Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

AVATAR-elokuvan mieltä muokkaavat myytit

Seuraavassa norjalaisen Berit Kjosin viiltävä analyysi tuoreesta AVATAR-elokuvasta, joka paljastaa ajassamme liikkuvat eksyttävät henget, jotka pyrkivät orjuuttamaan ja manipuloimaan maailman ihmisiä.

------------------------------------

AVATAR-elokuvan mieltä muokkaavat myytit

Yhdistää hinduismin, shamanismin ja jumalatar-hengellisyyden

By Berit Kjos – 7. helmikuuta 2010

Alhaalla oikealla: Jake ratsastaa mahtavalla linnulla jota hän ohjaa psyykkisesti





”Meidän… täytyy uudelleenherättää jotakin hyvin vanhaa… meidän ymmärryksemme Maan viisaudesta. Meidän täytyy hyväksyä kutsu tanssiin – tanssi ihmisten, kasvien, maapallon ykseydestä.” [1] Deep Ecology

”Minä esitän Cameronin viittaavan siihen, että Vishnun kymmenes avatar tulee silminnähtäväksi USA:n merijalkaväen sotilaana Pandoran universumissa. Sinisen ihon tarkoituksellinen valinta yhdistää meidän päähenkilömme välittömästi, maagisesti ja vertauskuvallisesti kahteen aikaisempaan avatariin nimeltään Rama’an ja Krishna’an.” [2] Sita Wadhwani, Mumbai Editor

”Kun minä nousin ylös tänä aamuna katsottuani Avatarin ensimmäistä kertaa eilen, niin maailma näytti… yksitoikkoiselta. Se oli kuten minun koko elämäni; kaikki mitä olen tehnyt ja minkä eteen olen työskennellyt, menettää merkityksensä…. minä elän kuolleessa maailmassa.” [3]
Avatar-forums.com

”…koko maailma on pahan vallassa.” (1 Joh. 5:19)



Kuvittele uusi maailma! Visualisoi sen kauneutta! Anna tunteesi virrata! Tule yhdeksi kaikkien kanssa!
Mutta miten on todellisuuden laita?


Suurikokoiset, pitkähäntäiset Pandoran alkuperäisasukkaat, kaukaiselta maapallon Kuuta muistuttavalta planeetalta, sopivat yhdenmukaistettuun hengelliseen verkostoon, joka linkittää koko luonnon yhteen. He ratsastavat läpi taivaiden mahtavilla linnuilla, kiipeävät upeiden riippuvien vuorien kiviseinämiä pitkin, palvovat jumalatartaan, ja halveksivat korporaatiorumilusta, joka on tunkeutunut heidän elinympäristöönsä etsiessään mittaamattoman arvokkaita raaka-aineita.

Nuo maalliset tunkeutujat aikovat suorittaa kaivauksia Pandoran pyhimmässä paikassa. Välttääkseen sodan, he toivat koulutetun tiedemiesryhmän osoittamaan ystävällisyyttä alkuperäiselle Na’vi-kansalle ja suostuttelemaan heidät muuttamaan.

Tuo tiimi käsittää uuden tulokkaan Jake Sullyn, alaraajojen halvauksesta kärsivän merijalkaväen sotilaan, joka korvaa surmatun kaksoisveljensä. Jonkinlaisen koulutuksen jälkeen, hänen mielensä ja tietoisuutensa siirrettäisiin määräajoin hänen Na’vi-luontoiselle avatarille – keho, joka alunperin luotiin vastaamaan hänen veljensä DNA:ta.

"Rama," 7th avatar of Hindu god, Vishnu, carrying bow & arrow.





Muistatko Hindu-sanan avatar? Se viittaa Hindu-jumalan inkarnaatioon tai manifestaatioon. Tavallisimmat avatarit ovat Vishnu-jumalan inkarnaatioita, ja ne käsittävät veitikkamaisen huilua soittavan Krishna’n (kuvattu alapuolella) sekä jousta ja nuolta kantavan Rama’n (kuvattu yläpuolella). Molemmat kuvataan sinertävän ihon kanssa – aivan kuten alkuasukaskansa Na’vit.

Testatessaan uusia avatar-raajojaan, -häntäänsä ja -kehoaan, Jake suuntaa kulkunsa kohti metsää, ihailee kukkia, ja kohtaa sarvellisen pedon. Tämä kummallinen maailma on kaikkea muuta kuin harmaa, saastunut Maa, jonka hän jätti taaksensa! [4]

Hetkeä myöhemmin, murahteleva pantteri, kuin thanator, ajaa takaa häntä syvemmälle metsiin missä hän tapaa kauniin naispuolisen Neytiri’n, joka suuntaa jousensa ja nuolensa Jakea kohti. Onneksi, hän (she) saa viestin salaperäiseltä jumalattareltaan valkokukkaisen pilven välityksellä – kuten olennot, jotka valitsivat lopulta Jaken – selvä merkki siitä, että jumalatar [Eywa] haluaa Neytiri’n osoittavan ystävällisyyttä tälle oppimattomalle muukalaiselle. Mutta aluksi hän toruu Jakea kuoleman aiheuttamisesta muille hirvittäville takaa-ajajille.

Hmmm… Ihmetteletkö miksi Neytiri kantaa jousta ja nuolta kun kaikki elämä on yhtä? [5]

Jake tekee parhaansa seuratakseen varmaotteista Neytiri’a (kiipeilyä, hyppelyä, jne.) takaisin Hometree’hen, hänen (her) heimonsa pyhälle maa-alueelle. Hän esittelee Jaken Mo’at’ille, hänen henkiselle äidilleen, joka sattuu olemaan heimon tsahik (shamaani joka puhuu Eywa’lle). Tämä kehottaa tytärtään kouluttamaan tätä ”unissakävelijää” heidän alkuperäistavoille. Jotkut heimon sotureista suhtautuvat skeptisesti.

Jake on hyvä oppilas, ja hänen oppituntinsa panteistisesta ykseydestä siirtävät pian hänen lojaliteettinsa maallisesta tehtävästään heimoa ja Eywa-jumalatarta kohti. Joten kun Jaken päällikkö valmistautuu hävittämään Hometree’n ja suuren osan pyhistä metsistä, Jake herää toimeen. Psyykkisen sidonnaisuuden kautta, hän kesyttää ja ratsastaa kaikkein hurjimmalla linnulla, mahtavalla Toruk’illa, josta tuli hänen ”henkieläimensä” Spirit Quest -rituaalin kautta. [4] Kiitäessään metsien yläpuolella, hän kokoaa Pandoran heimot sotaan.

Jake rukoilee Eywa’lta apua, ja tämä vastaa hänen pyyntöönsä. Jumalatar kutsuu koolle kaikenlaisia lintuja ja petoja. Sellaisen armeijan kanssa, kuinka he voisivat hävitä?

Hänen viimeinen ”ihmeensä” on siirtää Jaken elämä hänen vammautuneesta maallisesta kehostaan hänen Na’vi avatariinsa. Nyt, hän on yksi heistä!

Se kaikki kuulostaa hyvältä maailmallisille ihmisille (earthlings), jotka rakastavat
panteistisen ykseyden myyttiä! Ei ole mikään ihme, että tuhansista elokuvan katsojista tuli masentuneita (jopa itsetuhoisia) heidän virtuaalikokemuksensa jälkeen Pandoran ihmeistä. Heille 3-D silmälasiensa (kolmiulotteiset lasit?) pudottaminen kierrätyspönttöön ulosmenokäytävällä merkitsee kauheaa paluuta tylsään todellisuuteen! Pohdi tämän viettelevän matkan mahdollista vaikutusta niille jotka rakastavat fantasiaa enemmän kuin tosiasioita:

”Aina siitä lähtien kun minä lähdin katsomaan ’Avataria’, minä olen ollut masentunut. Pandoran ihmeellisen maailman ja kaiken Na’vi-kansan katselu sai minut haluamaan olemaan yksi heistä. Minä en voi lopettaa ajattelemasta kaikkia niitä asioita, joita tapahtui filmissä… Minä jopa haudon mielessäni itsemurhaa, että jos minä tekisin sen, niin minä tulen jälleensyntymään maailmassa, joka on Pandoran kaltainen…” [3] (Mike at
Avatar-forums.com)

Todellisuus tämän mieltä-taivuttavan, tunteisiin nojaavan mytologian takana on okkulttishengellisen järjestelmän olemassaolo. Avatarin panteismin ja
panenteismin (katso uskonnollisten termien sanasto) edistäminen tähtää ”hengelliseen ykseyteen” hinduismin, Amerikan alkuperäisväestön shamanismin ja Äiti Maan palvonnan sydämessä. Ne kaikki ovat ristiriidassa Jumalan totuuden kanssa.

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi!” (Jesaja 5:20-21)

[Tämä Avatar-elokuva oli todellinen kassamagneetti lyöden jo ensimmäisten viikkojen lipputuloillaan siihen asti menestyneimmän elokuvan Titanic’in (http://www.iltalehti.fi/leffat/2010012610999314_le.shtml). Pahuuden voimat ovat totisesti liikkeellä. Suom. huom.]

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/kaikkien-aikojen-kassamagneetti-avatar-upotti-titanicin-lipunmyyntiennatyksen/168350


1. Hindu-jumalat ja heidän avattarensa (avatars)

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Sudipto Chattopadhyay uskoo, että James Cameronin valinta elokuvan nimeksi (Avatar) heijastelee Hindu-perspektiiviä:

”Muinaiset Hindu-käsikirjoitukset ovat aina toistelleet, että milloin tahansa maailma olisi katastrofin partaalla ja ihmiskuntaa kohtaisi sukupuuttoon kuoleminen… jumalallinen Lord Vishnu pitäisi velvollisuutenaan ilmaista itsensä kuolevaisessa, käsin kosketeltavassa muodossa pelastaakseen ihmiskunnan uhkaavalta tuomiopäivältä. …Avatarin on tarkoitettu olevan vapahtaja, hänen oman rotunsa ja ihmisten messias.” [2]

Cameronin myyttisessä elokuvassa, planeetta Pandora oli varmastikin kohtaamassa merkittävän katastrofin, ja Jake – inkarnoituneena hänen Na’vi avatariinsa – näyttää olevan pelastava avatar. Kuitenkin, hän oli valittu ja hyväksytty jumalattaren itsensä toimesta!

Chattopadhyay ei ole ainoa, joka todistaa Hindu-vivahteista tässä elokuvassa. Rajan Zed, Universal Society of Hinduism -yhteisön johtaja, toistaa väliintulon tarvetta avatarin välityksellä – vaikkakaan hän ei voi hyväksyä tätä elokuvaa:

” ’Avatar’, sanskriittinen termi, tarkoittaa laskeutumista tai inkarnaatiota. Hinduismi muodostetaan sen perinteisen uskomuksen kautta, että Vishnu (Varjelija ja suojelija Hindu-kolminaisuudessa) inkarnoituu kymmenessä hahmossa vahvistaakseen dharmaa (jumalallinen laki), jotka käsittävät nimet Matsya, Kurma… Rama, Krishna, Buddha… Hindut uskovat että ilman sellaista väliintuloa, koko luotu universumi olisi rappeutunut.” [6]

Vilkaisuksi hinduismin pimeästä puolesta, lue
Let the Little Children Come (Salli pienten lasten tulla tykö).


2. Jumalatar-hengellisyys

”Hengellinen vaisto meidän paikastamme luonnossa… voidaan jäljittää ihmissivilisaation alkulähteisiin”, [7] kirjoitti Al Gore hänen vuoden 1990 kirjassaan, Earth in the Balance (Maapallo tasapainossa).

Mr. Cameron olisi luultavasti samaa mieltä. Koska hän ja Gore näyttävät ajattelevan samalla tavalla joistakin asioista, niin pohdi tätä seuraavaa lausuntoa. Tässä Al Gore antaa ymmärtää että,

”Jumalatar-uskonto oli kaikkialla läsnä oleva läpi suuren osan maailmaa ennen tämän päivän uskontojen varhaisempia vaiheita…. Viimeinen jäänne järjestäytyneestä jumalatar-palvonnasta eliminoitiin kristinuskon taholta. …näyttää ilmeiseltä että parempi käsitys uskonnollisesta perinnöstä, joka edeltää omaamme niin monien vuosituhansien ajalta, voisi tarjota meille uusia oivalluksia…” [7]

Käyttökelpoisia ”uusia oivalluksia jumalatar-palvonnasta”? Mitä ne saattaisivat olla? Seuraavassa lausunnossaan, Mr. Gore antaa meille vihjeen:

”Meidän uskonnollisen perinteen rikkaus ja moniarvoisuus läpi historian on hengellinen voimavara, joka on pitkään sivuutettu uskonihmisten [kristittyjen?] taholta, jotka usein pelkäävät avata mieliään opetuksille, joita heti tarjottiin heidän oman uskomusjärjestelmänsä ulkopuolelta. Mutta sivilisaation esiintulo, jossa tieto liikkuu vapaasti ja lähes välittömästi läpi maailman on… kannustanut uudistuneeseen tutkimukseen viisaudesta, joka on kiteytynyt kaikkien uskontojen taholta. Tämä yleisuskonnollinen näkökulma saattaa osoittautua erityisen tärkeäksi, missä meidän globaalin sivilisaation vastuuta maapalloa kohtaan kosketellaan.” [7]

Lopuksi, Gore siteeraa Dr. Karan Singh’iä, hindulaista ympäristönsuojelijaa, joka kirjoitti, ”Maapallo on meidän äitimme, ja me olemme kaikki hänen lapsiaan.” [7] Tuon pitäisi herättää pelkoa pikemmin kuin lohdutusta, sillä kun me katsomme taaksepäin muinaisiin
jumalatar-palvonta kulttuureihin, me näemme sanoin kuvaamatonta julmuutta. [Read more]

”…oman sydämensä näkyjä he puhuvat… He hokevat minun halveksijoilleni: ’Herra on sen sanonut: Teillä on oleva rauha!’ Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: ’Ei teitä kohtaa onnettomuus’.” (Jeremia 23:16-17)


3. Amerikan alkuperäisasukkaiden panteismi, animismi ja shamanismi

Al Goren mukaan, alkuperäiset amerikkalaiset uskonnot ”tarjoavat arvokkaan kuvakudoksen ideoista koskien meidän suhdettamme maapalloon”. Hän siteeraa Chief Seattle’a (intiaanipäällikkö), joka oletettavasti teki tämän kysymyksen:

”Opetatteko lapsillenne sitä, mitä me olemme opettaneet omillemme? Se että maapallo on meidän äitimme?…Tämän me tiedämme: maapallo ei kuulu ihmiselle, ihminen kuuluu maapallolle. Kaikki asiat ovat kytkettyjä toisiinsa, kuten veri, joka yhdistää meidät kaikki.” [7]

Kuulostaa Pandoran maailmalta, eikä vain? Ja se on vain yhtä epätodellista. Nuo sanat kirjoitettiin itse asiassa Ted Perryn toimesta vuoden 1971 ympäristöelokuvaa varten. Se oli juuri se viesti, jota he tarvitsivat saadakseen katsojat vakuuttuneiksi heidän näkökannastaan!

Samalla tavoin, myyttinen Na’vi esittää ”oikean” ideologian. Pääasiassa jäljitellen tämän päivän ihannoituja näkemyksiä alkuperäisistä amerikkalaisista, he vetävät katsojat unohtumattomaan kohtaamiseen ”ykseyden illuusioiden” kanssa. Harvat tajuavat, että ”pakanuuden kauniin puolen” takana lepäävät samat ihmistaipumukset, jotka tuovat tuskaa ja tuhoa kaikkiin maailman osiin: ahneus, väkivalta, kilpailu, ja sota.

Edesmennyt Dr. Clark Wissler, antropologian laitoksen emeritus intendentti Amerikan luonnonhistorian museossa, tunnustettiin maailman auktoriteetiksi koskien alkuperäisiä amerikkalaisia. Kirjassaan, Indians of the United States (Amerikan intiaanit), hän kuvailee kaikkia ihailtavia näkökohtia heidän kulttuuristaan: heidän rakkauttaan lapsiin, heidän vieraanvaraisuuttaan ja heidän uskomuksiaan.

Hänellä oli myös rohkeutta paljastaa surullisia faktoja. Riisumalla pois suositun myytin täydellisestä harmoniasta, Wissler näyttää meille, että alkuperäiset amerikkalaiset kamppailevat samalla ihmisluonnolla kuten mekin teemme. Katsele joitakin suosittuja myyttejä lisäfaktojen valossa.

  • Harmonia luonnon kanssa? ”Saadakseen biisonilauman vauhkoutumaan, metsästäjät saattavat sytyttää ruohon tuleen katraan takana. Pakeneva lauma ”kompastelisi suohon tai putoaisi päistikkaa kallioseinämää pitkin.” (pp. 270, 14)

  • Elämän suojelija? ”Varhaiset intiaanit metsästivät villihevosia ruoaksi, mikä voi olla yksi syistä miksi ne kuolivat sukupuuttoon kauan ennen kuin valkoinen mies tuli Amerikkaan.” (p. 287)

  • Keskinäinen rauha? Läheisten heimojen vanhimmat puhuivat rauhasta… mutta ryöstelyperinteet olivat niin huolellisesti vaalittuja, että tunkeutuminen veren, vankien, ja ryöstösaaliin takia oli toisenlaisen luonnon tasolla.” (p. 63)

  • Kunnioitus kaikkea elämää kohtaan? ”Irokeesi-intiaanit huomauttivat demokraattisesta itsehallinnosta, ”suunniteltu tuhoamaan Huron (huronit, Pohjois-Amerikan intiaaniheimo)”. Sen ei ollut tarkoitus olla alistamissota; he vihasivat Huron’ia intensiivisesti… Vallattuaan ensimmäisen kaupungin, he massamurhasivat koko väestön. Jos he ottivat vankeja, tarkoitus oli kiduttaa heidät hengiltä.” (p. 131) [8]


Minä en halua väheksyä niitä vääryyksiä, joita suoritettiin alkuperäisamerikkalaisia vastaan: tappamista, alkoholin myymistä, heidän maittensa anastamista, sopimussitoumusten laiminlyömistä… Silti lastemme täytyy nähdä nämä traagiset rikkomukset kokonaistotuuden valossa. Erossa Luojastamme ja Vapahtajastamme, ihmisluonto joka puolella tulee ilmaisemaan itsekkyyttään ja väkivaltaisuuttaan. Jos me heitämme mielestämme epämukavat tosiasiat näyttääksemme toteen väärää ihannetta, me ikuistamme valheet. Me myös kätkemme ainoan ratkaisun, joka toimii – luottamuksen Jumalaan ja Hänen seuraamisensa.

Mielten täyttäminen okkulttisilla visioilla tulee varmasti rokottamaan massat Jumalan Totuutta vastaan. Hänen todellisuutensa on yhteensopimaton mystisen fantasian kanssa! Silti ihmiset ovat, kautta aikojen, valinneet tehdä kompromissin Jumalan totuuden ja heidän mielikuvituksensa suhteen. Muistanet ihmismassojen moraalisen tilan Nooan päivinä:

”…kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” (Genesis 6:5)

Samanlaiset olosuhteet tulevat vallitsemaan kun Jeesus tulee takaisin. (Ks. Luuk. 17:20) Nykyiset okkulttiset elokuvat ja tietokonepelit, jotka leikkivät vaikutuksille alttiiden lapsien mielikuvituksilla, voisivat avata pakanuuden ja hengellisen orjuuden ”Pandoran lippaan”. Joten ottakaamme vaarin Hänen varoituksistaan:

”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” (Kol. 2:8)



Lähteet

1. Bill Devall and George Session, Deep Ecology (Salt Lake City: Gibbs Smith Publisher, 1985), p. ix.
2. "The religious backdrop to James Cameron's 'Avatar'" (Uskonnollinen taustakulissi James Cameronin ‘Avatariin’) at http://www.cnngo.com/mumbai/play/avatar-hindu-perspective-961455
3. A comment by "Hill" at Avatar-forums.com
4. Avatar: The Na’vi Quest (Na’vi-kansan etsintä), sovitettu Nicole Pitesan elokuvasta, (Harper Festival, 2009), pp. 1, 57. Tämä pieni kirjanen antaa joitakin yksityiskohtia, joita ei ole selitetty elokuvassa.
5. Ylläoleva kirja vastaa tuohon kysymykseen: Na’vit olivat lihansyöjä-metsästäjiä, mutta heidän täytyi käsittää panteistinen ykseys ennen kuin he voisivat viedä hengen. Kun Jake tappaa hexapede’n, hän rukoilee: ”Minä näen sinut, veli, ja kiitän sinua. Sinun henkesi menee Eywa’n luokse, sinun kehosi pysyy taustalla tullakseen osaksi ihmisiä.” [p. 39]
6.
Hindus ask for a disclaimer with James Cameron’s ‘Avatar’ (Hindut pyytävät vastuuvapauslauseketta James Cameronin ‘Avatarista’) at www.entertainmentandshowbiz.com/avatar-hindus-ask-for-a-disclaimer-with-james-camerons-avatar-2009111822418
7. Al Gore, Earth in the Balance; Ecology and the Human Spirit (Houghton Mifflin, 1992), pp. 260, 258-259, 261.
8. Clark Wissler, PILD, Indians of the United States (New York. Anchor Books, Doubleday), pp. 270, 14, 287, 63, 131.



Article Provided by Berit Kjos

Kääntäjä: Olli R. – “nokialainen”

If you have accepted Jesus Christ as your personal Savior, but have been very lukewarm in your spiritual walk with Him, you need to immediately ask Him for forgiveness and for renewal. He will instantly forgive you, and fill your heart with the joy of the Holy Spirit. Then, you need to begin a daily walk of prayer and personal Bible Study.

If you have never accepted Jesus Christ as Savior, but have come to realize His reality and the approaching End of the Age, and want to accept His FREE Gift of Eternal Life, you can also do so now, in the privacy of your home. Once you accept Him as Savior, you are spiritually Born Again, and are as assured of Heaven as if you were already there. Then, you can rest assured that the Kingdom of Antichrist will not touch you spiritually.

If you would like to become Born Again, turn to our
Salvation Page now.

Finally, we would love to hear from you.

You can contact us by mail or email.

God bless you.

1 kommentti:

  1. Kiitos! Tästä oli hyötyä tehdessäni esitelmää Hindulaisuuden suhteista elokuviin!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com