "Uusi maailmanjärjestys" todella on ja kuinka sitä asteittain valmistellaan, sinun on mahdollista nähdä sen kehittyminen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka voit suojella itseäsi ja rakkaitasi.

Valmistaudu yllättymään, niin että sinä et enää ikinä seuraa uutisia samalla tavalla.

OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2009 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.

Persia (Iran) tulee marssimaan Venäjän ja joidenkin Euroopan kansakuntien kanssa Israelia vastaan viimeisinä päivinä (Hesekiel 38-39). Jonkinlainen vankkumaton liitto on muodostumassa Iranin, Venäjän ja Euroopan välille johtuen Israelin kiivaista uhkailuista Irania kohtaan! Itse asiassa, Iran alkoi hakea Venäjän apua Bushin hallinnon aikana, kun Valkoinen Talo lakkaamatta uhkasi hyökätä Iraniin, ja vieläpä lähetti useita merisotalaivoja Iranin rannikon läheisyyteen mitä voimakkaimmassa näytöksessä sotilaallisesta uhasta.


Me tarkastelemme profetiaa jota ollaan toteuttamassa päivittäisissä uutisissamme.

Nyt kun presidentti Bush on poistunut näyttämöltä, Israel on lisännyt uhkaustasoaan muinaista Persiaa vastaan.

Israel tuskin antaa päivän kulua ilman jonkinlaisen uhkauksen esittämistä Iranin oletettua ydinohjelmaa vastaan. Melkein joka päivä, israelilainen poliitikko varoittaa kauheasta uhasta, jota Iranin ydinkärjet aiheuttavat juutalaisvaltiolle, mutta toisinaan, Israelin asevoimat lähettävät uhkauksen sotaharjoitusten kautta.

Tarkastelkaamme joitakin viimeaikaisimpia uhkauksia.

UUTISKATSAUS: ”Israelin sota-alukset harjoittelevat Iraniin kohdistuvaa hyökkäystä varten Punaisellamerellä”, Telegraph News, 16. heinäkuuta 2009, http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/israel/5842963/Israeli-warships-rehearse-for-Iran-attack-in-Red-Sea.html

”Israelin sotalaivat ovat järjestäytyneet asemiin Punaisellemerelle jota on kuvattu valmentautumisena mahdolliselle hyökkäykselle Iraniin… Tiedotusvälineiden raportit Israelissa, kertoivat, että kaksi Saar-luokan risteilyalusta on lähetetty ’viestiksi’ Teheranin hallitukselle, joka on toistuvasti esittänyt uhkauksia Israelia vastaan ja kehittää ydinteknologiaa, jonka Länsi uskoo olevan suunnattu atomiaseiden kehitysohjelmaa varten. Samaan aikaan, Iran kieltää tämän, sanomalla sen uraaninrikastamisen olevan vain siviilikäyttöä varten, jotta se voi tuottaa sähköä.”

"Israelin hallitus on varannut oikeuden suorittaa ensimmäinen isku Iranin ydinlaitoksia vastaan jos maa jatkaa kansainvälisen yhteisön uhmaamista ja levittää epävakautta Lähi-itään.”

Hämmästyttäviä paljastuksia kesäkuulta 2002



Cutting Edge paljasti kesäkuussa 2002, että iranilaiset pitävät jo hallussaan ydinkärkiä lyhyen kantaman ballistisiin ohjuksiin, jotka kuljettavat niitä. Ole hyvä ja lue täydet yksityiskohdat uutisesta NEWS1660, otsikolla, ”Nopeasti nousevat tummat pilvet Lähi-idässä”

Lainaus uutisesta
NEWS1660:

UUTISKATSAUS: ”VENÄLÄINEN KENRAALI VAHVISTAA ETTÄ IRANILLA ON YDINASEITA”, Stratfor Intelligence, kesäkuun 4. päivän viikko 2002.

"Venäläisen kenraalin lausunto Iranin ydinaseista ei tallennu mediaan. Joskus kielen lipsahdus on niin uskomaton, että mikään määrä tohtorointia ei voi selittää sitä. Ja joskus kielen lipsahdus on niin tarkoituksellinen kuin voi olla. Ota esimerkiksi venäläisen varaesikuntapäällikön (Deputy Chief of Staff Gen.) Yuri Baluyevskyn esiintyminen. Hän suoritti käskynjaon perjantaina Moskovassa Bush-Putin tapaamisen aikana ja häneltä kysyttiin, että laukaisiko Iran todella onnistuneesti Shihab-3 keskimatkan ohjuksen aikaisemmin tässä kuussa. Toinen kysymys oli että voisiko Iran uhata Israelia, Venäjää tai Yhdysvaltoja sen ydinase- ja ohjusohjelmillaan.”

”Sitten venäläinen kenraali tekee yllättävän käänteen: ’Nyt, olipa Iran testannut jotakin tuonkaltaista tai ei, Iranilla on ydinaseita’, Baluyevsky sanoi. ’Tietysti, nämä ovat ei-strategisia ydinaseita. Tarkoitan sitä että nämä eivät ole ICBM-tyyppisiä ydinaseita kantamaltaan enemmän kuin 5,500 kilometriä.”

Tämä venäläinen kenraali on juuri vahvistanut, että Iranilla on ydinaseita ja taisteluohjuksia joilla niitä kuljetetaan! Ja, hän ei näytä olevan huolissaan, koska nämä ydinkärjet eivät vielä voi iskeä Venäjän maaperälle. Siis, me tiesimme kesäkuussa 2002, että Iranilla oli sekä atomiaseita että ohjuksia kuljettamaan niitä tuona aikana!

Tämä tosiasia tarkoittaa sitä, että Iran on käyttäytynyt vastuullisesti ydiniskuihin kykenevänä maana. Se ei ole uhannut käyttää ydinasearsenaaliaan joko sodankäyntiin tai terroristiseen toimintaan. Se ei ole levittänyt epävakautta kaikkialle maailmaan siitä lähtien, kun se saavutti ydinaseistuskyvykkyyden. Silti, Länsi on pitkään väärin väittänyt, että Iranilla ei vielä ole ydinkärkiä ja sen siviili-ydinvoimaprojekti on suunniteltu tuottamaan rikastettua uraania joka on välttämätöntä sen valmistaessa omia ydinkärkiä. Tämä kanta on selvästikin iso, lihava valhe.

Me postitimme artikkelin vertaillen kuinka vastuullisesti Iran on käsitellyt ydinasekykyään vasten sitä kuinka vastuuttomasti Amerikka on käsitellyt omaansa (
NEWS2120, ”Ydinaseistettu Iran vs. ydinaseistettu Amerikka: Kumpaa maailman tulisi pelätä?”)

Tämän venäläispaljastuksen jälkeen kesäkuussa 2002, me otimme selville että Iran osti ydinkärkiä ”suoraan hyllyltä” Pakistanista, luultavasti vuonna 2001, ja on hankkinut ballistisia taisteluohjuksia Pohjois-Koreasta vuoden 2002 alussa. Sen vuoksi, kesäkuussa 2002, venäläinen kenraali kertoi rehellisesti viimeaikaisesta kehityksestä Iranin sisällä. Meidän täytyy tehdä kaksi asiaa selväksi tähän kohtaan:

  1. Iran on toiminut vastuullisesti ydinasevaltana, huolimatta sen verbaalisista uhkailuista Israelia vastaan. Iranin johto on hyvin tietoinen skalaariaseteknologiasta ja myöskin siitä, että Israel omistaa tämän kyvyn. Sen tähden, Iran ei aio hyökätä Israeliin. Sen uhkailut toimivat vain pääkatsomona konservatiivisille islamilaisille piireille.
  2. Länsivaltojen jatkuvat väitteet – Bushin Amerikan ja nyt Netanyahun Israelin – että Iran on lähellä kykyä tuottaa atomiaseita, todistetaan olevan suunnaton valhe. Sen vuoksi, tätä valhetta ei aiota viedä sotilaalliseen hyökkäykseen saakka, vaan ainoastaan ruokkimaan sodanuhkan tulia – ”sanomia sodista”, josta meidän Vapahtajamme puhui.

UUTISKATSAUS: ”Kalisutteleeko Israel sapeleitaan Irania kohti?”, UPI.com, 16. heinäkuuta 2009, http://www.upi.com/Emerging_Threats/2009/07/16/Is-Israel-ratting-its-sabres-at-Iran/UPI-10621247780583/

”JERUSALEM, July 16 (UPI) – Israelin sotalaivaston aktiviteetti Suezin kanavassa, kun johtajat kokoontuvat sitoutumattomien maiden liikkeen (Non-Aligned Movement) kokoukseen Egyptissä, saattaa olla hienovarainen varoitus Iranille. Israel lähetti laivaston aluksensa purjehtimaan Suezin kanavan lävitse, kun alueen johtajat, käsittäen Iranin ulkoministerin Manouchehr Mottakin, kokoontuvat vuosittaiseen sitoutumattomien maiden liikkeen jäsenten tapaamiseen egyptiläisessä Sharm el-Sheikhin lomakeskuksessa.”

”On diplomaattisesti huomionarvoista, että Israel lähetti laivaston aluksensa kulkemaan läpi Suezin kanavan samaan aikaan, kun sitoutumattomilla kansakunnilla oli tapaaminen tärkeimmässä huippukokouksessaan Sharm el-Sheikhissä. Ei ole epäilystäkään siitä, että Israel pyrki lähettämään vahvan diplomaattisen viestin Iranille.”

”Israel ei salaa sen sotilaallista asennettaan Irania kohtaan. Israelin presidentti Shimon Peres sanoi huhtikuussa, että sotilaalliset vaihtoehdot olisivat pöydällä siinä tapauksessa että USA:n ponnistelut liennytykselle epäonnistuvat.”

Kun liberaalipoliitikot, kuten presidentti Shimon Peres, ilmaisevat samankaltaista sodanuhkaa, jota sinä odottaisit konservatiiviselta haukalta, sinun täytyy tajuta, että sinä näet Illuminatin suunnitelman työstämistä. Tosiasia on, että konservatiivi/liberaali on vain merkityksetön leima, koska molempien puolien johtajat ovat yhtäläisesti sitoutuneet Uuden Maailman Järjestyksen suunnitelmaan.

Jopa varapresidentti Biden on päässyt osalliseksi.

UUTISKATSAUS: ”Biden sanoo että Israelilla on oikeus hyökätä Iraniin”, Los Angeles Times, 6. heinäkuuta 2009,
http://www.latimes.com/news/nationworld/nation/la-na-biden6-2009jul06,0,6241017.story

”Washington – Varapresidentti Joe Biden viestitti, että Obaman hallinto ei seisoisi tiellä, jos Israel valitsisi hyökätä Iranin ydinlaitoksiin, vieläpä kun USA:n korkea sotilasupseeri sanoi, että mikä tahansa hyökkäys Iraniin olisi epävakautta aiheuttava toimi. Bidenin huomautukset vihjasivat USA:n kovempaan asennoitumiseen Iranin ydinhankkeita vastaan, mutta hallinnon virkamiehet kielsivät tämän. Sen sijaan, Valkoisen Talon virkailijat sanoivat, että hänen televisioidut kommenttinsa sunnuntaina yksinkertaisesti heijastivat USA:n näkemystä, että Israelilla olisi oikeus puolustautua ja tehdä itse päätöksensä koskien kansallista turvallisuutta.”

”…Bideniltä kysyttiin sitten, että seisoisiko USA tiellä jos Israel päättäisi käynnistää sotilaallisen hyökkäyksen Iranin ydinlaitoksia vastaan. ’Katsohan, me emme voi sanella toiselle suvereenille kansakunnalle mitä he voivat ja mitä he eivät voi tehdä’, hän sanoi.”

Varapresidentti on nopeasti hankkinut itselleen maineen omaamalla löyhät huulet, jotka voivat, ja nolaavatkin presidentti Obaman. Ilmeisesti, presidentti tunsi, että Biden oli puhunut sivu suunsa, sillä hän pian pani asiat järjestykseen siinä mitä hänen hallintonsa todella aikoi Iranin suhteen. Koska Israel tarvitsee Amerikan asevoimien tukea sekä Irakin ilmatilan käyttöä jos se aikoisi hyökätä Iraniin, Obama teki melko selväksi sen, että Israel ei ole saanut mitään lupaa hyökätä Iraniin.

UUTISKATSAUS: ”Obama: ’Ehdottomasti’ ei vihreää valoa USA:lta Iraniin hyökkäämistä varten”, The Jerusalem Post, 7. heinäkuuta 2009,
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1246443739359&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull

”USA ’ei varmasti’ ole näyttänyt Israelille vihreää valoa mahdollista hyökkäystä varten Iranin ydinlaitoksiin, USA:n presidentti Barack Obama sanoi tiistaina. Obama täsmensi kommentteja joita varapresidentti Joe Biden oli antanut sunnuntaina jotka jättivät vaikutelman, ettei USA seisoisi Israelin toimien tiellä. ’Me olemme suoraan sanoneet Israelille, että on tärkeää yrittää ratkaista tämä ongelma kansainvälisissä puitteissa, tavalla, joka ei luo suurta konfliktia Lähi-itään’, sanoi Obama, tällä hetkellä Venäjällä, CNN:n haastattelun aikana.”

Hyökkäys Iranin ydinlaitoksia vastaan ei ainoastaan saattaisi maailman talousjärjestelmää romahtamaan, vaan Iran ja Venäjä ovat kätkeneet avainlaitokset niin hyvin, että jopa bunkkereita rikkovat ydinpommit eivät voisi taata tyrmäysiskua.

Samalla tavoin on tärkeää, että presidentti Obama tavoittelee aktiivisesti uutta lähestymistä Venäjän kanssa, kuten hänen matkansa Moskovaan viime viikolla teki täysin selväksi. Koska Putin on jo patistanut Venäjän puolustusvoimia suojelemaan Irania, ja koska hän on julkisesti lausunut, että hyökkäystä Iraniin pidettäisiin hyökkäyksenä Venäjää itseään vastaan, presidentti Obama ei voi sallia hyökkäystä Iraniin, jos hän haluaa uudet diplomaattisuhteet Venäjän kanssa.

Ihmisillä on taipumus unohtaa tärkeät tosiasiat toisinaan, joten muistuttakaamme jokaista että Venäjän Putin teki konkreettisen toimenpiteen useita vuosia sitten joka tehokkaasti tuhosi amerikkalaisten ja israelilaisten suunnitelmat alueen suhteen. Ole hyvä ja lue uutinen
NEWS2003, ”Venäläinen shakkimatti Lähi-idässä” kaikkia yksityiskohtia varten. Jos sinä et ole vielä lukenut tätä artikkelia, ole hyvä ja tee se nyt, ymmärtääksesi kuinka tiiviisti Amerikan painostus on ajanut Iranin (muinainen Persia) Venäjän karhun karvaisille käsivarsille. Tämä ymmärrys on kriittistä erottamaan kunnolla profeetallisia viittauksia. Sinä ymmärrät, Persian ennustetaan Hesekielin luvuissa 38-39 olevan yksi kansakunnista, jotka tulevat marssimaan Israelia vastaan viimeisinä aikoina. Hallituksen, joka on vallassa tuohon aikaan, täytyy olla Länsi- ja Israel-vastainen, täsmälleen kuten asianlaita on tänään. Jos Israel tai Amerikka syöksee onnistuneesti vallasta nykyisen hallinnon, he tulevat perustamaan nukkehallituksen aivan kuten he ovat tehneet Irakissa; tämä nukkehallitus tulisi olemaan Israel- ja Länsi-mielinen. Sen tähden, me odotamme että nykyistä Iranin hallitusta suojellaan Hesekielin lukujen 38-39 profetialla olemaan kukistumatta.

Se mikä on yllättänyt meidät, on voimien vahvuus, joka on ajanut Irania Venäjän leiriin, kun se hakee suojaa Lännen pitkälle kehitetyltä aseistukselta. Koska profetia sanoo, että Goomer (eurooppalaiset kansakunnat) marssii Venäjän kanssa; sen vuoksi, läntinen painostus Irania vastaan johtaa tämän profetian kolmen pääelementin yhteen pakottamiseen: Iran (Persia), Venäjä, Eurooppa (Goomer). [En usko, että Goomer tarkoittaa Eurooppaa, varsinkin mikäli Googin sota ajoittuu Ahdistuksen ajan loppuun, vaan pikemmin jotain islamilaista kansakuntaa, kuten Turkkia, joka on islamilaistumassa ja sijaitsee sopivasti pohjoisessa lähellä Israelia. Eurooppa, jota johtaa lopullinen antikristus, tulee taistelemaan Googin joukkoja vastaan ja se tuhoutuu ydiniskussa (ks. Hes. 39:6, ”…lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen.”) Antikristus nousee tuhkasta ja asettuu voittajana Jerusalemin temppeliin. Suom. huom.]

Tarkastelkaamme nyt tätä ihmeellistä profetiaa, joka on toteutumassa aivan silmiemme edessä.

Iran pakotettuna Venäjän käsivarsille – Venäjä-johtoinen invaasio Israeliin (Hesekiel 38-39)

Paljastakaamme nyt profeetallinen totuus siitä, että Iran tulee liittoutumaan Venäjän kanssa kun venäläiset johtavat hyökkäystä Israeliin Hesekielin lukujen 38-39 täyttymyksenä.

Hesekielin luvuissa 38-39, Jumala kertoo ennalta ”päivien lopulla” tapahtuvasta hyökkäyksestä Israeliin liittokunnan joukkojen, jota johtaa Venäjä, toimesta. Jumala lausuu, että useat arabikansat tulevat olemaan osa maahan tunkeutuvaa sotajoukkoa. Hän toteaa, että nämä arabikansat ovat: Persia (Iran), Kuus (Etiopia), Puut (Libya), ja Toogarman heimo (Turkki). [Tuo Kuus (Cush) on pikemminkin islamilainen Sudan. Suom. huom.]

Pikainen katsaus Lähi-idän karttaan (http://www.cuttingedge.org/Map_Middle_East.gif) paljastaa, että tämä invaasio tulee kohdistumaan Israeliin sekä pohjoisesta että etelästä. Libya ja Etiopia hyökkäävät lännestä, marssien Egyptin läpi, ja sitten ylös etelästä. Venäjän sotajoukot, yhdessä Iranin ja Turkin joukkojen kanssa, tulevat pohjoisesta. Siten, ulkopuoliselle tarkkailijalle, se tulee näyttämään siltä että Israelin kansakunta tullaan ympäröimään vihollisarmeijoilla. Muista tämä tosiasia, koska siitä tulee hyvin tärkeä hieman edempänä tässä artikkelissa.




















Tutkikaamme nyt tätä profetiaa jossakin määrin (Hesekiel 38-39). Ensin luku 38:

Jakeet 1-2 –

”Minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan.’”

Tämä jae 2 ehdottomasti nimeää pääosan esittäjäksi tässä invaasiossa Venäjän.


  1. Sana, ”Roos” on vanha nimi maalle jota me kutsumme nyt Venäjäksi (Russia).
  2. Sana, ”Mesek” on kantamuoto kaupungille Moskova (Moscow).
  3. Sana, ”Tuubal” on nimi yhdelle Venäjän ja Ukrainan pääjoista. Tuubal-joki on yhä yksi merkittävimmistä joista maailmassa.

Jakeet 4-6 kertovat meille että tämä tulee olemaan valtava armeija. Jumala käyttää sanoja kuten ”suuri joukko (a great company)”, ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat (Gomer and all his hordes)”, sekä ”suuri joukko, lukuisa sotaväki (great host, a mighty army)” [jae 15], kuvailemaan tämän sotajoukon kokoa. Tuo sotajoukko tulee näyttäytymään voittamattomana kun se marssii Israelin rajoille.

Samalla kun raamatuntutkijat ovat epävarmoja tämän invaasion tarkasta ajankohdasta, muusta kuin sen tapahtumisesta ”vuotten lopulla (in the latter years)” [jae 8], ”päivien lopulla (latter days)” [jae 16], tai ”viimeisinä aikoina”, jotkut tutkijat uskovat että tämän invaasion täytyy tapahtua ennen kuin Antikristus ”vahvistaa liiton” Israelin uskonnollisten johtajien kanssa. Tämä invaasio saattaa olla liipaisin aloittamaan Ahdistuksen ajan 7 juutalaista vuotta. [Persianlahden sota vuonna 1991 oli liipaisin Oslon rauhansopimukselle, jota kesti tasan 7 juutalaista vuotta ennen palestiinalaisten 2. intifadaa. Aikajakso oli 13.9.1993 – 28.9.2000 eli juutalaisen elul-kuun 27. päivä 7 vuoden välein. Bill Clinton ”liiton” vahvistajana oli kenraaliharjoitusta lopullista valerauhaa silmälläpitäen. Suom. huom.]

Perusta tälle uskomukselle on Hesekiel 39:9, jossa Jumala toteaa että Israelin kansan ei tarvitse huolehtia polttoaineen saamisesta seitsemään vuoteen, koska he voivat yksinkertaisesti purkaa osiksi jäljellejääneet rippeet tästä valtavasta armeijasta, jonka Jumala on juuri tuhonnut. Koska kukaan ei usko että kenenkään tarvitsisi huolehtia polttoaineen saamisesta Jeesuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkukuukausina tai -vuosina, niin sitten tämä invaasio ja sen verinen loppu täytyy saattaa päätökseen ennen aikaa, jolloin Antikristus allekirjoittaa Israelin liittosopimuksen, missä kohtaa 7-vuotinen Ahdistuksen aika alkaa. [Daniel 9:27] [Tuskin Israel elää ahdistuksessa valerauhan aikana, vaan vasta sitten kun Antikristus vainoaa heitä (purkaa liiton) eli viimeiset 3,5 kuuvuotta eli 1,260 päivää. Tuhatvuotisen valtakunnan alussa voi olla jokin siirtymävaihe messiaaniseen aikakauteen, jolloin Googin armeijan jäänteitä voidaan aivan hyvin käyttää polttoaineina. Mielestäni Googin sota ajoittuu lähelle Harmagedonia (7. pasuuna). Suom. huom.]

Selvitys 7-vuotisen Ahdistuksen ajan (Tribulation Period) alusta

Kuinka näin voi olla, sinä sanot? Eikö 7-vuotinen Ahdistuksen aika ala sillä hetkellä kun Antikristus ilmestyy, ja aloittaa petolliset ”ihmeensä ja merkkinsä”?

Ei, Ahdistuksen aika ei ala silloin. Se alkaa sen jälkeen kun hän on vakuuttanut ortodoksijuutalaiset rabbit siitä että hän on kauan-odotettu juutalaisten Messias (vapaamuurarikristus eli Rothschildin sukua oleva ulkojuutalainen, Suom. huom.). Ei kukaan henkilö, huolimatta kaikista ihmeistään, ole kykenevä voittamaan puolelleen ortodoksijuutalaisen johdon sydämiä, ellei hän ”täytä” kaikkia Vanhan Testamentin messiasprofetioita ja messiasodotuksia, joita on luotu väärän rabbiinisen perinteen kautta.

Okkultistiset kirjailijat ovat tietoisia tästä tosiasiasta, ja he ovat tehneet taidokkaita suunnitelmia Antikristukselle pettämään ortodoksijuutalaiset rabbit; he suunnittelevat Antikristuksen harkitusti lavastavan kaikki nämä odotukset. Peter Lemesurier, kirjoittaessaan kirjaansa, The Armageddon Script, myöntää tämän olevan tosiasia. Hän listaa kaikki nämä odotukset ja tavan missä Antikristus toteuttaa ne.

Pointti on, että maailma kulkee läpi ajanjakson, joka on ainakin muutama kuukausi, ellei vuosi joka on ajankohtien välillä kun Antikristus nousee ja juutalaiset rabbit ovat virallisesti julistaneet hänen olevan heidän Messiaansa, ja siten sallien hänen vahvistaa heidän kansallinen liittonsa.

Salliiko Raamattu tämän skenaarion? Kyllä, se sallii, siinä mielessä että se ei kiellä sitä. Danielin kirjan luvun 9:27 kohdassa, missä me näemme virallisen alun 7-vuotiselle vaivan ajalle, me emme näe mitään mainintaa ajanjaksosta Antikristuksen ilmestymisen, ja liiton vahvistamisen välillä. Kuitenkaan, sellaista aikajaksoa ei kielletä tässä Kirjoitusten osassa. Lisäksi, tutkijat tuntevat juutalaiset tarpeeksi hyvin tietääkseen että he eivät koskaan hyväksyisi jotakuta Messiaaksi, ellei hän ole täyttänyt näitä raamatullisia ja Raamatun ulkopuolisia odotuksia.

Jumala tuo lisävaloa tähän aiheeseen Danielin luvussa 7:7-8. Tässä profetiassa, Jumala sanoo että Antikristuksen varsinaista ilmestymistä tulee edeltämään 10 superkansakunnan (Super Nations), joilla on kullakin oma johtaja, globaali uudelleenjärjestely. Ilmestyskirjan luvussa 17:17 on rinnakkainen kohta, missä Jumala paljastaa että nämä 10 johtajaa noudattavat aktiivista suunnitelmaa saadakseen kaiken poliittisen ja taloudellisen vallan maailmassa selvää tarkoitusta varten antamalla sen [vallan] Antikristukselle. Me tunnemme tämän suunnitelman Uuden Maailman Järjestyksen suunnitelmana. Tämä tarkoittaa sitä että, kun Antikristus nousee, kaikki nämä 10 superkansakuntaa tulevat ilmoittamaan että ne antavat koko heidän voimansa ja vaikutusvaltansa Antikristuksen käyttöön. Ne tulevat luultavasti järjestämään yhteisen lehdistötilaisuuden, jossa ovat läsnä kaikki 10 johtajaa, yhdessä Antikristuksen kanssa, kun he ojentavat hänelle avaimet maailmaan.

Minkä riemukkaan ylistyksen maailma tulee antamaankaan tälle tapahtumalle! Sinä tulet näkemään voitonriemuista uutisointia kuten et ole koskaan, ikinä aiemmin nähnyt.

Kuitenkin, Danielin kirjan luvussa 2:40-45, Jumala sanoo meille että tämän voitonriemukkaan juhlinnan taustalla, kaikki ei ole hyvin vasta luodussa Antikristuksen valtakunnassa. Tässä kohdassa, Jumala kertoo meille että tämä 10 kansakunnan kuningaskunta tulee olemaan osaksi luja ja osaksi hajanainen. Sen koostumus tulee olemaan kuin osaksi rautaa ja osaksi palanutta savenvalajan savea. Koska nämä kaksi elementtiä eivät voi koskaan pysyä koossa, ja koska palanut savenvalajan savi on niin haurasta, ja kun globaalin valtakunnan vaikutusvalta varsinaisesti sijoitetaan tähän 10 kansakunnan rakenteeseen, niin koko roska tulee murentumaan. Kuinka tämä hajoaminen tapahtuu?

Danielin luvussa 7:7-8, me näemme ainoan tapahtumien ketjun, joka voisi kertoa meille kuinka lähellä Antikristuksen ilmestyminen on. Tarkastelkaamme näitä kolmea perättäistä vaihetta:

  1. Jae 7, Daniel näkee 10 sarvea [kansakuntaa] muodostumassa.
  2. Jae 8a, Daniel näkee vielä yhden sarven, ”pienen sellaisen”, tulevan esiin sen jälkeen kun 10 sarvea muodostettiin. Tämä pieni sarvi on Antikristus, kuten Jumala vahvistaa luvussa 7:24-25.
  3. Yhtäkkinen, mullistava hävitys tapahtuu, tuhoten totaalisesti kolme alkuperäisestä kymmenestä superkansakunnasta. Jumala ei paljasta tarkasti mitkä nämä kolme superkansakuntaa voisivat olla, mutta Hän antaa meille joitakin todella hyviä vihjeitä mitkä voisivat olla ainakin kaksi superkansakunnista, jotka on määrä hävittää.

Mahdollinen kolmen tuhotun kansakunnan tunnistus

1. Hesekielin kirjan luvussa 38:1-4, Jumala paljastaa että tämän valtavan armeijan, joka marssii Israelia vastaan ”päivien lopulla”, johtaja tulee olemaan Venäjä. Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelma paljastaa että Venäjä tulee olemaan kansakunta numero 5:n johtaja heidän globaalissa uudelleenjärjestely-ohjelmassaan (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1002).

2. Hesekielin luvussa 38:13, Jumala toteaa että Israelin liittolaiset tämän invaasion aikana eivät siirry aggressiivisesti suojelemaan Israelia. Pikemmin, he lauhkeasti antavat diplomaattisen kommentin sanoen, ”Oletko koonnut joukkosi ottamaan saalista? – Kuljettaaksesi pois karjan ja omaisuuden, ottaaksesi suuren ryöstösaaliin?” Toisin sanoen, nämä Israelin liittolaiset kieltäytyvät tosiaankin tulemasta Israelin avuksi. Tänä aikana, Israel tuntee olonsa petetymmäksi kuin se on koskaan tuntenut elinaikanaan; lisäksi, jos Yhdysvallat kieltäytyy tulemasta sen avuksi, niin sen sotilaallinen tappio Venäjän kynsissä tulee näyttämään mitä uhkaavimmalta, väistämättömältä, ja kouriintuntuvalta.

Nykyajan tutkijat ovat panneet merkille, että Yhdysvallat on historiallisesti tukenut Israelia Venäjää vastaan useissa tapauksissa lähtien Israelin kansakunnan jälleensyntymästä vuonna 1948. Itse asiassa, presidentti Nixon määräsi Amerikan ydinasejoukot täyteen valmiustilaan vuoden 1973 Lähi-idän sodassa, jolloin Venäjä uhkasi käyttää ydinaseita, ja oli tosiasiassa pannut ydinaseensa hälytysvalmiuteen. Joulukuun 12:ntena 2001, presidentti George W. Bush selvästi lavasti ”lehtikuvaustilaisuuden (photo-op)” näyttääkseen hänet Israelin illuministisen heksagrammilipun edessä (Lue uutinen NEWS2128 kaikista yksityiskohdista.) Tämä lavastettu tapahtuma osoitti, että Bush on yhtä Israel-mielinen kuin kuka tahansa hänen edeltäjistään.

Presidentti Obama on julkisesti korostanut ystävyyttään Israelin kanssa, jopa nimittämällä juutalaisen hänen Kabinettiinsa.

Amerikan johtajat ovat aina tukeneet Israelia, huolimatta siitä mitä muu maailma ajattelee meistä.

Sen tähden, tässä tapauksessa, nykyajan tutkijat kysyvät, missä on Yhdysvallat tällöin? Sitä edelleen dominoivat meidän hallinnossamme juutalaiset johtajat, ja juutalaiset ovat yhä hyvin vaikutusvaltaisia vaaleissa useissa avainosavaltioissa kuten New Yorkissa. Jopa liberaalidemokraattien asettaminen etusijalle on paljastanut ennen kaikkea arabeille, että ei ole mahdollista presidentin voivan sallia vakaasti marssivan suunnattoman armeijan tulla kohti Israelia pohjoisesta ja etelästä ilman siirtymistä suojelemaan Israelin valtiota.

Kuitenkin, jos Yhdysvallat, NAFTA:n johtajana, tuhottaisiin, niin sitten me käsittäisimme miksi muut Israelin liittolaiset tulevat tarjoamaan vain miedon diplomaattisen protestin puolustuksena.

3. Yksi messiaanisista juutalaisten rabbien odotuksista on se, että Messias vapauttaa Jerusalemin, joka on armeijoiden piirittämä. Jeesus viittasi tähän uskomukseen Luukkaan evankeliumin luvussa 21:20, ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä.” Tämän kohdan asiayhteys on juutalaisten vaino suuressa Ahdistuksen ajassa. Kun juutalaiset näkevät Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, heidän on määrä tietää että vainot ovat hyvin lähellä, ja heidän on määrä paeta.

Jeesus on juuri lausunut messiaanisen profetian, joka sisältyy Sakarjan kirjan lukuun 12, missä Jerusalemia vastaan hyökätään ja kaupunki piiritetään armeijoilla, mutta Jumala on luvannut vapauttaa ikuisen kaupungin Hänen kaikkivoipaisella voimallaan.

Nyt, minä kysyn sinulta yksinkertaisen kysymyksen: kun Antikristus on ryhtymässä harkitusti ”toteuttamaan” kaikki messiaaniset profetiat, jotta ortodoksijuutalaiset johtajat julistaisivat hänet Messiaakseen, niin kuinka hän aikoo tekaista hyökkäyksen Jerusalemiin ympäröivine sotajoukkoineen, ja jumalallisen pelastuksen ilmestymisen?

Vastaus on helppo, mutta kukaan ei ilmeisesti ole ajatellut sitä.

Kun Venäjä-johtoiset armeijat siirtyvät Israelia vastaan – mahdollisesti sen jälkeen kun Venäjä on juuri tuhonnut Pohjois-Amerikan Unionin ja heti Antikristuksen nousun jälkeen – Venäjä tulee johtamaan sotajoukkoa, joka marssii pohjoisesta ja etelästä. Libyalaiset ja etiopialaiset muodostavat eteläisen armeijakunnan, samalla kun venäläiset, jotkut eurooppalaiset, turkkilaiset ja iranilaiset muodostavat pohjoisen armeijakunnan.

Juuri ennen kuin Jumala tuhoaa kokonaisia armeijoita, jotka ympäröivät Israelia, juutalaiset tulevat näkemään että heitä ja heidän rakastettua kaupunkiaan, Jerusalemia, piiritetään sotajoukoilla. He tulevat odottamaan Messiastaan vapauttamaan heidät Raamatun profetian mukaisesti. Ja, heillä tulee olemaan silmäänpistävä messiaaninen kandidaatti, joka on liikuskellut kaikkialla Israelissa, väittäen olevansa heidän Messias, ja toteuttaen kaikki messiaaniset profetiat. Kaikkien juutalaisten silmät kohdistuvat häneen nähdäkseen voisiko hän vapauttaa Jerusalemin ympäröiviltä sotajoukoilta.

Tämä tulee olemaan lopullinen, pureva testi osoittamaan olisiko mies, joka väittää olevansa juutalainen Messias, todella heidän kansallinen Messiaansa, jota he ovat kauan odottaneet. Lisäksi, hetkestä jolloin Antikristus nousee, hän tulee pystyttämään päämajansa Jerusalemiin. Häntä varten ollakseen julistettu juutalaiseksi Messiaaksi, hän ei voisi pystyttää päämajaansa mihinkään muuhun paikkaan. Sen tähden, kun sotajoukot lähestyvät Israelin rajoja pohjoisesta ja etelästä, Antikristuksen jännitteet messiasvirkaan täytyvät olla hyvin korkeat. Kuitenkin, Venäjä on juuri tuhonnut Yhdysvallat, Kanadan, ja Meksikon [NAFTA] ja on luultavasti hävittänyt jonkun toisen superkansakunnan (Kenties Britannian Länsi-Euroopasta? Tähän kohtaan sopii Hes. 39:6: ”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.”, Suom. huom.). Nyt ne ovat ilmeisesti poissa tuhoamasta Antikristusta itseään ja ottamasta hallintaa maailmasta Äiti Venäjän vuoksi. [Eurooppalainen Rothschild-illuminaattisuku, josta Antikristus nousee, on varmaankin USA:n vihollinen ja suunnittelee sen tuhoamista. Illuminaatit taistelevat keskenäänkin. Nykyinen finanssikriisi Amerikassa saattaa olla Rothschildien metkuja. USA:ssa hallitsevat ennen kaikkea Rockefellerit. Suom. huom.]

Antikristus tulee luultavasti olemaan täynnä uskomatonta raivoa, koska Venäjän johtajat ovat perääntyneet heidän vanhasta suunnitelmasta tukea häntä kun hän nousee. Kuinka he rohkenevat vaihtaa puolta niin nopeasti tuhotakseen 10 kansakunnan konsortion, jota on hyvin huolellisesti suunniteltu niin pitkän aikaa, ja jota on niin kauniisti johdettu?

Mutta, Antikristuksen täytyy myös olla täynnä pelkoa ja pahaa aavistusta. Hänellä ei ole mitään massatuhoaseita, jotka vetävät vertoja Venäjälle, eikä keinoja kuljettamaan niitä perille. Ilman Yhdysvaltoja, Venäjä ja Kiina omistavat King Kong -statuksen.

Kun Jumala tulee väliin tuhotakseen Venäjän ja kaikki sitä seuraavat armeijat, kuten Hän lupaa tehdä Hesekielin luvussa 38:16-23, ja luvussa 39, maailman ihmiset yleisesti ja erikoisesti juutalaiset, tulevat luottamaan Antikristukseen! Juutalaiset tulevat sanomaan, ”Hyvä tavaton, hän vapautti Jerusalemin ympäröivistä sotajoukoista”. Koska Antikristus oli jo ”täyttänyt” kaikki muut profetiat ja messiasodotukset, ortodoksijuutalaiset johtajat eivät tule tuhlaamaan aikaa julistaessaan hänet heidän Messiaakseen.

Silloin, ja vain silloin, he tulevat sallimaan hänet saapumaan neuvottelupöytään ”vahvistamaan liiton” (Daniel 9:27), ja siten aloittamaan 7-vuotisen Ahdistuksen ajan.

Sinä voit nähdä kuinka tärkeä Hesekiel 38-39 on koko profeetalliselle suunnitelmalle lavastaa Antikristus maailman näyttämölle. Iran on yksi noista kansakunnista jotka marssivat Venäjän kanssa päivien lopulla. Sen kovanlinjan hallitus on täsmälleen sellainen mitä se tarvitsee vihatakseen Israelia tarpeeksi marssiakseen Venäjän kanssa. Ja, vuoden 2003 puolivälistä lähtien, Iran on tavoitellut Venäjän turvaa Amerikkaa ja Israelia vastaan. Tänään, sillä on edistyksellisiä venäläisiä tutka- ja ilmatorjuntaohjuksia, jotka ovat myös kykeneviä ampumaan alas risteilyohjuksia.

Ja, kaikessa hiljaisuudessa, Iran tietää että sillä on turva
venäläisistä skalaariaseista – vertaansa vailla olevia mihin tahansa Amerikan arsenaaliin verrattuna. Samalla tavoin on tärkeää, että Iran tietää Israelin omistavan skalaariaseteknologian, joten se ei tule hyökkäämään juutalaisvaltioon.

Sekä Venäjä että Eurooppa eivät peittele aikomustaan solmia siteitä Iranin kanssa, huolimatta suunnattomasta amerikkalaisten painostuksesta perääntyä. Kuuntele seuraavia tuoreita uutisjuttuja, jotka todella kertovat pointin.

UUTISKATSAUS: ”Iran allekirjoittaa ydinpolttoainesopimuksen Venäjän kanssa”, by Ali Akbar Dareini, Associated Pressin toimittaja, 27. helmikuuta 2005,
http://ap.tbo.com/ap/breaking/MGBYAQC4P5E.html

”BUSHEHR, Iran (AP) – Venäjä ja Iran allekirjoittivat sopimuksen sunnuntaina joka takasi ydinpolttoaineen toimituksen Lähi-idän valtiolle sen ensimmäisen ydinreaktorinsa käynnistämiseksi – projekti, jota Yhdysvallat oli vuosikausia painostanut Moskovan suhteen jättämään sikseen… Iranin varapresidentti Gholamreza Aghazadeh ja Venäjän atomienergiaviraston (Atomic Energy Agency) johtaja Alexander Rumyantsev allekirjoittivat sopimuksen Bushehrin ydinvoimalaitoksen luona. Allekirjoitus, joka viivästyi päivällä, tapahtui sen jälkeen, kun kaksi vanhempaa virkailijaa olivat tehneet tutustumiskäynnin 800 miljoonan dollarin kompleksiin.”

Tämä sopimus merkitsee sitä, että Venäjä on sitoutunut, ei ainoastaan toimittamaan ydinpolttoainetta, jolla Iran voi operoida tässä voimalassa, vaan myös antamaan suojan Amerikan hyökkäystä vastaan. Tätä tosiasiaa alleviivattiin seuraavalla paljastuksella tässä uutisjutussa. Venäjän atomienergiaviraston johtaja puhuu.

”Tänään, tapahtui hyvin tärkeä kehitysaskel, ja se oli protokolla ydinpolttoaineen jälleenkäytöstä, josta me sovimme yhdessä. Muutamana seuraavana viikkona monet venäläiset tekniset asiantuntijat saapuvat Bushehriin saattamaan päätökseen voimalan rakentamisen, Rumyantsev sanoi allekirjoituksen jälkeen.” (Ibid.)

Kun venäläiset teknikot saapuvat voimalaitokseen, he tulevat olemaan kuoleman vaarassa minkä tahansa Amerikan tai Israelin iskun johdosta. Tarkoituksellisesti aiheuttaa venäläisten teknikoiden kuolemat tämän laitoksen luona hyökkäyksen avulla, Bushin hallinto ottaa riskin kansainvälisestä selkkauksesta Venäjän kanssa, siten tehden hyökkäyksestä vähemmän todennäköisen.

Lisäksi, Venäjä ei allekirjoittanut tätä sopimusta, eikä lähettänyt teknisiä asiantuntijoita voimalaitokseen, ennen kuin se aktivoi ilmapuolustuskilpensä Iranin ylle (
NEWS2003 ja NEWS2004). Sen vuoksi, Venäjä tunsi luottavaisuutta allekirjoittaessaan tämän sopimuksen Iranin kanssa, toimenpide, joka todella tarkoittaa ”tökkäisyä silmään” presidentti Bushin kohdalla.

Eurooppa näyttää myös asettuvan riviin Iranin taakse, kuten tähän liittyvä juttu osoittaa.

UUTISKATSAUS: ”Liittoutuvatko Eurooppa ja Venäjä Amerikkaa vastaan Iranin suhteen?”, DEBKAfile Special Report, 1. maaliskuuta 2005,
http://www.debka.com/article.php?aid=992

”Kansainvälinen piirileikki Iranin ydinaseohjelman ympärillä näyttää järjestäytyneen uudelleen: Euroopan Unioni ja Venäjä ovat yhtäkkiä asettumassa riviin Amerikkaa vastaan tuskin viikko sen jälkeen kun USA:n presidentti George W. Bush piti puheita Euroopassa paikatakseen erimielisyyksiä molempien kanssa. Eurooppalaiset virkamiehet sanoivat maanantaina helmikuun 28:ntena, että heillä ei ollut ongelmaa sopimuksen kanssa jonka Moskova allekirjoitti kaksi päivää aikaisemmin ja joka koski ydinpolttoaineen myymistä Iranille käynnistämään Bushehrin ydinreaktori. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, keskustelujensa jälkeen EU-johtajien kanssa, kehotti amerikkalaisia ottamaan ’aktiivisemman’ roolin Euroopan diplomaattisissa ponnisteluissa Iranin kanssa.”

Kuva, joka meille saattaa syntyä tästä, on se, että Venäjä ja Eurooppa ovat koordinoimassa ulkopolitiikkaansa koskien Irania, tarkoituksellisesti olemalla vastakkain presidentti Bushin politiikan kanssa. Uutisraportit, jotka lähetetään
päivittäisissä uutisissamme osoittavat, että Euroopan johtajat eivät todellakaan hankkiutuneet yhteyteen Bushin kanssa jota Amerikka ja Eurooppa tarvitsisivat vain ”antamaan anteeksi ja unohtamaan”. Sen sijaan, 25-jäseninen Euroopan Unioni puhui yhdellä yhdistyneellä äänellä ristiriidassa Bushin politiikkaan. Itse asiassa, jopa Solana pääsi osalliseksi näytökseen, kehottaen Bushia lopettamaan hänen ”hallituksenvaihdos-pyrkimyksensä (Regime Change)”, jota tuetaan pommitusuhkailuilla Irania vastaan. [Nyt Obaman virkakauden aikana Iranissa järjestettiin presidentinvaalit ja amerikkalaisilla oli varmasti sormensa pelissä pyrittäessä syrjäyttämään Ahmadinejad presidentin pallilta. Sopivasti uutiskanava CNN näytti maailmalle ”järkyttäviä” kuvia mielenosoituksista, jotta koko maailma saataisiin mukaan kaatamaan Iranin nykyjärjestelmä. Onneksi tämä ei Raamatun profetioiden kannalta onnistunut. Kova linja jatkuu Iranissa. Suom. huom.]

Euroopan Unioni on ryhtynyt erilliseen diplomaattiseen kampanjaan koskien Irania, kampanjaan, joka on näennäisesti paljon lähempänä Venäjän kuin Washingtonin politiikkaa. Iran näyttäytyy vakaasti venäläisessä – eurooppalaisessa vaikutuspiirissä – ja presidentti Bushin jatkuvat uhkailut tammikuusta 2002 saakka, ovat pakottaneet sen tällaiseen liittoutumaan. Koska Bush jäi eläkkeelle presidentin virasta, Israel on perinyt manttelin tehden verbaalisia uhkauksia muinaista Persiaa vastaan.

Jos tämä havainto on oikea, me olemme näkemässä liittoutuman saamista kokoon, joka johtaa Hesekielin lukujen 38-39 kirjaimelliseen toteutumiseen.

Todellakin, maailma seisoo aikakauden lopun kynnyksellä. Samalla kun EI tule olemaan Israelin tai Amerikan hyökkäystä Iraniin, nämä ”sanomat sodista” tarjoavat hyvin käyttökelpoisen päämäärän kun Illuminati pyrkii manipuloimaan tapahtumia maailmassa hyödykseen, jotta se voi lopulta lavastaa vapaamuurarikristuksensa (Antikristus).

---------------------------------

Oletko sinä hengellisesti valmis? Onko sinun perheesi? Suojeletko sinä riittävästi rakkaitasi? Tämän ministeriön tarkoitus on saada sinut ymmärtämään vaara joka uhkaa sinua, ja auttaa sitten sinua löytämään keinoja, kuinka varoittaa ja suojella rakkaitasi. Sitten kun olet kauttaaltaan valmis, sinä voit myös käyttää tietojasi keinoina avata ovi keskustelulle pelastumattoman henkilön kanssa. Minä olen tehnyt sitä monta kertaa ja olen nähnyt ihmisten tulevan Jeesuksen luokse tämän seurauksena. Nämä vaaralliset ajat ovat myös aikoja jolloin me voimme tuoda monta sielua Jeesukselle Kristukselle, saaden aikaan ikuisen muutoksen.

Jos olet ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi, mutta olet ollut hyvin välinpitämätön hengellisellä matkallasi Hänen kanssaan, sinun täytyy välittömästi pyytää Häneltä anteeksiantoa sekä uudistumista. Hän antaa sinulle välittömästi anteeksi sekä täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun tarvitsee aloittaa päivittäinen rukouselämä ja henkilökohtainen Raamatun opiskelu.

Jos sinä et ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi mutta olet tullut ymmärtämän Hänen todellisuutensa sekä lopun aikojen lähestymisen, ja haluat ottaa vastaan Hänen ilmaisen Ikuisen Elämän lahjansa, sinä voit tehdä sen nyt, omassa kodissasi. Kun sinä kerran olet ottanut Hänet vastaan vapahtajana, olet hengellisesti uudestisyntynyt, ja saat olla aivan yhtä varma Taivaaseen pääsystä kuin olisit jo siellä. Sitten sinä voit levätä vakuuttuneena siitä että Antikristuksen valtakunta ei pääse käpälöimään sinua hengellisesti.

Jos haluat syntyä uudesti käänny meidän pelastussivulle nyt.

Me toivomme että tämä ministeriö on siunannut sinua tehtävässään opettaa sekä varoittaa ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan "Uuden maailmanjärjestyksen" -- Antikristuksen valtakunnan -- päivittäisissä uutisissa.

Lopulta me haluamme kuulla sinusta. Sinä voit kirjoittaa (englanniksi!) meille osoitteeseen:

Cutting Edge Ministries, 1792 South Lake Drive, Ste. 90 PMB 300, Lexington, SC 29073

Sinä voit myös lähettää sähköpostia meille.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2373

Käännetty Cutting Edge Ministeriön suostumuksella.

Kääntäjä: Olli R. -- "nokialainen"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com